Suomen suurimmat yliopistokaupungit ja niiden lähiseudut ovat olleet 1990-luvulta lähtien työpaikka- ja talouskehityksen voittajia. Samaan aikaan ydinmaaseudun ja reuna-alueiden kunnat ja keskukset ovat heikentyneet.
Hahmottelimme työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta neljä skenaariota vuoteen 2040 kuvaamaan Suomen aluekehityksen mahdollisia kehityskulkuja.
Jokainen skenaario havainnollistaa yksinkertaistetun kehityssuunnan seuraaville parillekymmenelle vuodelle. Jo nyt Suomessa on nähtävissä merkkejä kaikista neljästä skenaarioista.
Skenaariot eivät sisällä ajatusta suuresta murroksesta. Pikemminkin kukin niistä avaa näkymän polkuun, joka jatkaa nykykehitystä. Samalla ne helpottavat keskustelua mahdollisista tulevaisuuksista ja niihin liittyvistä arvovalinnoista.
Oletamme, että Suomi on tarkasteluajanjaksolla koordinoitu markkinatalous, ja että aluekehitys on edelleen tavalla tai toisella sidoksissa globaaliin markkinatalouteen.
Ilmastonmuutos, mahdolliset epidemiat, konfliktit, muutokset Euroopan unionin politiikoissa ja monet muut tapahtumat – kuten meneillään oleva sota Ukrainassa – saattavat kuitenkin vaikuttaa monin tavoin Suomeen ja sen tulevaan aluekehitykseen.
Skenaario 1: Globaalisti valikoitunut Suomi
Globaalisti valikoitunut Suomi -skenaariossa oletuksena on, että talouden globalisaatio ei muutu merkittävästi seuraavan 20 vuoden ajanjaksolla. Yritysten välinen globaali työnjako vain tiivistyy ja kilpailu teknologia- ja innovaatioherruudesta kiihtyy entisestään.
Yhdysvallat ja Kiina hallitsevat markkinoita. Euroopan suhteellinen osuus maailmaa muuttavista innovaatioista laskee.
Globaalisti valikoitunut Suomi on ääriesimerkki skenaariosta, jossa sekä valtion, alueiden, kuntien, korkeakoulujen ja yritysten strategioiden ytimessä ovat innovatiivisuus, teknologia ja kansainväliset markkinat. Kehitys määräytyy ennen kaikkea sen mukaan, mitkä toimialat ja toimijat menestyvät globaalissa talouskilpailussa.
Globaalisti valikoituneessa Suomessa aluerakenne jatkaa keskittymistä. Kuilu alueiden välillä kasvaa. Pääjako on pääkaupunkiseudun sekä muutaman suuren kaupunkiseudun ja muun Suomen välillä.
Pääkaupunkiseudun osuus kaikista Suomessa tuotetuista radikaaleista innovaatioista ja niiden kaupallistamisesta saattaa nousta yli 70 prosenttiin.
Samalla koko Etelä-Suomen verkostometropoli vahvistuu, kun ihmiset ja yritykset etsivät sijaintipaikkaa hyvien liikenneyhteyksien varrelta pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun muodostamassa kolmiossa. Tampere ja Turku saattavat muodostua pääkaupunkiseudun satelliiteiksi, joiden elinympäristöt ja palvelutaso miellyttävät osaajia, mutta työmahdollisuudet eivät vastaa korkeasti koulutetun väestönosan vaatimuksia.
Valtaosa Suomesta ajautuu negatiivisten polkujen kierteeseen. Vuosikymmenien kuluessa maan eri alueille rakentunut osaamispääoma alkaa rapautua. Koulutustaso, tutkimus- ja kehittämiskapasiteetti sekä palveluiden laatu ja määrä heikkenevät tasaisesti.
Skenaario 2: Raaka-aineiden ja turismin Suomi
Raaka-aineiden ja turismin Suomi -skenaario perustuu oletukselle, että kansallinen itsekkyys kasvaa EU:n sisäisten jännitteiden ja kansainvälisen politiikan kriisiytymisen myötä. Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen jännite tekee globaaleista markkinoista vaikeasti ennakoitavia ja pienille toimijoille vaikean toimintaympäristön.
Monet Suomen avainyrityksistä siirtävät toimintojaan alhaisten liiketoimintariskien ja kustannusten maihin. Samalla valtaosa yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestoinneista sekä päätösvallasta siirtyy kotimaan rajojen ulkopuolelle.
Taloudellisten resurssien heikentyessä alueellinen uudistumiskapasiteetti näivettyy. Suomalaisten toimijoiden kyky panostaa omaan tulevaisuuteensa laskee. Osaamiseen perustuva kilpailukyky murenee ja raaka-aineiden suhteellinen merkitys kansantaloudessa kasvaa.
Suomen talouden ytimeen nousevat alat, joille on edes jollain tavalla mahdollista kiinnittyä kansainväliseen talouteen ja tuoda maahan valuuttatuloja. Tällaisia aloja ovat turismi, kaivosteollisuus ja metsäraaka-aineiden hyödyntäminen sekä datakeskukset ja tuulivoimalapuistot.
Suomi myy maailmalle luonnonresursseja eli puuta ja kaivannaisia sekä kaunista luontoa turisteille. Suuret monikansalliset yhtiöt hyödyntävät Suomen raaka-ainevarantoja ja maan talous perustuu aiempaa vahvemmin raaka-aineiden ja alhaisten kustannusten yhdistelmään. Askel askeleelta Suomesta muodostuu raaka-aineiden varassa elävä tytäryhtiötalous.
Tutkimus- ja kehitystoiminta kohdistuu ennen kaikkea suurten monikansallisten yritysten palvelemiseen. Alhaisen osaamisen alojen osuus Suomen taloudessa kasvaa ja suomalaisten yritysten asema globaaleissa arvoverkostoissa ohentuu. Suurin osa maasta ajautuu negatiivisten polkujen kierteeseen.
Alueiden välisen kuilun kasvu kuitenkin hidastuu, koska pääkaupunkiseudun sekä muiden suurten kaupunkiseutujen vetovoima ja suhteellinen merkitys ei enää kasva. Niiden työmahdollisuudet supistuvat. Samalla huono-osaisten ihmisryhmien ja kaupunginosien määrä lisääntyy.
Voittajiksi nousevat pienet ja keskisuuret kaupungit sekä maaseutualueet, jotka sijaitsevat resurssi- ja matkailualueiden ytimessä.
Skenaario 3: Tilkkutäkki-Suomi
Tilkkutäkki-Suomessa sekä talouden ydin että kiinnittyminen globaaliin talouteen perustuvat erillisiin toimintasaarekkeisiin. Teknologinen kehitys, jatkuva innovatiivisuus ja raaka-aineiden hyödyntäminen ovat talouden keskeisiä voimia.
Selkein ero kahteen ensimmäiseen skenaarioon on, että mikään toimiala tai alue ei nouse talouden veturiksi vaan talouden klusterit pirstoutuvat. Sekä yritykset että korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tunnistavat entistä tarkemmin oman paikkansa globaaleissa arvoverkostoissa. Niillä ei ole erityistä tarvetta vahvistaa omaa kilpailukykyään osana kansallisia tai alueellisia klustereita.
Pistemäisesti kehittyvässä tilkkutäkki-Suomessa positiiviset kehityspolut kiinnittyvät niihin paikkoihin, joissa avaintoimijat ovat kyenneet rakentamaan itselleen vahvan aseman globaaleissa verkostoissa.
Esimerkinomaisesti tilkkuja voisivat olla Otaniemi (teknologia), Hervanta (teknologia), Äänekoski (biotalous) ja vaikkapa Ylläs (elämystalous). Positiiviset kehityspolut rakentuvat joidenkin yksittäisten osaamiskeskittymien, yksittäisten yritysten ja/tai resurssivarantojen varaan.
Aluekehityksen pistemäinen luonne kasvattaa alueiden välistä kuilua – muttei niinkään akselilla kaupunki/maaseutu vaan tilkut/muu Suomi. Tilkkutäkki-Suomessa ei voitane puhua alueiden välisestä kuilusta vaan monista pienistä halkeamista, jotka saattavat laajentua monin vaikeasti ennakoitavin tavoin.
Tilkkutäkki-Suomessa pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkiseutujen kasvu hidastuu, mutta resurssi- ja turismialueiden palvelukeskusten suhteellinen merkitys kasvaa. Kaupungistuminen eriytyy tilkkujen kehityksen mukaisesti.
Muutaman teknologisesti vahvan kaupungin lisäksi joidenkin pienten ja keskisuurten kaupunkien ja maaseudun palvelukeskusten suhteellisen aseman alkaa vahvistua.
Skenaario 4: Tasapainoinen Suomi
Tasapainoisessa Suomessa kehitys on tasaista kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Oletuksena on, että Suomi painottaa kansallista koheesiota, ja että globaalin toimintaympäristön ei haluta antaa ohjaavan maan kehitystä.
Markkinoilta tuleviin paineisiin tai muutoksiin ei reagoida kovinkaan herkästi. Strategisten valintojen tekemistä ei nähdä tarpeellisena, koska ne huojuttaisivat institutionaalista tasapainoa.
Suomi on ennemminkin mukana hyödyntämässä uusien kehityspolkujen nousua kuin synnyttämässä niitä. Talous kehittyy tasaisesti mutta selvästi verrokkimaita hitaammin. Mikään toimiala ei nouse kansantalouden veturiksi. Korkeakoulujärjestelmä kehittyy hyvin, mutta mikään tieteenala ei nouse kansainväliseen kärkeen.
Tasapainoisessa Suomessa alueiden välillä on suhteellisen hyvä tasapaino, eikä edes pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkiseutujen merkitys kasva aiempaa hallitsevammaksi. Perusajatuksena on, että koko maan resurssit ja kehityspotentiaali pitää tunnistaa ja kääntää sekä maan että sen alueiden kehitystä tukeviksi voimiksi.
Pääkaupunkiseutu ja maakuntakeskukset muodostavat Suomen aluerakenteen rungon, mutta mikään seutu ei nouse erityiseksi kasvukeskukseksi. Osaaminen ei myöskään keskity erityisen vahvasti, vaan yritysten, korkeakoulujen ja julkisten toimijoiden T&K-toiminta hajautuu moniin paikkoihin. Tämä tukee tasapainoista aluekehitystä mutta ei skaalautuvia osaajien, tiedon ja resurssien kansainvälisesti vahvoja keskittymiä.
Pienten ja keskisuurten kaupunkien ja maaseudun väestön väheneminen hidastuu ja joissain kunnissa jopa pysähtyy. Kaupungistuminen tasaantuu ja jakautuu aiempaa laajemmin koko kaupunkijärjestelmään. Suomen kaupunkiseudut jäävät hitaasti pohjoismaisten verrokkiensa kehityksestä.
Menestyksen avainnippu: osaamiskeskittymät, roolitus ja älykäs sopeutuminen
Skenaariot on laadittu siten, että niiden väliltä ei ole mahdollista tehdä yksiselitteistä valintaa. Yksikään niistä ei toteudu sellaisenaan, vaan tulevaisuus muotoutuu skenaarioiden kudelmana.
Tulevaisuuden aluekehityksen keskeisimmäksi kysymykseksi nousee joka tapauksessa sen varmistaminen, että Suomessa on maailmanluokan osaamiskeskittymiä, jotka ovat tiukasti kiinni jatkuvasti uudistuvan globaalin talouden virroissa ja verkostoissa.
Yhtä tärkeää on löytää kullekin alueelle (maakunnat ja seutukunnat) parhaiten sopiva rooli osana Suomen valtion kokonaisuutta.
Tätä raporttia kirjoitettaessa näyttää siltä, että monet Suomen kunnat ja seutukunnat eivät tule lähitulevaisuudessa kasvamaan taloudeltaan tai väestöltään. Tämä nostaa kolmanneksi haasteeksi mahdollisimman älykkään sopeutumisen mahdollistamisen ja hyvien elinolosuhteiden varmistamisen myös taloudellisen kärjen ulkopuolisessa Suomessa.
Kirjoitus perustuu työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta laadittuun raporttiin Suomen aluekehityksen tulevaisuuden skenaarioista. Sotarauta, M., Makkonen, T., Moisio, S. & Kurikka, H. (2021). Suomen aluekehityksen skenaariot 2040. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:60. Helsinki.
Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkopalvelussa.
Markku Sotarauta
Aluetieteen professori, Tampereen yliopisto
Teemu Makkonen
Aluetutkimuksen ja talousmaantieteen professori, Itä-Suomen yliopisto
Sami Moisio
Aluesuunnittelun ja -politiikan professori, Helsingin yliopisto
Heli Kurikka
Tutkija, Tampereen yliopisto
Sonja Kippo (Kuva: Via Ramstén)
Taru Koivisto (Kuva: Anita Salo)
