Opintopsykologien tervehdys: Mitä meille UEF:ssa kuuluu vuoden 2021 vaihtuessa?

Kohdatuksi ja nähdyksi tuleminen on ihmisyyden ytimessä. Etäopiskelu- ja etätyö on haastavaa, koska sosiaalisen vuorovaikutuksen kannatteleva voima jää liian usein etäiseksi. Korona-ajan etäopiskelu ja etätyöskentely on tuonut mukanaan saman suuntaisia seurauksia niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle, hyvinvoinnin kannalta niin haasteita kuin mahdollisuuksiakin.

Haasteet voivat näyttäytyä  niin työssä kuin opiskelussa muun muassa aikaansaamisessa, ajanhallinnassa, päivärytmin ylläpitämisessä. Tilanne haastaa mielialaa ja jaksamista. Huolen nostattamat tunteet saattavat tulla pinnalle nyt niissä harvoissa vuorovaikutussuhteissa, mitä tällä hetkellä tarjolla on. Tämä voi olla raskasta ja kohtaamiset ovat alttiita vertaistuen sijaan ristiriidoille. Kuormittuneina olemme alttiita kriittisyydelle itseä ja muita kohtaan. Myötätunto itseä kohtaan antaa pohjan myötätunnon kokemiselle ja myötätuntoiselle toiminnalle. Päivittäinen ystävällisyys paitsi muita, myös itseä kohtaan vahvistaa turvallista ilmapiiriä ilmaista ja kohdata myös hankalia tunteita. Täydellä sydämellä kiinnostuminen toisen kohtaamisen helpottaa yhteisen ymmärryksen syntymistä.

Myötätuntoa voi osoittaa niinkin yksinkertaisesti, kuin asettumalla kuuntelemaan. Kohdatessamme opiskelu- tai työkaverin huolia, usein nousee tarve auttaa ratkaisemalla ongelma. Kuitenkin, mitä yleensä siinä hetkessä kaivataan tai tarvitaan on, että joku kuulee, kuuntelee ja ottaa tunnetta vastaan myötätuntoisesti.  Riittää, kun kommenteilla, eleillä ja ilmeillä osoittaa yrittävänsä ymmärtää. Maskien tai ruutujen takaa hienovaraisemmat ymmärrystä osoittavat eleet tai ilmeet vaativat erityishuomiota. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen olento, on mahdollista pistää merkille toisen ihmisen pyrkimys ymmärrykseen. Lempeät silmät maskin yllä, tai pieni nyökkäys välittää jo nähdyksi tulemisen tunnetta.

Myötätuntoinen vuorovaikutus helpottaa ahdistusta. Tämän jälkeen on tilaa myös keskustelulle siitä, mitä hankalassa tilanteessa on konkreettisesti tehtävissä. Opettajan, ohjaajan tai muusta syystä kuuntelijan tehtävään asettuneen henkilön ei tarvitse tietää tilanteeseen ratkaisua. Tärkeintä on rakentaa toivoa.

Eristyneisyyden aika kääntää meitä enemmän itseemme päin. Voi olla vaikea asettua toisen asemaan, kun ympäristö kääntää meitä omaa napaa kohden. Kuitenkin toisen asemaan asettumisen kautta teoille syntyy mielekkyys. Liittämällä omaa elämää aktiiviseksi osaksi muiden elämää syntyy mahdollisuus edistyä, haastaa omia tapoja ajatella ja syntyy merkityksellisyyttä omalle olemassaololle. Toimimalla myötätuntoisisesti vahvistaa omaa varmuuden tunnettaan ja  rohkeutta olla aktiivinen yhteisön jäsen.

Mitä toivomme siis vuodelle 2021? Sitä, että yhteisömme tarjoaa kohtaamisen ja pysähtymisen paikkoja. Sitä, että meillä on tilanteita joissa syntyy luontevaa yhteyttä muihin ja voidaan asettua dialogiin sopivaa tekniikkaa ja toimintatapaa käyttäen.  Erityisesti toivomme psykologisesti turvallista ilmapiiriä ja tilanteita, joissa voidaan kokea ja välittää myötätuntoa.

Uuden Vuoden terveisin
opintopsykologit Katri Ruth ja Mari Tirronen

Virikkeenä tekstille:

Valeuutisia avoimella tieteellä?

Avoimuus on saapunut ryminällä tieteen käytäntöihin. Ei puhuta vain avoimesta julkaisemisesta vaan myös esimerkiksi avoimista aineistoista, avoimista ohjelmistoista, avoimesta lähdekoodista, avoimista analyysikoodeista, avoimesta vertaisarvioinnista, avoimesta opetuksesta ja avoimesta yhteistyöstä. Avoimuudella on kiistattomia etuja ja niistä on kirjoitettu paljon. Kaikessa lyhykäisyydessään tutkimusprosessin tietyistä osista on saatu aidosti toistettavia siten, että periaatteessa kuka tahansa voi niitä tarkastella.

Pyrkimys avoimuuteen teettää toki pientä lisätyötä tutkijoille, mutta päivittämällä omia toimintatapoja ja -käytäntöjä avoimuutta tukeviksi tutkimusprosessin joka vaiheen osalta kyseessä on loppujen lopuksi pienestä asiasta – ainakin verrattuna siihen, että avoimuuteen herättäisiin vasta loppumetreillä. Avoimuus ja toistettavuus vaatii systemaattisuutta ja jatkuvaa omaa työskentelyä tukevaa dokumentointia eli vaikkapa aineistojen analysoinnin osalta on vaivan väärti kirjoittaa analyysikoodit sillä tavalla, että kaikki voidaan tehdä helposti uudestaan, vaikka aineisto syystä tai toisesta päivittyisi. Aineistojen virheitäkään ei kannata alkaa korjailemaan manuaalisella editoinnilla vaan niin, että korjauksesta jää toistettavuuden mahdollistama muistijälki.

Käytännössä jokaisessa tutkimuksessa aineistosta syntyy tutkimusprosessin aikana lukuisia versioita ja versionhallinta onkin oma taiteenlajinsa varsinkin, jos kyse on useamman henkilön tutkimusryhmästä, jossa aineistosta syntyy useita kopioita, jotka kaikki jalostuvat omalla tavallaan eteenpäin, kun aineiston analyysit keskittyvät ehkä hiukan eri osiin aineistoa tutkimuskysymysten mukaisesti. Hyväksi käytännöksi on osoittautunut muun muassa edellytys opinnäytetyöntekijöille antaa analyysikoodinsa pelkkien alustavien tulosten lisäksi ohjauspalaverien taustamateriaaliksi, jolloin toistettavuus säilyy ainakin tutkimusryhmän sisällä.

Yleensä tutkimusten aineistot avataan alkuperäisen tutkimusryhmän ulkopuoliselle käytölle vasta sen jälkeen, kun tutkimuksen primaarivaihe on päättynyt. Tällöin julkaistavaksi dataksi päätyy viimeisin siivottu versio aineistosta. Hyvä sinänsä niin, mutta toisaalta samalla siinä menetetään aimo annos tutkimuksen osalta kriittistä ymmärryksen kehittymistä, kun iso osa dataan liittyneistä tunnistetuista ongelmista on jo jotenkin ratkaistu, mutta ratkaisun avaimet samalla lakaistu maton alle.

Tässä piilee yksi avoimen datan suurista haasteista. Datasta tulee toisiokäytettävää ja käyttäjällä ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa datan tuottajan tarjoamaan dokumentaatioon ja metadataan. Tietosuojan takaamiseksi aineistoa on ehkä lisäksi karkeistettu tai muuten sotkettu siten, että vaikka sillä saadaan periaatteessa analyysikoodit toistettua samansuuntaisin tuloksin kuin alkuperäisjulkaisuissa, niin data ei oikein kelpaa mihinkään muuhun. Miten voidaan taata, että datan tarjoajalla on varmasti puhtaat jauhot pussissa eikä dataa ole hiukan hiottu pahimpien rosojen tasoittamiseksi tai jopa suuremmassa määrin fabrikoitu tarjoajan tarkoitusperiä vastaavaksi?

Toki epäily tehtailluista aineistoista on aika kyynistä ja datan saattaminen avoimeksi on kyllä paljon parempi vaihtoehto kuin sen piilottaminen, jolloin voisi epäillä, että koko aineistoa ei edes ole lähtökohtaisesti ollut tai että sen analyysissa on otettu omia päämääriä tukevia vapausasteita. Eli aineiston ja analyysikoodien avoin julkaiseminen on iso askel hyvään suuntaan.

Nykyisten valeuutisten aikakautena on kuitenkin mahdollista nähdä avoimuudessa myös uhkia. Avoin aineisto ja analyysikoodi mahdollistaa periaatteellisen analyysiprosessin toiston kenen tahansa toimesta, jolla on edes hiukan teknistä osaamista käyttää tarvittavia työkaluja. Toisin sanoen analyysin toistajalta voi puuttua tutkijan ammattitaito tehdä kriittisiä tulkintoja asioista. Omaa etuaan ajava valeuutisten tehtailija voi avoimien datojen ja analyysikoodien avulla ehkä hiukan käytettäviä muuttujia ja aineiston rajauksia vaihtamalla tuottaa ”vaihtoehtoisia” tuloksia, joita kuka tahansa tutkijan koulutuksen saanut itse vastaavat tulokset saatuaan epäilisi ja suhtautuisi niihin erittäin kriittisesti.

Asiat menevät kuitenkin ongelmalliseksi, kun päättömät tulokset sinänsä voivat näyttää oikein ja huolellisesti saavutetuilta, kun niiden pohjana on ihan oikean ja kunnolla tehdyn tutkimuksen aineisto ja analyysikoodit. Voi nimittäin olla todella vaikeaa enää erottaa, että mikä on päätöntä ja mikä ei, jos koko prosessi näyttää oikealta tutkimukselta.

Pitäisikö tutkimusyhteisön olla huolissaan siitä, että tieteellisen tiedon erikoislaatuisuuden arvostus voi tämän takia kärsiä rajusti ja heikentää ylipäätään ymmärrystä tieteellisen tutkimuksen tarpeesta?

Reijo Sund

Rekisteritutkimuksen professori

Terveystieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopisto