Yksilöllisempi tyypin 2 diabeteksen ehkäisy ja hoito on avain myös kustannusten hillitsemiseen

Tyypin 2 diabetes on sairaus, jonka oireena on kohonnut verensokeripitoisuus. Diabetesta hoidetaan elintapahoidolla. Jos se ei riitä, tarvitaan avuksi lääkehoitoa.

Diabetesta sairastaa noin joka kymmenes suomalainen. Sairastavien määrä on lähes kolminkertaistunut kahden edellisen vuosikymmenen aikana. Syinä määrän suurelle kasvulle on taudin riskitekijöiden kuten keskivartalolihavuuden yleistyminen väestössä.

Diabetes aiheuttaa sekä potilaalle että yhteiskunnalle kustannuksia niin hoidon kuin sairaudesta aiheutuvien lisäsairauksien seurauksena. Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista noin 15 prosenttia kuluu diabeteksen hoidon suoriin kustannuksiin. Vuonna 2011 diabeetikoiden sairaanhoidon kokonaiskustannukset olivat noin 1,5 miljardia euroa, josta kolmasosa aiheutui lääkekustannuksista ja loput terveyspalvelujen kustannuksista.

Diabeetikon sairaanhoitokustannusten on arvioitu olevan kaksin-kolminkertaiset verrattuna ei-diabeetikon kustannuksiin. Sairaus heikentää myös työkykyä aiheuttaen yhteiskunnalle epäsuoria kustannuksia sairauspoissaolojen, ennenaikaisten eläköitymisten ja kuolemien kautta.

Yhdenvertaisuuden ja terveyserojen kaventamisen näkökulmista tyypin 2 diabeteksen haasteena on lisäksi se, että sairaus on yleisempi heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskuudessa.

Lääkekorvauksissa säästettiin …

Diabetesta sairastavien lisääntynyt määrä on yhdessä uusien lääkkeiden markkinoille tulon kanssa näkynyt myös lääkekustannusten kasvuna 2000-luvulta lähtien.

Lääkekustannusten kasvun hillitsemiseksi diabeteslääkkeiden korvausoikeutta muutettiin vuoden 2017 alussa. Insuliinit pysyivät ylemmän, sadan prosentin erityiskorvausoikeuden piirissä, mutta muut kuin insuliinit laskettiin alempaan 65 prosentin erityiskorvausoikeusluokkaan.

Ennen vuotta 2017 kaikki diabeteslääkkeet olivat ylemmän erityiskorvausoikeuden piirissä, ja potilas maksoi lääkeostosta 4,50 euroa lääkettä kohden. Muutoksen jälkeen omavastuu oli 35 prosenttia muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinien hinnasta.

Korvausmuutoksen taustalla oli hallitusohjelman tavoite säästää yhteensä 150 miljoonaa euroa lääkekorvausmenoissa.

Diabeteslääkkeitä koskeva korvausmuutos aiheutti huolta sekä diabetesta sairastavien potilaiden että potilasliiton keskuudessa. Eduskunta edellytti, että muutoksen vaikutuksia seurataan. Korvausmuutoksen arvioitiin laskevan lääkekorvausmenoja 26 miljoonaa euroa ensimmäisen vuoden aikana. Samaan aikaan diabetespotilaiden itse maksamat osuudet kuitenkin yli kolminkertaistuivat.

… mutta tiukennusten pitkäaikaisvaikutukset huolestuttavat

Muutoksen vaikutuksia tarkastelleet tutkimukset osoittavat, että lähes puolet diabetespotilaista raportoi muutoksen vaikuttaneen elämäänsä negatiivisesti. Muutoksen jälkeen potilaat ovat olleet vähemmän tyytyväisiä hoitoonsa ja kokeneet yleisemmin taloudellisia vaikeuksia hankkia lääkkeitä.

Potilaiden maksamat vuosittaiset omavastuut kasvoivat diabeteslääkkeiden osalta keskimäärin 85 euroa ja kaikkien käytettyjen lääkkeiden osalta keskimäärin 73 euroa korvausmuutoksen jälkeisenä vuotena.
Toimeentulotuen käyttö diabeteslääkkeiden ostamisessa onkin yleistynyt muutoksen jälkeen. Vain harva kuitenkin raportoi lopettaneensa lääkkeen käytön kokonaan.

Koko maan tasolla lääkkeiden kuukausikulutus on vähentynyt insuliineja lukuun ottamatta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa potilaiden on havaittu ostavan pienempiä pakkauskokoja ja useammin kuin ennen korvausmuutosta.

Lääkkeiden kulutuksen vähenemisen lisäksi Pohjois-Karjalassa havaittiin diabetespotilaiden hoitotasapainon heikkenemistä erityisesti potilailla, jotka käyttivät jotain muuta diabeteslääkettä kuin insuliinia tai metformiinia.

Havainnot ovat huolestuttavia, koska pitkällä aikavälillä lääkkeiden vähentyneestä käytöstä seuraava heikentynyt hoitotasapaino voi johtaa ennenaikaiseen diabeteksen komplikaatioiden ilmaantumiseen, ja sitä myötä myös entistä suurempiin hoitokustannuksiin.

Painopiste ennaltaehkäisyyn

Kustannusten hillitsemiseksi tulisi painopistettä siirtää enemmän diabeteksen aiheuttamien terveydellisten ongelmien hoidosta sen ennaltaehkäisyyn.

Diabetesta voidaan ennaltaehkäistä tehokkaasti kiinnittämällä huomiota elintapoihin. Ennaltaehkäisyn tulisi tämän vuoksi olla entistä suuremmassa roolissa.

Suomalainen DPS-tutkimus oli ensimmäisiä tutkimuksia maailmassa, joka antoi näyttöä elintapaohjauksen suotuisista vaikutuksista diabetesriskin alentamisessa. Riskin aleneman nähtiin myös pysyvän vielä vuosien ajan ohjauksen loputtua.

Vaikka ehkäisytoimien teho tiedostetaan, elintapaohjauksen implementointi osaksi terveydenhuoltoa on ollut haastavaa resurssien vähyyden vuoksi. Tähän vastauksena mobiiliteknologia voi tarjota mahdollisuuden skaalautuvalle ja kustannusvaikuttavalle diabeteksen ehkäisylle.

Mobiilisovellukset voivat motivoida käyttäjäänsä elintapamuutoksiin sekä mahdollistavat reaaliaikaisen kehittymisen seurannan. Niiden ongelmana on kuitenkin käyttäjien sitoutuminen sovelluksen käyttöön: vain harva käyttää sovellusta riittävän ahkerasti ja pitkän aikaa.

Kansallisessa StopDia-hankkeessa tarjottiin kohonneessa diabetesriskissä oleville henkilöille mahdollisuus käyttää Pienet teot -sovellusta, joka kannusti ja tuki käyttäjää tekemään arjessa pieniä elintapamuutoksiin tähtääviä tekoja. Vuoden seurannassa suurimmat muutokset kohti terveellisiä ruokailutottumuksia ja kapeampaa vyötäröä saatiin sovelluksen yhtäjaksoisella päivittäisellä käytöllä.

Aktiivisimmat käyttäjät olivat jo lähtökohtaisesti paremmin voivia: heillä oli terveellisempi ruokavalio, matalampi stressitaso ja fyysisesti aktiivisempi elämäntyyli jo ennen sovelluksen käyttöönottoa verrattuna vähemmän aktiivisiin käyttäjiin. Myös sovellusta kerrasta muutamaan kertaan viikossa käyttäneillä nähtiin kuitenkin pienehköjä suotuisia muutoksia riskitekijöissä.

Digisovellusta voitaisiin näin ollen jatkossa tarjota ennakkotietoihin perustuen henkilöille, jotka todennäköisemmin sitoutuvat sen käyttöön ja joilla sovelluksen käyttö myös todennäköisimmin vaikuttaa suotuisasti tyypin 2 diabeteksen riskiin. Heille, joilla sovelluksen käyttö ei ole toimiva tapa, voitaisiin tarjota muita elintapojen muutosta tukevia toimia. Näin jokaiselle pystyttäisiin tarjoamaan juuri hänelle sopiva tuki elintapamuutoksen toteuttamiseksi.

Yksilöllinen hoito on myös taloudellisesti järkevää

Aina diabetesta ei kuitenkaan voida ehkäistä. Sokeriaineenvaihdunnan heikentyessä riittävästi tullaan tilanteeseen, jossa diabeteksen diagnoosikriteerit täyttyvät.

Diabetes on etenevä sairaus, jonka hoitotasapainoa seurataan verensokeriarvojen perusteella. Sairaus etenee yksilöllisesti, ja diabeteslääkkeiden hoitovasteet vaihtelevat potilaiden välillä.

Vaikka yksilöllisemmän sairauden hoidon tarve on tunnistettu, sen toteuttaminen vaatisi lisäresursseja. Samankaltaisia hoitotarpeita ja hoitovasteita omaavien potilasryhmien tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti yksilöllisempää diabeteksen hoitoa. Tällaisten potilasryhmien tunnistaminen ja hoidon optimointi tarpeen mukaisesti on myös taloudellisesti järkevää.

Kohdennetumman hoidon ajatusta tukee myös tutkimus, jossa vastadiagnosoitujen diabetespotilaiden keskuudessa voitiin erottaa erilaisia alaryhmiä verensokeriarvojen kehittymisen suhteen. Sokeriarvoihin voidaan vaikuttaa lääkehoidoilla, joiden suhteen tunnistetut alaryhmät erosivat toisistaan seurannan aikana. Pitkällä aikavälillä huono sokeriarvojen kehitys oli yhteydessä myös suurempaan diabeteksen mikro- ja makrovaskulaaristen komplikaatioiden ilmaantumiseen.

Tunnistamalla erilaisia potilasryhmiä entistä tehokkaammin olisi mahdollisuus kohdentaa myös palvelutarjontaa entistä tarkemmin. Esimerkiksi huonossa hoitotasapainossa oleville potilaille voitaisiin tarjota tiiviimpää hoidon seurantaa ja tukea. Jos taas potilailla hoitotasapaino säilyy vuodesta toiseen, seurantavälit voisivat olla pidemmät. Näin rajallisia resursseja voitaisiin kohdentaa niitä enemmän tarvitseville.

Tulevaisuudessa myös tekoäly voi tukea hoitohenkilökunnan päätöksentekoa niin potilasstratifikaation kuin myös optimaalisen lääkehoidon valinnassa. Alamme lähestyä tavoitetta, jossa oikea potilas saa oikean hoidon oikea-aikaisesti.

ArtWell: Sosiaalinen hyvinvointi kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisen arvioinnin keskiöön

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshankkeen (ArtWell) yhtenä osatavoitteena oli selvittää asiantuntijalähtöisen tutkimuksen avulla kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannushyötyyn ja -vaikutukseen liittyviä tekijöitä ja mekanismeja.

Tässä blogikirjoituksessa esitellään sidosryhmätyöpajasta ja yhdeksän avainasiantuntijan haastatteluista saatuja osatavoitteen tuloksia. Pääset tutustumaan hankkeessa aiemmin toteutetun kirjallisuuskatsauksen tuloksiin täältä.

Lähtökohtia kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudelliseen arviointiin

Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan tässä hankkeessa ihmisen hyvinvointiin vaikuttavaa merkityksellistä toimintaa taiteen ja kulttuurin kontekstissa. Kulttuurihyvinvointitoiminta on eri ammattiryhmien toteuttamaa kulttuurihyvinvointia edistävää toimintaa tai palvelua eri toimintaympäristöissä (esim. ikäihmisten palvelut, maahanmuuttopalvelut, nuorisotyö, vammaistyö).

Kulttuurihyvinvointitoimintaan liittyvien palvelujen taloudellinen arviointityö on vasta aluillaan. Ajatus toiminnan arvioinnista ja mittaamisesta voi tuntua vieraalta monelle taide- ja kulttuurialalla työskentelevälle. Vaikka toimijoilla on selvityksen valossa valmiuksia arviointiin kaikilla kulttuurihyvinvoinnin sektoreilla, tarvitaan täydennyskoulutusta ja lisätietoa arvioinnin kehittämisestä ja toteuttamisesta.

Kulttuurihyvinvointitoiminnan ja sen toimintaympäristöjen laaja-alaisuus muodostaa merkittävän haasteen arviointitoiminnalle. Toimintaa arvioivan tulisi tunnistaa kyseiselle toimintaympäristölle keskeiset piirteet, joita määrittävät toiminnan luonne, yhteistyössä sovitut tavoitteet sekä asiakasryhmät ja heidän tarpeensa.

Jotta arviointia voitaisiin hyödyntää paremmin tiedolla johtamisessa, organisaatioissa tarvitaan ArtWellin selvityksen mukaan enemmän ymmärrystä kulttuurihyvinvointitoiminnan edellytyksistä ja toteuttamisesta.

Arviointia kahdesta eri näkökulmasta

ArtWellin toteuttamassa tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat kulttuurihyvinvointitoimintaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta. Yhteistä näiden alueiden eri toimijoille oli kokonaisvaltainen käsitys siitä, että taide- ja kulttuuritoiminnan sisältöjen ohella etiikka, estetiikka, luonto, ihmissuhteet ja pitkäjänteinen toiminta ovat kulttuurihyvinvointitoiminnan keskeisiä vaikuttavuuden osatekijöitä.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna taide- ja kulttuuritoimintaan osallistuvien ryhmien tarpeita tunnistettiin erityisesti (1) syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyyn, (2) osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen sekä (3) yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteen lisäämiseen liittyen. Sosiaalinen hyvinvointi tulisikin selvityksen mukaan ottaa nykyistä paremmin huomioon kulttuurihyvinvointitoiminnan arvioinnissa ja mittaamisessa.

Terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta asiakasryhmien tarpeita tunnistettiin (1) ehkäisevien palvelujen, (2) sairauden hoidon ja hallinnan, sekä (3) terapian ja kuntoutuksen konteksteissa.

Kulttuurihyvinvointitoiminnan ja taideterapioiden erityisosaaminen kuntoutuksen ja erityissairaanhoidon alueella vaatii erityisasiantuntijuutta. Ehkäisevissä palveluissa (esim. ehkäisevässä mielenterveys- ja päihdetyössä ja terveysviestinnässä) kokeellisempi taide- ja kulttuuritoiminta ja tutkimus voi asiantuntijoiden mukaan olla tarkoituksenmukaisempaa tällä hetkellä, koska alueelta on vähemmän tutkimustietoa saatavilla.

Näkemyksiä kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisesta arvioinnista

Asiantuntijat kuvasivat vaikuttavuutta yleisimmin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden vahvistumisen kautta. Kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannusvaikuttavuuden tekijöitä tunnistettiin mm. terveyskäyttäytymiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja turvallisuuden edistämiseen liittyen.

Asiantuntijat tunnistivat erilaisia taloudellisen arvioinnin toteuttamisen lähtökohtia esimerkiksi toiminnan järjestäjälle tai siihen osallistuneelle kertyneiden kustannusten kautta. Taloudellisessa arvioinnissa voisi heidän mukaansa hyödyntää myös euromääräisiä kustannusarvioita esimerkiksi laitosjaksoihin, sairaspoissaoloihin ja lääkkeiden käytön vähentymiseen liittyen. Lisäksi pohdittiin vaihtoehtoiskustannusten arviointia resurssien jakamiseen liittyvien vaihtoehtojen kuvaamiseen ja arvottamiseen liittyen.

Hankala vai helppo mittaaminen? Tulosten yhteenvetoa

Taloudellinen arviointi ja sen kehittäminen voidaan nähdä pääomana, jonka avulla kulttuurihyvinvointitoiminta voi kiinnittyä osaksi julkisia palveluja ja hyvinvointitaloutta. Tutkimukseen osallistuneilla sidosryhmillä ja avainasiantuntijoilla on kulttuurihyvinvointiin liittyvää osaamista yhteiskunnallisen palvelu- ja tietotuotannon eri tasoilla.

Taiteen ja kulttuurin toimijoiden osallisuus hyvinvointitaloudelliseen päätöksentekoon tukee taloudellisen arvioinnin ja resurssoinnin oikeudenmukaisuutta. Kulttuurihyvinvointitoimintaan soveltuvia arviointi- ja mittaamismenetelmiä voidaan yhteiskehittää moniammatillisten oppimisprosessien kautta niin yksilöllisellä, alueellisella kuin väestötasollakin. Kulttuurihyvinvointitoiminnan arviointivastuuta tulisi jakaa tasapuolisemmin eri sektoreiden ja toimialojen kesken.

Yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta edistävät ympäristöt tunnistettiin tärkeäksi osa-alueeksi tulevassa kulttuurihyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Tulossa ArtWell-selvityshankkeessa

ArtWell mallintaa ja kehittää syksyllä 2022 kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaria case-esimerkkien avulla. Selvityshankkeen tulokset esitellään loppuseminaarissa huhtikuussa 2023.

Taru Koivisto

Taru Koivisto (Kuva: Anita Salo)
Tutkija
CERADA-tutkimuskeskus, Taideyliopisto

 

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshankkeessa (ArtWell) tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia, arviointimenetelmiä ja tehdään toimenpidesuosituksia arviointitoiminnan jatkokehitykseen Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan VN-TEAS-rahoituksella mahdollistettua hanketta toteuttavat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskus sekä Kulttuurihyvinvointipooli.

Lisätietoa hankkeen verkkosivuilla.

 

Tutkijanarvointien kansainväliset kehittämistarpeet

Euroopan unionin tiedepolitiikan keskiössä on viime aikoina ollut tarve kehittää tutkija-arviointeja. Tavoitteena on ollut nimenomaan kehittää tutkijauriin ja tutkijarekrytointiin liittyviä arviointeja. Palkkausjärjestelmät perustuvat eurooppalaisissa yliopistoissa valtionhallinnon nimikekohtaisiin linjauksiin ja työehtosopimuksiin, eikä niihin sisälly merkittävää palkka-arviointia. Nämä järjestelmät poikkeavat suomalaisissa yliopistoissa käytössä olevasta, eurooppalaisiin malleihin nähden joustavammasta palkkausjärjestelmästä, jossa on enemmän paikallista ja tehtäväkohtaista soveltamisvaraa, ja joissa arvioinnilla on merkittävä rooli.

Rekrytointeihin ja tutkijauriin liittyvät arviointikulttuurin muutostarpeet on tunnistettu kansainvälisesti, ja ne ovat herättäneet paljon keskustelua. Tutkimuksen arviointijärjestelmän muutos ja tutkijaurat ovat osa eurooppalaista tutkimusalueen agendaa ja toimia, joihin on laajasti sitouduttu myös EU-jäsenmaissa. Eurooppalainen keskeinen rahoittajajärjestö Science Europe sekä monet tutkimusrahoittajat, kuten Suomen Akatemia, ovat myös aloitteessa mukana ja sitoutuneet siihen. Teemaan liittyvät lukuisat kansainväliset julkilausumat, kuten muun muassa DORA-julistus (San Francisco Declaration on Research Assessment) ja Leidenin tutkimusmetriikkamanifesti (Manifesto for Research Metrics), pohjimmiltaan tähtäävät numeroiden käyttämisen ylivallan taittamiseen tieteen ohjailemisessa, sekä laadullisen arvioinnin roolin ja merkityksen nostamiseen vastuullisen metriikan rinnalla.  Esimerkiksi DORA-julistuksen on allekirjoittanut yli 22 000 henkilöä ja organisaatiota.

Arviointien liiallinen kvantifiointi on herättänyt paljon kritiikkiä ja toiminut yhtenä alkusysäyksenä kansainväliselle muutospaineelle. Ongelmalliseksi koettu kehityssuunta on yleinen, mutta arviointikulttuurit näyttävät olevan osin maa- ja tieteenalakohtaisia. Huippuunsa mittaaminen on edennyt joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi Keski-Euroopassa ja sellaisilla aloilla kuten biotieteet, jossa tutkijan elinikänään saavuttama H-indeksi saattaa olla 200. Korkea indeksilukema ei sinänsä ole ongelma, vaan työn pelkistyminen kiihkeäksi julkaisutoiminnaksi alan huippulehdissä, jolloin esimerkiksi tutkijoiden yhteiskunnallinen kontribuutio ja muut roolit typistyvät pois, ja toiminnan fokus kapenee joidenkin arvioiden mukaan liikaa. Ajatellaan, että yliopisto ei toivotulla tavalla säteile yhteiskuntaan, joka toimintaa rahoittaa, ja jonka kasvavat ja globaalit haasteet edellyttäisivät yhteistyötä laajoilla rintamilla – akateemisen perustutkimuksen roolia lainkaan väheksymättä. On myös nähty, että kiihtyvään kilpajuoksuun julkaisuputkessa perustuva uranäkymä ei riittävästi houkuttele yliopistoihin uutta tutkijakuntaa. Näistä syistä nähdään perustelluksi laajentaa ja monipuolistaa tutkijauria monimuotoisen ja muuttuvan yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti.

Aloite tutkimuksen arviointijärjestelmän muutoksesta on lähtöisin Euroopan komissiosta, mutta pitkän keskustelun tuloksena keskeiset eurooppalaiset tiedepoliittiset toimijat ovat myös sitoutuneet hankkeeseen laajasti. Takana on korkean tason poliittinen päätös ja komission laaja valmistelu. Tutkimusrahoittajien perustehtävä on jakaa rahaa tutkimukseen. Kysymykset toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja yhteiskunnallisen relevanssin näkökulmista ovat tällöin keskeisiä. Myös suomalaiset yliopistot ovat olleet aktiivisesti mukana valmistelutyössä. Itä-Suomen yliopisto on ollut myös valmisteluvaiheessa aktiivisesti mukana sekä yksittäisenä yliopistona että YERUN-yliopistoverkoston kautta.

Käydyn pitkän tiedepolittiisen keskustelun ja yhteistyön lopputulemana Euroopan komissio julkaisi äskettäin sopimuspohjan tutkimusarviointien kehittämiseksi vapaaehtoisessa yhteistyössä. Sopimukseen sitoutumisen ja sitä seuraavan yhteistyön pohjalta luodaan konsortio, joka jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä sekä hakee yhteistyössä optimaalisia ratkaisuja koettuihin tutkija-arvioinnin ongelmiin. Valtaosa Suomen yliopistoista on ilmaissut kiinnostuksena osallistua kehittämistyöhön. Itä-Suomen yliopisto on mukana tässä joukossa.

Konsortioon osallistuminen on vapaaehtoista ja osallistujat voivat muun muassa erota koska tahansa konsortiosta. Kyse on optimaalisen menetelmällisen tasapainon saavuttamisesta arvioinneissa, mutta myös ala- sekä tehtäväkohtaisen variaation tunnistamisesta. Laadun ja vaikuttavuuden näkökohtia pyritään korostamaan tutkija-arvioinnissa. Pääperiaatteet ovat seuraavat: monimuotoisuuden lisääminen tutkijaurissa; arviointien perustaminen laadullisiin lähestymistapoihin ja vertaisarvointiin, jota vastuullinen metriikka tukee; mekaanisesta ja epätarkoituksenmukaisesta tieteellisten lehtien vaikuttavuuskertoimien ja H-indeksin käytöstä luopuminen; sekä mekaanisten rankingien painoarvon vähentäminen tutkija-arvioinnissa. Etukäteisiä ratkaisuja ei ole, vaan kyse on yhdessä oppimisesta ja arviointeihin liittyvästä laajasta kansainvälisestä keskustelusta.

Myös arvioinnin välineitä pyritään kehittämään. Tähän mennessä maailmalla kehitetyissä laadullisen arvioinnin työkaluissa on pyritty lisäämään arvioinnin monipuolisuutta. Tällöin muutetaan tulokulmaa: rekrytoinnin yhteydessä hakija kuvaa tiivistetysti, miten hän itse näkee keskeiset ansionsa, paitsi akateemisissa perustehtävissä, myös laajemmin esimerkiksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, johtamisen tai avoimen tieteen edistämisen näkökulmista. Kun tämä informaatio on tuotu esille ja tehty näkyväksi, voidaan sitä hyödyntää rekrytoinnissa henkilön osaamisesta saadun muun informaation ohella, kun se täytettävän tehtävän näkökulmasta on perusteltua. Tällaista arvioinnin työkalua on kehittänyt muun muassa YUFERING Horisontti 2020 -hanke, jossa Itä-Suomen yliopisto on vahvasti mukana.

Arviointien kehittämisessä on kyse monipuolistamisesta, ei siis siitä, että laadulliset arviot korvaisivat määrälliset, vaan ne voivat tarkoituksenmukaisesti täydentää toisiaan. Metriikan hyödyntämisen näkymät ja perusteet vaihtelevat vahvasti alakohtaisesti.

Kehittämistyötä monipuolistaa osaltaan se, että rekrytointipäätös tehdään lopulta toimivaltaisesti yliopistoissa, huomioiden kunkin tehtävän vaatimukset ja tavoitteet. Millaista osaamista halutaan, riippuu paitsi tehtävästä, myös yksikön strategiasta ja profiilista. Yleistä oikeaa vastausta ei ole. Toisin sanoen, millaisia vahvuuksia haetaan ja mihin suuntaan toimintaa halutaan viedä? Rahoittajien ja yhteiskunnan ohjausvaikutus on toki myös arviointiin vaikuttava realiteetti, mutta toimivalta on yliopistossa.

Tasapuolisuus tehtäväntäytössä voidaan turvata, kun ennen tehtävän täyttöä arvioidaan, millaista osaamista kyseisessä tehtävässä vaaditaan. Nämä kriteerit julkaistaan avoimesti etukäteen ja hakijat arvioidaan näitä kriteerejä vasten. Arviointi tehdään EU:n yleisten sääntöjen nojalla avoimesti, ansio/meriittipohjaisesti, hakijoiden ansiot läpinäkyvästi perustellen valintamuistiossa. Tämä on EU:n yleinen, niin sanottu OTM-periaate rekrytointiin: Open, Transparent and Merit -based recruitment.  Nämä periaatteet pitävät rekrytointiin liittyvät ratkaisut yliopistoissa, huomioiden tietyt yleiset henkilöstöpoliittiset periaatteet ja ulkoiset painetekijät.

Eurooppalainen konsortio aloittaa toimintansa asteittain loppuvuoden aikana. Valta ja vastuu kehittämisestä siirtyy tällöin konsortion osapuolille. EU tukee ja seuraa yhteistyötä, mutta ei ole puuttumassa sisällöllisiin kysymyksiin eikä yliopistojen autonomiaan. Yhteistyöllä voi olla myöhempiä heijastusvaikutuksia tutkimusrahoittajien kriteeristöihin. Tästäkin syystä yliopistojen ja tiedeyhteisöjen äänen tulisi kuulua vahvasti kehitystyössä.

Jouni Kekäle.Jouni Kekäle

Johtava erityisasiantuntija, Itä-Suomen yliopisto

 

 

YUFERING-Horisontti 2020 -hanke:
Johtava erityisasiantuntija Jouni Kekäle, p. 050 306 5370
Tutkijatohtori Maria Pietilä, p. 046 920 5684
Palvelupäällikkö Katri Rintamäki p. 050 455 2314
Johtaja Jaana Backman, EU -asiat, p. 050 555 4446