Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot reagoivat nopeasti yhteiskunnan tarpeisiin toteuttamalla opintojakson koronavirustartuntojen jäljityksestä

Kuvituskuva koronaviruksista.

Nyt kun koronavirusepidemia vaikuttaa tällä erää olevan laantumassa Suomessa, on hyvä aika tehdä välitilinpäätöstä, mitä opimme projektistamme sekä varautua jatkokehittämiseen. Huhti-toukokuussa rakensimme Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistyönä nopealla tahdilla kaikille avoimen verkko-opintojakson koronavirustartuntojen jäljityksestä. Opintojakso avautui 1.6.2020. Vaikka opintojakso on suunnattu ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille, se on avoin kaikille.

Mitä enemmän rajoituksia lievennetään, sitä tärkeämmäksi nousee tartuntaketjujen jäljityksen rooli epidemian mahdollisen leviämisen torjunnassa. Keskeistä on tartuntojen nopea tunnistaminen ja tartunnoille altistuneiden jäljittäminen sekä sairastuneiden eristäminen ja altistuneiden karanteeniin asettaminen nopeasti ja kattavasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), joka vastaa tämän kokonaisuuden kansallisesta suunnittelusta ja kehittämisestä,pyysi Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoja toteuttamaan opintojakson koronavirustartuntojen jäljittämisestä. Tampereen yliopisto ja THL asiantuntijaverkostoineen vastasivat opintojakson sisällöstä ja Itä-Suomen yliopisto verkko-opintojakson suunnittelusta ja toteuttamisesta. Mukana opintojaksoa tekemässä olivat myös käytännön jäljitystyötä tekevät infektiolääkärit Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

DigiCampus-oppimisympäristö soveltui erinomaisesti korkeakoulujemme yhteisen avoimen opintojakson alustaksi. DigiCampus on ainutlaatuinen alusta, jonne kaikkien korkeakoulujen opiskelijat voivat kirjautua oman korkeakoulunsa tunnuksilla. Erittäin tärkeää on, että kirjautuminen on mahdollista myös työelämässä oleville, etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Opintojakso antaa kenttäepidemiologiset perustiedot, mihin tartunnanjäljitys perustuu ja kuinka se käytännössä toteutetaan.

Kolmen viikon ajan avoimena olleeseen opintojaksoon on ollut paljon kiinnostusta: ilmoittautuneita on tähän mennessä yli 2 000 ja koko opintojakson on suorittanut jo yli 400 opiskelijaa. Opintojakso on avoimena vuoden 2020 loppuun. Opintojaksopalaute on ollut positiivista, ja osallistujien mielenkiintoa ja opiskelua ovat tukeneet käytännön esimerkit ja tehtävät, sekä erityisesti tartunnanjäljityksen tapausharjoitukset, joita on toivottu lisää. “Kokonaisuus oli hyvin jaksotettu, eikä mielenkiinto sen vuoksi loppunut kesken. Moduulit olivat sen pituisia, että niihin jaksoi keskittyä koko moduulin ajan ja sen jälkeen tehdä seuraavan, kun aikaa oli”, kertoo yksi opiskelijoista palautteessaan.

Tarkoituksenamme on kehittää opintojaksoa ja sen sisältöjä syksyllä 2020 sekä varautua myös mahdolliseen epidemian uudelleen kiihtymiseen. Tavoitteenamme on, että opintojakso olisi tarjolla myös jatkossa yliopistojemme tutkinto-opiskelijoille sekä jatkuvan oppimisen opiskelijoille. Koronavirusepidemia ja sen mukanaan tuomat koulutustarpeet saattoivat tekijät yhteen ja tätä voidaan hyödyntää myös jatkossa. Opintojaksokokonaisuus on osoittautunut toimivaksi työkaluksi, jonka avulla kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat tarvittaessa laajentaa ja tehostaa paikallista koronajäljitystoimintaa.

Löydät opintojakson ja siihen ilmoittautumisen Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta.

Elsi Similä, suunnittelija, Itä-Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate

Pekka Nuorti, professori, Tampereen yliopisto

Kenen elämällä on väliä opinto- ja uraohjauksessa?

Miten köyhyys tulee puheeksi nuorten erilaisissa ohjaustilanteissa? Mitä yksilöltä vaatii sukupuolelleen epätyypillisen alavalinnan tekeminen? Entä millaisille nuorille opinto-ohjauksen uusimmat oppikirjat antavat samaistumisen mahdollisuuksia?

Tässä nostoja tämän kevään opinto- ja uraohjauksen opiskelijoiden pro gradu -tutkielmista, joissa on onnistuttu pureutumaan vähän tutkittuihin, mutta yhteiskunnallisesti tärkeisiin teemoihin. Niin pinnalla oleva #Blacklivesmatter-keskustelu kuin myös tieto koronan seurausten kohdistumisesta erityisesti yhteiskunnan heikko-osaisempiin haastavat kasvatus- ja ohjausalan toimijoita kiinnittämään huomiota siihen, miten he pureutuvat yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen työssään – ja etenkin, miten se ohitetaan.

Anu Kervisen lapsena lastensuojelulaitoksessa asuneiden nuorten haastatteluihin pohjautuva tutkimus tuo esiin tärkeitä, mutta samalla surullisia havaintoja siitä, kuinka vähävaraisuus ja sen vaikutukset nuorten arkeen ja valintoihin jäävät käsittelemättä koulujen ohjauksessa. Lisäksi siinä osoitetaan, kuinka ohjaaminen toisen asteen opintoihin on perusasteella varsin yksipuolista perustuen pitkälti ja ”sisäsiististi” ohjattavan arvosanoihin.

Elisa Ahosen tutkimus tuo esille taas sen, miten iso haaste – edelleenkin – on omalle sukupuolelle epätyypillisen koulutusvalinnan tekeminen. Ainokaisten kokemukset yhtäältä liiallisesta positiivisesta, toisaalta loukkaavasta huomion kohteena olemisesta niin oppilaitoksissa kuin työpaikoillakin alleviivaavat toistuessaan ammattialojen sukupuolittunutta normistoa. Hätkähdyttäviä ovat myös arkiset esimerkit siitä, kuinka opettajat ja ohjaajat eivät välttämättä itse ole lainkaan tietoisia sukupuolinormatiivisesta puheesta ja toiminnastaan.

Mona Kilpilammen kuva-analyysi osoittaa, että nuori ja vaalea heteroseksuaalisesti suuntautunut, uskontoon neutraalisti suhtautuva ja terveydellisiä haasteita kokematon löytää uusimmista opinto-ohjauksen oppikirjoista runsaasti samastumisen mahdollisuuksia. Sen sijaan esimerkiksi vammaiset, seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat sekä aasialaistaustaiset ihmiset eivät juuri löydä kaltaisiaan näistä kirjoista. Kilpilammen tutkimus haastaakin muutokseen ja siihen, että kaikkien elämällä olisi jatkossa väliä.

Gradut jäävät usein liian vähälle huomiolle, joten tässä muutama aivoja ja sydäntä ruokkiva vinkki kesälukemiseksi!

Anu Kervinen: ”Jos ois niinku paremmalla rahapohjalla, niin tulis insinöörii ja vaikka mitä.”
Lapsena lastensuojelulaitoksessa asuneiden nuorten aikuisten toimijuuden rakentuminen sosioeko-nomisessa viitekehyksessä.

Elisa Ahonen: Sukupuolelle epätyypillinen kouluttautuminen ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemana. 

Mona Kilpilampi: Intersektionaalisuus opinto-ohjauksen oppikirjojen kuvituksessa.

Anne-Mari Souto
Yliopistonlehtori, opinto- ja uraohjaus

Terveys tai talous vai terveys ja talous?

Koronavirukseen liittyvässä julkisessa keskustelussa terveys ja talous on asetettu usein vastakkain ajatuksella, että vain toinen näistä on saavutettavissa toisen kustannuksella. Jos pyritään turvaaman väestö koronavirustartunnoilta, joudutaan luopumaan taloudellisesta toimeliaisuudesta. Jos taas halutaan saada talouden rattaat rullaamaan, tämä tapahtuu vain lisääntyvien tartuntojen myötä. Tämän ajattelun mukaan terveyden ja talouden välillä on vaihtosuhde.

Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan koronastrategian tavoitetila ja keinot.

Kun ajatellaan strategian tavoitetilaa, terveyteen ja talouteen liittyvät näkökohdat kulkevat käsi kädessä. Sekä terveyden että talouden näkökulmasta tilanne olisi parempi, jos koronavirustartuntojen ilmaantuvuus sekä Suomessa että maailmalla olisi vain vähäistä. Tällöin voitaisiin välttyä elämänlaadun menetyksiltä sekä ennenaikaisilta kuolemilta, jotka koronavirustartuntoihin liittyvät. Samalla vältyttäisiin myös koronaviruksen haitallisista vaikutuksista talouden toimintaan mukaan lukien terveydenhuollon vaihtoehtoiskustannukset. Kun ajatellaan asiaa terveyden ja talouden näkökulmista, järkevä tavoitetila on uusien koronavirustartuntojen ilmaantuvuuden mahdollisimman alhainen taso.

Kun tarkastellaan keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi, terveys ja talous eivät enää välttämättä kulje käsi kädessä vaan niiden välille syntyy usein edellä kuvattu vaihtosuhde. Vaikuttavien keinojen käyttöönotosta aiheutuu kustannuksia, ja päätöksentekijät joutuvat vertaamaan keinoista syntyvää terveyshyötyä niiden kustannusvaikutuksiin. Poliittiset päätöksentekijät ympäri maailmaa ovat turvautuneet koronaviruksen torjunnassa sosiaalisen eristämisen keinoihin, jotka ovat aiheuttaneet merkittäviä kustannusvaikutuksia kansantalouksissa ja terveydenhuolloissa. Samaan aikaan sosiaalisen eristämisen keinot ovat olleet vaikuttavia, koska niiden seurauksena uusien tartuntojen määrät ovat lähteneet laskuun. Valitut keinot ovat synnyttäneet myönteisiä terveysvaikutuksia mutta talouden kustannuksella, eli terveyden ja talouden välillä on esiintynyt vaihtosuhde.

Viruksen hallinnassa onkin syytä keskittyä kustannusvaikuttaviin keinoihin, joilla voidaan turvata ihmisten terveydentila mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla sekä terveydenhuollossa että koko kansantaloudessa.

Suomessa käyttöönotettuja rajoitustoimia puretaan vähitellen. Koronaviruksen leviäminen Suomessa on hidastunut ja tässä suhteessa tilanne on hyvä. Tulevaisuuteen liittyy edelleen epävarmuutta ja päätöksentekijät voivat joutua uudelleen tilanteeseen, jossa pohditaan uusia keinoja ja niiden kustannuksia ja vaikuttavuutta koronavirustartuntojen ehkäisemisessä. Toivottavasti piakkoin markkinoille saatavaan rokotteeseen liittyy myös lääkkeen tehon, vaikuttavuuden ja kustannusten arviointi. Kun rokote tulee markkinoille, kustannusvaikuttavuuden sijasta tärkeämmäksi voi kuitenkin osoittautua kysymys rokotteen kohtuullisesta hinnasta, jonka maksamiseen eri maiden hallituksilla ja ihmisillä on halukkuutta ja varaa.

Ismo Linnosmaa
Sosiaali- ja terveystaloustieteen professori
Itä-Suomen yliopisto