Yuval Noah Harari näkee uudessa pamflettikirjassaan Homo Deus. A Brief History of Tomorrow (2017) tekoälyn kehittämisen vähintäänkin ongelmallisena, eikä niinkään tuomipäiväennustusten valossa Terminaattori-elokuvien tyyliin, kuin siinä valossa, mitä se tekee meille ihmisille.
Kannattaa erikseen sanoa – viimeaikaisten lööppien vuoksi – ettei Harari siis pelkää tekoälyn kaappaavan valtaa ihmisiltä.
Hän muun muassa kysyy, mikä paikka ihmiselle jää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa äly erotetaan tietoisuudesta ja jossa iso osa tiedon käsittelystä annetaan tekoälylle.
Tiedämmehän jo nyt, että teknologia muuttaa työtä, sen luonnetta, mutta se muuttaa myös arkea ja käyttäytymistämme.
Yksi puoli ilmiötä on se, että osa meistä on jo nyt niin kiinni teknologiassa, että se muuttaa kanssakäymistämmekin muiden ihmisten kanssa. On kyse muun muassa siitä, mistä kognitiivisessa psykologiassa puhutaan huomion jakamisen (shared attention) ongelmana.
Emme enää kommunikoi välittömän fyysisen ympäristömme ja sen ihmisten kanssa elein ja ilmein – koska huomiokykymme ei riitä siihen – vaan vain verbaalisesti tai graafisesti netissä. Eräs havahduttava esimerkki on imettävien äitien käyttäytymisen muuttuminen (HS 18.11.2017); vaikka asiaa ei moralisoisikaan, niin käyttäytymisen muutos on tosi.
Onko meillä nyt tässä homo absens? Ihminen, joka ei enää ensisijaisesti elä aika-paikkaisessa fyysisessä maailmassa vaan virtuaalisessa maailmassa.
Jukka Mäkisalo
Professori, käännöstiede
