Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot reagoivat nopeasti yhteiskunnan tarpeisiin toteuttamalla opintojakson koronavirustartuntojen jäljityksestä

Nyt kun koronavirusepidemia vaikuttaa tällä erää olevan laantumassa Suomessa, on hyvä aika tehdä välitilinpäätöstä, mitä opimme projektistamme sekä varautua jatkokehittämiseen. Huhti-toukokuussa rakensimme Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistyönä nopealla tahdilla kaikille avoimen verkko-opintojakson koronavirustartuntojen jäljityksestä. Opintojakso avautui 1.6.2020. Vaikka opintojakso on suunnattu ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille, se on avoin kaikille.

Mitä enemmän rajoituksia lievennetään, sitä tärkeämmäksi nousee tartuntaketjujen jäljityksen rooli epidemian mahdollisen leviämisen torjunnassa. Keskeistä on tartuntojen nopea tunnistaminen ja tartunnoille altistuneiden jäljittäminen sekä sairastuneiden eristäminen ja altistuneiden karanteeniin asettaminen nopeasti ja kattavasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), joka vastaa tämän kokonaisuuden kansallisesta suunnittelusta ja kehittämisestä,pyysi Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoja toteuttamaan opintojakson koronavirustartuntojen jäljittämisestä. Tampereen yliopisto ja THL asiantuntijaverkostoineen vastasivat opintojakson sisällöstä ja Itä-Suomen yliopisto verkko-opintojakson suunnittelusta ja toteuttamisesta. Mukana opintojaksoa tekemässä olivat myös käytännön jäljitystyötä tekevät infektiolääkärit Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

DigiCampus-oppimisympäristö soveltui erinomaisesti korkeakoulujemme yhteisen avoimen opintojakson alustaksi. DigiCampus on ainutlaatuinen alusta, jonne kaikkien korkeakoulujen opiskelijat voivat kirjautua oman korkeakoulunsa tunnuksilla. Erittäin tärkeää on, että kirjautuminen on mahdollista myös työelämässä oleville, etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Opintojakso antaa kenttäepidemiologiset perustiedot, mihin tartunnanjäljitys perustuu ja kuinka se käytännössä toteutetaan.

Kolmen viikon ajan avoimena olleeseen opintojaksoon on ollut paljon kiinnostusta: ilmoittautuneita on tähän mennessä yli 2 000 ja koko opintojakson on suorittanut jo yli 400 opiskelijaa. Opintojakso on avoimena vuoden 2020 loppuun. Opintojaksopalaute on ollut positiivista, ja osallistujien mielenkiintoa ja opiskelua ovat tukeneet käytännön esimerkit ja tehtävät, sekä erityisesti tartunnanjäljityksen tapausharjoitukset, joita on toivottu lisää. “Kokonaisuus oli hyvin jaksotettu, eikä mielenkiinto sen vuoksi loppunut kesken. Moduulit olivat sen pituisia, että niihin jaksoi keskittyä koko moduulin ajan ja sen jälkeen tehdä seuraavan, kun aikaa oli”, kertoo yksi opiskelijoista palautteessaan.

Tarkoituksenamme on kehittää opintojaksoa ja sen sisältöjä syksyllä 2020 sekä varautua myös mahdolliseen epidemian uudelleen kiihtymiseen. Tavoitteenamme on, että opintojakso olisi tarjolla myös jatkossa yliopistojemme tutkinto-opiskelijoille sekä jatkuvan oppimisen opiskelijoille. Koronavirusepidemia ja sen mukanaan tuomat koulutustarpeet saattoivat tekijät yhteen ja tätä voidaan hyödyntää myös jatkossa. Opintojaksokokonaisuus on osoittautunut toimivaksi työkaluksi, jonka avulla kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat tarvittaessa laajentaa ja tehostaa paikallista koronajäljitystoimintaa.

Löydät opintojakson ja siihen ilmoittautumisen Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta.

Elsi Similä, suunnittelija, Itä-Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate

Pekka Nuorti, professori, Tampereen yliopisto

Kenen elämällä on väliä opinto- ja uraohjauksessa?

Miten köyhyys tulee puheeksi nuorten erilaisissa ohjaustilanteissa? Mitä yksilöltä vaatii sukupuolelleen epätyypillisen alavalinnan tekeminen? Entä millaisille nuorille opinto-ohjauksen uusimmat oppikirjat antavat samaistumisen mahdollisuuksia?

Tässä nostoja tämän kevään opinto- ja uraohjauksen opiskelijoiden pro gradu -tutkielmista, joissa on onnistuttu pureutumaan vähän tutkittuihin, mutta yhteiskunnallisesti tärkeisiin teemoihin. Niin pinnalla oleva #Blacklivesmatter-keskustelu kuin myös tieto koronan seurausten kohdistumisesta erityisesti yhteiskunnan heikko-osaisempiin haastavat kasvatus- ja ohjausalan toimijoita kiinnittämään huomiota siihen, miten he pureutuvat yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen työssään – ja etenkin, miten se ohitetaan.

Anu Kervisen lapsena lastensuojelulaitoksessa asuneiden nuorten haastatteluihin pohjautuva tutkimus tuo esiin tärkeitä, mutta samalla surullisia havaintoja siitä, kuinka vähävaraisuus ja sen vaikutukset nuorten arkeen ja valintoihin jäävät käsittelemättä koulujen ohjauksessa. Lisäksi siinä osoitetaan, kuinka ohjaaminen toisen asteen opintoihin on perusasteella varsin yksipuolista perustuen pitkälti ja ”sisäsiististi” ohjattavan arvosanoihin.

Elisa Ahosen tutkimus tuo esille taas sen, miten iso haaste – edelleenkin – on omalle sukupuolelle epätyypillisen koulutusvalinnan tekeminen. Ainokaisten kokemukset yhtäältä liiallisesta positiivisesta, toisaalta loukkaavasta huomion kohteena olemisesta niin oppilaitoksissa kuin työpaikoillakin alleviivaavat toistuessaan ammattialojen sukupuolittunutta normistoa. Hätkähdyttäviä ovat myös arkiset esimerkit siitä, kuinka opettajat ja ohjaajat eivät välttämättä itse ole lainkaan tietoisia sukupuolinormatiivisesta puheesta ja toiminnastaan.

Mona Kilpilammen kuva-analyysi osoittaa, että nuori ja vaalea heteroseksuaalisesti suuntautunut, uskontoon neutraalisti suhtautuva ja terveydellisiä haasteita kokematon löytää uusimmista opinto-ohjauksen oppikirjoista runsaasti samastumisen mahdollisuuksia. Sen sijaan esimerkiksi vammaiset, seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat sekä aasialaistaustaiset ihmiset eivät juuri löydä kaltaisiaan näistä kirjoista. Kilpilammen tutkimus haastaakin muutokseen ja siihen, että kaikkien elämällä olisi jatkossa väliä.

Gradut jäävät usein liian vähälle huomiolle, joten tässä muutama aivoja ja sydäntä ruokkiva vinkki kesälukemiseksi!

Anu Kervinen: ”Jos ois niinku paremmalla rahapohjalla, niin tulis insinöörii ja vaikka mitä.”
Lapsena lastensuojelulaitoksessa asuneiden nuorten aikuisten toimijuuden rakentuminen sosioeko-nomisessa viitekehyksessä.

Elisa Ahonen: Sukupuolelle epätyypillinen kouluttautuminen ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemana. 

Mona Kilpilampi: Intersektionaalisuus opinto-ohjauksen oppikirjojen kuvituksessa.

Anne-Mari Souto
Yliopistonlehtori, opinto- ja uraohjaus

Terveys tai talous vai terveys ja talous?

Koronavirukseen liittyvässä julkisessa keskustelussa terveys ja talous on asetettu usein vastakkain ajatuksella, että vain toinen näistä on saavutettavissa toisen kustannuksella. Jos pyritään turvaaman väestö koronavirustartunnoilta, joudutaan luopumaan taloudellisesta toimeliaisuudesta. Jos taas halutaan saada talouden rattaat rullaamaan, tämä tapahtuu vain lisääntyvien tartuntojen myötä. Tämän ajattelun mukaan terveyden ja talouden välillä on vaihtosuhde.

Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan koronastrategian tavoitetila ja keinot.

Kun ajatellaan strategian tavoitetilaa, terveyteen ja talouteen liittyvät näkökohdat kulkevat käsi kädessä. Sekä terveyden että talouden näkökulmasta tilanne olisi parempi, jos koronavirustartuntojen ilmaantuvuus sekä Suomessa että maailmalla olisi vain vähäistä. Tällöin voitaisiin välttyä elämänlaadun menetyksiltä sekä ennenaikaisilta kuolemilta, jotka koronavirustartuntoihin liittyvät. Samalla vältyttäisiin myös koronaviruksen haitallisista vaikutuksista talouden toimintaan mukaan lukien terveydenhuollon vaihtoehtoiskustannukset. Kun ajatellaan asiaa terveyden ja talouden näkökulmista, järkevä tavoitetila on uusien koronavirustartuntojen ilmaantuvuuden mahdollisimman alhainen taso.

Kun tarkastellaan keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi, terveys ja talous eivät enää välttämättä kulje käsi kädessä vaan niiden välille syntyy usein edellä kuvattu vaihtosuhde. Vaikuttavien keinojen käyttöönotosta aiheutuu kustannuksia, ja päätöksentekijät joutuvat vertaamaan keinoista syntyvää terveyshyötyä niiden kustannusvaikutuksiin. Poliittiset päätöksentekijät ympäri maailmaa ovat turvautuneet koronaviruksen torjunnassa sosiaalisen eristämisen keinoihin, jotka ovat aiheuttaneet merkittäviä kustannusvaikutuksia kansantalouksissa ja terveydenhuolloissa. Samaan aikaan sosiaalisen eristämisen keinot ovat olleet vaikuttavia, koska niiden seurauksena uusien tartuntojen määrät ovat lähteneet laskuun. Valitut keinot ovat synnyttäneet myönteisiä terveysvaikutuksia mutta talouden kustannuksella, eli terveyden ja talouden välillä on esiintynyt vaihtosuhde.

Viruksen hallinnassa onkin syytä keskittyä kustannusvaikuttaviin keinoihin, joilla voidaan turvata ihmisten terveydentila mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla sekä terveydenhuollossa että koko kansantaloudessa.

Suomessa käyttöönotettuja rajoitustoimia puretaan vähitellen. Koronaviruksen leviäminen Suomessa on hidastunut ja tässä suhteessa tilanne on hyvä. Tulevaisuuteen liittyy edelleen epävarmuutta ja päätöksentekijät voivat joutua uudelleen tilanteeseen, jossa pohditaan uusia keinoja ja niiden kustannuksia ja vaikuttavuutta koronavirustartuntojen ehkäisemisessä. Toivottavasti piakkoin markkinoille saatavaan rokotteeseen liittyy myös lääkkeen tehon, vaikuttavuuden ja kustannusten arviointi. Kun rokote tulee markkinoille, kustannusvaikuttavuuden sijasta tärkeämmäksi voi kuitenkin osoittautua kysymys rokotteen kohtuullisesta hinnasta, jonka maksamiseen eri maiden hallituksilla ja ihmisillä on halukkuutta ja varaa.

Ismo Linnosmaa
Sosiaali- ja terveystaloustieteen professori
Itä-Suomen yliopisto

”Tiedän nyt paremmin, millaisia asioita haluan tulevaisuudessa opiskella”

Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa opiskelevien lukiolaisten määrä on kasvanut tasaisesti. Lukioyhteistyön pilotointi alkoi vuonna 2018 ja tällä hetkellä yhteistyölukioita on 38 kaikkiaan 25 sopimuskunnassa. Neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä viiden uuden kunnan kanssa.

Toteutimme palautekyselyn vuonna 2019 opintoihin ilmoittautuneille lukiolaisille, joita oli reilut 80. Heitä oli kaikkiaan 19 eri lukiosta ja he olivat opiskelleet 28 eri opintojaksoa kaikista Itä -Suomen yliopiston tiedekunnista. Suosituimmat oppiaineet olivat oikeustieteet, tietojenkäsittelytiede ja psykologia. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa toiminnan kehittämisen tueksi ja palautetta lukiolaisten opiskelukokemuksista sekä siitä, millaista hyötyä he näkivät saavansa yliopisto-opintojen suorittamisesta lukioaikana. Osa vastanneista oli jo suorittanut opinnot, ja osalla ne olivat vielä kesken.

Lähes kaikki vastaajat olivat saaneet tietoa avoimen yliopiston opinnoista lukion omalta opinto-ohjaajalta, mikä oli hieno asia. Tietoa oli löytynyt myös Wilmasta (lukioiden opintotietojärjestelmä) sekä Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston www-sivuilta. Myös Hae yliopistoon -päivät, avoimen yliopiston opinto-ohjaajat ja sekä avoimen yliopiston omat infot lukioilla olivat olleet lukiolaisen tietolähteitä. Kaikki vastanneet kertoivat, että tietoa oli helposti löydettävissä. Myös ohjausta ja neuvontaa sai riittävästi: tukea sai avoimen yliopiston opintojen suunnitteluun suurimmaksi osaksi (90 %) omalta opinto-ohjaajalta.

Kyselyssä selvitettiin myös yliopiston käytäntöihin liittyviä kysymyksiä eli esimerkiksi miten lukiolainen sai käyttöönsä UEF-tunnukset, kuinka rekisteröityminen onnistui tai kuinka verkko-oppimisympäristöihin pääsi. Onneksi suurin osa (75 %) pääsi opinnoissaan hyvin alkuun, mutta selkeitä kehittämiskohteitakin löytyi. Nuoria tulisi nykyistä paremmin ohjeistaa ja kannustaa ottamaan yhteyttä myös yliopistoon, mikäli kirjautuminen ei onnistu. Myös viestintää ja ohjeistuksia olisi syytä selkeyttää.

Lukiolaisista 47 % koki itsenäisen verkko-opiskelun helppona 43 % siltä ja väliltä olevana ja 10 % vaikeana. Ohjausta ja neuvontaa he saivat opintojen aikana lukion opinto-ohjaajalta, verkko-oppimisympäristöstä ja avoimesta yliopistosta. Yli 90 % koki saaneensa ohjausta ja neuvontaa riittävästi, mikä on hieno tulos.

Tärkeintä kyselyssä oli selvittää, miten lukiolaiset kokivat avoimen yliopiston opintojen hyödyllisyyden lukioaikanaan. Yli 70 % vastaajista koki, että opinnoista oli hyötyä tulevaisuuden suuntien selkeyttämiseen ja jatko-opintosuunnitelmiin. Noin 30 % koki myös, että opinnoista oli hyötyä lukio-opintoihin sekä ylioppilaskirjoituksiin. 80 % suosittelisi avoimen yliopiston opintoja muille. Kokemus avoimen yliopiston opinnoista sai keskiarvon 8,3.

Kysely antoi arvokasta tietoa lukiolaisten kokemuksista avoimessa yliopistossa opiskelemisesta. On hienoa kuulla, että opiskelijat suosittelevat opintoja avoimessa yliopistossamme ja että kokemus opiskelusta on ollut hyvin myönteinen. Tähän loppuun on mukava jakaa erään lukiolaisen antama palaute: ”Suosittelen opintoja kaikille kiinnostuneille. Itsenäinen opiskelu ei ollut yhtään vaikeaa, koska aihe oli hyvin mielenkiintoinen. Kaikin puolin tyytyväinen opintojaksoon.”

Leila Saramäki

Suunnittelija, opinto-ohjaaja

Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate, Avoin yliopisto

 

Lue lisää:

Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston lukioyhteistyö
Tietoa TRY-hankkeesta
Lukioyhteistyön esite (PDF)

Resilienssistä transformaatioon

Resilienssi viittaa ihmisen, yhteiskunnan tai luonnon ekosysteemin kimmoisuuteen, joustavuuteen ja paineen alta palautumiskykyyn. Koronavirus-pandemia on stressitesti, josta palautuminen on käynnistynyt.

Monimutkaiseksi palautumisen tekee se, että kyse on samaan aikaan kansalaisten vastoinkäymisistä toipumisesta, yhteiskunnan rakenteiden osittaisesta uudelleen järjestäytymisestä ja talouden elpymisestä.

Lisäksi nämä tekijät ovat kytköksissä toisiinsa. Ne muodostavat systeemin. Systeemin elinvoima perustuu siinä olevien osien väliseen vuorovaikutukseen.

Suomi-systeemin toiminta on ollut vakaata. Ennustettavuus on perustunut rutiineihin. Rutiinit ovat automatisoituja tekoja, jotka tekevät ihmisestä ja yhteiskunnassa sen, mitä se on. Nyt rutiinit ovat rikki.

Olennainen kysymys on, pyritäänkö palaamaan vanhalle uralle vai olisiko poikkeustila mahdollista valjastaa kokonaan uuden kulttuurin synnyttämiseen?

Jokapäiväisen elämän rakentaminen uusien elämää ohjaavien periaatteiden varaan on nyt mahdollista. Olennaista uudistumisessa on kurkottaminen kohti sellaista, jota ei vielä ole olemassa. Silloin resilienssi alkaa muuttua transformaatioksi.

Kansalaisen kohdalla toisenlaiseen kurkottautumisessa voi olla kyse vaikkapa sen tunnistamisesta, mikä loppujen lopuksi tekee elämästä elämisen arvoista.

Onko rikkaassa elämässä kyse siitä, että on osa elämää kannattelevaa kudelmaa? Että elämän ilot ja surut on mahdollista jakaa siten, että on ehyt osa itsen ulkopuolella olevaa maailmaa.

Tulevaisuudessakin köyhyyden poistaminen sekä sotien ja kulkutautien estäminen on tarpeellista. Mutta vieläkin enemmän huomiota vaativan ongelmakimpun muodostaa häiritsevän nopeasti muuttuva ilmasto, hupenevat luonnonvarat ja elämää ylläpitävän luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen.

Auringonnousun alat ovat niitä aloja, jotka ratkaisevat näitä ihmisen olemassaoloa uhkaavia haasteita samalla kun ne auttavat tyydyttämään inhimillisiä perustarpeita. Näillä aloilla skaalautumispotentiaali on globaali. Joku ne ratkaisut näihin polttaviin kysymyksiin kehittää.

Auringonnousun alat saavat kansalaisen kukoistamaan, sillä niillä toimiessa on mahdollista asemoida itsensä ratkaisujen puolelle. Silloin tulevaisuus näyttäytyy valoisana.

On aika päättää, palataanko vanhaan vai uudistutaanko. Tehdäänkö todeksi maailman ensimmäinen ikääntyvälle ihmiselle paras mahdollinen yhteiskunta, joka on ilmastoneutraali? Tälle tielle on tulijoita joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Arto O. Salonen
Apulaisprofessori, Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen
Yhteiskuntatieteiden laitos
Salosen kotisivut ovat osoitteessa www.artosalonen.com

Toisiolaki – erinomaisista tavoitteista syrjiviin tiedepoliittisiin linjauksiin?

Sosiaali- ja terveystietojen toissijaista käyttöä koskeva laki (552/2019, niin sanottu toisiolaki) tuli voimaan toukokuussa 2019. Sen toimeenpano on edennyt vaiheittain ja huhtikuun 2020 alusta lähtien kansallinen tietolupaviranomainen Findata on ainoa toimivaltainen luvanmyöntäjä, kun yhdistetään toisiolain alaisuuteen kuuluvia aineistoja usealta rekisterinpitäjältä. Näitä luvanvaraisia aineistoja ei enää varsinaisesti luovuteta tutkijoille vaan niihin annetaan määräaikainen käyttöoikeus Findatan tietoturvallisessa etäkäyttöympäristössä.

Lailla erinomaiset tavoitteet

Lain tavoitteet ovat sinänsä erinomaiset tutkijoiden kannalta. Sillä helpotetaan lupaprosessia ja nopeutetaan datojen käyttöön saamista keskittämällä toiminnot yhdelle luukulle. Samalla varmistetaan aineistojen tietoturvallinen käyttö puoliautomaattisesti niin, ettei tutkijoiden tarvitse erikseen käyttää aikaa ja energiaa asiasta huolehtimiseen. Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, vai mitä?

Viimeistään toisiolain toimeenpanovaiheessa onkin tullut ilmi paljon tärkeitä erikoistapauksia, joissa laki ja sen tulkinnat selvästi vaikeuttavat tai vähintäänkin monimutkaistavat tutkimuksen tekemistä verrattuna aikaisemmin hyviin toimiviin käytäntöihin. Annetaan niiden tässä yhteydessä kuitenkin olla, otetaan positiivinen asenne ja uskotaan asioiden jollain tavalla vielä järjestyvän parhain päin. Kyllähän Strömsössäkin nettiyhteyksien kanssa voi olla ongelmia, kunnes saadaan tukiasemaverkosto kuntoon puhumattakaan siitä, että varsinaisten valokuituyhteyksien vetäminen saaristoon voi olla haastavaa ja ottaa hiukan aikaa.

Milloin toisiolaki toimii tavoitteidensa mukaisesti?

Keskitytään ongelmien sijaan lakia valmistellessa ydintoiminnaksi katsottuun osaseen, jossa tehdään puhdasta rekisteritutkimusta vain toisiolain alaisuuteen kuuluvilla aineistoilla. Rajoitutaan lisäksi käyttämään vain valtakunnallisia rekisteriaineistoja, joiden osalta lupiin ja aineistopoimintoihin tarvittavat prosessit ovat jo olemassa.

Tässä vaiheessa ei vielä ole käytettävissä tietoja siitä, miten sujuvasti ja näppärästi kaikki käytännön asiat todellisuudessa hoituvat, mutta jos ei ole tehty pahoja mokia, niin periaatteessa kaiken pitäisi sujua toisiolain tavoitteiden mukaisesti. Vaikuttaa niin upealta, että alkaa epäilyttämään. Onko tässä kuitenkin joku ketunhäntä kainalossa?

Ja onhan siinä. Ei ketunhäntä, mutta oravanhanka. Siis raha.

Pakolliset tutkijoille kohdistuvat maksut kohtuuttomia

Lienee kiistatta selvää, että toisiokäytön lain toimeenpano ja siihen liittyvien palveluiden pyörittäminen maksaa. On kuitenkin toinen kysymys, että minkä tahon nämä kulut pitäisi maksaa.

Tarkastellaan tilannetta tutkijan kannalta. Findatan sivuilta löytyvästä hinnastosta käy ilmi, että uuden lupahakemuksen käsittely – riippumatta siitä, kuinka monen rekisterinpitäjän datoja tarvitaan – maksaa 1 000 euroa. Tämän päälle tulee tietoturvallisen käyttöympäristön maksu, joka on minimissään 2 250 euroa vuodessa. Näiden lisäksi sitten vielä aineistojen poimintakulut ja Findatan tekemä psedonymisointityö, jotka ovat pääsääntöisesti tuntityönä laskutettavaa. Vaikuttaa siis siltä, että pienimuotoisenkin rekisteritutkimuksen aineistoon liittyvät pakolliset kulut tulevat olemaan ainakin 5 000 euroa.

Summa ei kuulosta ison ja hyvin rahoitusta saaneen tutkimushankkeen kannalta kovin isolta, mutta on aivan kohtuuttoman iso, kun ajatellaan pieniä selvitystyyppisiä tarkasteluja. Esimerkiksi graduntekijöitä ei voi laittaa tekemään rekisteritutkimusta, ellei heille keksitä tekemistä jonkun isomman datan kustannuksista jo huolehtineen projektin sisällä. Sama pätee myös muihin tutkijoihin. Jos syntynyttä alustavaa tutkimusideaa ei voi kokeilla jollain muun projektin puitteissa valmiiksi kootulla datalla, sellainen jää helposti tekemättä isojen kustannusten takia. Hinnoittelu siis suosii isoja projekteja, joissa on monia osallistuvia tahoja. Tällöin kustannukset yhtä tutkijaa kohden jäävät verrattain pieniksi, kun pakolliset maksut voidaan jakaa kaikkien kesken. Yksittäinen tutkija oman alustavan ideansa kanssa maksaa samat pakolliset maksut itse.

Otetaan esimerkiksi koronaepidemian ympärille vauhdilla noussut ”pop-up” tutkimustoiminta. Varmasti ainakin kymmenillä tai jopa sadoilla tutkimusryhmillä on herännyt idea katsoa koronaan ja sen vaikutuksiin liittyviä asioita rekisteriaineistojen perusteella. Jos vaikka sata tutkimusryhmää hakee erikseen lupia ja luultavasti aika samankaltaisia aineistoja, niin pakolliset kustannukset ovat yhteensä puoli miljoonaa. Jos tutkimusryhmät olisivat kuitenkin muodostaneet ison yhteenliittymän ja laatineet yhteisen lupahakemuksen ja aineistopohjan, niin pakolliset kustannukset olisivat jääneet parhaimmillaan alle kymppitonniin. Aika huima ero.

Toisiokäytön nykyinen toimeenpano luo syrjivän maksumuurin

Toisiokäytön laki on velvoittava eli tutkijoille ei jää valinnanvaraa sen suhteen, pitääkö heidän käyttää Findatan palveluita silloin, kun yhdistetään usean rekisterinpitäjän toisiokäytön lain alaisia aineistoja. Näin siis luodaan pakollinen maksumuuri näiden aineistojen tutkimuskäytölle ja laitetaan tutkijat maksamaan siitä, että heidän on pakko käyttää (monopoli)palvelua. Lisäkontrastia asiaan tuo se, että tietoturvallinen etäkäyttöympäristö on toteutettu CSC:n ePouta -ympäristön yhteyteen eli samaan ympäristöön, jossa muita kuin toisiokäytön lain alaisia datoja käsittelevät tutkijat voivat käyttää teholaskentaresursseja ilmaiseksi opetus- ja kulttuuriministeriön subventointia hyödyntäen.

On siis erikoista, että valtavan potentiaalin omaavia sosiaali- ja terveysaineistoja käyttäviä tutkijoita, etenkin jos heillä on paljon pienimuotoisia – mutta silti tärkeitä – tutkimusideoita, suorastaan syrjitään vaikeasti ylitettävän maksumuurin muodossa. Ilmeisesti kansanterveyttä tai vaikkapa palvelujärjestelmän toiminnan vaikuttavuutta edistävän tutkimuksen tekemistä halutaan siis tehdyllä tutkimuspoliittisella linjauksella ajaa alas, vaikka yksittäinen pienikin tutkimus voi esimerkiksi pelastaa ihmishenkiä, ennaltaehkäistä kroonisten sairauksien puhkeamista tai tehostaa palvelujärjestelmän toimintaa erittäin merkittävällä tavalla niin meillä kuin muuallakin maailmassa.

Uusi tutkimuspoliittinen linjaus?

Kannattaako todella ottaa riski, että yksikin tutkimus jää tekemättä toisiolain toimeenpanon mukaisen tutkimuspoliittisen linjauksen seurauksena sen takia, että kansallisessa mittakaavassa hyötyyn nähden täysin olemattomat kustannukset vyörytetään tutkijoiden maksettavaksi, vaikka heille se realisoituu ylittämättömänä maksumuurina?

Kysymys ei siis ole siitä, etteikö toisiolaista ja siihen liittyvistä palveluista syntyisi kustannuksia. Olisiko kuitenkin parempi tehdä tutkimus- ja välillisesti myös terveyspoliittinen linjaus, jolla oikeasti tuettaisiin eikä rankaistaisi toisiolain alaisten aineistojen tutkimuskäyttöä?

Reijo Sund
Rekisteritutkimuksen professori
Terveystieteiden tiedekunta,
Itä-Suomen yliopisto

Racism? In Finnish universities?

Earlier this year, the Finnish Broadcasting Company Yle reported on students’ experiences of racism in Finnish universities. For many in the academic community, this came as a surprise. For some, unfortunately, this was just stating the obvious. A good example illustrating the situation is Students of Colour, SOCO, a newly established student club at the University of Helsinki. SOCO seeks to serve as an empowering community for students who represent an ethnic or visible minority.

Marina Cafaro and I interviewed students who have moved to Finland a long time ago and are now studying in the University of Eastern Finland’s Finnish-language degree programmes. We learned that their experiences are similar to those of students in Helsinki. When it comes to experiences of outsiderness, othering or racism, our interview material shows that the university is “a lesser evil” than for example comprehensive school and especially lower secondary school which, according to recent studies, are environments where racism most frequently occurs in Finland.

Many of our interviewees believed that once they start studying at the university, they would no longer have to deal with looks reminding them that they stand out,  never-ending questions about where they are from, let alone questions about how someone like them can study at the university or have a Finnish name. In the light of these wishes, actions that are sometimes well-intended, such as starting a conversation in English or assuming that someone is an exchange student, remind these students of them being different, not being Finnish, and being in the “wrong place” – especially when this happens over and over again. These experiences also seem to be linked to the fact that many of our interviewees are considering moving abroad after they graduate.

The need to move abroad and difficulties in finding a job in Finland have also been highlighted by international students. These are also challenges that have been identified in the strategies of higher education institutions operating in eastern Finland.  In the spirit of the Anti-Racism Week this week, I hope that all members of our academic community who have experienced othering or racism, would be seen and heard in this work. Diversity, both cultural and other, will increase within Finnish universities in the future.

Anne-Mari SoutoAnne-Mari Souto

Senior Lecturer, career counselling and guidance

Rasismia yliopistossako?

Yle uutisoi alkuvuodesta opiskelijoiden kokemuksista rasismista yliopistossa. Tämä tuli monelle yliopistolaiselle yllätyksenä, muttei valitettavasti kaikille. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Helsingin yliopistoon on perustettu uusi opiskelijajärjestö Students Of Colour. SOCOn tarkoituksena on toimia voimauttavana yhteisönä etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille.

Vastaavia kokemuksia kuulimme myös, kun haastattelimme Marina Cafaron kanssa Itä-Suomen yliopiston suomenkielisten koulutusohjelmien opiskelijoita, jotka ovat Suomeen muualta muuttaneita, mutta täällä jo pitkään asuneita. Ulkopuolisuuden, toiseuttamisen ja rasismin kokemusten suhteen yliopisto on aineistomme perusteella ”pienempi paha” kuin esimerkiksi perus- ja etenkin yläkoulu, joka on useiden tutkimusten mukaan yksi yleisimmistä rasismin kohtaamisen ympäristöistä Suomessa.

Toisaalta moni haastatelluista uskoi yliopisto-opinnot aloittaessaan, ettei kohtaisi siellä enää erilaisuudesta muistuttavia katseita, iänikuisia ”mistä olet kotoisin” -kysymyksiä, saati ihmettelyjä siitä, kuinka kaltaisesi voi opiskella täällä tai kuinka kaltaisellasi voi olla suomalainen nimi. Näitä toiveita vasten hyvääkin tarkoittavat teot – esimerkiksi englanninkielinen puhuttelu tai kansainväliseksi vaihto-opiskelijaksi luuleminen – muistuttavat toistuessaan erilaisuudesta, ei-suomalaisuudesta ja ”väärässä paikassa” olemisesta. Nämä kokemukset näyttävät olevan yhteydessä myös siihen, että moni haastattelemistamme opiskelijoista harkitsee muuttavansa ulkomaille valmistumisensa jälkeen.

Ulkomaille muuttamisen pakko ja vaikeus työllistyä Suomessa ovat nousseet esiin myös kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla. Nämä haasteet on tunnistettu Itä-Suomen korkeakoulujen strategisessa työssä. Näin rasismin vastaisella viikolla toivon, että tässä työssä huomioitaisiin kaikki yliopistoyhteisömme jäsenet, jotka kohtaavat toiseuttamista tai rasismia. Yliopistojen sisällä kulttuurinen ja muu moninaisuus vahvistuu vielä tulevaisuudessa.

Anne-Mari SoutoAnne-Mari Souto

yliopistonlehtori, opinto- ja uraohjaus

Lukioyhteistyö Itä-Suomen yliopistossa – esimerkkinä Avoimen yliopiston opinnot

Opiskelijavalintojen kehittäminen, todistusvalinnat, toinen reitti yliopistoon, lukiolain muutokset ja korkeakouluyhteistyö ovat olleet otsikoissa viimeisten parin vuoden aikana. Elinikäisen oppimisen muuttuminen jatkuvaksi oppimiseksi kuvannee myös osaltaan muutosta. Me Itä-Suomen yliopistossa olemme seuranneet ajan henkeä ja olleet aktiivisesti mukana  muutoksen tuulissa. Avoin yliopisto on osallistunut muun muassa TRY- eli Toinen reitti yliopistoon -hankkeeseen. Lisäksi olemme olleet aktiivisia lukioyhteistyömallin kehittämisessä. Olemme pilotoineet mallia vuonna 2018 Kuopion kaupungin kanssa. Vuoden 2019 alusta mukaan tuli myös Joensuu sekä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kuntia ja kaupunkeja. Kiinnostusta on valtakunnallisesti: tällä hetkellä sopimuskuntia on eri puolilta Suomea noin 30  ja lukioita 35. Yliopistomme lukioyhteistyön vahvuus on selkeä sopimuskäytäntö lukiotoimen järjestäjän kanssa. Sopimusta tehtäessä käymme yhdessä läpi yhteistyöhön liittyvät toimintaohjeet sekä vastuut ja velvollisuudet. Sopimuskäytännön selkeydestä olemme saaneet kiitosta eri lukioista.

Viime vuonna lukiolaisia ilmoittautui Avoimen yliopistomme opintoihin reilut 80. Suurin osa lukiolaisista valitsi verkko-opintoja, joita voi opiskella omalta kotipaikkakunnalta käsin. Vahvuutemme onkin laaja verkko-opetustarjonta ja laaja opetustarjonta ylipäätään. Lukiolaiset valitsivat opintoja hyvin monipuolisesti 14 koulutusalalta, muun muassa filosofiasta, historiasta, kauppatieteistä, luonnontieteistä, oikeustieteistä, psykologiasta, teologiasta, tietojenkäsittelytieteestä ja yhteiskuntatieteistä. On ollut hienoa huomata, että opetustarjontamme kiinnostaa lukiolaisia! Koska opinto-oikeusaikamme on pitkä (useissa verkko-opinnoissa jopa 2 lukukautta), emme ole vielä saaneet tarkkoja tilastoja siitä, miten opiskelijat ovat saaneet opintojaan valmiiksi. Pilottiryhmälle tehdyssä kyselyssä opintojen valmistumisprosentti oli noin 60. Toteutamme tänä keväänä kyselyn viime vuonna ilmoittautuneille ja tulemme sitä kautta saamaan arvokasta tietoa opintojen ja yhteistyön kehittämiseen.

Tähän mennessä saatu palaute on ollut pääosin positiivista. Kiitosta on tullut mm. laajasta opetustarjonnasta ja siitä, että opintoja voi suorittaa maksutta myös lukioaikana. Opinnoista on ollut hyötyä lukion opintoihin, ylioppilaskirjoituksiin, tulevaisuuden suunnitelmien selkeyttämiseen ja jatko-opintosuunnitelmiin. Juuri niihin asioihin, joiden vuoksi opintoja lukiolaisille tarjotaan. Kehittämistoiveita on tullut erityisesti siitä, että opintojaksojen tulisi olla laajuudeltaan pienempiä, esimerkiksi 1-2 opintopisteen kokoisia. Jos ajatellaan, että yhden lukiojakson tavoitteena on saada 5-6 lukiokurssia, niin pienemmät yliopiston opintojaksot sopivat siihen hyvin. Laajemmat opintojaksot sopivat kesäopinnoiksi ja silloin, kun ne on suunniteltu pidemmälle ajanjaksolle.

Lukiolaiset etsivät omaa alaansa, ja mielestäni on tärkeää tuoda esille sitä, että yliopiston opinnot lukion aikana eivät ole uhka, vaan ne ovat huikea mahdollisuus hankkia kokemusta tieteenalasta, löytää innostus alaa kohtaan ja kokea onnistumisen tunteita siitä, että minähän pärjään yliopistossa!

Meitä yliopistolaisia haluaisin muistuttaa, että se lukiolainen, joka on kevään abiturientti, voi olla syksyllä yliopiston uusi opiskelija, fuksi. Millaisen kuvan yliopisto-opinnoista haluaisit antaa hänelle jo lukioaikana? Miten houkuttelisit häntä opiskelemaan opintojakson nimen, sisällön ja tavoitteiden kuvauksen avulla? Miten innostaisit lukiolaisen omalle tieteenalallesi?

 

Leila Saramäki
suunnittelija (lukioyhteistyö ja opinto-ohjaus)
Itä-Suomen yliopiston Avoin yliopisto

 

 

 

Lue aiheesta lisää:
Itä-Suomen Avoimen yliopiston lukioyhteistyö
Lukioyhteistyön esite (PDF)
Tietoa TRY-hankkeesta
Aducaten asiakaslehti, sivut 20-21, lukiolaisten haastattelu (sivut 20-21)
Artikkeli lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöstä
Valtioneuvoston julkaisu: Katse korkealle – Näkökulmia korkeakoulujen ja lukioiden yhteistyöhön

Toivoa ilmastoahdistuksen keskellä

Ilmastoahdistus on viime aikoina noussut toistuvasti esiin mediassa. Kasvava huoli planeetasta ja samea tulevaisuus kuumeisella pallolla saa monet nuoret pohtimaan, voiko tällaiseen maailmaan saada lapsia.  

Ilmastoahdistuksella nykysukupolven kokemuksena ajan päättymisestä on monia yhtäläisyyksiä 1970-luvun kylmän sodan tuomaan maailmanlopun retoriikkaan. Silloin ydintalven riski oli merkittävä; olihan Neuvostoliitto osoittanut tuhovoimaansa jo vuonna 1961, kun se teki Novaja Zemljassa maailman suurimman ydinräjäytyksen, joka vastasi noin 3 800 Hiroshiman ydinpommia. Konkreettisesti maailma kävikin muutaman minuutin päässä täysimittaisesta ydinsodasta, kun Neuvostoliiton tutkat reistailivat 1983. Vain upseeri Stanislav Petrovin looginen päättely esti vastahyökkäyksen Yhdysvaltojen kuvitteelliseen ydiniskuun.  

On tieteellisesti kiistaton tosiasia, että ihmisen toimet lämmittävät planeettaa. Teollinen vallankumous ja nykyinen elämäntapamme pohjautuvat laajasti öljypohjaisiin tuotteisiin. Ilmakehän hiilidioksidin määrä on lisääntynyt noin yhdellä kymmenestuhannesosalla esiteolliseen aikaan verrattuna. Maapallon aikaskaalassa ihmiskunta on kuitenkin silmänräpäyksessä vapauttanut takaisin ilmakehään vuosimiljoonien aikana maaperään sitoutuneen hiileen.   

Mutta onko meillä vielä toivoa ja syytä luottaa tulevaisuuteen nopeasti muuttuvassa maailmassa? Ehdottomasti kyllä.   

Ihmisen suurin nerokkuus on kyvyssä löytää uusia ratkaisuja, etenkin pakon edessä. Fossiiliseen hiileen pohjautuvan talouden korvaaminen uusiutuvalla energialla etenee. Uudet teknologiat myös mahdollistavat sen, että tuotteiden ominaisuuksia on mahdollista parantaa merkittävästi vähemmällä raaka-aineiden kulutuksella.   

Nanoteknologia on yksi tällainen ratkaisu. Vuosi 1997 oli yksi shakin historian merkkipaalu, kun suurmestari Garri Kasparov taipui IBM:n DeepBlue-tietokoneelle. Nykyiset älypuhelimet ovat jo merkittävästi tehokkaampia kuin DeepBlue, ja niiden rakentamiseen tarvitaan alle kymmenestuhannesosa sen tarvitsemasta materiaalista. Tämä osoittaa teknologian voiman  vähemmällä materiaalilla voidaan saada aikaan enemmän. 2020-luvun hyvinvointi ei olisi mahdollista 1980-luvun teknologialla.   

Tulevaisuus on samea, kuten se on ollut kautta historian. Ihmiskunta on aina kyennyt löytämään ratkaisut ongelmiinsa, ja tulee löytämään ratkaisut myös ilmastonmuutoksen edessä.  

Edesmennyt presidentti Koivisto sanoitti tämän hyvin: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”. Tätä viestiä kerron kotona kasvaville 9- ja 11-vuotiaille lapsilleni.   

Jarkko J Saarinen
Apulaisprofessori
materiaalikemia