”Muiden kanssa syödessä tulee vaan sellanen olo, et tämmöinen läski paska ei ansaitse syödä.”
Näin puki sanoiksi omaa ruoka- ja kehosuhdettaan eräs tutkimukseemme osallistunut koulutuksen ja työn ulkopuolella oleva nuori aikuinen. Hän halusi rankaista itseään sen takia, että oli päästänyt itsensä omasta mielestään liian lihavaksi.
Tällainen ajatus itsestä on osa laajempaa Ruoka itsen rankaisijana -merkityskokonaisuutta, johon tutkimuksessamme olemme päätyneet. Siinä kiteytyvät riittämättömyyden ja itseinhon tunteet sekä kokemus vääränlaisesta ja väärän kokoisesta kehosta.
Toinen nuorten ruokasuhteen keskeinen merkityskokonaisuus on ruoka kehon ja tunteiden muokkaajana. Se kietoutuu myös vahvasti kehotyytymättömyyteen.
Ruoan ja kehon välinen suhde näyttäytyy nuorten ajattelussa kaksisuuntaisena. Mitä nuori ajattelee oman kehonsa historiasta, vaikuttaa siihen mitä ja miten hän syö. Samalla se, miten ja mitä hän syö, vaikuttaa ajatuksiin, tunteisiin ja kehon kokoon.
Kehotyytymättömyys tulee nuorilla esiin erityisesti laihtumistoiveena. Valtaosa haastatelluista nuorista oli tutkijan arvion mukaan kuitenkin normaalipainoisia tai jopa alipainoisia.
Kehotyytymättömyys saa alkunsa jo lapsena
Osalla nuorista kehotyytymättömyydellä on pitkä historia, joka ulottuu tutkimuksen mukaan aina lapsuuteen asti. Nuoret tunnistavat ruokasuhteensa historiasta monenlaisia sosiaalisia tilanteita, kuten läheisten syömiseen ja kehoon liittyvää kommentointia, koulukiusaamista tai kaltoinkohtelua parisuhteessa. Kokemukset heijastuvat heidän nykyiseen ruokasuhteeseensa erityisesti kehotyytymättömyytenä ja itsearvostuksen puutteena.
Tutkimuksemme nuoret vaikuttivat lähtökohtaisesti arvostavan terveellistä syömistä. He pyrkivät myös toteuttamaan sitä omassa arjessaan.
Arjen haasteet kuten mieliala, jaksaminen tai rahan vähyys kuitenkin hankaloittivat terveellisen syömisihanteen toteutumista. Käsitykset terveellisestä ruuasta tai terveellisyyden toteuttamisstrategiat eivät myöskään käytännössä edistäneet terveyttä.
Nuorten käsitykset limittyivät usein ajatukseen ”oikeanlaisesta” syömisestä ja kehosta. Sen mukaan terveellinen syöminen auttaa hallitsemaan painoa, terveellisesti syövä on laiha, ja laiha on ihmisenä parempi ja hyväksyttävämpi.
Tältä pohjalta nuoret asettivat itselleen tiukkoja, osin hyvin mustavalkoisia tavoitteita, joiden saavuttaminen osoittautui haastavaksi tai jopa mahdottomaksi.
”Oikeanlainen” syöminen aiheuttaa syyllisyyttä
Nuorten ruualle antamat merkitykset heijastavat vahvasti moralisoivia kulttuurisia tapoja jäsentää syömistä. Jo aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että maallikoiden käsitykset terveellisestä syömisestä sisältävät usein moraalista ihanteellisuutta: terveellisesti syövä syö oikein ja on hyvä ihminen.
Terveellisen syömisen näkeminen vastuullisen yksilön rationaalisena valintana kapeuttaa käsitystämme syömisestä. Se jättää huomiotta moninaiset yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset syömistä selittävät tekijät.
Kulttuurissamme ovat vallalla ”oikeanlaiseen” syömiseen ja kehon kokoon liittyvät puhetavat. Niitä vilisee myös terveyskasvatuksessa ja median ravitsemusuutisoinnissa. Ne voivat kuitenkin lisätä ahdistusta, syyllisyyttä ja epätervettä syömiskäyttäytymistä.
Kokemus vääränlaisesta syömisestä voi pahimmillaan kytkeytyä syvään itsearvostuksen puutteeseen ja toimia itseä arvostelevan ja kaltoin kohtelevan kehän moottorina. Onkin syytä tarkastella uudella tavalla sitä, millaista tietoa tai ”totuutta” ruoasta ja terveydestä ruokakasvatuksessa ja -viestinnässä välitämme.
Kohti uudenlaista ruokakasvatusta
Ruoka- ja ravitsemuskasvatukseen on pitkään peräänkuulutettu uusia lähestymistapoja, jotka ottaisivat paremmin huomioon syömisen moninaisen luonteen. Syömiseen liittyviä haasteita ei kuitenkaan tule tulkita yksioikoisesti vain ravitsemustietämyksen tai ruoanvalmistustaitojen puutteiksi, jotka korjaantuvat yksilön ruokalukutaitoa kehittämällä.
Ravitsemustietämyksellä on yhteys syömiseen, mutta tämä yhteys ei tutkimusten perusteella vaikuta erityisen vahvalta. Myöskään ravitsemussuositusten tunteminen ei yksinään johda terveellisempään syömiseen. Lukuisien biopsykososiaalisten, kulttuuristen ja sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutus määrittävät sitäkin enemmän ihmisen ruoanvalintaa ja syömiskäyttäytymistä.
Kehittämämme Ruokasuhteen pedagoginen viitekehys ottaa ruokakasvatukseen kohdistetun kritiikin vakavasti. Tavoitteena on hahmottaa ruoan valinta ja syömiskäyttäytyminen monitasoisena ja -ulotteisena, kontekstuaalisena ja dynaamisena ilmiönä. Samalla tehdään näkyväksi syömisen moraalinen luonne. Viitekehys painottaa henkilökohtaisten kokemusten sekä niissä syntyvien tulkintojen ja merkitysten roolia ruokasuhteen rakentumisessa.
Pelkkä tieto ei muuta käyttäytymistä
Hyödynsimme viitekehystä nuorten aikuisten ruokasuhteeseen kohdistuneessa tutkimuksessamme. Ennen varsinaisia tutkimushaastatteluja nuoret osallistuivat ruokasuhdetyöpajoihin. Nuorten ruokasuhde tuli näkyväksi dialogissa kohtaamisissa, joissa tutkittavat pääsivät itse kertomaan tutkijalle ruokasuhteestaan omista lähtökohdistaan.
Ruokasuhteen pedagogisen viitekehyksen on tarkoitus avata ruokapedagogiikan parissa työskenteleville uusia tutkimusmahdollisuuksia sekä uutta kokonaisvaltaista näköalaa. Viitekehystä hyödyntävässä ruokakasvatuksessa on olennaista ruokasuhteen eri puolien tiedostaminen ja hyväksyminen sekä vastavuoroinen, arvostava kohtaaminen.
Myös kasvattajan oman ruokasuhteen merkityksen tiedostaminen on olennaista. Tämä voi auttaa ymmärtämään ihmisten erilaista syömiskäyttäytymistä ja valintoja. Se myös paljastaa, miksi niin harvoin pelkkä tieto asioiden kestävyys- tai terveyshyödyistä saa meitä muuttamaan käyttäytymistämme.
Tietoisuus omasta ruokasuhteesta kannustaa ammattilaisia myös tarkastelemaan sen merkitystä pedagogisissa kohtaamisissa. Parhaimmillaan oma ruokasuhde voi taipua työn voimavaraksi. Pahimmillaan se jää tiedostamattomaksi taustavaikuttajaksi, joka estää kasvatettavien ruokasuhteen myönteisen kehityksen.
Ruoka ja syöminen mukaan kaikessa terveyttä ja hyvinvointia edistävässä toiminnassa
Lapsille ja nuorille tarkoitetuissa palveluissa ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä teemoja ei kannata jättää marginaaliin tai pelkistää satunnaisiksi ”oletko syönyt?” -kysymyksiksi. Ruoka ja syöminen nivoutuvat osaksi elämän eri osa-alueita ja niiden haasteita.
Kielteisen ruokaan liitetyt merkitykset heikentävät yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä voi edelleen heikentää yksilön toimintakykyä ja vahvistaa elämän muilla osa-alueilla olevia haasteita.
Jotta tällainen negatiivinen kierre voidaan katkaista, ruoka ja syöminen on tärkeää ottaa huomioon kaikessa terveyttä ja hyvinvointia edistävässä toiminnassa.
Vaikka ruokasuhteen pedagoginen viitekehys tarkastelee ruokasuhdetta erityisesti yksilön näkökulmasta, tarkoitus ei ole painottaa yksipuolisesti yksilön vastuuta terveellisen, ekologisen tai muulla tavoin kestävän syömisen toteuttamisessa. Viitekehys korostaa myös yksilön ruokasuhteen rakentumista ja uusiutumista jatkuvassa dynaamisessa vuorovaikutuksessa erilaisten ympäristöjen kanssa.
Miten yhteiskunta voi mahdollistaa tasapainoisen ruokasuhteen
Erilaisilla yhteisöllisillä ja yhteiskunnallisilla ratkaisuilla voidaan helpottaa tai vaikeuttaa yksilöiden mahdollisuuksia tehdä terveyttä edistäviä ruokavalintoja. Ratkaisut vaikuttavat esimerkiksi siihen, onko terveellistä ruokaa helposti saatavilla, kuinka paljon se maksaa ja onko kaikilla varaa sitä hankkia.
Yhteiskunta tarjoaa lisäksi monenlaisia ruokasuhteeseen suoraan vaikuttavia palveluja. Esimerkeinä ovat ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa ja koulussa, ravitsemusohjaus neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa sekä korjaavat kuntoutuspalvelut ravitsemus- ja psykoterapeutin vastaanotolla. Ruokasuhdetyöskentely voi itsessään mahdollistaa myös yhteiskunnallista muutosta herättelemällä kriittistä suhtautumista esimerkiksi kulttuurisia kehoihanteita tai stigmoja kohtaan.
Ruokakasvatus mukaan opettajien koulutukseen
Lapset ja nuoret viettävät merkittävän ajan elämästään varhaiskasvatuksen ja koulun piirissä. Ruokakasvatus on terminä yleistynyt viime vuosina näiden kasvuympäristöjen pedagogista työtä ohjaavissa asiakirjoissa samoin kuin varhaiskasvatuksen ja koulun ruokailusuosituksissa.
Ruokakasvatuksen jarruna on, että se ei sisälly lainkaan tulevien varhaiskasvatuksen tai luokanopettajien koulutukseen.
Näin siitä huolimatta, että jokainen opettaja viettää pelkästään kouluruokailun parissa joka ikinen työpäivä vähintään puoli tuntia, varhaiskasvatuksessa selvästi tätäkin enemmän. Vuositasolla tämä tarkoittaa satoja työtunteja opettajaa kohti.
Opetuksen ja kasvatuksen parissa työskentelevien ammattilaisten on tärkeää tunnistaa tilanteet, joissa lapsi tai nuori hyötyy korjaavasta ravitsemus-, psyko- tai muusta terapeuttisesta työskentelystä.
Ruoka- ja kehosuhteeseen mahdollisesti liittyviä haastavia kokemuksia tai vaikeuksia ei missään nimessä tule pitää syynä näiden teemojen täydelliselle ohittamiselle opetus- ja kasvatustyössä.
Yksikin nuori, joka jättää syömättä siksi, että kokee olevansa väärän kokoinen, on liikaa.
Sanna Talvia
Kotitaloustieteen yliopistonlehtori
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Itä-Suomen yliopisto
Kirjoitus on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkopalvelussa.
