Hävikistä hyvikkiä? Ruoka-apu ei ratkaise ruokahävikin ja ruokaköyhyyden ongelmia

Nykyinen elintarvikejärjestelmä tuottaa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti enemmän ruokaa kuin on mahdollista kuluttaa. Samaan aikaan kaikilla ihmisillä ei ole varaa riittävään ja ravitsevaan ruokaan.

Länsimaisissa vauraissa yhteiskunnissa tätä ristiriitaa on pyritty ratkaisemaan siten, että ruokahävikkiä ohjataan ruoka-avun resurssiksi. Ruoka-apu on kehystetty sosiaaliseksi ja ekologiseksi innovaatioksi, jonka avulla hävikistä tehdään ”hyvikkiä”.

Hävikistä hyvikkiä -ajattelulla on vaikutusvaltaisia puolustajia. Isossa-Britanniassa kuningas Charles aloitti syntymäpäivänsä kunniaksi syksyllä 2023 hankkeen, joka pyrkii ohjaamaan ruokahävikkiä ruoka-aputoimintaan tavoitteena rakentaa siltaa hävikin ja ruokaköyhyyden välille.

Suomessa presidentti Sauli Niinistö on puhunut julkisesti sekä hävikin että ruoka-avun kysymyksistä.

Kaikki Suomen ruokakaupan suuret toimijat, S-ryhmä, Kesko ja Lidl, kertovat lahjoittavansa hävikkiä hyväntekeväisyyteen.

Ympäri Suomen toimii myös laaja joukko ruoka-avun tarjoajia, jotka jakavat hävikkiruokaa hyväntekeväisyytenä heikossa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa oleville ihmisille.

Avun tarve kasvaa – mutta hävikin määrä laskee

Hävikistä hyvikkiä kuulostaa ratkaisuna loogiselta ja tarpeelliselta.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että ruokahävikin ja ruokaköyhyyden välinen kytkös on hauras ja haavoittuvainen. Tästä kertoo se, että viime vuosien monet yhteiskunnalliset kriisit ovat kasvattaneet ruoka-avun tarvetta samalla, kun ruokahävikin määrä laskee.

Ekologiset edistysaskeleet ovat johtaneet paradoksaalisesti ruoka-avun resurssien vähenemiseen.

Hävikistä hyvikkiä -ajattelun kriittinen tutkimusperustainen tarkastelu tekee näkyväksi keskeisiä kestävyyden ja eriarvoisuuden ongelmia.

  1. Se paljastaa ekologisuuden harhan: hävikin hyödyntäminen ruoka-apuna ei ole niin suuri ekoteko kuin arkijärki antaa ymmärtää. Elintarvikejärjestelmän hävikin vähentäminen ei mittavasti vähennä koko hävikin määrää, sillä suurin osa hävikistä syntyy kotitalouksissa.
  2. Hävikki ruoka-apuna ei tee ruoan tuotannosta ja kulutuksesta kestävämpää. Sen sijaan se johtaa asetelmaan, jossa tarvitsemme hävikkiä auttaaksemme köyhiä ihmisiä, ja köyhiä ihmisiä ollaksemme yhteiskuntana ekologisia.
  3. Hävikin ja ruoka-avun kytkös osoittaa, että ruoka on samaan aikaan niin halpaa, että sitä voidaan heittää pois, ja niin kallista, ettei kaikilla ole varaa ostaa sitä. Tämä taloudellisuuden harha asettaa ruoka-avun varassa elävät ihmiset asemaan, jossa he ovat samanaikaisesti sekä syrjäytettynä että riippuvaisia kulutusyhteiskunnasta.

Toisen biojätteestä toisen päivällinen?

Hävikistä hyvikkiä -ajatus ei lopulta ratkaise köyhyyttä tai edesauta sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Ruoka-apu ei takaa sen saajalle ruoan riittävää määrää sekä ravitsevaa ja sopivaa ruokavaliota. Toisen biojätteestä tulee toisen päivällinen.

Ruokaturvaa edistävät ja ruokahävikkiä vähentävät sosiaaliset innovaatiot vaativat näiden ristiriitojen tunnistamista ja tunnustamista. Lisäksi vaaditaan kykyä ja tahtoa mielikuvitella tulevaisuutta, jossa sekä ruoka-avun tarve että hävikki voisivat vähetä kestävällä tavalla.

Ruoka-apu ilmaantui Suomeen 1990-luvun laman myötä. Se oli alun perin tarkoitettu väliaikaiseksi. Kolmessa vuosikymmenessä ruoka-avun tarve ei ole kuitenkaan kadonnut.

Itä-Suomen yliopistossa meneillään oleva tutkimushanke Utopioita ruokajonosta selvittää, onko ruoka-apu tullut jäädäkseen vai onko sen parissa toimivilla yhä kykyä tai tahtoa mielikuvitella se nykyisessä laajuudessaan tarpeettomaksi, ja mitä tällainen muutos vaatisi.

Anna Sofia Salonen
Yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Marjukka Laiho
Projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto

Anu Lainio
Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

Milja Pollari
Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkomediassa.