Tag Archives: tulevaisuus

Hiljainen taustavoima, Matematiikka.

Nyt on ollut blogin puolella hiljaiseloa jonkin aikaa. Onneksi se ei toki tarkoita, etteikö silläkin aikaa asioita tapahdu taustalla. Noin yleisesti kun mietimme elämää ja kaikkea mitä ympärillä tapahtuu niin havaitsemme ihmisiä kulkevan ohitsemme, emmekä mieti mistä hän on tullut tai minne hän on menossa? Siis onko kaikki mitä ympärillämme tapahtuu oikeastaan Truman Show?

Noh, onneksi meidän ei tarvitse vaivautua miettimään mitää tuollaista vaan pikemminkin olisi tärkeää ymmärtää taustoja. Erilaiset taustat ja aiemmat tapahtumat muokkaavat jatkuvasti nykyisyyttä ja tulevaisuutta – en ole historijoitsija enkä filosofi, mutta matemaatikko ja luonnontieteilijä kylläkin – siksi meidän on aina hyvä perehtyä asioiden taustoihin ja ottaa välillä selvää mistä kaikki juontaa juurensa.

Tässä kohtaa esiin astuu kaikkien koulussa, ah, niin suosittu ja niin rakastettu. Matematiikka. Tälläkin hetkellä kun luet tätä kirjoitusta näyttöpäätteesi takaa, sinulla on matematiikan saavutusten luomus edessäsi. Nykyään me elämme maailmassa jonka syvin taustavoima on matematiikka, se ylttää juurensa jokaisen ihmisen arkeen ja juhlaan. Tässä kohtaa väitän, että enemmistö tyytyykin toteamaan lakonisesti. “Matikka ei koskaan ollut mulle, riittää kun joku hoitaa.” Delegointia? En syytä ketään siitä, meidät kasvatetaan siihen jo pienestä pitäen kun opimme vanhemmiltamme kuinka vanhempina he saavat teettää kotiaskareita lapsillansa kun eivät itse jaksa.

Tärkeämpää olisikin, rakkaat lukijat, siirtyä tekemään itse. Todistan sen teille lähtökohdista jotka täyttävät tämän kulttuurin normiston sikäli kun hyväksymme oman kulttuurimme totena.

  1. Ihminen on itsekäs.
  2. Jokaisella ihmisellä on yhtäsuuri itseisarvo.
  3. Ihmiset valehtelevat.
  4. ihminen oppii ympäristöstään.

Nyt siis kohdan 1 mukaan lähtökohtaisesti jokainen ihminen ajaa omaa etuaan, mikä toisaalta tarkoittaa lähtökohtaisesti toisten etuuksien huominnin olevan siis omien etujen alapuolella. Toisaalta kohdan 2 mukaan jokainen meistä on yhtä “arvokas”, mistä seuraa jo ristiriita kohtaa 1 vastaan. Tosin kohdan kolme mukaan ihmiset valehtelevat. Tämän avulla voimme siis yksinkertaisesti todeta, että väite 2 jää välttämättä väitteen 1 alle, sillä jokainen tekee kuitenkin lähtökohtaisesti omien etujen puolesta. Vielä kun huomioimme kohdan 4 niin todistus on triviaalisti selvä ja väite seuraa. Tekisi mieli jättää tämä loppu harjoitus tehtäväksi, mutta kirjoitan vastauksen blogin loppuun.

Eli kuten havaitsimme, on äärimmäisen tärkeää olla itse mukana siinä koneessa, mikä ohjaa tulevaisuutta. Tähän taas tarvitsemme tietämystä menneisyydestä ja asioiden taustoista kuten on varmasti havaittu. Siis matematiikka on avain tähän kaikkeen kehitykseen, sillä he ketkä tuottavat uusia matemaattisia julkaisuja ja vievät matematiikkaa eteenpäin ovat nykyajan Newtoneita ja Leibnizejä.

Nyt kun olemme yhteisymmärryksessä sen kanssa kuinka tärkeää matematiikka on voimme siis palata jälleen keskustelemaan, miksi se on sitten oikeasti niin aliarvostettua ja sanoisinko jopa vihattua? Kun olen tässä lähettiläskaudellani kierrellyt ja kaarrellut paikasta toiseen niin aina se oikis, lääkis ja kauppis kiinnostaa. Harva osaa ajatella, mihin kaikkeen tämä perustuu mutta voiko siitä heitäkään syyttää? Johan se on jo nähty, että maailman presidenttiyskään ei ole kiinni henkilön sanomisista vaan rahasta.

Näin ollen toivonkin syvästi, että tulevaisuudessa löytäisimme enemmän tilaa matematiikalle siis oppisimme haastamaan omaa ajattelua ja pääsemään yli esteistä luovuttamisen ja voivottelun sijaan. Ota oma tulevaisuus omaan käteesi!

Ratkaisu tehtävään:

Miksi triviaalisti selvä? Tietysti, koska ihminen oppii toisilta ihmisiltä kuinka ympäröivä maailma pyörii, todistuksen alkuosan mukaan. Jotenka jos et itse ole mukana osana tekemässä tulevaisuutta niin joku toinen tekee sen puolestasi. Tämä taas on ristiriidassa kohdan 2 mukaan, eli loppu tulemana, väite pätee.

Hoitotieteen opiskelusta

Kun minulta kysytään mitä opiskelen ja vastaan, että preventiivistä hoitotiedettä, siitä seuraa usein jatkokysymyksiä. Ai mikä susta siis isona tulee? Tuleeko susta tutkija? Mitä se edes tarkoittaa? Liittyykö se jotenkin hoitotyöhön?

Aluksi pieni tietopaketti tiivistettynä:

Hoitotiede tutkii ja kehittää hoitotyötä, terveyden edistämistä, hoitotyön opettamista ja hoitotyön johtamista tieteen ja tutkimustyön ohjaamana. Opiskeltuaan Itä-Suomen yliopistossa hoitotiede pääaineenaan valmistuu asiantuntijaksi terveydenhuollon johtotehtäviin, opetustyöhön, terveyden edistämiseen tai tutkijaksi. Myös kansainvälisyyteen opiskelijoita valmennetaan ja kannustetaan koko opintojen ajan. Hoitotieteen opinnoissa voi siis suuntautua joko preventiiviseen hoitotieteeseen (terveyden edistämiseen), hoitotyön johtamiseen tai opettamiseen. Hoitotieteisiin pääsyvaatimuksena on terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, väistyvän terveydenhuollon opintoasteen tutkinto tai vuonna 1994 päättyneen terveydenhuollon opistoasteen erikoistumistutkinto.

Oma tarinani juontaa juurensa lukioaikoihin, jolloin terveystieto ja biologia kiinnostivat minua erityisesti. Siihen asti opettajan ammatti oli kummitellut mielessäni pikkutytöstä asti, mutta valmistumisen lähestyessä olin yhä varmempi että haluan sairaanhoitajaksi. 2011 valmistuin ylioppilaaksi, tein töitä puoli vuotta ja tammikuussa 2012 aloitin sairaanhoitajaopinnot Savonia ammattikorkeakoulussa. Tiesin olevani oikealla alalla ja nautin harjoittelujaksoista osastoilla ja tein kesäisin sairaanhoitajan töitä. Sain sairaanhoitajan paperit keväällä 2015 ja jatkoin työntekoa, mutta samalla lueskelin kokeilumielessä hoitotieteen pääsykokeisiin…

Olin nimittäin valmistumisen lähestyessä alkanut miettiä, haluanko sittenkään tehdä niin henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa työtä seuraavat 40-50 vuotta. Vaikka sairaanhoitajan työ oli ja on edelleen mielestäni palkitsevaa, pohdin voisinko työskennellä terveyden ja hyvinvoinnin parissa jotenkin muuten – olisiko mahdollista päästä vaikuttamaan päätöksentekoon, uusien hoitotyön menetelmien kehittämiseen ja kenties esimiestehtäviinkin?

Näiden pohdintojen sekä perheen ja kavereiden rohkaisemana ostin pääsykoekirjat, luin, hain ja pääsin opiskelemaan preventiivistä hoitotiedettä enkä voisi olla päätökseeni tyytyväisempi. Opintojen alettua olin siinä mielessä hieman harvinaisempi tapaus ryhmässämme, että minulla oli työkokemusta niukasti – suurimmalla osalla opiskelukavereista kun oli hoitotyön kokemusta takanaan jo vuosia.

Tätä varmasti moni valmistuva terveysalan ammattilainen pohtii; voiko hakea heti? Minun vastaukseni on, että voi. Vaikka työkokemuksesta on hoitotieteen opinnoissa hyötyä, on kuitenkin siinäkin puolensa että sitä työkokemusta ei vielä paljoa ole. On myös muistettava, että työkokemusta ehtii kyllä kartuttaa yliopisto-opintojen ohellakin, kuten minäkin olen tehnyt tekemällä töitä kesäisin ja keikkaluontoisesti. En väitä, että pitkästä alan kokemuksesta olisi haittaa, mutta opiskelu voi olla haastavampaa niille joilla se ei ole aivan tuoreessa muistissa. Sillä, onko hoitotieteisiin hakevalla takanaan työkokemusta paljon vai vähän, on siis puolensa kummassakin – kumpikaan vaihtoehto ei kuitenkaan ole toista huonompi 🙂

Millaista se opiskelu sitten on?

Hoitotieteen opinnot koostuvat kandidaatin- ja maisterintutkinnoista ja niiden kesto vaihtelee suuresti riippuen siitä, onko päätoiminen opiskelija vai opiskeleeko työn ohella. Tämän jälkeen osa jatkaa vielä tohtoriopiskelijaksi väitöskirjan parissa. Koska minä olen päätoiminen opiskelija, opintoni ovat edenneet suhteellisen nopeasti. Opinnot koostuvat hoitotieteen perusopinnoista, aine- ja syventävistä opinnoista, monitieteisistä opinnoista, vapaasti valittavista opinnoista sekä kieli- ja viestintäopinnoista. Opintoihin kuuluu niin teoreettisia kuin metodologisiakin opintoja sekä tutkimustiedon arviointiin ja oman tutkimuksen tekoon liittyviä opintojaksoja. Minun opinnoissani suuntaavat opinnot keskittyvät terveyden edistämiseen. Opintoihin kuuluu myös käytännön harjoittelua; suoritin omat harjoittelujaksoni Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL:llä).

Opiskelumenetelmät ovat hoitotieteen opinnoissa hyvin monipuoliset. Meillä on niin luentoja, seminaareja, verkkokursseja, tenttejä, etätehtäviä, ryhmätöitä, harjoittelujaksoja kuin itsenäistä työskentelyäkin. Varmasti siis kaikille oppimistyyleille jotakin 🙂 Minä nautin eniten luennoista ja seminaareista sekä ryhmätöistä.

Summa summarum:

Jos mielessäsi siintää edes hiuksenhienosti haaveet hoitotieteen opinnoista, suosittelen lämpimästi hakemaan! Minun mielestäni parasta opinnoissa on ollut se, että saan tehdä tutkimusta (eli tällä hetkellä gradua, kuka ties tulevaisuudessa väitöskirjaakin) aiheesta joka oikeasti kiinnostaa, että olen saanut valtavasti uusia kavereita ja jopa sydänystäviä ja että saan opiskella alaa, joka tekee opiskelusta hauskaa ja mielenkiintoista. Toki sydäntä lämmittää myös ajatus siitä, että alan tutkimustyöllä on oikeasti merkitystä ihmisille ja yhteiskunnalle maailmanlaajuisesti.

Siiri/preventiivinen hoitotiede

 

 

Mikä minusta tulee isona?

Vastaus tähän kysymykseen pitäisi olla opiskelemallani alalla helppo, isona minusta tulee luokanopettaja. Aloitan ekaluokkalaisten kanssa, opetan heitä kuudennelle luokalle saakka ja aloitan sitten taas ekaluokkalaisten kanssa. Tai ehkä aloitankin 5. luokkalaisten kanssa, opetan heitä vuoden ja siirryn sitten 2.luokan opettajaksi.

Valmistumisen kynnyksellä olen kuitenkin alkanut paisuttamaan tätä kysymystä litanniaksi muita kysymyksiä. Onko minusta opettajaksi? Haluaisinko tehdä jotain muuta? Olenko valmis säännölliseen työskentelyyn ja arkeen? Pitäisikö sittenkin opiskella vielä jotain lisää tai kokeilla jotain täysin uutta? Uusien asioiden äärellä oleminen on aina jännittävää, mutta ainakin omalla kohdallani jännitys on enemmän positiivista kuin negatiivista. Oloni on hyvin samankaltainen kuin abivuotta lopetellessani, ensi syksynä voin olla missä vain ja se on oikeastaan aika mahtavaa!

20160130_184244
“En ehkä terävin, mutta kynä kuitenkin!”

Samalla valmistumisen kynnyksellä heiluvilla opiskelukollegoillani on monenlaisia suunnitelmia; yksi sai tällä viikolla tietää aloittavansa syksyllä 3. luokan opettajana, yksi aikoo ostaa menolipun kauas lämpimään, yksi aikoo palauttaa gradun ja hakea vaihto-opiskelijaksi. Omat suunnitelmani heiluvat monenlaisten keikkatöiden, sijaisuuksien ja lisäopintojen rajamailla. Onneksi näinkään “itsestään selvän” opiskelualan valinta ei määritä tulevaisuutta yksiselitteisesti. Tulevaisuudessa haluan itse työskennellä myös luokanopettajana, mutta minua kiinnostaa myös moni muu asia. Kuka tietää, missä kaikkialla tulen vielä seuraavien 10 vuoden aikana työskentelemään.

IMG_2864

Niin kuin huomaat, ei “mikä sinusta tulee isona”-kysymyksen pyöritteleminen lopu lukion tai ammattikoulun päättämiseen. Vastaus tuohon kysymykseen voi vaihdella viikottain tai jopa päivittäin. Vastauksia voi olla useampi tai yksi ja ainoa. Se yksi ja ainoa voi tosin muuttua vielä vuosienkin päästä. Onneksi opiskella voi aina lisää

Nauttikaa siitä jännityksen kutkuttavasta tunteesta, niin minäkin aion tehdä!

//Mira, melkein valmis OpeArt-luokanopettaja

Mikä minusta tulee isona?

Mikä sinusta tulee isona?

Kun minulta tätä pienenä kysyttiin, vastauksena oli hevosenhoitaja. Vastaus tuli silloin varmasti ja epäröimättä. Iän myötä mieli on kuitenkin hieman muuttunut ja hevosenhoitajaa minusta ei kyllä tule, vaikka hevosala on aina kiinnostanut ja kiinnostaa vieläkin.

Yhdeksännellä luokalla rakastuin englanninkieleen lopullisesti ja päätin, että minusta tulee englanninopettaja. Lukion aikana se muuttui kuitenkin kakkosvaihtoehdoksi, kun ykkösvaihtoehdoksi nousi se hevosala, tarkemmin sanottuna ratsuttaja. Teinkin lukion jälkeen vuoden hevoshommia ja lähdin sitten opiskelemaan sitä englantia.

Yliopistotutkinto oli varasuunnitelma; veri veti ratsastamaan. Päätin, että tutkinnon saatuani lähden keski-Eurooppaan hevoshomiin. Ensimmäiset kaksi vuotta yliopistossa vierähtivät ja tämä suunnitelma kuulosti vielä ihan hyvältä. Hevosala kiinnosti enemmän kuin opinnot. Pikkuhiljaa opintojen edetessä on kuitenkin mielikin hieman muuttunut. Mitä pidemmälle olen opinnoissa päässyt, sitä enemmän olen alkanut niistä nauttia.

ben
Tämä oli aina unelma-ammattini! 

Opiskelen yliopistossa nyt viidettä vuotta pääaineena englantia ja sivuaineina ranskaa ja aineenopettajan pedagogisia opintoja. Olisin nyt gradua vaille valmis englanninopettaja. Olen kuitenkin viime aikoina herännyt siihen, että yliopistossa on tarjolla vaikka miten paljon mielenkiintoisia opiskeltavia aineita! Pienemmästäkin menee pää sekaisin.

Suoritan nyt opetushallinto – opintokokonaisuutta, johon kuuluu oikeustieteiden kursseja. Ne ovat olleet haastavia, mutta mielestäni myös hyvin mielenkiintoisia. Oikeustieteet ovat alkaneet kiinnostaa ja olen harkinnut tekeväni enemmänkin kuin sen kolme pakollista opintokokonaisuuteen kuuluvaa kurssia. Tämän lisäksi opiskelen tällä hetkellä kansantaloustiedettä.

Nämä ylimääräiset opinnot koen hyvänä lisänä tutkintooni. Tulevaisuudessa minua kiinnostaisi esimerkiksi koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen.

12179036_10206356478205464_738447248_n
Välillä opinnot tuntuvat haastavilta, kuten humanistin yritys opiskella taloustiedettä… Mutta lopulta itsensä haastaminen aina palkitsee!

Mikä minusta siis tulee isona? Pienenä vastaus tuli heti ja varmasti. Nyt hieman epäröin, en oikeastaan tiedä. Opetusala on kuitenkin muuttunut ykkösvaihtoehdokseni ja hevosala jääköön ainakin toistaiseksi harrastukseksi tai sivutoimeksi. Onneksi ei ole pakko tehdä samaa asiaa koko loppuelämäänsä, vaan isona voi olla moniakin eri asioita.

Jenna // Englanninkieli

Mikä sinusta tulee isona?

Niinpä, mikä minusta tulee isona? Tuon kysymyksen olen kuullut ensimmäisen kerran jo varmasti ennen koulutaipaleen aloittamista.  Pienenä halusin kampaajaksi, ainakin vauvakirjassani niin lukee. Välillä haaveilin teologian opiskelusta, välillä historian. Entäs sitten eläintenhoitaja? Talo täyteen kissoja ja koiria? Myös ympäristöteknologia ja kauneudenhoitoala olivat vaihtoehtoja. Ensimmäinen haaveeni  kuitenkin toteutui, kun valmistuin muutama vuosi sitten parturi-kampaajaksi. Tällä hetkellä taloudessa asustaa yksi kissa ja historia on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Monen monituisen mutkan kautta, pitkien pohdintojen ja epäuskoisten hetkien jälkeen, olen nyt viimeistelemässä kandidaatintutkintoani kasvatustieteistä, ja minustahan tulee isona OPO.

On onni, että nyt voin todeta olevani omalla tontillani. Opon työssä pääsen käyttämään niitä vahvuuksia ja ominaisuuksia, joita minulle on suotu. Ensimmäisten harjoitteluiden myötä tämä tunne vain vahvistui, ja tuntuu niin siistiltä, että joskus saan ihan oikeesti tehdä työkseni sitä hommaa. Opon työssä kiehtoo sen ihmisläheisyys, ja tärkein työkalu on oma persoona. Olen iloinen siitä, että meillä on tässä koulutuksessa täysi vapaus kasvaa juuri sellaisiksi ohjaajiksi kuin olemme. Opinnoista me saamme perusainekset, mutta minkälainen soppa siitä syntyy, on täysin meidän persoonastamme riippuvainen.

Olisikohan tässä avain menestykseen?
Olisikohan tässä avain menestykseen?

Minusta on tärkeää muistaa, etteivät mahdollisuudet lopu yhteen ammattiin. Ne eivät lopu vääriin valintoihin tai virhearviointeihin. Joskus vain mieli muuttuu, tai oppii tuntemaan itsensä paremmin. Vääriä valintoja ei siis kannata liiaksi pelätä, vaan lähteä rohkeasti tavoittelemaan unelmiaan!

Omalta osaltani kevään viimeisen UEF-lähettilään roolissa tehtävän blogipäivityksen lopetan nyt viisaan äitini sanoihin:

“sen teet mihin uskot!” 🙂

<3: Hanna / kasvatustiede, ohjaus