Eräänä syysaamuna kävellessäni kampuksen halki katselin pihalle kerääntyneitä opiskelijoita. Siellä täällä seisoi värikkäisiin haalareihin pukeutuneita tuutoreita, jotka pitelivät ainejärjestöjensä kylttejä ja maskotteja. Juuri opintojaan aloittelevat fuksit olivat kokoontuneet tuutoreidensa läheisyyteen odottelemaan päivän ohjelman alkua. Puheen sorina, eri väreissä loistavat haalarit ja jännittynyt tunnelma saivat minutkin virittymään, vaikka olinkin vain ohikulkija.
Uuden lukuvuoden aloitus saa yliopiston aina kuhisemaan. Fukseille järjestetään tutustumiskierroksia ja Carelian aulassa jonotetaan lippuja milloin mihinkin bileisiin. Sivukorvalla voi kuulla, kuinka tuutorit opastavat fuksejaan, ihmiset tutustuvat toisiinsa ja vanhat opiskelijat riemuitsevat nähdessään kavereitaan kesän jälkeen.
Fuksivuosi oli ehdottomasti yksi elämäni upeimmista kokemuksista. Heittäydyin uuteen elämänvaiheeseen avoimin mielin ja innostuneesti. Löysin uusia ystäviä ja koin hetkiä, joita yhä muistelen lämmöllä. Vuosi ei kuitenkaan täyttynyt pelkästä sosiaalisesta pöhinästä ja riemukkaista hetkistä. Siihen liittyi myös paljon epävarmuutta. Muistan, kun soitin vanhemmilleni ja kerroin, että minusta tuntuu kuin minulla ei olisi kaikki langat käsissäni. Tuntui, että oli niin paljon opittavaa ja muistettavaa, että en pysty hahmottamaan kaikkea. Pelkäsin, etten koskaan pysty navigoimaan yliopistolla ja järjestelemään asioitani sellaisella varmuudella kuin näin vanhempien opiskelijoiden tekevän.
Juuri kokemani epävarmuuden ja jännityksen takia muistelen fuksivuottani hymyssä suin. On hassua ajatella, että epäilin kykyjäni. Näin neljännen vuoden opiskelijana voin vakuuttaa, että aivan kaikki oppivat kyllä toimimaan uudessa ympäristössään. Toisaalta jännityksen voittaminen ja uusista haasteista selviytyminen ovat kokemus, jota en halua koskaan unohtaa. Fuksivuosi oli niin hienoa aikaa siksi, että uskalsin sukeltaa uuteen ja tuntemattomaan, ei siksi, että olisin ollut itsevarma ja valmis opiskelijaelämän asiantuntija etukäteen.
Monilla uusilla opiskelijoilla – itseni mukaan lukien – fuksivuosi tuo tullessaan myös muita uusia haasteita kuin opiskelun aloittamisen. Muutin tuolloin pois vanhempieni luota ja jätin pikkuisen kotipaikkakuntani. Itsenäinen asuminen vaatii aluksi harjoittelua. On pestävä pyykit, laitettava ruokaa ja maksettava vuokra.
Käytännön askareiden opettelun lisäksi mieltä saattavat kuormittaa monet pohdiskelut. Muistan, kuinka opintojen alussa luennoitsija sanoi, että nyt te alatte pikkuhiljaa rakentaa ammatti-identiteettiänne. ”Ammatti-identiteettiä?!? Minullahan on vielä oman henkilökohtaisenkin identiteetin pohdiskelu kesken! Tulinkohan tänne liian aikaisin? Olenkohan edes aikuinen vielä?” ajattelin. Jossain vaiheessa puolestaan mieltäni vaivasi epäilys, olenko lainkaan oikealla alalla. Mietin, miksi en edes harkinnut esimerkiksi oikikseen hakemista. Jälleen voin kuitenkin todeta, että nämäkin huolet ovat kaikonneet ajan kanssa. Koen olevani oikealla alalla, ja kyllä se ammatti-identiteettikin on alkanut vihdoin itää.
Tällä tekstillä toivon voivani rohkaista sinua – tuleva tai nykyinen fuksi – liittymään hyvillä mielin osaksi syksyisin yliopistolla viriävää elämää. Fuksivuosi tarjoaa mahdollisuuden kokea monia hienoja asioita. Se tuo tullessaan myös haasteita – jokaiselle omanlaisensa. Et ole kuitenkaan yksin, sillä tuutorit, henkilökunta ja uudet kaverit ovat tukenasi. Luultavasti muutaman vuoden päästä voit hymyillä ja muistella kommelluksiasi huvittuneena. Muista myös levätä ja antaa itsellesi aikaa sulatella kaikkea uutta!
Riikka // Psykologia
