Minusta piti tulla balettitanssija.

Sitten minusta pitikin tulla toimittaja. Kahvilan kassaneiti. Poliisi. Milloin mitäkin.

Nykyisin yliopisto-opiskelijana en oikeastaan edes tiedä, mikä minusta tulee, vaikka valmistuminen lähestyy opintopiste opintopisteeltä. Pitääkö minun nyt jo tarkalleen tietää, mitä haluan loppuelämäni työelämässä tehdä? Ja ennen kaikkea, olisiko minun pitänyt tietää jo lukiossa?

Tässä kirjoituksessa pohdiskelen kuulemiani lausahduksia lukiomaailmasta liittyen jatko-opiskeluun ja tulevaisuuden suunnitelmiin.

 

”Valitse lukiokurssit sen mukaan, mikä hyödyttää pääsykokeissa ja tulevaisuuden ammatissa”

Ensinnäkin: apua?! Jos minä olisin kuullut tämän lauseen lukion ensimmäisenä päivänä, olisin varmaan kerännyt kimpsuni ja kampsuni ja lähtenyt kotiin itkemään. Lukion piti olla koulu, joka antaa lisäaikaa miettiä, mitkä oppiaineet kiinnostavat ja mikä se oma ala nyt voisi olla. Sen EI pitänyt olla koulu, joka painostaa jo opintojen alkaessa valitsemaan kurssit, joilla ne tulevaisuuden tavoitteet sitten saavutetaan. Ei kaikilla ole nämä tavoitteet ihan niin selkeänä mielessä.

Se on kuitenkin totta, että itsekin jouduin lukion KOLMANTENA vuotena tekemään valinnan pitkän matikan ja terveystiedon kurssien välillä, koska ne olivat päällekkäin. Piti valita, kumman kursseja otan ja ”kumpi hyödyttää minua tulevaisuudessa enemmän”.

Kaikille teille, jotka olette tekemässä valintaa, sanon rohkaisuksi: valitkaa se, joka motivoi. Minä valitsin terveystiedon, koska se kiinnosti minua enemmän.

Jos esimerkiksi siihen matikkaan ei löydy suurta intoa (kuten ehkä minulla), voi sen valitseminen alkaa kaduttaa ja opiskelu tuntua ikävältä. Jos tulevaisuuden haaveesi kuitenkin vaatii tällaisten aineiden opiskelua, kannattaa siinä tilanteessa alkaa uudelleen arvioimaan, onko tämä ala sitten oikeasti se, mitä haluat. Jos tulevaisuuden ”haaveammattiisi” valmistautumiseen kuuluu niin paljon sellaista, joka tuntuu pakonomaiselta ulkoa opettelulta ja kärsimykseltä, ei ala välttämättä ole sinulle se kaikkein sopivin.

 

”Kirjoita ne aineet, josta saat eniten pisteitä hakemasi kohteen pääsykokeista”

Sanotaanko näin, että jos hakukohteesi on suuri intohimosi, todennäköisesti olet kiinnostunut siihen liittyvistä oppiaineista jo lukiossa ja päädyt kirjoittamaan ne. Joten kääntäisin tämän toisinpäin: ”hei, lukiossa kiinnostaa psykologia ja yhteiskuntaoppi, voisiko jatko-opiskelutavoitteesi olla sosiaalitieteet?”

Tietty strateginen suunnittelu kirjoitettavien aineiden suhteen voi olla ihan järkevää, mutta itse tein valinnat kyllä ihan puhtaasti sen pohjalta, mikä motivoi opiskelemaan. Ja no, äidille perustelin matematiikan kirjoittamatta jättämistä sillä, että ”en minä tule tekemään sellaista työtä, missä numeroita tarvitsisi”. Ja eihän se nyt ihan paikkaansa pidä, kun tutkijan uraa olen miettinyt yhtenä vaihtoehtona, mutta selitys kelpasi silloin (ja meillä on ihan omat tilastomatematiikan kurssit ynnä muut yliopistossa), joten koen tehneeni ihan oikeutetun valinnan. 😀

 

”Todistusvalinta tulee 2020, panostakaa kirjoituksiin entistä enemmän”

Todistusvalinta eli haku-uudistus, jossa noin puolet hakijoista tullaan valitsemaan suoraan ylioppilastutkinnolla jatko-opiskelujen pariin on todellisuutta. Olen kuitenkin huolissani niistä paineista, mitä kirjoituksiin ladataan. Minun aikanani todistusvalintaa ei vielä ollut, mutta stressasin kirjoituksista silti niin pahasti, että syksyn kirjoituksiin minulle nousi lähes 40 asteen kuume. Yritäpä siinä antaa itsestäsi paras mahdollinen suoritus, vielä kun takaraivossa painaa ajatus, tuleeko tämä nyt määrittämään tulevaisuuteni.

Ylioppilaskokeiden tulokset kertovat kuitenkin vain siitä, miten juuri tämä kyseinen hetki ja koekerta on mennyt. Aina osaaminen ei pääse esimerkiksi jännityksen, paniikin tai sairastumisen vuoksi ulos paperille. Tai siis tietokoneen näytölle.

Siispä lohdutuksen sanana sinulle, joka koet ahdistusta kirjoituksista: arvosanoja voi aina korottaa, jos ne eivät tunnu itseä miellyttäviltä. Sitä paitsi, valintakoeväylä tulee säilymään edelleen toisena keinona päästä opiskelemaan niillä aloilla, joissa se on käytössä (ja soveltuvuuskokeet säilyvät niissä kohteissa, joissa se nykyisinkin vaaditaan). Muista että myös avoimen yliopiston väylä on yksi mahdollisuus päästä yliopistoon opiskelemaan.

(Lue lisää hakukohteiden valintaperusteista ja hakemisen muutoksista esim. opintopolusta )

 

Jos opiskelet (noin) viisi vuotta ihan vain sen eteen, että saisit työn, missä on hyvä palkka tai jolla saa arvostusta, voivat ne viisi vuotta äkkiä alkaa tuntua aika raskailta. Sen takia itse suosittelen kaikkia kuuntelemaan itseänne (ei äitiänne, isäänne tai kummin kaimaanne) sen suhteen, mitä teidän kannattaisi tai pitäisi lähteä opiskelemaan.

Aina opiskeluvalinta ei kuitenkaan mene nappiin, eikä ala tunnukaan omalta. Sekään ei ole maailmanloppu, sillä alan vaihtaminenkin onnistuu. Älkää siis asettako itsellenne liikaa paineita sen suhteen, että pitäisi löytää heti ensi yrittämällä ”se oikea ala”. Minä en henkilökohtaisesti edes usko, että jokaiselle olisi olemassa vain se yksi ja oikea opiskeluala, sillä monia ihmisiä kiinnostaa hyvin monenlaiset asiat. Sen vuoksi on hyvä pitää mielessä, että aina voi kouluttautua uudelleen ja suuntautua erilaisiin asioihin. Ja tätähän tulevaisuuden työelämäkin tulee olemaan useimmilla aloilla: uudelleen kouluttautumista ja työpaikkojen ja -tehtävien vaihtelua.

Joten huoli pois ja hengittäkää syvään. Selatkaa opintopolkua, tehkää uravalintatestejä, kyselkää, googlailkaa, ottakaa selvää, mitä kaikkia vaihtoehtoja teillä ylipäätään on!

 

Rauhallista joulun aikaa!