Tag Archives: kesätyö

Nyt ne ovat ilmestyneet – ensimmäiset kesätyöpaikat!

Vaikka joululoma häämöttää jo silmissä ja mielissä, kalenteriini oli merkattu vielä yksi (no, jos ihan tarkkoja ollaan niin muutama) tärkeäksi koodattu tehtävä ennen ansaittua muutaman viikon lomille lompsimista: HAE KESÄTYÖPAIKAT. Tämä merkintä sai alkunsa muutama viikko takaperin, kun jälleen pennosia ynnättiin yhteen vuokranmaksun ja muiden laskujen eräpäivää viettäessä. Vaikka olemme erittäin onnellisessa asemassa siinä, että opintojamme jopa rahallisesti tuetaan valtion toimesta, saan ainakin itse melko huomaamatta kulututettua – erityisesti joulun alla – sen verran niitä pennosiani, että olen onnellinen kotona häämöttävästä jouluruokapöydästä kinkkuineen ja laatikoineen.

interview-1371360_960_720

Niinpä päätin tarttua härkää sarvista ja ryhtyä tuumasta toimeen kartoittamalla jo nyt runsaasti avoinna olevia kesätyöpaikkailmoituksia sekä läheltä kotiseutuani että myös opiskelupaikkakunnaltani. Ansainnan lisäksi kesätöissä houkuttaa vahvasti myös mahdollisuus saada soveltaa oppimaansa käytäntöön. Vanha sanonta pitää uskoakseni myös tässä paikkansa, aikainen lintu se madon nappaa! Ja vaikka vielä ei ole mikään varsinainen kiire tai hätä tai aihetta paniikkiin kesätyöpaikkojen nappaamiseksi, en ainakaan usko oman ansioluettelon ja työhakemusmallin vilkaisemisesta ja mahdollisesta päivittämisestä olevan kenellekään haittaakaan. Sen ansiosta pääsee ainakin nopeammin vuodenvaihteen jälkeen niiden varsinaisten hakemuksien kimppuun, kun ansioluettelo ei ole vain vanha, tomuinen pergamenttikäärö suljetulla kovalevyllä.

Kuvahaun tulos haulle job search

Työnhaku on itsessään kovaa työtä ja vaatii sekä aikaa että panostusta tuottakseen parhaita tuloksia. Paljon avoimia ilmoituksia löytää erilaisten työnvälityssivustojen kautta (esimerkiksi mol.fi), mutta kannattaa muistaa myös mahdollisten nk. “piilotyöpaikkojen” olemassaolo. Kuin salapoliisi konsanaan voi yrittää tarkkailla omaa ympäristöään ja yrityksiään, kuunnella huhuja ja seurata erilaisia uutisia, jotka voisivat parhaillaan johtaa näiden lähes tarunomaisten tehtävien ääreen. Toisaalta viisasta voi myös olla tarttua reippaasti puhelimeen ja kysyä mahdollisesta työvoimatarpeesta kohdeyrityksestä tai vierailla paikanpäällä hakemuksen kanssa. Erityisesti korkeakouluopiskelijana on hienoa, että useimmat yritykset haluavat palkata nimenomaan oman alansa opiskelijoita kesätyöhön, mikä voi tulevaisuudessa muodostua tärkeäksi käyntikortiksi oman alan tehtäviin. Mutta ihan kaikilla aloilla käytännön syistä näin ei ole, esimerkiksi kasvatustieteellä: kouluthan pitävät ovensa visusti kiinni opiskelijan näkökulmasta otollisimman työskentelyajan aikana. Mutta jos pääsy juuri luokanopettajan kesätyötehtäviin on mahdotonta, se ei ole este soveltuvan työkokemuksen kartuttamiseksi, vaan päinvastoin: laatikon ulkopuolelta ajatteleminen ja monipuolisen työkokemuksen keräämisen voi nähdä positiivisena asiana, seikkailuna työn maailmaan ja kokemuksina, jotka kyllä auttavat tulevassa työssä, mutta jotka olisivat jääneet kokematta vain tietyissä tehtävissä toimiessa!

Application, Cover Letter, Curriculum Vitae, Motivation

Kirjoitukseni lopuksi ajattelin tiivistää lyhyesti hyvän työn haun perusedellytyksiä. Koska internet ja google ovat täynnä toinen toistaan parempia neuvoja ansioluettelon ja hakemuksen kirjoittamiseen sekä haastattelussa esiintymiseen, jätän niiden yksityiskohtaisen läpikäymisen teille. Tässä viisi yleisen tason vinkkiä kaikille kesätyönhakuun:

  1. Löydä työpaikka. Kuten mainitsin, työpaikkoja voi löytää julkisesta hausta, mutta myös tuttavien, soittamisen, kyselemisen ja muun aktiivisen toiminnan kautta.
  2. Panosta työnhakuun. Varaa työnhaulle aikaa ja muista suhtautua siihen tarvittavalla vakavuudella. Älä kuitenkaan unohda käyttää persoonallisuuttasi ja luovuuttasi hyväksesi!
  3. Etsi tietoa. Etsi tietoa niin paljon kuin löydät kohdeyrityksestä, ansioluettelon tekemisestä, hakemuksien pahimmista virheistä ja työhaastatteluun menemisestä. Kysy, etsi ja pohdi!
  4. Harjoittele ja näytä aikansaannoksesi kaverille/vanhemmalle/opettajalle/koiralle/tutulle yrittäjälle…
  5. Keep calm and find your dream summerjob!

Opiskelu on paljon muutakin kuin luentoja

Maaliskuisiin opintoihin kuuluvat omalta osaltani huomenna alkava oikeustapausharjoitus, sekä parin luentokurssin ja tenttien lisäksi oman alan kesätyöpaikan etsiminen. Kesätyöpaikan löytäminen opintojen alkuvaiheessa on haasteellista puuhaa, mutta ovat useat vuosikurssikaverinitkin siinä onnistuneet.

20160315_155318_resized_1
Tiistai-iltapäivä kului vakuusoikeuden luennoilla.

Toteamalla opiskelun olevan paljon muutakin kuin luentoja, en suinkaan puhu UEFin monipuolisista oppimis- ja opetusmenetelmistä tai tavoiteesta olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Tarkoitan tällä kertaa opiskelijoista ja akateemikoista koostuvaa yhteisöä, jonka osaksi opiskelija pääsee kasvamaan yliopisto-opintojensa varrella. Opiskelijakaverit tarjoavat apua ja tukea, sekä haastavat keskustelemaan. Tästä kaikesta on hyötyä ajatellen tulevaisuudessa häämöttävää työelämää. Omat kokemukseni UEFin opiskeluyhteisöstä ja ilmapiiristä ovat hyvin positiiviset 🙂

Aurinko paistaa ja kevät tulloo.
Aurinko paistaa ja kevät tulee. Kävin viikonloppuna kotona bussilla. Hintaa Jyväskylä-Joensuu-välille tuli 5e/suunta.

Viikko sitten viikonloppuna pääsimme juhlimaan oikeustieteen ainejärjestömme Judican 2. vuosijuhlia. Joensuulaisten oikkareiden lisäksi paikalla oli alan opiskelijoita muista yliopistoista, koulutushenkilökuntaa ja järjestön yhteistyökumppaneita. Kuten aina, vuosijuhlat olivat tälläkin kertaa ikimuistoiset.

Vuosijuhlatunnelmia. Konjakkikorvat taitellaan lautasliinasta pääruoan jälkeen.
Vuosijuhlatunnelmia. Konjakkikorvat taitellaan  lautasliinasta päähän vasta pääruoan jälkeen.

Yhteishaku on käynnissä! Hae nyt – se tarjoaa sinulle mahdollisuuden päästä unelmiesi opiskelupaikkaan. Karim kirjoitteli edellisessä postauksessa hyviä vinkkejä, mitkä kannattaa ottaa huomioon hakukohdetta valitessaan – katso ne tästä!

Haku kannattaa tehdä mahdollisimman pian, eikä jättää sitä viimetinkaan. Itse tein haun noin hakuajan puolessa välissä.

Jos oman alan pääsykoemateriaali ilmestyy ennen yhteishaun loppua kannattaa pääsykokeisiin valmistautuminen aloittaa mahdollisimman pian. Kuitenkin tämän vuoden abiturienteille sanoisin, että kannattaa nauttia yo-kirjoitusten jälkeen edes muutama päivä ihan vain lomaillen. Olette sen ansainneet 🙂

Mukavaa kevättä!

-Veikko