Tag Archives: harjoittelu

Omaa opettajuutta etsimässä

Terveisiä harjoittelusta! Olin viime kuun tekemässä luokanopettajaopintoihin kuuluvaa harjoittelua, kuten joku saattoi Instagramistamme bongatakin. Harjoittelut ovat mielestäni olleet antoisimpia jaksoja opinnoissani, joten ajattelin kertoa vähäsen niistä. Essi jo kertoikin harjoitteluiden tärkeydestä aikaisemmin, mutta voisin nyt kertoa luokanopettajaopintojen harjoitteluista ja siitä, mitä niihin kuuluu.

Asioita, joita tein viimeisen harjoittelun eteen: Maalasin joutsenen, luin myyteistä, suunnittelin tunteja ja rakensin legoilla!

Luokanopettajaopintoihin kuuluu neljä harjoittelua. Ensimmäinen on orientoiva harjoittelu, jossa ikään kuin tutustutaan koulumaailmaan ja opetetaan ainoastaan muutama tunti. Aloitin orientoivan harjoittelun miettien, että miksi meillä on tällainen harjoittelu, kyllähän nyt kaikki tietävät kuinka koulussa toimitaan. Harjoittelun lopussa huomasin kuitenkin oppineeni kaikenlaista. Seurantatunteja ja niihin liittyviä tehtäviä oli paljon ja ne avasivat silmäni siihen, mitä kaikkea luokassa tapahtuukaan samanaikaisesti! Opettaja ei ainoastaan opeta, vaan tekee jatkuvasti huomioita luokasta. Jos välitunnilla on tapahtunut jotain, heijastuu se heti luokan ilmapiiriin, tai jos joku on toisia nopeampi opetettavassa aiheessa, tulee hänelle keksiä lisää motivoivaa tekemistä. Omana kouluaikanani keskityin vain opetettavaan aiheeseen, mutta orientoivassa harjoittelussa keskityin ennemminkin opettajaan ja luokkaan.

Toisessa harjoittelussa painotetaan jakson suunnittelua. Meidän piti suunnitella toimiva jakso jostakin aiheesta ja pidimme ne tunnit sitten yhdelle luokalle. Itse opetin kuvataidetta ja historiaa. Oli mielenkiintoista miettiä, millaisia opetusmenetelmiä käyttää jakson aikana ja miten saa opetuksestaan mielenkiintoista oppilaita ajatellen.

Kolmannessa harjoittelussa opetin yhdelle luokalle hetken aikaa kaikkia aineita. Harjoittelussa sai kokeilla sitä, miltä opettajan arki tuntuu, kun pitää valmistautua kaikkien aineiden tunteihin.

Neljännen harjoittelun sai suorittaa missä tahansa koulussa. Opetustunneista piti muodostua opetettava jakso, mutta muita rajoitteita ei harjoittelulla ollut. Neljäs harjoittelu oli äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä kaikki muut harjoittelut suoritettiin Normaalikoululla. Nyt paikkana olikin ”tavallinen koulu”. Itse toteutin jakson, jossa teemana olivat Pohjoismaat. Oli hauska ideoida ja keksiä harjoituksia Pohjoismaihin liittyen, esimerkiksi matematiikassa teimme rahalaskuja kruunuilla!

Mitä olen sitten oppinut harjoitteluiden aikana? Ohjaavien opettajien palautteen avulla olen oppinut sitä, mikä toimii opetuksessa ja mikä ei. Olen oppinut huomaamaan jännitteet luokassa ja keksinyt keinoja, joilla voin parantaa tilannetta. Viimeisessä harjoittelussa huomasin, että olen oppinut improvisoimaan, sillä ensimmäisen harjoittelun tunnilla en uskaltanut edes kysyä oppilailta mitään suunnitelman ulkopuolelta.

Tärkeintä mitä olen oppinut on kuitenkin se, että olen oppinut oman tyylini opettaa. Ensimmäisillä oppitunneilla kopioin vain sitä, mitä ohjaava opettajani teki. Nyt voin sanoa löytäneeni oman opettajuuteni ja sen millainen opettaja haluan olla. Jokainen tekee työtä omalla persoonallaan. Nyt voin olla vapautuneesti oma itseni luokan edessä ja se tuntuu upealta!

Mitä iloa on harjoittelusta?

Aikaisia herätyksiä, pitkiä päiviä, tuntisuunnitelmia, ohjauskeskusteluja, harjoittelutehtäviä, palautekeskusteluja ja ohjaajan havainnointia… Niistä on ohjauksen syventävä harjoittelu tehty. Haluan nostaa tämän kertaisen blogin aiheeksi (opetus/ohjaus)harjoittelut, jotka kuuluvat suureen osaan tutkintoja vähintään vapaaehtoisena opintojaksona. Kaikessa laajuudessaan ja vaativuudessaan harjoittelut ovat usein juuri niitä opiskeluaikojen antoisimpia hetkiä.

Yliopistossa opiskellessa ei voi olla huomaamatta teoreettisen tiedon suurta määrää ja painoarvoa opinnoissa. Opiskeltavasta alasta riippuen teoreettisen tiedon määrä saattaa jonkin verran vaihdella, mutta ihan varmasti sitä kaikilla aloilla on. Vaikka ope- ja opokoulussa käytännön tekeminen ja tiedon soveltaminen käytäntöön on melko suurta, välillä sitä itsekin ajautuu pohtimaan kaikkien näiden teorioiden merkitystä ja hyödyllisyyttä. Joskus sitä jopa esittää itselleen isojen kirjapinojen takaa peruskoulustakin tutun retorisen kysymyksen: “tarvinko mä tätä tietoa mihinkään?”. En kuitenkaan muista vielä(kään) yhtäkään kirjaa, jonka oppeja en jossain määrin olisi omassa käytännön tekemisessäni hyöydyntänyt.

Olen itse tällä hetkellä ohjauksen opintojen viimeisessä, syventävässä harjoittelussa vanhalla lukiollani kotipaikkakunnallani. Harjoittelussa on hienoa se, että voit itse suuresti vaikuttaa minkälaisessa oppilaitoksessa teet sen (peruskoulu, lukio, ammatillinen koulutus, korkeakoulu), missä teet sen (kotipaikkakunta, opiskelupaikkakunta) ja varsinkin nyt viimeisen harjoittelun kohdalla, mitä haluat erityisesti harjoittelussa kehittää (yksilöohjaus, ryhmäohjaus, opettaminen…). Harjoitteluja on omassa opinto-ohjelmassani viisi eri pituista (3-6 viikkoa) harjoittelua, kun taas joissakin voi olla yksi pitkä harjoittelu (5-6 kuukautta).

Kun lukee opiskelukirjoja ja -materiaaleja, käy tenttimässä ja istuu luennoilla, syntyy helposti melko ruusuisia ajatuksia opiskeltavan asian osaamisesta. Vaikka olen itse suoriutunut opinnoista ihan hyvällä menestyksellä, ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun opiskelijalla on ollut asiaa, joka on saanut minut huomaamaan, että käytännön soveltaminen vaatii ihan uudenlaista oppimista jo olemassa olemasta tietoteoreettisesta aineksesta. Elävä elämä kun ei useinkaan sovellu sellaisenaan teoreettisiin malleihin tai esimerkkeihin – ainakaan ohjauksessa ja opetuksessa. Erityisesti opetusharjoittelussa ja peruskoulun opoharjoittelussa huomasi sen, että mikä toimii paperilla täydellisesti ei toimi ollenkaan siinä sovellettavassa tilanteessa.

Käytännössä toimimisen lisäksi harjoittelussa saa kullan arvoista tukea ja ohjausta oman osaamisensa ja oppimisensa arviointiin. Kaikissa harjoitteluissa tulee olla mukana harjoittelun ohjaaja, joka nimensä mukaisesti ohjaa harjoittelua ja käytännön tekemistä. Harjoittelun ohjaaja on myös vastuussa harjoittelijasta, mikä antaa harjoittelijalle mahdollisuuksia kokeilla ja toteuttaa siipiään melko vapaasti. Tämä on ainakin minulle tuonut varmuutta ja tukea tehdä myös sellaista, mikä ei ole kuulunut oman osaamiseni mukavuusalueelle. Hyvä harjoittelun ohjaaja antaa rakentavaa palautetta omasta toiminnasta ja tuo esiin myös kehitettäviä puolia. Itse olen saanut kiitosta hyvästä kontaktistani ja tiedollisista taidoistani, mutta ainakin rohkeudessa tuoda esiin näitä omia taitojaan kaipaa vielä hiomista. Minusta on myös ollut ihanaa jakaa omia tuntemuksia ja “arkoja paikkojaan” alan ammattilaisen kanssa, joka on voinut tarjota vinkkejä tai tekemisen tapoja itselleni haastaviin tilanteisiin.

Harjoittelut ovat vaativia, koska työpaikalla tapahtuvan läsnäolon lisäksi pitää muistaa omat koulutehtävänsä, raportoida harjoittelusta ja mahdollisesti vielä harrastaakin, mutta toisaalta ne ovat myös opintojen antoisinta aikaa. Mielestäni on onni, että kenenkään ei tarvitse kylmiltään lähteä valloittamaan tulevia työpaikkojaan oli kyseessä sitten psykologi, juristi tai opo. Vaikka teoreettista tietoa tarvitaan samalla lailla kuin käytännön tekemisen taitojakin, parhaillaan ne ovat yhdistettynä: homma toimii ja tiedetään mikä saa sen toimimaan. Ja mikä sen parempaa kuin kokeilla omia työsiipiään turvallisessa ympäristössä keskustellen ja apuja saaden!

Syyslukukausi loppumaisillaan!

Viimeksi kun tänne kirjoittelin, kerroin tunnelmia lukukauden aloittamisesta. Joulun kolkutellessa jo ovea (kuukausihan on lyhyt aika!) olisi pian aika päättää syyslukukausi, joten ajattelin kertoa hieman omia kuulumisiani sekä ajatuksiani kuluneesta syksystä opiskelijana ja UEF-lähettiläänä.

kuva4

Päällimmäisenä mielessä tällä hetkellä on gradu. Tutkimussuunnitelma on laadittu – hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty? – ja keväällä alkaa itse tutkielman teko. Tunnelmat gradun suhteen ovat ristiriitaiset; aihe on tärkeä ja kiinnostaa minua kovasti, minulla on parhaat mahdolliset ohjaajat ja paljon vertaistukea saatavilla monien opiskelijakavereiden ollessa samassa tilanteessa. Toisaalta päätään nostaa myös pieni epävarmuus siitä onnistunko tässä ja onko minusta tähän, mutta tällaisina hetkinä muistuttelen itselleni, ettei pro gradu ole elämää suurempi asia – se on vain tutkimuksen teon harjoittelua. Siihen minulla on kyllä palava halu, joten luulen että selviän tästä projektista kunnialla!

kuva5

Tutkimuksesta puheenollen palasin eilen Helsingistä, jossa olin viikon harjoittelussa THL:llä eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Pääsin mukaan erääseen tutkimusprojektiin ja tehtävänäni on analysoida määrällistä tutkimusaineistoa ja laatia siitä kevääseen mennessä julkaisu yhdessä opiskelijakaverini kanssa. Tämä onkin yksi tämän lukukauden parhaista jutuista! Aihe tässäkin tutkimuksessa on tärkeä ja koskee lapsiperheitä eli juuri sitä aihealuetta, josta haluankin tutkimusta tehdä. Samalla pääsin tutustumaan yhteen terveysalan tunnetuimpaan organisaatioon ja haistelemaan hieman sitä, millaista työtä voisin mahdollisesti tulevaisuudessa tehdä.

kuva3

Tästä päästäänkin sulavasti seuraavaan aiheeseen, joka on ollut tänä syksynä hyvin ajankohtainen: tilastotiede. Kyllä, myös hoitotieteen opiskelijat saavat tutustua tilastotieteen syövereihin. Minulla oli melkoisen kauhunsekaiset tuntemukset tilastotieteestä, kunnes harjoittelimme SPSS:n käyttöä kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien kurssilla ja pääsin pian käyttämään sitä myös tositoimissa THL:llä – SPSS tuleekin olemaan hyvä ystäväni kunnes edellä kertomani tutkimusprojekti tulee päätökseen.

kuva1

Kunpa tilastotiede olisikin vain mukavaa, mutta siihen liittyy myös haasteita etenkin minulle, joka olen aina vihannut matematiikkaa. Kuitenkin kuluneen lukukauden aikana olen ymmärtänyt, että jos haluan tutkijaksi, tilastolliset menetelmät tulevat olemaan työkalujani tulevaisuudessa. Onneksi haasteita pitää ollakin, eihän opiskelu muuten olisi hauskaa 😉 Huomaan kuitenkin omien asenteideni muuttuneen paljon tilastotieteen suhteen ja ehkä minusta ja faktorianalyysistä tulee vielä jonain päivänä hyvät ystävät 😀

kuva2

Opiskeluasiat sikseen! Ensimmäiset kuukaudet UEF-lähettiläänä ovat olleet todella hauskoja, työntäyteisiä ja monipuolisia. Olen päässyt (toivottavasti) vaikuttamaan tulevaisuuttaan pohtivien abien päätöksiin, ajellut pisimmillään Tampereelle saakka ja ollut paljon kameran edessä. Odotan innolla, mitä kevät tuo lähettiläshommien osalta tullessaan; tiedossa on lukiovierailujen ja muiden edustustehtävien lisäksi ainakin sairaanhoitajapäivät, joille pääsen edustamaan UEF:ia!

Ei tämä lukukausi minullakaan aivan lopussa vielä ole, mutta loppusuoralla kylläkin; vielä olisi yksi tentti, muutaman kirjallisen työn teko ja lukioesittely Lappeenrannassa – sitten vedän villasukat jalkaani ja syön niin paljon suklaata ja jouluruokia, että voin tammikuussa tarttua innolla uusiin haasteisiin 🙂

Siiri / preventiivinen hoitotiede

Hyviä ja huonoja uutisia

Jenna kirjoitti viime kerralla Kelan tuista. Olisi ehkä minunkin kannattanut kyseinen postaus lukea niin ei olisi tarvinnut itkeskellä, kun postissa pamahti seuraava ilokirjelmä:

Miksi ihmeessä jotkut voivottelevat, että nykyisin ei saa enää kirjeitä? Mua ei haittaisi ollenkaan, jos tällaiset jäisivät tulematta.
Miksi ihmeessä jotkut voivottelevat, että nykyisin ei saa enää kirjeitä? Mua ei haittaisi ollenkaan, jos tällaiset jäisivät tulematta.

Ohops. Sinne menivät tuet.

Pointtinahan on se, että muutama vuosi takaperin opintukea uudistettiin muun muassa niin, että tuki on erikseen kandidaatin ja maisterin tutkintoon. Olisi ehkä kannattanut minunkin muistaa. Ei kai tässä auta kuin alkaa selvitellä (lue: selitellä).

Toivottakaa minulle onnea. Onnen sijasta minä annan teille, hyvät ja viisaat ystäväni, ilmaisen neuvon (maksoi tosin minulle nämä tuet): älkää tehkö maisterin ja kandin kursseja sekaisin.

Niin, ja lukekaa se Jennan postaus.

Onneksi on tullut hyviäkin uutisia. Olen aikaisemmin kirjoitellut vaihto-opiskelumahdollisuuksista, koska ne nyt vain ovat mahtavia, ja näyttääkin nyt siltä, että yksi mahdollisuus on avautunut minulle. Näillä näkymin olen suuntaamassa seuraavana lukuvuonna Kiinaan. Uu jee.

Kiinasta on luonnollisestikin hyvä aloittaa, sillä en ole koskaan käynyt Aasiassa päinkään (toisin kuin esimerkiksi kollegani Olli, jonka kuukauden kadehdittavasta reppureissusta voi lukea tästä blogista) eikä manga-albumien lukemista lasketa, koska ne ovat japanilaisia.

Ennen Kiinaa aion kuitenkin rymytä vielä vähän vanhaa mannerta eli Eurooppaan. Vaihto-opintojen ohella yliopisto tarjoaa näet muitakin kansainvälistysmivaihtoehtoja kuten kansainvälisyystuutorointia, kesäopintoja ja harjoitteluja. Olenkin suuntaamassa muutamaksi kuukaudeksi eteläiseen Eurooppaan Suomen suurlähetystöön harjoitteluun.  Olen varma, että se on hieno mahdollisuus, kunhan en vain ryssi.

Ulkomaille lähteminen on yleensä jännittävää. Minua ainakin jännittää, kun lähtöön on enää muutama päivä ja mielessä pyörivät kaikki maailman asiat, jotka voivat mennä pieleen. Sekavaa mieltä voi tasoitella muistuttamalla itselleen plussista ja miinuksista eli Mikä Sai Minut Lopulta Lähtemään.

+ Hyvää ulkomaille lähtemisessä on yleensä se, että oppiminen tapahtuu ikään kuin turbonopeudella, koska on ylivirittyneessä tilassa. Oppii samalla uudesta kulttuurista että itsestään. Näkee asioita joita ei muuten näkisi. Kokee asioita joita ei muuten kokisi.

– Huonoa on esimerkiksi kaikki byrokraattinen vaivaaminen ja aikatauluhelvetit.

Asia, jota ei heti tule Suomesta ikävä: harmaa kylmä ankea ikävä sää
Asia, jota ei heti tule Suomesta ikävä: harmaa kylmä ankea ikävä sää
Sen sijaan nameja tulee. Missään ei ole yhtä hyviä!
Sen sijaan nameja tulee kaipaamaan. Missään muualla ei ole yhtä hyviä!

Aion kirjoitella harjoittelustani enemmän, kunhan vain pääsen paikan päälle. Siis jos pääsen. Lennän näet 13. perjantaina Ukrainan kautta. Toivottakaa minulle onnea!

Loppukaneettina vielä muistutuksena kaikille, myös itselleni, kun alkaa irvistyttää lentolippubussimatkapassinuusimissupoapuasähellykset:

Älä jää kotiin jos tekee mieli mennä.
Älä jää, jos tekee mieli mennä.