Tag Archives: #hakeminen

Kaksi kotia, joiden välimatka on yli 400 km

”Hulluko sä oot?!” ”No onko hei tos nyt mitää järkee?” ”No et sitte kauemmas päässy?!”

Pian tulee kaksi vuotta siitä, kun sain tiedon, että kotipaikkakuntani Jalasjärvestä (Etelä-Pohjanmaalla) muuttuisi Savonlinnaan. Muutettava matka oli tarkalleen 403 km. Olen käynyt esittelemässä meidän UEFin tarjontaa useammassa koulussa Länsi-Suomen alueella, ja hyvin yleinen harmin aihe on ollut pitkä välimatka. Tässä hieman blogikirjoitusta siitä, miten minä välimatkan koen.

Minulla oli reilu kaksi vuotta sitten selkeä unelma: haluan päästä kouluun sisään ja valmistua sieltä kotitalousopettajaksi. Oma unelmani oli sinänsä hieman erilainen verraten esimerkiksi luokanopettajaan tai kauppatieteisiin, sillä omaa unelma-alaani ei ole tarjolla kuin Helsingissä ja Savonlinnassa (eli tällä hetkellä olevassa haussa Joensuussa). Unelma mielessä hain kouluun hieman epäröiden, tulisinko tosiaan muuttamaan yli 400 km päähän kotipaikkakunnastani, perheestäni, silloisesta poikaystävästäni ja koirastamme? Kun tieto koulupaikasta tuli, en epäröinyt enää hetkeäkään – Tottakai!

Alku oli ehdottomasti vaikea. Olin koko siihen mennessä kertyneen 23-vuoden ikäni ajan asunut pienellä paikkakunnalla, lähipiirin ympäröimänä. Muutto täysin toiselle puolelle Suomea paikkakunnalle, jossa en ollut edes ikinä pääsykokeita lukuun ottamatta käynyt, kuulosti kieltämättä hurjalta. Onnekseni sain asunnon jossa suurin osa kalusteista oli jo valmiina, mutta esimerkiksi uuden sänkyni kanto kolmanteen kerrokseen, television asentaminen ja kattolampun kytkeminen aiheuttivat kieltämättä kovaa koti-ikävää. Tiesin koko kaupungin ihmisistä aikaisemmin kaksi. Koin olevani yksin. Koulu alkoi, ja kas kummaa, kavereita oli yhtäkkiä koko luokallinen lisää! Huomasin, että hei, en todellakaan ollut ainut joka olisi vastaavanlaisessa tilanteessa.

Miten kulkeminen sitten sujuu? Kieltämättä myönnän, että poikkisuomen kulkeminen ei todellakaan ole helpoin vaihtoehto. Esimerkiksi Savonlinna-Seinäjoki välinen juna vaatii vähintään kaksi vaihtoa, ja Tikkurilassa pyörähtämisen. Jatkossa tulen pääsemään Joensuusta yhdellä Tikkurilan vaihdolla. Mutta totean, että junia menee kuitenkin mukavan usein, ja onpahan ainakin aikaa tehdä matkalla koulutehtäviä! 🙂 Oman auton käyttö ehdottomasti helpottaa matkan kulkemista, ja erityisen suuri kiitos itseltäni lähtee erittäin aktiivisille Facebookin kimppakyytiryhmille. Jos ei koko matkaa kimppakyydillä pääse, niin ainakin osan matkasta varmasti! Esimerkiksi Jyväskylän suuntaan kulkee todella monia kimppakyytiryhmäläisiä, joten ainakin sinne pääsee helposti jonkun kyydissä. Kimppakyydit tulevat myös huomattavasti paljon halvemmiksi kuin juna, sillä esimerkiksi omaan matkaan kykenen ottamaan 4 kyytiläistä, ja jakamaan noin 40 euron kulut kyytiläisieni kanssa.

Itselläni on myös aina ollut ajatus, että vaihtoon en halua lähteä. Tämä toisella puolella suomea asuminen kuitenkin on ehdottomasti avannut silmiäni myös ”toisenlaiseen suomeen”. Voin kertoa, että Etelä-Pohjanmaan ”aakeetlaakeet” on ihan jotain muuta, kuin mitä Savonlinna on minulle vesineen ja mäkineen tarjonnut!

En voi liikaa myöskään painottaa, että opinnot ovat kuitenkin hyvin lyhyt aika elämässä. Kukaan ei pakota jäämään esimerkiksi Joensuuhun tai Kuopioon opintojen päätyttyä. Useimmissa opinnoissa myös opintoihin kuuluvia harjoitteluja voi halutessaan tehdä omalla kotipaikkakunnalla, loma-aikojen ollessa myös hyvin pitkiä. Mikäli niin haluaa, opiskelupaikkakunnalla olo jää itse asiassa yllättävän vähäiseksi.

”No onko tuos ny hei mitää järkee?”  On! Päivääkään en ole kouluun lähtöäni katunut, sillä tiedän, että tämän koulun käytyäni saan ammatin josta olen haaveillut. Olen saanut paljon kavereita ja tuntuu, että matka kotipaikkakunnalleni lyhenee kerta toisensa jälkeen. Älkää siis ehdottomasti jättäkö hakematta, mikäli matka kotipaikkakunnalta opiskelupaikkakunnalle olisi pitkä. Aluksi se varmasti harmittaa ja matka tuntuu pitkältä, mutta se tunne ei kestä kauaa!

-Tiia, Savolaistunut pohjalainen jonka kotimatka on nyt 400 km, piakkoin Joensuuhun muuttamisen myötä 440 km.

Hoitotieteen opiskelusta

Kun minulta kysytään mitä opiskelen ja vastaan, että preventiivistä hoitotiedettä, siitä seuraa usein jatkokysymyksiä. Ai mikä susta siis isona tulee? Tuleeko susta tutkija? Mitä se edes tarkoittaa? Liittyykö se jotenkin hoitotyöhön?

Aluksi pieni tietopaketti tiivistettynä:

Hoitotiede tutkii ja kehittää hoitotyötä, terveyden edistämistä, hoitotyön opettamista ja hoitotyön johtamista tieteen ja tutkimustyön ohjaamana. Opiskeltuaan Itä-Suomen yliopistossa hoitotiede pääaineenaan valmistuu asiantuntijaksi terveydenhuollon johtotehtäviin, opetustyöhön, terveyden edistämiseen tai tutkijaksi. Myös kansainvälisyyteen opiskelijoita valmennetaan ja kannustetaan koko opintojen ajan. Hoitotieteen opinnoissa voi siis suuntautua joko preventiiviseen hoitotieteeseen (terveyden edistämiseen), hoitotyön johtamiseen tai opettamiseen. Hoitotieteisiin pääsyvaatimuksena on terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, väistyvän terveydenhuollon opintoasteen tutkinto tai vuonna 1994 päättyneen terveydenhuollon opistoasteen erikoistumistutkinto.

Oma tarinani juontaa juurensa lukioaikoihin, jolloin terveystieto ja biologia kiinnostivat minua erityisesti. Siihen asti opettajan ammatti oli kummitellut mielessäni pikkutytöstä asti, mutta valmistumisen lähestyessä olin yhä varmempi että haluan sairaanhoitajaksi. 2011 valmistuin ylioppilaaksi, tein töitä puoli vuotta ja tammikuussa 2012 aloitin sairaanhoitajaopinnot Savonia ammattikorkeakoulussa. Tiesin olevani oikealla alalla ja nautin harjoittelujaksoista osastoilla ja tein kesäisin sairaanhoitajan töitä. Sain sairaanhoitajan paperit keväällä 2015 ja jatkoin työntekoa, mutta samalla lueskelin kokeilumielessä hoitotieteen pääsykokeisiin…

Olin nimittäin valmistumisen lähestyessä alkanut miettiä, haluanko sittenkään tehdä niin henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa työtä seuraavat 40-50 vuotta. Vaikka sairaanhoitajan työ oli ja on edelleen mielestäni palkitsevaa, pohdin voisinko työskennellä terveyden ja hyvinvoinnin parissa jotenkin muuten – olisiko mahdollista päästä vaikuttamaan päätöksentekoon, uusien hoitotyön menetelmien kehittämiseen ja kenties esimiestehtäviinkin?

Näiden pohdintojen sekä perheen ja kavereiden rohkaisemana ostin pääsykoekirjat, luin, hain ja pääsin opiskelemaan preventiivistä hoitotiedettä enkä voisi olla päätökseeni tyytyväisempi. Opintojen alettua olin siinä mielessä hieman harvinaisempi tapaus ryhmässämme, että minulla oli työkokemusta niukasti – suurimmalla osalla opiskelukavereista kun oli hoitotyön kokemusta takanaan jo vuosia.

Tätä varmasti moni valmistuva terveysalan ammattilainen pohtii; voiko hakea heti? Minun vastaukseni on, että voi. Vaikka työkokemuksesta on hoitotieteen opinnoissa hyötyä, on kuitenkin siinäkin puolensa että sitä työkokemusta ei vielä paljoa ole. On myös muistettava, että työkokemusta ehtii kyllä kartuttaa yliopisto-opintojen ohellakin, kuten minäkin olen tehnyt tekemällä töitä kesäisin ja keikkaluontoisesti. En väitä, että pitkästä alan kokemuksesta olisi haittaa, mutta opiskelu voi olla haastavampaa niille joilla se ei ole aivan tuoreessa muistissa. Sillä, onko hoitotieteisiin hakevalla takanaan työkokemusta paljon vai vähän, on siis puolensa kummassakin – kumpikaan vaihtoehto ei kuitenkaan ole toista huonompi 🙂

Millaista se opiskelu sitten on?

Hoitotieteen opinnot koostuvat kandidaatin- ja maisterintutkinnoista ja niiden kesto vaihtelee suuresti riippuen siitä, onko päätoiminen opiskelija vai opiskeleeko työn ohella. Tämän jälkeen osa jatkaa vielä tohtoriopiskelijaksi väitöskirjan parissa. Koska minä olen päätoiminen opiskelija, opintoni ovat edenneet suhteellisen nopeasti. Opinnot koostuvat hoitotieteen perusopinnoista, aine- ja syventävistä opinnoista, monitieteisistä opinnoista, vapaasti valittavista opinnoista sekä kieli- ja viestintäopinnoista. Opintoihin kuuluu niin teoreettisia kuin metodologisiakin opintoja sekä tutkimustiedon arviointiin ja oman tutkimuksen tekoon liittyviä opintojaksoja. Minun opinnoissani suuntaavat opinnot keskittyvät terveyden edistämiseen. Opintoihin kuuluu myös käytännön harjoittelua; suoritin omat harjoittelujaksoni Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL:llä).

Opiskelumenetelmät ovat hoitotieteen opinnoissa hyvin monipuoliset. Meillä on niin luentoja, seminaareja, verkkokursseja, tenttejä, etätehtäviä, ryhmätöitä, harjoittelujaksoja kuin itsenäistä työskentelyäkin. Varmasti siis kaikille oppimistyyleille jotakin 🙂 Minä nautin eniten luennoista ja seminaareista sekä ryhmätöistä.

Summa summarum:

Jos mielessäsi siintää edes hiuksenhienosti haaveet hoitotieteen opinnoista, suosittelen lämpimästi hakemaan! Minun mielestäni parasta opinnoissa on ollut se, että saan tehdä tutkimusta (eli tällä hetkellä gradua, kuka ties tulevaisuudessa väitöskirjaakin) aiheesta joka oikeasti kiinnostaa, että olen saanut valtavasti uusia kavereita ja jopa sydänystäviä ja että saan opiskella alaa, joka tekee opiskelusta hauskaa ja mielenkiintoista. Toki sydäntä lämmittää myös ajatus siitä, että alan tutkimustyöllä on oikeasti merkitystä ihmisille ja yhteiskunnalle maailmanlaajuisesti.

Siiri/preventiivinen hoitotiede