Category Archives: Christian Tuomi

Hiljainen taustavoima, Matematiikka.

Nyt on ollut blogin puolella hiljaiseloa jonkin aikaa. Onneksi se ei toki tarkoita, etteikö silläkin aikaa asioita tapahdu taustalla. Noin yleisesti kun mietimme elämää ja kaikkea mitä ympärillä tapahtuu niin havaitsemme ihmisiä kulkevan ohitsemme, emmekä mieti mistä hän on tullut tai minne hän on menossa? Siis onko kaikki mitä ympärillämme tapahtuu oikeastaan Truman Show?

Noh, onneksi meidän ei tarvitse vaivautua miettimään mitää tuollaista vaan pikemminkin olisi tärkeää ymmärtää taustoja. Erilaiset taustat ja aiemmat tapahtumat muokkaavat jatkuvasti nykyisyyttä ja tulevaisuutta – en ole historijoitsija enkä filosofi, mutta matemaatikko ja luonnontieteilijä kylläkin – siksi meidän on aina hyvä perehtyä asioiden taustoihin ja ottaa välillä selvää mistä kaikki juontaa juurensa.

Tässä kohtaa esiin astuu kaikkien koulussa, ah, niin suosittu ja niin rakastettu. Matematiikka. Tälläkin hetkellä kun luet tätä kirjoitusta näyttöpäätteesi takaa, sinulla on matematiikan saavutusten luomus edessäsi. Nykyään me elämme maailmassa jonka syvin taustavoima on matematiikka, se ylttää juurensa jokaisen ihmisen arkeen ja juhlaan. Tässä kohtaa väitän, että enemmistö tyytyykin toteamaan lakonisesti. “Matikka ei koskaan ollut mulle, riittää kun joku hoitaa.” Delegointia? En syytä ketään siitä, meidät kasvatetaan siihen jo pienestä pitäen kun opimme vanhemmiltamme kuinka vanhempina he saavat teettää kotiaskareita lapsillansa kun eivät itse jaksa.

Tärkeämpää olisikin, rakkaat lukijat, siirtyä tekemään itse. Todistan sen teille lähtökohdista jotka täyttävät tämän kulttuurin normiston sikäli kun hyväksymme oman kulttuurimme totena.

  1. Ihminen on itsekäs.
  2. Jokaisella ihmisellä on yhtäsuuri itseisarvo.
  3. Ihmiset valehtelevat.
  4. ihminen oppii ympäristöstään.

Nyt siis kohdan 1 mukaan lähtökohtaisesti jokainen ihminen ajaa omaa etuaan, mikä toisaalta tarkoittaa lähtökohtaisesti toisten etuuksien huominnin olevan siis omien etujen alapuolella. Toisaalta kohdan 2 mukaan jokainen meistä on yhtä “arvokas”, mistä seuraa jo ristiriita kohtaa 1 vastaan. Tosin kohdan kolme mukaan ihmiset valehtelevat. Tämän avulla voimme siis yksinkertaisesti todeta, että väite 2 jää välttämättä väitteen 1 alle, sillä jokainen tekee kuitenkin lähtökohtaisesti omien etujen puolesta. Vielä kun huomioimme kohdan 4 niin todistus on triviaalisti selvä ja väite seuraa. Tekisi mieli jättää tämä loppu harjoitus tehtäväksi, mutta kirjoitan vastauksen blogin loppuun.

Eli kuten havaitsimme, on äärimmäisen tärkeää olla itse mukana siinä koneessa, mikä ohjaa tulevaisuutta. Tähän taas tarvitsemme tietämystä menneisyydestä ja asioiden taustoista kuten on varmasti havaittu. Siis matematiikka on avain tähän kaikkeen kehitykseen, sillä he ketkä tuottavat uusia matemaattisia julkaisuja ja vievät matematiikkaa eteenpäin ovat nykyajan Newtoneita ja Leibnizejä.

Nyt kun olemme yhteisymmärryksessä sen kanssa kuinka tärkeää matematiikka on voimme siis palata jälleen keskustelemaan, miksi se on sitten oikeasti niin aliarvostettua ja sanoisinko jopa vihattua? Kun olen tässä lähettiläskaudellani kierrellyt ja kaarrellut paikasta toiseen niin aina se oikis, lääkis ja kauppis kiinnostaa. Harva osaa ajatella, mihin kaikkeen tämä perustuu mutta voiko siitä heitäkään syyttää? Johan se on jo nähty, että maailman presidenttiyskään ei ole kiinni henkilön sanomisista vaan rahasta.

Näin ollen toivonkin syvästi, että tulevaisuudessa löytäisimme enemmän tilaa matematiikalle siis oppisimme haastamaan omaa ajattelua ja pääsemään yli esteistä luovuttamisen ja voivottelun sijaan. Ota oma tulevaisuus omaan käteesi!

Ratkaisu tehtävään:

Miksi triviaalisti selvä? Tietysti, koska ihminen oppii toisilta ihmisiltä kuinka ympäröivä maailma pyörii, todistuksen alkuosan mukaan. Jotenka jos et itse ole mukana osana tekemässä tulevaisuutta niin joku toinen tekee sen puolestasi. Tämä taas on ristiriidassa kohdan 2 mukaan, eli loppu tulemana, väite pätee.

Yksin yliopistoon, kaksin sieltä pois

Monet saapuvat tänne Itä-suomen yliopistoon pitkienkin matkojen takaa ja silloin myös varmasti moni tulee yksin omaan yksiöön tai soluun. Juuri niin kuin minäkin tein, lähdin Helsingistä ja roudasin pienen omaisuuteni Ellin soluun. Tässä kaikessa häslingissä, kun yliopisto on alkamaisillaan ja tutustumisbileitä on lähes päivittäin, piti totutella täysin uudenlaiseen elämäntyyliin, nimittäin opiskelijaelämään!

keep-calm-and-enjoy-student-life-3

Vaikka opiskelijayhteisö on hyvin tiivis ja ystäväpiiri runsas, niin väistämättä sitä kuitenkin miettii aina kotiin palaamisen aikana, mitä jos joku olisi vierellä? Niin minä itsekkin ajattelin, kun olin yksikseni viettämässä niitä päiviä, jolloin kaikki tunnolliset opiskelijat tekivät tehtäviä tai lukivat tentteihin. Siinä vaiheessa kun on tunnistanut itsestään halun löytää se arjen jakaja, niin alkaakin yleensä kaikkein kinkkisin vaihe.  Mistä löydän sellaisen ihmisen jakamaan arjen kanssani, jolla olisi sama tavoite? Itse olin pohtinut tätä kysymystä ihan jo alusta alkaen ja kyllähän ne päivät tietysti kului opintopisteitä keräillessä ja vapaa-ajalla pelien parissa, mutta väistämättä sitä alkoi tuntua vähän yksinäiseltä kun saapui aina yksin kotiin.

Siispä piti ryhtyä tuumasta toimeen! Ennen vanhaan mentiin lavatansseihin katsomaan löytyisikö sitä oikeaa, nykyään osallistutaan erilaisiin tapahtumiin ja katsellaan ympärille sillä silmällä. Lisäksi asennetaan Tinderi ja laitetaan nettiin kuva kuvauksen kera ja odotellaan, että jossain vaiheessa viestilaatikkoon ilmestyy match. Itse liityin ylioppilasteatteriin, jotta pääsisin harrastamaan improvisaatiota. Toki taka-ajatuksena oli löytää lisää ihmisiä ja tutkailla ympäristöä, sillä silmällä. Mutta niinhän se sanontakin menee “turha mennä merta edemmäs kalaan”, nimittäin se oma rakas löytyikin siitä ihan vierestä. Hän oli ensimmäinen kenelle olin puhunut niissä tutustumisbileissä ja siitä se kaveruus oli sitten jatkunut. Aluksi oltiin vaan ja hengailtiin porukassa kunnes sitten puolen vuoden päästä homma vain natsasi.

Ainahan sitä sanotaan, että takapenkiltä on hyvä huudella kun jotain sattuu. Siitäkin huolimatta haluan huudella täältä parisuhteesta, rakkaani + kahden kissani kanssa, että vaikka matka tuntuu aina vain pidemmältä kun sitä lähtee oikein asioikseen taivaltamaan niin onneksi se taival ei ole ääretön. Tässä taipaleessa on kuitenkin yksi hyvin erikoisluoneinen piirre mikä tekee sen taivaltamisesta erityisen jännittävää vaikka välillä se myös hirvittää ja väsyttää. Sillä tällä matkalla voit levähtää tai panostaa oman jaksamisen mukaan ja joka hetki voit yhtäkkiä huomata olevasi maalissa!

received_10208499004937175

Ps. tikkari on herkullista 🙂

Työ, harrastus vai elämäntapa?

Matematiikan aineenopettajaksi, sivussa luokanopettajaksi. Monesti sitä miettii, että mihin tulikaan taas se oma nenä työnnettyä ja mentiinkö ensin ja mietittiin sitten.

Opiskeluaikojen alussa sitä oli vielä ihan erilaisessa kuplassa missä mietti maailmaa, sillä silloin opiskeltiin vasta sitä omaa ainetta ja luokanopettajan opinnoista ei ollut vielä tietoakaan. Sai lukea pelkästään matematiikkaa ilman huolta pienistä tai isommista lapsista keitä pitäisi ehkä tulevaisuudessa opettaa. Sitten tuli toinen vuosi ja todellisuus iski, luokanopettajan monialaiset opinnot alkoivat ja harjoittelut lähtivät rullaamaan. Kun opiskeltiin taito- ja taideaineiden opettamista alakoulussa niin alkoi tuntua jo enemmän aikuiselta. Pikku hiljaa todellisuus siitä, että vielä joskus minä olen niiden pienten ja koulusta innostuneiden ykkösluokkalaisten kanssa tekemässä näitä juttuja alkoi valjeta.

sunrise

Keväällä se koitti, sain harjoitteluluokakseni maailman parhaan 1-2 sekaluokan ja yhteensä vietin heidän kanssa opettajana 34h, joista yhtäkään en vaihtaisi pois! Tämän harjoittelun aikana todella tuntui siltä, että onneksi laitoin alussa sen nenäni sinne ja menin ensin ja mietin jälkeen. Ohjaava opettajani oli kannustavampi ja luottavaisempi kuin olisin voinut ikinä toivoa. Vaikka välillä vaikutti varmasti ulospäin siltä, että homma taitaa olla nyt kaukana lapasesta niin sain viedä omat visioni loppuun ja lopussa se kiitos sitten seisoi. Viimeinen niitti oman uravalinnan valitsemisessa tuli, kun viimeinen tunti oli pidetty ja pari ykkösluokkalaista tuli vilpittömästä halaamaan ja kertoi kuinka kivaa minun kanssa oli ollut.

Mutta vaikka miten päin asiaa miettii niin onhan opettaja akateemisista ammateista se kaikkein alipalkatuin. Samalla luennolla istuva matemaatikoksi tähtäävä luokkakaveri valmistuu ensin samanlaiseksi kandiksi ja sitten samaksi maisteriksi, ainoana erona tulevaisuudessa tuplasti enemmän liksaa. Olen joskus kuullut puhuttavan työstä mikä on kuin harrastus. Opettajan ammatti tosin ei ole kumpikaan näistä vaan opettaminen on enemmän elämäntapa ja henkilökohtainen kutsumus. Vaikka sitä sanotaan, että kesä-, heinä- ja elokuu ovat ne syyt miksi opettajaksi kannattaa ryhtyä, niin kyllä tästä täytyy vielä sen lisäksi tykätä, sillä elokuun alusta on pitkä matka kesäkuun alkuun, mikäli jokainen päivä on ylämäkeen nousua.

Minulle on sattunut monta onnekasta yhteensattumaa ja näiden summana olen saanut tilaisuuden olla vuoden sijainen yläkoululaisille matemaattisten aineiden opettajana. Vaikka en ole opettanut näitä oppilaita kuin vasta pienen hetken niin sitä hyvää mieltä ei mikään korvaa kun huomaa, että jälleen kerran olen voinut vaikuttaa niin monen nuoren elämään ja antaa heille työkaluja oman ajattelun tueksi joiden kanssa he sitten lähtevät maailmalle rakentamaan parempaa yhteiskuntaa.

Ja kaikki tämä on tapahtunut niin nopeasti, että välillä sitä miettii miten sitä ollaankin juuri tässä tällä hetkellä.

wtf