All posts by viestinta

Olenko minä tullut rasismilaan?

Joensuu on ajoittain noussut julkisuuteen rasismin takia. Tätä kirjoitettaessa viimeisin tapahtuma on Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella levitellyt islamin vastaiset lappuset. Niissä on mainittu nimeltä suomalainen tutkija, joka uutisen mukaan ”on ollut mukana maahanmuuttomyönteisessä toiminnassa”.

En ryhdy arvailemaan, mitä ”maahanmuuttomyönteinen toiminta” tarkoittaa. Ymmärrän, että ympäripyörellä ilmaisulla halutaan estää tutkijan tunnistaminen. Mietin sen sijaan, miksi islamin vastaisuus ja myönteinen suhtautuminen maahanmuuttajiin – jotka Joensuun tapauksessa eivät automaattisesti ole muslimeja – saavat jonkun lähtemään liikkeelle.

Jakamalla lappusia, jotka uutisen mukaan oli piiloteltu kirjaston kirjojen väliin, henkilö astui julkisuuteen, ja samalla piiloutui. Mainitsemalla tietyn henkilön nimen kielteisessä yhteydessä hän uhkasi, ja ilmaisi samalla oman pelkonsa ja vastenmielisyytensä. Miksi?

Psykologi voisi epäilemättä esittää tästä monenlaisia teorioita. Minulla ei ole sellaisia tarjota. Sen sijaan pitäisin kovin suotavana, että lappusten jakaja astuisi julkisuuteen ja kertoisi kasvoista kasvoihin, mitä hän ajattelee. Siihen hänellä on oikeus.

Sen jälkeen on yhteiskunnan ja oikeuden tehtävä ratkaista, mikä on mielipiteiden ja sananvapauden ja muiden oikeuksien suhde. Toisin sanoen: mitä demokraattinen yhteiskunta ja humanistinen lähimmäisen kunnioitus voi sallia.

Demokratia ja sananvapaushan eivät tarkoita sitä, että kaikki on sallittua. Uutisten perusteella lappusissa on kyse vihapuheesta, toisen tarkoituksellisesta halveksunnasta tai toisen vihaamiseen kiihottamisesta.

Vihapuheesta on nimittäin tullut suorastaan maan tapa, kuten vuonna 2015 ilmestynyt Riku Neuvosen toimittama kirja Vihapuhe Suomessa osoittaa. Kirja osoittaa myös, että Suomessa ei toistaiseksi ole mitään juridisia määritelmiä sille, mitä vihapuhe tarkkaan ottaen on, toisin sanoen milloin jonkun puhe tai kirjoitus ylittää juridisesti, eettisesti tai sosiaalisesti hyväksyttävän rajan. Kun jokainen voi itse asettaa rajan, päädytään vihapuheen Villiin länteen, jossa härskeimmät ja kiihkomielisimmät vaientavat muut.

Vihapuheen, kuten rasisminkin, yksi tarkoitus on päästä eroon joillakin kriteereillä määritellystä joukosta ihmisiä. Klassisessa rasismissa haluttiin ”vapauttaa” maa tai alue mustista tai juutalaisista. Islaminvastaisuus jatkaa samaa politiikkaa. Ja epäilen, että elokuun puolivälissä uutisoitu tieto, jonka mukaan ”kantasuomalaisten” (yksi kiertoilmaus etniselle määrittelylle) määrä on kääntynyt laskuun, ei lievennä niiden pelkoja ja vihaa, joiden mielestä Suomi kuuluu ”suomalaisille”.

Mutta kuka on suomalainen? Geenitutkimukset ovat osoittaneet ”puhtaimpienkin” suomalaisten esivanhempien tulleen Suomeen muualta. Suomalaisuus ei ole geeneissä, ei myöskään alueessa, joka on valtiona tunnustettu Suomeksi. Suomalaisuus ei ylipäätänsä ole missään, vaan joku määrittelee sen jossain tilanteessa ja johonkin tarkoitukseen.

Rasismi, ja yhtä lailla islaminvastaisuus, ovat eräitä tapoja määritellä suomalaisuutta. Kysymys kuuluukin, miksi identiteettiä pitää määritellä kielteisellä ja uhkaavalla tavalla. Onko ”suomalainen” itsetunto niin heikko, että sitä pitää vahvistaa aggressiolla?

Blogiin_laitila_teuvoTeuvo Laitila
Yliopistonlehtori, uskontotieteen dosentti

 

 

 

 

Yhteistyön hedelmät ovat maukkaita mutta haastavia poimia

Yliopistoja painostetaan monelta suunnalta yhteistyöhön niin toistensa kuin ammattikorkeakoulujen kanssa. Uudessa hallitusohjelmassakin korkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistäminen on yksi tavoitteista. Tämä konkretisoituu OKM:n ehdotuksessa yliopistojen rahoitusmalliksi 2017 alkaen, jossa ehdotetaan yhteistyösopimuksen perusteella suoritettujen opintosuoritusten lisäämistä osaksi mallia.

Olen itse ollut luomassa eTourismCurriculum Finland -verkostoa, jonka kautta kuuden suomalaisen ammattikorkeakoulun opiskelijat pääsevät kehittämään taitojaan matkailun verkkoliiketoiminnassa kurssivaihtoon perustuvassa verkostossa. Tämän verkoston syntyä ei kukaan sanellut tai määrännyt, vaan se lähti liikkeelle halusta kehittää matkailun verkkoliiketoiminnan osaamista Suomessa. Verkostoon löydettiin toimijoita, jotka myös pitivät tätä yhteistä päämäärää tärkeänä. Yhteistyötä lähdettiin rakentamaan pohjalta, niistä toimijoista, joiden käytännön työhön verkosto tulee vaikuttamaan.

Laitoksemme on myös koordinoinut Matkailualan verkostoyliopiston MAVYn toimintaa ja toteuttanut sen opetusta jo yli 20 vuoden ajan. Nyt jäsenyliopistojen taloudellinen tilanne pakottaa miettimään uudelleen verkoston toimintaperiaatteet ja rahoitusmallit. Onkin suuri ilo huomata, että yliopistojen välinen yhteistyö myös opetuksen suhteen alkaa konkretisoitua rahoitusmallissa. Tämä tulee luomaan aivan uudenlaiset mahdollisuudet tiivistää yliopistojen opetuksen yhteistyötä.

MAVYn pitkään jatkunut toiminta osoittaa yliopistojen välisen yhteistyön mielekkyyden: sen sijaan, että jokainen yliopisto olisi alkanut itse opettaa matkailualan opintoja opiskelijoilleen, pääsivät parhaina aikoina lähestulkoon kaikkien suomalaisten yliopistojen opiskelijat nauttimaan mahdollisuudesta opiskella matkailua, vieläpä monitieteisesti ja teknologian kehittyessä pääosin verkko-opintoina. Tällaista yhteistyötä kannattaa rakentaa myös muiden aineiden ympärille, jos rahoitusmalli viimein sen mahdollistaa.

Omien kokemusteni mukaan ylhäältä sanelemisella ja painostamisella ei pystytä muodostamaan tehokasta yhteistyötä. Yhteistyötä pitää rakentaa pohjalta ylöspäin. Mukana olevien tulee nähdä päämäärä, johon jokainen pääsee parhaiten yhteistyön avulla. Yhteistyötä ei tehdä vain sen itsensä takia, vaan se on tärkeä väline päämääriin pääsemiseksi. Päämäärien pitää olla sellaisia, että jokainen hyötyy niistä. Yhteistyön rakentaminen voi olla pitkä ja monimutkainen prosessi, mutta yleensä itse prosessikin jo antaa paljon, lopputuloksesta nyt puhumattakaan.

Olen itse työssäni nauttinut suuresti siitä, että olen päässyt tekemään yhteistyötä kansallisesti matkailuopetuksen kehittämiseksi ja päässyt tutustumaan alan asiantuntijoihin. On erinomaista, että yhteistyö on noussut esille myös uudessa rahoitusmallissa. Näin pienessä maassa yhteistyön tekeminen on huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin jatkuva yksin pakertaminen ja kilpailu.

Juho_PesonenJuho Pesonen
Tutkimuspäällikkö
Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

40 vuotta – eikä suotta

Elokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Suomeen säädettiin ensimmäinen tupakkalaki.  Tässä ajassa on tapahtunut paljon. Suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Siten, että moni muuttunut asia tuntuu tämän päivän suomalaisista jo itsestäänselvyydeltä.

Erityisen paljon ovat muuttuneet kansalaisten asenteet ja normit. Kuka muistaa vielä sen, että 1970-luvun alussa ei ollut lainkaan tavatonta, että tupakoimattomissakin kodeissa oli vierastupakat ja tuhkakupit? Ja tuttavaperheiden illanvietoissa olohuone oli sinisenä savusta. Minä muistan.  Näin oli meilläkin. Tupakointivälineet hävisivät kyllä kotoamme nopeasti Pohjois-Karjala-projektin ja tupakkalain myötä.

Jos mennään tupakkalaista vielä 20 vuotta ajassa taaksepäin, päädytään aikaan, jolloin tutkijat Richard Doll ja Austin Hill raportoivat tupakoinnin yhteyksistä keuhkosyöpään ja myös muuhun kuolleisuuteen. Iso-Britanniassa lääkäreillä tehdyn tutkimuksen tulokset loivat ensimmäisen tietopohjan tupakoinnin vastaiselle työlle. 1950-luvulta tähän päivään tieto tupakoinnin haitoista on karttunut ja vahvistunut. Näyttöä on kertynyt myös siitä, että pienetkin tupakointimäärät ja tupakansavulle altistuminen ovat terveydelle haitallisia.

Paljon on siis aikaa kulunut ja perusteluja tarvittu siihen, että Suomesta toivotaan vihdoin Savutonta Suomea vuoteen 2040 mennessä. Jopa lakiin on kirjattu tavoite ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden käytön loppumisesta. Järjestötoimijat ovat ottaneet asiaan vieläkin optimistisemman otteen ja vievät vahvasti eteenpäin savuttomuuden tavoitetta jo vuoteen 2030 mennessä.

Vaikka aikaa onkin kulunut, voidaan Suomessa olla ylpeitä onnistumisesta tupakoinnin ja tupakoinnin aiheuttamien terveysriskien vähentämisessä. Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa sekä miesten että naisten tupakointi jatkuvasti vähenee. Päivittäin tupakoivia aikuisväestöstä on enää noin 15 prosenttia. Työpaikoilla ja julkisissa tiloissa ei tarvitse altistua tupakansavulle. Ravintolaillankin voi viettää ilman vaatteiden tuulettamisen tarvetta.

Yksi ehdoton edellytys myönteiselle kehitykselle on ollut harkitusti ja perustellusti toteutettu tupakkapolitiikka. Lakimuutokset ja niiden toimeenpano on tehty tinkimättömästi, mutta pohjautuen tietoon ja väestön sekä yhteiskunnan muutosvalmiuteen. Asenneilmaston muokkaamiseksi on tehty paljon töitä. Tämä on johtanut siihen, että kansalaiset ovat pääasiallisesti suhtautuneet erittäin myönteisesti kaikkiin Suomessa tehtyihin tupakkalain tiukennuksiin.

Toukokuun 31. päivänä vietetään kansainvälistä tupakatonta päivää. Suomessa voimme viettää päivää jo varsin optimistisin odotuksin. On kuitenkin hyvä muistaa, että maailmassa edelleen noin kuusi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tupakoinnin terveyshaittoihin.

Tiina Laatikainen_netTiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori

 

 

Urheilijat, valmentajat ja tuottavuusloikka

Valmennuskirjallisuudesta ja menestyneiden valmentajien ja urheilijoiden elämäkerroista löytyy joitain keskeisiä tekijöitä menestyksen takaa. Menestystä on saavutettu, kun valmentaja on ollut aidosti tukemassa ja auttamassa urheilijaa urheilijan omalla polulla. Valmentaja on ollut auttamassa urheilijaa hahmottamaan välitavoitteita urheilijan suuren unelman saavuttamiseksi. Valmentaja on omalla osaamisellaan auttanut urheilijaa näkemään omat vahvuutensa ja jalostamaan niitä. Valmentaja on antanut rehellistä ja suoraa, positiivista ja kriittistä palautetta sopivassa suhteessa ja oikein ajoitettuna. Ainakin urheilijan uran alkuvaiheessa valmentaja on auttanut urheilijaa rytmittämään harjoittelua ja lepoa. Valmentaja on heikkoina hetkinä onnistunut puhaltamaan urheilijan pieneksi käyneen sisäisen liekin jälleen suuremmaksi roihuksi. Joukkuelajeissakin tavoite on asetettu tiiviissä vuoropuhelussa urheilijoiden ja valmentajan kesken.

Valmentajalla on ollut selkeä käsitys joukkuetaktiikasta ja joukkueen valmentautumisesta, mutta hän on samalla huomioinut jokaisen urheilijan yksilönä omine vahvuuksineen ja kehittymiskohteineen ja yksilöinyt valmennusta näiden mukaan. Samalla hän on pitänyt huolen siitä, että jokainen joukkueen jäsen tuntee myös toisten tehtävät joukkueessa riittävän hyvin voidakseen tarvittaessa tukea joukkuekaveriaan. Valmentaja on luonut urheilijalle menestymisen mahdollisuuksia.

Mitä jos tuohon tekstiin vaihtaisi urheilijan paikalle työntekijän ja valmentajan paikalle lähijohtajan tai esimiehen? Tai urheilijan paikalle opiskelijan ja valmentajan paikalle opettajan tai ohjaajan? Jos sitten vielä uskaltaisi kysyä toteutuuko noita asioita omassa työ- tai opiskeluyhteisössäni?

Toteutuuko? Voisiko toteutua? Pitäisikö toteutua?

Joukkuelajeissa valmentajan onnistumisen edellytyksiin kuuluvat myös joukkueen ja valmennus- ja taustatiimin rakentaminen, roolittaminen ja vastuuttaminen. Hyvää tulosta tekevän pää- tai vastuuvalmentajan on luotettava jokaiseen tiiminsä jäseneen ja heidän ammattitaitoonsa omalla erikoisalallaan. Päävalmentaja ei voi itse olla paras maalintekijä-maalivahti-ravitsemusasiantuntija-psykologi-…

Ei liene sattumaa, että menestyneet joukkuevalmentajat ovat kysyttyjä asiantuntijaluennoitsijoita erilaisissa johtamiskoulutuksissa ja -seminaareissa. Toivottavasti tällaisia ”menestysvalmentajia” olisi suomalaisten työpaikkojen johtotehtävissä jatkossa entistä enemmän. Tuottavuusloikka tulisi siinä sitten sivutuotteena.

Yliopistomme omassa johtamiskoulutuksessa on käynnistymässä seuraava vaihe – UEFCoach. UEFCoach on uuden ajattelun valmennusohjelma, jossa saadaan työkaluja ryhmän tavoitteistamiseen, motivointiin ja tulokselliseen toiminnan ohjaamiseen. Tämän uuden johtamisvalmennuksen myötä näyttäisi siltä, että olemme ottamassa askeleita hyvään suuntaan – ainakin temaattisesti.

”Hyvä esimies saa alaisensa innostumaan. Ei innostunutta ihmistä tarvitse koko ajan olla valvomassa ja patistamassa. Se tekee hulluna töitä ihan omasta tahdostaan.” – Tuntematon ajattelija.

Karjalainen-Tero-105x155Tero Karjalainen
Sovelletun fysiikan laitoksen hallintoamanuenssi ja yliopiston hallituksen jäsen

“Olet sitä mitä jaat”

Näihin sanoihin päättyy Russell Belkin [Belk, R. (2014). You are what you can access: Sharing and collaborative consumption online. Journal of Business Research, 67(8), 1595-1600.] artikkeli jakamisesta Internetin aikakaudella. Ennen vanhaan upouusi auto saattoi aiheuttaa suurta naapurikateutta ja omistaminen määritteli, keitä me olimme. Nykyään tai viimeistään lähitulevaisuudessa voi olla, että koko naapurustossa kukaan ei omista omaa autoa. Tom Goodwinin toteamus siitä, miten Uber, Facebook, Alibaba ja Airbnb eivät omista myymiään tuotteita ja palveluita, vaikka ovat toimialoillaan maailman suurimpia yrityksiä, on jäänyt kiertämään Internetiä. Teknologia mahdollistaa vanhojen ajatusten ja ideoiden maailmanlaajuisen skaalautuvuuden.

Omalla alallani, matkailussa, jakamistalouden vaikutukset tuntuvat jo monin tavoin. Vaikka aihepiirin ympärillä on paljon kiistelyä asian hyvistä ja huonoista puolista, näyttäisi sillä kuitenkin olevan yksi suuri ja selvä vaikutus: jakamistalous lisää ihmisten matkustamista ja vaihtoehtoja. Yksittäisille toimijoille jakamistalouden yleistyminen voi olla jopa katastrofaalista, mutta monelle se avaa täysin uusia mahdollisuuksia.

Belkin toteamusta on mielenkiintoista myös miettiä yliopistojen ja niiden työntekijöiden kannalta. Millä tavalla me tutkijat jaamme tietoa ja millä tavalla jakamamme tieto määrittelee meidät? Alammeko nähdä yhä enemmän merkittäviä tutkijoita, jotka eivät ole julkaisseet huippulehdissä, mutta jotka osaavat jakaa tietoa ja ideoita sekä aktivoida yhteisöjä niiden ympärille hyödyntäen skaalautuvia teknologioita?

Jakamistalous on kääntänyt monet toimialat päälaelleen ja on mielenkiintoista nähdä, minkälaiset vaikutukset sillä on yliopistomaailmaan. Nähdäänkö tulevaisuudessa huippuyliopistoja, joilla ei ole palkkalistoillaan yhtään tutkijaa?

Juho_PesonenJuho Pesonen
Tutkimuspäällikkö
Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

Kehittyykö terveydenhuolto ilman hoidon laadun tutkimusta?

Myyntipäällikkö Lori Mehen kirjoittaa Opensource –artikkelissaan: ”Give people real-time information about their actions, and they’re more likely to change those actions for the better.” Tämä palautteen vaikutuksen perusajatus pätee niin työntekoon kuin terveyskäyttäytymiseenkin.

Suomessa, terveyden edistämisen mallimaassa, palautteen merkitys terveyden edistämisessä on tiedostettu vuosikymmeniä ja sitä on aktiivisesti hyödynnetty monien interventioiden ja ohjausmenetelmien kehittämisessä ja myös laajojen ohjelmien ja kansallisen terveyspolitiikan toteuttamisessa.

Onkin erikoista, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat saaneet kaikki nämä vuosikymmenet tehdä työtään saamatta kunnollista palautetta työnsä laadusta. Terveydenhuollossa on mitattu kustannuksia, resursseja ja suoritteita, mutta laatutietoa on ollut niukasti. Ja sitä saat mitä mittaat.

Meillä Suomessa on erinomainen terveydenhuollon ammattilaisten koulutusjärjestelmä ja hyvän hoidon toteuttamisen tueksi mittava määrä kansallisia huolellisesti laadittuja hoitosuosituksia. Osaamista siis on.

Pohjois-Karjalassa toteuttamamme tyypin 2 diabeteksen hoidon laadun tutkimuksen mukaan hyvään hoitotasapainoon pääsevien potilaiden osuus vaihtelee melkoisesti kunnittain. Miksei hoito toteudukaan kaikkialla Käypä hoito -suositusten mukaisesti? Ei meillä ole hyviä ja huonoja ammattilaisia, on hyviä ja huonoja prosesseja.

Nyt sote-uudistuksen kynnyksellä on viimeistään se hetki, että tarvitaan myös terveydenhuoltoon hyvää ja ajantasaista laatutietoa tukemaan ammattilaisten työn kehittämistä ja oikeiden toimintatapojen löytymistä. Muutoin sote-uudistuksen perimmäinen tavoite tasavertaisista palveluista jää todellakin toteutumatta.

Tiina Laatikainen_netTiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori

 

Ensitreffit alttarilla?

Länsimailla on yhteinen ongelma: niin sanotut kovat luonnontieteet menettävät kiinnostavuuttaan nuorison keskuudessa. Yhä harvempi pitää kovia luonnontieteitä ensisijaisena opiskeluvaihtoehtona lukion jälkeen. Miksi näin on, ja onko ongelmalle jotain tehtävissä?

Niin sanotut professionaalialat, kuten ”lääkis” ja ”kauppis”, ovat vuodesta toiseen suosituimpien hakukohteiden joukossa. Näitä aloja yhdistää se, että meillä jokaisella – myös nuorilla – on joku kuva siitä, mitä kyseisen alan asiantuntijat voivat työkseen tehdä.

Kuinka moni lukiolainen tietää, mitä luonnontieteilijä, fyysikko, kemisti tai matemaatikko tekee työkseen? Tai onko näillä aloilla tulevaisuudessa töitä edes tarjolla? Jos lähipiirissä, vanhemmissa, sukulaisissa tai ystävissä ei satu olemaan luonnontieteilijää, niin aika harvalla lienee käsitystä työtehtävistä nyt tai tulevaisuudessa.

Lukiolaiset sanovat itse kaipaavansa lisää tietoa suoraan eri aloilla työskenteleviltä ja toivovansa mahdollisuuksia päästä seuraamaan, mitä eri aloilla työskentely on. Kovin moni ei ole valmis tekemään isoja elämäänsä koskevia ratkaisuja ”ensitreffit alttarilla” -tyyliin.

Sovelletun fysiikan laitos on vuodesta 2006 lähtien työllistänyt lähes sata lukiolaista kesätöihin näkemään ja kokeilemaan, mitä fyysikon työ on. Näille kesäfyysikoille on syntynyt myös hyvä käsitys siitä, onko fyysikoille tulevaisuudessa käyttöä esimerkiksi ilmastonmuutokseen vaikuttavien fysikaalis-kemiallisten tekijöiden asiantuntijoina tai uusien diagnoosi- ja hoitomenetelmien kehittäjinä.

Näistä nuorista kesäfyysikoista ensimmäiset ovat jo valmistuneet meiltä maisteriksi ja jatkavat tutkimustyössä kohti tohtorin tutkintoa. Osa kesäfyysikoista on hakeutunut opiskelemaan lähialoille, kuten tekniikan yliopistoihin, ja osa on löytänyt opiskelupaikkansa vaikkapa sieltä lääkiksestä. Moni muu meillä nyt opiskeleva kertoo yhdeksi merkittäväksi syyksi meille opiskelemaan hakeutumiseensa lukiokaverin kertomukset kesätyöstä meillä.

Aloitamme myös yhteistyön Kuopion lyseon lukion matematiikkakerhon kanssa, ja tarjoamme halukkaille kerholaisille mahdollisuuden matematiikan lisäsisältöön ja soveltamiseen kevään aikana kolmena lauantaina yliopistolla.

Oikean tiedon ja hyvien kokemusten kautta on mahdollista herättää kiinnostusta ja samalla mahdollistaa perustellut ja oikeat henkilökohtaiset valinnat. Ensi kesänä taas uusi ikäluokka lukiolaisia pääsee kokeilemaan fyysikon töitä kuukaudeksi. Olisiko Sinulla, yliopistomme alumni tai ystävä, mahdollisuus tutustuttaa ja innostaa nuorisoa edustamallesi alalle?

Karjalainen-Tero-105x155Tero Karjalainen
Sovelletun fysiikan laitoksen hallintoamanuenssi
Itä-Suomen yliopiston hallituksen jäsen

 

Toimiva, tulosta tehnyt osasto yt-neuvotteluissa

Opettajankoulutus on tärkeä osa koko suomalaista koulutusjärjestelmää ja suomalaisten sivistystä. Itä-Suomen yliopiston hallitus ja johto ovat päätyneet yt-neuvotteluihin osaston kanssa, joka vastaa koko yhteiskunnan kohdalla hyvin tärkeästä tehtävästä, ja jonka tavoitteena on jakaa oppia ja sivistystä koskien kaikkia Suomessa asuvia lapsia ja nuoria. Suomalainen kasvatus ja opetus sekä opettajankoulutus ja siihen kiinteänä osana kuuluvat harjoittelukoulut ovat korkeasti arvostettuja kansainvälisesti, mutta kansallisesti ei, ei maan hallituksen, ei opetus- ja kulttuuriministeriön eikä yliopistojen johdon taholta.

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa toimivia opettajia koulutetaan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastossa, joka sijoittuu kahdelle kampukselle, Joensuuhun ja Savonlinnaan. Nämä eivät ole erillisiä vaan yksi yhteinen osasto. Tämä osasto on yksi neljästä osastosta filosofisessa tiedekunnassa ja vuoden 2013 tilastoissa tällä yhdellä osastolla oli 34 % koko tiedekunnan opiskelijoista (1193), toisin sanoen eniten opiskelijoita näistä osastoista. Opetus- ja tutkimushenkilökuntaa on 80, mikä tekee melkein 15 opiskelijaa yhtä opetus- ja tutkimushenkilöä kohden.

Tällä osastolla työsuunnitelmaan merkityt opetukset ilman kertoimia kertovat selkeää kieltä, työtunnit ilman suunnitteluaikaa koostuvat puhtaasti opettamisesta ja osastolla opetusta on suhteessa 80 %, kun tutkimukselle jää 20 %. Joissain toisissa tiedekunnissa ja osastoissa suhde painottuu tutkimukselle. Siitäkin huolimatta tutkimusta tehdään ja rahoitusta saadaan. Nyt tosin rahoitus on vaarassa, sillä yliopisto ei ole tarttunut Savonlinnan kaupungin tarjoamaan kolmeen professuuriin (kahta professuuria kaupunki ja maakunta rahoittavat jo nyt). Joten ei tässä nyt ole kuitenkaan edes kysymys tutkimuksen kehittämisestä ja edistämisestä, koska Itä-Suomen yliopiston johdolla on varaa viitata kintaalla näille professuureille. Kaiken lisäksi paikallisesti syntyneet verkostot eri toimijoiden kanssa ovat ensi arvoisen tärkeää tutkimuksellisesti uusissa avauksissa, kuten esimerkiksi normaalikoulun kanssa tehtävä yhteistyö. Savonlinnan normaalikoulu on valtakunnallisesti toiminut esimerkkinä Opetus- ja kulttuuriministerin digiloikassa.

Verrattaessa kasvatustieteen tasoa muiden yliopistojen tasoon kannattaa siinä ottaa huomioon tutkimushenkilöiden osuus ja myös panostus resursseihin pitkällä aikavälillä sekä vaihtuvuus ja määräaikaisuudet. Kaiken lisäksi valtakunnallisesti opettajankoulutus on Savonlinnassa huomattavasti edullisempaa, joten Opetus- ja kulttuuriministeriössä kannattaisi olla kaukaa viisas ja sijoittaa opettajankoulutusta halvempiin yksiköihin. Lisäksi Savonlinnassa opiskelijoille riittää asuntoja ja töitäkin. Pienemmistä kaupungeista valmistuneet ovat myös valmiimpia siirtymään muualle töihin kuin isommista kaupungeista, millä voidaan varmistaa, että pienetkin paikkakunnat saavat edelleen päteviä opettajia.

Kandeja valmistui vuonna 2013 noin 43 % ja maistereita 34 % koko tiedekunnan valmistuneiden määrästä. Opettajankoulutuksessa, varhaiskasvatuksen alalla valmistuu tavoiteajassa 80 % opiskelijoista. Suurin osa luokanopettajaksi ja aineenopettajaksi kouluttautuneista valmistuu tavoiteajassa. Dekaani on ilmaissut huolensa aineenopettajakoulutuksen säilymisestä Joensuussa, jossa määrät ovat vähäisemmät. Lainatakseni dekaani Filppulan omaa blogia hän ilmaisi, että ”tulostuottavuus on enemmän tai vähemmän riippuvaista opettajankoulutuksesta”. Tarkoittanee enemmän tai vähemmän sitä, että yt-neuvotteluun osoitettu opettajankoulutuksen osasto on ollut se, joka on pitänyt solidaarisesti yllä pienempiä yksiköitä, joiden tuottavuus ei ole ollut kannattavalla tasolla. Kiitos on tässä; sen sijaan, että annetaan porkkanoita, annetaan keppiä rankemmalla kädellä!

YT-neuvotteluista huolimatta toivotan kaikille levollista joulua ja parempaa tulevaa vuotta 2016!

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

#100teachersfromUEF

Sitoutumista yhteiseen projektiin ja yhdessä tekemistä yli maa- ja kulttuurirajojen – ei voi muuta kuin nostaa hattua Alexi Laiholle, joka sävelsi, koordinoi ja johti 100 hevikitaristin esittämän metallisinfonian Helsingin juhlaviikoilla. Sosiaalista mediaa hyödyntäen hän valitsi yli 400 kitaristin joukosta 100, jotka jaettiin viiteen ryhmään, ja nämä ryhmät harjoittelivat oman osansa ennen kokoontumista yhteisiin harjoituksiin Helsingissä. YouTube ja Facebook olivat hevikitaristien ahkerassa käytössä. Metallisinfonia oli mieletön, mutta ennen kaikkea minua kiehtoi ajatus prosessista, jossa hyödynnettiin taitavasti sosiaalista mediaa.

Videoita on hyödynnetty opetuksessa jo pitkään. Aikaisemmin videot ovat enemmänkin toimineet esittely-, täyte- ja palkintomateriaalina oppitunneilla ja opettajan välineenä, mutta tieto- ja viestintätekniikan kehittymisen myötä videoiden tuottaminen ja jakaminen on tullut mahdolliseksi suuremmalle yleisölle. YouTube-videoita hyödyntämällä voimme vaihtaa autonavaimeen patterin, soittaa kitaraa ja oppia uusia tanssikuvioita.

Videoita pystytään tuottamaan hyvinkin edullisella tavalla ja ennen kaikkea helposti, mutta niitä voi myös vaivattomasti jakaa laajemmalle yleisölle. Miksi ei kuoron, orkesterin, tanssiryhmän tai musiikkiteatteriryhmän toiminnassa voitaisi hyödyntää samalla tavoin sosiaalista mediaa kuin metallisinfonian toteuttamisessa. Yksilötasolla kukin harjoittelee oman osuutensa videon avulla. Harjoitteluosuudet voidaan tarvittaessa videoita ja lähettää ohjaajalle, joka antaa palautetta. Skypen kautta voidaan harjoitella yhdessä parin tai pienryhmän kanssa ja saada ohjausta reaaliaikaisesti. Tarvitaan välineitä, joita jo suurimmalla osalla on, tahtoa ja yhteinen tavoite. Palaset loksahtavat paikalleen kapellimestarin ohjatessa yksilöt, soitinryhmät ja koko orkesterin soittamaan ja toimimaan yhdessä.

Tätä voisi parhaimmillaan olla yhteistoiminnallinen oppiminen, jossa yksittäisen ryhmän jäsenen panos on tärkeä, mutta ennen kaikkea tärkeää on löytää yhteinen sävel, yhteinen tavoite, johon ryhmän jäsenet sitoutuvat niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Yksilöiden ja pienryhmien (sellot, alttoviulut, huilut) tehdessä osuutensa ja enemmänkin syntyy orkesterinkokoinen sinfonia – tuotos, jossa kaikki osaset loksahtavat kohdilleen.

Opettajaa on formaalisessa yhteistoiminnallisessa oppimisympäristössä verrattu kapellimestariin: hyvään oppimisprosessiin johdattaminen vaatii taitoa ohjata yksilöt, pienryhmät ja koko luokka toimimaan yhdessä ja erikseen yhteistä tavoitetta kohti.

Formaalin oppimisympäristön ulkopuolelta tulevan vaikutteen eli Alexi Laihon ja 100 hevikitaristin innoittamana syntyi visio Itä-Suomen yliopiston omasta #100teachersfromUEF-yhteisöstä, joka ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti lähtisi ideoimaan ja kokeilemaan uusia tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa opetuksessa yhdessä opiskelijoiden ja muun henkilökunnan kanssa. Yliopiston strategian mukaisesti yhteinen tavoite on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö.

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl

professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

Tilanne on kestämätön – onneksi on tulossa muutos!

Ulkomailla saamme väsyksiin asti hehkuttaa koulutusjärjestelmämme pitkäkestoista kehittämistyötä, mahtavia opettajia, jotka tarjoavat kaikille laadukasta opetusta, ja tasokasta opettajien peruskoulutusta muun muassa. Tilanne on käymässä kestämättömäksi – parrasvaloissa oleminen on erittäin kiusallista vaatimattoman luonteemme takia, jota voisi aikamme kulttuuriseksi tuotteeksi kutsua.

Tähän on onneksi tulossa muutos – päättäjät ovat huomanneet tuskamme ja ovat tehneet hartiavoimin töitä tämän asian eteen. Päättäjiä on moitittu usein siitä, että he eivät käytä päätöstensä tueksi tutkittua tietoa vaan että he tekevät päätöksensä puhtaan mielivallan varassa. Päättäjät ovat kuitenkin olleet varsin kaukonäköisiä ”mielivaltaisesti”.

Näyttää nimittäin siltä, että supistukset ovat alkaneet vaikuttaa, sillä nuorten osaaminen on laskussa ja koulujen väliset erot ovat kasvussa, joten kaikille ei ole enää tarjolla LIIAN laadukasta opetusta. Tulosta on siis syntynyt ja tästä tietoisina päättäjät jatkavat hyväksi todettua linjausta eli koulutusleikkauksien tekemistä.

Päättäjät ovat ottaneet tietoisen riskin jatkaen supistuksia koulutussektorilla vaarantamalla talouskasvun, sillä OECD:n tuoreen raportin mukaan koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Luulen kuitenkin, että päättäjät ja talouden asiantuntijat eivät halua samaan julkisuusrumbaan kuin koulutuksen parissa työskentelevät. Koulutuksessa tehtävät leikkaukset on vain helpompi perustella talouskasvun nojalla. Pian Suomi taas kukoistaa omassa vaatimattomuudessaan – koulutus ja talous kuralla, onnellisuuspisteissä hännän huippuna, mutta vastineena oma rauha ja hiljaisuus.

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt