viestinta, Author at Puheenvuoroja

October 19, 2015October 19, 2015

#100teachersfromUEF

Sitoutumista yhteiseen projektiin ja yhdessä tekemistä yli maa- ja kulttuurirajojen – ei voi muuta kuin nostaa hattua Alexi Laiholle, joka sävelsi, koordinoi ja johti 100 hevikitaristin esittämän metallisinfonian Helsingin juhlaviikoilla. Sosiaalista mediaa hyödyntäen hän valitsi yli 400 kitaristin joukosta 100, jotka jaettiin viiteen ryhmään, ja nämä ryhmät harjoittelivat oman osansa ennen kokoontumista yhteisiin harjoituksiin Helsingissä. YouTube ja Facebook olivat hevikitaristien ahkerassa käytössä. Metallisinfonia oli mieletön, mutta ennen kaikkea minua kiehtoi ajatus prosessista, jossa hyödynnettiin taitavasti sosiaalista mediaa.

Videoita on hyödynnetty opetuksessa jo pitkään. Aikaisemmin videot ovat enemmänkin toimineet esittely-, täyte- ja palkintomateriaalina oppitunneilla ja opettajan välineenä, mutta tieto- ja viestintätekniikan kehittymisen myötä videoiden tuottaminen ja jakaminen on tullut mahdolliseksi suuremmalle yleisölle. YouTube-videoita hyödyntämällä voimme vaihtaa autonavaimeen patterin, soittaa kitaraa ja oppia uusia tanssikuvioita.

Videoita pystytään tuottamaan hyvinkin edullisella tavalla ja ennen kaikkea helposti, mutta niitä voi myös vaivattomasti jakaa laajemmalle yleisölle. Miksi ei kuoron, orkesterin, tanssiryhmän tai musiikkiteatteriryhmän toiminnassa voitaisi hyödyntää samalla tavoin sosiaalista mediaa kuin metallisinfonian toteuttamisessa. Yksilötasolla kukin harjoittelee oman osuutensa videon avulla. Harjoitteluosuudet voidaan tarvittaessa videoita ja lähettää ohjaajalle, joka antaa palautetta. Skypen kautta voidaan harjoitella yhdessä parin tai pienryhmän kanssa ja saada ohjausta reaaliaikaisesti. Tarvitaan välineitä, joita jo suurimmalla osalla on, tahtoa ja yhteinen tavoite. Palaset loksahtavat paikalleen kapellimestarin ohjatessa yksilöt, soitinryhmät ja koko orkesterin soittamaan ja toimimaan yhdessä.

Tätä voisi parhaimmillaan olla yhteistoiminnallinen oppiminen, jossa yksittäisen ryhmän jäsenen panos on tärkeä, mutta ennen kaikkea tärkeää on löytää yhteinen sävel, yhteinen tavoite, johon ryhmän jäsenet sitoutuvat niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Yksilöiden ja pienryhmien (sellot, alttoviulut, huilut) tehdessä osuutensa ja enemmänkin syntyy orkesterinkokoinen sinfonia – tuotos, jossa kaikki osaset loksahtavat kohdilleen.

Opettajaa on formaalisessa yhteistoiminnallisessa oppimisympäristössä verrattu kapellimestariin: hyvään oppimisprosessiin johdattaminen vaatii taitoa ohjata yksilöt, pienryhmät ja koko luokka toimimaan yhdessä ja erikseen yhteistä tavoitetta kohti.

Formaalin oppimisympäristön ulkopuolelta tulevan vaikutteen eli Alexi Laihon ja 100 hevikitaristin innoittamana syntyi visio Itä-Suomen yliopiston omasta #100teachersfromUEF-yhteisöstä, joka ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti lähtisi ideoimaan ja kokeilemaan uusia tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa opetuksessa yhdessä opiskelijoiden ja muun henkilökunnan kanssa. Yliopiston strategian mukaisesti yhteinen tavoite on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö.

Kati Mäkitalo-Siegl

professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

August 18, 2015

Tilanne on kestämätön – onneksi on tulossa muutos!

Ulkomailla saamme väsyksiin asti hehkuttaa koulutusjärjestelmämme pitkäkestoista kehittämistyötä, mahtavia opettajia, jotka tarjoavat kaikille laadukasta opetusta, ja tasokasta opettajien peruskoulutusta muun muassa. Tilanne on käymässä kestämättömäksi – parrasvaloissa oleminen on erittäin kiusallista vaatimattoman luonteemme takia, jota voisi aikamme kulttuuriseksi tuotteeksi kutsua.

Tähän on onneksi tulossa muutos – päättäjät ovat huomanneet tuskamme ja ovat tehneet hartiavoimin töitä tämän asian eteen. Päättäjiä on moitittu usein siitä, että he eivät käytä päätöstensä tueksi tutkittua tietoa vaan että he tekevät päätöksensä puhtaan mielivallan varassa. Päättäjät ovat kuitenkin olleet varsin kaukonäköisiä ”mielivaltaisesti”.

Näyttää nimittäin siltä, että supistukset ovat alkaneet vaikuttaa, sillä nuorten osaaminen on laskussa ja koulujen väliset erot ovat kasvussa, joten kaikille ei ole enää tarjolla LIIAN laadukasta opetusta. Tulosta on siis syntynyt ja tästä tietoisina päättäjät jatkavat hyväksi todettua linjausta eli koulutusleikkauksien tekemistä.

Päättäjät ovat ottaneet tietoisen riskin jatkaen supistuksia koulutussektorilla vaarantamalla talouskasvun, sillä OECD:n tuoreen raportin mukaan koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Luulen kuitenkin, että päättäjät ja talouden asiantuntijat eivät halua samaan julkisuusrumbaan kuin koulutuksen parissa työskentelevät. Koulutuksessa tehtävät leikkaukset on vain helpompi perustella talouskasvun nojalla. Pian Suomi taas kukoistaa omassa vaatimattomuudessaan – koulutus ja talous kuralla, onnellisuuspisteissä hännän huippuna, mutta vastineena oma rauha ja hiljaisuus.

Kati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

June 9, 2015June 9, 2015

Vedestäkö Järvi-Suomen yliopiston uusi brändi?

Brändi on nimi, termi, design tai muu ominaisuus, joka erottaa tuotteen muista. Voiko ”green” tai ”cleantech” olla brändi? Nehän ovat kopioita, joiden nimiin vannotaan jo sadoissa, ellei tuhansissa paikoissa ympäri maailmaa. Hyviä ja tärkeitä aihepiirejä, mutta voisiko meillä Suomessa olla ihan oma brändi?

Yhden hengen brändityöryhmä kokoontui ja tulokseksi tuli vesi. Ei täysin uniikki idea, sillä jo vuosikymmenen alussa Suomen maabrändityöryhmä ennusti, että monet Suomen tärkeimmistä menestystarinoista liittyvät veteen ja vesien laatuun vuonna 2030. Tällä vauhdilla näin ei kylläkään tapahdu. Monestako veteen ja vesien laatuun liittyvästä yrityksestä on kuluneen vuoden aikaa puhuttu uutena Nokiana tai Suomen uutena vientiveturina? Talvivaarasta!

Meillä Suomessa puhtaat ja riittävät juomavedet sekä vesien puhdistus ovat itsestään selvyys, samoin sadat tuhannet puhtaat järvemme. Myös osaaminen vedenkäsittelyssä, -mittaamisessa ja -puhdistuksessa on varmastikin maailman huippua. Kaikki tämä on ehkä liiankin itsestään selvää, ettemme ymmärrä kaiken tämän arvoa maailmalla.

Kaliforniassa kärsitään jo seitsemättä vuotta peräkkäin kuivuudesta. Tekoaltaat ovat alle puolillaan vettä, ja vedenkäyttöön tulee jatkuvasti uusia rajoitteita. Hedelmien ja kasvisten hinnat ovat nousseet, kun maanviljelyssä ollaan huolissaan keinokastelun riittävyydestä tulevina vuosina. Afrikassa ja Aasiassa vedestä puhutaan tulevaisuuden valuuttana – valitettavasti myös tulevien sotien aiheuttajana. Vesi voi olla tulevaisuudessa kalliimpaa kuin kulta, se on tulevaisuuden ”blue gold”.

Elintarviketeollisuutemme vienti ja Suomen matkailu voisivat saada nostetta vahvasta uudesta brändistä nimeltään vesi. Suomessa on jo lähdetty pullottamaan lähdevettä, ja viemään sitä muun muassa Venäjälle, Saksaan ja Arabiemiraatteihin. Mutta markkinaosuus on vielä heiveröinen. Vuonna 2012 uusiutuvasta pohjavedestä oli käytössä alle 20 prosenttia.

Voisiko vedestä tehdä myös yliopistomme uuden brändin – tai saada sille jopa uuden nimen? Pohtimisen arvoinen kysymys. Kuinka moni yliopisto maailmalla osoittaa sormellaan nimessään maantieteellistä ”syrjäistä” sijaintiaan? Eihän Lapin yliopisto tai Oulun yliopisto ole Pohjois-Suomen yliopisto – miksiköhän ei? Eikä yksikään Saksan yliopistoista ole ottanut nimekseen University of Eastern Germany – miksiköhän ei?

Voisiko meidän yliopistomme olla nimeltään University of Lakeland Finland – Järvi-Suomen yliopisto? Mikä matkailuvaltti meillä avautuisikaan, kun houkuttelemme ulkomaisia opiskelijoita. Ja mikä yliopisto maailmalla olisi jatkossa tunnettu puhteeseen veteen, sen tuottamiseen ja jälkikäsittelyyn sekä mittaamiseen ja sovelluksiin liittyvästä osaamisestaan ja koulutuksestaan? Tietenkin ULF!

Yliopistomme arvoja voisivat olla ”green and cristal-clean values”. ”Green” ja ”clean” maailmalla jo tunnettaisiin, mutta ”crystal” toisi mielikuvan puhtaasta juomavedestämme ja kristallinkirkkaista järvistämme. Tässä minulla on myös oma lehmä ojassa, sillä ”crystal” voisi tuoda mieleen myös valon: optiikan ja fotoniikan. Ja jos yliopistojen konsolidoituminen jatkuu, niin tervetuloa Järvi-Suomen yliopistoon myös Lappeenranta ja Jyväskylä.

Jyrki Saarinen
Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori

May 13, 2015May 13, 2015

Suomi on alhaisten sosiaalimenojen maa

Suomi on saamassa hallituksen, jonka keskeisenä tehtävänä on vakauttaa julkinen talous tilanteessa, jossa sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen on korkea. Luontevaa on ajatella, että julkisen talouden ollessa laaja sen menoja voidaan leikata ilman että sillä olisi merkittävä vaikutus elämänlaatuun.

Tämä tulkinta on väärä ja perustuu tilastojen virheelliseen tulkintaan. Suomalaisten sosiaalimenot eivät ole erityisen korkeita. Pikemminkin ne ovat sekä vertailevasti että BKT:n tasoon nähden matalat.

Sosiaalimenojen suhdetta BKT:hen tulkitaan usein virheellisesti. Alkeellisin virhe on väittää sosiaalimenojen olevan joku tietty osuus bruttokansantuotteesta. Samaa on väitetty myös julkisista menoista. Näinhän ei tietenkään ole, vaan kyse on suhdeluvusta. Tämä virhe on toistuvasti korjattu Tilastokeskuksen toimesta, eikä vaadi tässä yhteydessä sen enempää keskustelua. Toinen virhe on unohtaa, että sosiaalimenot ovat suhdeluku, jolloin sitä kasvattaa sekä talouden taantuma että menojen lisäys. Lamavuosina sosiaalimenot siis kasvavat suhteessa BKT:hen, koska BKT:n kasvu on sosiaalimenojen kasvua hitaampaa. Näin kuuluukin olla ja näin on tapahtunut Suomessa viime vuosina.

Näitä vakavampi virhe on kuitenkin se, että näkemys korkeista sosiaalimenoista perustuu sosiaalimenokäsitteen virheelliseen tulkintaan.

Sosiaalimenokäsite perustuu Euroopan unionin tilastotoimiston ESSPROSin (The European System of integrated Social Protection Statistics) määritelmään, joka kattaa sosiaalimenot bruttomääräisesti ja sulkevat ulos niin sanotun toisen ja kolmannen pilarin eläkkeet sekä yksityisen/kollektiivisen sairausvakuutuksen.

ESSPROS määritelmä sopii niihin maihin, joissa sosiaalimenot ovat verovapaita, joissa palvelut organisoidaan sosiaalivakuutuksena ja joissa ammattikohtaisia työeläkkeitä ja sairausvakuutuksia ei pidetä sosiaaliturvana. Se ei sovi Suomen kaltaisiin maihin, joissa verotus ja tulonsiirrot on pääosin koordinoitu verottamalla etuuksia, joissa on laaja julkinen palvelujärjestelmä ja joissa ammattikohtaiset työeläkkeet ja sairausvakuutukset ovat (pääosin) sosiaaliturvaa.

Erot ovat merkittävän suuria. ESSPROS-luokitukseen perustuvissa tai sitä pitkälti soveltavissa määritelmissä Suomen sosiaalimenojen suhde BKT:hen on neljänneksi korkein maailmassa. Korkeammat menot löytyvät vain Ranskasta, Belgiasta ja Tanskasta (ja näistä Belgian osalta luvuissa on tulkinnanvaraisuutta).

Kuitenkin jos sosiaalimenoista vähennetään etuuksista ja palveluista maksetut verot ja niihin sisällytetään ammattikohtaiset eläkkeet ja sairausvakuutukset, Suomen tilanne on aivan toinen.

Tällä OECD:n laskemalla nettososiaalimenomittarilla laskettuna Suomen sosiaalimenot ovat OECD-maiden keskitasoa. Korkeimmat menot ovat edelleen Ranskassa, mutta toiseksi korkeimmat ovat Yhdysvalloissa, jossa on ammatilliset työeläkkeet ja työnantajaperustainen sairausvakuutus.

Näkemys Suomen sosiaaliturvasta muuttuu kokonaan kun nämä verot ja menoerät otetaan huomioon: Suomi on OECD-maiden joukossa sijalla viisitoista. Jos otettaisiin lisäksi huomioon muissa maissa yleiset sosiaalipoliittiset verovähennykset, joita Suomessa ei ole, Suomi olisi todennäköisesti vielä pari sijaa alempana.

Kaiken kaikkiaan Suomen sosiaalimenot ovat tosiasiassa matalat samalla BKT-tasolla oleviin maihin nähden. Jos menoista poistetaan työttömyydestä aiheutuvat sykliset menot, sosiaalimenoja kuvaava suhdeluku on vielä matalampi. Myös Suomen julkiset menot näyttäytyvät korkeampina kuin ovatkaan sosiaalimenojen verotuksen, laajan sosiaaliturvakäsitteen ja korkean työttömyyden vuoksi. Syystä tai toisesta tämä tosiasia ei ole suomalaisen hyvinvointivaltion uudistamisen perustana.

Juho Saari
Hyvinvointisosiologian professori

March 27, 2015March 27, 2015

Syrjäseudulla vai keskellä maailmaa?

Nostammeko täällä Itä-Suomessa liian helpolla kädet ylös kansainvälistymiselle? Olemmehan me syrjäseudulta. Näin meille ainakin Suomessa uskotellaan.

Omalla alallani fotoniikassa Saksan Jena on yksi Euroopan keskuksista. Sieltä saivat alkunsa Ernst Abben, Carl Zeissin ja Otto Schottin perustamat Carl Zeiss AG vuonna 1864 ja Schott AG vuonna 1884.

Kun asiakas tulee Tokiosta Jenaan, kestää matka lyhimmillään 18 tuntia: ensin Berliiniin yhdellä välilaskulla sekä sieltä eteenpäin junalla yhdellä vaihdolla. Entäpä jos kohteena onkin Kuopio tai Joensuu? Lyhimmillään matka Naritan lentokentältä Itä-Suomen yliopiston kampuskaupunkien keskustoihin kestää viisi tuntia vähemmän.

Yhdysvalloissa fotoniikan keskuksia ovat arizonalainen Tucson ja New Yorkissa sijaitseva Rochester. Tucsoniin lento Los Angelesista kestää 1.5 tuntia ja New Yorkista yhdellä vaihdolla reilu 7 tuntia. Rochesteriin puolestaan päinvastoin. Kuopioon ja Joensuuhun lento Helsingistä kestää 1 tunnin. Rochesteriin pääsee myös junalla New Yorkista vajaassa 7 tunnissa, kun Kuopioon ja Joensuuhun pääsee Helsingistä reilussa 4 tunnissa. Kaikkiin merkittävimpiin Euroopan teollisuuskeskuksiin pääsee sekä Kuopiosta että Joensuusta alle 6 tunnissa.

Hollannin Goesissa sijaitseva high-tech-yritys kärsii samasta alemmuuskompleksista: hollantilaisten mukaan he asuvat keskellä ei-mitään. Mutta Brysselin lentokentältä perille ajaa reilussa tunnissa ja Amsterdamista perille pääsee junalla reilussa kahdessa tunnissa.

Etäisyydet ovat suhteellisia – meidän omia mielikuviamme. Puhelimet, sähköpostit ja videokonferenssit ovat entisestää kutistaneet maailmaa – globaaleja markkinoitamme.

Kuopiolaiset ja joensuulaiset vientiyritykset: Itä-Suomen yliopisto on siis keskellä globaalia maailmaa. Onnea kansainvälistymiseen!

Jyrki Saarinen

Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori

February 19, 2015February 16, 2015

Paholaisen asianajajana – Kuinka tuhota hyvinvointivaltio?

Katolisten paavien valinnan yhteydessä on perinteisesti käytetty paholaisen asianajajaa. Hänen tehtävänään on ollut osoittaa ehdokkaiden heikkouksia, jotta valituksia tulisi mahdollisimman vahva henkilö. Samassa hengessä olen vuosien mittaan miettinyt, miten hyvinvointivaltion institutionaalisen rakenteen voisi tuhota mahdollisimman tehokkaasti – vaikkapa yhdessä vaalikaudessa – voidakseni kiinnittää huomiota sen mahdollisiin piileviin heikkouksiin.

Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että hyvinvointivaltiota ei saa murrettua suoralla hyökkäyksellä. Syykin on yksioikoinen. Julkilausuttu pyrkimys leikkauksiin tuottaa yhtä vahvan tai vahvemman vastavoiman, joka ryhmittyy järjestelmän ytimien ympärille. Missään päin läntistä maailmaa hyvinvointivaltion rakenteita ei ole onnistuneesti murrettu näin. Asiaa aktiivisesti edistänyt Margaret Thatcherkin epäonnistui tavoitteessaan: hänen aikanaan valtion menot itse asiassa lisääntyivät.

Olen kuitenkin löytänyt neljä mahdollista mekanismia. Ensimmäinen niistä on niin sanottu Concorde-efekti, jolla kuvataan järjestelmän ja sen toimintaympäristön yhteensopimattomuutta. Mitä huonommin toimintaympäristö ja institutionaalinen rakenne sopivat yhteen, sitä todennäköisimmin ja korkeammalta institutionaalinen rakenne lopulta romahtaa. Tämä aiheutuu yleensä siitä, että institutionaalinen rakenne jatkaa historian ehdollistamana. Ilman vuosien 2005 ja 2014 työeläkeuudistuksia tuo järjestelmä olisi ollut tällä tiellä. Nähtäväksi jää, onko SoTe-uudistuksessa onnistuttu kuromaan kiinni vastaava instituutioiden ja toimintaympäristön välinen kuilu.

Toinen mekanismi on Sammakon keittäminen. Tällöin tehdään toistuvasti pieniä “teknisiä” muutoksia, joihin kukaan ei reagoi riittävästi. Pitkällä aikavälillä muutokset ovat kuitenkin peruuttamattoman suuria. Esimerkiksi indeksien jäädyttäminen on sammakon keittämistä.

Kolmas mekanismi on harjoitetun politiikan ei-toivotut seuraukset. Esimerkiksi kasvun ja työllisyyden edistämisen nimissä voidaan heikentää muiden tavoitteiden toteutumista. Muun muassa työhön kannustamiseksi voidaan tuhota viimesijaisen turvan rakenteita ja heikoimmassa asemassa olevien elämisen edellytyksiä.

Neljäs mekanismi on Itseään toteuttavat ennusteet. Kun riittävän moni on jostakin asiasta jotakin mieltä, tämä ennuste toteutuu, vaikka sillä ei olisikaan vahvoja tieteellisiä perusteita. Kun riittävän moni toteaa, että hyvinvointivaltio ei toimi, luottamus menee ja ihmiset alkavat rakentaa yksilökohtaisia rakenteita.

Itse kukin voi päätellä ajankohtaista poliittista keskustelua seuraamalla, kuinka pitkällä tällä tiellä ollaan. Minä katselen tulevaa kevättä näiden mekanismien näkökulmasta.

Juho Saari

Hyvinvointisosiologian professori ja Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtaja