All posts by viestinta

Urheilijat, valmentajat ja tuottavuusloikka

Valmennuskirjallisuudesta ja menestyneiden valmentajien ja urheilijoiden elämäkerroista löytyy joitain keskeisiä tekijöitä menestyksen takaa. Menestystä on saavutettu, kun valmentaja on ollut aidosti tukemassa ja auttamassa urheilijaa urheilijan omalla polulla. Valmentaja on ollut auttamassa urheilijaa hahmottamaan välitavoitteita urheilijan suuren unelman saavuttamiseksi. Valmentaja on omalla osaamisellaan auttanut urheilijaa näkemään omat vahvuutensa ja jalostamaan niitä. Valmentaja on antanut rehellistä ja suoraa, positiivista ja kriittistä palautetta sopivassa suhteessa ja oikein ajoitettuna. Ainakin urheilijan uran alkuvaiheessa valmentaja on auttanut urheilijaa rytmittämään harjoittelua ja lepoa. Valmentaja on heikkoina hetkinä onnistunut puhaltamaan urheilijan pieneksi käyneen sisäisen liekin jälleen suuremmaksi roihuksi. Joukkuelajeissakin tavoite on asetettu tiiviissä vuoropuhelussa urheilijoiden ja valmentajan kesken.

Valmentajalla on ollut selkeä käsitys joukkuetaktiikasta ja joukkueen valmentautumisesta, mutta hän on samalla huomioinut jokaisen urheilijan yksilönä omine vahvuuksineen ja kehittymiskohteineen ja yksilöinyt valmennusta näiden mukaan. Samalla hän on pitänyt huolen siitä, että jokainen joukkueen jäsen tuntee myös toisten tehtävät joukkueessa riittävän hyvin voidakseen tarvittaessa tukea joukkuekaveriaan. Valmentaja on luonut urheilijalle menestymisen mahdollisuuksia.

Mitä jos tuohon tekstiin vaihtaisi urheilijan paikalle työntekijän ja valmentajan paikalle lähijohtajan tai esimiehen? Tai urheilijan paikalle opiskelijan ja valmentajan paikalle opettajan tai ohjaajan? Jos sitten vielä uskaltaisi kysyä toteutuuko noita asioita omassa työ- tai opiskeluyhteisössäni?

Toteutuuko? Voisiko toteutua? Pitäisikö toteutua?

Joukkuelajeissa valmentajan onnistumisen edellytyksiin kuuluvat myös joukkueen ja valmennus- ja taustatiimin rakentaminen, roolittaminen ja vastuuttaminen. Hyvää tulosta tekevän pää- tai vastuuvalmentajan on luotettava jokaiseen tiiminsä jäseneen ja heidän ammattitaitoonsa omalla erikoisalallaan. Päävalmentaja ei voi itse olla paras maalintekijä-maalivahti-ravitsemusasiantuntija-psykologi-…

Ei liene sattumaa, että menestyneet joukkuevalmentajat ovat kysyttyjä asiantuntijaluennoitsijoita erilaisissa johtamiskoulutuksissa ja -seminaareissa. Toivottavasti tällaisia ”menestysvalmentajia” olisi suomalaisten työpaikkojen johtotehtävissä jatkossa entistä enemmän. Tuottavuusloikka tulisi siinä sitten sivutuotteena.

Yliopistomme omassa johtamiskoulutuksessa on käynnistymässä seuraava vaihe – UEFCoach. UEFCoach on uuden ajattelun valmennusohjelma, jossa saadaan työkaluja ryhmän tavoitteistamiseen, motivointiin ja tulokselliseen toiminnan ohjaamiseen. Tämän uuden johtamisvalmennuksen myötä näyttäisi siltä, että olemme ottamassa askeleita hyvään suuntaan – ainakin temaattisesti.

”Hyvä esimies saa alaisensa innostumaan. Ei innostunutta ihmistä tarvitse koko ajan olla valvomassa ja patistamassa. Se tekee hulluna töitä ihan omasta tahdostaan.” – Tuntematon ajattelija.

Karjalainen-Tero-105x155Tero Karjalainen
Sovelletun fysiikan laitoksen hallintoamanuenssi ja yliopiston hallituksen jäsen

“Olet sitä mitä jaat”

Näihin sanoihin päättyy Russell Belkin [Belk, R. (2014). You are what you can access: Sharing and collaborative consumption online. Journal of Business Research, 67(8), 1595-1600.] artikkeli jakamisesta Internetin aikakaudella. Ennen vanhaan upouusi auto saattoi aiheuttaa suurta naapurikateutta ja omistaminen määritteli, keitä me olimme. Nykyään tai viimeistään lähitulevaisuudessa voi olla, että koko naapurustossa kukaan ei omista omaa autoa. Tom Goodwinin toteamus siitä, miten Uber, Facebook, Alibaba ja Airbnb eivät omista myymiään tuotteita ja palveluita, vaikka ovat toimialoillaan maailman suurimpia yrityksiä, on jäänyt kiertämään Internetiä. Teknologia mahdollistaa vanhojen ajatusten ja ideoiden maailmanlaajuisen skaalautuvuuden.

Omalla alallani, matkailussa, jakamistalouden vaikutukset tuntuvat jo monin tavoin. Vaikka aihepiirin ympärillä on paljon kiistelyä asian hyvistä ja huonoista puolista, näyttäisi sillä kuitenkin olevan yksi suuri ja selvä vaikutus: jakamistalous lisää ihmisten matkustamista ja vaihtoehtoja. Yksittäisille toimijoille jakamistalouden yleistyminen voi olla jopa katastrofaalista, mutta monelle se avaa täysin uusia mahdollisuuksia.

Belkin toteamusta on mielenkiintoista myös miettiä yliopistojen ja niiden työntekijöiden kannalta. Millä tavalla me tutkijat jaamme tietoa ja millä tavalla jakamamme tieto määrittelee meidät? Alammeko nähdä yhä enemmän merkittäviä tutkijoita, jotka eivät ole julkaisseet huippulehdissä, mutta jotka osaavat jakaa tietoa ja ideoita sekä aktivoida yhteisöjä niiden ympärille hyödyntäen skaalautuvia teknologioita?

Jakamistalous on kääntänyt monet toimialat päälaelleen ja on mielenkiintoista nähdä, minkälaiset vaikutukset sillä on yliopistomaailmaan. Nähdäänkö tulevaisuudessa huippuyliopistoja, joilla ei ole palkkalistoillaan yhtään tutkijaa?

Juho_PesonenJuho Pesonen
Tutkimuspäällikkö
Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

Kehittyykö terveydenhuolto ilman hoidon laadun tutkimusta?

Myyntipäällikkö Lori Mehen kirjoittaa Opensource –artikkelissaan: ”Give people real-time information about their actions, and they’re more likely to change those actions for the better.” Tämä palautteen vaikutuksen perusajatus pätee niin työntekoon kuin terveyskäyttäytymiseenkin.

Suomessa, terveyden edistämisen mallimaassa, palautteen merkitys terveyden edistämisessä on tiedostettu vuosikymmeniä ja sitä on aktiivisesti hyödynnetty monien interventioiden ja ohjausmenetelmien kehittämisessä ja myös laajojen ohjelmien ja kansallisen terveyspolitiikan toteuttamisessa.

Onkin erikoista, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat saaneet kaikki nämä vuosikymmenet tehdä työtään saamatta kunnollista palautetta työnsä laadusta. Terveydenhuollossa on mitattu kustannuksia, resursseja ja suoritteita, mutta laatutietoa on ollut niukasti. Ja sitä saat mitä mittaat.

Meillä Suomessa on erinomainen terveydenhuollon ammattilaisten koulutusjärjestelmä ja hyvän hoidon toteuttamisen tueksi mittava määrä kansallisia huolellisesti laadittuja hoitosuosituksia. Osaamista siis on.

Pohjois-Karjalassa toteuttamamme tyypin 2 diabeteksen hoidon laadun tutkimuksen mukaan hyvään hoitotasapainoon pääsevien potilaiden osuus vaihtelee melkoisesti kunnittain. Miksei hoito toteudukaan kaikkialla Käypä hoito -suositusten mukaisesti? Ei meillä ole hyviä ja huonoja ammattilaisia, on hyviä ja huonoja prosesseja.

Nyt sote-uudistuksen kynnyksellä on viimeistään se hetki, että tarvitaan myös terveydenhuoltoon hyvää ja ajantasaista laatutietoa tukemaan ammattilaisten työn kehittämistä ja oikeiden toimintatapojen löytymistä. Muutoin sote-uudistuksen perimmäinen tavoite tasavertaisista palveluista jää todellakin toteutumatta.

Tiina Laatikainen_netTiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori

 

Ensitreffit alttarilla?

Länsimailla on yhteinen ongelma: niin sanotut kovat luonnontieteet menettävät kiinnostavuuttaan nuorison keskuudessa. Yhä harvempi pitää kovia luonnontieteitä ensisijaisena opiskeluvaihtoehtona lukion jälkeen. Miksi näin on, ja onko ongelmalle jotain tehtävissä?

Niin sanotut professionaalialat, kuten ”lääkis” ja ”kauppis”, ovat vuodesta toiseen suosituimpien hakukohteiden joukossa. Näitä aloja yhdistää se, että meillä jokaisella – myös nuorilla – on joku kuva siitä, mitä kyseisen alan asiantuntijat voivat työkseen tehdä.

Kuinka moni lukiolainen tietää, mitä luonnontieteilijä, fyysikko, kemisti tai matemaatikko tekee työkseen? Tai onko näillä aloilla tulevaisuudessa töitä edes tarjolla? Jos lähipiirissä, vanhemmissa, sukulaisissa tai ystävissä ei satu olemaan luonnontieteilijää, niin aika harvalla lienee käsitystä työtehtävistä nyt tai tulevaisuudessa.

Lukiolaiset sanovat itse kaipaavansa lisää tietoa suoraan eri aloilla työskenteleviltä ja toivovansa mahdollisuuksia päästä seuraamaan, mitä eri aloilla työskentely on. Kovin moni ei ole valmis tekemään isoja elämäänsä koskevia ratkaisuja ”ensitreffit alttarilla” -tyyliin.

Sovelletun fysiikan laitos on vuodesta 2006 lähtien työllistänyt lähes sata lukiolaista kesätöihin näkemään ja kokeilemaan, mitä fyysikon työ on. Näille kesäfyysikoille on syntynyt myös hyvä käsitys siitä, onko fyysikoille tulevaisuudessa käyttöä esimerkiksi ilmastonmuutokseen vaikuttavien fysikaalis-kemiallisten tekijöiden asiantuntijoina tai uusien diagnoosi- ja hoitomenetelmien kehittäjinä.

Näistä nuorista kesäfyysikoista ensimmäiset ovat jo valmistuneet meiltä maisteriksi ja jatkavat tutkimustyössä kohti tohtorin tutkintoa. Osa kesäfyysikoista on hakeutunut opiskelemaan lähialoille, kuten tekniikan yliopistoihin, ja osa on löytänyt opiskelupaikkansa vaikkapa sieltä lääkiksestä. Moni muu meillä nyt opiskeleva kertoo yhdeksi merkittäväksi syyksi meille opiskelemaan hakeutumiseensa lukiokaverin kertomukset kesätyöstä meillä.

Aloitamme myös yhteistyön Kuopion lyseon lukion matematiikkakerhon kanssa, ja tarjoamme halukkaille kerholaisille mahdollisuuden matematiikan lisäsisältöön ja soveltamiseen kevään aikana kolmena lauantaina yliopistolla.

Oikean tiedon ja hyvien kokemusten kautta on mahdollista herättää kiinnostusta ja samalla mahdollistaa perustellut ja oikeat henkilökohtaiset valinnat. Ensi kesänä taas uusi ikäluokka lukiolaisia pääsee kokeilemaan fyysikon töitä kuukaudeksi. Olisiko Sinulla, yliopistomme alumni tai ystävä, mahdollisuus tutustuttaa ja innostaa nuorisoa edustamallesi alalle?

Karjalainen-Tero-105x155Tero Karjalainen
Sovelletun fysiikan laitoksen hallintoamanuenssi
Itä-Suomen yliopiston hallituksen jäsen

 

Toimiva, tulosta tehnyt osasto yt-neuvotteluissa

Opettajankoulutus on tärkeä osa koko suomalaista koulutusjärjestelmää ja suomalaisten sivistystä. Itä-Suomen yliopiston hallitus ja johto ovat päätyneet yt-neuvotteluihin osaston kanssa, joka vastaa koko yhteiskunnan kohdalla hyvin tärkeästä tehtävästä, ja jonka tavoitteena on jakaa oppia ja sivistystä koskien kaikkia Suomessa asuvia lapsia ja nuoria. Suomalainen kasvatus ja opetus sekä opettajankoulutus ja siihen kiinteänä osana kuuluvat harjoittelukoulut ovat korkeasti arvostettuja kansainvälisesti, mutta kansallisesti ei, ei maan hallituksen, ei opetus- ja kulttuuriministeriön eikä yliopistojen johdon taholta.

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa toimivia opettajia koulutetaan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastossa, joka sijoittuu kahdelle kampukselle, Joensuuhun ja Savonlinnaan. Nämä eivät ole erillisiä vaan yksi yhteinen osasto. Tämä osasto on yksi neljästä osastosta filosofisessa tiedekunnassa ja vuoden 2013 tilastoissa tällä yhdellä osastolla oli 34 % koko tiedekunnan opiskelijoista (1193), toisin sanoen eniten opiskelijoita näistä osastoista. Opetus- ja tutkimushenkilökuntaa on 80, mikä tekee melkein 15 opiskelijaa yhtä opetus- ja tutkimushenkilöä kohden.

Tällä osastolla työsuunnitelmaan merkityt opetukset ilman kertoimia kertovat selkeää kieltä, työtunnit ilman suunnitteluaikaa koostuvat puhtaasti opettamisesta ja osastolla opetusta on suhteessa 80 %, kun tutkimukselle jää 20 %. Joissain toisissa tiedekunnissa ja osastoissa suhde painottuu tutkimukselle. Siitäkin huolimatta tutkimusta tehdään ja rahoitusta saadaan. Nyt tosin rahoitus on vaarassa, sillä yliopisto ei ole tarttunut Savonlinnan kaupungin tarjoamaan kolmeen professuuriin (kahta professuuria kaupunki ja maakunta rahoittavat jo nyt). Joten ei tässä nyt ole kuitenkaan edes kysymys tutkimuksen kehittämisestä ja edistämisestä, koska Itä-Suomen yliopiston johdolla on varaa viitata kintaalla näille professuureille. Kaiken lisäksi paikallisesti syntyneet verkostot eri toimijoiden kanssa ovat ensi arvoisen tärkeää tutkimuksellisesti uusissa avauksissa, kuten esimerkiksi normaalikoulun kanssa tehtävä yhteistyö. Savonlinnan normaalikoulu on valtakunnallisesti toiminut esimerkkinä Opetus- ja kulttuuriministerin digiloikassa.

Verrattaessa kasvatustieteen tasoa muiden yliopistojen tasoon kannattaa siinä ottaa huomioon tutkimushenkilöiden osuus ja myös panostus resursseihin pitkällä aikavälillä sekä vaihtuvuus ja määräaikaisuudet. Kaiken lisäksi valtakunnallisesti opettajankoulutus on Savonlinnassa huomattavasti edullisempaa, joten Opetus- ja kulttuuriministeriössä kannattaisi olla kaukaa viisas ja sijoittaa opettajankoulutusta halvempiin yksiköihin. Lisäksi Savonlinnassa opiskelijoille riittää asuntoja ja töitäkin. Pienemmistä kaupungeista valmistuneet ovat myös valmiimpia siirtymään muualle töihin kuin isommista kaupungeista, millä voidaan varmistaa, että pienetkin paikkakunnat saavat edelleen päteviä opettajia.

Kandeja valmistui vuonna 2013 noin 43 % ja maistereita 34 % koko tiedekunnan valmistuneiden määrästä. Opettajankoulutuksessa, varhaiskasvatuksen alalla valmistuu tavoiteajassa 80 % opiskelijoista. Suurin osa luokanopettajaksi ja aineenopettajaksi kouluttautuneista valmistuu tavoiteajassa. Dekaani on ilmaissut huolensa aineenopettajakoulutuksen säilymisestä Joensuussa, jossa määrät ovat vähäisemmät. Lainatakseni dekaani Filppulan omaa blogia hän ilmaisi, että ”tulostuottavuus on enemmän tai vähemmän riippuvaista opettajankoulutuksesta”. Tarkoittanee enemmän tai vähemmän sitä, että yt-neuvotteluun osoitettu opettajankoulutuksen osasto on ollut se, joka on pitänyt solidaarisesti yllä pienempiä yksiköitä, joiden tuottavuus ei ole ollut kannattavalla tasolla. Kiitos on tässä; sen sijaan, että annetaan porkkanoita, annetaan keppiä rankemmalla kädellä!

YT-neuvotteluista huolimatta toivotan kaikille levollista joulua ja parempaa tulevaa vuotta 2016!

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

#100teachersfromUEF

Sitoutumista yhteiseen projektiin ja yhdessä tekemistä yli maa- ja kulttuurirajojen – ei voi muuta kuin nostaa hattua Alexi Laiholle, joka sävelsi, koordinoi ja johti 100 hevikitaristin esittämän metallisinfonian Helsingin juhlaviikoilla. Sosiaalista mediaa hyödyntäen hän valitsi yli 400 kitaristin joukosta 100, jotka jaettiin viiteen ryhmään, ja nämä ryhmät harjoittelivat oman osansa ennen kokoontumista yhteisiin harjoituksiin Helsingissä. YouTube ja Facebook olivat hevikitaristien ahkerassa käytössä. Metallisinfonia oli mieletön, mutta ennen kaikkea minua kiehtoi ajatus prosessista, jossa hyödynnettiin taitavasti sosiaalista mediaa.

Videoita on hyödynnetty opetuksessa jo pitkään. Aikaisemmin videot ovat enemmänkin toimineet esittely-, täyte- ja palkintomateriaalina oppitunneilla ja opettajan välineenä, mutta tieto- ja viestintätekniikan kehittymisen myötä videoiden tuottaminen ja jakaminen on tullut mahdolliseksi suuremmalle yleisölle. YouTube-videoita hyödyntämällä voimme vaihtaa autonavaimeen patterin, soittaa kitaraa ja oppia uusia tanssikuvioita.

Videoita pystytään tuottamaan hyvinkin edullisella tavalla ja ennen kaikkea helposti, mutta niitä voi myös vaivattomasti jakaa laajemmalle yleisölle. Miksi ei kuoron, orkesterin, tanssiryhmän tai musiikkiteatteriryhmän toiminnassa voitaisi hyödyntää samalla tavoin sosiaalista mediaa kuin metallisinfonian toteuttamisessa. Yksilötasolla kukin harjoittelee oman osuutensa videon avulla. Harjoitteluosuudet voidaan tarvittaessa videoita ja lähettää ohjaajalle, joka antaa palautetta. Skypen kautta voidaan harjoitella yhdessä parin tai pienryhmän kanssa ja saada ohjausta reaaliaikaisesti. Tarvitaan välineitä, joita jo suurimmalla osalla on, tahtoa ja yhteinen tavoite. Palaset loksahtavat paikalleen kapellimestarin ohjatessa yksilöt, soitinryhmät ja koko orkesterin soittamaan ja toimimaan yhdessä.

Tätä voisi parhaimmillaan olla yhteistoiminnallinen oppiminen, jossa yksittäisen ryhmän jäsenen panos on tärkeä, mutta ennen kaikkea tärkeää on löytää yhteinen sävel, yhteinen tavoite, johon ryhmän jäsenet sitoutuvat niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Yksilöiden ja pienryhmien (sellot, alttoviulut, huilut) tehdessä osuutensa ja enemmänkin syntyy orkesterinkokoinen sinfonia – tuotos, jossa kaikki osaset loksahtavat kohdilleen.

Opettajaa on formaalisessa yhteistoiminnallisessa oppimisympäristössä verrattu kapellimestariin: hyvään oppimisprosessiin johdattaminen vaatii taitoa ohjata yksilöt, pienryhmät ja koko luokka toimimaan yhdessä ja erikseen yhteistä tavoitetta kohti.

Formaalin oppimisympäristön ulkopuolelta tulevan vaikutteen eli Alexi Laihon ja 100 hevikitaristin innoittamana syntyi visio Itä-Suomen yliopiston omasta #100teachersfromUEF-yhteisöstä, joka ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti lähtisi ideoimaan ja kokeilemaan uusia tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa opetuksessa yhdessä opiskelijoiden ja muun henkilökunnan kanssa. Yliopiston strategian mukaisesti yhteinen tavoite on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö.

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl

professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

Tilanne on kestämätön – onneksi on tulossa muutos!

Ulkomailla saamme väsyksiin asti hehkuttaa koulutusjärjestelmämme pitkäkestoista kehittämistyötä, mahtavia opettajia, jotka tarjoavat kaikille laadukasta opetusta, ja tasokasta opettajien peruskoulutusta muun muassa. Tilanne on käymässä kestämättömäksi – parrasvaloissa oleminen on erittäin kiusallista vaatimattoman luonteemme takia, jota voisi aikamme kulttuuriseksi tuotteeksi kutsua.

Tähän on onneksi tulossa muutos – päättäjät ovat huomanneet tuskamme ja ovat tehneet hartiavoimin töitä tämän asian eteen. Päättäjiä on moitittu usein siitä, että he eivät käytä päätöstensä tueksi tutkittua tietoa vaan että he tekevät päätöksensä puhtaan mielivallan varassa. Päättäjät ovat kuitenkin olleet varsin kaukonäköisiä ”mielivaltaisesti”.

Näyttää nimittäin siltä, että supistukset ovat alkaneet vaikuttaa, sillä nuorten osaaminen on laskussa ja koulujen väliset erot ovat kasvussa, joten kaikille ei ole enää tarjolla LIIAN laadukasta opetusta. Tulosta on siis syntynyt ja tästä tietoisina päättäjät jatkavat hyväksi todettua linjausta eli koulutusleikkauksien tekemistä.

Päättäjät ovat ottaneet tietoisen riskin jatkaen supistuksia koulutussektorilla vaarantamalla talouskasvun, sillä OECD:n tuoreen raportin mukaan koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Luulen kuitenkin, että päättäjät ja talouden asiantuntijat eivät halua samaan julkisuusrumbaan kuin koulutuksen parissa työskentelevät. Koulutuksessa tehtävät leikkaukset on vain helpompi perustella talouskasvun nojalla. Pian Suomi taas kukoistaa omassa vaatimattomuudessaan – koulutus ja talous kuralla, onnellisuuspisteissä hännän huippuna, mutta vastineena oma rauha ja hiljaisuus.

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

Vedestäkö Järvi-Suomen yliopiston uusi brändi?

Brändi on nimi, termi, design tai muu ominaisuus, joka erottaa tuotteen muista. Voiko ”green” tai ”cleantech” olla brändi? Nehän ovat kopioita, joiden nimiin vannotaan jo sadoissa, ellei tuhansissa paikoissa ympäri maailmaa. Hyviä ja tärkeitä aihepiirejä, mutta voisiko meillä Suomessa olla ihan oma brändi?

Yhden hengen brändityöryhmä kokoontui ja tulokseksi tuli vesi. Ei täysin uniikki idea, sillä jo vuosikymmenen alussa Suomen maabrändityöryhmä ennusti, että monet Suomen tärkeimmistä menestystarinoista liittyvät veteen ja vesien laatuun vuonna 2030. Tällä vauhdilla näin ei kylläkään tapahdu. Monestako veteen ja vesien laatuun liittyvästä yrityksestä on kuluneen vuoden aikaa puhuttu uutena Nokiana tai Suomen uutena vientiveturina? Talvivaarasta!

Meillä Suomessa puhtaat ja riittävät juomavedet sekä vesien puhdistus ovat itsestään selvyys, samoin sadat tuhannet puhtaat järvemme. Myös osaaminen vedenkäsittelyssä, -mittaamisessa ja -puhdistuksessa on varmastikin maailman huippua. Kaikki tämä on ehkä liiankin itsestään selvää, ettemme ymmärrä kaiken tämän arvoa maailmalla.

Kaliforniassa kärsitään jo seitsemättä vuotta peräkkäin kuivuudesta. Tekoaltaat ovat alle puolillaan vettä, ja vedenkäyttöön tulee jatkuvasti uusia rajoitteita. Hedelmien ja kasvisten hinnat ovat nousseet, kun maanviljelyssä ollaan huolissaan keinokastelun riittävyydestä tulevina vuosina. Afrikassa ja Aasiassa vedestä puhutaan tulevaisuuden valuuttana – valitettavasti myös tulevien sotien aiheuttajana. Vesi voi olla tulevaisuudessa kalliimpaa kuin kulta, se on tulevaisuuden ”blue gold”.

Elintarviketeollisuutemme vienti ja Suomen matkailu voisivat saada nostetta vahvasta uudesta brändistä nimeltään vesi. Suomessa on jo lähdetty pullottamaan lähdevettä, ja viemään sitä muun muassa Venäjälle, Saksaan ja Arabiemiraatteihin. Mutta markkinaosuus on vielä heiveröinen. Vuonna 2012 uusiutuvasta pohjavedestä oli käytössä alle 20 prosenttia.

Voisiko vedestä tehdä myös yliopistomme uuden brändin – tai saada sille jopa uuden nimen? Pohtimisen arvoinen kysymys. Kuinka moni yliopisto maailmalla osoittaa sormellaan nimessään maantieteellistä ”syrjäistä” sijaintiaan? Eihän Lapin yliopisto tai Oulun yliopisto ole Pohjois-Suomen yliopisto – miksiköhän ei? Eikä yksikään Saksan yliopistoista ole ottanut nimekseen University of Eastern Germany – miksiköhän ei?

Voisiko meidän yliopistomme olla nimeltään University of Lakeland Finland – Järvi-Suomen yliopisto? Mikä matkailuvaltti meillä avautuisikaan, kun houkuttelemme ulkomaisia opiskelijoita. Ja mikä yliopisto maailmalla olisi jatkossa tunnettu puhteeseen veteen, sen tuottamiseen ja jälkikäsittelyyn sekä mittaamiseen ja sovelluksiin liittyvästä osaamisestaan ja koulutuksestaan? Tietenkin ULF!

Yliopistomme arvoja voisivat olla ”green and cristal-clean values”. ”Green” ja ”clean” maailmalla jo tunnettaisiin, mutta ”crystal” toisi mielikuvan puhtaasta juomavedestämme ja kristallinkirkkaista järvistämme. Tässä minulla on myös oma lehmä ojassa, sillä ”crystal” voisi tuoda mieleen myös valon: optiikan ja fotoniikan. Ja jos yliopistojen konsolidoituminen jatkuu, niin tervetuloa Järvi-Suomen yliopistoon myös Lappeenranta ja Jyväskylä.

Jyrkisaarinen_puheenvuorojaJyrki Saarinen
Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori

 

Suomi on alhaisten sosiaalimenojen maa

Suomi on saamassa hallituksen, jonka keskeisenä tehtävänä on vakauttaa julkinen talous tilanteessa, jossa sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen on korkea. Luontevaa on ajatella, että julkisen talouden ollessa laaja sen menoja voidaan leikata ilman että sillä olisi merkittävä vaikutus elämänlaatuun.

Tämä tulkinta on väärä ja perustuu tilastojen virheelliseen tulkintaan. Suomalaisten sosiaalimenot eivät ole erityisen korkeita. Pikemminkin ne ovat sekä vertailevasti että BKT:n tasoon nähden matalat.

Sosiaalimenojen suhdetta BKT:hen tulkitaan usein virheellisesti. Alkeellisin virhe on väittää sosiaalimenojen olevan joku tietty osuus bruttokansantuotteesta. Samaa on väitetty myös julkisista menoista. Näinhän ei tietenkään ole, vaan kyse on suhdeluvusta.  Tämä virhe on toistuvasti korjattu Tilastokeskuksen toimesta, eikä vaadi tässä yhteydessä sen enempää keskustelua. Toinen virhe on unohtaa, että sosiaalimenot ovat suhdeluku, jolloin sitä kasvattaa sekä talouden taantuma että menojen lisäys. Lamavuosina sosiaalimenot siis kasvavat suhteessa BKT:hen, koska BKT:n kasvu on sosiaalimenojen kasvua hitaampaa. Näin kuuluukin olla ja näin on tapahtunut Suomessa viime vuosina.

Näitä vakavampi virhe on kuitenkin se, että näkemys korkeista sosiaalimenoista perustuu sosiaalimenokäsitteen virheelliseen tulkintaan.

Sosiaalimenokäsite perustuu Euroopan unionin tilastotoimiston ESSPROSin (The European System of integrated Social Protection Statistics) määritelmään, joka kattaa sosiaalimenot bruttomääräisesti ja sulkevat ulos niin sanotun toisen ja kolmannen pilarin eläkkeet sekä yksityisen/kollektiivisen sairausvakuutuksen.

ESSPROS määritelmä sopii niihin maihin, joissa sosiaalimenot ovat verovapaita, joissa palvelut organisoidaan sosiaalivakuutuksena ja joissa ammattikohtaisia työeläkkeitä ja sairausvakuutuksia ei pidetä sosiaaliturvana. Se ei sovi Suomen kaltaisiin maihin, joissa verotus ja tulonsiirrot on pääosin koordinoitu verottamalla etuuksia, joissa on laaja julkinen palvelujärjestelmä ja joissa ammattikohtaiset työeläkkeet ja sairausvakuutukset ovat (pääosin) sosiaaliturvaa.

Erot ovat merkittävän suuria. ESSPROS-luokitukseen perustuvissa tai sitä pitkälti soveltavissa määritelmissä Suomen sosiaalimenojen suhde BKT:hen on neljänneksi korkein maailmassa. Korkeammat menot löytyvät vain Ranskasta, Belgiasta ja Tanskasta (ja näistä Belgian osalta luvuissa on tulkinnanvaraisuutta).

Kuitenkin jos sosiaalimenoista vähennetään etuuksista ja palveluista maksetut verot ja niihin sisällytetään ammattikohtaiset eläkkeet ja sairausvakuutukset, Suomen tilanne on aivan toinen.

Taulukko_Lähde_OECD

Tällä OECD:n laskemalla nettososiaalimenomittarilla laskettuna Suomen sosiaalimenot ovat OECD-maiden keskitasoa. Korkeimmat menot ovat edelleen Ranskassa, mutta toiseksi korkeimmat ovat Yhdysvalloissa, jossa on ammatilliset työeläkkeet ja työnantajaperustainen sairausvakuutus.

Näkemys Suomen sosiaaliturvasta muuttuu kokonaan kun nämä verot ja menoerät otetaan huomioon: Suomi on OECD-maiden joukossa sijalla viisitoista. Jos otettaisiin lisäksi huomioon muissa maissa yleiset sosiaalipoliittiset verovähennykset, joita Suomessa ei ole, Suomi olisi todennäköisesti vielä pari sijaa alempana.

Kaiken kaikkiaan Suomen sosiaalimenot ovat tosiasiassa matalat samalla BKT-tasolla oleviin maihin nähden. Jos menoista poistetaan työttömyydestä aiheutuvat sykliset menot, sosiaalimenoja kuvaava suhdeluku on vielä matalampi. Myös Suomen julkiset menot näyttäytyvät korkeampina kuin ovatkaan sosiaalimenojen verotuksen, laajan sosiaaliturvakäsitteen ja korkean työttömyyden vuoksi. Syystä tai toisesta tämä tosiasia ei ole suomalaisen hyvinvointivaltion uudistamisen perustana.

JuhoSaari-0272Juho Saari
Hyvinvointisosiologian professori

Syrjäseudulla vai keskellä maailmaa?

Nostammeko täällä Itä-Suomessa liian helpolla kädet ylös kansainvälistymiselle? Olemmehan me syrjäseudulta. Näin meille ainakin Suomessa uskotellaan.

Omalla alallani fotoniikassa Saksan Jena on yksi Euroopan keskuksista. Sieltä saivat alkunsa Ernst Abben, Carl Zeissin ja Otto Schottin perustamat Carl Zeiss AG vuonna 1864 ja Schott AG vuonna 1884.

Kun asiakas tulee Tokiosta Jenaan, kestää matka lyhimmillään 18 tuntia: ensin Berliiniin yhdellä välilaskulla sekä sieltä eteenpäin junalla yhdellä vaihdolla. Entäpä jos kohteena onkin Kuopio tai Joensuu? Lyhimmillään matka Naritan lentokentältä Itä-Suomen yliopiston kampuskaupunkien keskustoihin kestää viisi tuntia vähemmän.

Yhdysvalloissa fotoniikan keskuksia ovat arizonalainen Tucson ja New Yorkissa sijaitseva Rochester. Tucsoniin lento Los Angelesista kestää 1.5 tuntia ja New Yorkista yhdellä vaihdolla reilu 7 tuntia. Rochesteriin puolestaan päinvastoin. Kuopioon ja Joensuuhun lento Helsingistä kestää 1 tunnin. Rochesteriin pääsee myös junalla New Yorkista vajaassa 7 tunnissa, kun Kuopioon ja Joensuuhun pääsee Helsingistä reilussa 4 tunnissa. Kaikkiin merkittävimpiin Euroopan teollisuuskeskuksiin pääsee sekä Kuopiosta että Joensuusta alle 6 tunnissa.

Hollannin Goesissa sijaitseva high-tech-yritys kärsii samasta alemmuuskompleksista: hollantilaisten mukaan he asuvat keskellä ei-mitään. Mutta Brysselin lentokentältä perille ajaa reilussa tunnissa ja Amsterdamista perille pääsee junalla reilussa kahdessa tunnissa.

Etäisyydet ovat suhteellisia – meidän omia mielikuviamme. Puhelimet, sähköpostit ja videokonferenssit ovat entisestää kutistaneet maailmaa – globaaleja markkinoitamme.

Kuopiolaiset ja joensuulaiset vientiyritykset: Itä-Suomen yliopisto on siis keskellä globaalia maailmaa. Onnea kansainvälistymiseen!

Jyrkisaarinen_puheenvuorojaJyrki Saarinen

Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori