Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
    • Itä-Suomen yliopisto
    • University of Eastern Finland
Sosiaalisen median profiilit
  • Puheenvuoroja
  • Author: Viestintä
20.2.2020

Toivoa ilmastoahdistuksen keskellä

Ilmastoahdistus on viime aikoina noussut toistuvasti esiin mediassa. Kasvava huoli planeetasta ja samea tulevaisuus kuumeisella pallolla saa monet nuoret pohtimaan, voiko tällaiseen maailmaan saada lapsia.   Ilmastoahdistuksella nykysukupolven kokemuksena ajan päättymisestä on monia yhtäläisyyksiä 1970-luvun kylmän sodan tuomaan maailmanlopun retoriikkaan. Silloin ydintalven riski oli merkittävä; olihan Neuvostoliitto osoittanut tuhovoimaansa jo vuonna 1961, kun se teki Novaja Zemljassa maailman suurimman ydinräjäytyksen, joka vastasi noin […]

Kuvituskuva opiskelijasta kirjaston kirjahyllyjen välissä.
19.2.2020

Työuralla kehittyminen motivoi avoimen väylän opiskelijoita

TRY eli Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa toteutettiin keväällä 2019 kysely Avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijoiksi valituille opiskelijoille. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 661 opiskelijaa kymmenestä yliopistosta. Vastaajista 237 (36,2 %) opiskeli Itä-Suomen yliopistossa, ja tässä kirjoituksessa tuomme esille heidän vastauksiaan. Kerromme, mikä motivoi heitä hakeutumaan Avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijoiksi. Vastauksista oli erotettavissa kolme laajempaa teemaa, jotka […]

4.2.2020

Opiskelijat mukana avoimen yliopiston väylän kehittämisessä

Tutkinto-opiskelijaksi hakeminen avoimen yliopiston väylän kautta on saanut valtakunnallista huomiota TRY eli Toinen reitti yliopistoon -hankkeen myötä. Hankkeessa kehitetään avoimen yliopiston opintojen perusteella tapahtuvaa opiskelijavalintaa eli avoimen yliopiston väylää yhteistyössä yhdentoista suomalaisen yliopiston kanssa. Tavoitteena on saada väylästä varteenotettava vaihtoehto todistusvalinnan ja valintakokeiden rinnalle. Tärkeimmät kohderyhmät hankkeessa ovat toisen asteen opiskelijat, välivuotta viettävät nuoret ja […]

30.1.2020

Planetaarinen sivistys on vastaus aikamme ongelmiin

Planetaarinen sivistyminen on vastaus nykyajan haasteisiin, joissa ylisukupolvisuus, paikallinen ja globaali sekä ihminen ja luonnon ekosysteemit kietoutuvat toisiinsa. Sivistymisessä on kyse siitä, että elämää ankkuroidaan pitäviin todellisuuden tulkintoihin. Koska uusi tieto korvaa vanhaa, muuttuu myös käsitys siitä, mitä edistymisellä ymmärretään. Myönteisellä kehityksellä on kaksi luovuttamatonta periaatetta, jotka varmistavat (a) ihmisen olemassaolon ja (b) ihmisten välisen […]

8.1.2020

Jatkuva oppiminen on valttikorttisi työelämässä 

Olemme UEF:ssa tarkastelleet jatkuvaa oppimista syvemmin nyt vuoden ajan ja hakeneet uusia näkökulmia jo olemassa olevaan tarjontaan. Osana jatkuvaa oppimista olemme kehittäneet ja rakentaneet useita MOOC eli Massive Open Online Course -opintojaksoja. Osa on jo avoinna ja moni avautuu tämän vuoden aikana. MOOC:it ovat loistava tapa avata yliopiston jatkuvan oppimisen opetustarjontaa laajalle kohderyhmälle. Muuttuvat työelämän rakenteet ja osaamistarpeet vaativat osaamisen jatkuvaa päivittämistä. Koska opiskelun saavutettavuuden helppous on tänä päivänä tärkeää erilaisten elämäntilanteiden, kuten työn ja perheen yhdistämisen tai kauempaa tapahtuvan opiskelun vuoksi, ovat MOOC-opintojaksot kätevä […]

12.12.2019

Opettajankoulutuksessa on syytä välttää äkkinäisiä määrällisiä suunnanmuutoksia!

Väestörakenteen muutos on tämän hetken yksi voimakkaimmin yhteiskuntamme kehitykseen vaikuttava tekijä. Aluetutkija Timo Aro on kutsunut sitä ”pirulliseksi ongelmaksi”, koska muutos vaikuttaa ainakin neljällä eri tasolla: syntyvyyden alentuminen, ikärakenteen muutos, muuttoliikkeen ja eri alueiden polarisoituminen. Suomessa syntyvyys on 2010-luvulla laskenut jyrkimmin kehittyneissä maissa. Syntyneitä oli viime vuonna lähes 25 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2010. Laskua […]

11.11.2019

Dialogitaitoja digiajan johtamiseen

Johtamisen kurssilla opiskelijat miettivät, millainen on hyvä johtaja. Vastauksissa korostui, että hyvä johtaja kuuntelee. Dialogi (dia = läpi; logos = sana) on vuorokuuntelua, joka synnyttää luottamusta. Kuulluksi tuleminen on voimaannuttava ja innostava kokemus. Dialogi ei ole tiedon jakamista, vaan omien ajatusmallien kyseenalaistamista ja eläytymisestä toisen kokemuksiin. Dialogi edellyttää keskinäistä luottamusta, koska sillä ei ole ennalta […]

4.10.2019

It is time for caring and listening to one another

The act of violence that took place at Savo Vocational College in Kuopio this Tuesday (1 Oct 2019) will have a long-lasting effect on our community and society. On behalf of all those promoting student well-being at UEF, we’d like to remind our students that no one should feel left alone with what they are […]

4.10.2019

On välittämisen ja kuuntelun aika

Kuopiossa tiistaina (1.10.2019) Savon ammattiopistossa tapahtunut väkivallanteko koskettaa ja puhututtaa yhteisöä ja yhteiskuntaa vielä pitkään. Haluamme UEFin opiskeluhyvinvointityön nimissä vielä muistuttaa, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin kokemustensa kanssa. On normaalia, että äkilliset järkyttävät tapahtumat voivat synnyttää ihmisissä erilaisia ajatuksia, tunteita ja kehontuntemuksia. Ihmiset voivat reagoida eri tavoin – kukin omalla tavallaan. On hyvä ymmärtää, että […]

23.8.2019

Kohti uutta koulua

Yhdysvaltain johtaviin kasvatustieteilijöihin kuuluva Stanfordin yliopiston kasvatustieteen professori Linda Darling-Hammond on kysynyt, miten koulu organisoituisi, jos se keksittäisiin nyt? Professorin mielestä koulu on kyettävä organisoimaan muuttuneen ajan mukaiseksi saavutettua hyvää unohtamatta. Moderni tuotantoelämä on kehittynyt tiedon ja aineettoman materian (osaamisen) jalostamiseen sekä niiden innovatiiviseen tuotteistamiseen. Perinteinen teollisuus on tärkeää, mutta ei edusta enää merkittävää uuden […]

Artikkelien sivutus

Edellinen Sivu 1 Sivu 2 … Sivu 5 Sivu 6 Sivu 7 … Sivu 9 Sivu 10 Seuraava

Tietoja blogista

UEF Puheenvuoroja -blogi on Itä-Suomen yliopiston henkilöstön yleinen blogialusta. Ehdotuksen blogikirjoitukseksi voit välittää yliopiston viestintäpalveluiden sähköpostiin: viestinta@uef.fi. / The UEF Puheenvuoroja blog is a general blog for the University of Eastern Finland staff. You can send your proposal for a blog post to the university's Communications and Media Relations by email: viestinta@uef.fi

Luetuimmat artikkelit / Most popular articles

  • 9.1.2024

    Miksi hoitajat vaihtavat alaa – palkka ei ole ainoa syy

  • 3.10.2022

    Mitä on plagiointi, ja miksi se on väärin? Huomioita tiede- ja tietokirjoittamisen etiikasta

  • 21.12.2023

    Itä-Suomen yliopisto teki videosarjan arjen pienistä ekoteoista

  • 10.2.2023

    Miten Nikola Teslan loputtoman sähkön piti toimia?

  • 7.12.2022

    Elintarvikepetosten arviointi rikosprosessissa on epäyhtenäistä

Arkisto / Archive

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Toukokuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Elokuu
    9. Syyskuu
    10. Lokakuu
    11. Marraskuu
    12. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Heinäkuu
    7. Elokuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Syyskuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Syyskuu
    8. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Toukokuu
    4. Kesäkuu
    5. Elokuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu
    1. Huhtikuu

Tilaa blogi / Subscribe to the blog

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Sosiaalisen median profiilit
Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus