Tiede on empirian ja ideologian kokonaisuus
Helsingin Sanomien pääkirjoitus Professorin kirja paljastaa vasemmistoradikaalien likaiset temput (HS 3.4.2021) on pahoittanut monien yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien mielen. Pääkirjoituksessa linjataan: ”Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.” On hienoa, että Helsingin Sanomat on kiinnostunut tieteenfilosofian peruskysymyksistä. Tämä on nykykeskustelussa tervetullutta. Tiede […]
Kakkufilosofiaa oppimisesta ja kehittämisestä
Työelämän kiihtyvien tulostavoitteiden, vaikuttavuuden ja suoritteiden maailmassa tarvitaan kunnianpalautus oppimisen, ihmisten keskinäisen yhteistoiminnan ja uusien asioiden kehittämisen perimmäistä merkityksistä. Kakku ja leipominen ovat oivallisia metaforia ymmärtää niin oppimista, yhdessä ajattelua, tiedon rakentamista kuin kehittämistäkin. Erilaisista kakuista olen saanut itselleni tärkeän metaforan myös kriittisesti arvioida toimintaani opettajana, tutkijana kuin työyhteisöjen kouluttajana. Tiedon ja oivallusten leivontatalkoisiin […]
Mihin toksikologiaa tarvitaan?
Muutama vuosi sitten kävellessäni erään naapurimaan kaupungin kadulla, minut pysäytti nuori feissari, joka oli keräämässä nimiä kokonaisen tuoteryhmän kieltämiseksi. Kun sanoin, etten ole ihan samaa mieltä hänen esittämistään perusteluista, hän ihmetteli, miten en ymmärrä, miten vaarallisia kemikaalit yleisesti ottaen ovat. Vastasin, että jonkun verran taidan asiasta tietää, sillä olen koulutukseltani toksikologi. Tämä hämmästytti häntä vielä […]
UEF-Karelia-Savonia -lakiasiainyhteistyö
Alueellinen yhteistyö Itä-Suomen yliopiston ja Savonia- ja Karelia-ammattikorkeakoulujen kesken on yksi pisimmistä yliopiston ja ammattikorkeakoulujen välillä jatkuneista yhteistyömuodoista. Yhteistyö on jatkunut keskeytyksettä vuodesta 2011 alkaen jo kymmenen vuoden ajan, ja jatkuu edelleen. Se toteuttaa hyvin alueellisen yhteistyön tavoitetta, joka on kirjattu yliopiston strategian toteutusohjelmaan. UEF-Karelia-Savonia -lakiasiainyhteistyö käynnistyi syyskuussa 2011, kun sekä ammattikorkeakouluilla että yliopistolla todettiin […]
Tutkimusretkellä metsäammattilaisuuteen
Pirkanmaalaisen avohakkuuaukean reunassa kollega kaulaa ohi mennessään haavan, kun palailemme pystymittakohteelta autolle. Pohjoisemmassa nuoret kiipeävät puihin estääkseen vanhan metsän hakkuun. Näistä hetkistä on vierähtänyt kolmekymmentä vuotta. Haapa on kuollut pystyyn ja aukea sen ympärillä metsittynyt, vanha metsä suojeltu. Pystymittakirveet ovat jo lähes yhtä kauan pölyttyneet varastossa ja niiden tilalle ovat tulleet tietokoneet, matkapuhelimet ja padit. […]
”Elon laskuoppi”, eli kuka tutkisi oppikirjoja?
Joensuun tyttölyseon matematiikan ja luonnonopin nuoremman lehtorin Efraim Elon Laskuoppi-oppikirjaa käytettiin Suomen kouluissa yli 50 vuotta ja siitä otettiin 31 painosta. E.N. Setälän Suomen kielen oppikirja piti pintansa kouluoppikirjana vielä kauemmin, ja sen periaatteita heijastuu perusopetuksen vuoden 2016 opetussuunnitelmaan – yli 100 vuotta ensipainoksen ilmestyttyä. Monet oppikirjat ovat kestäneet aikaa. Ne olivat pitkään tavallisesti yhden […]
Kuka huolehtii koululaisten välipaloista?
”Meilläpä oli tänään parkouria koulussa. Et arvaa, mitä opin! Sopiiko, jos näytän ruuan jälkeen”, kysyy koululainen silmät innosta hehkuen päivällispöydässä. Tämä on varmasti asia, jonka moni vanhempi mielellään kuulisi lapsensa suusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn mukaan juuri parkour on harrastus, jota monet koululaiset toivoivat pääsevänsä harrastamaan koulupäivän yhteydessä, jos harrastamisen Suomen malli rantautuu peruskoulujen arkeen. […]
Korona ei nujertanut kansainvälistä yhteistyötä Suomen ja Venäjän rajaseuduilla
”Speak Business: Strategic Planning and Project management in the cross-boarder area” -hankkeen tavoite on ollut lisätä Suomen ja Venäjän rajaseutujen välistä yhteistyötä yhteisten liiketoimintaprojektien avulla. Marraskuussa 2018 käynnistynyt hanke kuului laajaan Karelia CBC -yhteistyöohjelmaan (cross-border cooperation). Itä-Suomen yliopistosta Speak Business -hankkeeseen osallistuivat Jatkuvan oppimisen keskus (silloinen Aducate) ja kauppatieteiden laitos. Tavoitteenamme oli järjestää projektisuunnitteluun ja […]
Miksi tutkija tarvitsee taidetta ja taiteilijoita?
”Me [tutkijat] ollaan totuttu ajattelemaan, et se on hyvää ja tärkeetä, et voidaan antaa asioille nimiä ja luokitella niitä ja laittaa ne jotenki järjestykseen, että se on tapa olla maailmassa ja tehdä siitä parempi paikka. — Mutta mitä kaikkee voi jäädä näkemättä?” Lainaus on yhteiskuntatieteen tutkijoiden ja esittävän taiteen ammattilaisten Puhekupla-työryhmän tapaamisesta, jossa pohdimme tutkijoiden […]