Kiitos vuodesta 2020 ja antoisaa tulevaa!
Poikkeuksellinen vuosi on tullut päätökseensä. On aika kerrata hieman myös HUMUS-hankkeen tämän vuoden toimintaa ja kurkistaa tulevaan. Lisäksi on aika kiittää vuodesta kaikkia toimintaan osallistuneita humanisteja, työelämän edustajia ja muita yhteistyökumppaneita. Tervetuloa mukaan myös ensi vuonna! Työelämätapahtumat siirrettiin verkkoon Koronatilanteen vuoksi myös HUMUS siirtyi maaliskuussa 2020 kokonaan etätyöskentelyyn, ja kevään toiminta suunniteltiin uudelleen. Syntyi Haku […]
Hands on -asenne vie harjoittelijan pitkälle
Ennen koronaa kulttuurintutkimuksen opiskelija Laura Väänänen haaveili harjoittelusta ulkomailla. Harjoittelu Joensuussa Abloylla on kuitenkin tarjonnut hänelle antoisan, kansainvälisen työympäristön. Häntä ohjaa markkinointikoordinaattori Linda Moorrees, joka hänkin on koulutukseltaan humanisti. Millaista polkua Linda on päätynyt Abloylle, mitä ovat humanistien vahvuudet työelämässä ja millainen Lauran harjoittelukokemus on ollut? HUMUS-hankkeen opiskelijatyöyhmä haastatteli Lauraa ja Lindaa. Harjoittelija Laura Väänäsen […]
Käytä hetki verkostoitumisen oivaltamiselle ja huomaat tekeväsi sitä jo paljon
Verkostoituminen on työelämässä tärkeää, mutta kuinka päästä siinä alkuun? Vierasblogissa Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n yhteisösuunnittelija Vilja Byström kertoo omat vinkkinsä verkostoitumiseen. Luontevat kohtaamiset kasvattavat verkostoasi kuin itsestään Viimeisen kuuden vuoden aikana taide- ja kulttuurialan korkeakouluopiskelijoiden kanssa työskennellessäni olen huomannut, että pelkkä ajatuskin verkostoitumisen aloittamisesta saattaa tuntua epämukavalta. Kenties yksi syy on sanan vahva ja […]
Pidä silmät auki hakiessasi harjoittelupaikkaa
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) radio- ja tv-arkistossa kesänsä harjoittelussa viettänyt Nelli Peltokangas kannustaa humanistiopiskelijoita suhtautumaan harjoittelupaikan hakuun avoimin mielin. Lue, miten Nelli sai harjoittelupaikan ja millainen kokemus oli. Nelli Peltokangas opiskelee nyt viidettä vuotta kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmassa. Erikoistumisalanaan hänellä on kulttuuriantropologia. Lisäksi hän on opiskellut perinteentutkimusta, museologiaa ja historiaa. Pitkälle edenneet opinnot alkoivat viime lukuvuonna olla […]
Haku päälle 3 – humanistien työelämäviikko verkossa 16.–19.11.
HUMUS – Humanistit uudistuvassa työelämässä -hanke (ESR) järjestää Haku päälle 3 -viikon verkossa 16.11.–19.11. Viikon aikana vieraillaan työpaikoilla, opitaan työelämästä ja harjoitteluista sekä harjoitellaan hissipuheen pitämistä ja työhaastattelutilannetta. Viikko huipentuu Kohti kansainvälistä työelämää -tilaisuuteen, joka järjestetään yhteistyössä KOVAT-hankkeen (ESR) kanssa. OHJELMA Maanantai 16.11. klo 13–14 Vierailu: Mantsinen Group oy Ilmoittautuminen 16.11. klo 11 mennessä: https://webropol.com/ep/mantsinen […]
Kohti kansainvälistä työelämää -tilaisuus 19.11.2020
Aika: 19.11.2020 klo 10.00–16.00 Paikka: verkossa Kieli: suomi ja englanti Miksi kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden huomioiminen on tämän päivän organisaatioiden elinehto? Minkälaisin taitoja monikulttuurisessa työympäristössä toimiminen vaatii työyhteisöltä ja tulevaisuuden osaajalta? Millaisia vahvuuksia humanististen alojen kansainvälisillä osaajilla on monikielisissä ja -kulttuurisissa työympäristöissä? Kohti kansainvälistyvää työelämää -tilaisuudessa pureudutaan monikielisyyden ja ‑kulttuurisuuden kysymyksiin. Tilaisuuden pääpuhujana on teknologia-alan vaikuttajana […]
Harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina
”Harjoittele ainakin kerran opintojesi aikana!” kannustaa Hanna Puro, joka kertoo blogissa korkeakouluharjoittelustaan Museovirastolla keväällä 2020. Millainen kokemus oli, ja millaisia vinkkejä hänellä on harjoittelupaikkaa etsivälle? Olen perinteentutkimuksesta pian filosofian maisteriksi valmistuva nuori generalisti, joka innostuu uusista ajatuksista, oivaltamisesta ja yhdessä tekemisestä. Olen suorittanut opintojeni aikana kaksi keskenään hyvin erilaista harjoittelua: Ensimmäisen harjoitteluni tein Itä-Suomen yliopiston […]
Mentorointiohjelman ilmoittautuminen on käynnistynyt
Itä-Suomen ylipoiston humanistisen osaston mentorointiohjelman ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa: https://webropol.com/s/ilmoittaudumentoroitavaksi Itä-Suomen yliopistossa käynnistyy joulukuussa 2020 humanistisille aloille suunnattu puolivuotinen mentorointiohjelma. Mentorointiohjelma tarjoaa humanististen alojen opiskelijoille ja niiltä valmistuneille tukea omien uratavoitteidensa saavuttamiseen ja lähentää heitä Itä-Suomen alueen työelämätoimijoiden kanssa. Mentorointiohjelma on käynnissä mentoroitaville 20.11.2020–31.5.2021 ja se on osa HUMUS – Humanistit uudistuvassa työelämässä -hanketta (ESR). […]
Kevyesti ja kestävästi yrittämisen alkuun -paneelikeskustelu POLKU-tapahtumassa ti 22.9. klo 13
HUMUS-hanke (ESR) osallistuu POLKU-yrittäjyystapahtuman ohjelmaan Kevyesti ja kestävästi yrittämisen alkuun -paneelikeskustelulla tiistaina 22.9. klo 13–14 verkossa. Ilmoittaudu ja saat paneelikeskustelun Zoom-linkin sähköpostiisi. Keskustelu esitetään myös Joensuun Tiedepuiston Temple of Challenge -salissa. Panelistit: Hanna Lusila, vastuulliseen designiin keskittyneen Weecos-verkkokaupan perustaja ja toimitusjohtaja Anniina Löytönen, NY:n Vuosi yrittäjänä -ohjelman kautta Löytönen Wallpaper -yrityksen perustanut nuori yrittäjä Hanna […]
Työnantaja, tiesitkö että humanistit ovat työelämän ässiä?
Vierasblogissa Kieliasiantuntijat ry:n, TAKU ry:n ja MAL ry:n edustajat rohkaisevat työnantajia tutustumaan humanistiseen alaan. Mistä yritykselle monitaitoinen ja tuottava työntekijä? Sitä varmasti monesti pohditaan, kun rekrytointi on ajankohtaista. Hyviä hakijoita löytyy aina, mutta liian monesti humanistit jäävät huomiotta. Humanistinen osaaminen on laaja-alaista. Pääaineen tuoman substanssiosaamisen lisäksi humanistien ydintaitoja ovat analyyttisyys, laajojen kokonaisuuksien hallinta, kriittisyys ja […]