HUMUS-hanke päättyi – tutustu kolmivuotisen hankkeen tuloksiin

Elokuun 2022 lopussa päättyneen HUMUS-hankkeen keskeisinä tavoitteina olivat humanistialoilta valmistuneiden työelämään siirtymisen sujuvoittaminen sekä alan opiskelijoiden ja jo valmistuneiden humanistien työelämäyhteyksien kehittäminen. Lisäksi hankkeessa korostettiin oman osaamisen tunnistamisen ja niiden esittämisen taitoja, ylipäätään työhakuvalmiuksien kehittämistä. Erityisen keskeistä hankkeessa oli yritysten ja muiden työnantajaorganisaatioiden humanisteja koskevien tietojen päivittäminen.

HUMUS-hankkeen taustatiedot: Toteuttaja: Itä-Suomen yliopiston humanistinen osasto Toteutusaika: 1.9.2019–31.8.2022 Rahoitus: 450 526 € Päärahoittaja: Etelä-Savon ELY-keskus Muut rahoittajat: Abloy oy, Business Joensuu, Future Missions oy, Hukka Design oy, Joensuun popmuusikot ry, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, Kieliasiantuntijat ry, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry, Pohjois-Karjalan kauppakamari, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry, Siun sote, Valamis oy ja Youpret oy Kohderyhmä: Humanistisen alojen opiskelijat ja valmistuneet, Itä-Suomessa toimivat yritykset Tavoite: Humanistien työllistymisedellytysten parantaminen, yritysten humanisteja koskevien tietojen päivittäminen, humanistisen koulutuksen kehittäminen

HUMUS järjesti ajankohtaisia työelämätapahtumia, opiskelijoiden työpaikka mentorointia, työpaikkavierailuja sekä alumnitapahtumia, jossa alalta valmistuneet ja työelämään sijoittuneet humanistit kertoivat työllistymistarinaansa. Näin opiskelijat pääsivät kuulemaan eri työelämän alojen työpaikoista ja -tehtävistä ja humanistien työllistymisestä niihin. Työnhakua ja muita työelämän käytäntei käsitelleissä tietoiskuissa, työpajoissa ja valmennuksissa niin ikään edistettiin humanistien taitoja oman osaamisen markkinoinnissa.

Hankkeen kohderyhmät saivat yritysvierailuilla kokonaiskuvaa alueen yrityskentästä ja niiden tarjoamista työmahdollisuuksista. Samalla yrityksissä tultiin entistä tietoisemmiksi humanistien osaamisesta ja tietotaidosta. Opiskelijat kuulivat muun muassa uranäkymistä kansainvälisissä tehtävissä huolinta- ja logistiikka-aloilla. Niin ikään opiskelijoille avautui ohjelmistoalan vierailujen myötä uusia polkuja käyttäjäkokemuksiin ja käytettävyystestauksiin. Yritystapaamisissa korostuivat kieli- ja viestintätaidot perustana sujuville asiakaskohtaamisille. Tämä ilmentää suoraan humanistisen koulutuksen ydintä eli kielten, kulttuurisen moninaisuuden ja vuorovaikutuksen ymmärtämistä nykyaikaisen työelämän resurssina. 

Humanistiseen koulutukseen kehitettiin työelämäopintojen toimintamuoto, mentorointiohjelma. Kuten työharjoittelusta, mentoroinnista opiskelija saa ajantasaista tietoa työelämän käytänteistä, tutustuu konkreettisesti työelämän kysymyksiin ja arvioi omaa osaamistaan ja kehittämistarpeitaan suhteessa tiettyihin työtehtäviin. Ohjelmassa opiskelijat tutustuivat kansainvälisen kaupan alaan, kääntämisen- ja tulkkauksen konkretiaan, tiedonvälitykseen, viestintään ja kirjastotoimeen. Toimintamallin idea on siinä, että mentorinsa osaaminen, urapolku ja työtehtävät avaavat ja konkretisoivat opiskelijalle omia uratavoitteitaan ja työelämään sijoittumista edistävää verkostoitumista. Mallin toinen idea on, että luonnollinen vuorovaikutus mentorin kanssa auttaa opiskelijaa arvioimaan ja tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja tuomaan niitä esiin. Ohjelman myötä osa opiskelijoista päätyi mentorinsa organisaatioon työharjoitteluun ja mahdollisesti työuransa alkupäähän. 

Hankkeen opiskelijatyöryhmän kautta ohjelmallisiin toteutuksiin saatiin arvokasta opiskelijanäkökulmaa. Työryhmä antoi tärkeän panoksen tapahtumien järjestelyihin ja tiedotukseen. Näin työryhmän toimintaan osallistuneet opiskelijat saivat hankkeen myötä humanistin arkipäiväistä työkokemusta. 

HUMUS-hankkeen tuloksia lukuina 2 mentorointiohjelman kautta, 32 mentoriparia 8 työelämäviikkoa 30 tietoiskua ja valmennusta 31 opinnäyte- ja projektityöaihetta yhteistyöorganisaatioilta 35 organisaation työelämäverkosto humanistiselle osastolle 42 organisaatiota vierailukohteena 95 järjestettyä yleisötilaisuutta 180 osallistumiskertaa kansainvälistymisvalmiuksia vahvistavissa koulutuksissa ja tapahtumissa 1925 osallistumiskertaa kaikkiin tilaisuuksiin

Olennaisia koulutuksen työelämälähtöisyyttä kehittäviä toimintamuotoja hankkeessa olivat opinnäyteyhteistyö, vierailuluennot ja yritysyhteistyökurssit. Yhteistyökursseilla opiskelijat pääsivät tutustumaan muun muassa kustannustoimintaan. Lisäksi eräiden yritysten kanssa hankkeessa pilotoitiin humanistien taidoille perustuvia työharjoittelupaikkoja, josta hyötyivät molemmat osapuolet.

Hanke osoitti, että osana opintoja järjestettävät yhteistyötoimet vahvistavat koulutuksen työelämärelevanssia ja lisäsivät yrityksissä tietoutta humanistien osaamisesta, tiedoista ja taidoista. Luopumatta teoriapainotteisesta akateemisesta koulutuksesta työelämän asiantuntijat ovat tuoneet opintoihin käytännöllistä sovellettavuutta.

Hankkeen päätteeksi siinä tunnistetut hyvät käytännöt on muotoiltu työelämäyhteistyömalliksi. Malli julkaistaan avoimesti tutustuttavaksi humanistisen osaston työelämäsivustolla. Niin ikään hankkeessa saatiin aikaan koulutusyksikön, yritysten ja muiden työelämän toimijoiden välinen, aktiivinen työelämäverkosto. Tämä yhteistyömuoto on vakinaistettu humanistisen osaston pysyviin perustoimintoihin.

HUMUS-hankkeen tuloksia hankkeen kautta yrityksiin työllistyneitä ja harjoittelupaikan saaneita opiskelijoita opinnäyteyhteistöitä vierailuluentoja kursseilla, yritysyhteistyökursseja opiskelijatyöryhmätoiminnan aloittaminen työelämäverkosto humanistiselle osastolle humanistisen osaston työelämätoimintamalli Luotsi Joensuu -hankkeen kanssa kehitetty TalentHub-alusta, jossa kansainväliset osaajat ja työpaikat kohtaavat toisensa.

Hankkeessa järjestettiin yrittäjyyttä ja itsensä työllistämistä tukevia tilaisuuksissa, joissa yrittäjyyden asiantuntijat esittelivät eri yritysmuotoja ja niiden toimintaan liittyviä kokemuksiaan. Esimerkiksi palvelumuotoiluun keskittyvässä työpajassa keskityttiin siihen, miten humanistisen osaamisen pohjalta voi luoda palveluja ja yritystoimintaa. Tällaisen tietotaidon kokoaminen ja esiin tuominen osoittautui hankkeen myötä erityisen tärkeäksi. Hankkeessa paljastui, että humanistiselta koulutusalalta valmistuneet ovat erittäin aktiivisia erimuotoisten yritysten perustajia. 

Hankkeen tuloksena humanistien vahvuudet tunnetaan Itä-Suomen työmarkkinoilla paremmin kuin ennen. Yhä kansainvälisemmässä työelämässä tieto humanistien kieliosaamisesta, ihmisymmärryksestä ja kulttuurien välisistä kohtaamisista on hankkeen myötä saavuttanut itäsuomalaista työelämää. Samalla vuorovaikutuksellinen yhteistyö on lisännyt itäsuomalaisten yritysten edustamien alojen houkuttelevuutta opiskelijoiden, tulevaisuuden työvoimapotentiaalin keskuudessa. Näin hankkeen voi olettaa vaikuttaneen alueen ja maakunnan veto- ja pitovoimaan.

Koulutuksen ja työelämän välille muodostunut aktiivinen vuorovaikutus auttaa tulevaisuudessa ennakoimaan työelämän muutoksia ja muuttuvia osaamistarpeita. Tämä puolestaan mahdollistaa työelämän suoraan palautteeseen nopeasti reagoivan koulutuksen kehittämisen – paremman humanistisen maailman.

Kiitos kaikille HUMUS-hankkeen toimintaan osallistuneille organisaatioille!

Hankkeen yhteistyökumppaneiden logoja

Hankkeen yhteistyökumppaneiden logoja

Kiitos hankkeen rahoittajille! 

Hankkeen rahoittajien logojaHankkeen rahoittajien logoja

Teksti: HUMUS-hankkeen projektipäällikkö Anna Logrén, vastaava johtaja Risto Turunen, ohjaaja Jukka Mäkisalo ja projektisihteeri Miia Hartikainen 

Kuvitus: Miia Hartikainen

Lukuvinkit HUMUS-hankkeen ajalta – tutustu hyödylliseen työelämätietoon

Humanistit uudistuvassa työelämässä -hanke on päättynyt, mutta hankkeen aikana tuotetut sisällöt jäävät jatkossakin hyödynnettäväksi. Tähän julkaisuun on koottu aihealueittain tämän blogin sisältöjä tietopankiksi.

Blogitekstit, kuten haastattelut, vinkkaukset ja alumnitarinat, sisältävät arvokasta työelämätietoa ja vinkkejä erityisesti opiskelijoille, valmistuneille ja työelämän edustajille humanistien potentiaaliin perehtymiseksi. Sisällöt auttavat esimerkiksi harjoittelupaikan miettimisessä ja omien työelämävalmiuksien kehittämisessä. Tekstejä lukemalla ja reflektoimalla opiskelija saa myös sisältöä omaan portfolioon.

Alumnitarinoita

Abloyn markkinointikoordinaattori Linda Moorreesin urapolku.

Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen ja Kansalliskirjaston tietoasiantuntija Liisa Näpärä.

Mitä amanuenssin työhön kuuluu.

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n projektipäällikkö Leena Virratvuori, AtFlow Oy:n UX Designer Sonja Siekkinen ja Kuhmo-talon toimitusjohtaja Mikko Nortela.

Valamis Oyj:n Social media specialist Hanna Hotulainen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun lehtori Laura Hokkanen sekä Kieliasiantuntijat ry:n asiantuntija Taina Ukkola.

Kuvituskuva, jossa hymyileviä ihmisiä, henkilö tietokoneella, puhetta pitävä ihminen, teksti millainen on unelmiesi työpaikka sekä HUMUS-hankkeen logo

Freelance-työ, yrittäjyys, osuuskunnan kautta työskentely

Englannin kieltä ja kääntämistä opiskeleva Aleksi Nevalainen työskentelee Osuuskunta Monikielisten kautta. 

Esimerkkejä freelance-työstä, mitä se mahdollista ja mihin se ei taivu. Linkkivinkkejä.

Yrittäjyysvinkkejä humanisteille, Rookie Communicationsin toimitusjohtaja Arttu Käyhkö ja esimerkkejä humanistiyrittäjistä.

Humanistien paikka työelämässä

Huhuja humanisteista -podcast: Mitä humanistit tuovat työelämään? Vinkkejä työelämään. Teemoina muun muassa kansainväliset työympäristöt, digitalisaatio, yritysmaailman suhtautuminen humanisteihin, humanistit bisneksessä sekä työelämän ja yliopistojen yhteistyö.

Millaisiin tehtäviin humanisteja työllistyy ja mikä on heidän ydinosaamistaan. 

Mihin humanisteja tarvitaan IT-alalla, Valamis oy:n toimitusjohtaja Jussi Hurskainen.

Miten kulttuuriantropologi päätyy esihenkilötehtäviin ja miten osaamistaan voi markkinoida, Kelan palvelupäällikkö Jesse Räsänen.

Millainen on humanistin unelmatyöpaikka ja millaista osaamista hän tuo työelämään, osuuskunta Monikielisten Maija Horttanainen.

Kuvituskuva, jossa hymyileviä, keskustelevia ja puhetta pitäviä ihmisiä HUMUS-hankkeen tilaisuuksissa.

HUMUS-hankkeen tilaisuuksien koonteja

Humanistinen tulevaisuus – HUMUS-hankkeen päätöstilaisuus. Koonti ja tallenne. Muun muassa vestintätaitojen merkitys työelämässä, humanistien työllisyysnäkymät sekä HUMUS-hankkeen tulokset ja työelämäyhteistyön tulevaisuus.

Luotsi Joensuun palvelut ja TalentHub-alusta, Ideoita osaamisportfolioihin, Pohjois-Karjalan museot ja Museoalan ammattiliitto MAL, Nolwenture Oy:n, Nurminen Logisticsin ja Storytelin yritysesittelyt.

Osaaminen tulevaisuuden pääomana, Sitran vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula.

Mentorointiohjelma-kokemuksia

Mentoroitavien ja mentoreiden kokemuksia 2021–2022 mentorointiohjelmasta.

Mentoroitavien ja mentoreiden kokemuksia 2020–2021 mentorointiohjelmasta.

Opiskelijatyöryhmätoiminta

Opiskelijatyöryhmä: työelämätaidot karttuvat ja opiskelijoiden ääni kuuluu.

Projektiosaaminen

Millaista on projektityö ja mitä osaamista se vaatii, haastattelussa projektipäällikkö Sonja Kortelainen.

Etäopiskelun ja -työskentelyn taidot.

Työelämälähtöinen opinnäyte, kokemuksia ja vinkkejä

Venäjän kielen opiskelija Olga Holopaisen pro gradu ja työharjoittelu yhteistyössä Youpretin kanssa.

Kuvituskuva, jossa hymyileviä ihmisiä ja HUMUS-hankkeen logo

Työelämäyhteistyön merkitys

Museoalan ammattiliitto MAL:n järjestökoordinaattori Heta Hedman kertoo, miksi työelämäyhteistyöhön panostaminen on tärkeää humanistisilla aloilla. 

Kieliasiantuntijat ry:n, TAKU ry:n ja MAL ry:n edustajat kertovat miksi työnantajien kannattaa tutustua humanistiseen alaan.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) arvioinnin raportin mukaan humanistisilla aloilla tulee panostaa työelämärelevanssiin.

Työharjoittelukokemuksia

Kulttuurintutkimuksen opiskelijan Anna Arkon harjoittelu opintosihteerinä ja harjoittelun kautta työllistyminen.

Kulttuurintutkimuksen opiskelijan Laura Väänäsen harjoittelu Abloylla.

Kulttuurintutkimuksen opiskelijan Nelli Peltokankaan harjoittelu Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) radio- ja tv-arkistossa.

Kulttuurintutkimuksen opiskelijan Hanna Puron harjoittelu Museovirastossa.

Verkostoituminen

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n yhteisösuunnittelija Vilja Byström kertoo vinkkinsä verkostoitumiseen.

Yritysyhteistyövinkit ainejärjestöille

Ainejärjestö – näin pääset alkuun yritysyhteistyössä!

Mentorointiohjelman satoa

Itä-Suomen yliopiston humanististen alojen mentorointiohjelma toteutettiin toista kertaa lukuvuonna 2021–2022. Ohjelmaan osallistui 18 mentoria ja 18 aktoria eli mentoroitavaa. Osallistujat kertoivat, että ohjelma muun muassa auttoi oman osaamisen sanoittamisessa, työelämään tutustumisessa ja palautteen antamisessa sekä vastaanottamisessa. Kokosimme osallistujien kokemuksia tähän juttuun.

Ohjelman päätöstapaamisen tunnelmia ja mentoroitavien kokemuksia

”Hedelmällisintä ohjelmassa oli avoin, luonteva keskustelu.”

”Työpaikalla varjostaminen oli antoisaa ja valotti erilaisten urapolkujen mahdollisuutta.”

”Jokaiselle tapaamiselle mentorin kanssa oli teema, joka oli päätetty ennakkoon tai muotoutui tapaamisen aikana.”

”Tärkeintä kannustus, sparraus. Myös oman osaamisen ja vahvuuksien kirkastaminen. Tuntemuksien (työnhausta, opiskelusta, tulevaisuudesta) purkaminen.”

”Uudet ajatukset ja ideat. Oman uran reflektointi. Oudot polut – uratie ei aina ole suora, vaan siinä on paljon sattumia ja tuuria mukana.”

Taiteensosiologian opiskelija Hanna Tammisto hymyilee kuvassa.
Hanna Tammisto

”Mentorin kanssa työskentely oli todella positiivinen kokemus. Sain mentoriltani hyviä ideoita tulevan asiantuntijuuteni – mutta myös tähänastisen kokemukseni sanoittamiseen. Käsitykseni siitä, mitä haluan tulevalta työuraltani vahvistui yhteisten keskustelujen myötä. Minulla kävi vielä niin hyvä tuuri, että sain kivan työharjoittelupaikankin mentorini tuella.”

–mentoroitava Hanna Tammisto, taiteensosiologian ja kulttuurintutkimuksen maisteriopiskelija

 

Mentoreiden kokemuksia

Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic, puheenjohtaja Katja Sirvio hymyilee
Katja Sirvio

”Koin mentoroinnin erinomaisena menetelmänä tukea aktorin työelämään siirtymisvaihetta. Kävimme erittäin hedelmällisiä keskusteluja, jotka virisivät aktorin lähikokemuksista (menneistä tai tulevista). Samalla opin itse omista taidoistani ohjata keskustelua! Oli erittäin mielenkiintoista myös päästä reflektoimaan omaa työpolkuani ja jakaa kokemuksiani työelämästä aktorille.”

–mentori Katja Sirvio, Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Maticin puheenjohtaja

 

christopher Rowley hymyilee kuvassa
Christopher Rowley

”Mentorointiohjelma oli ainutlaatuinen tilaisuus haastaa omia ajatuksia ja olla mukana keskustelemassa tulevaisuuden työelämästä. Ohjelma oli hyvin suunniteltu ja mentoroitava äärimmäisen motivoitunut. Voin suositella ohjelmaa varauksetta, kiitos hienosta kokemuksesta!”

–mentori Christopher Rowley, asiantuntijana Sitrassa

 

Kasvokuva hymyilevästä Kirsi Rönnqvististä.
Kirsi Rönnqvist

”Olisipa tällainen ohjelma ollut jo silloin, kun itse opiskelin ja pähkäilin tulevaa työuraani! Tämänkaltainen vastavuoroinen keskustelu työelämästä olisi ollut kullan arvoista.”

–mentori Kirsi Rönnqvist, informaatikko Savonia-ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalveluissa

 

Riikka kaljunen hymyilee lähikuvassa
Riikka Kaljunen

”Mentoriohjelmassa oli mielenkiintoista työskennellä opiskelijan urasuunnitelmien reflektoijana. Samalla sai näkemystä omaan uraan ja työnkuvaan. Nautin keskusteluhetkistä ja mentoriohjelma toimi myös ikkunana yliopiston opiskeluelämään ja opintosisältöihin tällä hetkellä.”

–mentori Riikka Kaljunen, opettaja ammattioppilaitos Riverian kasvatusalan tiimissä

 

Uula Neitola hymyilee kuvassa
Uula Neitola

”Uravaihtoehtojen pohtiminen, ammattiminän itsereflektointi, jo löydettyjen kykyjen kehittäminen. Kaikki nämä nousivat esiin mentoroinnissa, jonka aikana oli etuoikeus saada nähdä aktorin upea kehitys ja oman osaamisen ja tavoitteiden tunnistaminen. Itselleni ohjelma antoi mahdollisuuden kehittyä mentorina, jotta jatkossakin osaan rohkaista omien kokemusteni turvin hahmottamaan ammatti-identiteettejä ja vahvistamaan uskoa työelämässä pärjäämiseen tärkeässä opintojen ja työelämän nivelvaiheessa.”

–mentori Uula Neitola, viestinnän asiantuntija Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:ssä

 

Kuvassa Ripsa Kallinen hymyilee luokkahuoneessa.
Ripsa Kallinen

”Itä-Suomen yliopiston mentorointiohjelma oli todella opettavainen kokemus! Epäröin pitkään hankkeeseen osallistumista, koska en ollut varma, että olisiko näin vajaan 6 vuoden opetuskokemuksella tarpeeksi osaamista vinkkien ja ideoiden antamiseen. Onneksi kyselin asiasta lisää ja päätin sitten osallistua. Ei todellakaan kaduta!

Mentorointiparini kanssa meillä natsasi jo ensimmäisestä kerrasta lähtien ja Teams-tuokiot tuntuivat loppuvan ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Paljon oli puhuttavaa, pohdittavaa ja prosessoitavaa. Suomen kielen opettajan ja vokokogin osaamisista ja mielenkiinnon kohteista löytyi niin paljon yhteistä, että päätimme jatkaa yhteydenpitoa hankkeen jälkeenkin ammatillisen yhteistyön merkeissä. Todennäköisesti meistä siis tullaan kuulemaan vielä joskus, jos/kun saamme projektimme valmiiksi. Kiitos paljon tästä kokemuksesta!”

–mentori Ripsa Kallinen, S2-kouluttaja, filosofian maisteri

 

Toimittanut: HUMUS-hankkeen projektisihteeri Miia Hartikainen

Kuvat: mentorointiohjelmassa mukana olleiden albumeista