Elävä humanistikirjasto 29.11.

Keitä ovat työelämän superhumanistit? Minkälaisia polkuja pitkin he ovat päätyneet nykyisiin työtehtäviinsä, missä he ovat nykyään ja millaisia tulevaisuudennäkymiä heillä on? Olemme koonneet elävän kirjaston Itä-Suomen yliopistosta (tai ent. Joensuun yliopistosta) valmistuneista humanisteista. Tässä kirjojen esittelyihin! Kirjat lainattavissa Kerubin Salissa 29.11. Tutustu koko päivän ohjelmaan ja ilmoittaudu.

Nainen pellon laidalla

Annika Lius, FM, sisällöntuottaja, Rookie Communications oy

Annika Lius on opiskellut itsensä kirjallisuuden maisteriksi ja tähtää suoraan alan huipulle. Haaveena on nousujohteinen ura arvostetussa kustantamossa kansainvälisine messumatkoineen sekä kaupunkiasunto vanhassa kivitalossa, jossa on leveät ikkunalaudat ja lankkulattia, jolla tepastella villasukissaan aina vapaapäivisin.

Työ suuressa kustantamossa tipahtaakin kuin taivaan lahja suoraan Annikan syliin, mutta kohtalo on oikukas kaveri, eikä tee asioista niin yksinkertaisia kuin saattaisimme toivoa.

Eräänä päivänä keski-ikää uhkaavasti lähestyvä nainen huomaa omistavansa puolet remonttia kaipaavasta omakotitalosta liperiläisen pellon laidalla, kasvattavansa kahta lasta ja ajavansa päivittäin töihin joensuulaiseen aloittelevaan viestintätoimistoon, joka on saanut maineensa lähinnä hassuista kotivideoista.

Riittääkö se naiselle, josta piti tulla jotakin aivan muuta?

Suunnaton työura

Anu Kinnunen, FM, koulutussihteeri, CMC finland Kriisinhallintakeskus

Olen jostain syystä koko työurani ajan päätynyt työskentelemään työtehtäviin, joissa joudun astumaan oman mukavuus alueeni ulkopuolelle. Työtehtävät eri kirjapainoista aina Sisäministeriön yhteydessä toimivaan Kriisinhallintakeskukseen ovat jokainen haastaneet minua ja ammatillisia taitojani.

Tämä pieni opus on kertomus siitä, kuinka astumalla pois omalta mukavuusalueeltaan ja tarttumalla itseä pelottaviin haasteisiin voi viedä työuraansa eteenpäin, vaikkei sen suunta olisikaan koskaan ollut selvillä – eikä kenties koskaan tulekaan.

Kulttuurintutkijana sosiaaliturvan kentällä

Jesse Räsänen, FM, palvelupäällikkö, Kela

Valmistuin keväällä 2016 filosofian maisteriksi kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmasta, jossa perehdyin kotoutumisen kaltaisiin ajankohtaisiin ilmiöihin. Ryyditin tutkintoani myös yhteiskuntapolitiikalla, joten hain Kansaneläkelaitokselle töihin ja etenin siellä esimiestehtäviin.

Päättymätön tarina eli haahuilevan huuhaahumanistin seikkailut

Riikka Malin, FM, viestintäkoordinaattori, Itä-Suomen yliopisto

Takakansi: Tämä kirja on tarina humanistista, joka on kulkenut kiemurtelevan opintopolun aina pisteeseen, jossa hän nyt työskentelee viestintäkoordinaattorina yliopiston viestinnässä. Mutta miten tähän on tultu ja miten tästä eteenpäin? Päättymätön tarina eli haahuilevan huuhaahumanistin seikkailut on ajankohtainen, monitasoinen ja vilpitön kuvaus oman mielekkään urapolun löytämisestä ja humanistin työllistymisestä yhä villiintyneemmässä pätkätyöviidakossa.

Filosofiaa ja hallintoa, kääk!

Johanna Albert, FM, auktorisoitu kääntäjä, opetustoimen ylitarkastaja, Aluehallintovirasto

Teoreettinen filosofia voi kuulostaa hämmentävältä – mihin muuhun se elämässä valmistaa kuin haahuilevaan mietiskelyyn nojatuolin uumenissa? Silloin kun valmistuin Helsingin yliopistolta, teoreettisesta filosofiasta työllistyttiin parhaiten humanistisesta tiedekunnasta. Salaisuus piili osin myös sivuaineissa. Niitä olin ehtinyt opiskella kosolti, ja myös kansainvälinen opinto- ja työpolku olivat arvokkaita. Kölnin yliopistossa opiskelin alemman korkeakoulututkinnon verran musiikkitiedettä, kasvatustiedettä ja saksaa. Pääaineopintoni tein Helsingissä filosofiasta, jota opiskelin hetken myös Freiburgin yliopistossa. Töiden ohessa jatkoin opintoja silloisella Joensuun yliopistolla. Tein siellä opetushallinnon opinnot, opettajan pedagogiset opinnot sekä saksan kielen opinnot. Viimeksi tein Jyväskylän yliopistolla elämänkatsomustiedon opettajan opinnot.

Ovia valtion sivistyshallinnossa olen nyt avannut viimeisten 18 vuoden ajan. Aloitin Suomen Akatemialla mm. projektitöissä, jatkoin samantyyppisissä tehtävissä Helsingin yliopistolla, ja sain sitten viran silloisesta Itä-Suomen lääninhallituksessa. Kävin vielä mutkan silloisella Joensuun yliopistolla koordinoimassa suomalaisvenäläisiä maisteriohjelmia. Olen nyt työskennellyt pitkään Itä-Suomen aluehallintovirastossa opetustoimen ylitarkastajana. Niin harmaalta kuin hallintotyö voikin kuulostaa, työ laajoissa verkostoissa ja eri tehtäväkentillä on monipuolista ja värikästä ja usein nautin siitä!

TE:tä ja sympatiaa

Karoliina Poutiainen, FM, Asiantuntija, Palvelukoordinaatiotiimi, Pohjois-Karjalan TE-palvelut

Vastavalmistunut tuore maisteri on pohtinut tulevaisuutensa suuntaa. Yhtäkkiä yllättäen hän löytää itsensä perehtymästä valtionhallintoon ja työllisyydenhoitoon. Uusi mielenkiintoinen maailma aukeaa hänelle ja imaisee mukaansa: on paljon uutta opittavaa, mutta myös konkreettinen mahdollisuus omalta pieneltä osaltaan vaikuttaa yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin. Hän huomaa tulleensa jäädäkseen.

Opintoni:

Filosofian maisteri 2006 Joensuun yliopisto, Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelma
Pääaine: perinteentutkimus (perus-, aine- ja syventävät opinnot)
Sivuaineet: kulttuuriantropologia (perus- ja aineopinnot), suomen kieli (perusopinnot ja aineopintoja)

 

Kuinka kehitämme tulevaisuuden osaamista yhdessä? -paneelikeskustelu 29.11.

Tulevaisuuden osaaja – miksi humanisti? -tapahtumamme 29.11. päättää Kuinka kehitämme tulevaisuuden osaamista yhdessä? -paneelikeskustelu klo 13.

Panelisteina:

  • Matti Turtiainen, Itä-Suomen yliopiston varadekaani, I-Factor-hankkeen johtaja. Turtiainen on kauppatieteiden yritysoikeuden ja -talouden professori. Hänen johtamassaan I-Factor-hankkeessa keskitytään kauppatieteiden ja Itä-Suomen alueella toimivien yritysten yhteistyön tiivistämiseen.
  • Jussi Hurskainen, Valamis Oy:n toimitusjohtaja. Hurskainen on yksi menestyneen Valamis Oy:n (ent. Arcusys) perustajista, ja hän sai vuonna 2012 Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnon. Hurskainen on kehittänyt avoimen lähdekoodin oppimisympäristöä, jota käytetään mm. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASA:ssa.
  • Anu Kinnunen, koulutussihteeri CMC Finland  Kriisinhallintakeskuksesta. Mediakulttuuria ja viestintää opiskellut Kinnunen on edennyt urallaan ennakkoluulottomasti epämukavuusalueita kaihtamatta kustantamoista Sisäministeriön yhteydessä toimivaan Kriisinhallintakeskukseen.
  • Outi Suorsa, suunnittelija/uraohjaaja Itä-Suomen yliopiston Urapalveluista. Suorsa auttaa opiskelijoita heidän urapoluillaan ja vastaa mm. työllistymisselvityksistä. Suorsa on opiskellut myös humanistia aineita, esim. kulttuuriantropologiaa ja ranskaa. Ennen yliopistouraansa hän on työskennellyt erilaisissa toimistotehtävissä mm. kansainvälisen kaupan parissa.
  • Samuli Taponen, Future Missions oy:n edustaja.
  • Hanna Puro, FM-opiskelija perinteentutkimuksesta. Puro edustaa opiskelijoita paneelikeskustelussa. Hänen työharjoitteluunsa kuului vastajulkaistun Idän jättiläinen ja muita kaskuja Itä-Suomen yliopistosta -teoksen toimituskunnassa työskentely.

Keskustelua vetää Anne Heikkinen Itä-Suomen yliopiston viestinnästä.

Katso päivän koko ohjelma ja ilmoittaudu mukaan!

Tulevaisuuden osaaja – miksi humanisti? Pe 29.11. Kerubilla

Työelämän edustajat, humanistiopiskelijat ja työelämässä olevat humanistit kokoontuvat perjantaina 29.11.2019 klo 8.30 alkaen Kerubin saliin pohtimaan yhdessä tulevaisuuden työtä ja osaamista. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ilmoittauduthan kuitenkin 24.11. mennessä, jotta osaamme varata sinulle tarjottavaa. Tervetuloa!

OHJELMA

TULEVAISUUDEN OSAAJA
– miksi humanisti?

Aika: pe 29.11. klo 8.30–14.00.
Paikka: Ravintola Kerubin Sali, Siltakatu 1, 80100 Joensuu
Ilmoittaudu
8.30–
11.00
Tulevaisuuden työ ja osaaminen
8.30Aamukahvit
9.00HUMUS (Humanistit uudistuvassa työelämässä -hanke, ESR) esittäytyy.
9.25Opiskelijapuheenvuoro
9.40Katsaus alueemme työelämän tulevaisuuteen, toimitusjohtaja Matti Vuojärvi, Pohjois-Karjalan Kauppakamari.
10.00Osaaminen tulevaisuuden pääomana, vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula, Sitra.
11.00Tauko (lounas omakustanteinen)
12.00–
14.00
Humanistien uratarinoita ja uusia uria
12.00Humanistisen osaamisen näyttely: Elävä kirjasto – lainattavana kourallinen työelämän superhumanisteja eri aloilta. Humanistisen osaamisen esittelyä, tutustumista työelämätoimijoihin ja iltapäiväkahvit.
13.00Paneelikeskustelu: Kuinka kehitämme tulevaisuuden osaamista yhdessä? Mukana työelämän, yliopiston ja opiskelijoiden edustajia.

Opiskelijat huomio! Muista myös humanistisen osaston ja Akavan erityisalojen järjestämä Tulevaisuuden osaaja – taitoja työelämään! -päivä torstaina 28.11. Agoralla.

Tulevaisuuden osaaja – taitoja työelämään to 28.11. (opiskelijoille)

Hankkeemme järjestämää Tulevaisuuden osaaja – miksi humanisti? -päivää edeltää humanistinen osaston järjestämä Tulevaisuuden osaaja – taitoja työelämään -tapahtuma, joka on suunnattu humanististen alojen opiskelijoille.

Aika: klo 10.00–14.00
Paikka: Agora-rakennus, Yliopistokatu 4
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

10.00–11.30 sali AG101 Humanistit työelämässä – mitä työelämästä on hyvä tietää? Millaisia palveluja Akava jäsenliittoineen voi tarjota sinulle? Kaikille avoin info. Paula Antell, järjestöasiantuntija, Akavan Erityisalat.

11.30–14.00 sali AG102 Pop in -portfoliopaja
Haluaisitko saada palautetta tekeillä olevasta portfoliostasi? Portfoliopajassa on paikalla kokeneita asiantuntijoita, joilta saat vinkkejä ja kommentteja suunnatessasi työelämään. Piipahda paikalla sinulle sopivana hetkenä. Ilmainen kahvi kymmenelle ensimmäiselle.