HUMUS-hanke päättyi – tutustu kolmivuotisen hankkeen tuloksiin

Elokuun 2022 lopussa päättyneen HUMUS-hankkeen keskeisinä tavoitteina olivat humanistialoilta valmistuneiden työelämään siirtymisen sujuvoittaminen sekä alan opiskelijoiden ja jo valmistuneiden humanistien työelämäyhteyksien kehittäminen. Lisäksi hankkeessa korostettiin oman osaamisen tunnistamisen ja niiden esittämisen taitoja, ylipäätään työhakuvalmiuksien kehittämistä. Erityisen keskeistä hankkeessa oli yritysten ja muiden työnantajaorganisaatioiden humanisteja koskevien tietojen päivittäminen.

HUMUS-hankkeen taustatiedot: Toteuttaja: Itä-Suomen yliopiston humanistinen osasto Toteutusaika: 1.9.2019–31.8.2022 Rahoitus: 450 526 € Päärahoittaja: Etelä-Savon ELY-keskus Muut rahoittajat: Abloy oy, Business Joensuu, Future Missions oy, Hukka Design oy, Joensuun popmuusikot ry, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, Kieliasiantuntijat ry, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry, Pohjois-Karjalan kauppakamari, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry, Siun sote, Valamis oy ja Youpret oy Kohderyhmä: Humanistisen alojen opiskelijat ja valmistuneet, Itä-Suomessa toimivat yritykset Tavoite: Humanistien työllistymisedellytysten parantaminen, yritysten humanisteja koskevien tietojen päivittäminen, humanistisen koulutuksen kehittäminen

HUMUS järjesti ajankohtaisia työelämätapahtumia, opiskelijoiden työpaikka mentorointia, työpaikkavierailuja sekä alumnitapahtumia, jossa alalta valmistuneet ja työelämään sijoittuneet humanistit kertoivat työllistymistarinaansa. Näin opiskelijat pääsivät kuulemaan eri työelämän alojen työpaikoista ja -tehtävistä ja humanistien työllistymisestä niihin. Työnhakua ja muita työelämän käytäntei käsitelleissä tietoiskuissa, työpajoissa ja valmennuksissa niin ikään edistettiin humanistien taitoja oman osaamisen markkinoinnissa.

Hankkeen kohderyhmät saivat yritysvierailuilla kokonaiskuvaa alueen yrityskentästä ja niiden tarjoamista työmahdollisuuksista. Samalla yrityksissä tultiin entistä tietoisemmiksi humanistien osaamisesta ja tietotaidosta. Opiskelijat kuulivat muun muassa uranäkymistä kansainvälisissä tehtävissä huolinta- ja logistiikka-aloilla. Niin ikään opiskelijoille avautui ohjelmistoalan vierailujen myötä uusia polkuja käyttäjäkokemuksiin ja käytettävyystestauksiin. Yritystapaamisissa korostuivat kieli- ja viestintätaidot perustana sujuville asiakaskohtaamisille. Tämä ilmentää suoraan humanistisen koulutuksen ydintä eli kielten, kulttuurisen moninaisuuden ja vuorovaikutuksen ymmärtämistä nykyaikaisen työelämän resurssina. 

Humanistiseen koulutukseen kehitettiin työelämäopintojen toimintamuoto, mentorointiohjelma. Kuten työharjoittelusta, mentoroinnista opiskelija saa ajantasaista tietoa työelämän käytänteistä, tutustuu konkreettisesti työelämän kysymyksiin ja arvioi omaa osaamistaan ja kehittämistarpeitaan suhteessa tiettyihin työtehtäviin. Ohjelmassa opiskelijat tutustuivat kansainvälisen kaupan alaan, kääntämisen- ja tulkkauksen konkretiaan, tiedonvälitykseen, viestintään ja kirjastotoimeen. Toimintamallin idea on siinä, että mentorinsa osaaminen, urapolku ja työtehtävät avaavat ja konkretisoivat opiskelijalle omia uratavoitteitaan ja työelämään sijoittumista edistävää verkostoitumista. Mallin toinen idea on, että luonnollinen vuorovaikutus mentorin kanssa auttaa opiskelijaa arvioimaan ja tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja tuomaan niitä esiin. Ohjelman myötä osa opiskelijoista päätyi mentorinsa organisaatioon työharjoitteluun ja mahdollisesti työuransa alkupäähän. 

Hankkeen opiskelijatyöryhmän kautta ohjelmallisiin toteutuksiin saatiin arvokasta opiskelijanäkökulmaa. Työryhmä antoi tärkeän panoksen tapahtumien järjestelyihin ja tiedotukseen. Näin työryhmän toimintaan osallistuneet opiskelijat saivat hankkeen myötä humanistin arkipäiväistä työkokemusta. 

HUMUS-hankkeen tuloksia lukuina 2 mentorointiohjelman kautta, 32 mentoriparia 8 työelämäviikkoa 30 tietoiskua ja valmennusta 31 opinnäyte- ja projektityöaihetta yhteistyöorganisaatioilta 35 organisaation työelämäverkosto humanistiselle osastolle 42 organisaatiota vierailukohteena 95 järjestettyä yleisötilaisuutta 180 osallistumiskertaa kansainvälistymisvalmiuksia vahvistavissa koulutuksissa ja tapahtumissa 1925 osallistumiskertaa kaikkiin tilaisuuksiin

Olennaisia koulutuksen työelämälähtöisyyttä kehittäviä toimintamuotoja hankkeessa olivat opinnäyteyhteistyö, vierailuluennot ja yritysyhteistyökurssit. Yhteistyökursseilla opiskelijat pääsivät tutustumaan muun muassa kustannustoimintaan. Lisäksi eräiden yritysten kanssa hankkeessa pilotoitiin humanistien taidoille perustuvia työharjoittelupaikkoja, josta hyötyivät molemmat osapuolet.

Hanke osoitti, että osana opintoja järjestettävät yhteistyötoimet vahvistavat koulutuksen työelämärelevanssia ja lisäsivät yrityksissä tietoutta humanistien osaamisesta, tiedoista ja taidoista. Luopumatta teoriapainotteisesta akateemisesta koulutuksesta työelämän asiantuntijat ovat tuoneet opintoihin käytännöllistä sovellettavuutta.

Hankkeen päätteeksi siinä tunnistetut hyvät käytännöt on muotoiltu työelämäyhteistyömalliksi. Malli julkaistaan avoimesti tutustuttavaksi humanistisen osaston työelämäsivustolla. Niin ikään hankkeessa saatiin aikaan koulutusyksikön, yritysten ja muiden työelämän toimijoiden välinen, aktiivinen työelämäverkosto. Tämä yhteistyömuoto on vakinaistettu humanistisen osaston pysyviin perustoimintoihin.

HUMUS-hankkeen tuloksia hankkeen kautta yrityksiin työllistyneitä ja harjoittelupaikan saaneita opiskelijoita opinnäyteyhteistöitä vierailuluentoja kursseilla, yritysyhteistyökursseja opiskelijatyöryhmätoiminnan aloittaminen työelämäverkosto humanistiselle osastolle humanistisen osaston työelämätoimintamalli Luotsi Joensuu -hankkeen kanssa kehitetty TalentHub-alusta, jossa kansainväliset osaajat ja työpaikat kohtaavat toisensa.

Hankkeessa järjestettiin yrittäjyyttä ja itsensä työllistämistä tukevia tilaisuuksissa, joissa yrittäjyyden asiantuntijat esittelivät eri yritysmuotoja ja niiden toimintaan liittyviä kokemuksiaan. Esimerkiksi palvelumuotoiluun keskittyvässä työpajassa keskityttiin siihen, miten humanistisen osaamisen pohjalta voi luoda palveluja ja yritystoimintaa. Tällaisen tietotaidon kokoaminen ja esiin tuominen osoittautui hankkeen myötä erityisen tärkeäksi. Hankkeessa paljastui, että humanistiselta koulutusalalta valmistuneet ovat erittäin aktiivisia erimuotoisten yritysten perustajia. 

Hankkeen tuloksena humanistien vahvuudet tunnetaan Itä-Suomen työmarkkinoilla paremmin kuin ennen. Yhä kansainvälisemmässä työelämässä tieto humanistien kieliosaamisesta, ihmisymmärryksestä ja kulttuurien välisistä kohtaamisista on hankkeen myötä saavuttanut itäsuomalaista työelämää. Samalla vuorovaikutuksellinen yhteistyö on lisännyt itäsuomalaisten yritysten edustamien alojen houkuttelevuutta opiskelijoiden, tulevaisuuden työvoimapotentiaalin keskuudessa. Näin hankkeen voi olettaa vaikuttaneen alueen ja maakunnan veto- ja pitovoimaan.

Koulutuksen ja työelämän välille muodostunut aktiivinen vuorovaikutus auttaa tulevaisuudessa ennakoimaan työelämän muutoksia ja muuttuvia osaamistarpeita. Tämä puolestaan mahdollistaa työelämän suoraan palautteeseen nopeasti reagoivan koulutuksen kehittämisen – paremman humanistisen maailman.

Kiitos kaikille HUMUS-hankkeen toimintaan osallistuneille organisaatioille!

Hankkeen yhteistyökumppaneiden logoja

Hankkeen yhteistyökumppaneiden logoja

Kiitos hankkeen rahoittajille! 

Hankkeen rahoittajien logojaHankkeen rahoittajien logoja

Teksti: HUMUS-hankkeen projektipäällikkö Anna Logrén, vastaava johtaja Risto Turunen, ohjaaja Jukka Mäkisalo ja projektisihteeri Miia Hartikainen 

Kuvitus: Miia Hartikainen

Työelämäyhteistyö humanistisella osastolla jatkuu – yhteistyöstä kiinnostunut, poimi tästä vinkit

HUMUS-hanke päättyy elokuun 2022 loppuun, mutta eri alojen organisaatiot voivat jatkossakin kehittää humanistisen osaston kanssa kieli- ja kulttuuriosaamistaan ja tarjota humanistisen alan opiskelijoille yhteyksiä työelämään. Työelämäyhteistyön tavoitteet, kesto ja laajuudet sovitaan aina tapauskohtaisesti. Otamme toiveesi joustavasti huomioon – uudet avaukset ovat aina tervetulleita!

Yhteistyö humanistisen osaston kanssa voi olla esimerkiksi:

  • kurssiyhteistyötä, kuten asiantuntijapuheenvuoro, projektityö, suunnitteluspintti tai yhteistyökurssi.
  • mentorointia tai työn varjostusta.
  • ohjelmistokehittämistä
  • opinnäyteyhteistyötä
  • työelämäpäiviä, sisältäen alumnitarinoita, organisaatiovierailuja ja työpajoja.
  • työharjoittelu.

Humanistisen osaston verkkosivulle on tehty oma sivunsa, jossa osastolla tehtävää työelämäyhteistyötä esitellään. Lue  lisää yhteistyömuodoista ja humanistisen osaston verkostosta: Humanistisen osaston työelämäyhteistyö (linkki avautuu uudelle välilehdelle).

Katso videolta, mitä humanisti antaa organisaatiolle:

Humanistisen osaston työelämäverkostoon liity tilaamalla uutiskirjeen. Noin neljä kertaa vuodessa lähetettävässä kirjeessä kerrotaan tuoreimmat uutiset yhteistyötoteutuksista ja osaston työelämätapahtumista sekä alumneja koskevista aiheista.

Uutiskirjeen voit tilata tästä: Uutiskirje – Humanistisen osaston työelämäkumppanit (linkki avautuu uudelle välilehdelle)

Kuvitus, kirjekuori

Tartu toimeen! Humanistien työnhakustartti 31.1.–4.2.2022

Kielten, kulttuurien ja historian osaaja – erotu eduksesi työnhaussa! Humanistien työnhakustartissa saat tietoa paikallisista työnhaun tukipalveluista ja vinkkejä erottuvan osaamisportfolion tekemiseen. Pääset myös harjoittelemaan työhaastattelutilannetta. Työnhakustartissa tutustut humanistien urapolkuihin alumnitarinoiden muodossa sekä vierailet mm. ohjelmistoalan, äänikirja- ja kustannusalan sekä logistiikka- ja huolinta-alan työpaikoissa. Vierailut tarjoavat sinulle ensikäden tietoa alojen osaamistarpeista, uramahdollisuuksista ja piilotyöpaikoista sekä erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua ammattilaisten kanssa.

Työnhakustartti on suunnattu Itä-Suomen yliopiston humanististen alojen (kielet, kulttuurintutkimus ja historia) opiskelijoille ja henkilökunnalle, näiltä aloilta valmistuneille, Itä-Suomesta työtä etsiville humanisteille ja työelämäyhteistyöstä kiinnostuneille yrityksille.

Humanistisen osaston opiskelijat voivat hyödyntää tilaisuuksia portfoliosuorituksissaan (2110041 Osaamisen tunnistaminen ja oppimisportfolio ja 2110042 Asiantuntijaksi kasvamisen portfolio).

Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 3.1.2022 ja päättyy perjantaina 28.1.2022. Huom. Työhaastatteluklinikan ilmoittautuminen päättyy jo torstaina 27.1!

Työnhakustartin järjestää HUMUS – Humanisit uudistuvassa työelämässä -hanke (ESR) yhteistyökumppaneineen.

OHJELMA

Maanantai 31.1.2022 Täkyjä työnhakuun

TE-live työnhakijan apuna

Aika 31.1. klo 9.00–10.00

Paikka: Teams

TE-live on uusi vuorovaikutteinen rekrytointipalvelu, joka auttaa työnhakijaa ja työntarjoajaa löytämään toisensa. Miten TE-live toimii ja miten humanisti voi sen avulla löytää kiinnostavia työpaikkoja? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa tuottaja Matti Asikainen TE-liven esittelyssä.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/46B4F1CACB6E8F53

TalentHub ja Luotsin palvelut humanisteille

Aika 31.1 klo 10.30–11.15

Paikka: Teams

Uudistunut TalentHub-alusta yhdistää kansainvälisiä osaajia ja Joensuun seudun yrityksiä. Luotsi taas tarjoaa joensuulaisille henkilökohtaista valmennusta esim. työnhakuun. Duuniagentti Antti Räty kertoo, miten TalentHub ja Luotsi voivat olla avuksi sinulle, kun suuntaat työelämään.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/0C116DBEA1FBE467

Työhaastatteluklinikka

Aika 31.1. klo 13.00–15.00

Paikka: Teams

Jännittääkö työhaastatteluun meneminen? Mitä työhaastattelun aikana tapahtuu? Kuinka kannattaisi valmistautua ja mitä ottaa huomioon, jotta haastattelu sujuu? Työhaastatteluklinikalla pääset harjoittelemaan työhaastattelutilannetta käytännössä. Haastattelijoina on kokeneita työelämän edustajia, jotka antavat sinulle haastattelun päätteeksi rakentavaa palautetta. Tavoitteena on, että haastattelun jälkeen sinulla selkeä käsitys siitä, miten työhaastatteluun valmistaudutaan ja mitä haastattelussa tapahtuu, jotta olet valmis tositilanteeseen.

Ilmoittautumislomakkeella sinulta pyydetään tietoa, mitä paikkaa ”haet” haastattelussa. Voit liittää lomakkeelle linkin aitoon harjoittelu- tai työpaikkailmoitukseen tai luonnehtia sinua kiinnostavaa työtehtävää muulla tavoin (esim. työnimike ja organisaatio).

Haastattelijat: Business Joensuun asiantuntija Piia Sallinen ja Joensuun Popmuusikot ry:n vastaava tuottaja Petri Varis sekä muita työelämän asiantuntijoita.

Kohderyhmä ja osallistujamäärä: Työ- tai harjoittelupaikkaa hakevat tai sitä suunnittelevat humanistisen alojen (kielet, kulttuurintutkimus ja historia) opiskelijat ja niiltä valmistuneet. Työpajaan otetaan kahdeksan (8) henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittaudu 27.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/C0D13DC2465B4462

Tiistai 1.2. Osaamisportfoliot ja alumnitarinat

Osaamisportfoliot kuntoon

Aika 1.2. klo 9.00–10.30

Paikka: Teams

Miksi osaamisportfolioon kannattaa panostaa? Mitä etua siitä on työnhaussa? Amanuenssi Meri Kinnunen kertoo, kuinka kokoat opintojesi aikana osaamisportfoliota Kyvyt.fi-alustalle ja miten viimeistelet siitä erottuvan “jokerikortin” työnhakuun.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/5CB73BFD6C18320F

Alumnitarinat

Aika 1.2. klo 13.00–15.45

Paikka: Teams

Historian, mediakulttuurin ja viestinnän sekä kirjallisuuden opiskelu tarjoavat valmiuksia monenlaisiin työtehtäviin. Omista urapoluistaan kertovat Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n projektipäällikkö Leena Virratvuori, atFlow Oy:n UX Designer Sonja Siekkinen ja Kuhmo-talon toimitusjohtaja Mikko Nortela.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/C7C55C80F101D021

Torstai 3.2. Uramahdollisuuksia humanisteille I

Nolwenture Oy

Aika 3.2. klo 12.30–13.45

Paikka: Teams

Nolwenture Oy on Joensuussa toimiva kansainvälinen digitaalisiin palveluihin keskittyvä ohjelmistoalan yritys. Se on kehittänyt mm. lautapelaajille suunnatun Dized-mobiilisovelluksen ja suomalaisten opettajien kanssa OppiPlay-opetusteknologiasovelluksen. Toimistopäällikkö Meri Syyslehto esittelee Nolwenturen toimintaa ja uramahdollisuuksia ohjelmistoalalla.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/A8D9E0D58D8A4489

Pohjois-Karjalan museo Hilma ja MAL ry

Aika 3.2. klo 14.15–16.00

Paikka: Teams

Muistiorganisaatiot ovat muutoksessa 2020-luvulla. Pohjois-Karjalan museo Hilman toimintaa, museoalan osaamista ja työnkuvia esittelee amanuenssi Terhi Rautiainen. Lisäksi kuullaan Museoalan ammattiliitto MAL ry:n palveluista toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä kertomana.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/18E535A16FC20628

Perjantai 4.2. Uramahdollisuuksia humanisteille II

Nurminen Logistics Oyj

Aika 4.2. klo 9.00–10.15

Paikka: Teams

Millaista kieli- ja kulttuuriosaamista tarvitaan logistiikka- ja huolinta-alalla? Kuinka digitalisaatio vaikuttaa kansainvälisen alan kehitykseen ja työnkuviin? Nurminen Logistics Oyj on logistiikka-alan konserni, joka työllistää yli 200 henkilöä Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä. Viestintäpäällikkö Tiina Ylikahri esittelee alaa, yritystä ja sen tarjoamia uramahdollisuuksia humanisteille.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/8D014EF5B46561E4

Storytel Oy

Aika 4.2. klo 10.30–11.45

Paikka: Teams

Storytel Oy on ääni- ja e-kirjojen suoratoistopalveluja tarjoava ja kustannustoimintaa harjoittava kansainvälinen yritys. Kustannuspäällikkö Aleksi Pöyry kertoo Storytel Oy:n toiminnasta, digitaalisilla kirjamarkkinoilla tarvittavasta osaamisesta ja työtehtävistä.

Ilmoittaudu 28.1. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/EP/7F577A02ACD91720

// Päivitetty 3.1.2022 Lisätty Alumnitarinoiden salitieto.