Vuoden 2020-2021 vaihteessa aloitimme Itä-Suomen korkeakoulujen yhteisen mentoriohjelman, jonka tavoitteena on jakaa Savonia-ammattikorkeakoulun, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston kesken hyviä käytänteitä, edesauttaa verkostoitumista ja mahdollistaa alumnien osaamisen hyödyntäminen työelämässä.
Olimme tavanneet jo kerran aiemmin, käyneet kävelyllä ja tutustuneet toisiimme. Erään tapaamiskerran jälkeen kävelimme Itä-Suomen yliopiston Aura-ravintolan ohitse, kun mielessämme heräsi erilainen tapa reflektoida yhteistyöstämme syntyviä ideoita. Tahdoimme kehittää sellaisen tavan, mikä ei vaatisi teknologian jatkuvaa läsnäoloa.
Päätimme kokeilla kirjeiden kirjoittamista vaihtoehtona oppimispäiväkirjalle tai muulle raportoinnille.
”Mentorointi mahdollistaa monia mielenkiintoisia muutoksia”
Sekä mentorin että aktorin roolissa lähtökohtamme mentoriohjelmaan hakeutumisessa olivat erilaiset. Kuitenkin yhteinen motivaatio oman toiminnan kehittämiseen ja yhteisten tavoitteiden luominen antoivat sysäyksen yhteiselle matkalle.
Mentoriohjelman alussa laadimme sopimuksen, johon kirjattiin yhteiset tavoitteet, tapaamisen ajankohdat ja käsiteltävät teemat. Kummallekin meistä oli jo alussa tärkeää, että sopimukseen kirjatut asiat joustaisivat tarpeen mukaan. Näin sopimuksesta tuli eräänlainen joustava työväline.
Jo heti ohjelman alussa olimme yksimielisiä liikunnan ilosta ja tärkeydestä elämässä. Näin ollen sovimme, että pyrimme joka toisella tapaamiskerralla liikkumaan ja tutustumaan samalla ympäröivään luontoon. Halusimme liikunnalliset tapaamiset pitää vapaan keskustelun ja ideoiden kertoina. Toimintamme perustui alusta asti luottamukseen sekä aktiiviseen ja vapaaehtoiseen dialogiin.
”Kirjeet ja liikunta luovuuden mahdollistajana: kirje on käsityönä syntyvä luomus”
Mentoriohjelman myötä löysimme liikunnan ja luovuuden yhteyden tavalla, josta konkreettisena käytänteenä muotoutui kirjekaveruus. Uskomme kirjeenvaihdon myös jatkuvan mentoriohjelman päättymisen jälkeen.
Kun kirjeidea heräsi, tiedostimme, että kirjeiden kirjoittaminen käsin ei ole enää 2020-luvulla tyypillisin viestintätapa. Kuitenkin otimme idean avoimin mielin vastaan ja tartuimme tarmolla haasteeseen.
Kun löysimme tarvittavat välineet kirjeiden kirjoittamiseen ja muotoilimme ensimmäiset ajatukset paperille, kirjoittaminen alkoi luonnistua kuin itsestään. Kehomuistissa syntyi tunne jostain menneestä ja unohdetusta.
Alku oli kummallekin meistä hankalaa, ja käsiala näytti kauhealta. Lisäksi jo parin kappaleen jälkeen ranne puutui ja sormet vikisivät kivusta. Mutta kun lopulta ensimmäinen kirje oli valmis, siinsi edessämme jotain konkreettista; jotain käsin kosketeltavaa käsityötä, mikä lähtisi pian vastaanottajalleen… Kunhan löytyisi seuraavaksi se postilaatikko!
”Mitä paperi, kynä ja käsiala kertovat itsestä?”
Olemme tähän mennessä huomanneet, että mentoriohjelmassa on ollut lupa toimia omien arvojen mukaan. Kirjeiden kirjoittamisessa asia tulee näkyväksi siinä, millä sanoilla ja miten kirjoitamme toisillemme. Kun saa toimia omien arvojen mukaan, toiminta on itselle merkityksellistä ja siihen haluaa antaa kaikkensa.
Osaamme pysähtyä ja olla läsnä hetkessä. Nykypäivänä on helppo viestitellä toiselle, esimerkiksi lähettää syntymäpäiväonnittelut tekstiviestillä arjen kiireiden keskeltä. Sitä vastoin kirjeen kirjoittaminen ei käy nopeasti, siinä on ajatus toisessa ihmisessä ja hänen arvostamisessaan. Kirje ei ole vain lahja toiselle, vaan se on sitä myös itselle.
P.S. Mitäpä jos sinäkin kokeilisit?
Marja Virmajoki-Tyrväinen
Mentori, KT, työnohjaaja, Suomen Työnohjaajat ry, Itä-Suomen yliopiston alumni
Maija Moisio
Aktori, yliopisto-opettaja, oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto
