Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
    • Itä-Suomen yliopisto
    • University of Eastern Finland
Sosiaalisen median profiilit
  • Puheenvuoroja
  • lainsäädäntö
30.10.2024

Oikeus kuolemaan ei saa johtaa velvollisuuteen tappaa

Eutanasialakia koskeva kansalaisaloite aiheuttaa jälleen keskustelua. Hyvä. Tärkeästä asiasta ei voi keskustella liikaa. Kansalaisaloite on edennyt valiokuntakäsittelyyn, ja voimmekin odottaa keskustelun jatkuvan. Aihepiirin perusasiat menevät kuitenkin jatkuvasti sekaisin. Ennen kaikkea: itsemurha ja eutanasia ovat kaksi eri asiaa. Kuitenkin keskustelussa esitetyt argumentit tukevat systemaattisesti vain edellisen, eivät jälkimmäisen oikeutusta. Hyvänä esimerkkinä on nimimerkki Lääkäripojan kysymys (HS […]

17.10.2023

Miten aktivoida sidosryhmät paremmin mukaan lainvalmisteluun – ovatko lausuntokierrokset vain teatteria?

Helsingin Sanomat piti 4. lokakuuta pääkirjoituksessaan tärkeänä, että kansalaiset näkevät hallituksen vaihdoksen tarkoittavan myös politiikan muutosta. Tekstissä kuitenkin korostettiin, että myös lainsäädännön prosessi on tärkeä, ”eivätkä lausuntokierrokset saisi jäädä teatteriksi”. Lainvalmistelijoita ohjeistetaan varaamaan aikaa säädösehdotuksesta pyydettäville kirjallisille lausunnoille vähintään kuusi viikkoa. Kuuden viikon lausuntoaikoja ei kuitenkaan ole juurikaan noudatettu syksyn lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa. Sidosryhmät suhtautuvat lainvalmistelijoita […]

8.6.2022

Lastensuojelun hankala tilanne – kymmenet kunnat eivät pysty noudattamaan lainsäädäntöä

Lastensuojelujärjestelmän tehtävä on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Lastensuojelun tarve on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, eikä kasvu ole taittumassa  lähitulevaisuudessakaan. Kasvu aiheuttaa kovia paineita kunnille. Kuntien on lain mukaan reagoitava lastensuojeluilmoitukseen seitsemässä arkipäivässä, ja mahdollinen palvelutarpeen arviointi on pystyttävä tekemään kolmen kuukauden aikana. Nyt monilla kunnilla on vaikeuksia pysyä lain edellyttämissä aikarajoissa. Kuinka kuntien […]

23.9.2021

Onko antirasismi poliittinen käsite?

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja oikeusministeriö lanseerasivat 13.9.2021 Olen Antirasisti -kampanjan, joka kutsuu rakentamaan rasismista vapaata Suomea. Kampanjaan ovat lähteneet mukaan esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto sekä sen kotikaupungit Kuopio ja Joensuu. Muutama päivä kampanjan lanseerauksen jälkeen sain huolestuneen yhteydenoton eräältä kolmannen sektorin toimijalta. Hän halusi keskustella antirasismi-käsitteen ”poliittisuudesta” ja siitä, uskaltaako tai kannattaako kampanjaan lähteä mukaan. Antirasismi on terminä […]

Tietoja blogista

UEF Puheenvuoroja -blogi on Itä-Suomen yliopiston henkilöstön yleinen blogialusta. Ehdotuksen blogikirjoitukseksi voit välittää yliopiston viestintäpalveluiden sähköpostiin: viestinta@uef.fi. / The UEF Puheenvuoroja blog is a general blog for the University of Eastern Finland staff. You can send your proposal for a blog post to the university's Communications and Media Relations by email: viestinta@uef.fi

Luetuimmat artikkelit / Most popular articles

  • 9.1.2024

    Miksi hoitajat vaihtavat alaa – palkka ei ole ainoa syy

  • 3.10.2022

    Mitä on plagiointi, ja miksi se on väärin? Huomioita tiede- ja tietokirjoittamisen etiikasta

  • 21.12.2023

    Itä-Suomen yliopisto teki videosarjan arjen pienistä ekoteoista

  • 10.2.2023

    Miten Nikola Teslan loputtoman sähkön piti toimia?

  • 7.12.2022

    Elintarvikepetosten arviointi rikosprosessissa on epäyhtenäistä

Arkisto / Archive

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Elokuu
    9. Syyskuu
    10. Lokakuu
    11. Marraskuu
    12. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Heinäkuu
    7. Elokuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Syyskuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Syyskuu
    8. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Toukokuu
    4. Kesäkuu
    5. Elokuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu
    1. Huhtikuu

Tilaa blogi / Subscribe to the blog

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Sosiaalisen median profiilit
Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus