Lastensuojelun hankala tilanne – kymmenet kunnat eivät pysty noudattamaan lainsäädäntöä

Lastensuojelujärjestelmän tehtävä on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Lastensuojelun tarve on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, eikä kasvu ole taittumassa  lähitulevaisuudessakaan.

Kasvu aiheuttaa kovia paineita kunnille. Kuntien on lain mukaan reagoitava lastensuojeluilmoitukseen seitsemässä arkipäivässä, ja mahdollinen palvelutarpeen arviointi on pystyttävä tekemään kolmen kuukauden aikana. Nyt monilla kunnilla on vaikeuksia pysyä lain edellyttämissä aikarajoissa.

Kuinka kuntien lastensuojelujärjestelmät selviytyvät tästä tilanteesta?

Lastensuojelua matalalla kynnyksellä

Lastensuojelun kasvun merkittävänä taustatekijänä on vuoden 2007 lastensuojelulain uudistus.  Sen myötä tavoitteeksi asetettiin lastensuojeluilmoitusten tekeminen mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Lastensuojeluilmoituksen voivat tehdä niin sosiaali, terveys- ja opetusalan ammattilaiset, kansalaiset tai myös lapsen omat huoltajat. Esimerkiksi poliisi, opettaja ja terveydenhuollon työntekijät ovat velvoitettuja tekemään lastensuojeluilmoituksen aina kun he epäilevät lapsen turvallisuuden vaarantuvan. Ilmoitus ei johda automaattisesti lastensuojelun asiakkaaksi päätymiseen, vaan sitä seuraa aina palvelutarpeen kartoitus.

Puuttumiskynnyksen ollessa matala, nykyjärjestelmän tavoitteena on kodin ulkopuolelle tehtyjen sijoitusten mahdollisimman vähäinen määrä. Sijoitus on aina viimesijainen keino. Lapsen kasvuolosuhteet pyritäänkin ensisijaisesti turvaamaan perheelle suunnatuin avohuollon tukitoimin.

Erilaiset kunnat

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että mitä vähemmän kunnassa on huono-osaisuutta, sitä maltillisempaa on myös kysyntä lastensuojelulle.

Suomalaiset kunnat voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, miten paljon niissä on kysyntää lastensuojelupalveluille sekä miten hyvin ne pystyvät järjestemään palvelut lainsäädännön asettamin aikarajoin.

Ensimmäisen ryhmän kunnissa tehdään muita vähemmän lastensuojeluilmoituksia, mutta myös vähemmän kodin ulkopuolisia sijoituksia. Tähän ryhmään kuuluu 44 prosenttia kunnista. Kyseiset kunnat selviävät hyvin lainsäädännössä asetetuista määräajoista, koska lastensuojelun kysyntä on varsin vähäistä.

Myös toisen ryhmän kunnat selviytyvät lastensuojelulle asetetuista määräajoista hyvin, huolimatta lastensuojelun suuresta kysynnästä. Tähän ryhmään kuuluu 37 prosenttia kunnista. Ne ovat panostaneet paljon avohuollon palveluihin ja sopeuttaneet onnistuneesti palvelujärjestelmäänsä lastensuojelun kysynnän perusteella.

Pienellä osalla kunnista on isoja haasteita selvitä laissa asetetuista määräajoista. Tähän kolmanteen ryhmään kuuluu 11 prosenttia kunnista. Niissä tehdään  lastensuojeluilmoituksia  selvästi enemmän kuin keskivertokunnassa. Lisäksi lapsia sijoitetaan huomattavasti useammin kodin ulkopuolelle, huolimatta siitä että avohuoltoon tehdyt panostukset ovat huomattavia. Kokonaisuutena lastensuojelun resursointi tai toimintakäytännöt eivät ole kuitenkaan riittävällä tasolla ja siksi kunnat ovat ongelmissa määräaikojen noudattamisen kanssa.

Lastensuojelupalveluiden alhainen kysyntä ei tarkoita automaattisesti kuntien pystyvän noudattamaan lainsäädäntöä. Kahdeksalla prosentilla Suomen kunnista lastensuojelupalveluiden kysyntä on keskimäärin muita kuntia vähäisempää, mutta tästä huolimatta niillä on suuria ongelmia.  Vaikka avohuollon kysyntä ja toisaalta kodin ulkopuolisten sijoitusten määrä on vähäinen, neljännen ryhmän kunnat eivät selviydy kolmen kuukauden määräajassa palvelutarpeen selvittämisen osalta.

Jos kolmannen ryhmän kunnat ovat osin voimattomia lastensuojelun kysynnän suhteen, niin neljännen ryhmän kunnat näyttävät pikemminkin piittaamattomilta lastensuojelun järjestämisen osalta.

Yhdenmukaisempi järjestelmä hyvinvointialueiden myötä

Nykyinen noin kolmensadan kunnan palvelujärjestelmä on lastensuojelun kannalta ongelmallinen. Lasten edun toteutuminen on osin riippuvainen siitä, missä hän asuu. Palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille mahdollistaakin lastensuojelujärjestelmän kokonaiskehittämisen paremmin.

Ensimmäisessä vaiheessa hyvinvointialueiden on kiinnitettävä huomiota ongelmallisten kuntaryhmien tilanteen kohentamiseen ja varmistettava järjestelmätason yhdenmukaisuus. Nyt lähes viidesosalla kunnista on toistuvia ongelmia noudattaa lastensuojelulle lainsäädännössä määriteltyjä aikarajoja.

Toisessa vaiheessa lastensuojelujärjestelmä kaipaa ratkaisuja, joissa etsitään vastauksia suureen kysynnän hallitsemiseen. Ratkaisut edellyttävät laajoja sosiaalipoliittisia toimia, joilla voidaan monipuolisesti tukea lasten kasvuolosuhteita.

Lapsen edun huolellinen arviointi maksaa huomattavasti. Esimerkiksi avohuoltoon investoiminen aiheuttaa järjestelmätasolla todennäköisesti aina myös lisäkustannuksia. Kysymys on samasta ilmiöstä kuin terveydenhuollon palveluissa. Sairauksien seulonta auttaa yksilöä, mutta johtaa usein myös jatkohoidon ja -seurannan tarpeeseen.

Onkin tärkeää ymmärtää, että lastensuojelu on ja tulee olemaan kallis palvelu myös sote-uudistuksen jälkeen. Toisaalta, jos joku palvelu saa maksaa, niin varmaankin juuri lapsen kasvua ja kehitystä turvaava toiminta.

Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkopalvelussa.

Timo Toikko
Sosiaalityön professori, yhteiskuntatieteiden laitoksen johtaja
Itä-Suomen yliopisto

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.