All posts by ullak

Kokemuskeskeiset alat

Monista luonnontieteiden ja tekniikan tieteenaloista kuulee usein sanottavan, että ne ovat laiteintensiivisiä, kun tarkoitetaan että onnistuakseen tutkimuksen harjoittaminen ja tutkijoiden koulutus vaativat kalliita laitteita ja niihin kohdistettuja investointeja.

Ajatus ikään kuin tekee hyväksyttäväksi sen, että tieteenalan koulutus myös saa maksaa enemmän kuin sellaisten tieteenalojen koulutus, jotka eivät ole laiteintensiivisiä.

Kun esimerkiksi vieraiden kielten koulutuksen kalleutta yliopistoissa on yritetty perustella vastaavasti sillä, että se vaatii paljon opettajan kontaktitunteja, tulos ei ole ollut sama.

Jotta voi toimia virallisena kääntäjänä tai tulkkina, kielitaidon tason on vastattava eurooppalaisessa luokituksessa tasoja C1–C2. Sen saavuttaminen lukion kieliopintojen jälkeen vaatii maisterin opinnot ja vuosia koulutusta, jossa keskeisessä roolissa ovat kontaktit mm. natiiviopettajiin ja muihin ao. kieltä puhuviin ihmisiin esimerkiksi kielivaihdossa.

Kielitaito on sosiaalista taitoa, ei pelkästään teoreettista tietoa, vaikka toki kielen tietoiseen ja analyyttiseen hallintaan kuuluu myös teoreettista tietoa.

Ehdotan käyttöön sanaa kokemusintensiivinen – ja myönnän samalla, että kuvaavampiakin ilmaisuja saattaa olla – niille aloille, joilla koulutus vaatii investointeja ihmisiin ja joissa tutkimuskin on ihmisiin tai heidän käyttäytymiseensä kohdistuvaa.

Anteeksi, suomen kielen asiantuntijat kai hyväksyisivät paremmin sanat laite- ja kokemuskeskeinen.

Jukka Mäkisalo

Professori, käännöstiede

Muistin politiikat monietnisessä yhteiskunnassa

Toukokuun 9. päivänä, Venäjän voitonpäivänä, Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa niin sanotun kuolemattoman rykmentin marssi, johon osallistui satakunta venäjänkielistä ja josta uutisoi Yle. Kuolematon rykmentti on alkujaan Venäjän kansalaisyhteiskunnassa syntynyt, sittemmin valtion kaappaama tapa aktivoida ihmisiä osallistumaan julkisiin muistamisrituaaleihin heidän perhemuistojaan hyödyntäen. Kuolemattoman rykmentin marssiin voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa muistaa julkisesti toisessa maailmansodassa, tarkemmin Suuressa isänmaallisessa sodassa sotineita omia esi-isiään. Heidän kuvansa laitetaan kepin päähän ja yhdessä muiden kanssa muodostetaan perinteinen marssikolonna, kävellään yhdessä ja osoitetaan, että ollaan kiitollisia sotineille sukupolville heidän panoksestaan Suureen voittoon. Näitä marsseja järjestetään nykyään ympäri Venäjää ja monissa muissakin maissa, joissa asuu venäjänkielisiä. Nyt tämä liike on saavuttanut Suomen.

Voiton ja sen eteen tehdyn uhrauksen suuruutta korostava sotamuisto on ollut niin neuvostoaikana kuin 2000-luvun Venäjällä keskeinen asia, jonka ympärille on rakennettu kansakuntaa, kansallista identiteettiä. Tutkimuksessa on monesti tuotu esille, että virallinen sotamuisto sulkee pois toisenlaisia totuuksia sodasta: Neuvostoliiton hallinnon säälimättömyyden omaa kansaa kohtaan, neuvostojohdon sopimukset fasisti-Saksan kanssa, itse sotineiden miesten ja naisten, sotavankien, lasten, vainottujen kansojen ym. kokemukset. Jäljelle jää kiillotettu, ylpeyttä nostattava voittomyytti. Virallinen, sankaruutta esille tuova sotamuisto on myös tehokas tapa unohtaa sodan todellisuus ja kärsimys. Virallistetussa sotamuistossa sotaparaateineen ja nykyisin kuolemattomine rykmentteineen nähdään edelleenkin Venäjän valtaapitävien oman vallan vahvistamiskeino. Näin lähinnä on kuolemattoman rykmentin marsseja totuttu käsittelemään ”liberaalissa leirissä” niin Venäjän sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Ulkomailla kuolemattomat rykmentit nähdään ilmentymänä nyky-Venäjän medioituneista identiteettipolitiikoista, keinona luoda Moskova-keskeinen ”venäläinen maailma” ja levittää sen epädemokraattinen arvomaailma Venäjän rajojen ulkopuolelle.

Tätä ilmiötä pohdittaessa mielestäni on kiinnitettävä huomiota muutamaan seikkaan. Ensinnäkin, kansallisrituaalit aina luovat tunnetta ja kokemusta jäsenyydestä kansakunnassa. Ne sekä liittävät osallistujat siihen muistoon, jota ne vaalivat, että jäävät osallistujien omaan muistiin ruumiillisena kokemuksena. Tässä suhteessa kuolemattomat rykmentit ovat eittämättömästi onnistuneita rituaaleja. Toisaalta, koska itse rituaalin ytimessä oleva sotamuisto on niin ongelmallinen, nämä rituaalit tulevat aina olemaan kyseenalaisia niin Venäjällä kuin sen ulkopuolellakin. On jo huomattu, että kuolemattomat rykmentit ovat jakaneet venäläiset kahteen leiriin: toisessa niitä pidetään vilpittömän ja tarpeellisen sotamuiston ja kansallisen yhtenäisyyden, toisessa muistamattomuuden ja härskin farssin paikkoina.

Toiseksi, voitonpäivä sotamuisteluineen on erittäin moniääninen tapahtuma, sen viettämisen toimijat voivat antaa sille eri merkityksiä – ja siinä mielessä se pysyy avoimena nyt ja tulevaisuudessakin. On tärkeää kuulla näitä ääniä ja ymmärtää niitä.

Kuitenkin tärkein pointtini on siinä, että rituaalien tutkimuksessa on tärkeää ajatella myös niiden konteksteja. Näkisin, että esimerkiksi Saksassa, Israelissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa järjestettävillä kuolemattoman rykmentin marsseilla on eri kontekstit ja ne sijoittuvat eri tavoin kansallisiin ja paikallisiin muistikulttuureihin. Saksan toisen maailmansodan kulttuurinen muisti on erilainen kuin Yhdysvaltojen tai Suomen. Venäjänkielisten maahanmuuttajien osuudet väestöstä ovat erilaisia Israelissa ja Suomessa. Näiden maiden kotouttamisjärjestelmät ovat hyvin erilaisia. Ja niin edelleen.

Kuolemattoman rykmentin marsseja tekee Suomessa tulenaraksi se tosiasia, että suomalainen kansallisidentiteetti ja -rituaalit ovat myös vahvasti sotamuistoon keskittyviä. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlinta rakentuu valtaosin Suomen sotauhrauksen ja sankaruuden muistamisesta. Suomalaisen toisen maailmansodan muistokulttuurin tutkimus paljastaa sen ongelmallisuuden myös niin sanotun eurooppalaisen sotamuiston suhteen: kun eurooppalaisessa sotamuistossa korostuu yleisinhimillisen tragedian (ensisijaisesti holokaustin) muistaminen, Suomessa muistetaan edelleenkin oman kansan sankaruutta.

Samalla itsenäisyyspäivän juhlinta on juuri se tärkein kansallinen rituaali, joka luo jäsenyyttä kansakunnassa. Nykyvenäläiset ja nykysuomalaiset ritualisoidut sotamuistot ovat potentiaalisesti törmäyskurssilla, ja tätä potentiaalia voidaan halutessa käyttää hyväksi, synnyttäen jännitteitä suomalaiseen yhteiskuntaan. Nykyinen monietninen yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi historiallisten muistien, niiden sisältämien arvomaailmojen, kansallisten rituaalien ja juhlien tarkkaa pohdintaa ja keskustelua siitä, mitkä muistamisen ”kehykset” edistäisivät rauhallista ja turvallista elämää.

Olga Davydova-Minguet

Apulaisprofessori (Venäjä- ja rajatutkimus)

Karjalan tutkimuslaitos

 

 

Arto Urtti kollegana ja ystävänä

Biofarmasian professori Arto Urtti täytti 60 vuotta joulukuussa 2016. Tätä juhlistetaan järjestämällä tieteellinen symposium ”30 Years of Drug Delivery Research” Kuopiossa 12.–13.6.2017. Ohjelma kattaa kaikki Arto Urtin päätutkimusalat: silmälääkinnän, transportterit ja farmakokinetiikan sekä nanoteknologian.

Kokemuksemme Artosta opiskelukaverina, kollegana ja ystävänä ulottuvat jo 1970-luvulle saakka. Arto aloitti proviisoriopinnot yhdessä Petterin kanssa jo vuonna 1975, jolloin Kuopion korkeakoulun farmasia oli vielä aivan beibi-vaiheessa. Opiskelijat olivat koekaniineita ja pioneereja. Farmasia oppi kouluttamaan – me opettelimme oppimaan.

Opiskeluaikoina tuntui välillä, että opiskelimme enemmän elämää kuin farmasiaa. Artolle musiikki on aina ollut tärkeää, samoin syvien arvojen pohdiskelu. Musiikkia kuunneltiin, sen mukana tanssittiin ja samalla elämän tarkoitusta pohdittiin usein aamutunneille asti milloin Lehtimajalla, milloin Henrin pubissa tai muissa juhlapaikoissa. Myöhemmin myös Amerikan baareissa ja rock-klubeissa.

Opimme myös oppimaan. Havaitsimme, että monien sen aikaisten yliopisto-opettajien pedagogiset taidot eivät tarjonneet meille hyvää ajankäytön ja oppimisen suhdetta. Siispä vietimme aikaamme muualla ja luimme mieluummin intensiivisesti ja omatoimisesti tentteihin.

Kaikenlainen lukeminen – kaunokirjallisuuden, henkilöhistorioiden, dekkareiden, sarjakuvien ja jossain määrin myös oppikirjojenkin – täytti meidät tiedolla, jopa niin että jo alle kolmikymppisinä koimme olevamme kovinkin viisaita ja osaavia. Elämä kuitenkin opetti myös vakavan puolensa, itse kullekin tavallaan.

Proviisoriopintojen kahden viimeisen vuoden aikana kiinnostus tutkimukseen heräsi ja Artonkin ote oman apteekin tavoittelusta lipesi heti kättelyssä. Harva lienee sitä ihan lehtien palstoilla julistanut, kuten me Arton kanssa yhdessä aikanaan teimme. Apteekkarin uralla tähtäämisen sijaan hakeuduimme kukin itseämme kiinnostavien farmasian alojen piiriin vakaasti päättäen uhrata uramme tieteen hyväksi. Se linja ei meidän kaikkien kohdalla sitten ihan loppuun saakka pitänyt, Artolla kylläkin.

Arto loi heti alusta lähtien uutta farmasian tutkimuksen kulttuuria suomessa – farmakologian ja farmasian teknologian ja biofarmasian yhdisteleminen, kontaktit heti alkuvaiheessa farmasian alan ulkopuolisiin lääketieteen, biotieteiden, tekniikan, polymeerikemian, sähkökemian tutkijoihin olivat varsin nopeasti Kuopion yliopiston farmasian laitoksella arkipäivää.

Myös kansainvälisten kontaktien ja toiminnan osalta Arto oli kuopiolaisen farmasian edelläkävijä. Lukuisilla yhteisillä kongressimatkoilla ja vierailuilla ulkomaisiin tutkimuslaitoksiin verkotuimme porukalla sen aikaisen mittapuun mukaan varsin laajasti. Ja siinä samalla tuli tutustuttua paikallisiin rock-klubeihin ja muihin kulttuuririentoihin niin ikään varsin perusteellisesti.

Kontaktit lääketeollisuuteen ovat niin ikään olleet tärkeä osa silloin luotua tutkimuskulttuuria. Alkuvaiheessa tilanne oli varmaankin sellainen, että kotimainen lääketeollisuus oli ehkä enemmän antavana, kuin saavana osapuolena, mutta vuosien saatossa tilanne muuttui kaikkien osapuolien osalta antoisaksi yhteistyöksi. Arton johdolla syntyi jo silloin kokonaisuuksia, joita nykyisin kutsutaan innovaatio-ekosysteemeiksi.

Artolle tutkimus ja tiede ovat tärkeitä, ja nimenomaan osana elämää sen rikastuttajana. Hänen avarakatseisuutensa myötävaikutuksesta Suomeen on syntynyt pysyvä ja tuloksekas farmasian tutkimuskulttuuri. Lähtökohtaisesti melkein tyhjästä.

Arton toiminnassa on aina yhdistynyt tärkeällä tavalla vaativuuden ja kannustavuuden yhtälö. On ollut suuri ilo ja kunnia saada työskennellä hänen kanssaan vuosikymmenten varrella. Hän on ollut meille esimerkillinen kollega, mutta ennen kaikkea erinomainen ystävä.

Petteri Paronen ja Jukka Mönkkönen

Petteri Paronen on virkavapaalla Kuopion kaupunginjohtajan tehtävästä. Jukka Mönkkönen on Itä-Suomen yliopiston rehtori.

Käännösteknologisen murroksen hallintaa

Kielenkääntäjien toimenkuva, työympäristö, työkalut ja niiden mukana koulutus ovat kokeneet kansainvälisesti rajun muutoksen vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Kääntäjien virkoja on yhä vähemmän, ala on yksityistynyt, sitä hallitsevat freelancerit ja suuret kansainväliset käännöstoimistot, ja itse kääntäminen on digitalisoitunut. Samoja muutoksia ovat kokeneet monet toimialat, ja koulutuksen pitäisi pysyä mullistusten perässä.

Maallikoiden silmissä suurin uhkakuva kääntäjien ammattikunnalle kai on kehittyvä konekääntäminen – mielikuva lienee, että kääntäjät käyvät kokonaan tarpeettomiksi, kun mobiiliversiot Tähtien sota -elokuvasta tutusta C3P0:sta alkavat tulkata arkipäiväisesti kaikilla kielillä – , vaikka itse kääntäjille konekääntäminen on lähinnä yksi digitaalisista työkaluista.

Euroopan Unionin käännöstoiminnasta huolehtivassa DGT:ssä konekäännösohjelma Moses on ollut käytössä vuodesta 2012. Se nopeuttaa käännöstyön prosessia siellä, missä se on mahdollista: usein konekääntäminen vaatii alkuperäistekstiltä automaattista esiprosessointia eli niin sanottua kielen kontrollointia, eräänlaista selkokielistämistä, ja aina tuotetulta käännökseltä ihmisen jälkieditointia.

Moses on eurooppalaisten yliopistojen yhteistyönä kehitetty avoimen lähdekoodin ohjelmisto. Se perustuu tilastolliseen konekääntämiseen – samaan, jota Googlekin soveltaa – , eli ohjelma hakee jo käännetyistä lähtö- ja kohdetekstien pareista tilastollisesti parhaat vastinesegmentit sana-, lauseke- ja lausetasolla. Ohjelmisto vaatii siis jo käännettyjä tekstejä toimiakseen ollenkaan ja valtavia tekstimassoja toimiakseen edes jotenkin tyydyttävästi.

Lisäksi tekstimassojen on oltava samaa tekstilajia kuin käännettävä teksti. Hallintokielisistä teksteistä ei juuri ole apua, kun käännetään televisioon ruututekstejä eli tekstityksiä.

Mutta aina konekääntäminen ei ole mahdollista. Hieman yllättäen yksi rajoittavimmista tekijöistä on käytetty kielipari. Vaikka DGT:ssä on samalla tavoin tekstimassoja eli korpuksia kaikilla EU:n kielillä, niin juuri suomalais-ugrilaiset unkari, viro ja suomi tuottavat Mosekselle ongelmia, kun niille käännetään Euroopan valtakielistä.

Kieliopilliselta rakenteeltaan suomi poikkeaa rankasti germaanisista, romaanisista ja slaavilaisistakin kielistä, jotka kaikki ovat indoeurooppalaisia sukukieliä keskenään: automaattinen tilastollinen vastinesegmenttien muodostuminen vaikeutuu.

Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen ja -teknologian kansainvälinen maisteriohjelma valmistaakin kääntäjistä ensisijaisesti kääntämisen ongelmiin perehtyneitä käännösteknologisen ympäristön osaajia.

Jukka Mäkisalo

Professori, käännöstiede

Suomi kestävän metsäbiotalouden voimalla toiselle sadalle

Biotaloudessa korvataan fossiilisten luonnonvarojen käyttöä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tavoite on maailman pelastaminen öljyn ja kivihiilen saastuttamalta tuhon tieltä – vähintäänkin tavoitteena on siirtää hetkeä, jolloin ihmisen on muutettava toiselle planeetalle.

Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen tuottamista, jalostamista, kuluttamista, kierrättämistä sekä niihin perustuvia palveluja. Se on ilmastonmuutoksen hillintää puhtain teknologioin ja ympäristöystävällisesti. Samalla tavoitellaan taloudellista kasvua sekä tasapainoista aluekehitystä, uusia työpaikkoja ja huoltovarmuutta. Kuka voisi sellaista vastustaa?

Suomessa biotalous ja sen kasvu perustuvat ensi sijassa metsiin ja puuhun. Eikä jatkossa vain paperiin ja lankkuun. Puu – ikioma Sampomme – taipuu mitä ihmeellisempiin muotoihin. Se voi olla läpinäkyvää ja taipuisaa kalvoa. Kevyttä levyä tai verkkoa, joka on kovaa kuin teräs tai kimmoisaa kuin kumi. Kangasta. Ruokaa. Lääkettä. Polttoainetta. Aurinkokennoa. 3D-tulostettuja tekoelimiä ja proteeseja. Vaikka mitä.

Biotalouden ylväistä tavoitteista huolimatta se ei voi Suomessa olla kestävää, ellei metsiemme käyttö ole kestävää. Suomen biotalousstrategian toteuttaminen muun muassa biojalostamoineen, uusine tuotteineen sekä puurakentamisineen kasvattaisi puun käyttöä merkittävästi – jopa 30 miljoonaa kuutiometriä vuosittain, jos kaikki kaavaillut biotuotetehtaat käynnistetään. Lisäkysynnän kattaminen kotimaisella puulla tuo eurot ja työpaikat koti-Suomeen.

Samaan aikaan, kun puuta ja siten hakkuita tarvitaan lisää, metsien monikäytön muukin biotalouskysyntä kasvaa, kuten luontomatkailu, hyvinvointipalvelut sekä ei-puuaineksiset tuotteet. Hakkuupinta-alan olennainen lisääminen tuntuisi metsien muissa käytöissä, maisemissa ja biodiversiteetissa. Eri tavoitteiden yhteensovittaminen tulee entistäkin tärkeämmäksi.

Yhteensovittamisen haasteisiin on ehkä yllättävältä kuulostava ratkaisu: talousmetsien puuntuotannon tehostaminen parantaisi monitavoitteisen metsänkäytön edellytyksiä. Jos talousmetsien hehtaareilla pystyttäisiin tuottamaan puuta rutkasti enemmän kuin nyt, puumotteja voitaisiin hakata lisää kasvattamatta hakkuupinta-aloja. Hehtaarisato nousisi, mutta jätettäisiin samat säästöpuut, avainbiotoopit ja puskurivyöhykkeet. Harvennus- ja avohakkuiden haitat liittyvät enemmän hakkuualaan kuin mottimääriin, hyödyt puolestaan motteihin.

Hakkuumahdollisuuksien nostaminen puuntuotantoa tehostamalla turvaisi samalla metsätalouden ekologista ja sosiokulttuurista kestävyyttä sekä metsän eri käyttöjen yhteensovittamista tilanteessa, missä hakkuumääriä pitää joka tapauksessa selkeästi lisätä mahdollistamaan metsäbiotalouden voittokulku. Puuston kasvun lisääminen on myös ilmastoteko.

Perehdy lisää: www.uef.fi/fi/web/biotalous, www.uef.fi/web/forbio, @FORBIOproject

Jyrki Kangas

Metsäbiotalouden professori

 

 

Minne sinä teet seuraavan lomamatkasi?

Todennäköistä on, että et vielä sitä tiedä, ellei lentoja ja majoitusta ole jo varattu. Sinulla saattaa olla mielessä muutamia lomakohteita, joissa olisi kiva käydä. Joskus tulevaisuudessa todennäköisesti varaat lomamatkan, mutta kenties täysin eri paikkaan kuin tällä hetkellä ajattelet. Tämä väli matkasta unelmoimisesta lentojen ja majoitusten varaamiseen on se kohta, mihin matkailumarkkinoijat yrittävät iskeä saadakseen sinut matkustamaan omaan kohteeseensa. Matkailijoiden tiedonetsintäprosessin ja matkailumarkkinoinnin välinen vuorovaikutus on äärimmäisen monimutkainen ja mielenkiintoinen kommunikaation tanssi.

Matkailumarkkinoinnissa on viime vuosina korostetusti nostettu esille internetiä ja sen tärkeyttä matkailumarkkinoinnissa; miten ihmiset etsivät kaiken tiedon netistä ja tekevät matkustuspäätökset sen perusteella. Alan yritykset ja matkakohteet panostavat rahallisesti yhä enemmän digitaalisiin kanaviin hankkiakseen uusia matkailijoita alueelleen.

Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksella tutkimme tätä tanssia kesällä 2016 haastattelemalla ulkomaalaisia matkailijoita Savonlinnassa. Tulokset osoittavat hyvin, miten pienestä matkakohteen valinta voi olla kiinni. Matkailijat hyödyntävät internetiä monipuolisesti, mutta esimerkiksi keskieurooppalaisille matkailijoille perinteisillä matkaopaskirjoilla on vielä yllättävän suuri merkitys.

Kysyttäessä matkailijoilta, minkä takia he tulivat Savonlinnaan, eivät esille nouse YouTubet, Facebookit, Snapchatit tai Instagramit. Tekemissämme 69 haastattelussa ei kertaakaan mainittu yhtäkään näistä. Sen sijaan mainittiin ystävien ja sukulaisten suosittelut, joiden mukaan matkakohde oli niin hyvä, että siellä kannattaa käydä. Ja pääsääntöisesti ulkomaalaisten matkakohde oli nimenomaan Suomi, vaikka Savonlinnaan tullaan hyvän sijainnin, järviluonnon ja Olavinlinnan takia.

Internetin tärkeys korostuu siinä vaiheessa, kun matkakohteesta etsitään lisää tietoa. Matkailijat käyttävät hakukoneita todella paljon. Laadukas, ajan tasalla oleva ja helposti löydettävä tieto mahdollistaa matkan ja luo matkailijalle varmuuden matkan kannattavuudesta, kun puolestaan tiedon vähyys ja kehnot nettisivut saavat matkailijat miettimään muita matkakohteita.

Mikään ei kuitenkaan puhu matkakohteen puolesta paremmin kuin sen tarjoamat elämykset ja palvelut. Korkeaa laatua ja matkakohteessa saatuja hyviä kokemuksia ei voi painottaa tarpeeksi. Todennäköisesti sinäkin olet seuraavaksi menossa matkakohteeseen, josta olet kuullut hyvää muilta. Sellaiseen kohteeseen, joka vakuuttaa sinut sekä muiden kohteessa käyneiden matkailijoiden kokemusten että netistä löytyvän laadukkaan ja riittävän tiedon perusteella.

Juho_PesonenTutkimuspäällikkö Juho Pesonen

Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos