Yhteistieteisyys – tulevaisuuskestävä tutkimusorientaatio?

Todellisuuden selittämiseen ja ymmärtämiseen liittyvät lähestymistavat vaihtelevat yksitieteisyydestä, monitieteisyyteen ja aina tieteidenvälisyyteen saakka. Transdisiplinaarisuus ulottuu yhteistieteisyyttäkin avarammalle, sillä silloin tutkittavaan ilmiöön kytketään toimijoita myös tiedeyhteisön ulkopuolelta.

Lähestymisnäkökulmat tuottavat erilaisia näkymiä hyvän elämän mahdollisuuksien tunnistamiseen planeetallamme. Monimutkaisten ongelmien ratkaisemisessa tarvitaan yhä useammin eritieteisen lähestymisen sijasta yhteistieteisyyttä – ja transdisiplinaarisuutta.

Lawrence Wheeler ja Ewing Miller (Wheeler & Miller, 1970) lähestyvät asiaa havainnollisesti perinteistä ajattelua avartavan kuvitteellisen – ehkä hiukan naivin esimerkin avulla.

Ongelmana on, kuinka rakentaa mahdollisimman hyvä talo elefantille. Koska aikaisempia kokemuksia ei vastaavasta tapauksesta ole, on selvää, että tarvitaan moninäkökulmaista lähestymistä. Mikään yksittäinen näkökulma ei hyvää lopputulosta takaa.

Rakennusarkkitehti, sisustusarkkitehti, rakennusinsinööri, sosiologi ja psykologi ryhtyvät moniammatilliseen yhteistyöhön. Rakennusarkkitehti haluaa saada selville, mikä hankkeen toteutusbudjetti loppujen lopuksi on ja millaisia laatuvaatimuksia elefantin asuttamalle talolle tarkalleen ottaen on.

Rakennusinsinöörin mukaan rakenteiden pitää olla huomattavan lujat, jolloin betonielementit toimivat hyvin ja ovat kohtuuhintaisia. Psykologin mukaan elefanteille on ominaista pitkät ruokailuajat, minkä vuoksi avarien ruokailutilojen tulee olla suunnittelun keskiössä.

Sosiologin mukaan elefanteille on tyypillistä ryhmissä toimiminen, minkä vuoksi taloa ei kannata suunnitella vain yhtä elefanttia silmällä pitäen. Siellä tulee oleskelemaan joka tapauksessa useita elefantteja. Lisäksi elefantit seurustelevat seisaaltaan, mikä asettaa vaatimuksia talon korkeudelle. Sisustusarkkitehti kiinnittää huomiota talon värimaailmaan ja ehdottaa värien valitsemista elefanttien luonnollisen elinympäristön mukaisiksi.

Talo valmistuu. Se on jyhkeä ja vankka betonitalo, jossa on huomattavan suuret ruokailutilat. Värimaailma on viehättävä. Se muistuttaa elefanttien luontaista elinympäristöä. Budjettikaan ei juuri ylity, vaikka kyseessä on pilottihanke.

Elefantti muuttaa taloon. Se syö ulkona. Aluksi se käyttää talon ruokailutiloja oleiluun, mutta tilat eivät ole sen mielestä viihtyisät. Elefantin paras ystävä on sirkuksesta takaisin luontoon rehabilitoitu yksilö, minkä vuoksi se vierastaa tilojen kaikuisuutta. Toisaalta värimaailman suhteen sillä ei ole erityisiä mieltymyksiä. Mutta oli miten oli, muutaman viikon päästä talo jäi tyhjilleen.

Kertomus havainnollistaa uusien ongelmien ratkaisemisen haastetta. Edes monitieteinen lähestyminen ei takaa onnistunutta lopputulosta. Tämä johtuu siitä, että monitieteisyys on luonteeltaan eritieteistä.

Eritieteisyydessä tieteiden alat säilyttävät tieteenalalle ominaisen tulokulman sen sijaan, että pyrkimyksenä olisi eläytyä tarkastelemaan kaikille tutkijoille vierasta ongelmaa ennakkoluulottomasti yhteistieteistä näkökulmaa tavoitellen.

Siinä missä monitieteisessä lähestymisessä tuppaa eritieteisyys ohjaamaan tutkimuksen tekemistä, tieteidenälisessä lähestymisessä eri tieteenalat sulautuvat toisiinsa.

Jos elefantille suunnitellun talon rakentamisessa olisi haluttu onnistua mahdollisimman hyvin, olisi monitieteisyydestä kannattanut pyrkiä aidompaan tieteidenvälisyyteen (interdisciplinarity). Sekään ei välttämättä olisi taannut hyvää lopputulosta – elefantin hyvää elämää kannattelevaa asumisratkaisua.

Aivan ilmeisesti paras ratkaisu olisi ollut rohkea siirtyminen transdisiplinaarisuutta kohden. Silloin talon suunnittelutiimiin olisi otettu jäseniä tiedeyhteisön ulkopuolelta. Tässä tapauksessa ehkä orpoeläinpuistoista, elefanttien asuinalueilla toimivista metsänvartijoista ja eläintenhoitajista.

Transdisiplinaarisessa lähestymisessä tutkimusasetelma saa tapaustutkimuksellisia piirteitä. Silloin tavoitetaan ympäröivän todellisuuden monimuotoisuutta ja vivahteikkuutta pelkkää eri tieteenalojen välistä konsultointia juurevammin.

Tulevaisuuskestävän tutkimusorientaation tavoitteleminen on yhä oleellisempaa maailmassa, jonka tulevaisuuteen liittyy huomattavasti koronapandemiaa monitahoisempi haaste. Kyse on siitä kompleksisesta kokonaisuudesta, jonka luonnonvarojen hupeneminen, kuudes sukupuuttoaalto ja ilmastonmuutos muodostavat.

Lähteet

Repko, Allen ja Rick Szostak (2020). Interdisciplinary Research. Process and Theory. 4th Edition. London: Sage.

Wheeler, Lawrence ja Ewing Miller (1970). Multi-Disciplinary Approach to Planning. Paper presented at Council of Education Facilities Planners Annual Conference (47th, Oklahoma City, Oklahoma, October 6, 1970). Luettavissa: https://eric.ed.gov/?id=ED044814

Arto O. Salonen
Apulaisprofessori, Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen
Yhteiskuntatieteiden laitos
Salosen kotisivut ovat osoitteessa www.artosalonen.com