“Opettajia” ja “opiskelijoita” – roolit muutoksessa!

Vertaisopettaja- ja yhteisopetusmallit tuovat opiskelijat mukaan opetukseen ja murtavat perinteisiä ajatusmalleja opettajan ja opiskelijan tehtävistä.

Opiskelijat ovat keskeinen osa yliopistoyhteisöä. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tuore arviointiraportti Korkeakoulupedagogiikan tila ja uudistaminen muistuttaa kuitenkin yhteisön jakautumisesta: opettajilla on tyypillisesti myönteisempi kuva opetuksen laadusta kuin opiskelijoilla, opettajat keskustelevat saamastaan palautteesta pääosin keskenään ja myös opiskelijat puhuvat opetuksesta lähinnä toisten opiskelijoiden kanssa.

Yliopistolaisilla voi olla myös opiskelijoiden osallisuutta kaventavia ajatusmalleja siitä, mitä “opettajan” ja “opiskelijan” kuuluu yliopistolla tehdä.

Esittelemme ja arvioimme kaksi toimintamallia, joissa perinteisiä rooleja on rikottu ja opiskelijat otettu mukaan opetukseen: matematiikan oppiaineen vertaisopettajamallin sekä oikeustieteiden yhteisopetusmallin.

Haluamme antaa kollegoille ideoita ja inspiraatiota opiskelijoiden osallistamiseen sekä johdolle vinkkejä siitä, miten tätä voitaisiin edistää. Toimintamalleja voi tietenkin olla lukemattomia erilaisia.

Vertaisopettamista matematiikassa

Vertaisopettajat ovat opiskelijoita, jotka opettavat toisia opiskelijoita. Matematiikan oppiaineessa he ohjaavat ensimmäisen vuoden opiskelijoita tehtävien tekemisessä ja kurssien aihepiirien ymmärtämisessä.

Vertaisopettajalta ei vaadita muuta kuin se, että hän on itse suorittanut ohjaamansa kurssin. Vertaisopettajan ei ole tarkoitus olla kaikkitietävä tietopankki tai tarjoilla opiskelijoille suoria vastauksia kysymyksiin. Sen sijaan hän opettaa opiskelutaitoja ja mallintaa, kuinka hiukan kokeneempi opiskelija lähtee ratkaisemaan ongelmaa. Vertaisopettajat työskentelevät pareittain, jolloin tarjolla on aina kollegan tuki.

Vertaisopettajat ohjaavat opiskelijoita avoimessa oppimistilassa. Ohjausta on tarjolla yhteensä noin kahdeksan tuntia viikossa, ja opiskelijat voivat viettää oppimistilassa niin paljon aikaa kuin haluavat. Näin huomioidaan erilaiset oppijat: joku saattaa tarvita paljon tukea ja toinen taas vain hiukan apua jonkin tehtävän kanssa.

Opetusympäristöllä on suuri merkitys vertaisopettajatoiminnalle. Avoin, oveton tila keskeisellä paikalla toimii paremmin kuin luokkahuone, jonne voi olla korkea kynnys tulla, ja johon muodostuu helposti hierarkkinen asetelma oppijan ja opettajan välille. Vertaisopettajat käyttävät huomioliivejä, jotta opiskelijoiden ei tarvitse miettiä, kuka tilassa on opettaja. Lisäksi liivi auttaa vertaisopettajaa siirtymään opiskelijan roolista opettajan rooliin.

Uuden opetusmallin kokeilua luokkatilassa, jossa henkilöt työskentelevät yhdessä ja opettajilla on huomioliivit.
Kuva: Varpu Heiskanen

Vertaisopettajien ohjaustoiminta on osa Oppijalähtöinen ohjaaminen -kurssia. Koska opettaminen ja erityisesti oppijalähtöisyys ovat monelle vertaisopettajalle uusia asioita, on tärkeä tukea heidän kehitystään jatkuvasti. Siksi vertaisopettajat osallistuvat kurssin puitteissa viikoittaisiin pedagogisiin tapaamisiin. Niissä käsitellään opettamisen lisäksi myös opetettavien kurssien asiasisältöjä.

Vertaisopettajat saavat toiminnasta opintopisteitä Oppijalähtöinen ohjaaminen -kurssin kautta. Kurssin suoritettuaan he voivat hakea tuntiopettajiksi. Tuntiopettajina toimivat vertaisopettajat siirtävät tietoa ja kokemustaan uusille vertaisopettajille ja heillä on vastuuta opetustyöstä.

Kansallinen vertaisopettajaverkosto tarjoaa avoimen opetusmateriaalin vertaisopettajien kouluttamiseen.

Yhteisopetusta oikeustieteissä

Oikeustieteiden laitoksen opetusavustaja toimi lukuvuonna 2022–2023 yhteisopettajana kahdella ensimmäisen vuoden opintojaksolla yhdessä vastuuopettajan kanssa. Opintojaksoista ensimmäinen ajoittui syys-marraskuulle ja toinen maalis-toukokuulle. Molemmat jaksot sisälsivät pakollisia työpajoja sekä yksilö- ja ryhmätehtäviä. Jälkimmäinen jakso edusti tutkivan oppimisen mallia.

Opetusavustaja ja vastuuopettaja suunnittelivat ja toteuttivat jaksot yhdessä alusta loppuun. Opetusavustaja oli suorittanut ne edellisenä lukuvuonna, joten hänellä oli niistä tuore opiskelijakokemus. Hän antoi tasavertaisen panoksen oppimistehtävien ja opetustilanteiden suunnitteluun. Suunnittelun lähtökohtana olivat edellisen lukuvuoden toteutukset sekä vastuuopettajan ja opetusavustajan näkemykset muutostarpeista. Opetusavustaja pystyi myös arvioimaan opetustilanteiden ja oppimistehtävien mielekkyyttä ja toimivuutta opiskelijoiden näkökulmasta. Hänen kädenjälkensä näkyi esimerkiksi tehtävien ohjeistusten ja jaksojen kokonaisprosessin selkeydessä, jaksojen yhteensovittamisessa opiskelijoiden muuhun ajankäyttöön sekä sisältöjen ja tehtävien vaativuuden mitoittamisessa.

Opetusavustaja osallistui myös kaikkiin työpajoihin yhteisopettajana. Työpajoissa hän muun muassa toteutti virittäytymis- ja orientaatiotyöskentelyjä, opetti tiettyjä teemoja ja osallistui opetuskeskusteluihin. Opetusta luonnehti ylipäätään vahva dialogisuus. Vaikka vastuuopettaja ja opetusavustaja sopivat etukäteen pääpiirteittäin työnjaostaan opetustilanteissa, käytännössä molemmat osallistuivat aktiivisesti opetuksen kaikkiin vaiheisiin. Lisäksi opetusavustaja ohjasi opiskelijoiden pienryhmätyöskentelyä työpajoissa ja sähköpostitse sekä antoi heille ohjausta tutkivan oppimisen eri vaiheissa.

Oikeustieteiden laitoksella on ollut vuosikausia lukuisia 50-prosenttisella työajalla työskenteleviä opetus- ja tutkimusavustajia, joten yhteisopetuksen edellyttämä työsuhdemalli oli valmiina. Toteutunut yhteisopetus ei kuitenkaan perustunut laitoksella etukäteen muodostettuun toimintamalliin vaan rakentui opiskelijan oman aktiivisuuden pohjalta. Opetusavustaja oli ensimmäisenä opintovuonnaan omaehtoisesti pyytänyt tukea oikeustieteen opiskeluun ja tarjonnut ideoitaan opetuksen kehittämiseen. Tämä oli luonteva peruste rekrytoida hänet opetusavustajaksi, jonka työn keskiössä on ensimmäisen vuoden opintojen kehittäminen. Samalla rekrytointi tarjosi vastuuopettajalle mahdollisuuden kehittää opintojaksojen toimintamallia tutkivan oppimisen suuntaan.

Hyödyt kaikille osapuolille

Opiskelijapalautteiden ja omien kokemustemme perusteella opiskelijoiden aktiivinen rooli opetuksessa on monin tavoin hyödyksi kaikille osapuolille.

Hyödyt opiskelijoille:

  • Opiskelijoiden on helppo lähestyä toisia opiskelijoita ja kysyä heiltä neuvoa.
  • Toinen opiskelija osaa pukea asiat opiskelijalle ymmärrettävämpään muotoon kuin kurssin vastuuopettaja.
  • Yhteisöllisyys vahvistuu ja kurssin ilmapiiri paranee.
  • Keskusteluissa opiskelijat oppivat tieteellistä kielenkäyttöä ja kommunikointia.

Hyödyt vertaisopettajalle ja opetusavustajalle:

  • Substanssiosaaminen, pedagoginen osaaminen ja viestintätaidot kehittyvät.
  • Integroituminen yliopistoyhteisöön.
  • Oman alan työkokemusta.

Hyödyt vastuuopettajalle:

  • Vastuuopettaja saa palautetta opiskelijoiden oppimisesta.
  • Opiskelijanäkökulma ja sen ottaminen huomioon tulevat vahvemmin osaksi opetustyön arkea.
  • Yhteistyö opiskelijoiden kanssa parantaa työhyvinvointia ja työn laatua.

Yhdessä tekeminen antaa intoa ja virtaa kaikille opetukseen osallistuville. Into ja työnilo puolestaan säteilevät edelleen opetuksen ja oppimisen laatuun. Uuden kokeileminen vaatii toki aluksi vaivaa, mutta uudet käytännöt myös vapauttavat vastuuopettajan aikaa muuhun työhön.

Jotta opiskelijoiden ja vastuuopettajien yhteistyöllä on jatkuvuutta, yliopiston kannattaa tukea sitä rahallisesti, ja sille tulee antaa myös vakaa sija opetussuunnitelmassa.

Aurora Fifield
Opetusavustaja
Oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Sampo Mielityinen
Tuntiopettaja
Oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Johanna Rämö
Yliopistonlehtori
Fysiikan ja matematiikan laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Innostava tunnelma ja älykäs teknologia simulaatio-oppimisen tukena

Uudet tilat tukevat erinomaisesti simulaatio-opetusta Joensuun ja Kuopion kampuksilla. Opiskelijoiden ja opettajien palaute niin simulaatio-oppimisesta kuin niitä tukevista tiloista on ollut kiittävää.

Itä-Suomen yliopisto on monitieteisen opetuksen edelläkävijä, ja sen yksi keskeinen muoto on simulaatio-oppiminen. Draaman keinoin luodaan kuvitteellinen moniammatillinen asiakastilanne, jota eri ammattilaiset käsittelevät yhdessä.

Oppimisen tavoitteena on kehittää erityisesti moniammatillisen asiakastyön taitoja, kuten eräs opiskelija toi syksyllä 2021 toteutettujen pienryhmäsimulaatioiden jälkeen esiin: ”Tämä oppimiskokemus vahvisti sitä, että tulevaisuudessa tarvitaan ammattilaisia, jotka osaavat tehdä moniammatillista yhteistyötä, ja jota rakennetaan jo opiskeluajoilta lähtien”.

Sote-integraation myötä onkin tullut tarve määrittää, mitä ammattilaisten keskinäinen yhteistoiminta edellyttää ja miten sitä voidaan yliopistoissa pedagogisesti edistää. Simulaatio-oppimista on käytetty pitkään terveystieteissä mutta viime vuosina myös sosiaalityössä, erityispedagogiikassa, psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa. Tilanteen todentuntua edistetään esimerkiksi hyödyntämällä draaman suunnitteluun ja toteutukseen kentän ammattilaisia ja näyttelijöillä. Myös draaman käsikirjoitus luodaan yhteistoiminnassa eri alojen opettajien kanssa.

Geneerisistä taidoista ja työelämärelevanssista puhutaan paljon meneillään olevan opetussuunnitelmatyön yhteydessä. Työelämärelevanssi on hyvin saavutettavissa pienryhmäsimulaatioharjoituksissa, joissa toteutuu yhteisen tiedon muodostaminen, ongelmanratkaisu, päätöksenteko, eettinen toiminta haastavissa tilanteissa ja tietenkin moniammatillinen vuorovaikutus.

Pienryhmäsimulaatioita ohjaavat draamakasvatuksen ja simulaatiopedagogiikan keskeiset ajatukset. Opiskelijat toteuttavat moniammatillisen asiakastilanteen. Harjoituksen tavoitteena ei ole hyvä, onnistunut suoritus, vaan jokainen harjoitus on kaikkien yhteinen ja yhteisöllinen reflektointi. Annettuun käsikirjoitukseen sisältyy useita rooleja (esimerkiksi äiti, lapsi, opettaja, koulukuraattori, sosiaalityöntekijä, lääkäri), joita opiskelijan on mahdollista esittää. Harjoituksen osallistuu noin viisi opiskelijaa kerrallaan ja muut opiskelijat tarkkailijan roolissa seuraavat tilannetta toisesta huoneesta käsin. Opettajat ja mahdollisesti opetusavustaja seuraavat tilannetta ns. ohjaamossa, jossa he merkitsevät muistiin oppimisen kannalta merkittäviä kohtia.

Harjoitukseen jälkeen toteutetaan oppimiskeskustelu, jossa opettaja fasilitoi keskustelua siten, että ongelmanratkaisut tulevat opiskelijoilta. Keskustelussa on tärkeä huomioida jokaisen opiskelijan henkilökohtainen kokemus tilanteesta. Tärkeitä periaatteita ovat luottamuksellisuus, psykologinen turvallisuus, arvostava, tasavertainen vuorovaikutus osallistujien kesken. Moniammatillisissa simulaatioissa opitaan tunnistamaan, millainen vuorovaikutus edistää yhteistyötä ja asiakkaan osallisuutta sekä millaisiin karikoihin saatetaan tilanteessa kompastua.

Simulaatio-opetus tarvitsee älykkäät ja viihtyisät tilat

Simulaatio-oppiminen edellyttää tilat, joissa on mahdollisuus tallentaa tilanteita, havainnoida ja käydä oppimiskeskusteluja. Aiemmin Itä-Suomen yliopisto vuokrasi Savonia-ammattikorkeakoulusta simulaatiotiloja, sillä vastaavia ei ollut silloin tarjolla.

Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen (MOVU) -opintojaksomme sai vuonna 2018 Vuoden opetustekopalkinnon, jonka myötä käynnistimme keskustelun uuden simulaatiotilan tarpeesta. Halusimme käyttää myös saamaamme palkintorahaa tämän opetusmuodon edistämiseen. Palkintorahalla hankittiin draamoihin tarvittavaa rekvisiittaa sekä järjestimme itsellemme ja muille aiheesta kiinnostuneille opettajille koulutusta draama- ja simulaatiopedagogiikasta.

Vuonna 2019 teimme Suomen yliopistokiinteistölle (SYK) hankehakemuksen simulaatiotilan rakentamiseksi. Tilan on tarkoitus edistää monitieteistä opettamista myös kampusten välillä. Olimmehan MOVU-opintojaksolla toimineet jo pitkään kahdella kampuksella. Hakemuksemme oli kahden parhaan joukossa, mutta tarvittavaa rahoitusta ei kuitenkaan tullut. Iloksemme Itä-Suomen yliopisto (UEF) päätti kuitenkin rakentaa tilan ja hankesuunnitelmassa tehdyt ideat saatiin sittenkin käyttöön.

UEF Smart Simulab valmistui Kuopion kampukselle syksyllä, mutta pandemian vuoksi pääsimme kokeilemaan sitä vasta marraskuussa 2021. Tilaa kehitettiin yhdessä tilahallinnon, tietohallinnon ja opetushenkilöstön kanssa, ja tila tarjoaa nyt erinomaiset mahdollisuudet tallentaa ja välittää simulaatioita eri tiloihin. Myös tutkimusaineiston tallentamiseen (esimerkiksi ryhmähaastattelut) tila on sopiva. Vielä tilan budjetti ei mahdollistanut tekniikkaa, jossa myös kampusten väliset simulaatiot olisivat olleet mahdollisia. Syksyllä 2021 toteutimme MOVU-opintojakson simulaatiot erillisinä opetustilanteita Kuopiossa ja Joensuussa, joita kuitenkin suunnittelimme yhdessä. Tulevaisuudessa haaveenamme on toteuttaa ne myös kampusten välisinä simulaatioina.

Kuva UEF Smart Simulab -tilojen ohjaamosta.

Simulaatio-oppiminen edellyttää tilat, joissa on mahdollisuus tallentaa tilanteita, havainnoida ja käydä oppimiskeskusteluja. UEF Smart Simulab -tilat valmistuivat Kuopion kampukselle syksyllä 2021.

Joensuun kampukselle on rakennettu myös uusi SYK-rahoituksen tuella tehty pakohuonepelitila, joka tarjoaa simulaatioon hyvät puitteet. Joensuussa varsinaiset simulaatio-opetukseen kehitetyt tilat ovat valmistuneet Agora-rakennukseen tänä lukuvuonna, mutta pakohuonepelitiloiksi kehitetyt Sm4rt LOC Learning Observation Classroom -tilat ovat erinomaisesti hyödynnettävissä simulaatio-opetukseen.

Sm4rt LOC-tilat sijaitsevat Joensuun kampuksen Educa-rakennuksen alimmassa kerroksessa. Niissä on kolme erillistä huonetta ja valvomo/ohjaamo -tila, josta voi seurata ja ohjata mitä huoneissa tapahtuu. Kaikissa simulaatiotiloissa on viimeisintä teknologiaa hyödyntävät tallennusmahdollisuudet, joiden avulla oppimiskeskusteluissa voidaan palata johonkin tiettyyn tilanteeseen, jota halutaan tarkastella tarkemmin. Lisäksi tiloissa on rekvisiittaa ja helposti liikuteltavia huonekaluja, joilla voidaan vaivattomasti muodostaa fyysisestä oppimisympäristöstä autenttinen palaveritila tässä tapauksessa. Tilan visuaalisella ilmeellä on myös tärkeä merkitys, sillä siellä saatetaan tehdä simuloiduista tilanteista myös oppimateriaaleja, joita käytetään laajalle osallistujamäärälle vuosia eteenpäin.

Sm4rt LOC-tilat Joensuun kampuksen Educa-rakennuksessa.

Sm4rt LOC-tilat Joensuun kampuksen Educa-rakennuksessa soveltuvat erinomaisesti simulaatiopedagogiikkaan.

Kokemukset Joensuun kampuksella toteutetuista pienryhmäsimulaatioista

Joensuun kampuksella pidettiin monialaisen verkostopalaverin harjoittelu simulaatiopedagogiikan keinoin osana erityisopettajien syventäviä opintoja syksyllä 2021. Vihdoin oli mahdollista järjestää opetusta lähiopetuksena, joten allekirjoittaneen (Aino Äikäs) näkökulmasta tilanne oli erityisen innostava! Olemme vuosien varrella opetustyössämme havainneet, että tarve moniammatillisen palaverin harjoittelulle jo opintojen aikana on suuri, jotta työelämässä tilanteet olisivat opiskelijoille jollain tapaa tutumpia.

Opiskelijat olivat ensin syyskuussa perehtyneet oppimisen ja koulunkäynnin tuen asioihin teoriassa sekä opiskelleet moniammatillista vuorovaikutusosaamista verkko-opintoina yhdessä sosiaalityön, sosiaalipsykologian ja psykologian opiskelijoiden kanssa MOVU-opintojaksolla.

Kolmelle pienryhmälle järjestettiin kaksi kertaa neljä tuntia harjoituksia pienryhmäsimulaation avulla. Jokaisessa pienryhmässä oli 14 erityispedagogiikan ja yksi psykologian opiskelija – yhteensä siis 45 opiskelijaa sai tämän kokemuksen. Opinnot ovat osa pakollista opintojaksoa erityisopettajien koulutuksessa, psykologiassa valinnaisena. Opettajakollegoina Joensuun toteutuksessa olivat mukana yliopisto-opettaja Anniina Kämäräinen erityispedagogiikasta ja toisessa simulaatiossa myös yliopistonlehtori Petri Karkkola psykologiasta. Kahden opettajan työpanos on tällaisen opetuksen toteuttamisessa hyvin oleellista.

Tiloina Joensuussa käytimme upeita uusia Sm4rt LOC Learning Observation Classroom -tiloja, jotka soveltuivat tarkoitukseen erinomaisesti. Tekniikka, ääni, valot, tilat ja nauhoitukset toimivat erinomaisesti ja tilanteet olivat oppimiskeskustelujen ja opiskelijoiden palautteen perusteella niin autenttiset kuin ne tällaisessa harjoituksessa voivat olla.

Ensimmäisenä harjoituspäivänä opiskelijoita jännitti osallistua simulaatioharjoitukseen roolissa, mutta seuraavana päivänä, kun rooleja jaettiin, jouduimme turvautumaan kivi-paperi-sakset-arvontaan, kun niin moni olisi halunnut kokemuksen roolissa olosta. Opiskelijoiden palautteen mukaan pienryhmäsimulaatiot olivat menestys! Eräs opiskelija kuvaa kokemustaan roolissa oloa seuraavalla tavalla: ”Mielenkiintoista ja opettavaista. Herätti tunteita ja antoi lähes aidon kokemuksen täysin uudesta tilanteesta”. Toinen opiskelija jatkaa pohdintaa siitä, että roolissa oleminen oli ajatuksia ja tunteita herättävää sekä roolin myötä mahdollistui kokemus toimijuudesta sekä konkreettisesta moniammatillisesta yhteistyöstä. Myös havainnoijana oleminen koettiin antoisaksi kokemukseksi, jossa eri toimijoiden toimenkuvat selkeytyivät sekä vuorovaikutuksen elementit näyttäytyivät opiskelijalle havainnollisina.

Opiskelijat totesivat, että paljon enemmän tällaisia harjoituksia tulisi olla opintojen aikana. Eräs opiskelija muotoili pohdintansa tällaisen harjoituksen merkityksestä kirjallisessa palautteessaan näin: ”Moniammatillisuus on keskiössä erityisopettajan työssä, konkretian harjoitteleminen madaltaa kynnystä yhteistyöhön tulevaisuuden työelämässä.”

Oppimisen reflektointi on simulaatiossa olennaista. Eräs opiskelijoista toi oppimiskeskustelussa esille, että reflektoinnista puhutaan opettajaopintojen aikana paljon, mutta harvoin sitä todella opetetaan. Toinen opiskelija avaa aihetta palautteessaan seuraavasti: ”Oppimiskeskustelu oli opettavainen ja moniulotteinen kaikkien tunteiden käsittelevää sekä eri teemojen/aihealueiden käsittelevää.”

Pienryhmäsimulaatioon osallistuvia opiskelijoita.

Syksyn pienryhmäsimulaatioon Joensuun kampuksella osallistui yhteensä 45 erityispedagogiikan ja psykologian opiskelijaa.

Kokemukset Kuopion pienryhmäsimulaatiosta

Yhteiskuntatieteissä Kuopiossa sosiaalityön ja sosiaalipsykologian pienryhmäsimulaatiota on toteutettu jo kuusi vuotta. Allekirjoittaneen (Kaarina Mönkkösen) lisäksi toteutuksessa on ollut myös sosiaalityön yliopistonlehtorit Taru Kekoni ja Kati Kallinen sekä kauppatieteiden akatemiatutkija Jonna Koponen. Kahden viime vuoden aikana simulaatioissa asiakasta on esittänyt näyttelijä Anne Salmi, joka on tehnyt yliopisto-opetuksessa simulaatioita jo varsin kauan. Anne osaa taitavasti avata asiakkaan kokemusta ristiriitaisen tilanteen edessä. Olemme hankkineet pienryhmäsimulaatioista tutkimusaineistoa neljältä vuodelta ja aiheesta meneillään myös tutkimus.

Pienryhmäsimulaatiot ovat yksi vaihtoehtoinen oppimisen muoto MOVU-opintojaksolla, joka kuuluu pakollisiin sosiaalityön syventäviin opintoihin. Syksyllä 2021 vain kuusi opiskelijaa ilmoitti halukkuutensa osallistua lähiopetuksen pidettävään pienryhmäsimulaatioon, sillä vaihtoehdoksi tarjottiin myös kaksi etäsimulaatioita, jotka toteutettiin isommalle osallistujamäärälle. Korona pandemia oli valitettavasti verottanut innokkuutta osallistua lähiopetukseen.

Marraskuussa pääsimme ensi kertaa kokeilemaan Kuopion kampuksen uusia tiloja. Paikalle tulleet opiskelijat kiittelivät mahdollisuudesta lähiopetukseen, sillä ”juuri tällaisia on kaivattu”. Saimme avuksemme taitavan opetusavustajan, Hilma Möttösen, joka avusti tekniikassa ja huolehti opetuksen valmisteluista.

Opiskelijat heittäytyivät mukaan MOVU-opintojakson pienryhmäsimulaatiossa Kuopion kampuksella.

Opiskelijat heittäytyivät rohkeasti mukaan MOVU-opintojakson pienryhmäsimulaatiossa Kuopion kampuksella.

Opiskelijat heittäytyivät rooleihin rohkeasti, vaikka uusi tilanne kaikkia jännittikin alussa. Ensimmäinen harjoitus tehdään yleensä hiukan helpommaksi, mutta haastetta lisätään tilanteen edetessä, jolloin käsittelyyn nousevat esimerkiksi. puheeksi ottaminen ja salassapito. Opiskelijan mukaan ”haastavat asiat ja kiperät asiakastilanteet ovat asioita, jotka minua jännittävät minua tulevaisuuden työelämässä.”

Yksi opiskelija pohti kokemustaan seuraavasti: ”Pienryhmäsimulaatio herätti minussa paljon ajatuksia ja uusia näkökulmia moniammatillisen vuorovaikutuksen eri ulottuvuuksiin ja merkityksiin: miten ottaa huomioon asiakas kunnioittavasti ja samalla osoittaa kunnioitusta myös muiden alojen ammattilaisille sekä heidän näkemyksilleen. Lisäksi tavat, kuinka puhutella asiakasta ja muita ammattilaisia, miten aloittaa keskustelu, kenen puheisiin tartutaan, kenen kanssa mahdollisesti liittoudutaan jne.”

Ennen simulaatiotilannetta osallistujat olivat saaneet etukäteen käsiteltävät asiakastilanteet. Roolit jaettiin paikan päällä ja osa ryhmästä sai esittää ensin. Osa puolestaan siirtyi seuraamaan tilannetta SN205-tilan näytöltä. Me opettajat olimme ns. ohjaamossa, josta seurasimme ohjaamon näytöltä tilannetta. Saatoimme samalla merkitä tietokoneelle niitä kohtia, joista oli tärkeä keskustella (esimerkiksi miten tilanne alkoi, miten kehittyi ja miten se päätettiin, mikä oli asiakkaan asema tilanteessa, miten ammattilaiset toimivat yhdessä).

Ryhmän pienuuden vuoksi oppimiskeskustelu käytiin myös simulaatiotilassa. Tilaan oli varattu älytaulu, joka mahdollisti sekä tallenteen seuraamisen näytöltä että muistiinpanojen tekemisen.  Oppimiskeskustelussa syntyneet ideat otetaan mukaan evääksi mukaan seuraavaan harjoituksen. Opiskelijat onnistuvat taitavasti muuttamaan toimintaansa yhdessä tehtyjen huomioita hyödyttäen.

Kaarina Mönkkönen veti oppimiskeskustelua opiskelijoille Smart Simulabin tiloissa.

Kaarina Mönkkönen veti oppimiskeskustelua opiskelijoille Smart Simulabin tiloissa.

Simulaatio-opetuksessa yhdessä oppiminen on keskeinen periaate, mutta on tärkeää, että jokainen henkilökohtaisesti oppii sekä omasta että toisten tavasta olla vuorovaikutuksessa. Tätä eräs opiskelija pohti seuraavasti: ”Simulaatio on loistava tapa oppia itsestään, mutta myös oppimista tapahtui myös muiden kautta… simulaatio-opetus toi meitä opiskelijoita jollain tasolla taas lähemmäs käytännön sosiaalityötä, mikä on ollut erittäin kaivattua teoreettisten opintojen, ja varsinkin etäopintojen rinnalle.”

Opetuksen kehittäminen jatkuu

Opettajan näkökulmasta simulaatio-opetuksen suunnittelu vaatii toki enemmän työtunteja kuin perinteisten harjoitusten pitäminen tavallisessa luokkatilassa. Lisäksi tekniikka tulee ottaa haltuun, mutta olemmehan jo melko kokeneita ohjelmien ja laitteiden käyttäjiä viime vuosien etäopetuksenkin kokemusten perusteella. Opettajien kesken simulaatioiden jälkeen olemme todenneet, että onpahan ollut inspiroivat ja intensiiviset pari viikkoa, olemme oppineet uudesta opetusmenetelmästä ja päässeet syvälle moniammatillisen vuorovaikutuksen ytimeen yhdessä opiskelijoiden kanssa.

MOVU-opintojakson verkko-opinnoissa opiskelijat ovat saaneet jo teoreettisen ymmärryksen moniammatillisuudesta ja kokemuksen yhdessä työskentelystä eri alan opiskelijoiden kesken. Simulaatiot antavat mahdollisuuden kokeilla noita taitoja turvallisessa ilmapiirissä. Pienryhmäsimulaatioiden toteutus tulee pysymään jatkossakin mukana opiskelijoidemme opetusohjelmassa, sillä niissä harjoitetaan taitoja, joita tarvitaan vaativassa asiakastyössä.

Ja kyllähän sitä taas jaksaa omaa opetustaan kehittää, kun saa lukea seuraavan palautteen: ”Kiitos antoisista simulaatioista, näiden opintojen parhautta ehdottomasti!”

Yliopistonlehtori Aino Äikäs.Aino Äikäs
Yliopistonlehtori, erityispedagogiikka, kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Itä-Suomen yliopisto

 

 

Yliopistonlehtori Kaarina Mönkkönen.Kaarina Mönkkönen
Yliopistonlehtori, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

 

Kakkufilosofiaa oppimisesta ja kehittämisestä

 

Työelämän kiihtyvien tulostavoitteiden, vaikuttavuuden ja suoritteiden maailmassa tarvitaan kunnianpalautus oppimisen, ihmisten keskinäisen yhteistoiminnan ja uusien asioiden kehittämisen perimmäistä merkityksistä. Kakku ja leipominen ovat oivallisia metaforia ymmärtää niin oppimista, yhdessä ajattelua, tiedon rakentamista kuin kehittämistäkin. Erilaisista kakuista olen saanut itselleni tärkeän metaforan myös kriittisesti arvioida toimintaani opettajana, tutkijana kuin työyhteisöjen kouluttajana. Tiedon ja oivallusten leivontatalkoisiin osallistutaan porukalla, varataan siihen aikaa eikä hötkyillä pikavoittojen toivossa.

Onko aikaa tehdä koekakku?

Aloitan pohdintani koekakusta, jonka tärkeyden opetti minulle kauan sitten kotitalousopettaja äitini, kun nuorena opettelin leivonnan alkeita. Wikipediassa koekakku kuvataan seuraavasti: pieni taikinapala paistetaan etukäteen, esimerkiksi pikkuleipätaikinan, oikean jauhomäärän tarkistamiseksi. Ajatus kokeilla ensin vaatii kärsivällisyyttä, ja se ei ole suinkaan helppoa pikatekemisen aikakautena, jossa on paine mieluummin oikaista mutkia. Leipoessani en itsekään sitä malta tehdä, vaikka epäonnistuneita lopputuloksia toki harmittelen. Sen sijaan muilla elämän alueilla olen alkanut ymmärtää isomman merkityksen. Tuon pienen kakun opetus saa minut kysymään itseltäni, lähdinkö taas soitelleen sotaan, muistinko ottaa muut mukaan, kun lähdin kehittämään jotakin asiaa. Ymmärsinkö pysähtyä oikeissa kohdissa?

Edesmennyt äitini ei arvannut, miten tärkeää hänen kakkufilosofiansa työelämässä onkaan. Vuonna 2003 eräässä vuoden mittaisessa kehittämishankkeessa, jota kutsuttiin HIDAS-prosessiksi, opettelimme hidasta kehittämistä. Niin oudolta kun se nyt kuulostaakin. Harjoittelimme muutosten läpi viemistä pysähtymällä oikeissa kohdin ja antamalla tilaa osallistujien ideoille. Tuolloin kouluttajaparini, liikkeenjohdon konsultti Kari Pääskynen kiteytti hitaan kehittämisen idean oivallisesti: hidas on nopeampi. Jos kaikki toimijat “ehditään” ottaa mukaan, lopputulos voi valmistua nopeammin. Työyhteisöjen kehittämisestä ei kannata puhua, ellei ole aikaa alustaa taikinaa. Eihän leivonnaisiakaan laiteta kylmään uuniin. Myös tutkijan työssä koekakku on aivan välttämätöntä, jotta saadaan varmuus tutkimusmenetelmien toimivuudesta.

Koekakku kannustaa kokeilemaan. Aalto-yliopiston tutkija ja kouluttaja Anssi Tuulenmäki herätteli kymmenen vuotta sitten suomalaisia organisaatioita ajattelemaan uudella tavalla ja kokeilemaan. Laajemminkin alettiin puhua kokeiluyhteiskunnasta. Mihin ihmeeseen tuo hieno ajatus on kymmenessä vuodessa unohtunut? Tuulenmäen viesti oli: “ajatellaan isosti”, mutta “kokeillaan pienesti”. Hän pohtii, että suomalaisessa hallintokulttuurissa on tuttu ongelma, että kun joku keksii hyvän idean, sillä pyöräytetään koko Suomi samaan muottiin. Koekakulla voisi saada aikaan jotain kestävämpää. Ihmisyhteisöt ovat hyvin kompleksisia koostuen monimutkaisesta suhteiden dynamiikasta, eri tavoin ajattelevista ja eri rytmillä toimivista ihmisistä, joista jokainen tulkitsee asiaa oman merkityshorisonttinsa kautta. Tuota moninaisuutta ei saa kovinkaan helposti laitettua haluttuun kakkumuottiin. Taikina voi pursuta pahasti yli, jokin kohta kärähtää tai jää raa’aksi.

Leivontaan ja ruoanlaittoon liittyy paljon kypsyttelyä, kohottamista ja oikeaa lämpötilaa. Äitini opetti yläasteella murrosikäisiä nuoria. Hän osasi keittokirjojen opein käsitellä myös nuorten kiehuvia mielialoja maltillisesti ”hiljaisella tulella”. Kiire ei saanut olla, vaan nuoren tuli antaa rauhassa hämmentää seostaan opettajan pysyessä kuitenkin hellan läheisyydessä. Vaikka keittokirjamaisiin oppaisiin en usko ihmisyhteisöjen kehittämisessä, piilee tässä oleellinen opetus. Uusien asioiden opettelussa liekkiä tulee laittaa pienemmälle. Esihenkilöiden tai kehittäjien ei ole hyvä karata hellan ääreltä liian kauas jättäen osallistujat ihmettelemään oudolta näyttävän soseen äärellä.

Ahmiminen voi johtaa tukehtumiseen

Kakkuja ei myöskään kannata ahmia liian paljon ja liian nopeasti. Kävin joitakin vuosia Itä-Suomen yliopiston opettajille järjestämän Flipped Classroom -valmennuksen, jossa korostettiin käänteisen opettamisen ideaa. Käänteisyys tarkoittaa, että opettajan ja oppijan roolit muuttuvat siten, että opettaja ohjaa opiskelijoita enemmän oivaltavien kysymysten äärelle, ja oppijat ottavat itse enemmän vastuuta omasta oppimisprosessistaan. Karkeasti pelkistäen: opettajan suu on enemmän kiinni ja oppija enemmän auki. Tietoa ei myöskään “välitetä”, vaan sitä rakennetaan ja koetellaan yhdessä. Tuon koulutuksen myötä olen muuttanut opetustani monimuotoiseksi, osallistavaksi ja tapaan opiskelijat pienemmissä ryhmissä, jotta ne olisivat keskustelevia. Mutta kuinka kauan saan pitää nuo toimintamallini?

Viime aikoina paine perinteiseen opettajuuteen on kasvanut, kun korkeakoulujen on tehostettava toimintaansa, tutkintoja saatava enemmän ja opettamiseen käytettävä aika on rajattava minimiin. Teknisen tehostamisen me opettajat kyllä osaamme, mutta “yhdessä ajattelun” (Isaacs 2021) haluaisimme myös ottaa jatkuvan oppimisen matkalle mukaan. Voisiko tuloksellisuuttakin alkaa kysyä toisin? Montako sivistynyttä ajattelijaa, jotka luovat parempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa, me oikein onnistumme opetustilanteissa valmentamaan? Aika ajoin, turhautuessani, uhkaan heittää flippari-opettajan repun sivuun ja päätän alkaa suunnitella kunnon tietopakettia massoille. Ihmettelevät kysymykset ovat hieno osa opetusta, mutta ne synnyttäisivät vain uusien kysymysten virran hidastaen etenemistä. On viisaampaa ja taloudellisempaa pysyä “asiassa”.

Katkera uhoamiseni kuitenkin laantuu, kun muistan kakkufilosofian. Kakkujen ylenpalttisesta ahmimisesta tulee kaikille huono olo. Miksi ihmeessä tieto pitäisi tunkea ihmisten päihin kerralla, vaikka tosiasiassa sinne mahtuu vain murunen kerrallaan? Vastikään edes mennyt ystäväni, sosiaalipsykologian dosentti Klaus Weckroth käytti myös kakkuvertausta. Hän pohti jo 1990-luvulla asiaa monitieteisyyden näkökulmasta, eli miksi yhdellä tieteenalalla yritetään ottaa haltuun kaikki ihmistä koskeva tieto. Hän kirjoitti: ”yhteen päähän kaiken ahtaminen on sama, kuin yritetään laittaa kolmen kilon kakkua yhteen suuhun” (Weckroth 1993, 13). Ahmimiseen perustuvassa opetuksessa on tukehtumisen vaara.

Ainakin täytekakku syödään yleensä seurassa juhlistaen esimerkiksi jotain tärkeää. Hyvässä seurassa ei kehtaa ahmia, vaan kakku makustellaan palanen kerrallaan. Sen mausta myös keskustellaan, sillä halutaan antaa arvoa sen tekijälle. Oman aikansa toki ottaa se, miten kakku sulaa vatsassa. Opetustilanteessa joskus opiskelija ilmoittaa, että valitsemani opetusmetodi ”ei hänen vatsalleen sovi”. Silloin alkaa opetustyön kaikkein ärsyttävin osuus – korvaavien osuuksien loputon yksilöllinen räätälöinti ja vielä räätälöinnin räätälöinti. Lohduttaudun ajatuksella, että tällainen tulee tulevaisuudessa kyllä vähenemään. Onhan vallalla myös hieno ajatus edistää diversiteettiä luomalla erilaisia oppimisen tapoja, vaihtamalla tekemisen intensiteettiä antamalla oppijan oivallusten kehittymiselle aikaa, tilaa ja foorumeita. Silloin tieto voisi olla helpommin sulavaa, opiskelijat voivat paremmin ja oppimisesta jää muistijälki, jota kutsutaan merkittäväksi oppimiskokemukseksi.

Hääkakun vai tiikerikakun kehittämistä?

Kuten jo toin esiin, kakkufilosofia on tärkeä myös työyhteisöjen ja organisaatioiden kehittämisessä. Niissäkin on samoja ongelmia kuin opetuksessa: ohi vilistävien muutoshankkeiden ripeä tahti ja yhteiskehittelyn puute. Olen kirjoittamassa työyhteisötaidoista Gaudeamukselle kirjaa yhdessä työyhteisökouluttaja ja dekkaristi Satu Roosin kanssa. Kirjassa pohdimme työn kehittämistä käyttämällä kakkuja hyödyksemme. Katson seuraavaksi asiaa kehittämisen ja muutosviestinnän näkökulmasta.

Hääkakku on monikerroksinen. Joissakin hääkakuissa jokaista kerrosta erottaa metallinen jalka, jonka päällä on tarjottimen levy pitäen eri kerrokset siististi erillään. Kuvitellaan kakun avulla organisaation viestintää. Tavallinen kuvio, että ylin johto puhuu alaisilleen ja nämä puolestaan viestivät asian taas eteenpäin, alempiin kerroksiin. Tuo viesti suodattuu pääasiassa kunkin esihenkilön kautta saaden lopulta hyvin erilaisia tulkintoja alkuperäisestä viestistä.

Jatketaan ajatusleikkiä ja kuvitellaan hääkakun sijasta kerroskakku, jonka kuorrutus valutetaan tippumaan kaikkiin kerroksiin.  Kakun huipulta valuva kuorrutus sekoittuu alempiin kerroksiin ja lopputulos ei näytä niin siistiltä, mutta herkullisen kauniilta sekin. Nyt valistunut lukija kysyy, siirtyykö tuossakaan mallissa viesti alhaalta ylöspäin? Eikö valuva kakun kuorrutus valu vain maan vetovoiman suuntaan? Lukija on oikeassa, joten on hyvä ottaa mukaan tiikerikakku. Tiikerikakku valmistetaan kahdesta erilaisesta taikinasta, jotka ensin asetellaan eri kerroksiksi siten, että ne näkyvät vaaleina ja tummina raitoina. Tiikerin raidat saadaan nostelemalla taikinaa haarukalla siten, että vaaleat osat ja ruskeat osat sekoittuvat keskenään.

Kutsun tätä muutoksen yhteiseksi merkityksellistämisen prosessiksi. Kanadalainen vuorovaikutustutkimuksen klassikko Erving Goffman kuvasi monien muiden sosiaalitieteiden klassikkojen tavoin yhteisten merkitysten luomista oleellisena osana sosiaalisen todellisuuden rakentumista. Kielenkäytön sosiaalista luonnetta tutkineet Peter Bergerin ja Thomas Luckmanin (1997) mukaan tieto ja ymmärrys eivät rakennu järjestelmästä käsin, vaan niille luodaan merkityksiä yhteisessä toiminnassa. Tiedon tarina organisaatioissa elää sen mukaisesti, miten johto ja välijohto sen ymmärtävät, millä tavalla viesti kerrotaan, miten se muuttuu yhteisen tietämyksen rakentamiseksi ja alkaa muuttaa toimintamalleja.

Hierakkinen tapa ymmärtää tiedonkulku on hoitaa viestintää vain omalla kakkukerroksellaan ja alemmilla kerroksilla toimivat tekevät samoin. He voivat viestiä asiasta kokouksissa, mutta asiaan ei kuitenkaan syvennytä tarkemmin saati, että tunnusteltaisiin sitä eri kantilta yhdessä. Esihenkilö hoitaa kyllä tiedottamistehtävänsä ihan asianmukaisesti, mutta tiedon merkityksellistämisen hän jättää alaisilleen, jotka tekevät sen omissa päissään kukin hiukan eri tavoin. Usein jää luomatta tilanteet, joissa tuo ymmärrys voisi tarkentua. Esihenkilö saattaa toki oivaltaa, että ihmiset pitää ”sitouttaa” asiaan mukaan, joten hän päättää viestiä asiaa yhä uudelleen ja vaatia alaisiltaan näkemyksiä asiasta. Miten meillä voi olla näkemyksiä, kun emme oikeastaan ymmärrä koko asiaa? Tällaisten tiedon keräämishetkien jälkeen tulee uusia kiireitä ja asia unohtuu muiden hoidettavien asioiden ja uusien hankkeiden alle. Tämä tiedottamisen kierre toistuu usein vuodesta toiseen ja henkilöstölle syntyy tunne, että yhdelläkään heidän esittämällään ajatuksella ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Miksi he siis nyt lähtisivät mukaan?

Yhteiseen tiedonmuodostukseen tarvitaan valutusta ja sekoitusta kaikkien kerrosten aineksiin. Sama koskee monitieteistä tutkimusta, jossa on myös käytetty kakkuvertausta yhteistoiminnan laadun tunnistamiseksi. Historian tutkijat Heikki Mikkeli ja Jussi Pakkasvirta (2007) kuvaavat edistynyttä monitieteistä tutkimusta kahvikakku esimerkillä havainnollistaen tieteidenvälisen, hyvän yhteistoiminnan luonnetta. Kakun valmistuksessa käytetyt eri ainekset (sokeri, kananmuna, jauhot) eivät erotu enää lopputuloksessa. Erilaisten ainesten sekoittumisen kautta syntyy uusi koostumus.

Jokainen meistä on oppinut jo hiekkalaatikolla kakun leipomisen alkeet. Hiekkakakut tosin tehdään nopeasti hyvää tuuria toivoen, että ”älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”. Tällainen kakkutyyli sopii kyllä taaperoikäiselle, mutta kehittyneiden organisaatioiden johdossa se ei ole enää suotavaa. Kehittäminen on niin kallista puuhaa, joten ei kannata tehdä monia pahoja kakkuja. Uusien asioiden oppimisessa on tärkeä kypsytellä asioita ja antaa uusien oivalluksien syntymiselle aikaa. Silloin ei tarvitse jälkikäteen päivitellä, että tulipa tästäkin uudistuksesta pannukakku. Yhteinen merkityksellistäminen on hyvän kehittämisen keskeinen ainesosa.

Tiikerikakku

 

 

 

 

 

Lähteet:

Berger, Peter & Thomas Luckman (1997, alkuper. 1966). Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Helsinki: Gaudeamus.

Goffman Erving (2012). Vuorovaikutuksen sosiologia. Suom. Kaisa Koskinen. Helsinki: Vastapaino.

Isaacs, William (2001). Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Uraauurtava lähestyminen liike-elämän viestintään. Helsinki: Kauppakaari.

Mikkeli, Heikki & Jussi Pakkasvirta (2007). Tieteiden välissä. Johdatus monitieteisyyteen ja poikkitieteisyyteen. Helsinki: WSOY.

Mönkkönen Kaarina (2004). Innovaatioihin HIDAS-metodilla. Pohjois-Savon ammatillinen instituutti, sosiaali -ja terveysala. ESR-hanke. https://timelessflow.files.wordpress.com/2012/12/pihalta-torille25_fix.pdf

Tuulenmäki Anssi (2010). Lupa toimia eri tavalla. Helsinki: WSOYPro.

Weckroth Klaus (1992). Toiminnan psykologia. Helsinki: Hanki ja jää (ilm. alun perin 1988).

 

Kaarina Mönkkönen
Sosiaalityön yliopistonlehtori, dosentti
Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto