Tag Archives: kuolematon rykmentti

Muistin politiikat monietnisessä yhteiskunnassa

Toukokuun 9. päivänä, Venäjän voitonpäivänä, Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa niin sanotun kuolemattoman rykmentin marssi, johon osallistui satakunta venäjänkielistä ja josta uutisoi Yle. Kuolematon rykmentti on alkujaan Venäjän kansalaisyhteiskunnassa syntynyt, sittemmin valtion kaappaama tapa aktivoida ihmisiä osallistumaan julkisiin muistamisrituaaleihin heidän perhemuistojaan hyödyntäen. Kuolemattoman rykmentin marssiin voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa muistaa julkisesti toisessa maailmansodassa, tarkemmin Suuressa isänmaallisessa sodassa sotineita omia esi-isiään. Heidän kuvansa laitetaan kepin päähän ja yhdessä muiden kanssa muodostetaan perinteinen marssikolonna, kävellään yhdessä ja osoitetaan, että ollaan kiitollisia sotineille sukupolville heidän panoksestaan Suureen voittoon. Näitä marsseja järjestetään nykyään ympäri Venäjää ja monissa muissakin maissa, joissa asuu venäjänkielisiä. Nyt tämä liike on saavuttanut Suomen.

Voiton ja sen eteen tehdyn uhrauksen suuruutta korostava sotamuisto on ollut niin neuvostoaikana kuin 2000-luvun Venäjällä keskeinen asia, jonka ympärille on rakennettu kansakuntaa, kansallista identiteettiä. Tutkimuksessa on monesti tuotu esille, että virallinen sotamuisto sulkee pois toisenlaisia totuuksia sodasta: Neuvostoliiton hallinnon säälimättömyyden omaa kansaa kohtaan, neuvostojohdon sopimukset fasisti-Saksan kanssa, itse sotineiden miesten ja naisten, sotavankien, lasten, vainottujen kansojen ym. kokemukset. Jäljelle jää kiillotettu, ylpeyttä nostattava voittomyytti. Virallinen, sankaruutta esille tuova sotamuisto on myös tehokas tapa unohtaa sodan todellisuus ja kärsimys. Virallistetussa sotamuistossa sotaparaateineen ja nykyisin kuolemattomine rykmentteineen nähdään edelleenkin Venäjän valtaapitävien oman vallan vahvistamiskeino. Näin lähinnä on kuolemattoman rykmentin marsseja totuttu käsittelemään ”liberaalissa leirissä” niin Venäjän sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Ulkomailla kuolemattomat rykmentit nähdään ilmentymänä nyky-Venäjän medioituneista identiteettipolitiikoista, keinona luoda Moskova-keskeinen ”venäläinen maailma” ja levittää sen epädemokraattinen arvomaailma Venäjän rajojen ulkopuolelle.

Tätä ilmiötä pohdittaessa mielestäni on kiinnitettävä huomiota muutamaan seikkaan. Ensinnäkin, kansallisrituaalit aina luovat tunnetta ja kokemusta jäsenyydestä kansakunnassa. Ne sekä liittävät osallistujat siihen muistoon, jota ne vaalivat, että jäävät osallistujien omaan muistiin ruumiillisena kokemuksena. Tässä suhteessa kuolemattomat rykmentit ovat eittämättömästi onnistuneita rituaaleja. Toisaalta, koska itse rituaalin ytimessä oleva sotamuisto on niin ongelmallinen, nämä rituaalit tulevat aina olemaan kyseenalaisia niin Venäjällä kuin sen ulkopuolellakin. On jo huomattu, että kuolemattomat rykmentit ovat jakaneet venäläiset kahteen leiriin: toisessa niitä pidetään vilpittömän ja tarpeellisen sotamuiston ja kansallisen yhtenäisyyden, toisessa muistamattomuuden ja härskin farssin paikkoina.

Toiseksi, voitonpäivä sotamuisteluineen on erittäin moniääninen tapahtuma, sen viettämisen toimijat voivat antaa sille eri merkityksiä – ja siinä mielessä se pysyy avoimena nyt ja tulevaisuudessakin. On tärkeää kuulla näitä ääniä ja ymmärtää niitä.

Kuitenkin tärkein pointtini on siinä, että rituaalien tutkimuksessa on tärkeää ajatella myös niiden konteksteja. Näkisin, että esimerkiksi Saksassa, Israelissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa järjestettävillä kuolemattoman rykmentin marsseilla on eri kontekstit ja ne sijoittuvat eri tavoin kansallisiin ja paikallisiin muistikulttuureihin. Saksan toisen maailmansodan kulttuurinen muisti on erilainen kuin Yhdysvaltojen tai Suomen. Venäjänkielisten maahanmuuttajien osuudet väestöstä ovat erilaisia Israelissa ja Suomessa. Näiden maiden kotouttamisjärjestelmät ovat hyvin erilaisia. Ja niin edelleen.

Kuolemattoman rykmentin marsseja tekee Suomessa tulenaraksi se tosiasia, että suomalainen kansallisidentiteetti ja -rituaalit ovat myös vahvasti sotamuistoon keskittyviä. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlinta rakentuu valtaosin Suomen sotauhrauksen ja sankaruuden muistamisesta. Suomalaisen toisen maailmansodan muistokulttuurin tutkimus paljastaa sen ongelmallisuuden myös niin sanotun eurooppalaisen sotamuiston suhteen: kun eurooppalaisessa sotamuistossa korostuu yleisinhimillisen tragedian (ensisijaisesti holokaustin) muistaminen, Suomessa muistetaan edelleenkin oman kansan sankaruutta.

Samalla itsenäisyyspäivän juhlinta on juuri se tärkein kansallinen rituaali, joka luo jäsenyyttä kansakunnassa. Nykyvenäläiset ja nykysuomalaiset ritualisoidut sotamuistot ovat potentiaalisesti törmäyskurssilla, ja tätä potentiaalia voidaan halutessa käyttää hyväksi, synnyttäen jännitteitä suomalaiseen yhteiskuntaan. Nykyinen monietninen yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi historiallisten muistien, niiden sisältämien arvomaailmojen, kansallisten rituaalien ja juhlien tarkkaa pohdintaa ja keskustelua siitä, mitkä muistamisen ”kehykset” edistäisivät rauhallista ja turvallista elämää.

Olga Davydova-Minguet

Apulaisprofessori (Venäjä- ja rajatutkimus)

Karjalan tutkimuslaitos