LASTU-hanke edistää monialaista yhteistyötä lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi

Lapsistrategia ja sote-uudistus korostavat lapsi- ja perhepalveluissa kokonaisvaltaista työotetta ja varhaista tukea, jotta kasvavia terveys- ja hyvinvointieroja voidaan kaventaa ja lasten hyvinvointia lisätä.

Lasten hyvinvoinnin edistäminen yhdistää kaikkia lasten parissa työskenteleviä tahoja. Sosiaali- ja terveys- sekä sivistys- ja koulutusalojen välisen yhteistyön tulisi toimia mahdollisimman saumattomasti, jotta lasten ja perheiden hyvinvointi toteutuisi.  Yhteistyö edistää yhteisen osaamisen kehittymistä ja palvelujen lapsilähtöistä uudistamista.

Tätä tarvetta varten Itä-Suomen ja Turun yliopistot käynnistivät vuonna 2019 strategisen kumppanuuden, jossa yhteistyössä kehitettiin kaikille lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostuneille avoin koulutusalusta Osaamispuu®.

Osaamispuun ydintehtävänä on vahvistaa lapsi- ja perhepalveluissa tarvittavaa yhteistä osaamista ja ymmärrystä. Tehostaaksemme hyvin alkanutta strategista yhteistyötä, jatkamme toiminnan kehittämistä LASTU-hankkeessa vuosina 2021-2023.

Liity mukaan LASTU-verkostoon!

LASTU-hanke kokoaa sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusaloja yhdistäviä korkeakouluja ja työelämässä toimivia ammattilaisia verkostoksi. Hanke vahvistaa alojen välistä monitoimijaista yhteistyötä käytännön työn, koulutuksen ja tutkimuksen avulla.

Verkostoa kootaan parhaillaan ja kaikki, jotka kokevat aiheen itselleen tärkeäksi, ovat tervetulleita mukaan toimintaan. LASTU-hankkeen etenemisen ajankohtaiset kuulumiset saat tilaamalla LASTUviestin. Verkoston toimintaan pääset mukaan kirjautumalla DigiCampus-alustalle.

Toteutamme ensimmäisen LASTU-symposiumin huhtikuussa, 26.4. klo 9–14. Symposium kokoaa yhteen kaikki lasten ja perheiden parissa toimivat asiantuntijat. Symposiumin ennakkoilmoittautuminen on jo avattu.

Itä-Suomen yliopistossa LASTU-hankkeessa toimivat suunnittelija Elsi Similä, projektisuunnittelija Ulla Kekäläinen ja professori Johanna Lammintakanen. Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Turun yliopiston Sote-akatemian kanssa, jossa toimivat tutkimuspäällikkö Miia Tuominen ja yliopistonlehtori Jaanet Salminen ovat kirjoittaneet  mietteitä lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä.

Jos lasten ja lapsiperheiden asiat ovat sinulle tärkeitä, otathan meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä – kaikki toimijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan verkostoon!

 

Elsi Similä
Suunnittelija, Jatkuvan oppimisen keskus, Itä-Suomen yliopisto
Elsi.Simila@uef.fi, puh. 050 5292553

Ulla Kekäläinen
Projektisuunnittelija, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Ulla.Kekalainen@uef.fi, puh. 040 355 3936

Johanna Lammintakanen
Professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Johanna.Lammintakanen@uef.fi, puh. 040 355 2685

 

Sote-uudistus: Massaräätälöinti ei riitä eniten apua tarvitseville

Miten sote-uudistuksessa käy paljon palveluja tarvitseville asiakkaille? Monisairaiden, moniongelmaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten palvelujen yhteensovittaminen on yksi uudistuksen keskeisimmistä haasteista.

So- ja te-asiat yhdistävä asiakassuunnitelma, jolle on tulossa oma paikkaansa Kanta-palvelussa, on lupaava askel eteenpäin. Maakuntatasolla suunnitellaan yhtenäisiä palvelukokonaisuuksia yhdistämään eri palveluntarjoajia. Paljon uskotaan myös niin sanotun matalan kynnyksen palveluohjauksen varaan, jolla saadaan tehokkaasti hoidettua isojen asiakasmassojen neuvontaa. Uudistuksen onnistumisen kannalta tärkeää onkin, että suuret asiakasvirrat saadaan kulkemaan jouhevasti. Näin niukkoja resursseja saadaan ohjattua sinne missä niitä eniten tarvitaan.

Kaikkein eniten apua ja tukea tarvitsevien ihmisten ongelmavyyhdit ovat kuitenkin usein hyvin yksilöllisiä. Hyväkin palvelusuunnitelma on vain poikkileikkaus tilanteesta. Se vaatii jatkuvaa päivittämistä sitä mukaa kun ongelmatilanteet muuttuvat ja vaihtuvat. Monitahoiset ongelmat vaativat useiden ammattilaisten yhteistyötä. Se mikä palvelujärjestelmän kannalta näyttää hyvin suunnitellulta kokonaisuudelta, voi olla yksittäiselle asiakkaalle sekava kaaos. Kokonaisuuden hallinta ei saa jäädä asiakkaan itsensä vastuulle. Lähelle ihmistä, hänen omaan arkeensa tarvitaan yhteyshenkilö, ”rinnalla kulkija”, joka tuntee asiakkaan tilanteen, jonka puoleen on helppo kääntyä ja joka neuvoo eteenpäin.

Paras palvelukokonaisuus paljon apua tarvitsevalle asiakkaalle syntyy mittatilaustyönä. Tämä onnistuu, jos palvelujen yhteensovittaja on lähellä asiakasta ja tietää hänen tilanteensa. Järjestelmältä mittatilaustyö vaatii uudenlaista joustoa, massaräätälöinnin ylittävää asiakkaan tarpeiden aitoa huomioon ottamista.

Anneli Hujala

Projektitutkija

Suomi on alhaisten sosiaalimenojen maa

Suomi on saamassa hallituksen, jonka keskeisenä tehtävänä on vakauttaa julkinen talous tilanteessa, jossa sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen on korkea. Luontevaa on ajatella, että julkisen talouden ollessa laaja sen menoja voidaan leikata ilman että sillä olisi merkittävä vaikutus elämänlaatuun.

Tämä tulkinta on väärä ja perustuu tilastojen virheelliseen tulkintaan. Suomalaisten sosiaalimenot eivät ole erityisen korkeita. Pikemminkin ne ovat sekä vertailevasti että BKT:n tasoon nähden matalat.

Sosiaalimenojen suhdetta BKT:hen tulkitaan usein virheellisesti. Alkeellisin virhe on väittää sosiaalimenojen olevan joku tietty osuus bruttokansantuotteesta. Samaa on väitetty myös julkisista menoista. Näinhän ei tietenkään ole, vaan kyse on suhdeluvusta.  Tämä virhe on toistuvasti korjattu Tilastokeskuksen toimesta, eikä vaadi tässä yhteydessä sen enempää keskustelua. Toinen virhe on unohtaa, että sosiaalimenot ovat suhdeluku, jolloin sitä kasvattaa sekä talouden taantuma että menojen lisäys. Lamavuosina sosiaalimenot siis kasvavat suhteessa BKT:hen, koska BKT:n kasvu on sosiaalimenojen kasvua hitaampaa. Näin kuuluukin olla ja näin on tapahtunut Suomessa viime vuosina.

Näitä vakavampi virhe on kuitenkin se, että näkemys korkeista sosiaalimenoista perustuu sosiaalimenokäsitteen virheelliseen tulkintaan.

Sosiaalimenokäsite perustuu Euroopan unionin tilastotoimiston ESSPROSin (The European System of integrated Social Protection Statistics) määritelmään, joka kattaa sosiaalimenot bruttomääräisesti ja sulkevat ulos niin sanotun toisen ja kolmannen pilarin eläkkeet sekä yksityisen/kollektiivisen sairausvakuutuksen.

ESSPROS määritelmä sopii niihin maihin, joissa sosiaalimenot ovat verovapaita, joissa palvelut organisoidaan sosiaalivakuutuksena ja joissa ammattikohtaisia työeläkkeitä ja sairausvakuutuksia ei pidetä sosiaaliturvana. Se ei sovi Suomen kaltaisiin maihin, joissa verotus ja tulonsiirrot on pääosin koordinoitu verottamalla etuuksia, joissa on laaja julkinen palvelujärjestelmä ja joissa ammattikohtaiset työeläkkeet ja sairausvakuutukset ovat (pääosin) sosiaaliturvaa.

Erot ovat merkittävän suuria. ESSPROS-luokitukseen perustuvissa tai sitä pitkälti soveltavissa määritelmissä Suomen sosiaalimenojen suhde BKT:hen on neljänneksi korkein maailmassa. Korkeammat menot löytyvät vain Ranskasta, Belgiasta ja Tanskasta (ja näistä Belgian osalta luvuissa on tulkinnanvaraisuutta).

Kuitenkin jos sosiaalimenoista vähennetään etuuksista ja palveluista maksetut verot ja niihin sisällytetään ammattikohtaiset eläkkeet ja sairausvakuutukset, Suomen tilanne on aivan toinen.

Taulukko_Lähde_OECD

Tällä OECD:n laskemalla nettososiaalimenomittarilla laskettuna Suomen sosiaalimenot ovat OECD-maiden keskitasoa. Korkeimmat menot ovat edelleen Ranskassa, mutta toiseksi korkeimmat ovat Yhdysvalloissa, jossa on ammatilliset työeläkkeet ja työnantajaperustainen sairausvakuutus.

Näkemys Suomen sosiaaliturvasta muuttuu kokonaan kun nämä verot ja menoerät otetaan huomioon: Suomi on OECD-maiden joukossa sijalla viisitoista. Jos otettaisiin lisäksi huomioon muissa maissa yleiset sosiaalipoliittiset verovähennykset, joita Suomessa ei ole, Suomi olisi todennäköisesti vielä pari sijaa alempana.

Kaiken kaikkiaan Suomen sosiaalimenot ovat tosiasiassa matalat samalla BKT-tasolla oleviin maihin nähden. Jos menoista poistetaan työttömyydestä aiheutuvat sykliset menot, sosiaalimenoja kuvaava suhdeluku on vielä matalampi. Myös Suomen julkiset menot näyttäytyvät korkeampina kuin ovatkaan sosiaalimenojen verotuksen, laajan sosiaaliturvakäsitteen ja korkean työttömyyden vuoksi. Syystä tai toisesta tämä tosiasia ei ole suomalaisen hyvinvointivaltion uudistamisen perustana.

JuhoSaari-0272Juho Saari
Hyvinvointisosiologian professori

Paholaisen asianajajana – Kuinka tuhota hyvinvointivaltio?

Katolisten paavien valinnan yhteydessä on perinteisesti käytetty paholaisen asianajajaa. Hänen tehtävänään on ollut osoittaa ehdokkaiden heikkouksia, jotta valituksia tulisi mahdollisimman vahva henkilö. Samassa hengessä olen vuosien mittaan miettinyt, miten hyvinvointivaltion institutionaalisen rakenteen voisi tuhota mahdollisimman tehokkaasti – vaikkapa yhdessä vaalikaudessa – voidakseni kiinnittää huomiota sen mahdollisiin piileviin heikkouksiin.

Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että hyvinvointivaltiota ei saa murrettua suoralla hyökkäyksellä. Syykin on yksioikoinen. Julkilausuttu pyrkimys leikkauksiin tuottaa yhtä vahvan tai vahvemman vastavoiman, joka ryhmittyy järjestelmän ytimien ympärille. Missään päin läntistä maailmaa hyvinvointivaltion rakenteita ei ole onnistuneesti murrettu näin. Asiaa aktiivisesti edistänyt Margaret Thatcherkin epäonnistui tavoitteessaan: hänen aikanaan valtion menot itse asiassa lisääntyivät.

Olen kuitenkin löytänyt neljä mahdollista mekanismia. Ensimmäinen niistä on niin sanottu Concorde-efekti, jolla kuvataan järjestelmän ja sen toimintaympäristön yhteensopimattomuutta. Mitä huonommin toimintaympäristö ja institutionaalinen rakenne sopivat yhteen, sitä todennäköisimmin ja korkeammalta institutionaalinen rakenne lopulta romahtaa. Tämä aiheutuu yleensä siitä, että institutionaalinen rakenne jatkaa historian ehdollistamana. Ilman vuosien 2005 ja 2014 työeläkeuudistuksia tuo järjestelmä olisi ollut tällä tiellä. Nähtäväksi jää, onko SoTe-uudistuksessa onnistuttu kuromaan kiinni vastaava instituutioiden ja toimintaympäristön välinen kuilu.

Toinen mekanismi on Sammakon keittäminen. Tällöin tehdään toistuvasti pieniä “teknisiä” muutoksia, joihin kukaan ei reagoi riittävästi. Pitkällä aikavälillä muutokset ovat kuitenkin peruuttamattoman suuria. Esimerkiksi indeksien jäädyttäminen on sammakon keittämistä.

Kolmas mekanismi on harjoitetun politiikan ei-toivotut seuraukset. Esimerkiksi kasvun ja työllisyyden edistämisen nimissä voidaan heikentää muiden tavoitteiden toteutumista. Muun muassa työhön kannustamiseksi voidaan tuhota viimesijaisen turvan rakenteita ja heikoimmassa asemassa olevien elämisen edellytyksiä.

Neljäs mekanismi on Itseään toteuttavat ennusteet. Kun riittävän moni on jostakin asiasta jotakin mieltä, tämä ennuste toteutuu, vaikka sillä ei olisikaan vahvoja tieteellisiä perusteita. Kun riittävän moni toteaa, että hyvinvointivaltio ei toimi, luottamus menee ja ihmiset alkavat rakentaa yksilökohtaisia rakenteita.

Itse kukin voi päätellä ajankohtaista poliittista keskustelua seuraamalla, kuinka pitkällä tällä tiellä ollaan. Minä katselen tulevaa kevättä näiden mekanismien näkökulmasta.

JuhoSaari-0272Juho Saari

Hyvinvointisosiologian professori ja Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtaja