Alexanderit (Ensimmäinen ja Stubb) Tohmajärvellä 1819 ja 2024
Tieto tasavallan presidentti Alexander Stubbin ensimmäistä maakuntavierailusta nimenomaan Itä-Suomeen ei yllättänyt. Hallitsijan valaan on kuulunut tehdä matka kansan pariin, ja vasta tämä matka, ja oikein toteutettuna, takaa hallitsijalle valtuudet toimia ja varmistaa kansan uskollisuuden. Tämä ns. eerikinretki (Eriksgatan) kirjattiin jo vuoden 1296 Uplannin maalain kuninkaankaareen ja tätä määräystä ovat maamme hallitsijat kautta aikain noudattaneet. Se, […]
Peruskoulu maaseudun murroksessa – muistitietotutkimus kyläkouluista
Elokuussa 2021 historioitsija Alina Kuusiston sähköpostiin kilahti viesti Turusta. Lähettäjä oli kasvatustieteiden tohtori Suvi Jokila, joka ehdotti yhteistyötä kyläkouluihin liittyvän muistitietotutkimuksen puitteissa. Runsaat kaksi vuotta myöhemmin, joulukuussa 2023, saimme Koneen Säätiöltä rahoituksen tästä yhteydenotosta poikineelle nelivuotiselle tutkimushankkeelle. Hanke tulee työllistämään kolme Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen tutkijaa sekä yhden Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksen väitöskirjatutkijan yhteensä yhdeksän […]
Miten Nikola Teslan loputtoman sähkön piti toimia?
Keksijä Nikola Tesla (1856–1943) uskoi löytäneensä loputtoman universaalin energian lähteen ja langattoman globaalin viestinnän muodon. Teemaa on käyty paljon läpi, mutta Teslan tieteellistä järkeilyä ei ole juurikaan tutkittu. Olen aiemmin tutkinut Maxwellin sähkömagnetismiin liittyneitä tutkimuksia, joiden kautta sain idean ja lopulta kytköksiä Nikola Teslan keksintöihin. Pohdin, perustuiko universaalin sähkön idea Teslan kuvitelmiin vai oliko hänellä […]
Esityslistalla lopullinen ratkaisu: mitä olemme oppineet 80 vuodessa?
Tänään, päivälleen kahdeksankymmentä vuotta sitten, 20. tammikuuta 1942, Wannsee-huvilalla, Berliinin lounaiskolkassa, kokoontui joukko korkea-arvoisia natsipuolueen ja Saksan hallituksen edustajia. Kokouksen esityslistalla oli yksi asia: lopullisen ratkaisun – Euroopan juutalaisten tuhoamisen – toimeenpaneminen. Päätösten tekeminen kesti puolitoista tuntia. Tämä Wannseen konferenssin nimellä tunnettu tilaisuus oli historiallinen: kokouksen pöytäkirja (tai pikemminkin päätösasiakirja) on säilynyt meille sellaisenaan ja […]
Miksi sijaisopettaja katosi luokasta?
Luokanopettajaopiskelijat Joensuussa, Raumalla ja Turussa keräsivät syksyllä 2020 erään kasvatustieteen opintojakson yhteydessä koulua ja koulunkäyntiä koskevia muistoja vanhemmiltaan, sukulaisiltaan tai tuttaviltaan ja syvensivät samalla omaa opettajuuttaan ja käyttöteoriaansa. Ei tietenkään ole sattumaa, että ajoitimme muistelukeruun suomalaisen oppivelvollisuuskoulun 100-vuotisjuhlan yhteyteen. Keruu tuotti meille tietoa muun muassa eri sukupolvien koulukokemuksista, koulukotilapsuudesta, koulumatkoista, koulujen vaihdoista, välitunneista, koulukaverien merkityksestä, […]