Hakatako vai säästää metsiä?

Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua Suomessa ja laajemminkin Euroopan Unionissa siitä, onko ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta järkevää hakata metsiä vai jättää ne hakkaamatta. Suomessa on vastikään tehty kansalaisaloite avohakkuista luopumiseksi valtion mailla. Tämä tarkoittaisi siirtymistä jatkuvaan, peitteiseen metsänkasvatukseen, ja metsänviljelystä luopumista. 

Metsien rooli globaalissa hiilenkierrossa ja ilmastonmuutoksen hillinnässä on tärkeä, sillä ne sitovat runsaasti hiilidioksidia ilmakehästä ja toimivat hiilen varastoina sekä tuottavat raaka-ainetta biotalouden tarpeisiin. Uusiutuvien puupohjaisten materiaalien ja energian käyttö vähentää juuri niiden fossiilipohjaisten resurssien käyttöä, joista tulisi luopua ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. 

Tehokkaammalla metsien hoidolla ja käytöllä voidaan lisätä niiden hiilensidontaa ja kasvua sekä hillitä ilmastonmuutosta pidemmällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä hakkuiden lisäämistä ei voida perustella ilmastonmuutoksen hillinnällä, koska metsän hiilivaraston väheneminen vaikuttaa silloin enemmän hiilitaseeseen kuin lisääntyvän puun käytön vaikutukset. Toisaalta tehostettu metsien hoito ja lisääntyvät hakkuut ovat monessa mielessä perusteltavissa ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja hillinnän kannalta. Esimerkiksi puuston hiilensidontaa ja kasvua voidaan lisätä 10–30 prosenttia jalostusasteesta riippuen, kun metsän uudistamisessa käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia. Myös metsien lannoittaminen lisää hiilen sidontaa ja kasvua merkittävästi. Lannoituksen hyödyt realisoituvat selvästi nopeammin kuin jalostushyödyt. 

Ilmastonmuutos lisää metsien kasvua, hiilensidontaa ja hakkuumahdollisuuksia. Toisaalta metsien abioottiset ja bioottiset tuhoriskit kuten tuuli-, lumi-, kuivuus-, hyönteis- ja sienituhot sekä metsäpalot lisääntyvät. Laaja-alaiset tuhot, kuten metsäpalot, voivat saada aikaan hallitsemattomia hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Metsien tuhoriskejä lisää myös metsävarojen kasvu ja puuston ikääntyminen, ellei niihin vaikuteta hakkuilla. Metsien elinvoimaisuudesta ja terveydestä huolehtiminen edellyttääkin metsien hoidon ja hakkuiden sopeuttamista muuttuvaan ilmastoon. Tätä edellyttää myös metsien tuottamien eri ekosysteemipalveluiden turvaaminen, kuten metsien virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus. 

Kysymykseen hakata vai säästää metsiä, tai tulisiko avohakkuista ja metsänviljelystä luopua ja siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, ei löydy yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta. Eri vaihtoehtoja on punnittava tapauskohtaisesti. Lopputulokseen vaikuttaa vahvasti tarkastelun näkökulma ja aikajänne sekä vastaajan omat intressit. 

Heli Peltola

Metsänhoitotieteen professori

Kasvava ja monipuolistuva metsäbiotalous tuo haasteita ja mahdollisuuksia

Metsäbiotalouden kasvu ja monipuolistuminen lisää Suomessa puun kysyntää ja luo alalle uusia työpaikkoja. Se lisää myös metsänomistajien puunmyyntituloja sekä tuo laajemminkin hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Puun kysynnän lisääntymisen toivotaan kannustavan metsänomistajia hoitamaan metsiään nykyistä aktiivisemmin, sillä kiireellistä taimikonhoitoa ja nuoren metsän ensiharvennuksia on rästissä Suomessa yli miljoona hehtaaria. Metsien hoidon laiminlyönti vaikuttaa tuleviin hakkuumahdollisuuksiin ja vähentää metsien tuottoa.

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu kotimaisen puun riittävyydestä sekä saatavuudesta kasvavan ja monipuolistuvan metsäbiotalouden tarpeisiin. Esiin ovat nousseet myös lisääntyvien hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuus- ja virkistyskäyttöarvoihin sekä metsien vesistö- ja ilmastovaikutuksiin. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, sillä kotimaisen puun lisääntyvä käyttö edellyttää sen kustannustehokasta ja tasaista saatavuutta ympäri vuoden, kohtuuetäisyydellä tuotantolaitoksista. Metsien lisääntyvän käytön tulee olla myös taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää sekä hyväksyttävää.

Suomen metsävarojen lisäkäytölle on hyvät edellytykset, sillä metsävarat ja niiden kasvu ovat tällä hetkellä suuremmat kuin koskaan aiemmin. Tätä kehitystä selittää se, että metsien hoitoon on panostettu vahvasti ja hakkuut ovat pysyneet selvästi metsien kasvua alhaisempina viime vuosikymmeninä. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman FORBIO-hankkeen uusimpien skenaariolaskelmien perusteella Suomen metsistä voidaan hakata vähintään 70 miljoonaa kuutiometriä ainespuuta vuodessa seuraavan 90 vuoden kuluessa nykyisen kaltaisella tukki- ja kuitupuuhakkuurakenteella eri puulajeilla. Hakkuita on mahdollista tehdä jopa 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, jos sallitaan joustoa eri puulajien puutavaralajien vuotuisissa hakkuumäärissä.

Tällainen hakkuiden lisäys on mahdollista ilman että metsävarat vähenevät nykyisestä, jos metsänhoitoa tehostetaan muuttuvassa ilmastossa. Toisaalta lisääntyvät hakkuut, lannoitukset ja kunnostusojitukset voivat lisätä myös vesistöjen ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä alentaa metsien monimuotoisuus- ja virkistyskäyttöarvoja, ellei niitä huomioida riittävästi toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Hyvällä metsien hoidolla ja hakkuiden suunnittelulla voidaan vähentää niin metsien lisääntyvän käytön haitallisia vaikutuksia muihin ekosysteemipalveluihin kuin ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviä abioottisia ja bioottisia metsätuhoriskejä ilman että vähennetään merkittävästi puuntuotannon kannattavuutta. Puun lisääntyvä käyttö fossiilisten tuotteiden, materiaalien ja energian korvaajana auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta pidemmällä aikavälillä.

Kestävän ja hyväksyttävän metsäbiotalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvitaan monitieteiseen tutkimukseen perustuvaa uutta osaamista, ratkaisumalleja ja työkaluja sekä avoimia paikkatietoaineistoja ja vahvaa vuorovaikutusta tutkimustiedon käyttäjien kanssa.

 Heli Peltola

Metsänhoitotieteen professori

Strategisella tutkimuksella ja vuorovaikutuksella vaikuttavuutta

Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tutkimusta, jonka avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä tutkimusta vaativiin haasteisiin. Tiivis vuorovaikutus tutkijoiden ja tiedon hyödyntäjien välillä on edellytys onnistuneelle vaikuttavuudelle. Ensimmäiset lähes kuusivuotiset strategisen tutkimuksen hankkeet käynnistyivät syksyllä 2015 ja ovat päässeet hyvään vauhtiin.

Strateginen tutkimusrahoitus mahdollistaa aivan uudella tavalla monitieteisen ja monialaisen tutkimusyhteistyön tekemisen yliopistojen ja tutkimusorganisaatioiden välillä. Samanaikaisesti voidaan hyödyntää eri tutkimuspartnerien erityisosaamista ja tutkimusaineistoja sekä innovatiivisia tutkimusmenetelmiä.

Vuorovaikutuspartnerit ovat tärkeässä roolissa, kun tutkimuskonsortioiden tuottamaa uutta osaamista ja ratkaisumalleja viedään käytäntöön.  Hankkeissa tehtävät tapaustutkimukset eri yritysten kanssa ja opinnäytetöiden yhteisohjaus tarjoavat myös erinomaisen innovaatioalustan ja ponnahduslaudan käytännön työelämään monille nuorille tulevaisuuden tekijöille. Tutkijoille tiivis sidosryhmäyhteistyö tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutkimustulosten nopeaan käytäntöön vientiin ja vaikuttavan tutkimusyhteistyön rakentamiseen.

Itä-Suomen yliopiston koordinoiman FORBIO-konsortion (Kestävä, Ilmastoneutraali ja Resurssitehokas Metsäbiotalous) vuorovaikutustapahtumissa on ollut iloinen, yhdessä tekemisen meininki, mikä on edesauttanut vuoropuhelua eri metsäbiotalouden toimijoiden ja ministeriöiden kanssa, ja tehostanut tutkimustulosten käytäntöön vientiä ja vaikuttavuutta. Strateginen tutkimusyhteistyö antaa siinä mukana olijoille myös uusia näkökulmia omaan ajatteluun ja uudenlaista virtaa tekemiseen!

Heli Peltola

Metsänhoitotieteen professori