Visio ei ole enää visio, se on täyttä TOTTA – #100TEACHERSFROMUEF

Lokakuussa 2015 kirjoitin Puheenvuoroja-blogissani visiosta https://blogs.uef.fi/puheenvuoroja/category/kati-makitalo-siegl/ , jossa Itä-Suomen yliopiston oma ”#100teachersfromUEF” –yhteisö lähtisi ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti ideoimaan ja kokeilemaan uusia tapoja opetuksessaan. Luku 100 on täynnä!

Markku jakoi iloisen uutisen flippareiden kanssa! Meidän ensimmäisen kierroksen flippariopettajien lisäksi toiselle kierrokselle on ilmoittautunut noin 50 opettajaa lisää. Kaiken kaikkiaan flippausta opetuksessaan hyödyntäviä opettajia löytyy kaikista tiedekunnista, joten voidaan puhua todella koko organisaation valloittaneesta ilmiöstä. Tämä on todella upea uutinen ja kertoo siitä, että tarvitaan yhteistä näkemystä ja visiota ja silloin kaikki on mahdollista. Joukossa on mukana yhteisön jäseniä, joilla on tekemisen meininki ja motivaatio sekä myös rohkeutta lähteä mukaan uudentyyppiseen toimintaan.

Flippariopettajien lisäksi mukana on ollut ydinjoukko, jota Ameeba-tiimiksi kutsutaan. Tämä tiimi koostuu opettajista ja tutkijoista, jotka ovat omalla panoksellaan vieneet eteenpäin ajatuksia opetuksesta ja tutkimuksesta monesta eri näkökulmasta, kuinka tämä Flipped toimii käytännössä ja minkälaista tukea opettajille niin yksilö-, ryhmä- kuin organisaatiotasolla tulisi tarjota, jotta saamme aikaan todellista muutosta laajemmalla rintamalla koko yhteisössä eli UEFissa.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin opettajille, jotka ovat lähteneet mukaan toimintaan.

Haluan myös tässä kiittää Ameeba-tiimin jäseniä (huomio aakkosjärjestyksessä :), jotka ovat antaneet oman tärkeän panostuksensa Flipparihankkeelle eli Stina Hacklin, Lasse Heikkinen, Laura Hirsto, Anna Kaasinen, Jenni Kankaanpää, Jyri Manninen, Virve Pekkarinen, Markku Saarelainen, Erkko Sointu, Teemu Valtonen!

Tästä on hyvä jatkaa!

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

Flipped workplace?

Olemme asettaneet yhdeksi yliopistomme strategiseksi tavoitteeksi olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuonna 2020. Yhdeksi välineeksi kohti tuota tavoitetta olemme valinneet oppijakeskeiset oppimismenetelmät ja niistä yhdeksi satsauksen kohteeksi flipped classroom- eli käänteisen opetuksen menetelmät. Olisiko siinä opittavaa myös työyhteisömme toimintaan?

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin flipped classroomissa keskeisiä piirteitä ovat muun muassa opettajan roolin muuttuminen auktoriteetista ja tiedon siirtäjästä yhdeksi oppimisen resurssiksi ja mahdollistajaksi. Samaan aikaan opiskelijan rooli muuttuu passiivisesta tiedonsiirron kohteesta aktiiviseksi oman oppimisen omistajaksi. Opiskelijat opiskelevat faktapohjan missä ja milloin haluavat ja kohtaamisissa opettajan kanssa keskitytään pulmakohtiin ja osaamisen syventämiseen. Opettaja esittää enemmän syväoppimiseen johdattelevia kysymyksiä kuin luettelee faktaa.

Viime viikolla julkaistiin Oval Groupin tekemä “Yliopistolakiuudistuksen vaikutusten arviointi” -raportti. Yksi julkisuudessakin esiin nostetuista havainnoista on yliopistoyhteisön kokemus siitä, että he ovat etääntyneet päätöksenteosta, kun lakimuutoksen myötä toimivaltaa keskitettiin yksittäisille johtajille.

“Meiltä ei kysytä enää mitään. Meille ei kerrota mitään. Tieto ei kulje.” (Professori)

Olemmeko me esimiehet ja johtajat kaikkitietäviä ja muistammeko parhaimmillaankin vain informoida tekemistämme päätöksistä sähköpostiviestillä? Olemmeko vain auktoriteetteja, tiedon siirtäjiä ja kontrollereita? Ovatko työntekijät meille vain resurssi tai väline? Voisimmeko olla flipped workplace -hengessä enemmän mahdollistajia, suunnannäyttäjiä ja resurssi työntekijöiden menestymiselle? Työntekijät vastaavasti oman työnsä omistajia ja asiantuntijoita? Mitä jos me esimiehet ja johtajat esittäisimme enemmän kysymyksiä kuin kertoisimme omaa totuuttamme?

“Miten sinun mielestäsi tätä pitäisi kehittää, että …?” “Mitä minä voin tehdä, että sinä pystyt paremmin …?”

Mikael Pentikäisen Luottamus-kirjassaan kuvaamia korkean luottamuksen yhteisöjen piirteitä ovat muun muassa läpinäkyvyys, kunnian jakaminen, innovatiivisuus, luovuus ja energisyys. Alhaisen luottamuksen yhteisöihin puolestaan kuuluu alisuoriutumista, oman edun ajamista, raportointia ja pelkoa.

Olen taipuvainen uskomaan, että flipped workplace -toimintamalli olisi omiaan kehittämään työyhteisöä korkean luottamuksen yhteisöksi, jossa luovuus ja energisyys siivittävät entistä parempiin tuloksiin. Maailman 200 parhaan yliopiston joukkoon. Suomen parhaaksi yliopistolliseksi työyhteisöksi…

Karjalainen-Tero-105x155Tero Karjalainen

Sovelletun fysiikan laitoksen hallintoamanuenssi ja yliopiston hallituksen jäsen