Tag Archives: eTourismCurriculumFinland

Yhteistyön hedelmät ovat maukkaita mutta haastavia poimia

Yliopistoja painostetaan monelta suunnalta yhteistyöhön niin toistensa kuin ammattikorkeakoulujen kanssa. Uudessa hallitusohjelmassakin korkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistäminen on yksi tavoitteista. Tämä konkretisoituu OKM:n ehdotuksessa yliopistojen rahoitusmalliksi 2017 alkaen, jossa ehdotetaan yhteistyösopimuksen perusteella suoritettujen opintosuoritusten lisäämistä osaksi mallia.

Olen itse ollut luomassa eTourismCurriculum Finland -verkostoa, jonka kautta kuuden suomalaisen ammattikorkeakoulun opiskelijat pääsevät kehittämään taitojaan matkailun verkkoliiketoiminnassa kurssivaihtoon perustuvassa verkostossa. Tämän verkoston syntyä ei kukaan sanellut tai määrännyt, vaan se lähti liikkeelle halusta kehittää matkailun verkkoliiketoiminnan osaamista Suomessa. Verkostoon löydettiin toimijoita, jotka myös pitivät tätä yhteistä päämäärää tärkeänä. Yhteistyötä lähdettiin rakentamaan pohjalta, niistä toimijoista, joiden käytännön työhön verkosto tulee vaikuttamaan.

Laitoksemme on myös koordinoinut Matkailualan verkostoyliopiston MAVYn toimintaa ja toteuttanut sen opetusta jo yli 20 vuoden ajan. Nyt jäsenyliopistojen taloudellinen tilanne pakottaa miettimään uudelleen verkoston toimintaperiaatteet ja rahoitusmallit. Onkin suuri ilo huomata, että yliopistojen välinen yhteistyö myös opetuksen suhteen alkaa konkretisoitua rahoitusmallissa. Tämä tulee luomaan aivan uudenlaiset mahdollisuudet tiivistää yliopistojen opetuksen yhteistyötä.

MAVYn pitkään jatkunut toiminta osoittaa yliopistojen välisen yhteistyön mielekkyyden: sen sijaan, että jokainen yliopisto olisi alkanut itse opettaa matkailualan opintoja opiskelijoilleen, pääsivät parhaina aikoina lähestulkoon kaikkien suomalaisten yliopistojen opiskelijat nauttimaan mahdollisuudesta opiskella matkailua, vieläpä monitieteisesti ja teknologian kehittyessä pääosin verkko-opintoina. Tällaista yhteistyötä kannattaa rakentaa myös muiden aineiden ympärille, jos rahoitusmalli viimein sen mahdollistaa.

Omien kokemusteni mukaan ylhäältä sanelemisella ja painostamisella ei pystytä muodostamaan tehokasta yhteistyötä. Yhteistyötä pitää rakentaa pohjalta ylöspäin. Mukana olevien tulee nähdä päämäärä, johon jokainen pääsee parhaiten yhteistyön avulla. Yhteistyötä ei tehdä vain sen itsensä takia, vaan se on tärkeä väline päämääriin pääsemiseksi. Päämäärien pitää olla sellaisia, että jokainen hyötyy niistä. Yhteistyön rakentaminen voi olla pitkä ja monimutkainen prosessi, mutta yleensä itse prosessikin jo antaa paljon, lopputuloksesta nyt puhumattakaan.

Olen itse työssäni nauttinut suuresti siitä, että olen päässyt tekemään yhteistyötä kansallisesti matkailuopetuksen kehittämiseksi ja päässyt tutustumaan alan asiantuntijoihin. On erinomaista, että yhteistyö on noussut esille myös uudessa rahoitusmallissa. Näin pienessä maassa yhteistyön tekeminen on huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin jatkuva yksin pakertaminen ja kilpailu.

Juho_PesonenJuho Pesonen
Tutkimuspäällikkö
Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos