Category Archives: Teuvo Laitila

Ihmisiä, tavaroita ja sosiaalista syrjintää

Suomessa 30 vuotta asunut ja sen jälkeen rasistisen syrjinnän takia Hollantiin muuttanut palestiinalainen toimittaja ja kulttuurivaikuttaja Umayya Abu-Hanna kirjoitti vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Multikulti: ”Omaperäisesti ajattelevat, korkeasti koulutetut siirtolaiset näkyvät harvoin kulttuurikentällä – -. Juuri korkeasti koulutetut siirtolaistaustaiset poistuvat Suomesta, ja jopa maahanmuuttoviranomaisemme tietävät, että he muuttavat yleensä Englantiin, ja sinne he myös jäävät.”

Abu-Hannan väite konkretisoitui alkuvuodesta 2016 erään tuttavani ulkomaalaistaustaisen puolison kohdalla. Hän on koulutukseltaan erikoislääkäri, muutti avioliiton vuoksi Suomeen eräästä entisestä sosialistimaasta, ja opetteli suomen kielen. Hän sai satunnaisesti koulutustaan vastaavaa työtä erilaisten sijaisuuksien hoitajana Suomen maaseudulla, mutta kun hän haki vakituista työpaikkaa, häntä ei kertaakaan kutsuttu haastatteluun. Lopulta hän ymmärsi, että näin Suomessa toimitaan, ja haki työpaikkaa Isosta-Britanniasta. Hän sai sen, ja muutaman kuukauden kuluttua hänelle tarjottiin vielä parempaa paikkaa, jonka hän myös otti. Nyt hän toimii vakinaisena oman alansa lääkärinä ja hän voi lisäksi harjoittaa jatko-opintoja osana työtään.

Kertomani tapaus ei ole esimerkki vain piiloisesta tai banaalista, itsestäänselvyydeksi muuttuneesta torjuvasta asenteesta ulkomaalaisia kohtaan. Se on esimerkki myös suomalaisen työelämän sisäänrakennetusta valtahierarkiasta. Matalapalkkaisilla aloilla, kuten siivouksessa tai rakentamisessa, on sallittua käyttää – ja usein riistää – ulkomaalaista työvoimaa. Taustalla on oletus, että ulkomaalaiset ovat valmiita tekemään mitä työtä heille vain annetaan, eivätkä esitä hankalia kysymyksiä työlainsäädännöstä, -turvallisuudesta tai minimipalkasta. Sen sijaan arvostetuissa, toisin sanoen parempipalkkaisissa ammateissa työhön valitaan suomalaisia. Logiikkana näyttää olevan, että ulkomaalaiset eivät saa viedä meiltä ”oikeita” töitä. Samaan aikaan julkisuudessa käytetyissä puheenvuoroissa esitetään ”työperäisen maahanmuuton” tukemista.

Vallan lisäksi erikoislääkärin tapaus kertoo suomalaisen työelämän arvoista. Vallankäyttö, jonka yksi muoto on syntyperään liittyvä syrjintä, ei ole puhtaasti rationaalista toimintaa. Se perustuu myös tunteisiin nojaavaan luokitteluun oikeasta ja väärästä, sallitusta ja kielletystä ja hyvästä ja pahasta. On oikein, että tietyt ihmiset tekevät tiettyjä töitä. On väärin, että kaikkien ihmisten sallitaan tehdä kaikenlaisia töitä. Näin ajattelivat esimerkiksi orjien omistajat ja rotuerottelun kannattajat. Hekin uskoivat elävänsä demokraattisessa yhteiskunnassa, aivan kuten monet suomalaisetkin. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät olleet heille ihmisiä, vaan omaisuutta, tavaroita.

Nyky-yhteiskunnassa tämä Marxista muistuttava ajattelutapa ei enää sellaisenaan päde. Verkostoituminen, tulospalkkaus ja innovatiivisuuden painottaminen ovat luoneet uudenlaisen yhteiskunnan, jossa ihmisellä on (näennäisesti) paljon vapauksia. Ne kaikki kuitenkin palautuvat ja kietoutuvat nyky-yhteiskunnan perusarvoihin, valtaan ja rahaan, aivan kuten edellä kerrotussa tapauksessa. Erikoislääkäri syrjäytettiin, koska hän ei ollut verkostoitunut ”oikein”. Hänen innovatiivisuuttaan epäiltiin, koska hän tuli ”väärästä” maasta. Näiden seikkojen takia hänen palkkaamistaan pidettiin riskinä, jota suomalaiset työnantajat eivät halunneet ottaa.

Maailma, jossa Suomi koostuu vain valkoisista, luterilaisista suomalaisista, on menneisyyttä. On jo aika ryhtyä ajattelemaan maahanmuuttajia voimavarana, ei uhkana tai taakkana.

Blogiin_laitila_teuvoTeuvo Laitila
Yliopistonlehtori, uskontotieteen dosentti

Olenko minä tullut rasismilaan?

Joensuu on ajoittain noussut julkisuuteen rasismin takia. Tätä kirjoitettaessa viimeisin tapahtuma on Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella levitellyt islamin vastaiset lappuset. Niissä on mainittu nimeltä suomalainen tutkija, joka uutisen mukaan ”on ollut mukana maahanmuuttomyönteisessä toiminnassa”.

En ryhdy arvailemaan, mitä ”maahanmuuttomyönteinen toiminta” tarkoittaa. Ymmärrän, että ympäripyörellä ilmaisulla halutaan estää tutkijan tunnistaminen. Mietin sen sijaan, miksi islamin vastaisuus ja myönteinen suhtautuminen maahanmuuttajiin – jotka Joensuun tapauksessa eivät automaattisesti ole muslimeja – saavat jonkun lähtemään liikkeelle.

Jakamalla lappusia, jotka uutisen mukaan oli piiloteltu kirjaston kirjojen väliin, henkilö astui julkisuuteen, ja samalla piiloutui. Mainitsemalla tietyn henkilön nimen kielteisessä yhteydessä hän uhkasi, ja ilmaisi samalla oman pelkonsa ja vastenmielisyytensä. Miksi?

Psykologi voisi epäilemättä esittää tästä monenlaisia teorioita. Minulla ei ole sellaisia tarjota. Sen sijaan pitäisin kovin suotavana, että lappusten jakaja astuisi julkisuuteen ja kertoisi kasvoista kasvoihin, mitä hän ajattelee. Siihen hänellä on oikeus.

Sen jälkeen on yhteiskunnan ja oikeuden tehtävä ratkaista, mikä on mielipiteiden ja sananvapauden ja muiden oikeuksien suhde. Toisin sanoen: mitä demokraattinen yhteiskunta ja humanistinen lähimmäisen kunnioitus voi sallia.

Demokratia ja sananvapaushan eivät tarkoita sitä, että kaikki on sallittua. Uutisten perusteella lappusissa on kyse vihapuheesta, toisen tarkoituksellisesta halveksunnasta tai toisen vihaamiseen kiihottamisesta.

Vihapuheesta on nimittäin tullut suorastaan maan tapa, kuten vuonna 2015 ilmestynyt Riku Neuvosen toimittama kirja Vihapuhe Suomessa osoittaa. Kirja osoittaa myös, että Suomessa ei toistaiseksi ole mitään juridisia määritelmiä sille, mitä vihapuhe tarkkaan ottaen on, toisin sanoen milloin jonkun puhe tai kirjoitus ylittää juridisesti, eettisesti tai sosiaalisesti hyväksyttävän rajan. Kun jokainen voi itse asettaa rajan, päädytään vihapuheen Villiin länteen, jossa härskeimmät ja kiihkomielisimmät vaientavat muut.

Vihapuheen, kuten rasisminkin, yksi tarkoitus on päästä eroon joillakin kriteereillä määritellystä joukosta ihmisiä. Klassisessa rasismissa haluttiin ”vapauttaa” maa tai alue mustista tai juutalaisista. Islaminvastaisuus jatkaa samaa politiikkaa. Ja epäilen, että elokuun puolivälissä uutisoitu tieto, jonka mukaan ”kantasuomalaisten” (yksi kiertoilmaus etniselle määrittelylle) määrä on kääntynyt laskuun, ei lievennä niiden pelkoja ja vihaa, joiden mielestä Suomi kuuluu ”suomalaisille”.

Mutta kuka on suomalainen? Geenitutkimukset ovat osoittaneet ”puhtaimpienkin” suomalaisten esivanhempien tulleen Suomeen muualta. Suomalaisuus ei ole geeneissä, ei myöskään alueessa, joka on valtiona tunnustettu Suomeksi. Suomalaisuus ei ylipäätänsä ole missään, vaan joku määrittelee sen jossain tilanteessa ja johonkin tarkoitukseen.

Rasismi, ja yhtä lailla islaminvastaisuus, ovat eräitä tapoja määritellä suomalaisuutta. Kysymys kuuluukin, miksi identiteettiä pitää määritellä kielteisellä ja uhkaavalla tavalla. Onko ”suomalainen” itsetunto niin heikko, että sitä pitää vahvistaa aggressiolla?

Blogiin_laitila_teuvoTeuvo Laitila
Yliopistonlehtori, uskontotieteen dosentti