Resilienssistä transformaatioon

Resilienssi viittaa ihmisen, yhteiskunnan tai luonnon ekosysteemin kimmoisuuteen, joustavuuteen ja paineen alta palautumiskykyyn. Koronavirus-pandemia on stressitesti, josta palautuminen on käynnistynyt.

Monimutkaiseksi palautumisen tekee se, että kyse on samaan aikaan kansalaisten vastoinkäymisistä toipumisesta, yhteiskunnan rakenteiden osittaisesta uudelleen järjestäytymisestä ja talouden elpymisestä.

Lisäksi nämä tekijät ovat kytköksissä toisiinsa. Ne muodostavat systeemin. Systeemin elinvoima perustuu siinä olevien osien väliseen vuorovaikutukseen.

Suomi-systeemin toiminta on ollut vakaata. Ennustettavuus on perustunut rutiineihin. Rutiinit ovat automatisoituja tekoja, jotka tekevät ihmisestä ja yhteiskunnassa sen, mitä se on. Nyt rutiinit ovat rikki.

Olennainen kysymys on, pyritäänkö palaamaan vanhalle uralle vai olisiko poikkeustila mahdollista valjastaa kokonaan uuden kulttuurin synnyttämiseen?

Jokapäiväisen elämän rakentaminen uusien elämää ohjaavien periaatteiden varaan on nyt mahdollista. Olennaista uudistumisessa on kurkottaminen kohti sellaista, jota ei vielä ole olemassa. Silloin resilienssi alkaa muuttua transformaatioksi.

Kansalaisen kohdalla toisenlaiseen kurkottautumisessa voi olla kyse vaikkapa sen tunnistamisesta, mikä loppujen lopuksi tekee elämästä elämisen arvoista.

Onko rikkaassa elämässä kyse siitä, että on osa elämää kannattelevaa kudelmaa? Että elämän ilot ja surut on mahdollista jakaa siten, että on ehyt osa itsen ulkopuolella olevaa maailmaa.

Tulevaisuudessakin köyhyyden poistaminen sekä sotien ja kulkutautien estäminen on tarpeellista. Mutta vieläkin enemmän huomiota vaativan ongelmakimpun muodostaa häiritsevän nopeasti muuttuva ilmasto, hupenevat luonnonvarat ja elämää ylläpitävän luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen.

Auringonnousun alat ovat niitä aloja, jotka ratkaisevat näitä ihmisen olemassaoloa uhkaavia haasteita samalla kun ne auttavat tyydyttämään inhimillisiä perustarpeita. Näillä aloilla skaalautumispotentiaali on globaali. Joku ne ratkaisut näihin polttaviin kysymyksiin kehittää.

Auringonnousun alat saavat kansalaisen kukoistamaan, sillä niillä toimiessa on mahdollista asemoida itsensä ratkaisujen puolelle. Silloin tulevaisuus näyttäytyy valoisana.

On aika päättää, palataanko vanhaan vai uudistutaanko. Tehdäänkö todeksi maailman ensimmäinen ikääntyvälle ihmiselle paras mahdollinen yhteiskunta, joka on ilmastoneutraali? Tälle tielle on tulijoita joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Arto O. Salonen
Apulaisprofessori, Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen
Yhteiskuntatieteiden laitos
Salosen kotisivut ovat osoitteessa www.artosalonen.com

Planetaarinen sivistys on vastaus aikamme ongelmiin

Planetaarinen sivistyminen on vastaus nykyajan haasteisiin, joissa ylisukupolvisuus, paikallinen ja globaali sekä ihminen ja luonnon ekosysteemit kietoutuvat toisiinsa.

Sivistymisessä on kyse siitä, että elämää ankkuroidaan pitäviin todellisuuden tulkintoihin. Koska uusi tieto korvaa vanhaa, muuttuu myös käsitys siitä, mitä edistymisellä ymmärretään.

Myönteisellä kehityksellä on kaksi luovuttamatonta periaatetta, jotka varmistavat (a) ihmisen olemassaolon ja (b) ihmisten välisen reilun kanssakäymisen.

Molemmat näistä luovuttamattomista periaatteista toteutuvat vaillinaisesti. Homo sapiensin jälkeensä jättämä maailma haastaa kysymään, mitä nykyajan sivistys on tai mitä sen pitäisi olla.

Sivistymättömyyteen viittaa se, että luonnonvarat hupenevat, ilmaston lämpenemisen nopeus häkellyttää ja sukupuuttoaalto pyyhkii yli sinisen planeetan.

Muutama maapallon vauraimmista ihmisistä omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman köyhimmistä ihmisistä. Eriarvoistumisen seurauksena ihmisten välinen luottamus heikkenee ja yhteiskuntien eheys murenee.

Planetaarinen sivistyminen ilmenee niin, että ihminen toimii jokapäiväisessä elämässään siten, että hän (a) hahmottaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumon, (b) huomioi oman toimintansa paikalliset ja globaalit seuraukset, sekä (c) sisällyttää huolenpidon piiriinsä ihmiset ja muun luonnon.

Menneisyys määrittää nykyisyyttä, mutta tulevaisuus ei rakennu pelkästään menneisyyden lineaariseksi jatkumoksi. Huomisesta voidaan tehdä menneisyyden jatkumosta poikkeavaa. Mutta se vaatii kuvitteellisen näkymän siitä, mitä elämä kaikessa täyteydessään voisi olla. Vision lisäksi tarvitaan tahtoa, jonka avulla näkemys muutetaan todellisuudeksi.

Planetaarisen sivistymisen myötä ihmisen huolenpidon piiri laajentuu omasta lähipiiristä kattamaan ne ihmiset, joiden elämään oma elämä on kytköksessä. Kyse on esimerkiksi siitä, mitä puemme päällemme, millä pidämme kotimme lämpimänä ja kuinka saamme ruoan pöytään.

Planetaarinen sivistys ilmenee huolenpitona, joka ei rajoitu vain ihmisiin. Se kattaa myös ei-inhimillisen todellisuuden: eläimet, kasvit, ilmakehän ja maaperän sekä näiden muodostamat ekosysteemit, joista elämä maapallolla on täysin riippuvaista.

Planetaarinen sivistys lisää tulevaisuuden toivoa. Siksi sen toteutumismahdollisuuksien tutkiminen on jo itsessään ratkaisuksi asettumista eli hyvän tulevaisuuden muotoilemista.

Sosiaalipedagoginen tutkimusorientaatio uskoo ihmisen mahdollisuuksiin oppia uutta ja rakentaa sellaista sivistysyhteiskuntaa, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä.

Arto O. Salonen

Apulaisprofessori, Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen

Yhteiskuntatieteiden laitos

Salosen kotisivut ovat osoitteessa www.artosalonen.com