Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
    • Itä-Suomen yliopisto
    • University of Eastern Finland
Sosiaalisen median profiilit
  • Puheenvuoroja
  • 2018<
    /li>
  • 05
22.5.2018

Tulevaisuus on nuorissa – Afrikassakin

Itä-Suomen yliopisto osallistuu ALL-YOUTH-tutkimushankkeeseen, joka  tekee yhteistyötä kansainvälisen ENO-verkkokoulun kanssa. ENO-verkkokoulu (Environment Online) on kestävän kehityksen verkkokoulu, joka perustettiin Enon kunnan alakoulussa vuonna 2000. ENO-kouluja on nykyisin yli 150 valtion alueella ja verkoston toimintaan osallistuu lähes 10000 koulua. ENO-verkkokoulun ja Tansanian 4H-yhdistyksen kolmivuotinen kehitysyhteistyöhanke päättyi huhtikuussa 2018. Hankkeen tavoitteena oli tukea koulujen ympäristökasvatusta 4H-periaatteiden mukaisesti […]

17.5.2018

Kasvava ja monipuolistuva metsäbiotalous tuo haasteita ja mahdollisuuksia

Metsäbiotalouden kasvu ja monipuolistuminen lisää Suomessa puun kysyntää ja luo alalle uusia työpaikkoja. Se lisää myös metsänomistajien puunmyyntituloja sekä tuo laajemminkin hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Puun kysynnän lisääntymisen toivotaan kannustavan metsänomistajia hoitamaan metsiään nykyistä aktiivisemmin, sillä kiireellistä taimikonhoitoa ja nuoren metsän ensiharvennuksia on rästissä Suomessa yli miljoona hehtaaria. Metsien hoidon laiminlyönti vaikuttaa tuleviin hakkuumahdollisuuksiin ja vähentää […]

Tietoja blogista

UEF Puheenvuoroja -blogi on Itä-Suomen yliopiston henkilöstön yleinen blogialusta. Ehdotuksen blogikirjoitukseksi voit välittää yliopiston viestintäpalveluiden sähköpostiin: viestinta@uef.fi. / The UEF Puheenvuoroja blog is a general blog for the University of Eastern Finland staff. You can send your proposal for a blog post to the university's Communications and Media Relations by email: viestinta@uef.fi

Luetuimmat artikkelit / Most popular articles

  • 9.1.2024

    Miksi hoitajat vaihtavat alaa – palkka ei ole ainoa syy

  • 3.10.2022

    Mitä on plagiointi, ja miksi se on väärin? Huomioita tiede- ja tietokirjoittamisen etiikasta

  • 21.12.2023

    Itä-Suomen yliopisto teki videosarjan arjen pienistä ekoteoista

  • 10.2.2023

    Miten Nikola Teslan loputtoman sähkön piti toimia?

  • 7.12.2022

    Elintarvikepetosten arviointi rikosprosessissa on epäyhtenäistä

Arkisto / Archive

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Toukokuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Elokuu
    9. Syyskuu
    10. Lokakuu
    11. Marraskuu
    12. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Heinäkuu
    7. Elokuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Syyskuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Syyskuu
    8. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Toukokuu
    4. Kesäkuu
    5. Elokuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu
    1. Huhtikuu

Tilaa blogi / Subscribe to the blog

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Sosiaalisen median profiilit
Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus