Homo absens
Yuval Noah Harari näkee uudessa pamflettikirjassaan Homo Deus. A Brief History of Tomorrow (2017) tekoälyn kehittämisen vähintäänkin ongelmallisena, eikä niinkään tuomipäiväennustusten valossa Terminaattori-elokuvien tyyliin, kuin siinä valossa, mitä se tekee meille ihmisille. Kannattaa erikseen sanoa – viimeaikaisten lööppien vuoksi – ettei Harari siis pelkää tekoälyn kaappaavan valtaa ihmisiltä. Hän muun muassa kysyy, mikä paikka ihmiselle […]
Ihminen, joka on hakemusten ammattilainen
Juicen Rakkauden ammattilainen pyöri mielessäni, kun akatemiahakemuksemme oli jätetty 26.09. klo 16.04 onnistuneesti. Meni tietty taas viime tinkaan, mutta tutkimussuunnitelma liitteineen lähti kovan ponnistuksen tuloksena. Meitä oli kolme seppää takomassa tätä (tuskin) mahdollista sampoa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kollegani vitsaili: Tuli Akatemian lottokuponki täytetyksi. Karjalan tutkimuslaitokselta oli syyskuussa lähtenyt yli kaksikymmentä eri hakemusta, niin […]
Biojalostamoiden rinnalle tukkipuun käyttöä
Suomen metsäbiotalous kasvaa ja monipuolistuu voimakkaasti. Erityisesti investoidaan selluntuotantoon sekä puubiomassasta uusiakin tuotteita valmistavaan biojalostukseen. Niille tarvitaan lisää kuitupuuta raaka-aineeksi. Samalla kun sitä hankitaan metsistä, tulee markkinoille väkisinkin myös tukkipuuta. Varttuvat Suomen metsät myös tuottavat enenevässä määrin järeää puuta. Kaikkien etu metsäalalla on löytää suomalaisille tukeille lisää kannattavaa käyttöä. Puutuoteteollisuus käyttää arvokasta tukkipuuta yli 25 […]
Kokemuskeskeiset alat
Monista luonnontieteiden ja tekniikan tieteenaloista kuulee usein sanottavan, että ne ovat laiteintensiivisiä, kun tarkoitetaan että onnistuakseen tutkimuksen harjoittaminen ja tutkijoiden koulutus vaativat kalliita laitteita ja niihin kohdistettuja investointeja. Ajatus ikään kuin tekee hyväksyttäväksi sen, että tieteenalan koulutus myös saa maksaa enemmän kuin sellaisten tieteenalojen koulutus, jotka eivät ole laiteintensiivisiä. Kun esimerkiksi vieraiden kielten koulutuksen kalleutta […]
Muistin politiikat monietnisessä yhteiskunnassa
Toukokuun 9. päivänä, Venäjän voitonpäivänä, Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa niin sanotun kuolemattoman rykmentin marssi, johon osallistui satakunta venäjänkielistä ja josta uutisoi Yle. Kuolematon rykmentti on alkujaan Venäjän kansalaisyhteiskunnassa syntynyt, sittemmin valtion kaappaama tapa aktivoida ihmisiä osallistumaan julkisiin muistamisrituaaleihin heidän perhemuistojaan hyödyntäen. Kuolemattoman rykmentin marssiin voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa muistaa julkisesti toisessa maailmansodassa, tarkemmin […]
Onko yliopistoilla vaikutusta Suomen talouteen?
Skotlantilaisen BiGGAR Economics Ltd:n toteuttama arviointi suomalaisten yliopistojen taloudellisista vaikutuksista Suomen talouteen julkaistiin tiistaina 13.6.2017. Arviointihanke toteutettiin yhteistyössä Akavan, Elinkeinoelämän keskusliiton, Sivistystyönantajien, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen yliopistot UNIFI:n kanssa. Arviointiin osallistuivat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot ja se tehtiin keväällä 2017. Arviointiraportti on saatavilla osoitteessa: www.unifi.fi/taloudellisetvaikutukset. Yliopistojen taloudellisten vaikutusten keskeisimmiksi lähteiksi arvioinnissa tunnistettiin yliopiston […]
Arto Urtti kollegana ja ystävänä
Biofarmasian professori Arto Urtti täytti 60 vuotta joulukuussa 2016. Tätä juhlistetaan järjestämällä tieteellinen symposium ”30 Years of Drug Delivery Research” Kuopiossa 12.–13.6.2017. Ohjelma kattaa kaikki Arto Urtin päätutkimusalat: silmälääkinnän, transportterit ja farmakokinetiikan sekä nanoteknologian. Kokemuksemme Artosta opiskelukaverina, kollegana ja ystävänä ulottuvat jo 1970-luvulle saakka. Arto aloitti proviisoriopinnot yhdessä Petterin kanssa jo vuonna 1975, jolloin Kuopion […]
Käännösteknologisen murroksen hallintaa
Kielenkääntäjien toimenkuva, työympäristö, työkalut ja niiden mukana koulutus ovat kokeneet kansainvälisesti rajun muutoksen vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Kääntäjien virkoja on yhä vähemmän, ala on yksityistynyt, sitä hallitsevat freelancerit ja suuret kansainväliset käännöstoimistot, ja itse kääntäminen on digitalisoitunut. Samoja muutoksia ovat kokeneet monet toimialat, ja koulutuksen pitäisi pysyä mullistusten perässä. Maallikoiden silmissä suurin uhkakuva kääntäjien ammattikunnalle kai […]
Joensuun normaalikoulun kansainvälinen opettajien täydennyskoulutus-projekti esittelyssä Bonnissa
Saksan kulttuuriministeriö ja Pädagogischer Austauschdienst järjestivät Bonnissa Gustav-Stresemann-Instituutissa 17.–19.5. konferenssin, joka käsitteli EU:n Erasmus+ -ohjelman yleissivistävän koulutuksen kansainvälisiä projekteja ja esitteli hyviä käytänteitä. Suomesta Best practice results from Erasmus+ -konferenssiin osallistui viisi osanottajaa eri Erasmus+-toiminnoista sekä opetushallituksen edustajana ja asiantuntijana Sirkka Säikkälä. Esittelin Joensuun normaalikoulun Opetussuunnitelma, kestävä tulevaisuus ja oppimisympäristöt koulun kehittämisessä -projektin yleisistunnossa, jossa […]
Arktiset haasteet
Arktinen alue on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, koska Suomi on vetovastuussa Arktisen neuvoston johtamisesta kahden vuoden ajan (2017-2019). Mikä oikeastaan on arktinen alue, ja miten se meitä keski-eteläsuomalaisia koskettaa? Arktisen alueen määritelmiä on monia. Usein rajana pidetään pohjoista napapiiriä (66° 33’N). Näin ollen arktinen alue kattaa huomattavan osan Suomen pinta-alasta. Kansainvälisessä yhteistyössä Suomen arktinen alue […]