Vihreä siirtymä nousi EU-politiikan avainkäsitteeksi vuonna 2019 lanseeratun EU:n Green Deal -strategian myötä. Strategia tavoittelee hiilineutraalisuutta 2050 mennessä ja 55 prosentin päästövähennyksiä 2030 mennessä.
Suomessa vihreä siirtymä nähdään paitsi polkuna ilmastonmuutoksen hillintään, myös yhä selvemmin uudenlaisena kasvustrategiana.
Siirtymän vauhdissa kuitenkin unohtuu helposti, että kyse ei ole vain uusien energiateknologioiden voitonmarssista. Olemme keskellä laajempaa yhteiskunnallista muutosta monine seurauksineen ja ristiriitoineen.
Ilman vaikutusten varhaista tunnistamista, risteävien tavoitteiden yhteensovittamista ja konfliktien ennakointia siirtymän vauhti voi hyytyä.
Muutos vaikuttaa väestön, talouden ja alueiden kehitykseen
Tutkijat ovat pitkään tarkastelleet kestävyyssiirtymiä sosioteknisinä ja systeemisinä muutosprosesseina. Ajatuksena on, että kestävän teknologian kehitys, markkinat ja innovaatiot kietoutuvat historiaan, yhteiskunnan arvostuksiin ja instituutioiden toimintaan.
Kestävyysmurrosten tutkijat kutsuvat siirtymän yhteiskunnallista tarkastelukehystä maisemaksi. Kymmenen viime vuoden aikana ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on muodostunut muutoksen maisema, “uusi normaali”, joka nyt kannattelee vihreää siirtymää.
Uudessa maisemassa sekä innovaatiot että instituutiot kääntyvät uuteen suuntaan. Vihreä siirtymä ei ole vain teknologinen siirtymä fossiilisista uusiutuviin energianlähteisiin. Kyse on yhteiskunnallisesta muutoksesta, joka vaikuttaa eri tavoin eri väestöryhmiin, talouden toimialoihin, alueisiin ja niiden kehitykseen.
Yllättäen jopa talouskasvun tavoite on ripustettu ilmastotavoitteisiin.
Muiden yhteiskunnallisten muutosten tavoin vihreä siirtymä muuttaa valta-asetelmia ja siirtelee resursseja. Se synnyttää hyötyjä ja haittoja, jotka eivät jakaudu tasan, vaan muodostavat jakolinjoja “voittajiin ja häviäjiin”.
Jännitteitä ja konflikteja syntyy, vaikka siirtymä toteutuessaan kasvattaisikin ihmisen ja luonnon hyvinvointia. Siirtymä tuo mukanaan paitsi toivoa, myös epävarmuutta, kipuilua, kilpailua ja kiistoja.
Taustalla on politiikan peruskysymys: kuka saa mitä, milloin ja miten?
Elokapina ja EK yhteisellä asialla
Vihreän siirtymän ristiriidat ja konfliktit ilmenevät kahdella eri rintamalla. Ne kytkeytyvät sekä fossiilienergian alasajoon että uusiutuvan energian kasvuun.
Esimerkkejä fossiilienergian konflikteista ovat mielenosoittajien marssit Saksan hiilikaivosten laajentamista vastaan, tai kun suomalaiset ilmastoaktivistit tukkivat Helsinki-Vantaan lentokentän terminaalin muistuttaakseen matkustajia lentämisen ilmastovaikutuksista.
Samaan aikaan uudet energiahankkeet, kuten tuulivoimalat ja sähkön siirtolinjat, aiheuttavat omia paikallisia konfliktejaan.
Elokapina ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat tavallaan yhteisellä asialla: ensimmäinen yrittää pysäyttää fossiilisten polttamisen, toinen sujuvoittaa uusiutuvan energian voittokulkua.
Vihreän energian ratkaisujen edistäminen ja niiden vaikutukset voivat olla ristiriidassa keskenään.
Esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaloiden alta voidaan raivata metsää virkistys- ja maisema-arvoineen, eliölajeineen ja hiilinieluineen. Vaikka ilmastonmuutoksen hillintä on globaalissa mittakaavassa hyväksi luonnolle, voivat paikalliset ilmasto- ja energiahankkeet olla sille haitaksi.
Paikallisten tarpeita kannattaa kuunnella
Kilpailevat maankäytön muodot ja maankäytön konfliktit ovat muodostumassa merkittäväksi vihreän siirtymän haasteeksi. Puhtaan energian hankkeet tarvitsevat tilaa, ja tilan löytäminen käy yhä vaikeammaksi. Merituulivoiman kehitys on helppo nähdä yhtenä vastauksena maankäytön ongelmiin.
Vihreän siirtymän hankkeissa on jotain samaa kuin yleishyödyllisten laitosten ja infrarakentamisen konflikteissa. Yleinen hyödyllisyys ymmärretään isossa kuvassa, mutta hankkeiden sijoittelu paikallisine vaikutuksineen ja riskeineen muodostuu kiistakysymykseksi.
Vihreän siirtymän ylätasolla huomio kiinnittyy suureen kuvaan. Siinä edistetään puhdasta ja päästötöntä tulevaisuutta tai Suomen asemaa vihreän siirtymän kilpajuoksussa.
Paikallisesti siirtymä ilmenee konkreettisina hankkeina hyötyineen ja haittoineen, kuten kunnan ja maanomistajien uusina vero- ja vuokratuloina sekä maankäytön ja maiseman muutoksina vaikutuksineen. Paikallisia konflikteja on usein nimitetty nimby- eli ei meidän takapihallemme! -kiistoiksi.
Maankäytön ja ympäristökonfliktien tutkijat ovat kuitenkin hylänneet tämän termin kauan sitten. Se leimaa paikalliset, sivuuttaa heidän huolenaiheensa ja lukee konfliktin asukkaiden uppiniskaisuuden syyksi. Nimby-nimittely pikemminkin vaikeuttaa konflikteja kuin auttaa ymmärtämään vastustuksen syitä.
Kiistojen käsittelyyn tarvitaankin leimaavien stereotypioiden sijaan osaamista ja laadukkaita prosesseja.
Tuulivoiman hyväksyttävyyden osatekijöinä aihepiirin tutkimuksessa toistuvat
- hankkeiden paikalliset hyödyt ja haittojen minimointi
- paikallisen yhteisön kunnioittava kohtaaminen ja tiivis vuorovaikutus
- tietoon perustuva vaikutusten arviointi.
Hankkeen hyväksyttävyyden ja vihreän siirtymän uskottavuuden kannalta on parempi, että maanomistajien ja kunnan kiinnostus rakentuvat paikallisesti, kuin että energiayhtiön projektipäällikkö puskee hanketta keinolla millä hyvänsä.
Kuntien päätöksenteko koetuksella
Vihreän siirtymän politiikkatason ja paikallisen tason kuilua syventää EU:n tavoitteenasettelu. Siinä hiilineutraalin teollisuuden laajentaminen nähdään koko Euroopan yhteisenä etuna, jota halutaan vauhdittaa uusilla rahoitusinstrumenteilla ja sääntelyä sujuvoittamalla.
Kysymys Euroopan keskus-periferia-akselista on viime aikoina noussut puheenaiheeksi erityisesti kaivoskysymyksissä. Huomiota herättänyt esimerkiksi on EU:n kriittisten materiaalien asetus (CRMA), joka pyrkii nopeuttamaan kriittisten mineraalien hyödyntämistä jäsenmaiden strategisina hankkeina.
Jännite kunnianhimoisten tavoitteiden ja paikallisyhteisöjen tarpeiden ja oikeuksien välillä voi vielä kasvaa. Odotettavissa on keskustelua siitä, millaisia mahdollisuuksia paikallisyhteisöillä on vaikuttaa vihreän siirtymän hankkeisiin ja miten tätä valtaa pitäisi käyttää.
Suomessa kuntien päätöksenteko ja maankäytön suunnittelu ovat tässä avainasemassa. Hankkeet voivat jakaa paikallisyhteisöjä hankkeen vastustajiin ja puolustajiin. Kunnat voivat silloin pysäyttää hankkeita säilyttääkseen rauhan kuntalaisten välillä.
Oikeudenmukaisuus avain konfliktien ennakointiin
EU on nostanut oikeudenmukaisuuden vihreän siirtymän hyväksyttävyystavoitteeksi. Green Deal -strategiaan on rakennettu oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi, joka tarjoaa miljardien eurojen tukia siihen.
Ammattiyhdistysaktiivien alun perin muotoileman ja 1990-luvulla vakiintuneen oikeudenmukaisen siirtymän käsitteen pyrkimyksenä on varmistaa, että työntekijöiden asema tunnistetaan, ketään ei jätetä jälkeen, ja että siirtymän hyödyt jakautuvat reilusti.
Käsite on sittemmin sisällytetty Pariisin ilmastosopimukseen vuodelta 2015. Näin se kytkeytyy kansainvälisen ilmastopolitiikan periaatteisiin. Viime vuosina oikeudenmukaisen siirtymän tutkimus on kasvanut voimakkaasti.
Tutkijat ovat nostaneet esiin kolme oikeudenmukaisen siirtymän jännitettä:
- Ristiriita siirtymän nopeuden ja sen inklusiivisuuden välillä. Mitä nopeammin siirtymä etenee, sen todennäköisemmin kaikki ryhmät eivät pysy mukana eivätkä saa ääntään kuuluviin.
- Konfliktit siirtymän tavoitteiden sekä erilaisten arvolähtökohtien ja oikeuksien tunnustamisen välillä. Esimerkiksi energiahankkeiden törmäys alkuperäiskansojen oikeuksiin saamelaisten kotiseutualueella.
- Ristiriita ilmastotavoitteiden ja niistä syntyvien hyötyjen ja haittojen tasapuolisen jakautumisen välillä. Jakolinjoja voi ilmetä kansainvälisellä tai kansallisella tasolla. Voiko tuulivoiman kasautuminen Länsi-Suomeen johtaa siihen, että muutkin vihreän siirtymän investoinnit, työpaikat ja aluetalouden hyödyt seuraavat perässä?
Konfliktien ennakointia ja hallintaa tarvitaan sekä politiikan ja yhteiskunnallisten tavoitteiden että paikallisella, vihreän siirtymän hankkeiden tasolla.
Politiikkatasolla siirtymän oikeudenmukaisuus on itsessään tärkeä konfliktien hallintaa tukeva yhteiskunnallinen tavoite. On tärkeää, ettei kuilu siirtymän voittajien ja häviäjien välillä repeä liian suureksi.
Oikeudenmukaisten menettelytapojen vaatimus puolestaan koskee kaikkia suunnittelun ja päätöksenteon prosesseja, joilla vihreän siirtymän hankkeet etenevät ideasta toteutukseen. Miten varmistetaan kansalaisten ja sidosryhmien reilu kuuleminen ja vaikutusmahdollisuudet?
Jokainen hanke parantaa tai huonontaa vihreän siirtymän mainetta
Siirtymän oikeudenmukaisuus ei voi olla vain kaunis tavoite. Se edellyttää myös konkreettisia tekoja ja toimintatapoja.
Vihreän siirtymän strategia ja sen käytännön toimeenpano kietoutuvat toisiinsa. Mikäli siirtymä nähdään legitiiminä poliittisena tavoitteena, on myös paikallisia hankkeita vaikutuksineen helpompi tukea.
Toisaalta yksittäiset hankkeet voivat vaikutuksistaan ja prosesseistaan riippuen joko kasvattaa tai nakertaa siirtymän hyväksyttävyyttä, puhtautta ja vihreyttä. Jokainen hanke, jota vihreän siirtymän nimissä edistetään, vaikuttaa osaltaan vihreän siirtymän maineeseen.
Yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on siirtymän yksi toimintaedellytys. Erilaiset ristiriidat ja kiistat tulevat toimimaan vihreän siirtymän “stressitesteinä”: Miten siirtymän vihreys ja oikeudenmukaisuus varmistetaan? Miten siirtymän uskottavuus ja liikevoima kestää?
Investointien ja hankekehityksen ohella vihreää siirtymää pitäisi pystyä seuraamaan avoimesti paitsi ilmastovaikutusten myös muiden vaikutusten, mahdollisten ristiriitojen ja konfliktien sekä oikeudenmukaisuuden näkökulmista.
Lasse Peltonen
Ympäristökonfliktien hallinnan professori
Historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto
Kirjoitus on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkopalvelussa.