vuorovaikutus Archives - Puheenvuoroja

June 1, 2023June 1, 2023

Lisääntyykö työtyytyväisyys vai yksinäisyys? Etäjohtaminen vaatii uudenlaista osaamista

Etäjohtaminen on osa yhä useamman johtajan työtä. Suomessa etätyötä tekevien työikäisten määrä oli jo ennen koronapandemiaa Euroopan korkeimpia. Pandemian siivittämä teknologinen kehitys nopeutti entisestään siirtymistä monipaikkaiseen työhön ja lisäsi tarvetta etäjohtamisosaamiselle.

Yhä useampi yritys ja julkinen organisaatio mahdollistaa joustavan ja paikkariippumattoman työn tekemisen. Siksi kaikilla aloilla on akuutti tarve etäjohtamisosaamisen kehittämiselle.

Etäjohtamista on tutkittu reilut kaksikymmentä vuotta. Ensimmäiset alan tutkimukset määrittelivät etäjohtamisen sosiaaliseksi prosessiksi, jolla vaikutetaan asenteisiin, tunteisiin, ajatteluun, käyttäytymiseen ja yksilöiden, ryhmien tai organisaatioiden suoriutumiseen informaatioteknologian avulla.

Tuoreempien tutkimusten mukaan etäjohtaja tarvitsee työssä menestyäkseen myös uudenlaista etäjohtamisosaamista. Siihen liittyy useita erityispiirteitä:

Etäjohtaja johtaa usein maantieteellisesti hajautettua organisaatiota tai sellaista työyhteisöä, jonka jäsenet työskentelevät eri paikoissa samalla paikkakunnalla tai globaalisti eri maissa tai maanosissa sijaitsevissa yksiköissä. Etätyö on tyypillisesti sallittua hajautetuissa organisaatioissa.
Etäjohtajien on tärkeää osata valita tehokkaat ja tarkoituksenmukaiset tieto- ja viestintäratkaisut, jotka sopivat kulloiseenkin työtehtävään. Digitaalisten viestintäkanavien ja yhteistyöalustojen, kuten Microsoft Teamsin, Miron, Zoomin ja Slackin, käyttö on asiantuntijaorganisaatioissa työskenteleville jo arkipäivää.
Virtuaalitiimejä on otettu käyttöön yritysten suorituskyvyn parantamiseksi. Virtuaalitiimeihin voidaan rekrytoida parhaat osaajat asuinpaikasta ja -maasta riippumatta.
Viestinnän merkitys ja määrä korostuvat etäjohtamisessa. Etäjohtaja voi hyödyntää työssään niin erilaisia digitaalisia viestintäkanavia kuin kasvokkaisia kohtaamisia. Johtajan on tärkeää huolehtia säännöllisestä vuorovaikutuksesta yksilö- ja tiimitasolla sekä koko organisaation tasolla.
Etäjohtamisen osaaminen edellyttää etäviestintätaitoja, etäsosiaalisia taitoja, teknologisia taitoja, virtuaalitiimin rakentamisen taitoja, etämuutosjohtamisen taitoja sekä etäluotettavuutta.

Miten yhdistää etä- ja lähijohtaminen?

Tyypillisesti etäjohtaminen koetaan lähijohtamista haastavammaksi erityisesti siksi, että etäjohtaja ei pysty samalla tavalla tulkitsemaan johdettaviensa nonverbaalista eli sanatonta viestintää.

Tutkimusten mukaan teknologiavälitteisessä vuorovaikutuksessa syntyy helpommin väärintulkintoja kasvokkaisiin kohtaamisiin verrattuna. Toimistossa voi myös tavata spontaanisti ihmisiä, vaihtaa kuulumisia ja jutella muustakin kuin työstä.

Etävuorovaikutuksessa spontaanisuus on paljon rajatumpaa. Etäjohtajien on ollut pakko ottaa käyttöön uusia viestintätapoja spontaaniuden edistämiseen sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.

On perustettu epävirallisia chat-kanavia koko työyhteisön tai tiimin tasolle, monipuolistettu käytössä olevia tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja, aikataulutettu epävirallisia virtuaalikahveja tai varattu kalenteriin aikaa spontaaneille kävelypuheluille.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jos johtajien tieto- ja viestintätekniset taidot ovat riittämättömät, työntekijät voivat kokea hämmennystä. Samalla syntyy herkästi väärinymmärryksiä ja luottamuksen rakentaminen voi olla haastavaa.

On myös näyttöä siitä, että johtajia, joilla on suuria haasteita uusien teknologioiden käyttöönotossa henkilökohtaisiin tai organisatorisiin tarkoituksiin, pidetään vähemmän tehokkaina työssään ja riittämättöminä roolimalleina.

Jos johtamiskäytännöt eivät sovellu digitaaliseen työympäristöön ja etäjohtaminen on tehotonta, työntekijät voivat pahimmassa tapauksessa eristäytyä sosiaalisesti työympäristöstään ja kollegoistaan.

Toisaalta organisaatiot, joissa etäjohtaminen toimii tehokkaasti, pitävät etätyötä ja etäjohtamista positiivisena mahdollisuutena. Etäjohtamisen ja digitaalisen työympäristön ansiosta tiedonsaannista on tullut tasa-arvoisempaa, työntekijöiden keskinäiset yhteydet ovat lisääntyneet, muiden tavoittaminen verkossa on helpottunut ja viestinnästä on tullut yhä pysyvämpää.

Lisäksi etäjohtamisen positiivisena seurauksena organisaatiohierarkia on vähentynyt ja johtajat ja heidän seuraajansa ovat tulleet tasa-arvoisemmiksi.

Mikäli etäjohtajat onnistuvat mukauttamaan yrityksen rakennetta ja omia johtamiskäytäntöjään digitaalisessa työympäristössä,

työntekijät voivat saada aikaan parempia työsuorituksia
heidän työtyytyväisyytensä kasvaa
heillä on vähemmän epätasapainoa työn ja perheen yhteensovittamisessa
heidän stressitasonsa madaltuvat.

Virtuaalitiimit ovat etäjohtajan vastuulla

Monet etäjohtamisen myönteisistä seurauksista liittyvät menestyksekkäisiin virtuaalitiimeihin, joiden hallinnasta etäjohtajat ovat vastuussa. On havaittu, että etäjohtajan hyvät viestintätaidot ovat usein hyödyllisiä koko virtuaalitiimin suorituskyvylle.

Esimerkiksi etäjohtajan palaute ja motivaatio sähköpostitse voivat vaikuttaa positiivisesti tiimien luovuuteen ja ideoiden luomiseen. Lisäksi etäjohtajan viestinnän selkeyttä pidetään ratkaisevana taitona virtuaalitiimin tehokkaassa hallinnassa.

Etäjohtajat voivat rakentaa ja vahvistaa luottamusta virtuaalitiimeissä sujuvoittamalla tehtävien hoitamista, ymmärtämällä jokaisen tiimin jäsenen henkilökohtaiset tarpeet sekä rakentamalla tiimin yhteenkuuluvuutta.

Esimerkiksi digitaalisen yhteistyöalustan käyttöönotto mahdollistaa dokumenttien jakamisen sekä synkronisen ja asynkronisen vuorovaikutuksen tiimiläisten kesken. Tällöin tiimin yhteiset tavoitteet, tehtävienjako, vastuualueet ja projektin edistyminen voidaan helpommin avata kaikkien nähtäville. Tiimiläiset ovat tietoisempia siitä mitä heiltä odotetaan ja mitä tiimi kokonaisuutena tekee.

Synkroniset kokoukset ja säännöllinen viestintä virtuaalitiimissä auttavat rakentamaan positiivisia ja luottavaisia ihmissuhteita virtuaalitiimin jäsenten välillä. Samalla tiimien suorituskyky paranee.

Haasteena yksinäisyys ja mielenterveysongelmat

Viestintäteknologia on vaikuttanut ihmisten väliseen vuorovaikutukseen työpaikoilla jo pitkään.

Olemme tottuneet ja sopeutuneet käyttämään tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja monipuolisesti työssämme. Voimme tehdä yhteistyötä helpommin ja nopeammin, kun ei tarvitse matkustaa tapaamaan toisiamme kasvokkain. Kansainvälinen yhteistyö onnistuu vaivattomasti ottamalla yhteys toiselle puolelle maapalloa.

Toisaalta kasvokkaisen vuorovaikutuksen puute näkyy yhteiskunnassamme esimerkiksi yksinäisyyden lisääntymisenä, tylsistymisen kasvuna sekä mielenterveysongelmien lisääntymisenä. Ongelmatilanteissa kynnys ottaa yhteyttä etäjohtajaan voi olla suuri.

Kansainvälisten laajojen kyselyjen perusteella etätyön suosio näyttää jatkuvan myös koronapandemian jälkeen. Etäjohtajalla riittää haastetta turvallisen, luottamuksellisen ja innostavan työilmapiirin rakentamisessa myös tulevaisuudessa.

Jonna Koponen
Akatemiatutkija
Kauppatieteiden laitos
Itä-Suomen yliopisto

Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkomediassa.

November 25, 2021November 25, 2021

Innostava tunnelma ja älykäs teknologia simulaatio-oppimisen tukena

Uudet tilat tukevat erinomaisesti simulaatio-opetusta Joensuun ja Kuopion kampuksilla. Opiskelijoiden ja opettajien palaute niin simulaatio-oppimisesta kuin niitä tukevista tiloista on ollut kiittävää.

Itä-Suomen yliopisto on monitieteisen opetuksen edelläkävijä, ja sen yksi keskeinen muoto on simulaatio-oppiminen. Draaman keinoin luodaan kuvitteellinen moniammatillinen asiakastilanne, jota eri ammattilaiset käsittelevät yhdessä.

Oppimisen tavoitteena on kehittää erityisesti moniammatillisen asiakastyön taitoja, kuten eräs opiskelija toi syksyllä 2021 toteutettujen pienryhmäsimulaatioiden jälkeen esiin: ”Tämä oppimiskokemus vahvisti sitä, että tulevaisuudessa tarvitaan ammattilaisia, jotka osaavat tehdä moniammatillista yhteistyötä, ja jota rakennetaan jo opiskeluajoilta lähtien”.

Sote-integraation myötä onkin tullut tarve määrittää, mitä ammattilaisten keskinäinen yhteistoiminta edellyttää ja miten sitä voidaan yliopistoissa pedagogisesti edistää. Simulaatio-oppimista on käytetty pitkään terveystieteissä mutta viime vuosina myös sosiaalityössä, erityispedagogiikassa, psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa. Tilanteen todentuntua edistetään esimerkiksi hyödyntämällä draaman suunnitteluun ja toteutukseen kentän ammattilaisia ja näyttelijöillä. Myös draaman käsikirjoitus luodaan yhteistoiminnassa eri alojen opettajien kanssa.

Geneerisistä taidoista ja työelämärelevanssista puhutaan paljon meneillään olevan opetussuunnitelmatyön yhteydessä. Työelämärelevanssi on hyvin saavutettavissa pienryhmäsimulaatioharjoituksissa, joissa toteutuu yhteisen tiedon muodostaminen, ongelmanratkaisu, päätöksenteko, eettinen toiminta haastavissa tilanteissa ja tietenkin moniammatillinen vuorovaikutus.

Pienryhmäsimulaatioita ohjaavat draamakasvatuksen ja simulaatiopedagogiikan keskeiset ajatukset. Opiskelijat toteuttavat moniammatillisen asiakastilanteen. Harjoituksen tavoitteena ei ole hyvä, onnistunut suoritus, vaan jokainen harjoitus on kaikkien yhteinen ja yhteisöllinen reflektointi. Annettuun käsikirjoitukseen sisältyy useita rooleja (esimerkiksi äiti, lapsi, opettaja, koulukuraattori, sosiaalityöntekijä, lääkäri), joita opiskelijan on mahdollista esittää. Harjoituksen osallistuu noin viisi opiskelijaa kerrallaan ja muut opiskelijat tarkkailijan roolissa seuraavat tilannetta toisesta huoneesta käsin. Opettajat ja mahdollisesti opetusavustaja seuraavat tilannetta ns. ohjaamossa, jossa he merkitsevät muistiin oppimisen kannalta merkittäviä kohtia.

Harjoitukseen jälkeen toteutetaan oppimiskeskustelu, jossa opettaja fasilitoi keskustelua siten, että ongelmanratkaisut tulevat opiskelijoilta. Keskustelussa on tärkeä huomioida jokaisen opiskelijan henkilökohtainen kokemus tilanteesta. Tärkeitä periaatteita ovat luottamuksellisuus, psykologinen turvallisuus, arvostava, tasavertainen vuorovaikutus osallistujien kesken. Moniammatillisissa simulaatioissa opitaan tunnistamaan, millainen vuorovaikutus edistää yhteistyötä ja asiakkaan osallisuutta sekä millaisiin karikoihin saatetaan tilanteessa kompastua.

Simulaatio-opetus tarvitsee älykkäät ja viihtyisät tilat

Simulaatio-oppiminen edellyttää tilat, joissa on mahdollisuus tallentaa tilanteita, havainnoida ja käydä oppimiskeskusteluja. Aiemmin Itä-Suomen yliopisto vuokrasi Savonia-ammattikorkeakoulusta simulaatiotiloja, sillä vastaavia ei ollut silloin tarjolla.

Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen (MOVU) -opintojaksomme sai vuonna 2018 Vuoden opetustekopalkinnon, jonka myötä käynnistimme keskustelun uuden simulaatiotilan tarpeesta. Halusimme käyttää myös saamaamme palkintorahaa tämän opetusmuodon edistämiseen. Palkintorahalla hankittiin draamoihin tarvittavaa rekvisiittaa sekä järjestimme itsellemme ja muille aiheesta kiinnostuneille opettajille koulutusta draama- ja simulaatiopedagogiikasta.

Vuonna 2019 teimme Suomen yliopistokiinteistölle (SYK) hankehakemuksen simulaatiotilan rakentamiseksi. Tilan on tarkoitus edistää monitieteistä opettamista myös kampusten välillä. Olimmehan MOVU-opintojaksolla toimineet jo pitkään kahdella kampuksella. Hakemuksemme oli kahden parhaan joukossa, mutta tarvittavaa rahoitusta ei kuitenkaan tullut. Iloksemme Itä-Suomen yliopisto (UEF) päätti kuitenkin rakentaa tilan ja hankesuunnitelmassa tehdyt ideat saatiin sittenkin käyttöön.

UEF Smart Simulab valmistui Kuopion kampukselle syksyllä, mutta pandemian vuoksi pääsimme kokeilemaan sitä vasta marraskuussa 2021. Tilaa kehitettiin yhdessä tilahallinnon, tietohallinnon ja opetushenkilöstön kanssa, ja tila tarjoaa nyt erinomaiset mahdollisuudet tallentaa ja välittää simulaatioita eri tiloihin. Myös tutkimusaineiston tallentamiseen (esimerkiksi ryhmähaastattelut) tila on sopiva. Vielä tilan budjetti ei mahdollistanut tekniikkaa, jossa myös kampusten väliset simulaatiot olisivat olleet mahdollisia. Syksyllä 2021 toteutimme MOVU-opintojakson simulaatiot erillisinä opetustilanteita Kuopiossa ja Joensuussa, joita kuitenkin suunnittelimme yhdessä. Tulevaisuudessa haaveenamme on toteuttaa ne myös kampusten välisinä simulaatioina.

Simulaatio-oppiminen edellyttää tilat, joissa on mahdollisuus tallentaa tilanteita, havainnoida ja käydä oppimiskeskusteluja. UEF Smart Simulab -tilat valmistuivat Kuopion kampukselle syksyllä 2021.

Joensuun kampukselle on rakennettu myös uusi SYK-rahoituksen tuella tehty pakohuonepelitila, joka tarjoaa simulaatioon hyvät puitteet. Joensuussa varsinaiset simulaatio-opetukseen kehitetyt tilat ovat valmistuneet Agora-rakennukseen tänä lukuvuonna, mutta pakohuonepelitiloiksi kehitetyt Sm4rt LOC Learning Observation Classroom -tilat ovat erinomaisesti hyödynnettävissä simulaatio-opetukseen.

Sm4rt LOC-tilat sijaitsevat Joensuun kampuksen Educa-rakennuksen alimmassa kerroksessa. Niissä on kolme erillistä huonetta ja valvomo/ohjaamo -tila, josta voi seurata ja ohjata mitä huoneissa tapahtuu. Kaikissa simulaatiotiloissa on viimeisintä teknologiaa hyödyntävät tallennusmahdollisuudet, joiden avulla oppimiskeskusteluissa voidaan palata johonkin tiettyyn tilanteeseen, jota halutaan tarkastella tarkemmin. Lisäksi tiloissa on rekvisiittaa ja helposti liikuteltavia huonekaluja, joilla voidaan vaivattomasti muodostaa fyysisestä oppimisympäristöstä autenttinen palaveritila tässä tapauksessa. Tilan visuaalisella ilmeellä on myös tärkeä merkitys, sillä siellä saatetaan tehdä simuloiduista tilanteista myös oppimateriaaleja, joita käytetään laajalle osallistujamäärälle vuosia eteenpäin.

Sm4rt LOC-tilat Joensuun kampuksen Educa-rakennuksessa soveltuvat erinomaisesti simulaatiopedagogiikkaan.

Kokemukset Joensuun kampuksella toteutetuista pienryhmäsimulaatioista

Joensuun kampuksella pidettiin monialaisen verkostopalaverin harjoittelu simulaatiopedagogiikan keinoin osana erityisopettajien syventäviä opintoja syksyllä 2021. Vihdoin oli mahdollista järjestää opetusta lähiopetuksena, joten allekirjoittaneen (Aino Äikäs) näkökulmasta tilanne oli erityisen innostava! Olemme vuosien varrella opetustyössämme havainneet, että tarve moniammatillisen palaverin harjoittelulle jo opintojen aikana on suuri, jotta työelämässä tilanteet olisivat opiskelijoille jollain tapaa tutumpia.

Opiskelijat olivat ensin syyskuussa perehtyneet oppimisen ja koulunkäynnin tuen asioihin teoriassa sekä opiskelleet moniammatillista vuorovaikutusosaamista verkko-opintoina yhdessä sosiaalityön, sosiaalipsykologian ja psykologian opiskelijoiden kanssa MOVU-opintojaksolla.

Kolmelle pienryhmälle järjestettiin kaksi kertaa neljä tuntia harjoituksia pienryhmäsimulaation avulla. Jokaisessa pienryhmässä oli 14 erityispedagogiikan ja yksi psykologian opiskelija – yhteensä siis 45 opiskelijaa sai tämän kokemuksen. Opinnot ovat osa pakollista opintojaksoa erityisopettajien koulutuksessa, psykologiassa valinnaisena. Opettajakollegoina Joensuun toteutuksessa olivat mukana yliopisto-opettaja Anniina Kämäräinen erityispedagogiikasta ja toisessa simulaatiossa myös yliopistonlehtori Petri Karkkola psykologiasta. Kahden opettajan työpanos on tällaisen opetuksen toteuttamisessa hyvin oleellista.

Tiloina Joensuussa käytimme upeita uusia Sm4rt LOC Learning Observation Classroom -tiloja, jotka soveltuivat tarkoitukseen erinomaisesti. Tekniikka, ääni, valot, tilat ja nauhoitukset toimivat erinomaisesti ja tilanteet olivat oppimiskeskustelujen ja opiskelijoiden palautteen perusteella niin autenttiset kuin ne tällaisessa harjoituksessa voivat olla.

Ensimmäisenä harjoituspäivänä opiskelijoita jännitti osallistua simulaatioharjoitukseen roolissa, mutta seuraavana päivänä, kun rooleja jaettiin, jouduimme turvautumaan kivi-paperi-sakset-arvontaan, kun niin moni olisi halunnut kokemuksen roolissa olosta. Opiskelijoiden palautteen mukaan pienryhmäsimulaatiot olivat menestys! Eräs opiskelija kuvaa kokemustaan roolissa oloa seuraavalla tavalla: ”Mielenkiintoista ja opettavaista. Herätti tunteita ja antoi lähes aidon kokemuksen täysin uudesta tilanteesta”. Toinen opiskelija jatkaa pohdintaa siitä, että roolissa oleminen oli ajatuksia ja tunteita herättävää sekä roolin myötä mahdollistui kokemus toimijuudesta sekä konkreettisesta moniammatillisesta yhteistyöstä. Myös havainnoijana oleminen koettiin antoisaksi kokemukseksi, jossa eri toimijoiden toimenkuvat selkeytyivät sekä vuorovaikutuksen elementit näyttäytyivät opiskelijalle havainnollisina.

Opiskelijat totesivat, että paljon enemmän tällaisia harjoituksia tulisi olla opintojen aikana. Eräs opiskelija muotoili pohdintansa tällaisen harjoituksen merkityksestä kirjallisessa palautteessaan näin: ”Moniammatillisuus on keskiössä erityisopettajan työssä, konkretian harjoitteleminen madaltaa kynnystä yhteistyöhön tulevaisuuden työelämässä.”

Oppimisen reflektointi on simulaatiossa olennaista. Eräs opiskelijoista toi oppimiskeskustelussa esille, että reflektoinnista puhutaan opettajaopintojen aikana paljon, mutta harvoin sitä todella opetetaan. Toinen opiskelija avaa aihetta palautteessaan seuraavasti: ”Oppimiskeskustelu oli opettavainen ja moniulotteinen kaikkien tunteiden käsittelevää sekä eri teemojen/aihealueiden käsittelevää.”

Syksyn pienryhmäsimulaatioon Joensuun kampuksella osallistui yhteensä 45 erityispedagogiikan ja psykologian opiskelijaa.

Kokemukset Kuopion pienryhmäsimulaatiosta

Yhteiskuntatieteissä Kuopiossa sosiaalityön ja sosiaalipsykologian pienryhmäsimulaatiota on toteutettu jo kuusi vuotta. Allekirjoittaneen (Kaarina Mönkkösen) lisäksi toteutuksessa on ollut myös sosiaalityön yliopistonlehtorit Taru Kekoni ja Kati Kallinen sekä kauppatieteiden akatemiatutkija Jonna Koponen. Kahden viime vuoden aikana simulaatioissa asiakasta on esittänyt näyttelijä Anne Salmi, joka on tehnyt yliopisto-opetuksessa simulaatioita jo varsin kauan. Anne osaa taitavasti avata asiakkaan kokemusta ristiriitaisen tilanteen edessä. Olemme hankkineet pienryhmäsimulaatioista tutkimusaineistoa neljältä vuodelta ja aiheesta meneillään myös tutkimus.

Pienryhmäsimulaatiot ovat yksi vaihtoehtoinen oppimisen muoto MOVU-opintojaksolla, joka kuuluu pakollisiin sosiaalityön syventäviin opintoihin. Syksyllä 2021 vain kuusi opiskelijaa ilmoitti halukkuutensa osallistua lähiopetuksen pidettävään pienryhmäsimulaatioon, sillä vaihtoehdoksi tarjottiin myös kaksi etäsimulaatioita, jotka toteutettiin isommalle osallistujamäärälle. Korona pandemia oli valitettavasti verottanut innokkuutta osallistua lähiopetukseen.

Marraskuussa pääsimme ensi kertaa kokeilemaan Kuopion kampuksen uusia tiloja. Paikalle tulleet opiskelijat kiittelivät mahdollisuudesta lähiopetukseen, sillä ”juuri tällaisia on kaivattu”. Saimme avuksemme taitavan opetusavustajan, Hilma Möttösen, joka avusti tekniikassa ja huolehti opetuksen valmisteluista.

Opiskelijat heittäytyivät rohkeasti mukaan MOVU-opintojakson pienryhmäsimulaatiossa Kuopion kampuksella.

Opiskelijat heittäytyivät rooleihin rohkeasti, vaikka uusi tilanne kaikkia jännittikin alussa. Ensimmäinen harjoitus tehdään yleensä hiukan helpommaksi, mutta haastetta lisätään tilanteen edetessä, jolloin käsittelyyn nousevat esimerkiksi. puheeksi ottaminen ja salassapito. Opiskelijan mukaan ”haastavat asiat ja kiperät asiakastilanteet ovat asioita, jotka minua jännittävät minua tulevaisuuden työelämässä.”

Yksi opiskelija pohti kokemustaan seuraavasti: ”Pienryhmäsimulaatio herätti minussa paljon ajatuksia ja uusia näkökulmia moniammatillisen vuorovaikutuksen eri ulottuvuuksiin ja merkityksiin: miten ottaa huomioon asiakas kunnioittavasti ja samalla osoittaa kunnioitusta myös muiden alojen ammattilaisille sekä heidän näkemyksilleen. Lisäksi tavat, kuinka puhutella asiakasta ja muita ammattilaisia, miten aloittaa keskustelu, kenen puheisiin tartutaan, kenen kanssa mahdollisesti liittoudutaan jne.”

Ennen simulaatiotilannetta osallistujat olivat saaneet etukäteen käsiteltävät asiakastilanteet. Roolit jaettiin paikan päällä ja osa ryhmästä sai esittää ensin. Osa puolestaan siirtyi seuraamaan tilannetta SN205-tilan näytöltä. Me opettajat olimme ns. ohjaamossa, josta seurasimme ohjaamon näytöltä tilannetta. Saatoimme samalla merkitä tietokoneelle niitä kohtia, joista oli tärkeä keskustella (esimerkiksi miten tilanne alkoi, miten kehittyi ja miten se päätettiin, mikä oli asiakkaan asema tilanteessa, miten ammattilaiset toimivat yhdessä).

Ryhmän pienuuden vuoksi oppimiskeskustelu käytiin myös simulaatiotilassa. Tilaan oli varattu älytaulu, joka mahdollisti sekä tallenteen seuraamisen näytöltä että muistiinpanojen tekemisen. Oppimiskeskustelussa syntyneet ideat otetaan mukaan evääksi mukaan seuraavaan harjoituksen. Opiskelijat onnistuvat taitavasti muuttamaan toimintaansa yhdessä tehtyjen huomioita hyödyttäen.

Kaarina Mönkkönen veti oppimiskeskustelua opiskelijoille Smart Simulabin tiloissa.

Simulaatio-opetuksessa yhdessä oppiminen on keskeinen periaate, mutta on tärkeää, että jokainen henkilökohtaisesti oppii sekä omasta että toisten tavasta olla vuorovaikutuksessa. Tätä eräs opiskelija pohti seuraavasti: ”Simulaatio on loistava tapa oppia itsestään, mutta myös oppimista tapahtui myös muiden kautta… simulaatio-opetus toi meitä opiskelijoita jollain tasolla taas lähemmäs käytännön sosiaalityötä, mikä on ollut erittäin kaivattua teoreettisten opintojen, ja varsinkin etäopintojen rinnalle.”

Opetuksen kehittäminen jatkuu

Opettajan näkökulmasta simulaatio-opetuksen suunnittelu vaatii toki enemmän työtunteja kuin perinteisten harjoitusten pitäminen tavallisessa luokkatilassa. Lisäksi tekniikka tulee ottaa haltuun, mutta olemmehan jo melko kokeneita ohjelmien ja laitteiden käyttäjiä viime vuosien etäopetuksenkin kokemusten perusteella. Opettajien kesken simulaatioiden jälkeen olemme todenneet, että onpahan ollut inspiroivat ja intensiiviset pari viikkoa, olemme oppineet uudesta opetusmenetelmästä ja päässeet syvälle moniammatillisen vuorovaikutuksen ytimeen yhdessä opiskelijoiden kanssa.

MOVU-opintojakson verkko-opinnoissa opiskelijat ovat saaneet jo teoreettisen ymmärryksen moniammatillisuudesta ja kokemuksen yhdessä työskentelystä eri alan opiskelijoiden kesken. Simulaatiot antavat mahdollisuuden kokeilla noita taitoja turvallisessa ilmapiirissä. Pienryhmäsimulaatioiden toteutus tulee pysymään jatkossakin mukana opiskelijoidemme opetusohjelmassa, sillä niissä harjoitetaan taitoja, joita tarvitaan vaativassa asiakastyössä.

Ja kyllähän sitä taas jaksaa omaa opetustaan kehittää, kun saa lukea seuraavan palautteen: ”Kiitos antoisista simulaatioista, näiden opintojen parhautta ehdottomasti!”

Aino Äikäs
Yliopistonlehtori, erityispedagogiikka, kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Itä-Suomen yliopisto

Kaarina Mönkkönen
Yliopistonlehtori, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

June 21, 2021

Ratkaisukeskeistä vuorovaikutuskoulutusta Venäjälle

Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen koulutustarjonnassa on ollut usean vuoden ajan kursseja ratkaisukeskeisestä vuorovaikutuksesta, ajattelusta ja toiminnasta, joissa kouluttajana toimii suunnittelija ja valmentaja Arttu Puhakka.

Ratkaisukeskeisessä vuorovaikutuksessa lasten ja nuorten kanssa ei etsitä selitystä tai syytä sille, mistä ongelma johtuu, vaan pyritään löytämään ratkaisu ongelman tilalle ja miten edetään siitä eteenpäin. Ben Fuhrmanin Muksuoppi on hyvä esimerkki siitä, kuinka ratkaisukeskeisyyttä sovelletaan lasten kanssa. Kirja on myös venäjäksi käännetty.

Viime vuonna suositusta Ratkes-kurssista päätettiin muokata venäjänkielinen verkkokurssi osana rajan ylittävää New Cultural Horizons -hanketta. Hankkeen tavoitteena on parantaa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua kulttuurin ja taiteen alan harrastuksiin. Hanke toteutetaan osana Karelia CBC -ohjelmaa, jota rahoittavat Euroopan unioni, Suomi ja Venäjä.

Yhden opintopisteen laajuinen Moodle-kurssi suunnattiin lasten ja nuorten parissa työskenteleville ohjaajille ja opettajille. Hankkeen silloinen projektipäällikkö Sonja Kortelainen kokosi Moodleen kurssin, joka koostui kymmenestä venäjäksi tekstitetystä Arttu Puhakan luentovideosta, oppimistehtävistä sekä käytännön harjoitteista, joita osallistujat kokeilivat omilla työpaikoillaan. Lisäksi järjestettiin webinaari, jotka Puhakka veti tulkkauksen avustuksella. Samalla kokeiltiin, miten etäkurssin toteutus onnistuu Venäjälle.

Ensimmäinen venäjänkielinen Ratkes-kurssi oli avoinna Moodlessa 23.11.–17.12.2020 ja siihen osallistui pääasiassa lasten ja nuorten parissa toimia erityisopettajia Venäjän Karjalasta. Venäjällä erityistä tukea tarvitsevia tai kehitysvammaisia lapsia ja nuoria opiskelee sisäoppilaitoksissa, ja siksi enemmistö osallistujista työskenteli juuri internaateissa.

“Avasimme Moodle kurssin, eikä venäläisistä kuulunut pitkään aikaan mitään, kertoo Arttu Puhakka. “Mietitimme, että tekevätköhän he mitään siellä, mutta sitten kun pidettiin lopuksi yhteinen webinaari, meille selvisi, että he olivatkin tehneet paljon eli vieneet harjoituksia käytäntöön.”

Koulutuksen osallistuneet erityisopettajat eräästä petroskoilaisesta sisäoppilaitoksesta kertoivat kokeilleensa menetelmää lapselle, joka huusi aina, kun häntä huomautettiin jostakin. Tavoitteena oli saada hänet pysymään rauhallisena silloin, kun aikuiset huomauttivat tai kielsivät tai kun muut lapset sanoivat jotain. Opettajat huomasivat, että kun negatiivisuuden sijaan huomioitiin myös lapsen hyvä käytös, paransi se lapsen käyttäytymistä ja vaikutti myös opettajien omaan suhtautumiseen tilanteeseen.

Toisessa sisäoppilaitoksessa menetelmää kokeiltiin lievästi kehitysvammaiseen 12-vuotiaaseen lapseen, jolla oli käytös- ja oppimisvaikeuksia. Menetelmällä opettajat pyrkivät lisäämään viihtymistä koulussa viikon aikana. He havainnoivat ja kertoivat lapselle tämän vahvoista puolista ja kuvakorttien avulla yrittivät selvittää, mistä hän erityisesti pitää koulussa. Samalla määriteltiin palkinto: lupa päästä päivää aiemmin lomalle kotiin. Opettajat loivat tilanteita, joissa lapsi pääsi näyttämään hyviä puoliaan. Jos vaikutti siltä, että hänen itsehillintänsä oli pettämässä, keksittiin esimerkiksi toiminnallinen tehtävä. Toimintaa seurattiin ja myönteiset teot kirjattiin ylös joka päivä. Kahden viikon kokeilun jälkeen kokemukset koettiin hyviksi ja menetelmää päätettiin jatkaa.

Koska kiinnostusta koulutukselle oli riitti, järjestettiin 20.4.–3.6.2021 toinen vastaavaa Ratkes-kurssi, jossa osallistujat olivat lasten taide- ja kulttuuriharrastusten ohjaajia. Koulutukseen saatiin ryhdikkäämpi ote, kun se sekä aloitettiin että päätettiin yhteisellä Zoom-webinaarilla. Ensimmäisellä kurssilla tulkkaus järjestettiin konsekutiivisesti, toisella kurssilla simultaanisti. Zoomissa simultaanitulkkaus onnistuu hyvin omalla äänikanavallaan ja petroskoilaisen Tatjana Islamaevan ammattitaidolla se sujui erinomaisesti.

Venäläiset osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä kurssien toteutukseen. Ohjeet Moodle-ympäristöön kirjautumiseen ja kurssin suorittamiseen sekä kurssin sisältö oli käännetty venäjäksi. Kirjautuminen Moodlegroupsiin ja sen käyttö koettiin helpoksi.

Webinaarit olivat hyödyllisiä ja erityisen antoisaksi koettiin se, että osallistujat eri paikkakunnilta ja eri oppilaitoksista saivat vaihtaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Webinaareja tosin olisi toivottu enemmän, ja etenkin valmentajan läsnäoloa kaivattiin lisää.

Etäopiskelu oli monen mielestä hyvää siksi, että opintoja sai suorittaa omaan tahtiin ja omien aikataulujen mukaisesti. Ensimmäisessä koulutuksessa kolmen viikon suoritusaika koettiin liian lyhyeksi, toisessa koulutuksessa kuuden viikon suoritusaika tuntui sopivalta.

Eräs osallistuja kertoi, että ”Kaikki tekniikat olivat minulle uusia. Oli mielenkiintoista oppia niistä. Kurssin jälkeen ostin Ben Furmanin kirjan ja nautin sen lukemisesta.” Toinen toteaa: ”Aina kannattaa oppia uutta. Ja kun oppii, ei kannata pelätä opitun käyttämistä. Kiitoksia paljon tällaisen hienon koulutuksen järjestämisestä!”.

Jos kiinnostusta riittää, ehkä kurssi järjestetään vielä kolmannenkin kerran hankkeen puitteissa. Ja ehkäpä tällaisesta kurssisista voisi olla myös koulutusvientituotteeksi Venäjän suuntaan.

Tiina Ynnilä
projektipäällikkö
Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskus

June 8, 2021June 14, 2021

Korkeakoulujen mentorointiohjelman hyviä käytänteitä: Kirjekaveruus

Vuoden 2020-2021 vaihteessa aloitimme Itä-Suomen korkeakoulujen yhteisen mentoriohjelman, jonka tavoitteena on jakaa Savonia-ammattikorkeakoulun, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston kesken hyviä käytänteitä, edesauttaa verkostoitumista ja mahdollistaa alumnien osaamisen hyödyntäminen työelämässä.

Olimme tavanneet jo kerran aiemmin, käyneet kävelyllä ja tutustuneet toisiimme. Erään tapaamiskerran jälkeen kävelimme Itä-Suomen yliopiston Aura-ravintolan ohitse, kun mielessämme heräsi erilainen tapa reflektoida yhteistyöstämme syntyviä ideoita. Tahdoimme kehittää sellaisen tavan, mikä ei vaatisi teknologian jatkuvaa läsnäoloa.

Päätimme kokeilla kirjeiden kirjoittamista vaihtoehtona oppimispäiväkirjalle tai muulle raportoinnille.

”Mentorointi mahdollistaa monia mielenkiintoisia muutoksia”

Sekä mentorin että aktorin roolissa lähtökohtamme mentoriohjelmaan hakeutumisessa olivat erilaiset. Kuitenkin yhteinen motivaatio oman toiminnan kehittämiseen ja yhteisten tavoitteiden luominen antoivat sysäyksen yhteiselle matkalle.

Mentoriohjelman alussa laadimme sopimuksen, johon kirjattiin yhteiset tavoitteet, tapaamisen ajankohdat ja käsiteltävät teemat. Kummallekin meistä oli jo alussa tärkeää, että sopimukseen kirjatut asiat joustaisivat tarpeen mukaan. Näin sopimuksesta tuli eräänlainen joustava työväline.

Jo heti ohjelman alussa olimme yksimielisiä liikunnan ilosta ja tärkeydestä elämässä. Näin ollen sovimme, että pyrimme joka toisella tapaamiskerralla liikkumaan ja tutustumaan samalla ympäröivään luontoon. Halusimme liikunnalliset tapaamiset pitää vapaan keskustelun ja ideoiden kertoina. Toimintamme perustui alusta asti luottamukseen sekä aktiiviseen ja vapaaehtoiseen dialogiin.

”Kirjeet ja liikunta luovuuden mahdollistajana: kirje on käsityönä syntyvä luomus”

Mentoriohjelman myötä löysimme liikunnan ja luovuuden yhteyden tavalla, josta konkreettisena käytänteenä muotoutui kirjekaveruus. Uskomme kirjeenvaihdon myös jatkuvan mentoriohjelman päättymisen jälkeen.

Kun kirjeidea heräsi, tiedostimme, että kirjeiden kirjoittaminen käsin ei ole enää 2020-luvulla tyypillisin viestintätapa. Kuitenkin otimme idean avoimin mielin vastaan ja tartuimme tarmolla haasteeseen.

Kun löysimme tarvittavat välineet kirjeiden kirjoittamiseen ja muotoilimme ensimmäiset ajatukset paperille, kirjoittaminen alkoi luonnistua kuin itsestään. Kehomuistissa syntyi tunne jostain menneestä ja unohdetusta.

Alku oli kummallekin meistä hankalaa, ja käsiala näytti kauhealta. Lisäksi jo parin kappaleen jälkeen ranne puutui ja sormet vikisivät kivusta. Mutta kun lopulta ensimmäinen kirje oli valmis, siinsi edessämme jotain konkreettista; jotain käsin kosketeltavaa käsityötä, mikä lähtisi pian vastaanottajalleen… Kunhan löytyisi seuraavaksi se postilaatikko!

”Mitä paperi, kynä ja käsiala kertovat itsestä?”

Olemme tähän mennessä huomanneet, että mentoriohjelmassa on ollut lupa toimia omien arvojen mukaan. Kirjeiden kirjoittamisessa asia tulee näkyväksi siinä, millä sanoilla ja miten kirjoitamme toisillemme. Kun saa toimia omien arvojen mukaan, toiminta on itselle merkityksellistä ja siihen haluaa antaa kaikkensa.

Osaamme pysähtyä ja olla läsnä hetkessä. Nykypäivänä on helppo viestitellä toiselle, esimerkiksi lähettää syntymäpäiväonnittelut tekstiviestillä arjen kiireiden keskeltä. Sitä vastoin kirjeen kirjoittaminen ei käy nopeasti, siinä on ajatus toisessa ihmisessä ja hänen arvostamisessaan. Kirje ei ole vain lahja toiselle, vaan se on sitä myös itselle.

P.S. Mitäpä jos sinäkin kokeilisit?

Marja Virmajoki-Tyrväinen
Mentori, KT, työnohjaaja, Suomen Työnohjaajat ry, Itä-Suomen yliopiston alumni

Maija Moisio
Aktori, yliopisto-opettaja, oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto

June 4, 2021

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden – kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä

Kestävä maaseutu -hankkeen kuvituskuva. — Penkkikahvila on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä dialoginen kuulemisen ja yhteisökehittämisen menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä viranhaltijoiden, poliittisten päättäjien sekä kuntalaisten välistä vuoropuhelua. Kuvaaja: Martu Väisänen

Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.

Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa vaiheessa aidosti kuunnellaan erilaisia näkökulmia ja annetaan aikaa harkinnalle ja mielipiteen muodostamiselle. Tämänkaltainen dialogi tuo esille maailman ja ilmiöiden monimutkaisuuden sekä samasta asiasta tehtyjen erilaisten tulkintojen perustelut. Kun mahdollisimman kattava kokonaiskuva käsiteltävästä asiasta on olemassa, on helpompi olla siitä jotain mieltä, pystyä perustelemaan oma näkemyksensä – ja ehkä myös hyväksyä eriävä mielipide.

Tämän blogin huomiot kiinnyttävät yhteistyöhön, jota Maaseudun Sivistysliitto, Itä-Suomen yliopisto ja Kuntaliitto toteuttavat Kestävä maaseutu -hankkeessa. Mukaan ovat lähteneet viisi kuntaa eri puolilta Suomea – Ilomantsi, Karvia, Posio, Tammela ja Viitasaari. Hankkeen tavoitteena on etsiä uusia näköaloja koskien asukkaiden hyvinvointia ja alueiden elinvoimaa vähenevän ja ikääntyvän väestön maaseutualueilla (ns. supistuvat alueet) kestävän kehityksen viitekehyksessä. Lisäksi hankkeessa toteutetaan osallistavaan toimintatutkimukseen perustuva kehittämisosio maaseutuyhteisöjen aktivoimiseksi sosiaalista kestävyyttä ja elinvoimaa vahvistavien toimintamallien kehittämiseksi. Hanke kytkeytyy näin sekä osallisuuden tutkimukseen että yhteisökehittämiseen.

Ensimmäinen osallistavan toimintatutkimuksen kierros järjestettiin kunnissa virtuaalisina penkkikahviloina, jotka olivat avoimia kaikille kiinnostuneille. Penkkikahvila on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä dialoginen kuulemisen ja yhteisökehittämisen menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä viranhaltijoiden, poliittisten päättäjien sekä kuntalaisten välistä vuoropuhelua. Penkkikahvilassa kuntalaisia kuullaan ja heidät otetaan mukaan omaa kuntaansa koskeviin asioihin ja kehittämistyöhön.

Penkkikahvilat tavoittivat yhteensä noin sata osallistujaa, jotka olivat viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, järjestöjen edustajia ja yksittäisiä kuntalaisia. Yhteisissä keskusteluissa pohdittiin sitä, mistä kunnan elinvoima ja oma hyvinvointi rakentuu. Mielenkiintoista oli huomata, että keskusteluissa löytyi asioita, jotka yhdistivät kaikkia kuntia ja toisaalta jokaisessa kunnassa osattiin tunnistaa omia erityisiä piirteitä ja olosuhteita, joilla koettiin olevan vaikutusta elinvoimaan ja hyvinvointiin.

Osallisuuden näkökulmasta keskeisiä havaintoja olivat kuntalaisten kokema yhteisöllisyys tai sen puute (tai ehkä ennemminkin huomiot yhteisöllisyyden kasautumisesta ja toisaalta joidenkin jäämisestä sen ulkopuolelle), eri toimijoiden välinen vuoropuhelu tai sen puute sekä kuntalaisten näkemys peruspalvelujen, asukkaiden, yritysten ja kunnassa kävijöiden (esim. matkailijoiden) näkökulmien välisestä tasapainosta. Samalla yhteisessä puheessa kuului myös poikkeuksellisen korona-ajan luomat uudet avaukset ja äänenpainot liittyen maaseutuun, monipaikkaisuuteen ja etätyömahdollisuuksiin.

Kuluttamisen ja elintason nousun sijaan kaivataan merkityksellistä elämää

Ensimmäisen Penkkikahvila-kierroksen tutkimuksellinen analyysi nostaa esiin kiinnostavia havaintoja koskien koettua hyvinvointia ja näkemyksiä siitä, mistä hyvä elämä koostuu. Käydyissä keskusteluissa, ja niin sanotuilla sanapilvillä kerätyissä vastauksissa, hyvän elämän ulottuvuuksina painottuvat hyvät ihmissuhteet, terveys, mielekäs työ ja tekeminen sekä yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyden merkityksinä painotetaan välittämisen kulttuuria, naapuriapua ja osallisuuden kokemusta. Myös luonto, oma tila ja rauha sekä puhdas ruoka ja ympäristö painottuvat vastauksissa.

Esiin nousseita hyvän elämän ulottuvuuksia voi pitää tuttuina juttuina – joku voisi jopa sanoa, ettei mitään uutta ja yllättävää. Mutta kun vastauksia tarkastelee tarkemmin, nousee aineistosta kiinnostavia painotuksia ja yhtymäpintoja suhteessa kestävän hyvinvoinnin viitekehykseen.

Hyvän elämän pohdinnoissa ei juurikaan nouse esiin elintasoon tai aineelliseen kulutukseen liittyviä näkökulmia (hyvinvoinnin having-ulottuvuus). Havainto on kiinnostavasti yhteydessä esimerkiksi kestävyystutkija Arto O. Salosen näkemyksiin, että hyvinvoinnin tarkastelussa tulisi siirtyä entistä enemmän elintason tarkastelusta elämänlaatua koskeviin kysymyksiin. Osallistavaan toimintatutkimukseen perustuva aineisto antaa viitteitä, että juuri tähän suuntaan ruohonjuuritasolla katsotaan.

Aineellisen elintason sijaan hyvinvoinnin kysymyksinä korostetaan erityisesti merkityksellisiä suhteita (hyvinvoinnin loving-ulottuvuus). Hyviä ja läheisiä ihmissuhteita, kuulumista ja kiinnittymistä yhteisöön sekä suhdetta luontoympäristöön ja sen tarjoamaan tilaan, rauhaan, harrastusmahdollisuuksiin ja lähellä tuotettuun puhtaaseen ruokaan.

Suhteessa mielekkääseen ja vastuulliseen toimintaan (hyvinvoinnin doing-ulottuvuus) korostetaan työn ja tekemisen mielekkyyttä – kokemusta siitä, että on yhteisölle ja yhteiskunnalle tärkeä. Myös yhteinen tekeminen ja “kehittämisen meininki” omassa kotikunnassa koetaan tärkeäksi.

Monipuoliset paikalliset harrastusmahdollisuudet sekä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistava paikallinen toiminta tarjoavat mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja elävään läsnäoloon (hyvinvoinnin being-ulottuvuus).

Kaiken kaikkiaan käydyt keskustelut osoittavat, että osallistavin menetelmin saadaan moniäänisyyttä ja uusia avauksia, jotka haastavat pohtimaan hyvinvointia ja alueiden elinvoimaa uudella tavalla. Ruohonjuuritasolta nousevissa keskusteluissa on tunnistettavissa myös selkeitä yhtymäkohtia kestävää hyvinvointia ja sosiaalista kestävyyttä koskeviin keskusteluihin.

Monimutkainen toimintaympäristö haastaa sosiaalisen kestävyyden ratkaisuja

Kuntien tulevaisuuden isona haasteena on kestävän kehityksen juurruttaminen kaikkeen kuntien toimintaan. Erityisenä haasteena on sosiaalisen kestävyyden ulottuvuus. Miten voimme tehdä sosiaalisesti kestäviä ratkaisuja ja päätöksiä yhä monimutkaistuvassa toimintaympäristössä?

Huolimatta siitä, mitä tapahtuu sote-uudistukselle, tulee tulevaisuuden kunta yhä edelleen huolehtimaan asukkaidensa hyvinvoinnista laaja-alaisesti. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta kunnissa tulee huomioida erityisesti heikommassa asemassa olevien kuntalaisten äänen ja näkemysten välittymisestä palvelujen suunnitteluun ja sitä kautta päätöksentekoprosesseihin. Hyvä elämä ja arjen sujuminen kuuluvat kaikille.

Kunnat erilaistuvat kiihtyvällä vauhdilla. Yhteistä kaikille kunnille on kuitenkin se, miten saamme vahvistettua kuntalaisten luottamusta kuntahallintoon ja sitä kautta lisättyä myös osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusta. Voisiko tässä hyödyntää laajemminkin kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja kuntien työntekijöiden vuoropuhelua lisääviä työtapoja, kuten päätösten vaikutusten ennakkoarviointia? Tuottaisiko se sosiaalisesti kestävämpiä päätöksiä?

Osallisuus on osa kuntademokratiaa ja kunnissa osallistetaan asukkaita mittavassa määrin. Tällä hetkellä osallisuustyö on kunnissa kuitenkin huomattavasti aliresurssoitua. Myös osallisuustyö vaatii koordinointia ja sen kuntoon laittaminen ei ole vain oman työn ohessa tehtävää työtä vaan sosiaalisesti kestävän kunnan tunnusmerkki.

Kirjoittajat:

Mari Kattilakoski, tutkija, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto

Päivi Kurikka, erityisasiantuntija vastuualueenaan kuntademokratia, asukkaiden osallistuminen ja osallisuus, sekä kuntien ja järjestöjen yhteistyö, Kuntaliitto erityisasiantuntija

Virpi Harilahti-Juola, kehittämispäällikkö vastuualueenaan osallisuus ja kuntakumppanuus, Maaseudun Sivistysliitto

Kaisa Kervinen, yhteisökehittäjä osallisuustyön parissa, Maaseudun Sivistysliitto

November 11, 2019

Dialogitaitoja digiajan johtamiseen

Johtamisen kurssilla opiskelijat miettivät, millainen on hyvä johtaja. Vastauksissa korostui, että hyvä johtaja kuuntelee.

Dialogi (dia = läpi; logos = sana) on vuorokuuntelua, joka synnyttää luottamusta. Kuulluksi tuleminen on voimaannuttava ja innostava kokemus. Dialogi ei ole tiedon jakamista, vaan omien ajatusmallien kyseenalaistamista ja eläytymisestä toisen kokemuksiin. Dialogi edellyttää keskinäistä luottamusta, koska sillä ei ole ennalta määrättyä suuntaa. Dialogissa ei tavoitella harmoniaa, vaan uusia ratkaisuja. Dialogissa luodaan yhteisiä merkityksiä asioille purkamalla ajatus oikeassa tai väärässä olemisesta. Ilman kuuntelemisen taitoa kuulen toisen puheessa vain omat tulkintani, mutta dialogissa annan toiselle luvan vaikuttaa ajatteluuni. Dialogi antaa mahdollisuuden luottaa, vaikka olisin eri mieltä asiasta.

Konfliktien johtamisen kolme teesiä ovat: 1. Kuuntele 2. Kuuntele ja 3. Kuuntele lisää. Dialogi sopii ristiriitojen käsittelyyn, sillä se lisää tilannetajua ja ymmärrystä kokonaisuudesta. Dialogi edellyttää kiireetöntä läsnäoloa: joskus hiljaisemman on opittava puhumaan ja puheliaamman kuuntelemaan. Jos ei saa sanoa sanottavaansa ja koe tulevansa kuulluksi, turhautuminen taannuttaa dialogin ja luottamus kuihtuu. Kun jännitteet syövät organisaation luottamuspääomaa, on ristiriitojen kohtaaminen tärkeämpää kuin niiden ratkaiseminen: ei vältellä, ei paeta eikä piilotella. Tulostavoitteiden puristuksessa dialogi saattaa tuntua hitaalta, mutta ilman dialogia väärinkäsitykset asioiden kulusta saavat helposti vallan. Dialogi on ’oikotie’ yhteiseen ymmärrykseen, sillä huhujen oikominen on aikaa vievää. Dialoginen työkulttuuri auttaa sitoutumaan yhteisiin päätöksiin.

Dialogiin kuuluu keskeneräisyys, kokeilut ja niihin kannustaminen. Erilaiset näkökulmat edellyttävät luottamusta ja rohkeutta. Johtajuus ja esimiestyö -kurssin opiskelija pohti oppimispäiväkirjassaan: ”Pitää uskaltaa kertoa omat ideansa ja ajatuksensa, vaikka toiset saattavat ampua ideat alas. On luotettava kavereihin, ettei ne naura.” Dialogi vahvistaa kollektiivista oppimista ja sen soisi yleistyvän opetuksessa. Jännite aiempien käsitysten ja uusien ajatusten välillä ruokkii uteliaisuutta ja motivoi oppimaan. Dialogi ruokkii analyyttisen ajattelun kehittymistä. Tulevaisuuden asiantuntijuus on aiempaa vuorovaikutteisempaa ja monitieteisempää. Myös jatkuvan oppimisen kulttuuri tarvitsee tuekseen dialogia. Kauppatieteiden laitoksella käynnissä olevassa akkreditointiprosessissa tiivistetään dialogista toimintatapaa elinkeinoelämän kanssa opetuksessa ja tutkimuksessa. Moniäänisyyttä tarvitaan uusien ratkaisujen löytämiseksi yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Mirjami Ikonen

Johtamisen yliopistonlehtori, kauppatieteet

Tutkija Luottamus organisaatiossa -tutkimusryhmässä