Kuntien ja uusien hyvinvointialueiden yhteistyö

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on tavalla tai toisella tehty jo pitkään, mutta vuoden 2023 alussa palveluiden järjestämismalli muuttuu. Kuntien järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyy itsehallinnollisille hyvinvointialueille. Kuntien rooli ja vastuu säilyvät kuitenkin pitkälti ennallaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.  Kuntien tulee uuden lain myötä ottaa päätöksenteossaan huomioon päätösten arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin. Yksi tulevaisuuden keskeisistä kysymyksistä tulee olemaan, miten kunnat ja hyvinvointialueet tekevät yhteistyötä ja toimivat yhdessä alueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Pyrimme tässä puheenvuorossa lyhyesti avaamaan kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön lainsäädännöllistä perustaa ja esittämään näkemyksiä siitä, miten tämä yhteistyö käytännössä voisi toimia.

Lainsäädännön puitteet

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (L611/2021)  määrittelee kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäviä ja neuvotteluita. Pykälässä 6 kuvataan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä kunnissa ja pykälässä 7 hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä hyvinvointialueilla.

Kunnilla säilyy edelleen vastuu asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä siltä osin, kun se kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Vastaavasti hyvinvointialueille kuuluu vastuu siltä osin, kun sen kytkeytyy hyvinvointialueen tehtäviin. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä ja edistämistoimia Terveydenhuoltolain mukaisesti ovat esimerkiksi erilaiset seulonnat, neuvolapalvelut, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto sekä ympäristöterveydenhuolto.

Kuntien on jatkossakin seurattava kansalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin, ja raportoitava näistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustoille vuosittain. Lisäksi on valmisteltava lakiin perustuen valtuustoille valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma.

Yhteistyö ja sen muodot

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö tapahtuu neuvotteluissa, joissa tulee sopia yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta.

Kunnan ja hyvinvointialueen on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot sekä toimittava yhteistyössä ja jaettava asiantuntemustaan vai tuettava vastuutahoja asiantuntemuksellaan. Strategisella tasolla on määriteltävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet sekä tavoitteita tukevat toimenpiteet.

Hyvinvointialueiden ja kuntien on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tehtävä yhteistyötä myös muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi niiden tulee edistää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia.

Näitä lainsäädännöllisiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtäviä hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyönä voidaan edistää muun muassa strategisen, operatiivisen, toiminnallisen ja alueellisen tason kautta.

Yhteistyön tasot ja ehdotuksia yhteistyön suunnitelmalliseen toteuttamiseen

Strategisella tasolla sekä kunnan että hyvinvointialueen johto ja poliittinen johto kokoontuvat säännöllisesti arvioimaan edellisen vuoden toteutumaa ja tulevan vuoden suunnitelmia. Näissä arviointitilanteissa tulisi olla käytössä kuntakohtaiset seurantaindikaattorit, joista muodostetaan yhteinen konsensus hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä kunnissa että hyvinvointialueilla. Seurantaindikaattoreita voivat muun muassa kuntien itsekeräämät kuntalaistiedot väestöryhmittäin, maakuntaliiton keräämät väestötiedot ja valtakunnalliset sairastavuusindikaattorit.

Operatiivisella tasolla tulee olla lain edellyttämät vastinparit kunnista ja hyvinvointialueilta ja lisäksi voidaan kannustaa joko kuntakohtaisiin tai kuntayhteistyönä muodostettaviin hyvinvointiryhmiin. Hyvinvointiryhmien tavoitteena voisi olla yhteisen tilannekuvan muodostaminen hyvinvointialueen ja kunnan välille. Tilannekuvasta saataisiin vaikuttavat näytöt hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä hyvät käytänteet ja mallit. Lisäksi siinä sovittaisiin toimenpiteistä ja pilotoitavista toiminnoista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Alueellisen hyvinvoinnin koordinaation muodostamisella varmistetaan hyvinvointialueen ja kunnan tiedontuotannon pohja. Siellä tarkastellaan muun muassa hyvinvointialueen ja kuntien tilannekuvien ja toimenpiteiden yhteensovittamista. Lisäksi voidaan täsmentää hyvinvointisuunnitelman ja painopisteiden tavoitteellisuutta.

Yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen toteuteuttamaan toimintaan voisi perustaa kuntakohtaiset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen foorumit, joiden tavoitteina olisi tarkastella alueellisia ja kuntakohtaisia hyvinvointikertomuksia ja suunnitelmia. Foorumeissa käytäisiin yhteistä keskustelua muun muassa valituista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteistä ja seurattavista indikaattoreista sekä sovittaisiin hyvinvointialueen, kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteisistä toimista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteiden saavuttamiseksi.

HYTE-kerroin

Valtionosuuslainsäädäntöön tulee erillinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosa eli niin sanottu Hyte-kerroin, jolla niin kuntia kuin tulevia hyvinvointialueita kannustetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävien hoitoon.

Kunnille tämä palkitseminen vaikuttavasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on tärkeä useasta syystä. Esimerkiksi se edesauttaa kunnan elinvoimaista kehitystä ja kannustaa alueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Kuntien tulee huomioida päätöksenteossaan niiden arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin.

Lopuksi

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen astuessa voimaan kuntien merkitys ei ole katoamassa. Yhteistyö ja sen kehittäminen on ratkaisevassa asemassa alueiden terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Lainsäädäntö luo tälle mahdollisuuksia, mutta käytänteet muotoutuvat pikkuhiljaa. Monet alueet ovatkin jo lähteneet pohtimaan yhteistyötä tai suunnittelemaan yhteistyötä hyvissä ajoin ennen uudistuksen voimaantuloa, mikä luo hyvää pohjaa tulevan työn kehittämiselle. Jos yhteistyö hoidetaan hyvin, on mahdollisuus aidosti parantaa alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä.

Elsa Paronen
Laitosjohtaja, tutkimuspäällikkö
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto

Minna Kaarakainen
Dosentti, yliopistolehtori
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto

Vanhoja ihmisiä ei saa hylätä koteihinsa – Suomessa painotetaan kotihoitoa, mutta siihen suunnatut resurssit ovat aivan liian pienet

Niin Suomessa kuin monessa länsimaassa ikääntymispolitiikkaa on jo pitkän aikaa ohjannut ”paikoillaan vanhenemisen” -eetos.

Tavoitteena on, että yhä useampi ikäihminen elää itsenäisesti ja omassa yksityiskodissaan myös viimeisinä elinvuosinaan. Tutkimusten pohjalta tiedetään, että eläminen itselle tutussa ympäristössä luo merkityksellisyyttä ja turvallisuuden tunnetta sekä edistää hyvinvointia.

Tutusta kodista voi kuitenkin muodostua myös kielteisten kokemusten paikka, jossa iäkkäiden ihmisten hyvinvointi ja turvallisuuden tunne ovat toistuvasti uhattuina. Viimeaikaiset tutkimukset ovatkin osoittaneet, että vanhat ihmiset eivät halua asua kotona niin pitkään kuin mahdollista vaan pikemminkin niin kauan kuin se on mielekästä. On aika murtaa myytti siitä, että kaikkien vanhojen ihmisten tulisi asua omissa kodeissaan.

Laitoshoitoon on yhä hankalampi päästä

Kansainvälisesti katsottuna Suomea voidaan pitää eräänlaisena suunnannäyttäjänä ikääntyvien kotihoidon järjestämisessä.

Viimeisen 25 vuoden aikana perinteinen laitos/vanhainkotihoito on purettu lähes kokonaan. Tilalle ovat tulleet erilaiset tuetun asumisen muodot, joista keskeisin on kuntien ja kaupunkien tarjoama kotihoito. SOTE-uudistuksen myötä vastuu iäkkäiden palvelujen, kuten myös kotihoidon järjestämisestä siirtyy uusille hyvinvointialueille vuonna 2023.

Niin sanotun vanhuspalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Iäkkään henkilön arvokasta elämää tukeva pitkäaikainen hoito ja huolenpito on kuitenkin ensisijaisesti toteutettava kotiin annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla.

2010-luvulta lähtien kotihoidon painotus kiihtyi entisestään. Vielä ennen vuotta 2015 tehtyä lakimuutosta ikääntyneellä oli oikeus pitkäaikaiseen laitoshoitoon arvokkaan elämän turvaamiseksi, kun se on nykyisin mahdollista ainoastaan lääketieteellisistä tai asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvistä syistä.

Lakimuutoksen jälkeiset vuodet ovat osoittaneet, etteivät ympärivuorokautisen hoidon kriteerit ole ainakaan lieventyneet. Ympärivuorokautisen hoidon saamisesta onkin tullut yhä vaikeampaa niille, jotka tarvitsevat sitä kaikkein eniten.

Kotihoidon asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia ja myös työntekijät väsyvät

Ikääntymispolitiikan ja -lainsäädännön uudistukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ikääntyneet kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia ja hoivan tarve on suuri. Yli puolet kotihoidon asiakkaista tarvitsee apua päivittäisissä toimissaan. Viidesosan koteihin käyntejä on päivittäin kolme tai enemmän.

Aiemmin kotihoito oli selkeämmin kokonaisvaltaista sosiaalipalvelua ja sisälsi paljon erilaisia kodinhoidollisia tehtäviä kuten siivousta ja ruoanlaittoa. Nykyisin korostuu terveydenhoidollinen puoli vaikka moni kotona asuva kaipaisi kipeästi myös sosiaalista tukea.

Useampi kuin joka kolmas kotihoidon asiakas kokee yksinäisyyttä, viidennes kokee ettei hoitajilla ole riittävästi aikaa heille ja saman verran on heitä, jotka viettävät kaiken aikansa sisätiloissa. Lisäksi joka kymmenennellä on vaikeuksia kattaa terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyviä kustannuksia.

Yhä useampi kotihoidon asiakas on täysin muiden ihmisten avun varassa esimerkiksi pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntakyvyttömyyden vuoksi.

Kotihoidon sisällöllinen muutos näkyy konkreettisesti työntekijöiden arjessa. Kotihoidon työntekijöiden käynnit yksittäisen ikäihmisen luona ovat lyhentyneet. 15 minuutin käyntejä voi olla yhden päivän aikana jopa yli 20 eri asiakkaan kotiin. Työntekijöillä on siis kova kiire ja vähäinen mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön.

Merkittävä osa kotihoidon työntekijöistä kokee uupumista ja riittämättömyyttä omassa työssään. Myös keskitetyissä asiakas- ja palveluohjausyksiköissä työskentelevät joutuvat yhä useammin toimimaan oman organisaationsa portinvartijoina. Päämääränäänä on usein estää tukea tarvitsevien vanhojen ihmisten pääsy raskaampien palveluiden eli niin kotihoidon kuin ympärivuorokautisen hoidon piiriin.

Nykytilanne ei voi jatkua

Yli 180 000. Luku on suuri. Näin moni yli 65-vuotias ihminen Suomessa oli kotihoidon asiakkaana vuonna 2020 ja määrä lisääntyy yli tuhannella vuosittain.

Vaikka kotihoitoa saavien ja sitä tarvitsevien ikääntyneiden määrä kasvaa jatkuvasti, kotihoitoa koskeva poliittinen keskustelu on ollut hämmästyttävän vähäistä.

Viimeistään nyt tilanteen vakavuuteen tulisi kuitenkin herätä. Kotihoitoa painottava politiikka tarvitsee tuekseen aitoa halua kehittää palveluiden sisältöjä ja panostusta resursseihin. Nykytilanteen jatkuessa Suomi tullaan muistamaan maana, joka hylkäsi vanhat ihmiset omiin koteihinsa ja jossa työntekijät ovat jatkuvasti ylikuormittuneita.

Kirjoitus on julkaistu alun perin MustRead Akatemia -palvelussa.

Yliopistotutkija Elisa Tiilikainen.

Elisa Tiilikainen
Yliopistotutkija (tenure track)
Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

LASTU-hanke edistää monialaista yhteistyötä lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi

Lapsistrategia ja sote-uudistus korostavat lapsi- ja perhepalveluissa kokonaisvaltaista työotetta ja varhaista tukea, jotta kasvavia terveys- ja hyvinvointieroja voidaan kaventaa ja lasten hyvinvointia lisätä.

Lasten hyvinvoinnin edistäminen yhdistää kaikkia lasten parissa työskenteleviä tahoja. Sosiaali- ja terveys- sekä sivistys- ja koulutusalojen välisen yhteistyön tulisi toimia mahdollisimman saumattomasti, jotta lasten ja perheiden hyvinvointi toteutuisi.  Yhteistyö edistää yhteisen osaamisen kehittymistä ja palvelujen lapsilähtöistä uudistamista.

Tätä tarvetta varten Itä-Suomen ja Turun yliopistot käynnistivät vuonna 2019 strategisen kumppanuuden, jossa yhteistyössä kehitettiin kaikille lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostuneille avoin koulutusalusta Osaamispuu®.

Osaamispuun ydintehtävänä on vahvistaa lapsi- ja perhepalveluissa tarvittavaa yhteistä osaamista ja ymmärrystä. Tehostaaksemme hyvin alkanutta strategista yhteistyötä, jatkamme toiminnan kehittämistä LASTU-hankkeessa vuosina 2021-2023.

Liity mukaan LASTU-verkostoon!

LASTU-hanke kokoaa sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusaloja yhdistäviä korkeakouluja ja työelämässä toimivia ammattilaisia verkostoksi. Hanke vahvistaa alojen välistä monitoimijaista yhteistyötä käytännön työn, koulutuksen ja tutkimuksen avulla.

Verkostoa kootaan parhaillaan ja kaikki, jotka kokevat aiheen itselleen tärkeäksi, ovat tervetulleita mukaan toimintaan. LASTU-hankkeen etenemisen ajankohtaiset kuulumiset saat tilaamalla LASTUviestin. Verkoston toimintaan pääset mukaan kirjautumalla DigiCampus-alustalle.

Toteutamme ensimmäisen LASTU-symposiumin huhtikuussa, 26.4. klo 9–14. Symposium kokoaa yhteen kaikki lasten ja perheiden parissa toimivat asiantuntijat. Symposiumin ennakkoilmoittautuminen on jo avattu.

Itä-Suomen yliopistossa LASTU-hankkeessa toimivat suunnittelija Elsi Similä, projektisuunnittelija Ulla Kekäläinen ja professori Johanna Lammintakanen. Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Turun yliopiston Sote-akatemian kanssa, jossa toimivat tutkimuspäällikkö Miia Tuominen ja yliopistonlehtori Jaanet Salminen ovat kirjoittaneet  mietteitä lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä.

Jos lasten ja lapsiperheiden asiat ovat sinulle tärkeitä, otathan meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä – kaikki toimijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan verkostoon!

 

Elsi Similä
Suunnittelija, Jatkuvan oppimisen keskus, Itä-Suomen yliopisto
Elsi.Simila@uef.fi, puh. 050 5292553

Ulla Kekäläinen
Projektisuunnittelija, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Ulla.Kekalainen@uef.fi, puh. 040 355 3936

Johanna Lammintakanen
Professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Johanna.Lammintakanen@uef.fi, puh. 040 355 2685

 

Mistä voimavaroja terveyden edistämiseen?

”No on se vaan niin turhauttavaa yrittää puhua potilaille liikkumisen lisäämisestä, kun tietää että ainut liikunta tapahtuu sohvan ja jääkaapin välillä”, purki turhautumistaan eräs opiskelija terveyden edistämisen seminaaripäivässä.

Ihailtavaa oli, että kaiken kaikkiaan opiskelijat olivat erittäin myönteisiä ja innostuneita terveyden edistämisen kysymyksistä. Ennaltaehkäisevän työn merkitys kansansairauksista aiheutuvan sairaustaakan vähentäjänä tiedostettiin. Ravitsemus- ja liikunta-asiat pyritään pitämään mielessä ja huulilla kiireisenkin työn keskellä. On toki huolestuttavaa, että jo ennen valmistumista tulee tunteita pään lyömisestä seinään. Miten voi jaksaa muistuttaa ja ohjata potilaita terveisiin elintapoihin vielä 40 työvuoden jälkeenkin?

Terveyden edistämisestä vain osa tapahtuu terveydenhuollossa. Suurelta osalta terveyttä edistävät ratkaisut tapahtuvat aivan muilla sektoreilla, joilla vaikuttamisen mahdollisuudet ovat monesti myös paljon suuremmat. Se miten aktiivinen liikkuminen mahdollistetaan, tekevätkö kunnat ja yritykset savuttomuuspäätöksiä ja millä kriteereillä kunnan joukkoruokailu järjestetään, voivat olla väestötasolla paljon merkityksellisempiä asioita kuin potilasvastaanotoilla tapahtuva neuvonta. Puhumattakaan lainsäädännöstä, jonka merkitys on suuri erityisesti tupakoinnin ja alkoholinkäytön vähentämisessä.

Kun nyt suunnitellaan uusia sote-ratkaisuja ja niihin liittyen kuntien ja sote-organisaatioiden yhteistyötä, pitäisi muistaa, ettei terveyden edistämisessä niistä kumpikaan osapuoli pärjää yksin. Kunnan poikkihallinnollisia toimia tarvitaan terveiden elintapojen mahdollistajina ja terveydenhuollon ammattilaisia kansalaisten aktivoijina. Ehkä aktivoimistakin jaksaa paremmin, kun tietää, että taustalla on myös muiden toimijoiden tuki.

Tiina Laatikainen_netTiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori