Liian moni nuori rankaisee itseään ruokavalinnoilla

”Muiden kanssa syödessä tulee vaan sellanen olo, et tämmöinen läski paska ei ansaitse syödä.”

Näin puki sanoiksi omaa ruoka- ja kehosuhdettaan eräs tutkimukseemme osallistunut koulutuksen ja työn ulkopuolella oleva nuori aikuinen. Hän halusi rankaista itseään sen takia, että oli päästänyt itsensä omasta mielestään liian lihavaksi.

Tällainen ajatus itsestä on osa laajempaa Ruoka itsen rankaisijana -merkityskokonaisuutta, johon tutkimuksessamme olemme päätyneet. Siinä kiteytyvät riittämättömyyden ja itseinhon tunteet sekä kokemus vääränlaisesta ja väärän kokoisesta kehosta.

Toinen nuorten ruokasuhteen keskeinen merkityskokonaisuus on ruoka kehon ja tunteiden muokkaajana. Se kietoutuu myös vahvasti kehotyytymättömyyteen.

Ruoan ja kehon välinen suhde näyttäytyy nuorten ajattelussa kaksisuuntaisena. Mitä nuori ajattelee oman kehonsa historiasta, vaikuttaa siihen mitä ja miten hän syö. Samalla se, miten ja mitä hän syö, vaikuttaa ajatuksiin, tunteisiin ja kehon kokoon.

Kehotyytymättömyys tulee nuorilla esiin erityisesti laihtumistoiveena. Valtaosa haastatelluista nuorista oli tutkijan arvion mukaan kuitenkin normaalipainoisia tai jopa alipainoisia.

Kehotyytymättömyys saa alkunsa jo lapsena

Osalla nuorista kehotyytymättömyydellä on pitkä historia, joka ulottuu tutkimuksen mukaan aina lapsuuteen asti. Nuoret tunnistavat ruokasuhteensa historiasta monenlaisia sosiaalisia tilanteita, kuten läheisten syömiseen ja kehoon liittyvää kommentointia, koulukiusaamista tai kaltoinkohtelua parisuhteessa. Kokemukset heijastuvat heidän nykyiseen ruokasuhteeseensa erityisesti kehotyytymättömyytenä ja itsearvostuksen puutteena.

Tutkimuksemme nuoret vaikuttivat lähtökohtaisesti arvostavan terveellistä syömistä. He pyrkivät myös toteuttamaan sitä omassa arjessaan.

Arjen haasteet kuten mieliala, jaksaminen tai rahan vähyys kuitenkin hankaloittivat terveellisen syömisihanteen toteutumista. Käsitykset terveellisestä ruuasta tai terveellisyyden toteuttamisstrategiat eivät myöskään käytännössä edistäneet terveyttä.

Nuorten käsitykset limittyivät usein ajatukseen ”oikeanlaisesta” syömisestä ja kehosta. Sen mukaan terveellinen syöminen auttaa hallitsemaan painoa, terveellisesti syövä on laiha, ja laiha on ihmisenä parempi ja hyväksyttävämpi.

Tältä pohjalta nuoret asettivat itselleen tiukkoja, osin hyvin mustavalkoisia tavoitteita, joiden saavuttaminen osoittautui haastavaksi tai jopa mahdottomaksi.

”Oikeanlainen” syöminen aiheuttaa syyllisyyt

Nuorten ruualle antamat merkitykset heijastavat vahvasti moralisoivia kulttuurisia tapoja jäsentää syömistä. Jo aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että maallikoiden käsitykset terveellisestä syömisestä sisältävät usein moraalista ihanteellisuutta: terveellisesti syövä syö oikein ja on hyvä ihminen.

Terveellisen syömisen näkeminen vastuullisen yksilön rationaalisena valintana kapeuttaa käsitystämme syömisestä. Se jättää huomiotta moninaiset yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset syömistä selittävät tekijät.

Kulttuurissamme ovat vallalla ”oikeanlaiseen” syömiseen ja kehon kokoon liittyvät puhetavat. Niitä vilisee myös terveyskasvatuksessa ja median ravitsemusuutisoinnissa. Ne voivat kuitenkin lisätä ahdistusta, syyllisyyttä ja epätervettä syömiskäyttäytymistä.

Kokemus vääränlaisesta syömisestä voi pahimmillaan kytkeytyä syvään itsearvostuksen puutteeseen ja toimia itseä arvostelevan ja kaltoin kohtelevan kehän moottorina. Onkin syytä tarkastella uudella tavalla sitä, millaista tietoa tai ”totuutta” ruoasta ja terveydestä ruokakasvatuksessa ja -viestinnässä välitämme.

Kohti uudenlaista ruokakasvatusta

Ruoka- ja ravitsemuskasvatukseen on pitkään peräänkuulutettu uusia lähestymistapoja, jotka ottaisivat paremmin huomioon syömisen moninaisen luonteen. Syömiseen liittyviä haasteita ei kuitenkaan tule tulkita yksioikoisesti vain ravitsemustietämyksen tai ruoanvalmistustaitojen puutteiksi, jotka korjaantuvat yksilön ruokalukutaitoa kehittämällä.

Ravitsemustietämyksellä on yhteys syömiseen, mutta tämä yhteys ei tutkimusten perusteella vaikuta erityisen vahvalta. Myöskään ravitsemussuositusten tunteminen ei yksinään johda terveellisempään syömiseen. Lukuisien biopsykososiaalisten, kulttuuristen ja sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutus määrittävät sitäkin enemmän ihmisen ruoanvalintaa ja syömiskäyttäytymistä.

Kehittämämme Ruokasuhteen pedagoginen viitekehys ottaa ruokakasvatukseen kohdistetun kritiikin vakavasti. Tavoitteena on hahmottaa ruoan valinta ja syömiskäyttäytyminen monitasoisena ja -ulotteisena, kontekstuaalisena ja dynaamisena ilmiönä. Samalla tehdään näkyväksi syömisen moraalinen luonne. Viitekehys painottaa henkilökohtaisten kokemusten sekä niissä syntyvien tulkintojen ja merkitysten roolia ruokasuhteen rakentumisessa.

Pelkkä tieto ei muuta käyttäytymistä

Hyödynsimme viitekehystä nuorten aikuisten ruokasuhteeseen kohdistuneessa tutkimuksessamme. Ennen varsinaisia tutkimushaastatteluja nuoret osallistuivat ruokasuhdetyöpajoihin. Nuorten ruokasuhde tuli näkyväksi dialogissa kohtaamisissa, joissa tutkittavat pääsivät itse kertomaan tutkijalle ruokasuhteestaan omista lähtökohdistaan.

Ruokasuhteen pedagogisen viitekehyksen on tarkoitus avata ruokapedagogiikan parissa työskenteleville uusia tutkimusmahdollisuuksia sekä uutta kokonaisvaltaista näköalaa. Viitekehystä hyödyntävässä ruokakasvatuksessa on olennaista ruokasuhteen eri puolien tiedostaminen ja hyväksyminen sekä vastavuoroinen, arvostava kohtaaminen.

Myös kasvattajan oman ruokasuhteen merkityksen tiedostaminen on olennaista. Tämä voi auttaa ymmärtämään ihmisten erilaista syömiskäyttäytymistä ja valintoja. Se myös paljastaa, miksi niin harvoin pelkkä tieto asioiden kestävyys- tai terveyshyödyistä saa meitä muuttamaan käyttäytymistämme.

Tietoisuus omasta ruokasuhteesta kannustaa ammattilaisia myös tarkastelemaan sen merkitystä pedagogisissa kohtaamisissa. Parhaimmillaan oma ruokasuhde voi taipua työn voimavaraksi. Pahimmillaan se jää tiedostamattomaksi taustavaikuttajaksi, joka estää kasvatettavien ruokasuhteen myönteisen kehityksen.

Ruoka ja syöminen mukaan kaikessa terveyttä ja hyvinvointia edistävässä toiminnassa

Lapsille ja nuorille tarkoitetuissa palveluissa ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä teemoja ei kannata jättää marginaaliin tai pelkistää satunnaisiksi ”oletko syönyt?” -kysymyksiksi. Ruoka ja syöminen nivoutuvat osaksi elämän eri osa-alueita ja niiden haasteita.

Kielteisen ruokaan liitetyt merkitykset heikentävät yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä voi edelleen heikentää yksilön toimintakykyä ja vahvistaa elämän muilla osa-alueilla olevia haasteita.

Jotta tällainen negatiivinen kierre voidaan katkaista, ruoka ja syöminen on tärkeää ottaa huomioon kaikessa terveyttä ja hyvinvointia edistävässä toiminnassa.

Vaikka ruokasuhteen pedagoginen viitekehys tarkastelee ruokasuhdetta erityisesti yksilön näkökulmasta, tarkoitus ei ole painottaa yksipuolisesti yksilön vastuuta terveellisen, ekologisen tai muulla tavoin kestävän syömisen toteuttamisessa. Viitekehys korostaa myös yksilön ruokasuhteen rakentumista ja uusiutumista jatkuvassa dynaamisessa vuorovaikutuksessa erilaisten ympäristöjen kanssa.

Miten yhteiskunta voi mahdollistaa tasapainoisen ruokasuhteen

Erilaisilla yhteisöllisillä ja yhteiskunnallisilla ratkaisuilla voidaan helpottaa tai vaikeuttaa yksilöiden mahdollisuuksia tehdä terveyttä edistäviä ruokavalintoja. Ratkaisut vaikuttavat esimerkiksi siihen, onko terveellistä ruokaa helposti saatavilla, kuinka paljon se maksaa ja onko kaikilla varaa sitä hankkia.

Yhteiskunta tarjoaa lisäksi monenlaisia ruokasuhteeseen suoraan vaikuttavia palveluja. Esimerkeinä ovat ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa ja koulussa, ravitsemusohjaus neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa sekä korjaavat kuntoutuspalvelut ravitsemus- ja psykoterapeutin vastaanotolla. Ruokasuhdetyöskentely voi itsessään mahdollistaa myös yhteiskunnallista muutosta herättelemällä kriittistä suhtautumista esimerkiksi kulttuurisia kehoihanteita tai stigmoja kohtaan.

Ruokakasvatus mukaan opettajien koulutukseen

Lapset ja nuoret viettävät merkittävän ajan elämästään varhaiskasvatuksen ja koulun piirissä. Ruokakasvatus on terminä yleistynyt viime vuosina näiden kasvuympäristöjen pedagogista työtä ohjaavissa asiakirjoissa samoin kuin varhaiskasvatuksen ja koulun ruokailusuosituksissa.

Ruokakasvatuksen jarruna on, että se ei sisälly lainkaan tulevien varhaiskasvatuksen tai luokanopettajien koulutukseen.

Näin siitä huolimatta, että jokainen opettaja viettää pelkästään kouluruokailun parissa joka ikinen työpäivä vähintään puoli tuntia, varhaiskasvatuksessa selvästi tätäkin enemmän. Vuositasolla tämä tarkoittaa satoja työtunteja opettajaa kohti.

Opetuksen ja kasvatuksen parissa työskentelevien ammattilaisten on tärkeää tunnistaa tilanteet, joissa lapsi tai nuori hyötyy korjaavasta ravitsemus-, psyko- tai muusta terapeuttisesta työskentelystä.

Ruoka- ja kehosuhteeseen mahdollisesti liittyviä haastavia kokemuksia tai vaikeuksia ei missään nimessä tule pitää syynä näiden teemojen täydelliselle ohittamiselle opetus- ja kasvatustyössä.

Yksikin nuori, joka jättää syömättä siksi, että kokee olevansa väärän kokoinen, on liikaa.

Sanna Talvia
Kotitaloustieteen yliopistonlehtori
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Itä-Suomen yliopisto

Kirjoitus on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkopalvelussa.

Kuka tukee kuntia ruokakasvatustyössä sote-uudistuksen jälkeen?

Koululaisia ruokailemassa.

 

Ruokakasvatus edistää sosiaalisesti, ekologisesti ja ravitsemuksellisesti kestävän ruoka- ja kehosuhteen kehittymistä lapsuudesta alkaen. Ruokakasvatusta tapahtuu kaikissa lasten ja nuorten arjen ympäristöissä. Aikuisten tehtävä on rakentaa ruokaympäristöjä, jotka tukevat lapsen myönteistä ruokaoppimista.

Lasten ja nuorten ylipaino yleistyy edelleen huolestuttavasti, ja ruokailutottumukset eivät tue kaikilla tervettä kasvua ja kehitystä. Ruokakasvatus on joukkuelaji, johon tarvitaan tiivistä moniammatillista yhteistyötä. Varhaiskasvatus- ja kouluvuosien aikana jokainen lapsi kohtaa lukuisia ammattilaisia, jotka ohjaavat ja opastavat syömiseen, ruokaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa.

On tärkeää, että tämä joukkue, joka koostuu muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista, varhaiskasvattajista, opettajista, ruokapalveluiden työntekijöistä ja valmentajista, tekee työtä samaan suuntaan.

Vaikuttava ruokakasvatus tarvitsee vastuutahot

Ruokakasvatuksen vahvistaminen ja kehittäminen vaativat vastuunottajia ja -kantajia. Työtä pitää koordinoida ja toimijoita kohtauttaa, jotta yhteinen tavoite voidaan asettaa ja saavuttaa. Yksi luonteva vastuutaho ruokakasvatuksen koordinointiin terveyden edistämistyössä on ravitsemusterapeuttien ammattikunta.

Ravitsemusterapeutit tai -suunnittelijat kunnissa ja sairaanhoitopiireissä ovat koordinoineet ja tukeneet kuntien muita ammattilaisia lasten ravitsemusterveyden edistämisessä. Sote-uudistuksen jälkeen suuri osa heistä siirtyy hyvinvointialueiden palvelukseen. Kunnat vastaavat edelleen varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta, joissa ruokailu ja ruokakasvatus ovat läsnä päivittäin. Terveyden edistämistyötä tehdään kuitenkin laajasti yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.

On vielä epäselvää, kuinka vastuu lasten ravitsemusterveyden edistämisessä jaetaan. Mikä tulee olemaan ravitsemusasiantuntijoiden työnkuva terveyden edistämisessä,ja miten työtä tehdään yhteistyössä kuntien kanssa? Ravitsemusterapeuttien suunnalta kuuluu huoli siitä, kuinka työaikaa voi varata terveyden edistämistyöhön, kun työtehon mittarina käytetään vastaanottojen lukumäärää.

Herää kysymys, voivatko kunnat jatkossa hyödyntää hyvinvointialueen ravitsemusterapeuttien ammattitaitoa. Jos eivät, kenen puoleen kunnissa käännytään ravitsemus- ja ruokakasvatusasioissa?

Valmiita työkaluja ja toimintamalleja on tarjolla

Kunnissa on tehty viime vuosina hyvää moniammatillista yhteistyötä lasten ravitsemuksen ja ruokakasvatuksen edistämiseksi. Näiden kokemuksien pohjalta on koottu ruokakasvatuksen yhteistyö kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtakunnallisesti allaolevaan kuvaan.

Ruokakasvatuksen yhteistyön graafinen esitys.

 

Työryhmät kunnissa ja hyvinvointialueilla ovat keskeisiä kokemuksien jakamisen, tavoitteiden asettamisen ja vastuun jakamisen paikkoja. Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta -hanke tarjoaa valmiita työkaluja ja toimintamalleja ruokakasvatustyön tueksi.

Lasten ruokakasvatus ja ravitsemusterveyden edistäminen eivät saa jäädä rakenteellisen muutoksen jalkoihin, vaan yhteistyötavat, toimijat ja vastuut on tunnistettava, jaettava ja kirjattava selkeästi niin kunnissa kuin hyvinvointialueillakin.

 

Aija Laitinen, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto
Silja Varjonen, toiminnanjohtaja, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry
Kaisa Kähkönen, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto
Marjaana Lahti-Koski, pääsihteeri, Suomen Sydänliitto
Tanja Tilles-Tirkkonen, vieraileva tutkija, Itä-Suomen yliopisto

 

Ruokakasvatus on koko kunnan terveyden edistämistä

Sote-uudistus toteutuu viimein, kun sosiaali- ja terveyspalveluissa valtikka siirtyy vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille. Kunnille jää kuitenkin vastuuta kuntalaisten terveyden edistämisestä, jota toteutetaan jatkossa yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Missä ja miten kunta toteuttaa terveyden edistämistyötä, kun terveydenhuollon ammattilaiset kaikkoavat hyvinvointialueelle?

Yksi käytännöllinen esimerkki kuntaan jäävästä terveyden edistämistyöstä on lasten ruokakasvatus. Se on moniammatillista yhteistyötä, johon osallistuvat varhaiskasvatuksen ammattilaiset, perusopetuksen henkilöstö, ruokapalveluhenkilöstö sekä tietysti myös neuvolan ja kouluterveydenhuollon väki. Ruokakasvatus on osa varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmaa. Laadukas ruokakasvatus tapahtuu siellä, mihin aikuiset sen tietoisesti tuovat – ryhmätiloissa, piha-alueilla, luokissa ja päiväkoti- ja kouluravintoloissa. Varhaiskasvatus ja perusopetus muodostavat lapselle jopa 14 vuoden oppimisjatkumon, jonka aikana kunta tarjoaa lapselle yli 3000 ateriaa.

Ruokakasvatuksen ja ravitsemuksen huomioiminen osana kunnan terveyden edistämistyötä on vielä vähäistä. Valtiotieteiden maisteri Vilma Lappalainen kävi pro gradu -työssään läpi kuntien hyvinvointikertomuksia ja tiivistää nykytilanteen näin: ”Tutkimuksen keskeinen tulos oli, että ravitsemuksen potentiaalia kansanterveyden edistäjänä ei kunnissa tunnisteta. Haasteita on sekä terveyden edistämisen toteuttamisessa että ravitsemuksen näkemisessä terveyden tärkeänä osatekijänä.”

Ruokakasvatus ja hyvä ravitsemus tuovat sekä lyhyen että pitkän tähtäimen hyötyjä. Lyhyellä tähtäimellä hyvin ravitut lapset jaksavat keskittyä, leikkiä ja oppia varhaiskasvatus- ja kouluarjessa. Pidemmällä tähtäimellä hyvä ravitsemus on yksi peruspilareista lapsen terveelle kasvulle ja kehitykselle, joka tuo terveyttä vuosikymmeniksi eteenpäin. Pitkällä tähtäimellä ruokakasvatus on myös kuntalaisten taloudellisesti, sosiaalisesti ja ravitsemuksellisesti kestävän tulevaisuuden rakentamista.

Kuntatoimija, tänään on erinomainen päivä tunnistaa ruokakasvatuksen ja ravitsemuksen mahdollisuudet kuntalaisten terveyden edistämisessä! Ja apuakin tähän työhön on tarjolla. Tutustu Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (KOKOAVA) -hankkeeseen verkkosivuilla: https://sites.uef.fi/kokoava/

 

Tutkija Kaisa KähkönenKaisa Kähkönen
TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti
Väitöskirjatutkija, Ruokakunta-hankkeen hankekoordinaattori
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, lääketieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähteet:

Lappalainen V. Ravitsemuspolitiikalla parempaa terveyttä, Kuntien ravitsemuspolitiikka kansanterveyden edistäjänä, Pro gradu- työ, Helsingin yliopisto, 2021.

 

Osallistaminen + yhteistyö = suosittu kouluruoka & antoisa ruokakasvatus

Oletko koskaan törmännyt tietoon, että suomalainen kouluruoka on maailman parasta? Olet ehkä myös kuullut, että oppilaat eivät syö kouluruokaa niin kuin me aikuiset toivoisimme. Onko tälle pulmalle mahdollista tehdä jotain?

Kahdeksasluokkalainen Eeva Harju peräänkuulutti (Lukijan mielipide, HS 7.1.2021) oppilaiden toiveiden kuuntelua, mutta myös sitä, että toiveet tulisivat lisäksi huomioiduksi. Samoja toiveita nousi esille Valtioneuvoston rahoittamassa Kattava koululounas ja välkyt välipalat -hankkeessa, jossa selvitimme kouluruokailun nykytilannetta niin lounaan kuin välipalankin osalta.

Järjestimme muun muassa työpajoja ja kyselyjä, joihin myös oppilaat osallistuivat. Selvityshankkeen tulokset olivat samassa linjassa Eeva Harjun toiveiden kanssa; oppilaat toivovat, että heidät otetaan mukaan kouluruokailua koskevaan päätöksentekoon.

Oppilaiden osallistamisella aikuiset pääsevät helpommalla nyt ja tulevaisuudessa

Perusopetuslain mukaan oppilaiden tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavalla tavalla. Myös kouluruokailusuosituksissa painotetaan oppilaiden osallistamista ja vaikutusmahdollisuuksien järjestämistä. Mukaan ottaminen vahvistaa kouluyhteisöä, mutta myös kasvattaa ja motivoi oppilaita kehittymään aktiivisiksi toimijoiksi koulussa ja myöhemmin aikuisena yhteiskunnassa. Kouluruokailu onkin loistava areena oppilaiden osallistamiselle ja aktiivisen toimijuuden harjoittelulle.

Kouluruokailun ja ruokakasvatuksen kehittämiseen sekä oppilaiden osallistamiseen on kehitetty erilaisia työkaluja ja toimintamalleja, joiden käyttöönottamiseen kannustaa myös vuoden 2021 alussa startannut Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen -hanke.

Lisäksi Kattava koululounas ja välkyt välipalat -hankkeessa olemme ehdottaneet kansallisen Kouluruokailun kehittämis- ja koordinointiryhmän perustamista, jolla turvataan kouluruokailun ja ruokakasvatuksen aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen sekä niistä viestiminen niin kouluruokailun parissa työskenteleville kuin oppilaiden kotiväellekin.

Grafiikka: Bettiina Lievonen, Itä-Suomen yliopisto

Tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsi

Muistatko omasta lapsuudestasi aikuisen, joka toimi hyvänä mallina, positiivisen ilmapiirin luovana ruokakasvattajana, ja jonka kanssa ruokailu oli aina hitusen tavanomaista mukavampaa? Ruokakasvatus ei koske vain kouluympäristöä, vaan jokainen lapsen ja nuoren lähipiirissä oleva aikuinen toimii osaltaan ruokakasvattajana omalla esimerkillään ja käytöksellään.

Omaan ruokakasvattajuuteen vaikuttavat niin ruokakokemukset kuin oma suhtautuminen ruokaa kohtaan. Nämä ruokasuhdetta muovaavat tekijät on hyvä tunnistaa, jotta voi heittäytyä kannustavan ruokakasvattajan rooliin. Ruoka on helppo keskustelunaihe, siihen on jokaisella jokin mielipide, ja siitä on helppo puhua positiiviseen sävyyn. Mikä onkaan kummilapsen lempikouluruoka, ja mikä oli aikoinaan minun? Yhteiset ruokahetket arkena, retkillä ja juhlissa luovat mukavia ruokamuistoja, joten näitä tilanteita kannattaa luoda lapsille ja nuorille niin usein kuin mahdollista.

Nyt oppilaiden ääni on kuultu ja on meidän aikuisten vuoro tarttua näihin toiveisiin. Kouluruuan arvostus ja ruokakasvatus ovat kaikkien aikuisten, niin vanhempien, kummien, naapureiden kuin opetuksesta ja ruokapalveluista vastaavienkin asia.

Heitänkin nyt pallon sinulle arvoisa lukija: Miten voisit tänään ja huomenna toimia rohkaisevana ruokakasvattajana tai edistää lähipiirisi lasten ja nuorten viihtyisää kouluruokailua? Miten saisimme suomalaisen kouluruokailun brändin nostettua sen ansaitsemalle tasolle? Koska onhan se ihan huikea juttu!

Toimitko koulumaailmassa tai kunnassa? Tsekkaa täältä kouluruokailun ja ruokakasvatuksen muistilista.

Vinkkejä lasten ja nuorten ruokailuun: https://neuvokasperhe.fi/syominen/ .

 

Henna Jalkanen, Aija Laitinen ja Tanja Tilles-Tirkkonen

Kirjoittajat ovat Kattava koululounas ja välkyt välipalat -hankkeen tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta.