Tag Archives: professori

Homo absens

Yuval Noah Harari näkee uudessa pamflettikirjassaan Homo Deus. A Brief History of Tomorrow (2017) tekoälyn kehittämisen vähintäänkin ongelmallisena, eikä niinkään tuomipäiväennustusten valossa Terminaattori-elokuvien tyyliin, kuin siinä valossa, mitä se tekee meille ihmisille.

Kannattaa erikseen sanoa – viimeaikaisten lööppien vuoksi – ettei Harari siis pelkää tekoälyn kaappaavan valtaa ihmisiltä.

Hän muun muassa kysyy, mikä paikka ihmiselle jää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa äly erotetaan tietoisuudesta ja jossa iso osa tiedon käsittelystä annetaan tekoälylle.

Tiedämmehän jo nyt, että teknologia muuttaa työtä, sen luonnetta, mutta se muuttaa myös arkea ja käyttäytymistämme.

Yksi puoli ilmiötä on se, että osa meistä on jo nyt niin kiinni teknologiassa, että se muuttaa kanssakäymistämmekin muiden ihmisten kanssa. On kyse muun muassa siitä, mistä kognitiivisessa psykologiassa puhutaan huomion jakamisen (shared attention) ongelmana.

Emme enää kommunikoi välittömän fyysisen ympäristömme ja sen ihmisten kanssa elein ja ilmein – koska huomiokykymme ei riitä siihen – vaan vain verbaalisesti tai graafisesti netissä. Eräs havahduttava esimerkki on imettävien äitien käyttäytymisen muuttuminen (HS 18.11.2017); vaikka asiaa ei moralisoisikaan, niin käyttäytymisen muutos on tosi.

Onko meillä nyt tässä homo absens? Ihminen, joka ei enää ensisijaisesti elä aika-paikkaisessa fyysisessä maailmassa vaan virtuaalisessa maailmassa.

Jukka Mäkisalo

Professori, käännöstiede

Suomi kestävän metsäbiotalouden voimalla toiselle sadalle

Biotaloudessa korvataan fossiilisten luonnonvarojen käyttöä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tavoite on maailman pelastaminen öljyn ja kivihiilen saastuttamalta tuhon tieltä – vähintäänkin tavoitteena on siirtää hetkeä, jolloin ihmisen on muutettava toiselle planeetalle.

Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen tuottamista, jalostamista, kuluttamista, kierrättämistä sekä niihin perustuvia palveluja. Se on ilmastonmuutoksen hillintää puhtain teknologioin ja ympäristöystävällisesti. Samalla tavoitellaan taloudellista kasvua sekä tasapainoista aluekehitystä, uusia työpaikkoja ja huoltovarmuutta. Kuka voisi sellaista vastustaa?

Suomessa biotalous ja sen kasvu perustuvat ensi sijassa metsiin ja puuhun. Eikä jatkossa vain paperiin ja lankkuun. Puu – ikioma Sampomme – taipuu mitä ihmeellisempiin muotoihin. Se voi olla läpinäkyvää ja taipuisaa kalvoa. Kevyttä levyä tai verkkoa, joka on kovaa kuin teräs tai kimmoisaa kuin kumi. Kangasta. Ruokaa. Lääkettä. Polttoainetta. Aurinkokennoa. 3D-tulostettuja tekoelimiä ja proteeseja. Vaikka mitä.

Biotalouden ylväistä tavoitteista huolimatta se ei voi Suomessa olla kestävää, ellei metsiemme käyttö ole kestävää. Suomen biotalousstrategian toteuttaminen muun muassa biojalostamoineen, uusine tuotteineen sekä puurakentamisineen kasvattaisi puun käyttöä merkittävästi – jopa 30 miljoonaa kuutiometriä vuosittain, jos kaikki kaavaillut biotuotetehtaat käynnistetään. Lisäkysynnän kattaminen kotimaisella puulla tuo eurot ja työpaikat koti-Suomeen.

Samaan aikaan, kun puuta ja siten hakkuita tarvitaan lisää, metsien monikäytön muukin biotalouskysyntä kasvaa, kuten luontomatkailu, hyvinvointipalvelut sekä ei-puuaineksiset tuotteet. Hakkuupinta-alan olennainen lisääminen tuntuisi metsien muissa käytöissä, maisemissa ja biodiversiteetissa. Eri tavoitteiden yhteensovittaminen tulee entistäkin tärkeämmäksi.

Yhteensovittamisen haasteisiin on ehkä yllättävältä kuulostava ratkaisu: talousmetsien puuntuotannon tehostaminen parantaisi monitavoitteisen metsänkäytön edellytyksiä. Jos talousmetsien hehtaareilla pystyttäisiin tuottamaan puuta rutkasti enemmän kuin nyt, puumotteja voitaisiin hakata lisää kasvattamatta hakkuupinta-aloja. Hehtaarisato nousisi, mutta jätettäisiin samat säästöpuut, avainbiotoopit ja puskurivyöhykkeet. Harvennus- ja avohakkuiden haitat liittyvät enemmän hakkuualaan kuin mottimääriin, hyödyt puolestaan motteihin.

Hakkuumahdollisuuksien nostaminen puuntuotantoa tehostamalla turvaisi samalla metsätalouden ekologista ja sosiokulttuurista kestävyyttä sekä metsän eri käyttöjen yhteensovittamista tilanteessa, missä hakkuumääriä pitää joka tapauksessa selkeästi lisätä mahdollistamaan metsäbiotalouden voittokulku. Puuston kasvun lisääminen on myös ilmastoteko.

Perehdy lisää: www.uef.fi/fi/web/biotalous, www.uef.fi/web/forbio, @FORBIOproject

Jyrki Kangas

Metsäbiotalouden professori

 

 

40 vuotta – eikä suotta

Elokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Suomeen säädettiin ensimmäinen tupakkalaki.  Tässä ajassa on tapahtunut paljon. Suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Siten, että moni muuttunut asia tuntuu tämän päivän suomalaisista jo itsestäänselvyydeltä.

Erityisen paljon ovat muuttuneet kansalaisten asenteet ja normit. Kuka muistaa vielä sen, että 1970-luvun alussa ei ollut lainkaan tavatonta, että tupakoimattomissakin kodeissa oli vierastupakat ja tuhkakupit? Ja tuttavaperheiden illanvietoissa olohuone oli sinisenä savusta. Minä muistan.  Näin oli meilläkin. Tupakointivälineet hävisivät kyllä kotoamme nopeasti Pohjois-Karjala-projektin ja tupakkalain myötä.

Jos mennään tupakkalaista vielä 20 vuotta ajassa taaksepäin, päädytään aikaan, jolloin tutkijat Richard Doll ja Austin Hill raportoivat tupakoinnin yhteyksistä keuhkosyöpään ja myös muuhun kuolleisuuteen. Iso-Britanniassa lääkäreillä tehdyn tutkimuksen tulokset loivat ensimmäisen tietopohjan tupakoinnin vastaiselle työlle. 1950-luvulta tähän päivään tieto tupakoinnin haitoista on karttunut ja vahvistunut. Näyttöä on kertynyt myös siitä, että pienetkin tupakointimäärät ja tupakansavulle altistuminen ovat terveydelle haitallisia.

Paljon on siis aikaa kulunut ja perusteluja tarvittu siihen, että Suomesta toivotaan vihdoin Savutonta Suomea vuoteen 2040 mennessä. Jopa lakiin on kirjattu tavoite ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden käytön loppumisesta. Järjestötoimijat ovat ottaneet asiaan vieläkin optimistisemman otteen ja vievät vahvasti eteenpäin savuttomuuden tavoitetta jo vuoteen 2030 mennessä.

Vaikka aikaa onkin kulunut, voidaan Suomessa olla ylpeitä onnistumisesta tupakoinnin ja tupakoinnin aiheuttamien terveysriskien vähentämisessä. Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa sekä miesten että naisten tupakointi jatkuvasti vähenee. Päivittäin tupakoivia aikuisväestöstä on enää noin 15 prosenttia. Työpaikoilla ja julkisissa tiloissa ei tarvitse altistua tupakansavulle. Ravintolaillankin voi viettää ilman vaatteiden tuulettamisen tarvetta.

Yksi ehdoton edellytys myönteiselle kehitykselle on ollut harkitusti ja perustellusti toteutettu tupakkapolitiikka. Lakimuutokset ja niiden toimeenpano on tehty tinkimättömästi, mutta pohjautuen tietoon ja väestön sekä yhteiskunnan muutosvalmiuteen. Asenneilmaston muokkaamiseksi on tehty paljon töitä. Tämä on johtanut siihen, että kansalaiset ovat pääasiallisesti suhtautuneet erittäin myönteisesti kaikkiin Suomessa tehtyihin tupakkalain tiukennuksiin.

Toukokuun 31. päivänä vietetään kansainvälistä tupakatonta päivää. Suomessa voimme viettää päivää jo varsin optimistisin odotuksin. On kuitenkin hyvä muistaa, että maailmassa edelleen noin kuusi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tupakoinnin terveyshaittoihin.

Tiina Laatikainen_netTiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori

 

 

Kehittyykö terveydenhuolto ilman hoidon laadun tutkimusta?

Myyntipäällikkö Lori Mehen kirjoittaa Opensource –artikkelissaan: ”Give people real-time information about their actions, and they’re more likely to change those actions for the better.” Tämä palautteen vaikutuksen perusajatus pätee niin työntekoon kuin terveyskäyttäytymiseenkin.

Suomessa, terveyden edistämisen mallimaassa, palautteen merkitys terveyden edistämisessä on tiedostettu vuosikymmeniä ja sitä on aktiivisesti hyödynnetty monien interventioiden ja ohjausmenetelmien kehittämisessä ja myös laajojen ohjelmien ja kansallisen terveyspolitiikan toteuttamisessa.

Onkin erikoista, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat saaneet kaikki nämä vuosikymmenet tehdä työtään saamatta kunnollista palautetta työnsä laadusta. Terveydenhuollossa on mitattu kustannuksia, resursseja ja suoritteita, mutta laatutietoa on ollut niukasti. Ja sitä saat mitä mittaat.

Meillä Suomessa on erinomainen terveydenhuollon ammattilaisten koulutusjärjestelmä ja hyvän hoidon toteuttamisen tueksi mittava määrä kansallisia huolellisesti laadittuja hoitosuosituksia. Osaamista siis on.

Pohjois-Karjalassa toteuttamamme tyypin 2 diabeteksen hoidon laadun tutkimuksen mukaan hyvään hoitotasapainoon pääsevien potilaiden osuus vaihtelee melkoisesti kunnittain. Miksei hoito toteudukaan kaikkialla Käypä hoito -suositusten mukaisesti? Ei meillä ole hyviä ja huonoja ammattilaisia, on hyviä ja huonoja prosesseja.

Nyt sote-uudistuksen kynnyksellä on viimeistään se hetki, että tarvitaan myös terveydenhuoltoon hyvää ja ajantasaista laatutietoa tukemaan ammattilaisten työn kehittämistä ja oikeiden toimintatapojen löytymistä. Muutoin sote-uudistuksen perimmäinen tavoite tasavertaisista palveluista jää todellakin toteutumatta.

Tiina Laatikainen_netTiina Laatikainen
Terveyden edistämisen professori

 

Toimiva, tulosta tehnyt osasto yt-neuvotteluissa

Opettajankoulutus on tärkeä osa koko suomalaista koulutusjärjestelmää ja suomalaisten sivistystä. Itä-Suomen yliopiston hallitus ja johto ovat päätyneet yt-neuvotteluihin osaston kanssa, joka vastaa koko yhteiskunnan kohdalla hyvin tärkeästä tehtävästä, ja jonka tavoitteena on jakaa oppia ja sivistystä koskien kaikkia Suomessa asuvia lapsia ja nuoria. Suomalainen kasvatus ja opetus sekä opettajankoulutus ja siihen kiinteänä osana kuuluvat harjoittelukoulut ovat korkeasti arvostettuja kansainvälisesti, mutta kansallisesti ei, ei maan hallituksen, ei opetus- ja kulttuuriministeriön eikä yliopistojen johdon taholta.

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa toimivia opettajia koulutetaan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastossa, joka sijoittuu kahdelle kampukselle, Joensuuhun ja Savonlinnaan. Nämä eivät ole erillisiä vaan yksi yhteinen osasto. Tämä osasto on yksi neljästä osastosta filosofisessa tiedekunnassa ja vuoden 2013 tilastoissa tällä yhdellä osastolla oli 34 % koko tiedekunnan opiskelijoista (1193), toisin sanoen eniten opiskelijoita näistä osastoista. Opetus- ja tutkimushenkilökuntaa on 80, mikä tekee melkein 15 opiskelijaa yhtä opetus- ja tutkimushenkilöä kohden.

Tällä osastolla työsuunnitelmaan merkityt opetukset ilman kertoimia kertovat selkeää kieltä, työtunnit ilman suunnitteluaikaa koostuvat puhtaasti opettamisesta ja osastolla opetusta on suhteessa 80 %, kun tutkimukselle jää 20 %. Joissain toisissa tiedekunnissa ja osastoissa suhde painottuu tutkimukselle. Siitäkin huolimatta tutkimusta tehdään ja rahoitusta saadaan. Nyt tosin rahoitus on vaarassa, sillä yliopisto ei ole tarttunut Savonlinnan kaupungin tarjoamaan kolmeen professuuriin (kahta professuuria kaupunki ja maakunta rahoittavat jo nyt). Joten ei tässä nyt ole kuitenkaan edes kysymys tutkimuksen kehittämisestä ja edistämisestä, koska Itä-Suomen yliopiston johdolla on varaa viitata kintaalla näille professuureille. Kaiken lisäksi paikallisesti syntyneet verkostot eri toimijoiden kanssa ovat ensi arvoisen tärkeää tutkimuksellisesti uusissa avauksissa, kuten esimerkiksi normaalikoulun kanssa tehtävä yhteistyö. Savonlinnan normaalikoulu on valtakunnallisesti toiminut esimerkkinä Opetus- ja kulttuuriministerin digiloikassa.

Verrattaessa kasvatustieteen tasoa muiden yliopistojen tasoon kannattaa siinä ottaa huomioon tutkimushenkilöiden osuus ja myös panostus resursseihin pitkällä aikavälillä sekä vaihtuvuus ja määräaikaisuudet. Kaiken lisäksi valtakunnallisesti opettajankoulutus on Savonlinnassa huomattavasti edullisempaa, joten Opetus- ja kulttuuriministeriössä kannattaisi olla kaukaa viisas ja sijoittaa opettajankoulutusta halvempiin yksiköihin. Lisäksi Savonlinnassa opiskelijoille riittää asuntoja ja töitäkin. Pienemmistä kaupungeista valmistuneet ovat myös valmiimpia siirtymään muualle töihin kuin isommista kaupungeista, millä voidaan varmistaa, että pienetkin paikkakunnat saavat edelleen päteviä opettajia.

Kandeja valmistui vuonna 2013 noin 43 % ja maistereita 34 % koko tiedekunnan valmistuneiden määrästä. Opettajankoulutuksessa, varhaiskasvatuksen alalla valmistuu tavoiteajassa 80 % opiskelijoista. Suurin osa luokanopettajaksi ja aineenopettajaksi kouluttautuneista valmistuu tavoiteajassa. Dekaani on ilmaissut huolensa aineenopettajakoulutuksen säilymisestä Joensuussa, jossa määrät ovat vähäisemmät. Lainatakseni dekaani Filppulan omaa blogia hän ilmaisi, että ”tulostuottavuus on enemmän tai vähemmän riippuvaista opettajankoulutuksesta”. Tarkoittanee enemmän tai vähemmän sitä, että yt-neuvotteluun osoitettu opettajankoulutuksen osasto on ollut se, joka on pitänyt solidaarisesti yllä pienempiä yksiköitä, joiden tuottavuus ei ole ollut kannattavalla tasolla. Kiitos on tässä; sen sijaan, että annetaan porkkanoita, annetaan keppiä rankemmalla kädellä!

YT-neuvotteluista huolimatta toivotan kaikille levollista joulua ja parempaa tulevaa vuotta 2016!

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

Tervetuloa? Ei-rikkaatkin voivat olla älykkäitä ja luoda vaurautta

Ympäri maailmaa pohditaan, miten kopioida Piilaakso. Läntisessä naapurissamme on Fiber Optical Valley. Ja itäisessä Skolkovo Innovation Center, tuttavallisemmin Venäjän Piilaakso. Israelissa Silicon Wadi. Wuhanista Kiinasta löytyy Optics Valley of China.

Taannoin MIT Technology Review paljasti yli 50 vuotta askarruttaneen Piilaakson menestyksen salaisuuden: ihmiset. Eivätkä mitkä tahansa ihmiset, vaan ulkomaalaiset!

Vuosina 1995–2005 Piilaaksossa toimivista insinööri- ja teknologia-alan startupeista 52,4 prosentissa perustajana oli vähintään yksi USA:n ulkopuolella syntynyt: “The understanding of global markets that immigrants bring with them, the knowledge they have of different disciplines, and the links that they provide to their home countries have given the Valley an unassailable competitive advantage as it has evolved from making radios and computer chips to producing search engines, social media, medical devices, and clean energy technology.”

Suomella on hyvä kansainvälinen maine koulutuksessa. Mutta emme ole emmekä tule olemaan lähelläkään huippua yliopistojen rankingeissa.

Jos meillä ei ole tarjota yliopistojen Stockmannia, niin kyllä Tokmannikin loisi Suomeen vaurautta. Vaikka emme houkuttele varakkaiden ulkomaisten perheiden lapsia, niin positiivinen maineemme houkuttelee älykkäitä opiskelijoita ympäri maailmaa, eniten kehittyvistä maista, joissa perheillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia maksaa tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Tästäkö Suomen menestyksen avaimet? Vaan mitä tekee uusi hallitus: ehdottaa ei-eurooppalaisille pakollisia lukukausimaksuja. Ei niillä tuloilla paikata yliopistojemme taloutta.

Jos tänne ei ole enää varaa tulla ei-rikkailla älykkäillä opiskelijoilla, eivät tänne hakeudu varakkaatkaan – valinnanvaraa heillä on yliopistojen rankinglistoilla yllin kyllin. Se siitä suomalaisesta Piilaaksosta. Joensuussa palataan varmaankin 90-luvulle, jolloin vain muutama ulkomaalainen oli eksynyt Joensuuhun ja nekin harvat skinheadit pelottelivat pois.

Jyrkisaarinen_puheenvuorojaJyrki Saarinen

Piilaakson veteraani, Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori

#100teachersfromUEF

Sitoutumista yhteiseen projektiin ja yhdessä tekemistä yli maa- ja kulttuurirajojen – ei voi muuta kuin nostaa hattua Alexi Laiholle, joka sävelsi, koordinoi ja johti 100 hevikitaristin esittämän metallisinfonian Helsingin juhlaviikoilla. Sosiaalista mediaa hyödyntäen hän valitsi yli 400 kitaristin joukosta 100, jotka jaettiin viiteen ryhmään, ja nämä ryhmät harjoittelivat oman osansa ennen kokoontumista yhteisiin harjoituksiin Helsingissä. YouTube ja Facebook olivat hevikitaristien ahkerassa käytössä. Metallisinfonia oli mieletön, mutta ennen kaikkea minua kiehtoi ajatus prosessista, jossa hyödynnettiin taitavasti sosiaalista mediaa.

Videoita on hyödynnetty opetuksessa jo pitkään. Aikaisemmin videot ovat enemmänkin toimineet esittely-, täyte- ja palkintomateriaalina oppitunneilla ja opettajan välineenä, mutta tieto- ja viestintätekniikan kehittymisen myötä videoiden tuottaminen ja jakaminen on tullut mahdolliseksi suuremmalle yleisölle. YouTube-videoita hyödyntämällä voimme vaihtaa autonavaimeen patterin, soittaa kitaraa ja oppia uusia tanssikuvioita.

Videoita pystytään tuottamaan hyvinkin edullisella tavalla ja ennen kaikkea helposti, mutta niitä voi myös vaivattomasti jakaa laajemmalle yleisölle. Miksi ei kuoron, orkesterin, tanssiryhmän tai musiikkiteatteriryhmän toiminnassa voitaisi hyödyntää samalla tavoin sosiaalista mediaa kuin metallisinfonian toteuttamisessa. Yksilötasolla kukin harjoittelee oman osuutensa videon avulla. Harjoitteluosuudet voidaan tarvittaessa videoita ja lähettää ohjaajalle, joka antaa palautetta. Skypen kautta voidaan harjoitella yhdessä parin tai pienryhmän kanssa ja saada ohjausta reaaliaikaisesti. Tarvitaan välineitä, joita jo suurimmalla osalla on, tahtoa ja yhteinen tavoite. Palaset loksahtavat paikalleen kapellimestarin ohjatessa yksilöt, soitinryhmät ja koko orkesterin soittamaan ja toimimaan yhdessä.

Tätä voisi parhaimmillaan olla yhteistoiminnallinen oppiminen, jossa yksittäisen ryhmän jäsenen panos on tärkeä, mutta ennen kaikkea tärkeää on löytää yhteinen sävel, yhteinen tavoite, johon ryhmän jäsenet sitoutuvat niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Yksilöiden ja pienryhmien (sellot, alttoviulut, huilut) tehdessä osuutensa ja enemmänkin syntyy orkesterinkokoinen sinfonia – tuotos, jossa kaikki osaset loksahtavat kohdilleen.

Opettajaa on formaalisessa yhteistoiminnallisessa oppimisympäristössä verrattu kapellimestariin: hyvään oppimisprosessiin johdattaminen vaatii taitoa ohjata yksilöt, pienryhmät ja koko luokka toimimaan yhdessä ja erikseen yhteistä tavoitetta kohti.

Formaalin oppimisympäristön ulkopuolelta tulevan vaikutteen eli Alexi Laihon ja 100 hevikitaristin innoittamana syntyi visio Itä-Suomen yliopiston omasta #100teachersfromUEF-yhteisöstä, joka ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti lähtisi ideoimaan ja kokeilemaan uusia tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa opetuksessa yhdessä opiskelijoiden ja muun henkilökunnan kanssa. Yliopiston strategian mukaisesti yhteinen tavoite on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö.

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl

professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt

Vedestäkö Järvi-Suomen yliopiston uusi brändi?

Brändi on nimi, termi, design tai muu ominaisuus, joka erottaa tuotteen muista. Voiko ”green” tai ”cleantech” olla brändi? Nehän ovat kopioita, joiden nimiin vannotaan jo sadoissa, ellei tuhansissa paikoissa ympäri maailmaa. Hyviä ja tärkeitä aihepiirejä, mutta voisiko meillä Suomessa olla ihan oma brändi?

Yhden hengen brändityöryhmä kokoontui ja tulokseksi tuli vesi. Ei täysin uniikki idea, sillä jo vuosikymmenen alussa Suomen maabrändityöryhmä ennusti, että monet Suomen tärkeimmistä menestystarinoista liittyvät veteen ja vesien laatuun vuonna 2030. Tällä vauhdilla näin ei kylläkään tapahdu. Monestako veteen ja vesien laatuun liittyvästä yrityksestä on kuluneen vuoden aikaa puhuttu uutena Nokiana tai Suomen uutena vientiveturina? Talvivaarasta!

Meillä Suomessa puhtaat ja riittävät juomavedet sekä vesien puhdistus ovat itsestään selvyys, samoin sadat tuhannet puhtaat järvemme. Myös osaaminen vedenkäsittelyssä, -mittaamisessa ja -puhdistuksessa on varmastikin maailman huippua. Kaikki tämä on ehkä liiankin itsestään selvää, ettemme ymmärrä kaiken tämän arvoa maailmalla.

Kaliforniassa kärsitään jo seitsemättä vuotta peräkkäin kuivuudesta. Tekoaltaat ovat alle puolillaan vettä, ja vedenkäyttöön tulee jatkuvasti uusia rajoitteita. Hedelmien ja kasvisten hinnat ovat nousseet, kun maanviljelyssä ollaan huolissaan keinokastelun riittävyydestä tulevina vuosina. Afrikassa ja Aasiassa vedestä puhutaan tulevaisuuden valuuttana – valitettavasti myös tulevien sotien aiheuttajana. Vesi voi olla tulevaisuudessa kalliimpaa kuin kulta, se on tulevaisuuden ”blue gold”.

Elintarviketeollisuutemme vienti ja Suomen matkailu voisivat saada nostetta vahvasta uudesta brändistä nimeltään vesi. Suomessa on jo lähdetty pullottamaan lähdevettä, ja viemään sitä muun muassa Venäjälle, Saksaan ja Arabiemiraatteihin. Mutta markkinaosuus on vielä heiveröinen. Vuonna 2012 uusiutuvasta pohjavedestä oli käytössä alle 20 prosenttia.

Voisiko vedestä tehdä myös yliopistomme uuden brändin – tai saada sille jopa uuden nimen? Pohtimisen arvoinen kysymys. Kuinka moni yliopisto maailmalla osoittaa sormellaan nimessään maantieteellistä ”syrjäistä” sijaintiaan? Eihän Lapin yliopisto tai Oulun yliopisto ole Pohjois-Suomen yliopisto – miksiköhän ei? Eikä yksikään Saksan yliopistoista ole ottanut nimekseen University of Eastern Germany – miksiköhän ei?

Voisiko meidän yliopistomme olla nimeltään University of Lakeland Finland – Järvi-Suomen yliopisto? Mikä matkailuvaltti meillä avautuisikaan, kun houkuttelemme ulkomaisia opiskelijoita. Ja mikä yliopisto maailmalla olisi jatkossa tunnettu puhteeseen veteen, sen tuottamiseen ja jälkikäsittelyyn sekä mittaamiseen ja sovelluksiin liittyvästä osaamisestaan ja koulutuksestaan? Tietenkin ULF!

Yliopistomme arvoja voisivat olla ”green and cristal-clean values”. ”Green” ja ”clean” maailmalla jo tunnettaisiin, mutta ”crystal” toisi mielikuvan puhtaasta juomavedestämme ja kristallinkirkkaista järvistämme. Tässä minulla on myös oma lehmä ojassa, sillä ”crystal” voisi tuoda mieleen myös valon: optiikan ja fotoniikan. Ja jos yliopistojen konsolidoituminen jatkuu, niin tervetuloa Järvi-Suomen yliopistoon myös Lappeenranta ja Jyväskylä.

Jyrkisaarinen_puheenvuorojaJyrki Saarinen
Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori