Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua Suomessa ja laajemminkin Euroopan Unionissa siitä, onko ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta järkevää hakata metsiä vai jättää ne hakkaamatta. Suomessa on vastikään tehty kansalaisaloite avohakkuista luopumiseksi valtion mailla. Tämä tarkoittaisi siirtymistä jatkuvaan, peitteiseen metsänkasvatukseen, ja metsänviljelystä luopumista.
Metsien rooli globaalissa hiilenkierrossa ja ilmastonmuutoksen hillinnässä on tärkeä, sillä ne sitovat runsaasti hiilidioksidia ilmakehästä ja toimivat hiilen varastoina sekä tuottavat raaka-ainetta biotalouden tarpeisiin. Uusiutuvien puupohjaisten materiaalien ja energian käyttö vähentää juuri niiden fossiilipohjaisten resurssien käyttöä, joista tulisi luopua ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Tehokkaammalla metsien hoidolla ja käytöllä voidaan lisätä niiden hiilensidontaa ja kasvua sekä hillitä ilmastonmuutosta pidemmällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä hakkuiden lisäämistä ei voida perustella ilmastonmuutoksen hillinnällä, koska metsän hiilivaraston väheneminen vaikuttaa silloin enemmän hiilitaseeseen kuin lisääntyvän puun käytön vaikutukset. Toisaalta tehostettu metsien hoito ja lisääntyvät hakkuut ovat monessa mielessä perusteltavissa ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja hillinnän kannalta. Esimerkiksi puuston hiilensidontaa ja kasvua voidaan lisätä 10–30 prosenttia jalostusasteesta riippuen, kun metsän uudistamisessa käytetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia. Myös metsien lannoittaminen lisää hiilen sidontaa ja kasvua merkittävästi. Lannoituksen hyödyt realisoituvat selvästi nopeammin kuin jalostushyödyt.
Ilmastonmuutos lisää metsien kasvua, hiilensidontaa ja hakkuumahdollisuuksia. Toisaalta metsien abioottiset ja bioottiset tuhoriskit kuten tuuli-, lumi-, kuivuus-, hyönteis- ja sienituhot sekä metsäpalot lisääntyvät. Laaja-alaiset tuhot, kuten metsäpalot, voivat saada aikaan hallitsemattomia hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Metsien tuhoriskejä lisää myös metsävarojen kasvu ja puuston ikääntyminen, ellei niihin vaikuteta hakkuilla. Metsien elinvoimaisuudesta ja terveydestä huolehtiminen edellyttääkin metsien hoidon ja hakkuiden sopeuttamista muuttuvaan ilmastoon. Tätä edellyttää myös metsien tuottamien eri ekosysteemipalveluiden turvaaminen, kuten metsien virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus.
Kysymykseen hakata vai säästää metsiä, tai tulisiko avohakkuista ja metsänviljelystä luopua ja siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, ei löydy yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta. Eri vaihtoehtoja on punnittava tapauskohtaisesti. Lopputulokseen vaikuttaa vahvasti tarkastelun näkökulma ja aikajänne sekä vastaajan omat intressit.
Itä-Suomen yliopisto osallistuu ALL-YOUTH-tutkimushankkeeseen, joka tekee yhteistyötä kansainvälisen ENO-verkkokoulun kanssa. ENO-verkkokoulu (Environment Online) on kestävän kehityksen verkkokoulu, joka perustettiin Enon kunnan alakoulussa vuonna 2000. ENO-kouluja on nykyisin yli 150 valtion alueella ja verkoston toimintaan osallistuu lähes 10000 koulua.
Njegea-alakoulun 4H-kerholaisia huhtikuussa 2018. Kuva: Antti Erkkilä
ENO-verkkokoulun ja Tansanian 4H-yhdistyksen kolmivuotinen kehitysyhteistyöhanke päättyi huhtikuussa 2018. Hankkeen tavoitteena oli tukea koulujen ympäristökasvatusta 4H-periaatteiden mukaisesti eli parhaiten oppii itse tekemällä. Hankkeessa oli mukana 94 ala- ja yläkoulua neljän maakunnan alueella Tansaniassa. 4H-arvomaailma on sama Suomessa ja Tansaniassa: harkinta – head, harjaannus – hands, hyvyys – heart, hyvinvointi – health.
4H-kerholaiset taimitarhatyössä. Kuva: Antti Erkkilä
Itä-Suomen yliopiston nuorempi tutkija ja ENO-verkkokoulun opettaja Ville Tahvanainen sekä Antti Erkkilä ja John Donald Maziku Itä-Suomen yliopistosta tekivät ENO-verkkokoulun ja Tansanian 4H-yhdistyksen toteuttaman hankkeen loppukatselmuksen. Kenttämatkaan osallistuivat myös toiminnanjohtaja Susan Naburi ja hankekoordinaattori Joseph Desideri Tansanian 4H-yhdistyksen Tangan päätoimipaikasta.
Kaikkiaan vierailtiin kahdessatoista koulussa. Kaikki kohteet olivat alakouluja. Kouluvierailujen aikana haastateltiin yleensä johtajaopettajaa ja 4H-kerhojen tukihenkilöinä toimivia opettajia sekä jututettiin 7–15-vuotiaita kerholaisia.
4H-kerhon ohjaajaopettaja Hidaya Iddi (vas.), John Maziku, Ville Tahvanainen, johtajaopettaja Anna Lema ja 4H-koordinaattori Anna Lupiano. Kuva: Antti Erkkilä
Matka alkoi Tansanian pääkaupungista Dar es Salaamista ja päättyi myös sinne. Ajomatkaa kymmenen retkipäivän aikana kertyi 2500 kilometriä. Matkalaukkuja purettiin ja pakattiin matkan aikana kuudessa majoituskohteessa. Pisin päivämatka oli 600 kilometriä. Retkemme osui sadekauteen, jolloin asfalttitieltä poikkeaminen ei pikkuautolla tullut kysymykseen.
Kaikissa vierailukohteissa 4H-kerhot olivat perustaneet tukihenkilöinä toimivien opettajien avulla taimitarhan ja kasvimaan. Kerholaisten tuli myös perustaa oma kotiprojekti, joka saattoi kasvinviljelyn tai puuntaimien istutuksen lisäksi olla myös kanojen tai kanien kasvatusta.
Puuntaimia kasvatetaan myyntiin, istutettavaksi koulumaalle ja kotiin. Puuntaimia 4H-kerholaiset ovat antaneet ilmaiseksi muun muassa seurakunnille. Koulujen kasvimailla tuotetaan esimerkiksi lehtisalaattia, kaalia, pinaattia, tomaattia ja revonhäntää.
Perheissä puita kasvatetaan myös yhteisenä harrastuksena. Jotkut nuoret ovat saaneet puuntaimien myynnistä sen verran tuloja, että he ovat pystyneet ostamaan itselleen jopa koulupukuja ja kirjoja.
4H-kerholaiset John Mazikun haastateltavana. Kuva: Antti Erkkilä
Useat 4H-kerhot ovat päättäneet tuottaa avokadon taimia. Erityisen suosittuja ne olivat kaupunkikouluissa. Hedelmäpuita varttamalla saadaan syötävää tai myytävää jo kolmen vuoden kuluttua istuttamisesta. Kouluissa erityisesti avokado on oppilaiden suosiossa.
Tansania tuottaa avokadon hedelmiä myös vientiin. Hedelmät viedään ensin pakattaviksi Keniaan, josta ne lennätetään Euroopan vaativille markkinoille. Terveystietoisten kuluttajien ansioista avokadosta on nyt maailmalla kova kysyntä. Suomalaisissa marketeissa tansanialaiset avokadot ilmoitetaan tuoduiksi Keniasta.
Tansanian 4H-yhdistyksen aluekoordinaattori Charles Mwantepele esittelee varttamaansa avokadoa. Kuva: Antti Erkkilä
Tansanian eteläisellä ylänköalueilla kyläläiset ovat viime vuosina havahtuneet huomaamaan, että kylien hallinnoimalla maaomaisuudella voidaan tuottaa arvopuita. Aiemmin ainoastaan valtiolla oli istutusmetsiä.
Tansanian eteläisillä ylämailla suosittuja viljelypuita ovat erityisesti meksikonriippamänty (Pinus patula) ja Australiasta peräisin oleva eukalyptus (Eucalyptus grandis). Näiden puulajien jalostettua siementä saadaan Zimbabwen ja Etelä-Afrikan siemenviljelmiltä. Molemmat puulajit tuottavat kaupallisesti arvokasta sahapuuta ja pylväitä.
Männyn taimia. Kuva: Antti Erkkilä
Norjalainen Green Resources -metsäyritys alkoi 15 vuotta sitten hankkia kyläläisiltä maata viljelymetsien perustamiseksi. Vähitellen myös tansanialaiset innostuivat viljelymetsätaloudesta. Nykyisin yksityisillä tansanialaisilla on enemmän viljelymetsää kuin valtiolla. Enenevässä määrin metsäomistajat ovat kaupunkilaisia, jotka ovat hankkineet kyliltä maaomaisuutta metsänistutukseen.
Ylänköalueilla monella kyläkoululla on runsaasti maaomaisuutta, mikä mahdollistaa viljelymetsiköiden perustamisen. Eukalyptus kasvaa hyvällä maalla 8–10 vuodessa pylväspuuksi ja mänty tukkipuun mittoihin 15 vuodessa.
Kouluissa rahareikiä riittää. Rakennuksia on korjattava ja vesimaksuista huolehdittava. Kuivan kauden aikana useimmassa koulussa on vesipula. Katoilta valuvan sadeveden keräysjärjestelmien rakentaminen helpottaisi tilannetta.
4H-kerholaiset moringa-puiden lomassa. Kuva: Antti Erkkilä
Intiasta kotoisin olevan Moringa oleifera -puun pistokastaimi tuottaa korkealaatuista ravintoa jopa alle vuodessa. Lehdet, palot ja siemenet ovat syötäviä ja sisältävät muun muassa rautaa, kalsiumia ja muita elämän eliksiirejä – siis varsinainen ihmepuu. Puulaji tunnetaan Tansaniassa nimellä mlonge, ja se soveltuu kasvatettavaksi alavilla mailla, alle 500 metriä merenpinnasta. Morogoron kaupunkikouluissa meille kerrottiin, että puulajia istutetaan erityisesti sen lääkinnällisten vaikutusten takia.
Ville Tahvanainen tarkastelee oppilasmääriä. Kuva: Antti Erkkilä
Tansaniassa on 59 miljoona asukasta, joista lähes puolet on alle 15-vuotiaita. Noin 80 prosenttia väestöstä asuu maalla. Alakoulu on kaikille pakollinen, mutta jatkokoulutukseen siirtyy vain kolmannes ikäluokasta. Nuorten tulevaisuus pohjaa valtaosaltaan alakoulussa opittuihin ja omaksuttuihin taitoihin.
Yrittäjätaitojen oppiminen 4H-perinteiden mukaisesti ja ympäristökasvatus ENO-verkkokoulun antaman mallin mukaan antavat nuorelle eväitä kasvaa vastuulliseksi kansalaiseksi Tansaniassa, Suomessa ja muualla maailmassa.
Antti Erkkilä
Projektitutkija, historia- ja maantieteiden laitos
Ville Tahvanainen
Nuorempi tutkija, historia- ja maantieteiden laitos
Metsäbiotalouden kasvu ja monipuolistuminen lisää Suomessa puun kysyntää ja luo alalle uusia työpaikkoja. Se lisää myös metsänomistajien puunmyyntituloja sekä tuo laajemminkin hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Puun kysynnän lisääntymisen toivotaan kannustavan metsänomistajia hoitamaan metsiään nykyistä aktiivisemmin, sillä kiireellistä taimikonhoitoa ja nuoren metsän ensiharvennuksia on rästissä Suomessa yli miljoona hehtaaria. Metsien hoidon laiminlyönti vaikuttaa tuleviin hakkuumahdollisuuksiin ja vähentää metsien tuottoa.
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu kotimaisen puun riittävyydestä sekä saatavuudesta kasvavan ja monipuolistuvan metsäbiotalouden tarpeisiin. Esiin ovat nousseet myös lisääntyvien hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuus- ja virkistyskäyttöarvoihin sekä metsien vesistö- ja ilmastovaikutuksiin. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, sillä kotimaisen puun lisääntyvä käyttö edellyttää sen kustannustehokasta ja tasaista saatavuutta ympäri vuoden, kohtuuetäisyydellä tuotantolaitoksista. Metsien lisääntyvän käytön tulee olla myös taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää sekä hyväksyttävää.
Suomen metsävarojen lisäkäytölle on hyvät edellytykset, sillä metsävarat ja niiden kasvu ovat tällä hetkellä suuremmat kuin koskaan aiemmin. Tätä kehitystä selittää se, että metsien hoitoon on panostettu vahvasti ja hakkuut ovat pysyneet selvästi metsien kasvua alhaisempina viime vuosikymmeninä. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman FORBIO-hankkeen uusimpien skenaariolaskelmien perusteella Suomen metsistä voidaan hakata vähintään 70 miljoonaa kuutiometriä ainespuuta vuodessa seuraavan 90 vuoden kuluessa nykyisen kaltaisella tukki- ja kuitupuuhakkuurakenteella eri puulajeilla. Hakkuita on mahdollista tehdä jopa 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, jos sallitaan joustoa eri puulajien puutavaralajien vuotuisissa hakkuumäärissä.
Tällainen hakkuiden lisäys on mahdollista ilman että metsävarat vähenevät nykyisestä, jos metsänhoitoa tehostetaan muuttuvassa ilmastossa. Toisaalta lisääntyvät hakkuut, lannoitukset ja kunnostusojitukset voivat lisätä myös vesistöjen ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä alentaa metsien monimuotoisuus- ja virkistyskäyttöarvoja, ellei niitä huomioida riittävästi toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
Hyvällä metsien hoidolla ja hakkuiden suunnittelulla voidaan vähentää niin metsien lisääntyvän käytön haitallisia vaikutuksia muihin ekosysteemipalveluihin kuin ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviä abioottisia ja bioottisia metsätuhoriskejä ilman että vähennetään merkittävästi puuntuotannon kannattavuutta. Puun lisääntyvä käyttö fossiilisten tuotteiden, materiaalien ja energian korvaajana auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta pidemmällä aikavälillä.
Kestävän ja hyväksyttävän metsäbiotalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvitaan monitieteiseen tutkimukseen perustuvaa uutta osaamista, ratkaisumalleja ja työkaluja sekä avoimia paikkatietoaineistoja ja vahvaa vuorovaikutusta tutkimustiedon käyttäjien kanssa.
Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tutkimusta, jonka avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä tutkimusta vaativiin haasteisiin. Tiivis vuorovaikutus tutkijoiden ja tiedon hyödyntäjien välillä on edellytys onnistuneelle vaikuttavuudelle. Ensimmäiset lähes kuusivuotiset strategisen tutkimuksen hankkeet käynnistyivät syksyllä 2015 ja ovat päässeet hyvään vauhtiin.
Strateginen tutkimusrahoitus mahdollistaa aivan uudella tavalla monitieteisen ja monialaisen tutkimusyhteistyön tekemisen yliopistojen ja tutkimusorganisaatioiden välillä. Samanaikaisesti voidaan hyödyntää eri tutkimuspartnerien erityisosaamista ja tutkimusaineistoja sekä innovatiivisia tutkimusmenetelmiä.
Vuorovaikutuspartnerit ovat tärkeässä roolissa, kun tutkimuskonsortioiden tuottamaa uutta osaamista ja ratkaisumalleja viedään käytäntöön. Hankkeissa tehtävät tapaustutkimukset eri yritysten kanssa ja opinnäytetöiden yhteisohjaus tarjoavat myös erinomaisen innovaatioalustan ja ponnahduslaudan käytännön työelämään monille nuorille tulevaisuuden tekijöille. Tutkijoille tiivis sidosryhmäyhteistyö tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutkimustulosten nopeaan käytäntöön vientiin ja vaikuttavan tutkimusyhteistyön rakentamiseen.
Itä-Suomen yliopiston koordinoiman FORBIO-konsortion (Kestävä, Ilmastoneutraali ja Resurssitehokas Metsäbiotalous) vuorovaikutustapahtumissa on ollut iloinen, yhdessä tekemisen meininki, mikä on edesauttanut vuoropuhelua eri metsäbiotalouden toimijoiden ja ministeriöiden kanssa, ja tehostanut tutkimustulosten käytäntöön vientiä ja vaikuttavuutta. Strateginen tutkimusyhteistyö antaa siinä mukana olijoille myös uusia näkökulmia omaan ajatteluun ja uudenlaista virtaa tekemiseen!
Suomen metsäbiotalous kasvaa ja monipuolistuu voimakkaasti. Erityisesti investoidaan selluntuotantoon sekä puubiomassasta uusiakin tuotteita valmistavaan biojalostukseen. Niille tarvitaan lisää kuitupuuta raaka-aineeksi. Samalla kun sitä hankitaan metsistä, tulee markkinoille väkisinkin myös tukkipuuta. Varttuvat Suomen metsät myös tuottavat enenevässä määrin järeää puuta. Kaikkien etu metsäalalla on löytää suomalaisille tukeille lisää kannattavaa käyttöä.
Puutuoteteollisuus käyttää arvokasta tukkipuuta yli 25 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja maksaa noin 70 prosenttia koko metsätalouden bruttokantorahoista. Puutuoteteollisuus sekä sen käyttämän puun kasvatus ja hankinta ovat yhdessä suuri metsäsektorin työtilaisuuksien tuoja.
Puutuoteteollisuus on myös merkittävä muun metsä- ja biotuoteteollisuuden menestyksen mahdollistaja yksistään puumarkkinoiden pyörittäjänä: markkinoille ei hevin saada riittävästi kuitupuuta biojalostamojen tarpeisiin ilman tukkikaupan huomattavaa lisäystä tai kuitupuun kantohintojen reipasta nostamista. Kukapa myisi tukkia propsin hinnalla; tai toisaalta ostaisi laatutukkia sellukattilaan. Pelkkää kuitu- tai tukkipuuta on vaikea metsistä hankkia.
Lisäksi sahauksen sivuvirrat – hake, puru ja kuori – ovat mainioita energian ja biojalostuksen raaka-aineita. Uudet biojalostamoinvestoinnit suorastaan huutavat lisää sahaus- ja puutuotekapasiteettia maahan. Biojalostamojen, puutuoteteollisuuden ja puunmyyjien edut kietoutuvat toisiinsa. Mikä on niiden etu, on hyödyksi koko kansakunnalle.
Eikä pidä tietenkään unohtaa, että puutuoteteollisuuden tuotteet, kuten puutalot, huonekalut ja puusillat, tyypillisesti sitovat hiiltä pitkäksi aikaa. Puurakentaminen ja puutalossa asuminen ovat joka kodin ilmastotekoja.
Suomen metsäbiotalous kasvaa ja monipuolistuu vauhdilla; nyt jo muutoinkin kuin puheissa. Puuta tarvitaan lisääntyviä määriä biojalostamoille sekä puutuotteiksi, ja edelleen energiaksikin. Biotalouseuroja haetaan myös luontomatkailusta, luonnontuotteista, kaikenlaisista ekosysteemipalveluista.
Metsiin ja puuhun perustuva biotalous ei voi olla kestävää, ellei metsätalous ole kestävää. Kestävyyttä pohditaan usein etupäässä ekologisista näkökulmista, mutta yhtä lailla myös taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys pitää turvata. Tulot ja tulonjako, työllisyys, elinvoimaisuus, vastuullisuus, hyväksyttävyys? Reiluus?
Jotta kaikki hienot päämäärät voivat tulla biotalouden lihaksi ja vereksi, homman pitää olla kannattavaa kaikille toimijoille koko arvoverkossa metsästä aina tuotteiden kierrätykseen tai puukuitujen hävittämiseen tahi palveluista nautintaan saakka. Kaikille kuuluu oma reilu siivunsa kasvavasta biotalouskakusta – metsänomistajille, yrittäjille, urakoitsijoille ja alihankkijoille, työntekijöille, firmojen omistajille, kauppiaille, kuluttajille, jne. Tarvitaan niin puustamaksu- kuin osingonmaksu-, työstämaksu-, palveluistamaksu- ja tuotteistamaksukykyä ja -halua. Ketään ei pidä kohdella jäännöseränä, jonka siivu lasketaan vasta muiden ahmittua.
Samalla kun kaikki arvoverkon toimijat ansaitsevat reilun aseman biotalouskokonaisuudessa, heidän itsensä on toimittava luottamuksen arvoisesti. Lakeja pitää noudattaa ja verot maksaa. Eikä sekään riitä, vaan erinäiset sertifikaatit ja standardit sekä maineenhallinta vaativat enemmän. Jos luottamus menee, bisneskin kärsii – ja koko arvoverkko. Paikka biotaloudessa ansaitaan vastavuoroisella reiluudella.
Metsäbiotalouskin kukoistaa parhaiten, kun reiluutus toimii läpikotaisin arvoverkossa ja koko yhteiskunnassa. Ja kun kestävän kehityksen kaikki ulottuvuudet huomioidaan tasapainoisesti.
Biotaloudessa korvataan fossiilisten luonnonvarojen käyttöä uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tavoite on maailman pelastaminen öljyn ja kivihiilen saastuttamalta tuhon tieltä – vähintäänkin tavoitteena on siirtää hetkeä, jolloin ihmisen on muutettava toiselle planeetalle.
Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen tuottamista, jalostamista, kuluttamista, kierrättämistä sekä niihin perustuvia palveluja. Se on ilmastonmuutoksen hillintää puhtain teknologioin ja ympäristöystävällisesti. Samalla tavoitellaan taloudellista kasvua sekä tasapainoista aluekehitystä, uusia työpaikkoja ja huoltovarmuutta. Kuka voisi sellaista vastustaa?
Suomessa biotalous ja sen kasvu perustuvat ensi sijassa metsiin ja puuhun. Eikä jatkossa vain paperiin ja lankkuun. Puu – ikioma Sampomme – taipuu mitä ihmeellisempiin muotoihin. Se voi olla läpinäkyvää ja taipuisaa kalvoa. Kevyttä levyä tai verkkoa, joka on kovaa kuin teräs tai kimmoisaa kuin kumi. Kangasta. Ruokaa. Lääkettä. Polttoainetta. Aurinkokennoa. 3D-tulostettuja tekoelimiä ja proteeseja. Vaikka mitä.
Biotalouden ylväistä tavoitteista huolimatta se ei voi Suomessa olla kestävää, ellei metsiemme käyttö ole kestävää. Suomen biotalousstrategian toteuttaminen muun muassa biojalostamoineen, uusine tuotteineen sekä puurakentamisineen kasvattaisi puun käyttöä merkittävästi – jopa 30 miljoonaa kuutiometriä vuosittain, jos kaikki kaavaillut biotuotetehtaat käynnistetään. Lisäkysynnän kattaminen kotimaisella puulla tuo eurot ja työpaikat koti-Suomeen.
Samaan aikaan, kun puuta ja siten hakkuita tarvitaan lisää, metsien monikäytön muukin biotalouskysyntä kasvaa, kuten luontomatkailu, hyvinvointipalvelut sekä ei-puuaineksiset tuotteet. Hakkuupinta-alan olennainen lisääminen tuntuisi metsien muissa käytöissä, maisemissa ja biodiversiteetissa. Eri tavoitteiden yhteensovittaminen tulee entistäkin tärkeämmäksi.
Yhteensovittamisen haasteisiin on ehkä yllättävältä kuulostava ratkaisu: talousmetsien puuntuotannon tehostaminen parantaisi monitavoitteisen metsänkäytön edellytyksiä. Jos talousmetsien hehtaareilla pystyttäisiin tuottamaan puuta rutkasti enemmän kuin nyt, puumotteja voitaisiin hakata lisää kasvattamatta hakkuupinta-aloja. Hehtaarisato nousisi, mutta jätettäisiin samat säästöpuut, avainbiotoopit ja puskurivyöhykkeet. Harvennus- ja avohakkuiden haitat liittyvät enemmän hakkuualaan kuin mottimääriin, hyödyt puolestaan motteihin.
Hakkuumahdollisuuksien nostaminen puuntuotantoa tehostamalla turvaisi samalla metsätalouden ekologista ja sosiokulttuurista kestävyyttä sekä metsän eri käyttöjen yhteensovittamista tilanteessa, missä hakkuumääriä pitää joka tapauksessa selkeästi lisätä mahdollistamaan metsäbiotalouden voittokulku. Puuston kasvun lisääminen on myös ilmastoteko.
Heli Peltola
