Kansainvälisen opetuksen monet agendat

Suomalaiset yliopistot pyrkivät kansainvälistymään kovaa vauhtia. Opetuksen osalta se tarkoittaa käytännössä englanninkielisen opetustarjonnan ja -ohjelmien lisäämistä. Vaikka kyse on kapeasta kansainvälisyyskäsityksestä, tarjontaa on tarve lisätä. Tällä hetkellä englanninkielisen opetuksen vähäisyys saattaisi yllättää yhtä lailla kansainvälisyyden juhlapuhujat kuin englannin kielen ylivallan kriitikotkin.

Kansainvälisen opetuksen toteutuksen taustalla on kuitenkin monenlaisia motiiveja ja tavoitteita. Nämä motiivit kannattaa tehdä näkyviksi jo siksi, että taustalla olevat tavoitteet heijastuvat aina tavalla tai toisella ohjelmien toteutuksessa.

Välineellisiä ja ei-välineellisiä tavoitteita

Yksi ilmeinen lähtökohta on, että kansainvälisellä opetuksella pyritään vuorovaikutukseen. Englanninkielisissä ohjelmissa suomalaiset ja muualta muuttaneet opiskelijat toimivat luontevasti samassa ryhmässä. Tällaisia kohtaamisen paikkoja on muutoin vähänlaisesti, kun kansainvälisten opiskelijoiden opiskelijatoimintakin on käytännössä erillinen lokeronsa. Kun vielä suomalaisten opiskelijoiden vaihto-opiskelu on kovassa laskussa, on tällainen vuorovaikutus erityisen tärkeää.

Opetusta voidaan ajatella myös pelkästään sivistys edellä. Yliopiston tehtävä on tarjota koulutusta, ja osa opiskelijoista toivoo sitä eri syistä englannin kielellä. Suomalainen opiskelija haluaa lisätä kansainvälistä orientaatiotaan, Suomessa asuva maahanmuuttaja haluaa kouluttautua mutta ei koe suomen kielen taitoaan riittäväksi, ulkomailta muuttava toivoo suomalaista tutkintoa, ja niin edelleen. Opetuksen taustalla oleva järkeily on samanlaista kuin suomenkielisessä opetuksessa, kuitenkin opiskelijoiden heterogeenisyys huomioiden.

Englanninkielisen opetuksen lisäämisen taustalla on kuitenkin usein välineellisempiä tavoitteita. Rahasta on tullut keskeinen motiivi sen jälkeen, kun EU/ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksut otettiin käyttöön vuonna 2016. Näköpiirissä ei ole, että niistä luovuttaisiin, edes että järjestelmää evaluoitaisiin, vaikka sen ongelmat ovat ilmeisiä. Maksavien opiskelijoiden rekrytoinnista puhutaan tavoitteena jatkuvasti avoimemmin.

Lisäksi demografinen kehitys on lisännyt painetta ajatella kansainvälisiä ohjelmia keinona haalia ulkomaisia osaajia Suomen työmarkkinoille. Suomessa osittain koulutetut osaajat saatetaan nähdä suorastaan ihanteellisina työvoiman lisäyksinä. Toki kaikkea koulutusta ajatellaan aina osittain työelämälähtöisesti, mutta toivotun maahanmuuttajajoukon houkuttelu luo asiaan erityisen painotuksen.

Tuotteistaminen ohittaa muut tavoitteet

Ohjelmien suunnittelua ja erityisesti viestintää ohjaa aina jonkinlainen oletus tai mielikuva tyypillisestä tai toivotunlaisesta opiskelijasta. Rahamotiivin korostuessa viestinnän fokus kohdistetaan alueille, joissa uskotaan olevan maksuhaluisia ja -kykyisiä opiskelijoita, erityisesti itä-Aasiaan.

Mallina toimii ennen kaikkea Englanti, jossa yliopistot kärsivät vuosituhannen vaihteessa raskaista budjettileikkauksista ja ryhtyivät ratkaisuna tuotteistamaan englantilaisten yliopistojen statusta erityisesti Kiinan koulutusoptimistiselle keskiluokalle. Suomessa ei ole Oxfordin kaltaisia maailmankuuluja yliopistoja, mutta erittäin hyvää mainetta tuottaneesta (nyt jo edesmenneestä) Pisa-menestyksestä on pyritty leipomaan samanlaista brändiä.

Maksavien opiskelijoiden houkutteluun keskittyminen merkitsee väistämättä myös toisten painotusten sivuuttamista. Esimerkiksi jos ohjelmiin halutaan pääasiassa maksavia opiskelijoita, niissä toteutuu huonosti suomalaisten ja kansainvälisten opiskelijoiden kohtaaminen – mikä on selvästi myös useimpien kansainvälisten opiskelijoiden toive. Kohtaamisten sijaan englanninkielisestä opetuksesta on vaarassa rakentua erillään toimiva nurkkaus, josta puuttuvat orgaaniset yhteydet suomalaiseen yhteiskuntaan.

Integraatio ei synny itsestään

Vaarana on myös, että keskustelu työllisyydestä typistyy kysymykseksi ulkomailta muuttavien houkuttelusta. Suomessa kuitenkin asuu jo valmiiksi suuria maahanmuuttajaryhmiä, joita kiinnostaa Suomessa opiskelu. Yliopistoilla on tehtävä heidänkin kouluttamisessaan.

Suomea on kritisoitukin siitä, että se on paljon parempi houkuttelemaan ulkomaisia osaajia kuin tunnistamaan maassa jo olevaa osaamista. Suomalaista koulutusta maailmalla markkinoidessa unohtuu pohtia Suomessa jo asuvien maahanmuuttajien erityisiä akateemisia koulutustarpeita.

Ohjelmien paketointi maksullisiksi koulutustuotteiksi edustaa myös varsin erilaista ajattelua kuin mitä integraatio edellyttäisi. Nykyisillä työmarkkinoilla työllistyminen (yksittäisiä professioammatteja lukuun ottamatta) ei perustu ainoastaan formaaleihin tutkintoihin, vaan laajempaan sosiaaliseen pääomaan. Kansainväliset opiskelijat lähtevät työmarkkinoille rakenteellisesti heikommasta asemasta kuin suomalaiset. Jos heidän halutaan jäävän Suomeen, on kysyttävä, miten formaalin osaamisen ohella kartutetaan tätä sosiaalista pääomaa.

Käytännössä kaikki vastaukset palautuvat tavalla tai toisella joustavampaan opiskeluun. Olisi hyvä opiskella runsaasti suomea, tehdä useampi työharjoittelu, liittyä yhdistyksiin ja muuhunkin kuin kansainvälisen lokeron opiskelijatoimintaan, verkostoitua. Ydinkysymys onkin, sietääkö yliopisto sitä, että ihmiset tulevat asettuakseen ja käyttäytyvät sen mukaisesti, sen sijaan että käyvät suorittamassa kaksivuotisen koulutustuotteen? Nykyisellään lukukausimaksu- ja stipendijärjestelmä on monilta osin suorassa ristiriidassa tällaisen integraatioajattelun kanssa.

Suomen vaivana on myös yleiseurooppalainen työmarkkinoiden hiljainen rasismi: erityisesti rodullistettujen maahanmuuttajien oletetaan aina tarvittaessa tyytymään koulutustasoaan vastaamattomaan työhön ja näin toimimaan suomalaisten työmarkkinoiden kulloistenkin aukkojen tilkkeinä. Jos korkeakoulutettujen maahanmuuttajien halutaan jäävän Suomeen, on osattava kysyä myös vaikeampia kysymyksiä Suomeen asettumisen ehdoista.

Ruokalähetteinä toimivat maisterit tuskin edustavat toteutunutta tavoitetta, vaikka he paikkaavatkin työn kysynnän aukkoja ja näyttävät tilastoissa työllistyneiltä maahanmuuttajilta. Tällä hetkellä englanninkielistä opetusta lisätään innokkaasti aloille, joiden kansainvälisiä osaajia pyörii Suomessa hanttihommissa.

Kansainvälistymisen asiantuntijat mukaan suunnitteluun

Yliopistojen valta laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin on tietysti rajallinen, mutta englanninkielistä opetusta ei kannata suunnitella ilman analyysia ympäröivästä yhteiskunnasta ja laajemmin opetuksen tavoitteista.

Maksaviin opiskelijoihin ja maabrändiin keskittyminen sekä määrällisten tavoitteiden ylikorostaminen uhkaavat luoda likinäköisyyttä kansainvälisen opetuksen tavoitteiden suhteen. Sivuun jäävät itse kansainvälistyminen vuorovaikutukseksi ymmärrettynä, ja Suomessa jo asuvien maahanmuuttajien koulutustarpeet.

Ennen kaikkea tärkeää olisi ajatella Suomeen muuttamista, integraatiota sosiaalisena prosessina, työmarkkinoiden hiljaisia esteitä ja ennakkoluuloja sekä sosiaalisen pääoman vaatimuksia kokonaisuutena, jonka keskellä koulutus väistämättä operoi. Yliopistoissa on valtavasti osaamista rasismin ja maahanmuuton kysymyksistä, mutta tätä vahvuutta on toistaiseksi hyödynnetty turhan vähän kansainvälisten ohjelmien suunnittelussa.

Jos tavoitteena aidosti on kansainvälistyminen, olisi aihepiirin asiantuntijat syytä ottaa suunnittelupöydän äärelle. Koulutuksesta tulee laadukkaampaa, kun sen taustalla on analyysi, jossa ei väistellä hankalia kysymyksiä integraatiosta, ja ajattelu, jossa kansainvälisyys ei typisty muusta toiminnasta irrallisiin koulutustuotteisiin.

 

Yliopistonlehtori Teppo EskelinenTeppo Eskelinen
Yliopistonlehtori
Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

 

Oppeja saksalaisten yritysten ja oppilaitosten toimintamalleista

Tekniikan koulutusta edistävä UpTech-hanke on koonnut yhteen Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun työntekijöitä ratkaisemaan kiperiä haasteita itäsuomalaisessa tekniikan kentässä.

Millaisia visioita osaamisesta oppilaitoksilla ja teknologiateollisuuden yrityksillä on seuraaville vuosille? Miten oppilaitokset ja yritykset voisivat tehdä entistä läheisemmin yhteistyötä? Miten sitouttaa osaajat alueelle ja saada työllistymään yrityksiin? Näitä, ja muita mieltä askarruttavia kysymyksiä lähdettiin selvittämään viikoksi Saksaan benchmarkkausmielessä. Mukana matkalla oli oppilaitosten lisäksi Business Joensuun kokoamaa yritysväkeä noin kymmenen hengen verran.

Kuva 1. Oppia Saksasta hakemassa Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun ryhmä. Kuva: Mika Raatikainen.
Kuva 1. Oppia Saksasta hakemassa Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun ryhmä. Kuva: Mika Raatikainen.

Hannoverin messut yritysten ja osaamisen näyttämönä – klusteritoiminta keskiössä

Suomalais-saksalaisen konsulttitoimiston rakentama matkaohjelma käynnistyi Hannoverin messujen kahdella ensimmäisellä päivällä, joiden aikana delegaatiollemme oli varattu aikataulutetut käynnit muutamien yritysten esittelypisteillä. Oppilaitoksina halusimme tietysti saada ymmärrystä siitä, miten oppilaitokset ja yritykset toimivat tekniikan koulutuksen kentällä Saksassa. Ensimmäisiksi tavattaviksi yrityksiksi oli valikoitunut teollisuusklusteri Zukunftsallianz Maschinenbaun yritykset: Dassault Systemes, Lenze ja Phoenix Contact.

Kuva 2. Hannoverin messujen pääsisäänkäynti. Kuva: Ville Nivalainen.
Kuva 2. Hannoverin messujen pääsisäänkäynti. Kuva: Ville Nivalainen.

Virallisten esittelysanojen ja formaalimpien yleisesitysten jälkeen delegaatiolla oli ohjelman aikarajojen puitteissa mahdollisuuksia saada lisätietoa yritysten esittelijöiltä koulutusteemoissa. Yksittäiset toimintamallit eivät korostuneet näiden myyntitykkien kuvauksissa, vaan jo ennakkoon konsulttienkin korostama klusteritoiminta nosti päätään monessa keskustelussa.

Klusterit ovat osin sisäkkäisiä ja tässäkin tapauksessa yritykset ovat mukana myös yritysten ja oppilaitosten It’s OWL –verkostossa (Intelligent Technical Systems OstWestfalenLippe). It’s OWL on alkujaan suurten yritysten toimitusjohtajien käynnistämä kokonaisuus, jossa yritykset ovat nähneet vahvan yhteistyön johtavan laajoihin yhteisiin hyötyihin, ja joihin koulutusyhteistyötä on kytketty mukaan pitkällä aikajänteellä. It’s OWL on jo vuosien 2012-2017 aikana mm. tehnyt 171 ‘transferprojektia’ joiden kautta osaamista saadaan jalkautettua yrityksiin, toteuttanut noin 80 miljoonalla eurolla kehitysprojekteja ja muuta toimintaa sekä auttanut 48% kasvun STEM-aineiden opiskelijamääriin, näin aluksi mainiten. Erilaisia tunnuslukuja jo valmiista projekteista löytyy lisää kuvasta 3. Uusia projekteja on toki meneillään ja yhteistyö on toimivaa.

Kuva 3. It’s OWL Track Record. Lähde: It’s OWL –verkkosivut.
Kuva 3. It’s OWL Track Record. Lähde: It’s OWL –verkkosivut.

Yksittäisiltä yrityksiltä osaamisen visiointia seuraaville viidelle vuodelle kysyessä yleisemmät vastaukset liittyivät laajempaan osaamispohjaan ja monialaisuuteen. Soft/transversal skills lienevät käsitteitä, jotka läpileikkaavat jokaista koulutuksen astetta nykypäivänä. Yksittäiset spesifit osaamisteemat eivät juuri enää korostu, joskin digitalisaatio, automaatio sekä älykäs ja kestävä toiminta ovat usein esillä. Nämä teemat ovat hyvinkin globaaleja, eli ennustamattomassa pirstaleisessa VUCA-maailmassa työntekijöiden tulee olla valmiita ottamaan uutta osaamista ja työkaluja käyttöön joustavasti oman työuransa aikana. Holistiset näkemykset systeemeihin ja järjestelmiin korostuvat ja yksittäisten työvaiheiden tai prosessien painoarvo on pienempi. Osa yrityksistä, kuten Claas, tekee omien työntekijöidensä scouttaamista ja lähettää ‘talentit’ jatkokoulutuksiin kohti johtotehtäviä.

Yhtenä kotiintuomisena klustereiden toiminnasta oppilaitosten suuntaan saatiin eväitä Beckhoffin standilla toisena vierailupäivänä. Beckhoff suurena automaatiotoimittajana kerää omalla alueellaan useita yrityksiä tiiviimmäksi ryppääksi, joka yhteisesti miettii tulevia osaamisteemoja. Tätä yhteisesti jaettua yritysten näkemystä viestitetään oppilaitoksille, jotka saavat laajan kuvan osaamistarpeista.. Tällaisessa mallissa esipureskeltu koulutustarve välittyy suoraan yrityksistä oppilaitoksiin, ei niinkään oppilaitoksien tekemien tiedusteluiden kautta. Vastaavanlaista mallia toivottaisiin myös Suomeen ja mukana olevat oppilaitokset haastavatkin yritykset tämäntyyppiseen klusteroitumiseen ja yhteisten koulutusteemojen miettimiseen.

Projektirahoitusta ja yhteisiä esittelytiloja

Hannoverin yliopiston esittelyissä kuulimme miten aluehallinto jakaa avokätisesti rahoitusta innovaatiotoimintaan. Toiminta jalkautetaan erilaisina projekteina, joiden tukiosuudet ovat yliopistolle ja yrityksille jopa 100 prosentin suuruisia.  Osassa innovaatiotoiminnasta noin puolet yritysten kustannuksista rahoitetaan aluehallinnon kautta. Aluehallinnon rahoittamat projektit kiinnittyvät hyvin paikallisiin klustereihin, josta johtuen alueiden yli menevät projektit ovat harvinaisempia. Voidaankin ajatella, että alueellinen rahoitusmalli ajaa yrityksiä ja oppilaitoksia paikallisemmiksi klustereiksi, joissa yhteistyö tiivistyy paremmin kuin kansallisen tason klustereissa. Rahoitus ja yritysten kiinnittyminen kiinteäksi osaksi oppilaitosten toimintaa erottuu hyvin kävellessä oppilaitosten tiloissa. Kuvassa 4 on Hannoverin yliopiston yksi laboratorioista, johon yritysten ja oppilaitosten yhteisten tutkimusprojektien ja investointien kautta on rakennettu huomattava laitekanta.

Kuva 4. Hannoverin yliopiston ja yritysten yhteiskäyttölaboratorio. Kuva: Ville Nivalainen.
Kuva 4. Hannoverin yliopiston ja yritysten yhteiskäyttölaboratorio. Kuva: Ville Nivalainen.

Toinen esimerkki yritysten yhdessä rakentamasta esittelytilasta sijaitsi Fraunhofer IOSB:n Smart Factory OWL:ssa (kuva 5). Kyseessä on tulevaisuuden tehtaan menetelmiin keskittyvä teollisuuden testilaboratorio joka sijaitsee yliopiston kyljessä.

Kuva 5. Smart Factory OWL. Kuva: Ville Nivalainen.
Kuva 5. Smart Factory OWL. Kuva: Ville Nivalainen.

Klusterit haluavat näkyä ja toimia yhteisissä oppimisympäristöissä myös oppilaitosten ulkopuolella. Hannoverin messualueen Deutsche Messe Innovation Academyssa tutustuimme ryhmään liittyneiden yritysten esittely- ja koulutustiloihin. Yhteistä henkilöstöä hyödyntävässä tilassa yritykset järjestävät oman organisaationsa koulutuksia ja käyttävät omia asiakkaitaan katsomassa teknologiaratkaisuja. Samalla eri yritysten yhteinen tila antaa käsitystä koko arvoketjusta ja toimijoiden kiinteästä yhteistyöstä. Tila ei jostakin syystä ole kuitenkaan suoraan oppilaitoksille avoin, vaikka sen voisi kuvitella herättävän kiinnostusta teknologia-alaan.

Kuva 6. Deutsche Messe Innovation Academyn vierailulla Hannoverin messujen yhdessä lukuisista halleista. Kuvassa konsultit Yrjö Kemppi, Pekka Stuckert ja akatemian toimitusjohtaja Thomas Rilke Kuva: Ville Nivalainen.
Kuva 6. Deutsche Messe Innovation Academyn vierailulla Hannoverin messujen yhdessä lukuisista halleista. Kuvassa konsultit Yrjö Kemppi, Pekka Stuckert ja akatemian toimitusjohtaja Thomas Rilke Kuva: Ville Nivalainen.
Kuva 7. Volkkarin kokoonpanolinjan pienoismalli Innovation Academyssa. Kuva: Ville Nivalainen.
Kuva 7. Volkkarin kokoonpanolinjan pienoismalli Innovation Academyssa. Kuva: Ville Nivalainen.

Yritysyhteistyöstä voimaa opiskelijavajeeseen

Bielefeldissa vieraillessamme Fachhochschule des Mittelstandesin yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa kuulimme laajasta yrityspartneriverkostosta. Ammattikorkeakoululla on yli 150 yrityspartneria ja yliopiston esittelykalvot puhuvat jopa 5000 yrityksen kumppaniverkostosta. Tietysti verkoston laajuus jo antanee viitteitä siitä, että yhteistyö ei voi olla kovin vahvaa jokaisen kumppanin kanssa, vaikka numerona verkoston koko näyttääkin vaikuttavalta. Erilaisina opiskelumuotoina oppilaitoksilla ovat “full time/part time, work-integrated study ja cooperative PhD”. Yhteistyömuotoihin yritysten kanssa kuuluvat käytännön projektit ja opinnäytteet yrityksissä, yritysvierailut, työ- ja verkostoitumismahdollisuudet, yritysten ja oppilaitosten asiantuntijaringit, nuorten talenttien tunnistaminen, henkilökohtainen kehittyminen ja työntekijöiden pysyttäminen.

Lounaalla dekaani Ballschmieterin kanssa keskustellessa ymmärrettiin, että alueella on hyvin paljon samantyyppistä vajetta mitä Itä-Suomessa. Osaajia tarvitaan lisää ja työntekijöiden houkuttelemiseksi mietitään jatkuvasti uusia tapoja. Itä-Suomen aivovuoto Etelä- ja Länsi-Suomeen oli hyvin rinnastettavissa Bielefeldin kontekstiin. Vaikka Bielefeld on yli 300 000 asukkaan kaupunki, pyrkivät nuoret töihin suurimpiin kaupunkeihin ja laajasta yritysverkostosta huolimatta työntekijöitä voi olla haastava saada pysymään alueella.

Güterslohin kampuksen koulutusmallissa oltiin otettu askel pidemmälle yritysten ja oppilaitoksen tarjoaman koulutuksen osalta. Kandidaatin koulutuksessa käytettävässä mallissa opiskelijat ovat kunakin lukukautena 11 viikkoa yrityksessä töissä ja 12 viikkoa oppilaitoksessa opiskelemassa. Mallin mukainen kandidaattikoulutus kestää 7 lukukautta, eli 3,5 vuotta.

Koulutusmallissa yritys kasvattaa vuosien aikana itselleen sopivan työntekijän pitämällä samaa opiskelijaa palkattuna läpi opintojen. Mallissa yritysten ja oppilaitoksen roolitus on selkeä ja opiskelija saa opintojen aikana palkkaa. Näin ollen opiskelijalla ei ole tarvetta etsiä iltatöitä opintojensa rahoittamiseksi. Mallia täydentää saksalaisten yritysten tahtotila siitä, että opiskelijat valmistuvat oppilaitoksesta.

Klusterit toimivat Saksassa – entä Itä-Suomessa?

Saksan matkasta voitaneen todeta, että vahva klusteritoiminta ja yritysten kanssa yhdessä tekeminen korostuu teknologia-alalla. Yritykset etsivät yhteisiä teemoja koulutustarpeille välittäen niitä oppilaitoksille. Klustereissa avataan hyvinkin paljon omia kehitystarpeita, vaikka yritykset olisivat samalla toimialalla. Keskinäinen kilpailu ei toteudu klustereissa tehtävässä toiminnassa, vaan vasta loppumarkkinalla. Klusterit mahdollistavat myös yritysten tulon kiinteäksi osaksi oppilaitosten toimintaa tuomalla omaa laitekantaansa laboratorioihin, varmistaen samalla sen, että opiskelijat tutustuvat yritysten ongelmakenttään ja ainakin jossakin määrin yrityksen tuotteisin jo koulutuksen aikana.

Yhteiset projektit yritysten ja oppilaitosten välillä tuovat uutta osaamista yritysten käyttöön ja vahvimmillaan koulutuksen ja työelämän välinen raja on erittäinkin hämärä. Yhteistyö on monitasoista opetussuunnitelmien valmistelusta yksittäisiin opiskelijaprojekteihin. Saksan perinteikkäät teollisuusjätit toimivat vahvana runkona klusteriyhteistyölle ja näkevät, että koulutusyhteistyö on ainoa keino taata osaavaa työvoimaa alueelle jatkossakin. Alueellinen rahoitus varmistaa yhteisten investointien ja projektien syntymisen.

Satunnaisen benchmarkkaajan päähän jää matkan jälkeen kysymys siitä, onko itäisessä Suomessa riittävän suuri kriittinen massa saman toimialan tekijöitä, että jollakin aikajänteellä vastaavanlaista vahvaa klusteritoimintaa voidaan synnyttää. Kuka tai mikä on se alueellinen veturi, joka ottaa asemalta muut kyytiin ja antaa suunnan Itä-Suomen koulutukselle ja työvoiman tarpeelle. Kerätäänkö matkustajat mukaan koko Oy Suomi Ab:n rataverkosta?

Ville Nivalainen ja Juha-Matti Huusko
Itä-Suomen yliopisto

Atte Enwald
Karelia-ammattikorkeakoulu

Jari Lipponen, Markus Kauppinen, Pasi Heiskanen ja Henri Juntunen
Savonia-ammattikorkeakoulu

Tämä artikkeli on julkaisusarjan toinen artikkeli UpTech-hankkeen vierailusta Saksassa. Julkaisusarjassa käydään vierailua läpi eri näkökulmista, ja ennen kaikkea nostetaan esiin matkalta saatuja oppeja ja hyviä käytänteitä. #uptechsaksassa2022

 

Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot reagoivat nopeasti yhteiskunnan tarpeisiin toteuttamalla opintojakson koronavirustartuntojen jäljityksestä

Kuvituskuva koronaviruksista.

Nyt kun koronavirusepidemia vaikuttaa tällä erää olevan laantumassa Suomessa, on hyvä aika tehdä välitilinpäätöstä, mitä opimme projektistamme sekä varautua jatkokehittämiseen. Huhti-toukokuussa rakensimme Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistyönä nopealla tahdilla kaikille avoimen verkko-opintojakson koronavirustartuntojen jäljityksestä. Opintojakso avautui 1.6.2020. Vaikka opintojakso on suunnattu ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille, se on avoin kaikille.

Mitä enemmän rajoituksia lievennetään, sitä tärkeämmäksi nousee tartuntaketjujen jäljityksen rooli epidemian mahdollisen leviämisen torjunnassa. Keskeistä on tartuntojen nopea tunnistaminen ja tartunnoille altistuneiden jäljittäminen sekä sairastuneiden eristäminen ja altistuneiden karanteeniin asettaminen nopeasti ja kattavasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), joka vastaa tämän kokonaisuuden kansallisesta suunnittelusta ja kehittämisestä,pyysi Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoja toteuttamaan opintojakson koronavirustartuntojen jäljittämisestä. Tampereen yliopisto ja THL asiantuntijaverkostoineen vastasivat opintojakson sisällöstä ja Itä-Suomen yliopisto verkko-opintojakson suunnittelusta ja toteuttamisesta. Mukana opintojaksoa tekemässä olivat myös käytännön jäljitystyötä tekevät infektiolääkärit Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

DigiCampus-oppimisympäristö soveltui erinomaisesti korkeakoulujemme yhteisen avoimen opintojakson alustaksi. DigiCampus on ainutlaatuinen alusta, jonne kaikkien korkeakoulujen opiskelijat voivat kirjautua oman korkeakoulunsa tunnuksilla. Erittäin tärkeää on, että kirjautuminen on mahdollista myös työelämässä oleville, etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Opintojakso antaa kenttäepidemiologiset perustiedot, mihin tartunnanjäljitys perustuu ja kuinka se käytännössä toteutetaan.

Kolmen viikon ajan avoimena olleeseen opintojaksoon on ollut paljon kiinnostusta: ilmoittautuneita on tähän mennessä yli 2 000 ja koko opintojakson on suorittanut jo yli 400 opiskelijaa. Opintojakso on avoimena vuoden 2020 loppuun. Opintojaksopalaute on ollut positiivista, ja osallistujien mielenkiintoa ja opiskelua ovat tukeneet käytännön esimerkit ja tehtävät, sekä erityisesti tartunnanjäljityksen tapausharjoitukset, joita on toivottu lisää. “Kokonaisuus oli hyvin jaksotettu, eikä mielenkiinto sen vuoksi loppunut kesken. Moduulit olivat sen pituisia, että niihin jaksoi keskittyä koko moduulin ajan ja sen jälkeen tehdä seuraavan, kun aikaa oli”, kertoo yksi opiskelijoista palautteessaan.

Tarkoituksenamme on kehittää opintojaksoa ja sen sisältöjä syksyllä 2020 sekä varautua myös mahdolliseen epidemian uudelleen kiihtymiseen. Tavoitteenamme on, että opintojakso olisi tarjolla myös jatkossa yliopistojemme tutkinto-opiskelijoille sekä jatkuvan oppimisen opiskelijoille. Koronavirusepidemia ja sen mukanaan tuomat koulutustarpeet saattoivat tekijät yhteen ja tätä voidaan hyödyntää myös jatkossa. Opintojaksokokonaisuus on osoittautunut toimivaksi työkaluksi, jonka avulla kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat tarvittaessa laajentaa ja tehostaa paikallista koronajäljitystoimintaa.

Löydät opintojakson ja siihen ilmoittautumisen Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta.

Elsi Similä, suunnittelija, Itä-Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate

Pekka Nuorti, professori, Tampereen yliopisto

Kohti uutta koulua

Yhdysvaltain johtaviin kasvatustieteilijöihin kuuluva Stanfordin yliopiston kasvatustieteen professori Linda Darling-Hammond on kysynyt, miten koulu organisoituisi, jos se keksittäisiin nyt? Professorin mielestä koulu on kyettävä organisoimaan muuttuneen ajan mukaiseksi saavutettua hyvää unohtamatta.

Moderni tuotantoelämä on kehittynyt tiedon ja aineettoman materian (osaamisen) jalostamiseen sekä niiden innovatiiviseen tuotteistamiseen. Perinteinen teollisuus on tärkeää, mutta ei edusta enää merkittävää uuden kasvun ja vaurauden lähdettä. Aineettomat palvelut, vaativat suunnittelupalvelut sekä suurta asiantuntemusta edellyttävät toimialat ovat kasvussa kaikkialla maailmassa.

Teollisen yhteiskunnan koululle oli tyypillistä tiukka ja epäyhtenäinen oppiainejako, 45 minuutin oppituntiperinne, oppilaiden ikätason mukainen ryhmittely, vahva oppi- ja tehtäväkirjasidonnaisuus sekä yksinopettamisen ja opettajajohtoisen esittävän opetuksen perinne. Mutta teollisen yhteiskunnan kehitysvaihe on jo takana päin.

Tukevatko koulutuksen rakenteemme ja toteuttamamme opetus uusia nousevia aloja vai onko suomalainen koululaitos organisoitunut palvelemaan liiaksi taantuvaa eilispäivän tuotanto- ja elinkeinorakennetta? Vastaako käsityksemme oppimisesta niihin haasteisiin, jotka Suomen ja suomalaisten kannalta tulevaisuudessa ovat yhä välttämättömämpiä?

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu on uuden opetussuunnitelman myötä toteuttanut monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Perinteiset oppiainerajat voidaan ylittää. Uusi tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa silloin mahdollisuuden oppimisryhmille useamman oppitunnin mittaisiin oppimisprojekteihin ja pitkäjänteisempään keskittymiseen asioiden tarkasteluun. Oppilaasta tulee aktiivinen oppija, tuottaja, ei vain mekaaninen oppimateriaalin kuluttaja. Oppilaiden henkilökohtaiset tietokoneet tarjoavat mahdollisuuden perinteisten luokkahuonerajojen rikkomiseen. Työympäristöt muuttuvat virtuaalisiksi oppimisympäristöiksi. Opettajat opettavat enemmän yhdessä. Keskeiseksi tulee oppilaiden motivaatioperustan, itseohjautuvuuden ja minäpystyvyyden vahvistaminen.

Suomalaisen koulujärjestelmän menestyminen riippuu siitä, miten onnistumme jokaisen oppijan vahvuuksien löytämisessä, oppimiseen liittyvien jatkuvien ja kestävien vuorovaikutussuhteiden ja kattavan arviointijärjestelmän luomisessa, autenttisen opetussuunnitelman kehittämisessä, adaptiivisessa pedagogiikassa sekä osallisuuden ja monikulttuurisuuden vahvistamisessa. Avainasemassa on opettaja, joka on tieteellistä tutkimusta työssään seuraava ja hyödyntävä ammattilainen ja joka toimii yhteistyössä kollegoidensa ja eri sidosryhmien kanssa.

Kysymys on perustavasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Siihen sopeutuminen vaatii aikaa ja perusteisiin ulottuvaa vuorovaikutusta tutkimuksen, kasvatuksen, yliopiston, koulun ja vanhempien välillä. Äkkinäisiä johtopäätöksiä on nyt syytä karttaa. Antakaa meille aikaa uuden koulun rakentamiseen!

Mikko Ripatti

johtava rehtori, KT

Itä-Suomen harjoittelukoulu

Tehdäänkö laatua?

Itä-Suomen yliopisto on päivittänyt strategiaansa. Koulutuksessa strategisena tavoitteena on, että opetus perustuu uusimpaan tutkimukseen ja kouluttaa osaajia tulevaisuuden työelämään. Tavoitteen mukaan UEFilla on Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö ja tehokkaimmat opintoprosessit. Koulutus on myös vetovoimaista, opetus opiskelijakeskeistä ja opiskelijat valmistuvat tavoiteajassa.

Yliopiston strategian tavoitteiden tulee nyt valua tiedekuntien ja laitoksien strategiaan. Suuressa monialaisessa yliopistossa on vaikea nähdä, että yliopiston strategia yksinään ohjaisi tehokkaasti kaikkia koulutus- ja tutkimusaloja. Tarvitaan tiedekuntien ja laitoksien strategioita sekä toimenpideohjelmia, jotka ottavat huomioon yliopiston strategiset linjaukset, mutta samalla mahdollistavat alakohtaisten ominaispiirteiden huomioon ottamisen.

Koulutuksen osalta puhutaan pedagogisesta johtamisesta. Pedagoginen johtaminen pitää sisällään strategista johtamista, muutosjohtamista, operatiivista johtamista ja ihmisten johtamista. Pedagoginen johtaminen tarkoittaa tulevaisuuteen suuntaavaa opetuksen johtamista, jonka kohteita ovat sekä opetussuunnitelma ja sen kehittäminen että opetuksen ja oppimisen laadun kehittäminen ja johtaminen.

Koulutuksen osalta voidaan lähteä siitä, että koulutuksen perustehtävä on tai pitäisi olla määritelty tutkintotasolla. Koulutuksen perustehtävä on todennäköisesti määritelty opetussuunnitelmassa tavoitteina ja alatavoitteina, jotka opiskelijan odotetaan osaavan valmistumisen jälkeen. Parhaillaan tavoitteet on johdettu tiedekunnan tai laitoksen strategiasta, vaikka se ei täysin välttämätöntä olekaan.

UEFin strategian tulee ohjata sisäistä opetussuunnitelma työtä siten, että tutkimuksen yhteys koulutukseen korostuu ja koulutus takaa tulevaisuuden työelämässä tarvittavat taidot. Jälkimmäinen korostaa sidosryhmien kuulemista opetussuunnitelmatyössä. Asetettujen tavoitteiden pohjalta toteutetaan tarkempi opintojen suunnittelu, määritetään opintojaksojen tavoitteet suhteessa tutkinnon tavoitteisiin, määritetään tarkoituksenmukaisten opetus- ja työmuotojen käyttö sekä toteutetaan opetus.

Yliopiston erinomaiset opettajat toteuttavat opetuksen laadukkaasti, keräävät opiskelijapalautetta ja kehittävät omaa opetustaan ja osaamistaan. Varsinkin kun tavoitteena on Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö, keskeistä on arvioida, millaisia opiskelijoita yliopistosta valmistuu. Miten he oppivat suhteessa tutkinnon tavoitteisiin ja vastaavatko tutkinnon tavoitteet tulevaisuuden työelämän tarpeita jatkuvasti muuttuvassa maailmassa? Tähän tarvitaan systemaattista jatkuvaa kehittämistä. Jatkuva kehittäminen ei puolestaan onnistu ilman systemaattista itsearviointia. Lienee selvää, ettei kehitystä juurikaan tapahdu, jos vain ulkopuoliset toimijat käyvät harvakseltaan toimintaamme arvioimassa, vaikka sekin on tärkeää.

Jatkuvan kehittämisen tueksi tarvitaan tiedolla johtamista. Tarvitaan siis opetussuunnitelman laadullista ja määrällistä arviointia. Laadullinen analyysi pitää esimerkiksi sisällään sen arviointia, onko oppiminen tavoitteiden mukaista, ovatko sisällöt ajanmukaisia, onko opetussuunnitelma tarkoituksenmukainen ja ovatko opetus- ja työmuotojen käyttö tarkoituksenmukaista. Laadullinen arviointi pitää sisällään myös oppimisen laadun arviointia, esimerkiksi opiskelijoiden tenttiarvosanojen jakauman tarkastelua, opiskelijoiden todellisen oppimisen arviointia ja itsearviointia, ja lisäksi opiskelijoiden osaamisen tarkastelua muissa tilanteissa, kuten harjoituksissa tai ryhmätöissä.

Määrällinen arviointi pitää sisällään esimerkiksi hakijamäärien, valmistumismäärien, valmistumisaikojen, opintojen etenemisen seurannan, 55 opintopistettä suorittaneiden, vaihtoon saapuneiden ja lähteneiden arviointia sekä kurssikohtaisia läpäisytietoja. Osa näistä tunnusluvuista on johdettavissa suoraan jo yliopiston strategiasta. Tässä yhteydessä myös oppimisanalytiikka ja tekoäly ovat astumassa kovaa vauhtia kuvaan mukaan. Laadullisen ja määrällisen arvioinnin perusteella määritellään kehittämiskohteet seuraavaa opetussuunnitelmaa silmällä pitäen. Sen jälkeen kehittämistoimien vaikuttavuutta arvioidaan seuraavalla kierroksella ja päätetään arvioinnin perusteella mahdollisista uusista kehittämiskohteista. Parhaassa tapauksessa kehittämisessä käydään vuoropuhelua esimerkiksi eri koulutusalojen välillä.

Tätä kaikkea tehdään nyt jo eri koulutusaloilla ja yliopiston yksiköissä eikä se ole kovinkaan uutta. Ehkä se vain voisi olla systemaattisempaa ja kokonaisvaltaisempaa. Jatkuva kehittäminen parantaa opetuksen laatua systemaattisesti. Sillä ei puututa koulutusalan sisältöihin, ei arvoteta eri oppimiskäsityksiä eikä puututa yliopistolle tärkeän ylimmän opetuksen vapauteen.

Yhä enemmän on alettu puhua tutkinnon tavoitteiden saavuttamisesta ja opiskelijoiden oppimisen varmistamisesta. Siis siitä, että opiskelijan osaamista arvioidaan suhteessa tutkinnon tavoitteisiin ja varmistetaan tavoitteiden mukainen oppiminen opiskelijoiden omaa vastuuta unohtamatta. Erilaisia suoria ja epäsuoria mittareita tähän on kehitelty. Tällöin keskiössä ei ole opetuksen arviointi eikä kurssiarviointi, vaan se, kuinka systemaattisesti parannetaan opiskelijan oppimista suhteessa tutkintotason tavoitteisiin.

Laatutyön pitää tukea yliopiston strategiaa ja strategisten tavoitteiden saavuttamista. Ylläkuvattu suunnittele-tee-arvioi-kehitä eli nk. Demingin ympyrä on tuttu yliopiston laadunhallintajärjestelmästä. Edellä hahmoteltu laatutyö koulutuksen puolella tukisi yliopiston strategisten tavoitteiden saavuttamista ja opetuksen laadun kehittymistä. Tutkimuksen puolella laatutyön pitäisi olla astetta helpompaa kuin koulutuspuolella. Ei siis rakettitiedettä. Lähdetäänkö tekemään siis laatua?

 

Matti Turtiainen

Professori

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan varadekaani

Kokemuskeskeiset alat

Monista luonnontieteiden ja tekniikan tieteenaloista kuulee usein sanottavan, että ne ovat laiteintensiivisiä, kun tarkoitetaan että onnistuakseen tutkimuksen harjoittaminen ja tutkijoiden koulutus vaativat kalliita laitteita ja niihin kohdistettuja investointeja.

Ajatus ikään kuin tekee hyväksyttäväksi sen, että tieteenalan koulutus myös saa maksaa enemmän kuin sellaisten tieteenalojen koulutus, jotka eivät ole laiteintensiivisiä.

Kun esimerkiksi vieraiden kielten koulutuksen kalleutta yliopistoissa on yritetty perustella vastaavasti sillä, että se vaatii paljon opettajan kontaktitunteja, tulos ei ole ollut sama.

Jotta voi toimia virallisena kääntäjänä tai tulkkina, kielitaidon tason on vastattava eurooppalaisessa luokituksessa tasoja C1–C2. Sen saavuttaminen lukion kieliopintojen jälkeen vaatii maisterin opinnot ja vuosia koulutusta, jossa keskeisessä roolissa ovat kontaktit mm. natiiviopettajiin ja muihin ao. kieltä puhuviin ihmisiin esimerkiksi kielivaihdossa.

Kielitaito on sosiaalista taitoa, ei pelkästään teoreettista tietoa, vaikka toki kielen tietoiseen ja analyyttiseen hallintaan kuuluu myös teoreettista tietoa.

Ehdotan käyttöön sanaa kokemusintensiivinen – ja myönnän samalla, että kuvaavampiakin ilmaisuja saattaa olla – niille aloille, joilla koulutus vaatii investointeja ihmisiin ja joissa tutkimuskin on ihmisiin tai heidän käyttäytymiseensä kohdistuvaa.

Anteeksi, suomen kielen asiantuntijat kai hyväksyisivät paremmin sanat laite- ja kokemuskeskeinen.

Jukka Mäkisalo

Professori, käännöstiede

Tilanne on kestämätön – onneksi on tulossa muutos!

Ulkomailla saamme väsyksiin asti hehkuttaa koulutusjärjestelmämme pitkäkestoista kehittämistyötä, mahtavia opettajia, jotka tarjoavat kaikille laadukasta opetusta, ja tasokasta opettajien peruskoulutusta muun muassa. Tilanne on käymässä kestämättömäksi – parrasvaloissa oleminen on erittäin kiusallista vaatimattoman luonteemme takia, jota voisi aikamme kulttuuriseksi tuotteeksi kutsua.

Tähän on onneksi tulossa muutos – päättäjät ovat huomanneet tuskamme ja ovat tehneet hartiavoimin töitä tämän asian eteen. Päättäjiä on moitittu usein siitä, että he eivät käytä päätöstensä tueksi tutkittua tietoa vaan että he tekevät päätöksensä puhtaan mielivallan varassa. Päättäjät ovat kuitenkin olleet varsin kaukonäköisiä ”mielivaltaisesti”.

Näyttää nimittäin siltä, että supistukset ovat alkaneet vaikuttaa, sillä nuorten osaaminen on laskussa ja koulujen väliset erot ovat kasvussa, joten kaikille ei ole enää tarjolla LIIAN laadukasta opetusta. Tulosta on siis syntynyt ja tästä tietoisina päättäjät jatkavat hyväksi todettua linjausta eli koulutusleikkauksien tekemistä.

Päättäjät ovat ottaneet tietoisen riskin jatkaen supistuksia koulutussektorilla vaarantamalla talouskasvun, sillä OECD:n tuoreen raportin mukaan koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Luulen kuitenkin, että päättäjät ja talouden asiantuntijat eivät halua samaan julkisuusrumbaan kuin koulutuksen parissa työskentelevät. Koulutuksessa tehtävät leikkaukset on vain helpompi perustella talouskasvun nojalla. Pian Suomi taas kukoistaa omassa vaatimattomuudessaan – koulutus ja talous kuralla, onnellisuuspisteissä hännän huippuna, mutta vastineena oma rauha ja hiljaisuus.

kati.makitalo-siegl@uef.fiKati Mäkitalo-Siegl
professori, kasvatustiede, erityisesti opetus ja oppimisympäristöt