Tag: Itä-Suomen yliopisto

Posted on

ArtWell: Sosiaalinen hyvinvointi kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisen arvioinnin keskiöön

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshankkeen (ArtWell) yhtenä osatavoitteena oli selvittää asiantuntijalähtöisen tutkimuksen avulla kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannushyötyyn ja -vaikutukseen liittyviä tekijöitä ja mekanismeja.

Tässä blogikirjoituksessa esitellään sidosryhmätyöpajasta ja yhdeksän avainasiantuntijan haastatteluista saatuja osatavoitteen tuloksia. Pääset tutustumaan hankkeessa aiemmin toteutetun kirjallisuuskatsauksen tuloksiin täältä.

Lähtökohtia kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudelliseen arviointiin

Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan tässä hankkeessa ihmisen hyvinvointiin vaikuttavaa merkityksellistä toimintaa taiteen ja kulttuurin kontekstissa. Kulttuurihyvinvointitoiminta on eri ammattiryhmien toteuttamaa kulttuurihyvinvointia edistävää toimintaa tai palvelua eri toimintaympäristöissä (esim. ikäihmisten palvelut, maahanmuuttopalvelut, nuorisotyö, vammaistyö).

Kulttuurihyvinvointitoimintaan liittyvien palvelujen taloudellinen arviointityö on vasta aluillaan. Ajatus toiminnan arvioinnista ja mittaamisesta voi tuntua vieraalta monelle taide- ja kulttuurialalla työskentelevälle. Vaikka toimijoilla on selvityksen valossa valmiuksia arviointiin kaikilla kulttuurihyvinvoinnin sektoreilla, tarvitaan täydennyskoulutusta ja lisätietoa arvioinnin kehittämisestä ja toteuttamisesta.

Kulttuurihyvinvointitoiminnan ja sen toimintaympäristöjen laaja-alaisuus muodostaa merkittävän haasteen arviointitoiminnalle. Toimintaa arvioivan tulisi tunnistaa kyseiselle toimintaympäristölle keskeiset piirteet, joita määrittävät toiminnan luonne, yhteistyössä sovitut tavoitteet sekä asiakasryhmät ja heidän tarpeensa.

Jotta arviointia voitaisiin hyödyntää paremmin tiedolla johtamisessa, organisaatioissa tarvitaan ArtWellin selvityksen mukaan enemmän ymmärrystä kulttuurihyvinvointitoiminnan edellytyksistä ja toteuttamisesta.

Arviointia kahdesta eri näkökulmasta

ArtWellin toteuttamassa tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat kulttuurihyvinvointitoimintaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta. Yhteistä näiden alueiden eri toimijoille oli kokonaisvaltainen käsitys siitä, että taide- ja kulttuuritoiminnan sisältöjen ohella etiikka, estetiikka, luonto, ihmissuhteet ja pitkäjänteinen toiminta ovat kulttuurihyvinvointitoiminnan keskeisiä vaikuttavuuden osatekijöitä.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna taide- ja kulttuuritoimintaan osallistuvien ryhmien tarpeita tunnistettiin erityisesti (1) syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyyn, (2) osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen sekä (3) yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteen lisäämiseen liittyen. Sosiaalinen hyvinvointi tulisikin selvityksen mukaan ottaa nykyistä paremmin huomioon kulttuurihyvinvointitoiminnan arvioinnissa ja mittaamisessa.

Terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta asiakasryhmien tarpeita tunnistettiin (1) ehkäisevien palvelujen, (2) sairauden hoidon ja hallinnan, sekä (3) terapian ja kuntoutuksen konteksteissa.

Kulttuurihyvinvointitoiminnan ja taideterapioiden erityisosaaminen kuntoutuksen ja erityissairaanhoidon alueella vaatii erityisasiantuntijuutta. Ehkäisevissä palveluissa (esim. ehkäisevässä mielenterveys- ja päihdetyössä ja terveysviestinnässä) kokeellisempi taide- ja kulttuuritoiminta ja tutkimus voi asiantuntijoiden mukaan olla tarkoituksenmukaisempaa tällä hetkellä, koska alueelta on vähemmän tutkimustietoa saatavilla.

Näkemyksiä kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisesta arvioinnista

Asiantuntijat kuvasivat vaikuttavuutta yleisimmin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden vahvistumisen kautta. Kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannusvaikuttavuuden tekijöitä tunnistettiin mm. terveyskäyttäytymiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja turvallisuuden edistämiseen liittyen.

Asiantuntijat tunnistivat erilaisia taloudellisen arvioinnin toteuttamisen lähtökohtia esimerkiksi toiminnan järjestäjälle tai siihen osallistuneelle kertyneiden kustannusten kautta. Taloudellisessa arvioinnissa voisi heidän mukaansa hyödyntää myös euromääräisiä kustannusarvioita esimerkiksi laitosjaksoihin, sairaspoissaoloihin ja lääkkeiden käytön vähentymiseen liittyen. Lisäksi pohdittiin vaihtoehtoiskustannusten arviointia resurssien jakamiseen liittyvien vaihtoehtojen kuvaamiseen ja arvottamiseen liittyen.

Hankala vai helppo mittaaminen? Tulosten yhteenvetoa

Taloudellinen arviointi ja sen kehittäminen voidaan nähdä pääomana, jonka avulla kulttuurihyvinvointitoiminta voi kiinnittyä osaksi julkisia palveluja ja hyvinvointitaloutta. Tutkimukseen osallistuneilla sidosryhmillä ja avainasiantuntijoilla on kulttuurihyvinvointiin liittyvää osaamista yhteiskunnallisen palvelu- ja tietotuotannon eri tasoilla.

Taiteen ja kulttuurin toimijoiden osallisuus hyvinvointitaloudelliseen päätöksentekoon tukee taloudellisen arvioinnin ja resurssoinnin oikeudenmukaisuutta. Kulttuurihyvinvointitoimintaan soveltuvia arviointi- ja mittaamismenetelmiä voidaan yhteiskehittää moniammatillisten oppimisprosessien kautta niin yksilöllisellä, alueellisella kuin väestötasollakin. Kulttuurihyvinvointitoiminnan arviointivastuuta tulisi jakaa tasapuolisemmin eri sektoreiden ja toimialojen kesken.

Yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta edistävät ympäristöt tunnistettiin tärkeäksi osa-alueeksi tulevassa kulttuurihyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Tulossa ArtWell-selvityshankkeessa

ArtWell mallintaa ja kehittää syksyllä 2022 kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaria case-esimerkkien avulla. Selvityshankkeen tulokset esitellään loppuseminaarissa huhtikuussa 2023.

Taru Koivisto

Taru Koivisto (Kuva: Anita Salo)
Tutkija
CERADA-tutkimuskeskus, Taideyliopisto

 

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshankkeessa (ArtWell) tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia, arviointimenetelmiä ja tehdään toimenpidesuosituksia arviointitoiminnan jatkokehitykseen Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan VN-TEAS-rahoituksella mahdollistettua hanketta toteuttavat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskus sekä Kulttuurihyvinvointipooli.

Lisätietoa hankkeen verkkosivuilla.

 

Posted on

Tutkijanarvointien kansainväliset kehittämistarpeet

Euroopan unionin tiedepolitiikan keskiössä on viime aikoina ollut tarve kehittää tutkija-arviointeja. Tavoitteena on ollut nimenomaan kehittää tutkijauriin ja tutkijarekrytointiin liittyviä arviointeja. Palkkausjärjestelmät perustuvat eurooppalaisissa yliopistoissa valtionhallinnon nimikekohtaisiin linjauksiin ja työehtosopimuksiin, eikä niihin sisälly merkittävää palkka-arviointia. Nämä järjestelmät poikkeavat suomalaisissa yliopistoissa käytössä olevasta, eurooppalaisiin malleihin nähden joustavammasta palkkausjärjestelmästä, jossa on enemmän paikallista ja tehtäväkohtaista soveltamisvaraa, ja joissa arvioinnilla on merkittävä rooli.

Rekrytointeihin ja tutkijauriin liittyvät arviointikulttuurin muutostarpeet on tunnistettu kansainvälisesti, ja ne ovat herättäneet paljon keskustelua. Tutkimuksen arviointijärjestelmän muutos ja tutkijaurat ovat osa eurooppalaista tutkimusalueen agendaa ja toimia, joihin on laajasti sitouduttu myös EU-jäsenmaissa. Eurooppalainen keskeinen rahoittajajärjestö Science Europe sekä monet tutkimusrahoittajat, kuten Suomen Akatemia, ovat myös aloitteessa mukana ja sitoutuneet siihen. Teemaan liittyvät lukuisat kansainväliset julkilausumat, kuten muun muassa DORA-julistus (San Francisco Declaration on Research Assessment) ja Leidenin tutkimusmetriikkamanifesti (Manifesto for Research Metrics), pohjimmiltaan tähtäävät numeroiden käyttämisen ylivallan taittamiseen tieteen ohjailemisessa, sekä laadullisen arvioinnin roolin ja merkityksen nostamiseen vastuullisen metriikan rinnalla.  Esimerkiksi DORA-julistuksen on allekirjoittanut yli 22 000 henkilöä ja organisaatiota.

Arviointien liiallinen kvantifiointi on herättänyt paljon kritiikkiä ja toiminut yhtenä alkusysäyksenä kansainväliselle muutospaineelle. Ongelmalliseksi koettu kehityssuunta on yleinen, mutta arviointikulttuurit näyttävät olevan osin maa- ja tieteenalakohtaisia. Huippuunsa mittaaminen on edennyt joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi Keski-Euroopassa ja sellaisilla aloilla kuten biotieteet, jossa tutkijan elinikänään saavuttama H-indeksi saattaa olla 200. Korkea indeksilukema ei sinänsä ole ongelma, vaan työn pelkistyminen kiihkeäksi julkaisutoiminnaksi alan huippulehdissä, jolloin esimerkiksi tutkijoiden yhteiskunnallinen kontribuutio ja muut roolit typistyvät pois, ja toiminnan fokus kapenee joidenkin arvioiden mukaan liikaa. Ajatellaan, että yliopisto ei toivotulla tavalla säteile yhteiskuntaan, joka toimintaa rahoittaa, ja jonka kasvavat ja globaalit haasteet edellyttäisivät yhteistyötä laajoilla rintamilla – akateemisen perustutkimuksen roolia lainkaan väheksymättä. On myös nähty, että kiihtyvään kilpajuoksuun julkaisuputkessa perustuva uranäkymä ei riittävästi houkuttele yliopistoihin uutta tutkijakuntaa. Näistä syistä nähdään perustelluksi laajentaa ja monipuolistaa tutkijauria monimuotoisen ja muuttuvan yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti.

Aloite tutkimuksen arviointijärjestelmän muutoksesta on lähtöisin Euroopan komissiosta, mutta pitkän keskustelun tuloksena keskeiset eurooppalaiset tiedepoliittiset toimijat ovat myös sitoutuneet hankkeeseen laajasti. Takana on korkean tason poliittinen päätös ja komission laaja valmistelu. Tutkimusrahoittajien perustehtävä on jakaa rahaa tutkimukseen. Kysymykset toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja yhteiskunnallisen relevanssin näkökulmista ovat tällöin keskeisiä. Myös suomalaiset yliopistot ovat olleet aktiivisesti mukana valmistelutyössä. Itä-Suomen yliopisto on ollut myös valmisteluvaiheessa aktiivisesti mukana sekä yksittäisenä yliopistona että YERUN-yliopistoverkoston kautta.

Käydyn pitkän tiedepolittiisen keskustelun ja yhteistyön lopputulemana Euroopan komissio julkaisi äskettäin sopimuspohjan tutkimusarviointien kehittämiseksi vapaaehtoisessa yhteistyössä. Sopimukseen sitoutumisen ja sitä seuraavan yhteistyön pohjalta luodaan konsortio, joka jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä sekä hakee yhteistyössä optimaalisia ratkaisuja koettuihin tutkija-arvioinnin ongelmiin. Valtaosa Suomen yliopistoista on ilmaissut kiinnostuksena osallistua kehittämistyöhön. Itä-Suomen yliopisto on mukana tässä joukossa.

Konsortioon osallistuminen on vapaaehtoista ja osallistujat voivat muun muassa erota koska tahansa konsortiosta. Kyse on optimaalisen menetelmällisen tasapainon saavuttamisesta arvioinneissa, mutta myös ala- sekä tehtäväkohtaisen variaation tunnistamisesta. Laadun ja vaikuttavuuden näkökohtia pyritään korostamaan tutkija-arvioinnissa. Pääperiaatteet ovat seuraavat: monimuotoisuuden lisääminen tutkijaurissa; arviointien perustaminen laadullisiin lähestymistapoihin ja vertaisarvointiin, jota vastuullinen metriikka tukee; mekaanisesta ja epätarkoituksenmukaisesta tieteellisten lehtien vaikuttavuuskertoimien ja H-indeksin käytöstä luopuminen; sekä mekaanisten rankingien painoarvon vähentäminen tutkija-arvioinnissa. Etukäteisiä ratkaisuja ei ole, vaan kyse on yhdessä oppimisesta ja arviointeihin liittyvästä laajasta kansainvälisestä keskustelusta.

Myös arvioinnin välineitä pyritään kehittämään. Tähän mennessä maailmalla kehitetyissä laadullisen arvioinnin työkaluissa on pyritty lisäämään arvioinnin monipuolisuutta. Tällöin muutetaan tulokulmaa: rekrytoinnin yhteydessä hakija kuvaa tiivistetysti, miten hän itse näkee keskeiset ansionsa, paitsi akateemisissa perustehtävissä, myös laajemmin esimerkiksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, johtamisen tai avoimen tieteen edistämisen näkökulmista. Kun tämä informaatio on tuotu esille ja tehty näkyväksi, voidaan sitä hyödyntää rekrytoinnissa henkilön osaamisesta saadun muun informaation ohella, kun se täytettävän tehtävän näkökulmasta on perusteltua. Tällaista arvioinnin työkalua on kehittänyt muun muassa YUFERING Horisontti 2020 -hanke, jossa Itä-Suomen yliopisto on vahvasti mukana.

Arviointien kehittämisessä on kyse monipuolistamisesta, ei siis siitä, että laadulliset arviot korvaisivat määrälliset, vaan ne voivat tarkoituksenmukaisesti täydentää toisiaan. Metriikan hyödyntämisen näkymät ja perusteet vaihtelevat vahvasti alakohtaisesti.

Kehittämistyötä monipuolistaa osaltaan se, että rekrytointipäätös tehdään lopulta toimivaltaisesti yliopistoissa, huomioiden kunkin tehtävän vaatimukset ja tavoitteet. Millaista osaamista halutaan, riippuu paitsi tehtävästä, myös yksikön strategiasta ja profiilista. Yleistä oikeaa vastausta ei ole. Toisin sanoen, millaisia vahvuuksia haetaan ja mihin suuntaan toimintaa halutaan viedä? Rahoittajien ja yhteiskunnan ohjausvaikutus on toki myös arviointiin vaikuttava realiteetti, mutta toimivalta on yliopistossa.

Tasapuolisuus tehtäväntäytössä voidaan turvata, kun ennen tehtävän täyttöä arvioidaan, millaista osaamista kyseisessä tehtävässä vaaditaan. Nämä kriteerit julkaistaan avoimesti etukäteen ja hakijat arvioidaan näitä kriteerejä vasten. Arviointi tehdään EU:n yleisten sääntöjen nojalla avoimesti, ansio/meriittipohjaisesti, hakijoiden ansiot läpinäkyvästi perustellen valintamuistiossa. Tämä on EU:n yleinen, niin sanottu OTM-periaate rekrytointiin: Open, Transparent and Merit -based recruitment.  Nämä periaatteet pitävät rekrytointiin liittyvät ratkaisut yliopistoissa, huomioiden tietyt yleiset henkilöstöpoliittiset periaatteet ja ulkoiset painetekijät.

Eurooppalainen konsortio aloittaa toimintansa asteittain loppuvuoden aikana. Valta ja vastuu kehittämisestä siirtyy tällöin konsortion osapuolille. EU tukee ja seuraa yhteistyötä, mutta ei ole puuttumassa sisällöllisiin kysymyksiin eikä yliopistojen autonomiaan. Yhteistyöllä voi olla myöhempiä heijastusvaikutuksia tutkimusrahoittajien kriteeristöihin. Tästäkin syystä yliopistojen ja tiedeyhteisöjen äänen tulisi kuulua vahvasti kehitystyössä.

Jouni Kekäle.Jouni Kekäle

Johtava erityisasiantuntija, Itä-Suomen yliopisto

 

 

YUFERING-Horisontti 2020 -hanke:
Johtava erityisasiantuntija Jouni Kekäle, p. 050 306 5370
Tutkijatohtori Maria Pietilä, p. 046 920 5684
Palvelupäällikkö Katri Rintamäki p. 050 455 2314
Johtaja Jaana Backman, EU -asiat, p. 050 555 4446

Posted on

ArtWell: Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi on vähäistä ja tarvitsee ennakkoluulotonta yhteiskehittämistä toiminnan vaikuttavuuden arvioimiseksi

Millaisia lähestymistapoja kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudelliseen arviointiin on käytetty ja millaista tutkimusta tällä hetkellä tarvitaan päätöksenteon tueksi? ArtWell-selvityshankkeessa on kartoitettu kulttuurihyvinvointitoimintaan ja sen arviointiin liittyvää tutkimusta sekä selvitetty tarpeita jatkoa varten.

ArtWell-selvityshanke syventyy kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudelliseen arviointiin

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -hanke (ArtWell) on keväällä 2022 käynnistynyt selvityshanke, jossa tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia sekä kehitetään toimenpidesuosituksia arviointitoiminnan jatkokehitykseen Suomessa. Hankkeen tarkoituksena on tukea päätöksentekoa sekä vaikuttaa yleiseen tietouteen taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan VN-TEAS-rahoituksella mahdollistettua hanketta toteuttavat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskus sekä Kulttuurihyvinvointipooli.

ArtWellin kolmesta osatavoitteesta kaksi on nyt saavutettu. Tässä blogikirjoituksessa avaamme kulttuurihyvinvointitoiminnan vaikuttavuutta sekä taloudellista arviointia kartoittavan kirjallisuuskatsauksen tuloksia.

Kulttuurihyvinvointitoiminnan operationalisointi – miksi ihmeessä?

ArtWell-selvityshankkeessa kulttuurihyvinvointitoiminnan monitahoista ja laajaa toiminta-aluetta havainnollistettiin sateenvarjokäsitteen avulla, johon sisältyy ihmisen merkityksellinen toiminta taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin ympäristöissä. Kulttuurihyvinvointi tarkoittaa, että ihmisen hyvinvointia vahvistaa hänen aktiivinen osallistumisensa taide- ja kulttuuritoimintaan ja -tapahtumiin. Kulttuuritoiminta voi olla muun muassa esittävää ja osallistavaa taidetta, kuten tanssia ja laulamista, tai visuaalista taidetta, kuten maalausta ja valokuvausta. Kulttuuritapahtumat voivat pitää sisällään esimerkiksi nähtävyyksiä, museotoimintaa ja muuta koettavaa taidetta.

Kulttuurihyvinvointitoiminnan käsitteen määrittely on perustavanlaatuinen tekijä, kun halutaan mitata toiminnan vaikuttavuutta yhteiskunnan eri tasoilla. Käsite voidaan operationalisoida eli muuttaa mitattavaan muotoon tarkemman määrittelyn ja rajauksen avulla, jolloin siihen liittyvät muuttujat voidaan luokitella. Näin voidaan saada päätöksenteon tueksi luotettavampaa tietoa kulttuurihyvinvointitoiminnasta.

Kulttuurihyvinvointitoiminta vaikuttavuustiedon äärellä

Kirjallisuuskatsauksessa tarkastelluissa julkaisuissa tutkittiin kulttuurihyvinvointitoimintaa yhteiskunnan mikro-, meso-, ja makrotasoilla, mikä on keskeistä vaikuttavuuden todentamisessa. Mukaan otetut tutkimukset käsittelivät laaja-alaisesti elämänlaadun eri osa-alueita, kuten psyykkistä ja fyysistä elämänlaatua. Taloudellista arviointinäkökulmaa tarkasteltiin tutkimuksissa kuitenkin niukasti sosiaalisen ja ympäristöllisen elämänlaadun osa-alueilla.

Taloudellinen arviointi kulttuurihyvinvointitoiminnan alueella on ollut toistaiseksi vähäistä, ja kuudestatoista julkaisusta ainoastaan neljä sisälsi tarkempaa tietoa aiheesta. Julkaisuista esiin nousi erityisesti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittari, jota voitaisiin hyödyntää kustannus-hyötyanalyysissä. Kyseisen mittarin mallintaminen ja kehittäminen aloitetaankin ArtWellin viimeiseen osatavoitteeseen liittyen seuraavaksi.

Kulttuurihyvinvoinnin ytimessä on ihminen ja hänen tarpeensa liittyen taiteeseen ja kulttuuriin. Kulttuurihyvinvointitoiminnan vaikuttavuuden tutkimuksessa tarvitaan yhteiskehittämistä ja ennakkoluulotonta yhteistoimintaa, jossa lähdetään rohkeasti tarkastelemaan mahdollisuuksia syy-seuraussuhteiden todentamiseen. Taiteen ja kulttuurin ensisijaisena tehtävänä ei ole tuottaa hyvinvointia, mutta se voi kokonaisvaltaisuudessaan vaikuttaa monella tapaa ihmisen hyvinvointiin, esimerkiksi yhteisön rakentajana tai terveyttä edistävänä tekijänä.

ArtWell-selvityshankkeen jatko

ArtWellin tavoitteena on syksyllä 2022 mallintaa kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia kahden case-esimerkin avulla. Koko hankkeen tulokset esitellään seminaarissa huhtikuussa 2023. Lisätietoa tilaisuudesta julkaistaan hankkeen verkkosivuilla myöhemmin.

Sonja Kippo.Sonja Kippo (Kuva: Via Ramstén)

Projektitutkija

Farmasian laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Taru KoivistoTaru Koivisto (Kuva: Anita Salo)

Tutkija

CERADA-tutkimuskeskus, Taideyliopisto

 

 

Posted on

Kuntien ja uusien hyvinvointialueiden yhteistyö

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on tavalla tai toisella tehty jo pitkään, mutta vuoden 2023 alussa palveluiden järjestämismalli muuttuu. Kuntien järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyy itsehallinnollisille hyvinvointialueille. Kuntien rooli ja vastuu säilyvät kuitenkin pitkälti ennallaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.  Kuntien tulee uuden lain myötä ottaa päätöksenteossaan huomioon päätösten arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin. Yksi tulevaisuuden keskeisistä kysymyksistä tulee olemaan, miten kunnat ja hyvinvointialueet tekevät yhteistyötä ja toimivat yhdessä alueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Pyrimme tässä puheenvuorossa lyhyesti avaamaan kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön lainsäädännöllistä perustaa ja esittämään näkemyksiä siitä, miten tämä yhteistyö käytännössä voisi toimia.

Lainsäädännön puitteet

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (L611/2021)  määrittelee kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäviä ja neuvotteluita. Pykälässä 6 kuvataan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä kunnissa ja pykälässä 7 hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä hyvinvointialueilla.

Kunnilla säilyy edelleen vastuu asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä siltä osin, kun se kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Vastaavasti hyvinvointialueille kuuluu vastuu siltä osin, kun sen kytkeytyy hyvinvointialueen tehtäviin. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä ja edistämistoimia Terveydenhuoltolain mukaisesti ovat esimerkiksi erilaiset seulonnat, neuvolapalvelut, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto sekä ympäristöterveydenhuolto.

Kuntien on jatkossakin seurattava kansalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin, ja raportoitava näistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustoille vuosittain. Lisäksi on valmisteltava lakiin perustuen valtuustoille valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma.

Yhteistyö ja sen muodot

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö tapahtuu neuvotteluissa, joissa tulee sopia yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta.

Kunnan ja hyvinvointialueen on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot sekä toimittava yhteistyössä ja jaettava asiantuntemustaan vai tuettava vastuutahoja asiantuntemuksellaan. Strategisella tasolla on määriteltävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet sekä tavoitteita tukevat toimenpiteet.

Hyvinvointialueiden ja kuntien on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tehtävä yhteistyötä myös muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi niiden tulee edistää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia.

Näitä lainsäädännöllisiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtäviä hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyönä voidaan edistää muun muassa strategisen, operatiivisen, toiminnallisen ja alueellisen tason kautta.

Yhteistyön tasot ja ehdotuksia yhteistyön suunnitelmalliseen toteuttamiseen

Strategisella tasolla sekä kunnan että hyvinvointialueen johto ja poliittinen johto kokoontuvat säännöllisesti arvioimaan edellisen vuoden toteutumaa ja tulevan vuoden suunnitelmia. Näissä arviointitilanteissa tulisi olla käytössä kuntakohtaiset seurantaindikaattorit, joista muodostetaan yhteinen konsensus hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä kunnissa että hyvinvointialueilla. Seurantaindikaattoreita voivat muun muassa kuntien itsekeräämät kuntalaistiedot väestöryhmittäin, maakuntaliiton keräämät väestötiedot ja valtakunnalliset sairastavuusindikaattorit.

Operatiivisella tasolla tulee olla lain edellyttämät vastinparit kunnista ja hyvinvointialueilta ja lisäksi voidaan kannustaa joko kuntakohtaisiin tai kuntayhteistyönä muodostettaviin hyvinvointiryhmiin. Hyvinvointiryhmien tavoitteena voisi olla yhteisen tilannekuvan muodostaminen hyvinvointialueen ja kunnan välille. Tilannekuvasta saataisiin vaikuttavat näytöt hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä hyvät käytänteet ja mallit. Lisäksi siinä sovittaisiin toimenpiteistä ja pilotoitavista toiminnoista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Alueellisen hyvinvoinnin koordinaation muodostamisella varmistetaan hyvinvointialueen ja kunnan tiedontuotannon pohja. Siellä tarkastellaan muun muassa hyvinvointialueen ja kuntien tilannekuvien ja toimenpiteiden yhteensovittamista. Lisäksi voidaan täsmentää hyvinvointisuunnitelman ja painopisteiden tavoitteellisuutta.

Yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen toteuteuttamaan toimintaan voisi perustaa kuntakohtaiset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen foorumit, joiden tavoitteina olisi tarkastella alueellisia ja kuntakohtaisia hyvinvointikertomuksia ja suunnitelmia. Foorumeissa käytäisiin yhteistä keskustelua muun muassa valituista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteistä ja seurattavista indikaattoreista sekä sovittaisiin hyvinvointialueen, kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteisistä toimista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteiden saavuttamiseksi.

HYTE-kerroin

Valtionosuuslainsäädäntöön tulee erillinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosa eli niin sanottu Hyte-kerroin, jolla niin kuntia kuin tulevia hyvinvointialueita kannustetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävien hoitoon.

Kunnille tämä palkitseminen vaikuttavasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on tärkeä useasta syystä. Esimerkiksi se edesauttaa kunnan elinvoimaista kehitystä ja kannustaa alueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Kuntien tulee huomioida päätöksenteossaan niiden arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin.

Lopuksi

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen astuessa voimaan kuntien merkitys ei ole katoamassa. Yhteistyö ja sen kehittäminen on ratkaisevassa asemassa alueiden terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Lainsäädäntö luo tälle mahdollisuuksia, mutta käytänteet muotoutuvat pikkuhiljaa. Monet alueet ovatkin jo lähteneet pohtimaan yhteistyötä tai suunnittelemaan yhteistyötä hyvissä ajoin ennen uudistuksen voimaantuloa, mikä luo hyvää pohjaa tulevan työn kehittämiselle. Jos yhteistyö hoidetaan hyvin, on mahdollisuus aidosti parantaa alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä.

Elsa Paronen
Laitosjohtaja, tutkimuspäällikkö
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto

Minna Kaarakainen
Dosentti, yliopistolehtori
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto

Posted on

Rajanylittäjien syvätuntija – Pekka Nevalainen (1959–2021)

Historiantutkija, filosofian tohtori, Suomen historian dosentti Pekka Nevalainen kuoli Joensuussa 3.12.2021. Hän oli syntynyt Nurmeksen Salmenkylässä 7.10.1959. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Nurmeksen lukiosta v. 1979. Varusmiespalveluksen jälkeen opinnot alkoivat silloisen Joensuun korkeakoulun historian laitoksella syksyllä 1980.

Opiskelutovereihinsa Pekka teki lähtemättömän vaikutuksen. Hänet muistetaan opiskelijaelämää hieman syrjässä tarkkailleena, mutta silti avuliaana, huumorintajuisena ja oman persoonallisen tyylinsä omanneena herrasmiehenä. Päättäväisyys ja rohkeus, jolla hän vei opintojaan eteenpäin, toimi esimerkkinä muille. Näistä piirteistä todisti jo ensimmäisten opinnäytetöiden aiheenvalinta. Viron kautta Suomeen siirrettyjen inkeriläisten kohtalot jatkosodan ajan Suomessa ei ollut kaikista helpoin tutkimusaihe 1980-luvun alun ilmapiirissä. Väitöskirja ‘Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla’ (1990) oli perusteellinen esitys vuosina 1943–1944 Inkeristä kuljetettujen yli 63 000 ihmisen vaiheisiin.

Glasnost ja ylipäätään 1990-luvun alun vapaampi ilmapiiri antoi tilaa Inkerin ja Karjalan historian tutkimukselle. Pekan ja professori Hannes Sihvon toimittama ‘Inkeri: historia, kansa, kulttuuri’ (SKS 1991) oli kokonaisesitys, jonka takana oli suuri joukko tutkijoita itärajan molemmilta puolilta. Teos valittiin vuoden 1991 tietokirjaksi ja huomioitiin sekä Tieto-Finlandian kunniamaininnalla että Lauri Jäntin Säätiön palkinnolla.

Ahkeraa kirjoittajaa kiinnostivat ihmiskohtalot Suomessa ja itäisillä lähialueilla. Laajan artikkelituotannon ohella Pekka oli kirjoittajana ja toimittajana mukana monissa merkittävissä ja palkituissa kirjahankkeissa. Pekan, Hannes Sihvon ja professori Heikki Kirkisen toimittama ‘Karjalan kansan historia’ (WSOY 1994) sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon v. 1995. Tehopari Nevalainen ja Sihvo vastasi myös v. 1998 ilmestyneen teoksen ‘Karjala: historia, kansa, kulttuuri’ (SKS) toimittamisesta. Pekan sanallisia jälkiä löytyy myös Tieto-Finlandialla palkitusta ‘Jatkosodan pikkujättiläisestä’ kuin moniosaisesta Viipurin läänin historiasta.

Yksin Pekan käsialaa olivat muun muassa teokset ‘Rautaa Inkerin rajoilla. Inkerin kansalliset kamppailut ja Suomi 1918–1920’ (Suomen Historiallinen Seura 1996) ja ‘Viskoi kuin Luoja kerjäläistä. Venäjän pakolaiset Suomessa 1918–1939’ (SKS 1999). Näistä jälkimmäinen sai Historian Ystäväin Liiton kunniamaininnan vuonna 1999. ‘Punaisen myrskyn suomalaiset. Suomalaisten paot ja paluumuutot idästä 1917–1939’ (SKS 2002) nosti valokeilaan arkisen tason rajan yli tapahtuneessa kanssakäymisessä ja ihmisten liikkuvuuden kipeän jälkinäytöksen.

Pekkaa ilahduttivat kirjallisuus, luonto ja läheiset ihmiset. Lähipiiri sai nauttia hänen oivallisista ruoanlaittotaidoistaan. Pekkaa jäivät kaipaamaan rakas Tuula sekä suuri joukko tutkijakollegoita ja historian ystäviä. Pekan loppuun asti jatkaman tutkimustyön tuloksia on postuumisti luvassa painetussa muodossa.

Pekka Kauppinen
Jukka Kokkonen

Kirjoittajat ovat Pekka Nevalaisen opiskelutoveri ja tutkijakollega

Posted on

Kasvavaan kohinaan kadonnut tieto

Nobel-voittaja Richard Feynman piti kuuluisan puheen ”There is plenty of room at the bottom” Caltechin yliopistossa vuonna 1959. Puheessaan Feynman esitti yksinkertaisen kysymyksen: olisiko Encyclopedia Britannica -tietokirjasarjan 24 osateosta mahdollista kirjoittaa nuppineulan päähän?

Miten fyysikko lähestyy tällaista kysymystä? Hän laskee yhteen osateosten kaikkien sivujen pinta-ala ja havaitsee, että sivujen kokonaispinta-ala on 25 000 kertaa nuppineulan pään pinta-alaa suurempi. Teksti voidaan kirjoittaa nuppineulan päähän pienentämällä fonttikokoa 25 000 osaan alkuperäisestä. Mutta onko tämä mahdollista?

Vuonna 1959 tämä oli teoriassa mahdollista. Fysiikan perusperiaatteet, kuten Feynman puheessaan oikein arvioi, eivät estä aineen muokkausta jopa yksittäisten atomien mittakaavassa. Mutta 1950-luvun teknologialla tämä ei vielä onnistunut. Hän tarjosikin 1 000 dollarin palkkion sille, joka ensimmäisenä toteuttaa sivun tekstiä tässä mittakaavassa.

Stanfordin yliopiston jatko-opiskelija Tom Newman kirjoitti ensimmäisen sivun Charles Dickensin Kaksi kaupunkia -romaanista elektronisuihkulitografialla vuonna 1985, ja Feynman lähetti onnittelunsa yhdessä 1 000 dollarin shekin kanssa Newmanille.

Teknologian kehitys viimeisen 60 vuoden aikana on ollut huimaava. Elektronisuihkulitografiaa käytetään rutiinityökaluna transistorien valmistuksessa, joiden pienimmät yksityiskohdat ovat nykyisin alle 10 nanometriä (noin kymmenestuhannesosa hiuksen paksuudesta,) ja joita pakataan miljardeja sormenpään kokoiselle alueelle modernien älypuhelimien prosessoreissa.

Tämä yhdessä tietoverkkojen kehittymisen kanssa on johtanut verkossa liikkuvan datan eksponentiaaliseen kasvuun: miljoonat päivittäiset twiitit, kuva- ja videopäivitykset, kommentit ja tykkäykset täyttävät sosiaalisen median väsymättömän virran, mistä itselle oleelliset uutiset on vaikea poimia. Luonnontieteilijän termein signaalin suhde taustakohinaan on heikko.

Filosofi Ilkka Niiniluoto arvioi tulevaisuuskirjassaan jo vuonna 1986, että informaation määrä tulee kasvamaan eksponentiaalisesti. Näin on tapahtunut. Mutta kuten Niiniluoto ennakoi, valtaosa tästä informaatiosta on kohinaa ja siten aidon tiedon suhteellinen osuus pienenee. Mitä tästä seuraa?

Tiede – luotettavin näyttöön ja tutkimukseen perustuva tieto – on ahtaalla kiihtyvästi muuttuvassa nykymaailmassa. Nykyisin tietoa on saatavilla enemmän ja helpommin kuin koskaan, mutta luotettavan tiedon löytäminen eksponentiaalisesti kasvaneen kohinan keskeltä on entistä vaikeampaa. Monimutkaisiin kysymyksiin on houkuttelevaa hakea yksinkertaista ja helppoa vastausta – ja usein väärää sellaista.

Maailman suurten ongelmien kuten ilmastonmuutoksen, lajien kuudennen sukupuuttoaallon tai koronapandemian ratkaiseminen tarvitsevat kipeästi tiedettä ja kansainvälistä yhteistyötä. Perustellun argumentoinnin ja faktaperusteisen päätöksenteon hukkuessa kohinaan tilaa saavat kovaääninen retoriikka, ”vaihtoehtoiset faktat” ja salaliittoteoriat. Oikean tiedon erottaminen tekaistusta on entistä vaikeampaa.

Asiantuntijoita, tiedemiehiä, tutkijoita ja journalisteja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan erottelemaan kohinasta kestävä totuus. Tieteellisen tiedon suurimpia vahvuuksia ovat sen itseään korjaava mekanismi, yleispätevyys ja riippumattomuus vallitsevasta poliittisesta tai yhteiskunnallisesta tilanteesta – mikä tulee kantamaan tiedettä myös tulevaisuudessa kiihtyvästi kasvavan kohinan keskellä.

Jarkko J Saarinen
Apulaisprofessori, materiaalikemia

Posted on

Yhdenvertaisuus, henkilöstön diversiteetti ja Pride

Itä-Suomen yliopisto on strategiassaan sitoutunut edistämään moninaisuutta, diversiteettiä. Kyse ei ole yksinomaan arvovalinnasta, vaan henkilöstön diversiteetti edistää yliopiston strategian toteuttamista laajemminkin. Eri tutkimuksista löytyy näyttöä sille, että eri taustaisten ja eri tavoin suuntautuvien ihmisten muodostamat moninaiset ryhmät ovat homogeenisiä ryhmiä innovatiivisempia. Uutta tietoa tuottavalle ja maailmanlaajuisia ongelmia ratkaisemaan pyrkivälle yliopistolle diversiteetin lisääminen onkin tärkeää.

Meiltä tämä edellyttää sekä henkilöstöpolitiikassa että yksiköiden toiminnassa, että erilaiset vähemmistöt toivotetaan tervetulleiksi. Rekrytoinneissa haemme avoinna oleviin tehtäviin parhaita tekijöitä heidän sukupuolestaan, kansallisuudestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Avoin, suvaitsevainen ja jatkuvasti rekrytoinnin pooliaan kasvattava yliopisto onnistuu perustehtävissään parhaiten.

Suomen perustuslain takaama yhdenvertaisuus on toiminnassamme keskeistä. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia esimerkiksi sukupuoleen, ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansallisuuteen, uskonnolliseen vakaumukseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tällaiset henkilöön liittyvät tekijät eivät saisi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä tai hänelle kuuluvia palveluja. Liberaalissa demokratiassa jokainen voikin lakien puitteissa tavoitella niitä unelmia, joita hänellä on, ja tulla siksi ihmiseksi, joka hän kokee olevansa.

Työlainsäädäntö täsmentää osaltaan yhdenvertaisuutta työelämän alueella. Työelämässä pääfokus on työnteossa, ja työnjohto-oikeus on lakiin kirjattu. Jokainen saa muuten ihmisenä olla oma itsensä. Työelämässä tulee lähtökohtaisesti kunnioittaa kaikkia ihmisiä. Ihmisten yhtäläiset oikeudet on turvattava sellaisina kuin lainsäädäntö, työehtosopimuksen taso ja yhdenvertainen kohtelu vastaavissa tehtävissä olevien suhteen edellyttää.  Työelämässä ikä, sukupuoli, etninen ryhmä ja seksuaalinen suuntautuminen ovat kiellettyjä syrjintäperusteita, eivätkä ne saa vaikuttaa rekrytointipäätöksiin, palvelussuhteen ehtoihin tai kohteluun työpaikalla. Työhaastatteluissa ei lain mukaan saa myöskään udella muita kuin työhön vaikuttavia asioita. Henkilön yksityisasiat, kuten seksuaalinen suuntautuminen, eivät kuulu työnantajalle. Mikäli työntekijän sukupuolisesta suuntautumisesta kuitenkin töissä seuraisi häirintää, on esimiesten puututtava asiaan.

Toivotan kaikille lisääntyvä yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta, sekä hyvää Pride-viikkoa!

Jouni Kekäle

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja

Henkilöstöjohtaja

Posted on

Onko data todellisuutta?

Kuulee joskus luonnehdittavan, että data olisi raaka-ainetta analyyseille, jotka tekoälymäisin algoritmein tuottaisivat jotain hyödyllistä informaatiota. Tämä varmasti on sinänsä ihan osuvakin kuvailu, mutta ei ehkä riittävällä tavalla vastaa kysymykseen, että onko data todellisuutta.

Vihjaus raaka-aineeseen antaa kuvan, että data olisi jotain konkreettista, valmista ja ennalta annettua. Näin asian voi tosiaan ajatella olevan ja sinänsä datan voi hahmottaa olevan jotain todellista ja olemassa olevaa. On kuitenkin täysin eri asia, että heijasteleeko data edes jollain tavalla todellisuutta ja toisaalta, että kenelle data on edes olemassa olevaa.

Nykyään data tavallisesti ajatellaan elektronisessa muodossa tallennetuksi. Se siis koostuu pohjimmiltaan nollista ja ykkösistä, joskin varsinainen tallennustapa riippuu laitteesta ja tekniikasta. Keskeistä on se, että moista dataa ei oikeastaan ole olemassa muille kuin sellaisille, joilla on sopivat laitteet ja riittävä taustatietämys päästä dataan käsiksi. Nollat ja ykkösetkään eivät sinänsä kerro yhtään mitään, jos ei ole lisää taustatietämystä, jolla data alkaa muuntua ymmärrettäväksi. Eli jos tiedossa on sopivien laitteiden ja ohjelmistojen lisäksi tallennusformaatti ja sen esimerkiksi matriisimainen muoto, jossa sarakkeet kuvastavat muuttujia ja rivit havaintoja, niin data saa jo jotain muotoa. Kun lisäksi on tietämystä, että mitä muuttujat mahdollisesti heijastelevat ja mistä asioista havaintoja on, niin vaikkapa Excel-tyyppisestä näkymästä voi jo kuvitella käsittävänsä mistä datassa onkaan oikein kyse.

Ja epäilemättä näin asia voisikin periaatteessa olla, sillä silloinhan on ainakin jotenkin Börje Langeforsin infologisen yhtälön hengessä tiedostettu se, ettei datassa ole informaatiota vaan informaatio on jotain mitä tuotetaan datasta ja taustatietämyksestä. Käytännössä asia vielä monimutkaisempi, sillä ihmisillä ei tietenkään ole samanlaista taustatietämystä kaikista tarvittavista asioista. Informaation tuottamisen ongelmaksi nousee siis riittävän taustatietämyksen kommunikointi, joka on välttämätöntä datan ymmärtämiseksi. Osmo A. Wiiohan on asian haastavuuden hyvin kiteyttänyt: viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.

Tarkkaan ottaen edellä ei ole vielä otettu kantaa siihen, että heijasteleeko data todellisuutta jollain tavalla, vaan lyhyesti pohdittu miten dataa voi olla mahdollista ymmärtää. Taustatietämys on tietysti avain myös kysymykseen siitä, että heijasteleeko data jotenkin todellisuutta ja jos kyllä, niin millä tavalla se sen tekee. Käytännöllisestä näkökulmasta on ehkä suoraviivaisinta ajatella, että todellisuus on jollain tavalla pysyvää tai säännönmukaisesti muuttuvaa ja että todellisuutta voidaan havainnoida jollain systemaattisella tavalla. Ihmisen aistit ovat hyviä välineitä todellisuuden havainnoimiseen ja toki ihminen on kyennyt rakentamaan myös erilaisia laitteita havainnoimisensa tueksi. Joitain asioita voidaan havaita ”suoraan”, mutta valtaosassa tapauksista todellisuuden osaksi oletettu kiinnostava ilmiö on havaittavissa vain epäsuorasti ja epätarkasti jotenkin mittaamalla sitä tai siihen liittyvää havaittavampaa asiaa. Mittaaminen on siis systemaattista sovitulla tavalla tehtyä havainnoimista. Mutta mitä se data sitten on?

Lyhyesti ilmaistuna data koostuu symbolisesti esitetyistä systemaattisesti tehtyjen havaintojen mittaustuloksista. Tai siis ainakin teoriassa näin voisi toivoa olevan. Datassa voi kuitenkin olla mittausvirhettä tai muita harhan lähteitä ja varmasti ainakin jonkinmoista epävarmuutta, jota liittyy havaintojen tekemisen käsitteellistämiseen. On myös itsestään selvää, että mikä tahansa data on parhaassakin tapauksessa vain äärimmäisen pieni häivähdys todellisuuden jostain havaittavissa olevasta osasta katsottuna hyvin suppeasta näkökulmasta – muutenhan dataa olisi enemmän kuin todellisuutta.

Mitä suorempia havaintoja ja selkeämpiä mittauksia pystytään tekemään ja mitä vähemmän tarvitaan taustatietämystä kommunikoimaan datan merkitystä, sitä helpompi on ymmärtää, miten kyseinen data ja todellisuus ovat mahdollisesti linkittyneet toisiinsa. Silloin voi olla mahdollista tuottaa data-analyysein datasta informaatiota, joka saattaa olla hyödyllistä myös todellisuuden kannalta. Yleisesti ottaen on kuitenkin yltiöpositiivista kuvitella kaiken datan heijastelevan todellisuutta saatikka että se tekisi moista hyödyllisellä tavalla, vaikka dataa analysoitaisiin minkälaisilla algoritmeilla tai mallinnettaisiin mielivaltaisen monimutkaisilla malleilla tahansa.

Data on siis todellista niille, jotka sitä pystyvät käsittämään tai käsittelemään. Parhaassa tapauksessa data myös heijastelee minimaalisen pientä osaa todellisuudesta. Jos asian hahmottaminen on hankalaa ihmisille, niin mitä tapahtuukaan, jos ihmisen luomaa tekoälyä hyödynnetään todellisuuden kannalta jotenkin merkityksellisten päätösten tekemisen tukena ja se käyttää raaka-aineenaan vain dataa?

Reijo Sund

Rekisteritutkimuksen professori

Terveystieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopisto

Posted on

Terveys tai talous vai terveys ja talous?

Koronavirukseen liittyvässä julkisessa keskustelussa terveys ja talous on asetettu usein vastakkain ajatuksella, että vain toinen näistä on saavutettavissa toisen kustannuksella. Jos pyritään turvaaman väestö koronavirustartunnoilta, joudutaan luopumaan taloudellisesta toimeliaisuudesta. Jos taas halutaan saada talouden rattaat rullaamaan, tämä tapahtuu vain lisääntyvien tartuntojen myötä. Tämän ajattelun mukaan terveyden ja talouden välillä on vaihtosuhde.

Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan koronastrategian tavoitetila ja keinot.

Kun ajatellaan strategian tavoitetilaa, terveyteen ja talouteen liittyvät näkökohdat kulkevat käsi kädessä. Sekä terveyden että talouden näkökulmasta tilanne olisi parempi, jos koronavirustartuntojen ilmaantuvuus sekä Suomessa että maailmalla olisi vain vähäistä. Tällöin voitaisiin välttyä elämänlaadun menetyksiltä sekä ennenaikaisilta kuolemilta, jotka koronavirustartuntoihin liittyvät. Samalla vältyttäisiin myös koronaviruksen haitallisista vaikutuksista talouden toimintaan mukaan lukien terveydenhuollon vaihtoehtoiskustannukset. Kun ajatellaan asiaa terveyden ja talouden näkökulmista, järkevä tavoitetila on uusien koronavirustartuntojen ilmaantuvuuden mahdollisimman alhainen taso.

Kun tarkastellaan keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi, terveys ja talous eivät enää välttämättä kulje käsi kädessä vaan niiden välille syntyy usein edellä kuvattu vaihtosuhde. Vaikuttavien keinojen käyttöönotosta aiheutuu kustannuksia, ja päätöksentekijät joutuvat vertaamaan keinoista syntyvää terveyshyötyä niiden kustannusvaikutuksiin. Poliittiset päätöksentekijät ympäri maailmaa ovat turvautuneet koronaviruksen torjunnassa sosiaalisen eristämisen keinoihin, jotka ovat aiheuttaneet merkittäviä kustannusvaikutuksia kansantalouksissa ja terveydenhuolloissa. Samaan aikaan sosiaalisen eristämisen keinot ovat olleet vaikuttavia, koska niiden seurauksena uusien tartuntojen määrät ovat lähteneet laskuun. Valitut keinot ovat synnyttäneet myönteisiä terveysvaikutuksia mutta talouden kustannuksella, eli terveyden ja talouden välillä on esiintynyt vaihtosuhde.

Viruksen hallinnassa onkin syytä keskittyä kustannusvaikuttaviin keinoihin, joilla voidaan turvata ihmisten terveydentila mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla sekä terveydenhuollossa että koko kansantaloudessa.

Suomessa käyttöönotettuja rajoitustoimia puretaan vähitellen. Koronaviruksen leviäminen Suomessa on hidastunut ja tässä suhteessa tilanne on hyvä. Tulevaisuuteen liittyy edelleen epävarmuutta ja päätöksentekijät voivat joutua uudelleen tilanteeseen, jossa pohditaan uusia keinoja ja niiden kustannuksia ja vaikuttavuutta koronavirustartuntojen ehkäisemisessä. Toivottavasti piakkoin markkinoille saatavaan rokotteeseen liittyy myös lääkkeen tehon, vaikuttavuuden ja kustannusten arviointi. Kun rokote tulee markkinoille, kustannusvaikuttavuuden sijasta tärkeämmäksi voi kuitenkin osoittautua kysymys rokotteen kohtuullisesta hinnasta, jonka maksamiseen eri maiden hallituksilla ja ihmisillä on halukkuutta ja varaa.

Ismo Linnosmaa
Sosiaali- ja terveystaloustieteen professori
Itä-Suomen yliopisto

Posted on

”Tiedän nyt paremmin, millaisia asioita haluan tulevaisuudessa opiskella”

Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa opiskelevien lukiolaisten määrä on kasvanut tasaisesti. Lukioyhteistyön pilotointi alkoi vuonna 2018 ja tällä hetkellä yhteistyölukioita on 38 kaikkiaan 25 sopimuskunnassa. Neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä viiden uuden kunnan kanssa.

Toteutimme palautekyselyn vuonna 2019 opintoihin ilmoittautuneille lukiolaisille, joita oli reilut 80. Heitä oli kaikkiaan 19 eri lukiosta ja he olivat opiskelleet 28 eri opintojaksoa kaikista Itä -Suomen yliopiston tiedekunnista. Suosituimmat oppiaineet olivat oikeustieteet, tietojenkäsittelytiede ja psykologia. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa toiminnan kehittämisen tueksi ja palautetta lukiolaisten opiskelukokemuksista sekä siitä, millaista hyötyä he näkivät saavansa yliopisto-opintojen suorittamisesta lukioaikana. Osa vastanneista oli jo suorittanut opinnot, ja osalla ne olivat vielä kesken.

Lähes kaikki vastaajat olivat saaneet tietoa avoimen yliopiston opinnoista lukion omalta opinto-ohjaajalta, mikä oli hieno asia. Tietoa oli löytynyt myös Wilmasta (lukioiden opintotietojärjestelmä) sekä Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston www-sivuilta. Myös Hae yliopistoon -päivät, avoimen yliopiston opinto-ohjaajat ja sekä avoimen yliopiston omat infot lukioilla olivat olleet lukiolaisen tietolähteitä. Kaikki vastanneet kertoivat, että tietoa oli helposti löydettävissä. Myös ohjausta ja neuvontaa sai riittävästi: tukea sai avoimen yliopiston opintojen suunnitteluun suurimmaksi osaksi (90 %) omalta opinto-ohjaajalta.

Kyselyssä selvitettiin myös yliopiston käytäntöihin liittyviä kysymyksiä eli esimerkiksi miten lukiolainen sai käyttöönsä UEF-tunnukset, kuinka rekisteröityminen onnistui tai kuinka verkko-oppimisympäristöihin pääsi. Onneksi suurin osa (75 %) pääsi opinnoissaan hyvin alkuun, mutta selkeitä kehittämiskohteitakin löytyi. Nuoria tulisi nykyistä paremmin ohjeistaa ja kannustaa ottamaan yhteyttä myös yliopistoon, mikäli kirjautuminen ei onnistu. Myös viestintää ja ohjeistuksia olisi syytä selkeyttää.

Lukiolaisista 47 % koki itsenäisen verkko-opiskelun helppona 43 % siltä ja väliltä olevana ja 10 % vaikeana. Ohjausta ja neuvontaa he saivat opintojen aikana lukion opinto-ohjaajalta, verkko-oppimisympäristöstä ja avoimesta yliopistosta. Yli 90 % koki saaneensa ohjausta ja neuvontaa riittävästi, mikä on hieno tulos.

Tärkeintä kyselyssä oli selvittää, miten lukiolaiset kokivat avoimen yliopiston opintojen hyödyllisyyden lukioaikanaan. Yli 70 % vastaajista koki, että opinnoista oli hyötyä tulevaisuuden suuntien selkeyttämiseen ja jatko-opintosuunnitelmiin. Noin 30 % koki myös, että opinnoista oli hyötyä lukio-opintoihin sekä ylioppilaskirjoituksiin. 80 % suosittelisi avoimen yliopiston opintoja muille. Kokemus avoimen yliopiston opinnoista sai keskiarvon 8,3.

Kysely antoi arvokasta tietoa lukiolaisten kokemuksista avoimessa yliopistossa opiskelemisesta. On hienoa kuulla, että opiskelijat suosittelevat opintoja avoimessa yliopistossamme ja että kokemus opiskelusta on ollut hyvin myönteinen. Tähän loppuun on mukava jakaa erään lukiolaisen antama palaute: ”Suosittelen opintoja kaikille kiinnostuneille. Itsenäinen opiskelu ei ollut yhtään vaikeaa, koska aihe oli hyvin mielenkiintoinen. Kaikin puolin tyytyväinen opintojaksoon.”

Leila Saramäki

Suunnittelija, opinto-ohjaaja

Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate, Avoin yliopisto

 

Lue lisää:

Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston lukioyhteistyö
Tietoa TRY-hankkeesta
Lukioyhteistyön esite (PDF)