Tag Archives: Itä-Suomen yliopisto

Opettajankoulutuksessa on syytä välttää äkkinäisiä määrällisiä suunnanmuutoksia!

Väestörakenteen muutos on tämän hetken yksi voimakkaimmin yhteiskuntamme kehitykseen vaikuttava tekijä. Aluetutkija Timo Aro on kutsunut sitä ”pirulliseksi ongelmaksi”, koska muutos vaikuttaa ainakin neljällä eri tasolla: syntyvyyden alentuminen, ikärakenteen muutos, muuttoliikkeen ja eri alueiden polarisoituminen.

Suomessa syntyvyys on 2010-luvulla laskenut jyrkimmin kehittyneissä maissa. Syntyneitä oli viime vuonna lähes 25 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2010. Laskua tapahtui kaikissa ikäryhmissä, koulutusryhmissä, kieliryhmissä ja kaikilla alueilla. Kun syntyneitä vielä vuonna 2010 oli 63 000, ennakoidaan syntyvyyden vuonna 2019 jäävän alle 45 000 lapseen. Jos keskimääräinen luokkakoko peruskoulussa on 20 oppilasta, se merkitsee kyseisellä aikavälillä luokkien määrän vähenemistä perusopetuksen ikäluokkaa kohden 3150:stä 2250:een.

Alhainen syntyvyys tarkoittaa ikärakenteen ja samalla huoltosuhteen jyrkkää muutosta. Yhdessä muuttoliikkeen kanssa se merkitsee, että väestö vähenee, vanhenee ja keskittyy. Se puolestaan johtaa alueiden eriytymiseen ja niiden keskinäisen kilpailun kiristymiseen niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Käynnissä oleva muutos on vaikuttanut oppilaitosverkostoon laajamittaisesti koko 2000-luvun. Vuodesta 2000 vuoteen 2018 peruskoulujen määrä väheni 3726:sta 2229:ään, lukioiden määrä 441:stä 336:een (-40,2 %), ammatillisten oppilaitosten 221:stä 84:ään (-62 %) ja ammattikorkeakoulujen 30:stä 25:een (-16,7 %). Yliopistojen määrä laski 20:stä 14:ään (-30 %). Ala- ja yläkouluikäisen väestön määrä kasvoi noin joka kolmannessa kunnassa (99 kuntaa) ja väheni kahdessa kunnassa kolmesta (212 kuntaa) vuosina 2010–2018. Kuntaliiton esittämän arvion mukaan lukioikäisten 16–18-vuotiaiden määrä vähenee Manner-Suomessa 67 seutukunnassa ja kasvaa ainoastaan kahdessa seutukunnassa vuoteen 2035 mennessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on edellä kuvattujen muutosten seurauksena esittänyt valtakunnallisesti strategiakaudelle 2021–2024 luokanopettajakoulutuksen supistamista vuosittaisesta 891 maisterin tutkintotavoitteesta 700 maisteriin.  Samanaikaisesti lainsäädännöllisistä syistä johtuen lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijamäärä kasvaisi 600:sta 700:ään.

Mitä käynnissä oleva muutos merkitsee yliopistoille ja erityisesti niiden opettajankoulutukselle? Koulutus- ja työperäisen maahanmuuton lisääminen näyttää yhä vääjäämättömämmältä. Muuttajien kouluttaminen edellyttää opettajia. Koulutusvienti on nouseva ala, johon myös tarvitaan opettajia. Suomalaisen yhteiskunnan osaamisen vahvistaminen edellyttää opetusalan täydennyskoulutuksen (jatkuvan oppimisen) lisäämistä.

Osaamisen vahvistaminen tarkoittaa yhteiskunnan laajempaa pedagogisoitumista; koulutukseen liittyvä yksityisen sektorin elinkeinotoiminta laajenee ja vahvistuu. Tämä herättää kysymyksen: Voisiko opettajankoulutus laajeta tulevaisuudessa pelkästä julkisen sektorin toimijasta vahvistamaan myös yksityisen sektorin koulutusosaamista? Tosiasiat osoittavat, että opettajankoulutuksessa on syytä välttää jyrkkiä ja äkkinäisiä määrällisiä suunnanmuutoksia!

Mikko Ripatti

Johtava rehtori, KT

Itä-Suomen harjoittelukoulu

Dialogitaitoja digiajan johtamiseen

Johtamisen kurssilla opiskelijat miettivät, millainen on hyvä johtaja. Vastauksissa korostui, että hyvä johtaja kuuntelee.

Dialogi (dia = läpi; logos = sana) on vuorokuuntelua, joka synnyttää luottamusta. Kuulluksi tuleminen on voimaannuttava ja innostava kokemus. Dialogi ei ole tiedon jakamista, vaan omien ajatusmallien kyseenalaistamista ja eläytymisestä toisen kokemuksiin. Dialogi edellyttää keskinäistä luottamusta, koska sillä ei ole ennalta määrättyä suuntaa. Dialogissa ei tavoitella harmoniaa, vaan uusia ratkaisuja. Dialogissa luodaan yhteisiä merkityksiä asioille purkamalla ajatus oikeassa tai väärässä olemisesta. Ilman kuuntelemisen taitoa kuulen toisen puheessa vain omat tulkintani, mutta dialogissa annan toiselle luvan vaikuttaa ajatteluuni. Dialogi antaa mahdollisuuden luottaa, vaikka olisin eri mieltä asiasta.

Konfliktien johtamisen kolme teesiä ovat: 1. Kuuntele 2. Kuuntele ja 3. Kuuntele lisää. Dialogi sopii ristiriitojen käsittelyyn, sillä se lisää tilannetajua ja ymmärrystä kokonaisuudesta. Dialogi edellyttää kiireetöntä läsnäoloa: joskus hiljaisemman on opittava puhumaan ja puheliaamman kuuntelemaan. Jos ei saa sanoa sanottavaansa ja koe tulevansa kuulluksi, turhautuminen taannuttaa dialogin ja luottamus kuihtuu. Kun jännitteet syövät organisaation luottamuspääomaa, on ristiriitojen kohtaaminen tärkeämpää kuin niiden ratkaiseminen: ei vältellä, ei paeta eikä piilotella. Tulostavoitteiden puristuksessa dialogi saattaa tuntua hitaalta, mutta ilman dialogia väärinkäsitykset asioiden kulusta saavat helposti vallan. Dialogi on ’oikotie’ yhteiseen ymmärrykseen, sillä huhujen oikominen on aikaa vievää. Dialoginen työkulttuuri auttaa sitoutumaan yhteisiin päätöksiin.

Dialogiin kuuluu keskeneräisyys, kokeilut ja niihin kannustaminen. Erilaiset näkökulmat edellyttävät luottamusta ja rohkeutta. Johtajuus ja esimiestyö -kurssin opiskelija pohti oppimispäiväkirjassaan: ”Pitää uskaltaa kertoa omat ideansa ja ajatuksensa, vaikka toiset saattavat ampua ideat alas. On luotettava kavereihin, ettei ne naura.” Dialogi vahvistaa kollektiivista oppimista ja sen soisi yleistyvän opetuksessa. Jännite aiempien käsitysten ja uusien ajatusten välillä ruokkii uteliaisuutta ja motivoi oppimaan. Dialogi ruokkii analyyttisen ajattelun kehittymistä. Tulevaisuuden asiantuntijuus on aiempaa vuorovaikutteisempaa ja monitieteisempää. Myös jatkuvan oppimisen kulttuuri tarvitsee tuekseen dialogia. Kauppatieteiden laitoksella käynnissä olevassa akkreditointiprosessissa tiivistetään dialogista toimintatapaa elinkeinoelämän kanssa opetuksessa ja tutkimuksessa. Moniäänisyyttä tarvitaan uusien ratkaisujen löytämiseksi yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Mirjami Ikonen

Johtamisen yliopistonlehtori, kauppatieteet

Tutkija Luottamus organisaatiossa -tutkimusryhmässä

Linkittyvä data on datatieteen siunaus ja kirous

Modernin datatieteen menestyksen edellytys on pääsy suurin datajoukkoihin. Eräs hyödyllisimmistä datajoukkojen ominaisuuksista on mahdollisuus linkittää niitä muihin datajoukkoihin, jolloin käytössä olevan data määrä kasvaa huomattavasti.

Esimerkiksi Googlen algoritmit voivat yhdistää hakuhistoriasi, sähköpostisi, kalenterisi ja kännykkäsi sijainnin huomatakseen, että sinun pitäisi lähteä lentokentälle keretäksesi Prahan-koneeseen, johon ostit liput viime viikolla, ja vaikka katsoit eri hotelleja, et ole vielä varannut huonetta. Vastaavasti tutkija saattaa haluta yhdistää potilaiden terveysdatan heidän asuinalueidensa ilmanlaatudataan tutkiakseen ilmanlaadun vaikutuksia kansanterveyteen.

Kuten ensimmäisestä esimerkistä käy ilmi, linkittyminen on myös eräs nykyisten datajoukkojen suurimmista ongelmista. Yksityisyyteen linkittäminen voi vaikuttaa vakavalla tavalla. Usein aggregaatteja pidetään turvallisina tietoina jakaa, eikä “kuinka monta HIV-positiivista aineistossa on” -kysymyksen katsota vaarantavan yksityisyyttä – olettaen että tapauksia on riittävästi. Mutta jos tiedän, että henkilön X tietoja ollaan juuri lisäämässä tietokantaan ja kysyn “kuinka monta” -kysymyksen juuri ennen ja jälkeen tietojen lisäämisen, olen saanut tietää, onko X:llä HIV. Tässä tapauksessa tietojen ajallinen linkittyminen rikkoo X:n yksityisyyden.

Tietyntyyppinen linkittyminen saattaa myös aiheuttaa vaikeasti havaittavaa syrjintää koneoppimisalgoritmeissa. Merkittävä osa tietojenkäsittelytieteen opiskelijoista ja valmistuneista on miehiä. Jos opettaisimme algoritmin valitsemaan uudet opiskelijat sen perusteella, kuinka todennäköisesti he valmistuvat, algoritmi voisi oppia, että tekstiilikäsityötä peruskoulussa opiskelleita ei kannata valita, sillä vain harva valmistunut on opiskellut sitä. Näin algoritmi päätyy tosiasiallisesti syrjimään naisia, vaikkei se edes tietäisi hakijoiden sukupuolta.

Ilman linkittämistä datatieteen menetelmien hyödyt jäisivät paljon pienemmiksi, emmekä voi estää julkisesti saatavissa olevien datojen linkittämistä. Kuinka paljon omia tietojaan antaa Googlelle ja muille yrityksille on itse kunkin päätettävissä, mutta linkittyminen aiheuttaa ongelmia myös vaikeammin hallittavissa tapauksissa. Ongelma tiedostetaan entistä paremmin, ja poliittisten päätösten, esimerkiksi yleisen tietosuoja-aseuksen GDPR:n, lisäksi myös tutkimus kehittää uusia menetelmiä yksityisyyden säilyttäviksi data-analyysimenetelmiksi.

Pauli Miettinen

Datatieteen professori

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Huippu-urheilun eväitä johtajuuteen: yhteispeliä, intuitiota ja palautumista

Onnittelut Suomen jääkiekkomaajoukkueelle MM-kultamitalista! Leijonien tarina on joukkueen tarina, jossa on aina viipymiä aiemmista tarinoista ja kokemuksista. Asiat saavat merkityksensä historiaansa vasten. Leijonat osoittivat, että luottamus saa pelaajista parhaimmat puolet esiin. Luottaminen kehkeytyy aiempien kokemusten, mielikuvien ja tulkintojen sekoittuessa nykyhetkeen. Yhdeksi menestyksen avaimeksi päävalmentaja Jukka Jalonen nimesi semifinaalin jälkeen ’pelaamisen toisilleen’ ja aiempien pelien jälkeen ’rajattoman luottamuksen toisiinsa.’ Yhteispeli edellyttää vahvaa luottamusta: on luotettava itseensä, toisiinsa, valmentajaan. Jos luottamus rakoilee, se näkyy tuloksessa.

Huippu-urheiluun liittyy luovuus, yllätyksellisyys. Leijonissa on löydetty yhteispeli, jossa erilaisuudelle ja henkilökohtaisille vahvuuksille on tilaa. Myös menestyvässä organisaatiossa on kykyä tunnistaa toisten ainutlaatuisia piirteitä ja kunnioittaa toisia erilaisuudesta huolimatta – joskus siitä syystä, että toisella on itseltä puuttuvaa osaamista ja taitoa. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia myös tutkimuksessa, mikä on tänä päivänä tiimityötä. Väitöstutkimusten ohjaajana tiimityö on erityisen palkitsevaa. Yhdessä oppiminen ja onnistumiset innostavat eteenpäin. Luottamus ruokkii rohkeutta ottaa riskejä ja edetä kohti yhteistä unelmaa, jolloin luottamus vahvistuu entisestään. Koska luottaminen syntyy ja kehittyy suhteissa, se vaatii yhdessä olemista ja vuorovaikutusta. Törmäyttämällä erilaisia kokemuksia ja näkökulmia syntyy uusia oivalluksia. MM-kullan ratkettua asiantuntijoiden kommenteissa vilahti ajatus siitä, että valmentajat valitsevat pelaajia, jotka ovat kanssaan eri mieltä. Mihin samaa mieltä olijoita tarvittaisiin?

Yritysmaailmassa rekrytointivalintoja tehdään usein intuitiolla. Tutkijan näkökulmasta kiinnostavaa on se, että rekrytointeja perustellaan yleensä järkisyin, vaikka valinta olisi tehty tunteella. Useat kokeneet rekrytoijat kuitenkin kertovat tekevänsä valintoja tunteella ja intuitiolla. Rekrytoijien mukaan hyvä hakija oppii ammattitaidon ja oma-aloitteisuuden, mikäli asenne on oikea ja halua riittää. Rekrytoijat kertovat, että jos pienikin asia jää vaivaamaan, rekrytointi jää tekemättä. Toisaalta valitsijat katuvat virherekrytointeja, jotka olisivat jääneet tekemättä, jos päätöksen tekijät olisivat luottaneet intuitioonsa.

Intuitiotutkija Asta Raami on tunnistanut erilaisia tietämisentapoja, kuten päättely, auktoriteetteihin tukeutuminen, kokemusperäinen tietämys sekä intuitiivinen tieto. Intuitio on esimerkki tietämisen tavasta, jota tekoäly ja robotiikka ei vielä pysty jäljittelemään. Asiantuntijan intuitiivinen tietämys syvenee pitkän kokemuksen ja harjaantumisen myötä, ja hän kykenee ratkaisuihin, joita ei jälkeenpäin voi selittää muuten kuin että hän vain tiesi, mitä piti tehdä. Kyseessä on oman tietämyksen, kokemuksen yhdistäminen, jossa voidaan luoda jotain uutta ja ylittää oman asiantuntijuuden rajat, kuten Raami intuition mahdollisuuksista puhuu. Jotain tällaista tapahtuu parhaimmillaan huippu-urheilussa ja -tutkimuksessa, mutta myös aivan tavallisessa organisaatioarjessa. On opittava tunnistamaan älykäs intuitio ja annettava sille aikaa.

Huippu-urheilusta riittää ammennettavaa johtamiseen, esimerkiksi palautuminen on tärkeimpiä työhyvinvoinnin teemoja. Ylikunto lamaannuttaa urheilijan, mutta palautuminen, uni ja lepo tuottavat tuloksia. Unta laiminlyödään helposti, mutta aivotutkijoiden mukaan seuraukset ovat vakavat. Rentoilulle ja juhlalle on onnistuneen projektin jälkeen paikkansa. Leijonien juhlat ovat koko kansan juhla, samoin tohtoripromootio on yliopistoyhteisön yhteinen akateeminen juhla kesäkuussa Joensuun kampuksella ja ensi vuonna Kuopiossa. Tervetuloa juhlimaan!

Mirjami Ikonen

Johtamisen yliopistonlehtori, kauppatieteet

Tutkija Luottamus organisaatiossa -tutkimusryhmässä

Kannattaako koulujen tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöön investoida?

Huoli Suomen globaalista kilpailukyvystä painaa myös koululaitosta. Vuoden 2015 PISA-tutkimus osoitti, että peruskoulun oppimistulokset ovat heikentyneet. Ratkaisua niiden parantamiseksi on haettu tieto- ja viestintätekniikasta. Tavoitteena on ollut, että teknologian tukemana olemassa olevilla resursseilla voitaisiin tuottaa yhä laadukkaampaa oppimista.

Viime aikojen koulutuspolitiikan keskeisiä puheenaiheita onkin ollut tieto- ja viestintäteknologian lisääntyvä käyttö kouluissa ja opetuksessa. Onko siihen järkevää investoida?

Digitalisaation yleisen kehityksen näkökulmasta tämä on ymmärrettävää. Yli puolet bruttokansantuotteestamme on ensi vuosikymmenen alussa digimuodossa. Kannattaako tieto- ja viestintäteknologiaan resursoiminen kuitenkaan oppimistulosten kannalta?

Aihetta on tutkittu maailmalla paljon ja Suomessakin enenevässä määrin. Yksi merkittävimmistä alan tutkimuksista on professori Steven Higginsin tutkimusryhmän Durhamin yliopistossa tekemä laaja kvantitatiiviseen aineistoon perustuva meta-analyysi digitaalisen teknologian vaikutuksesta oppimiseen. Yhteenvedossa tarkasteltiin useiden eri tutkimusten perusteella sitä, mitä näkökohtia niiden tulokset tuovat esille.

Higginsin analyysin mukaan perustelujen digitaaliteknologian käyttöön täytyy olla selkeät ja sen osuus oppimisessa tulisi yksilöidä. Teknologian pitäisi tukea nykyistä tehokkaampaa yhteistoiminnallisuutta, vuorovaikutusta sekä palautteen saamista oppimisessa. Opettajia ja oppilaita olisi tuettava digitekniikan käytön kehittämisessä. Lisäksi tulisi selvittää, mitä oppilaat ja opettajat lakkaavat tekemästä, kun digitekniikka tuodaan osaksi opetusta. Teknologiaa ei tuoda tyhjiöön. Onkin tärkeää tunnistaa tarkasti, mitä se korvaa ja mitä lisäarvoa se tuo oppimiseen.

Tutkimuksen valossa voidaan sanoa, että pelkästään tietokoneiden hankinta kouluihin ei riitä, sillä se ei yksin auta parantamaan oppimistuloksia. Keskeistä on, kuinka koulut onnistuvat hyödyntämään ja soveltamaan uutta teknologiaa opetuksessaan ja ottamaan sen luontevaksi osaksi toimintaansa. Keskeistä on pedagogiikka, ei teknologia. Nopea teknologian kehitys tekee opetuskäytön kehittämisestä kuitenkin vaikeaa.

Tutkimuksen valossa näyttää siis siltä, että investoiminen koulujen tieto- ja viestintäteknologian kehittämiseen kannattaa, mutta vain tietyin ehdoin. Työtä kannattaa jatkaa!

Mikko Ripatti

Johtava rehtori

Itä-Suomen harjoittelukoulu

Tutkijan viestintärytmit

Eristäytynyt professori pölyisessä norsunluutornissaan, vai kaikkea turhankin innokkaasti kommentoiva “päivystävä dosentti”? Siinä kaksi sitkeää kulttuurista kuvaa, joita tutkijalle viestijänä tarjotaan. Ja karikatyyri jatkuu. Kun vanhan maailman yliopistosivistykseen kasvanut norsunluutorniprofessori viestii harkitusti ja harvakseltaan tieteellisten lehtien ja konferenssiesitelmien kautta, päivystävä dosentti on kuin kotonaan sosiaalisessa mediassa, bloggaajana ja televisiovieraana puhumassa niin aiheesta kuin sen vierestäkin. 

 Viestijäkuvien välisen eron saattaisi äkkiseltään liittää erilaisissa mediaympäristöissä kasvaneisiin tutkijasukupolviin. Voi toki olla, että “hitaan median” aikakaudella uransa aloittanut tutkija katsoo tieteen viestintäympäristöä hieman eri tavalla kuin verkkomedian parissa kasvanut diginatiivi. Pelkästä sukupolvierosta tuskin on kuitenkaan kysymys. Ehkä norsunluutorniprofessorin ja päivystävän dosentin hahmoja ei pitäisikään ymmärtää luonnehdintoina erilaisista tutkijatyypeistä vaan vihjeenä tutkijan työhön kohdistuvista monitahoisista odotuksista. 

 Toimin tällä hetkellä tutkimushankkeessa, jossa rahoittajan toiveesta seuraamme lähettämiemme twiittien määrää päivätasolla. Samaan aikaan tavoitteena on teoreettis-metodologisesti uraauurtavien tutkimusartikkeleiden julkaiseminen. Tällaisten töiden rytmi ja niiden vaatima keskittymisen tapa on radikaalisti erilainen. Some-viestintä vaatii tiuhaa sisältöjen tuottamista – silloinkin, kun tutkimuksessa ei oikeastaan tapahdu mitään näkyvää– uutisvirtojen seuraamista ja jatkuvassa valmiustilassa olemista. Tutkimusartikkelin tuotantoprosessi aineistonkeruusta valmiiseen julkaisuun taas kestää helposti vuosia, ja sitä edistäisi pikemminkin erakkomainen vetäytyminen kuin puhelimen ilmoitusäänten pirstaloima aikaympäristö. 

 Yliopistojen kolmannen tehtävän korostumisen myötä käsitys tutkijan julkisesta tilivelvollisuudesta on laajentunut. Tutkija ei ole vastuussa vain menetelmiensä oikeellisuudesta tai tulosten relevanssista tiedeyhteisön kannalta, vaan myös siitä, että hän kykenee ymmärrettävästi ja kiinnostavasti kertomaan suurelle yleisölle tekemisistään. Tutkijasta on tullut, tai ainakin hänestä on toivottu tulevan, monipuolinen viestintäosaaja. Kun tutkijan ammattia ajattelee viestintäammattina, sen keskeiseksi ammattitaitovaatimukseksi on noussut polyrytmiikka – eritahtisten ja eripuraisten rytmien hallinta. 

Juhana Venäläinen

Kulttuurintutkimuksen yliopistotutkij

Onko yliopistoilla vaikutusta Suomen talouteen?

Skotlantilaisen BiGGAR Economics Ltd:n toteuttama arviointi suomalaisten yliopistojen taloudellisista vaikutuksista Suomen talouteen julkaistiin tiistaina 13.6.2017. Arviointihanke toteutettiin yhteistyössä Akavan, Elinkeinoelämän keskusliiton, Sivistystyönantajien, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen yliopistot UNIFI:n kanssa. Arviointiin osallistuivat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot ja se tehtiin keväällä 2017. Arviointiraportti on saatavilla osoitteessa: www.unifi.fi/taloudellisetvaikutukset.

Yliopistojen taloudellisten vaikutusten keskeisimmiksi lähteiksi arvioinnissa tunnistettiin yliopiston oma toiminta, opiskelijoiden toiminta, yliopistojen tuottama tuki liike-elämälle ja innovaatioille, sekä yliopistokoulutuksen korkeampi tuottavuushyöty. Pienempiä vaikutuksia syntyy kansanterveysvaikutuksista ja matkailusta. BiGGAR Economicsin mukaan yliopistoihin panostettu euro kytkeytyy keskimäärin 5,26 euron arvonlisään Suomen taloudessa.  Lisäksi yliopistot henkilökuntansa ja opiskelijoidensa kautta vaikuttavat yhteiskuntaan myös monin ei-euromääräisesti-mitattavin tavoin, kuten uusintamalla suomalaista kulttuuriperintöä.

Minulta pyydettiin arvioinnin julkistamistilaisuuteen kommenttipuheenvuoro arvioinnin tulosten hyödyntämisestä yliopiston strategiatyössä. Mielestäni raportti antaa yksiselitteisen viestin: yliopistoilla on huomattava taloudellinen vaikutus ja arvo. Viimeistään nyt päättäjien tulee ymmärtää, että kaiken maailman dosenttien ja kaiken maailman toimistosihteerien merkitys Suomen hyvinvoinnille ja sen myönteiselle pitkäjänteiselle kehittämiselle on myös talouden näkökulmasta niin oleellinen, ettei Suomella ole varaa olla resursoimatta yliopistoja.

Yliopistot mitoittavat toimintansa valtiovallan niille osoittamien resurssien mukaan. Jos rahoitusta vähennetään merkittävästi, yliopisto joutuu vähentämään toimintojaan ja arvioimaan miten säilyttää tarvittava kriittinen massa ja elinkelpoisuus toimintojen karsimisesta huolimatta. Yliopistot pystyvät elämään tämän välillä aika raadollisenkin tosiasian kanssa. Sen sijaan oleellista on, että onko kulloinenkin resursointi riittävä Suomen menestyksen kannalta. Selvitys tukee vahvasti näkemystä, että panostaminen yliopistoihin on investointi, joka kantaa runsaasti hedelmää yhteiskunnalle takaisin.

Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että yliopistot saavat autonomiansa puitteissa kehittää toimintojaan eli niiden kykyyn tehdä omat strategiset linjauksensa, luotetaan. Raportti tukee myös ylipäätään strategisen ajattelun merkitystä yliopistojen toiminnassa. Me haluamme edistää tieteen kestävää kehitystä, siten yliopistojen strategiatyö ei voi olla riippuvaista vain hetkellisistä trendeistä. Silti, yliopiston on osattava tunnistaa ja kehittää omassa toiminnassaan sellaisia toimintamalleja, jotka tukevat tieteen ja korkeakoulutuksen pitkäjänteisyyttä mutta myös antavat välineitä puhua juuri tänään yhteiskuntaa koskettavista aiheista ja löytää niihin ratkaisuja.

Itä-Suomen yliopiston strategian kannalta raportti ei aiheuta oleellisia muutoksia linjauksiin tai käynnissä olevaan vaikuttavuusstrategian määrittelyyn, ennemminkin tukee niitä strategisia linjauksia ja valintoja joita yliopisto on viime vuosina tehnyt, ja muistuttaa laajan sidosryhmäyhteistyön ja kommunikaation merkityksestä. Itselleni tämä tarkoittaa muun muassa viestintäosaamisen kehittämistä ja kykyä osata kertoa yliopiston toiminnasta ja tuloksista siten, että yliopiston ja muun yhteiskunnan välille syntyy aito ja jatkuva vuorovaikutus.

Raportti tukee myös ajatusta lokaalin ja globaalin yhteenkuuluvuudesta: yliopisto ei voi olla alueellisesti vahva ja vaikuttava ellei se ole kansallisesti ja kansainvälisesti vahva. Tämän takia yliopiston tulee voida tehdä strategisia ja toiminnallisia ratkaisuja, jotka edistävät kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä, vaikka kyseiset ratkaisut eivät aina miellytä jotakin paikallista tai jopa valtakunnallista toimijaa. Vuorovaikutusta erilaisten sidosryhmien kanssa on syytä parantaa ja löytää yhteisiä tavoitteita, jotta yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus paranee ja tulee entistä näkyvämmäksi. Eri toimijoiden roolit tulee olla kuitenkin selkeät ja siksi en lakkaa jankuttamasta yliopistoille lakiin kirjatuista tehtävistä – vapaa tutkimus, tieteellinen ja taiteellinen sivistys, tutkimukseen perustuva ylin opetus ja opiskelijoiden kasvattaminen palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Kun tälle tehtävälle on luottamus, arvostus ja asialliset resurssit, syntyy hyvää, myös taloudellista, yhteiskunnalle.

Lea Ryynänen-Karjalainen
Itä-Suomen yliopiston hallituksen puheenjohtaja

Vedestäkö Järvi-Suomen yliopiston uusi brändi?

Brändi on nimi, termi, design tai muu ominaisuus, joka erottaa tuotteen muista. Voiko ”green” tai ”cleantech” olla brändi? Nehän ovat kopioita, joiden nimiin vannotaan jo sadoissa, ellei tuhansissa paikoissa ympäri maailmaa. Hyviä ja tärkeitä aihepiirejä, mutta voisiko meillä Suomessa olla ihan oma brändi?

Yhden hengen brändityöryhmä kokoontui ja tulokseksi tuli vesi. Ei täysin uniikki idea, sillä jo vuosikymmenen alussa Suomen maabrändityöryhmä ennusti, että monet Suomen tärkeimmistä menestystarinoista liittyvät veteen ja vesien laatuun vuonna 2030. Tällä vauhdilla näin ei kylläkään tapahdu. Monestako veteen ja vesien laatuun liittyvästä yrityksestä on kuluneen vuoden aikaa puhuttu uutena Nokiana tai Suomen uutena vientiveturina? Talvivaarasta!

Meillä Suomessa puhtaat ja riittävät juomavedet sekä vesien puhdistus ovat itsestään selvyys, samoin sadat tuhannet puhtaat järvemme. Myös osaaminen vedenkäsittelyssä, -mittaamisessa ja -puhdistuksessa on varmastikin maailman huippua. Kaikki tämä on ehkä liiankin itsestään selvää, ettemme ymmärrä kaiken tämän arvoa maailmalla.

Kaliforniassa kärsitään jo seitsemättä vuotta peräkkäin kuivuudesta. Tekoaltaat ovat alle puolillaan vettä, ja vedenkäyttöön tulee jatkuvasti uusia rajoitteita. Hedelmien ja kasvisten hinnat ovat nousseet, kun maanviljelyssä ollaan huolissaan keinokastelun riittävyydestä tulevina vuosina. Afrikassa ja Aasiassa vedestä puhutaan tulevaisuuden valuuttana – valitettavasti myös tulevien sotien aiheuttajana. Vesi voi olla tulevaisuudessa kalliimpaa kuin kulta, se on tulevaisuuden ”blue gold”.

Elintarviketeollisuutemme vienti ja Suomen matkailu voisivat saada nostetta vahvasta uudesta brändistä nimeltään vesi. Suomessa on jo lähdetty pullottamaan lähdevettä, ja viemään sitä muun muassa Venäjälle, Saksaan ja Arabiemiraatteihin. Mutta markkinaosuus on vielä heiveröinen. Vuonna 2012 uusiutuvasta pohjavedestä oli käytössä alle 20 prosenttia.

Voisiko vedestä tehdä myös yliopistomme uuden brändin – tai saada sille jopa uuden nimen? Pohtimisen arvoinen kysymys. Kuinka moni yliopisto maailmalla osoittaa sormellaan nimessään maantieteellistä ”syrjäistä” sijaintiaan? Eihän Lapin yliopisto tai Oulun yliopisto ole Pohjois-Suomen yliopisto – miksiköhän ei? Eikä yksikään Saksan yliopistoista ole ottanut nimekseen University of Eastern Germany – miksiköhän ei?

Voisiko meidän yliopistomme olla nimeltään University of Lakeland Finland – Järvi-Suomen yliopisto? Mikä matkailuvaltti meillä avautuisikaan, kun houkuttelemme ulkomaisia opiskelijoita. Ja mikä yliopisto maailmalla olisi jatkossa tunnettu puhteeseen veteen, sen tuottamiseen ja jälkikäsittelyyn sekä mittaamiseen ja sovelluksiin liittyvästä osaamisestaan ja koulutuksestaan? Tietenkin ULF!

Yliopistomme arvoja voisivat olla ”green and cristal-clean values”. ”Green” ja ”clean” maailmalla jo tunnettaisiin, mutta ”crystal” toisi mielikuvan puhtaasta juomavedestämme ja kristallinkirkkaista järvistämme. Tässä minulla on myös oma lehmä ojassa, sillä ”crystal” voisi tuoda mieleen myös valon: optiikan ja fotoniikan. Ja jos yliopistojen konsolidoituminen jatkuu, niin tervetuloa Järvi-Suomen yliopistoon myös Lappeenranta ja Jyväskylä.

Jyrkisaarinen_puheenvuorojaJyrki Saarinen
Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori