Lisääntyykö työtyytyväisyys vai yksinäisyys? Etäjohtaminen vaatii uudenlaista osaamista

Etäjohtaminen on osa yhä useamman johtajan työtä. Suomessa etätyötä tekevien työikäisten määrä oli jo ennen koronapandemiaa Euroopan korkeimpia. Pandemian siivittämä teknologinen kehitys nopeutti entisestään siirtymistä monipaikkaiseen työhön ja lisäsi tarvetta etäjohtamisosaamiselle.

Yhä useampi yritys ja julkinen organisaatio mahdollistaa joustavan ja paikkariippumattoman työn tekemisen. Siksi kaikilla aloilla on akuutti tarve etäjohtamisosaamisen kehittämiselle.

Etäjohtamista on tutkittu reilut kaksikymmentä vuotta. Ensimmäiset alan tutkimukset määrittelivät etäjohtamisen sosiaaliseksi prosessiksi, jolla vaikutetaan asenteisiin, tunteisiin, ajatteluun, käyttäytymiseen ja yksilöiden, ryhmien tai organisaatioiden suoriutumiseen informaatioteknologian avulla.

Tuoreempien tutkimusten mukaan etäjohtaja tarvitsee työssä menestyäkseen myös uudenlaista etäjohtamisosaamista. Siihen liittyy useita erityispiirteitä:

  1. Etäjohtaja johtaa usein maantieteellisesti hajautettua organisaatiota tai sellaista työyhteisöä, jonka jäsenet työskentelevät eri paikoissa samalla paikkakunnalla tai globaalisti eri maissa tai maanosissa sijaitsevissa yksiköissä. Etätyö on tyypillisesti sallittua hajautetuissa organisaatioissa.
  2. Etäjohtajien on tärkeää osata valita tehokkaat ja tarkoituksenmukaiset tieto- ja viestintäratkaisut, jotka sopivat kulloiseenkin työtehtävään. Digitaalisten viestintäkanavien ja yhteistyöalustojen, kuten Microsoft Teamsin, Miron, Zoomin ja Slackin, käyttö on asiantuntijaorganisaatioissa työskenteleville jo arkipäivää.
  3. Virtuaalitiimejä on otettu käyttöön yritysten suorituskyvyn parantamiseksi. Virtuaalitiimeihin voidaan rekrytoida parhaat osaajat asuinpaikasta ja -maasta riippumatta.
  4. Viestinnän merkitys ja määrä korostuvat etäjohtamisessa. Etäjohtaja voi hyödyntää työssään niin erilaisia digitaalisia viestintäkanavia kuin kasvokkaisia kohtaamisia. Johtajan on tärkeää huolehtia säännöllisestä vuorovaikutuksesta yksilö- ja tiimitasolla sekä koko organisaation tasolla.
  5. Etäjohtamisen osaaminen edellyttää etäviestintätaitoja, etäsosiaalisia taitoja, teknologisia taitoja, virtuaalitiimin rakentamisen taitoja, etämuutosjohtamisen taitoja sekä etäluotettavuutta.

Miten yhdistää etä- ja lähijohtaminen?

Tyypillisesti etäjohtaminen koetaan lähijohtamista haastavammaksi erityisesti siksi, että etäjohtaja ei pysty samalla tavalla tulkitsemaan johdettaviensa nonverbaalista eli sanatonta viestintää.

Tutkimusten mukaan teknologiavälitteisessä vuorovaikutuksessa syntyy helpommin väärintulkintoja kasvokkaisiin kohtaamisiin verrattuna. Toimistossa voi myös tavata spontaanisti ihmisiä, vaihtaa kuulumisia ja jutella muustakin kuin työstä.

Etävuorovaikutuksessa spontaanisuus on paljon rajatumpaa. Etäjohtajien on ollut pakko ottaa käyttöön uusia viestintätapoja spontaaniuden edistämiseen sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.

On perustettu epävirallisia chat-kanavia koko työyhteisön tai tiimin tasolle, monipuolistettu käytössä olevia tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja, aikataulutettu epävirallisia virtuaalikahveja tai varattu kalenteriin aikaa spontaaneille kävelypuheluille.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jos johtajien tieto- ja viestintätekniset taidot ovat riittämättömät, työntekijät voivat kokea hämmennystä. Samalla syntyy herkästi väärinymmärryksiä ja luottamuksen rakentaminen voi olla haastavaa.

On myös näyttöä siitä, että johtajia, joilla on suuria haasteita uusien teknologioiden käyttöönotossa henkilökohtaisiin tai organisatorisiin tarkoituksiin, pidetään vähemmän tehokkaina työssään ja riittämättöminä roolimalleina.

Jos johtamiskäytännöt eivät sovellu digitaaliseen työympäristöön ja etäjohtaminen on tehotonta, työntekijät voivat pahimmassa tapauksessa eristäytyä sosiaalisesti työympäristöstään ja kollegoistaan.

Toisaalta organisaatiot, joissa etäjohtaminen toimii tehokkaasti, pitävät etätyötä ja etäjohtamista positiivisena mahdollisuutena. Etäjohtamisen ja digitaalisen työympäristön ansiosta tiedonsaannista on tullut tasa-arvoisempaa, työntekijöiden keskinäiset yhteydet ovat lisääntyneet, muiden tavoittaminen verkossa on helpottunut ja viestinnästä on tullut yhä pysyvämpää.

Lisäksi etäjohtamisen positiivisena seurauksena organisaatiohierarkia on vähentynyt ja johtajat ja heidän seuraajansa ovat tulleet tasa-arvoisemmiksi.

Mikäli etäjohtajat onnistuvat mukauttamaan yrityksen rakennetta ja omia johtamiskäytäntöjään digitaalisessa työympäristössä,

  • työntekijät voivat saada aikaan parempia työsuorituksia
  • heidän työtyytyväisyytensä kasvaa
  • heillä on vähemmän epätasapainoa työn ja perheen yhteensovittamisessa
  • heidän stressitasonsa madaltuvat.

Virtuaalitiimit ovat etäjohtajan vastuulla

Monet etäjohtamisen myönteisistä seurauksista liittyvät menestyksekkäisiin virtuaalitiimeihin, joiden hallinnasta etäjohtajat ovat vastuussa. On havaittu, että etäjohtajan hyvät viestintätaidot ovat usein hyödyllisiä koko virtuaalitiimin suorituskyvylle.

Esimerkiksi etäjohtajan palaute ja motivaatio sähköpostitse voivat vaikuttaa positiivisesti tiimien luovuuteen ja ideoiden luomiseen. Lisäksi etäjohtajan viestinnän selkeyttä pidetään ratkaisevana taitona virtuaalitiimin tehokkaassa hallinnassa.

Etäjohtajat voivat rakentaa ja vahvistaa luottamusta virtuaalitiimeissä sujuvoittamalla tehtävien hoitamista, ymmärtämällä jokaisen tiimin jäsenen henkilökohtaiset tarpeet sekä rakentamalla tiimin yhteenkuuluvuutta.

Esimerkiksi digitaalisen yhteistyöalustan käyttöönotto  mahdollistaa dokumenttien jakamisen sekä synkronisen ja asynkronisen vuorovaikutuksen tiimiläisten kesken. Tällöin tiimin yhteiset tavoitteet, tehtävienjako, vastuualueet ja projektin edistyminen voidaan helpommin avata kaikkien nähtäville. Tiimiläiset ovat tietoisempia siitä mitä heiltä odotetaan ja mitä tiimi kokonaisuutena tekee.

Synkroniset kokoukset ja säännöllinen viestintä virtuaalitiimissä auttavat rakentamaan positiivisia ja luottavaisia ihmissuhteita virtuaalitiimin jäsenten välillä. Samalla tiimien suorituskyky paranee.

Haasteena yksinäisyys ja mielenterveysongelmat

Viestintäteknologia on vaikuttanut ihmisten väliseen vuorovaikutukseen työpaikoilla jo pitkään.

Olemme tottuneet ja sopeutuneet käyttämään tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja monipuolisesti työssämme. Voimme tehdä yhteistyötä helpommin ja nopeammin, kun ei tarvitse matkustaa tapaamaan toisiamme kasvokkain. Kansainvälinen yhteistyö onnistuu vaivattomasti ottamalla yhteys toiselle puolelle maapalloa.

Toisaalta kasvokkaisen vuorovaikutuksen puute näkyy yhteiskunnassamme esimerkiksi yksinäisyyden lisääntymisenä, tylsistymisen kasvuna sekä mielenterveysongelmien lisääntymisenä. Ongelmatilanteissa kynnys ottaa yhteyttä etäjohtajaan voi olla suuri.

Kansainvälisten laajojen kyselyjen perusteella etätyön suosio näyttää jatkuvan myös koronapandemian jälkeen. Etäjohtajalla riittää haastetta turvallisen, luottamuksellisen ja innostavan työilmapiirin rakentamisessa myös tulevaisuudessa.

Akatemiatutkija Jonna Koponen.Jonna Koponen
Akatemiatutkija
Kauppatieteiden laitos
Itä-Suomen yliopisto

 

Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemia -verkkomediassa.

Humanistin iltapäivähuokaus

”Humanistin iltapäivä” on emeritusprofessori Matti Klingen päiväkirjasarjan neljännen osan nimi. Liittäessäni siihen sanan ”huokaus”, painotan sen olevan helpottuneen humanistin huokaus.

Helpottuneen huokauksen aiheena on kirjoituspäivän lukema, joka on 80 293 071. Se on Kansallisarkiston vuonna 2003 perustamassa digitoitujen asiakirjojen tallennus- ja esitysjärjestelmässä olevien digitoitujen aineistojen määrä. Sekin on vain murto-osa Kansallisarkiston koko aineistosta.

Kansallisarkiston suurtyö, aineistojen lisääntyvä digitointi, parantaa arkistoaineistojen saatavuutta ja käytettävyyttä ratkaisevasti, ei vain humanistin iltapäivän iloksi, vaan useiden tieteenharjoittajien ja -alojen käyttöön. Lisäksi – ja ennen kaikkea – se on myös työtä suomalaisen kulttuuriperinnön tallentamiseksi.

Tutkijana nautin alkuperäisen asiakirjan aistimisesta, arkistopölystä, hauraan asiakirjan varovaisesta käsittelystä valkoiset hanskat kädessä, upeiden vanhojen käsialojen ihailusta. Mutta nautin myös Kansallisarkiston suurtyön mahdollistamasta kotisohvatyöskentelystä; esimerkiksi suomalaisen kouluhistorian kannalta keskeinen sanomalehti- ja aikakauskirjamateriaali on muutaman klikkauksen päässä.

En liene ainoa helpottuneesti huokaava. Sukututkimuksen volyymi on viime vuosina kasvanut Suomessa huikeasti. Väestötiedostojen, ennen kaikkea kirkonkirjojen, digitointi on tehnyt sukututkimuksen aloittamisen ja toteuttamisen entistä helpommaksi.

Ja jotta digitoidun kulttuuriperinnön säästämisen tarpeellisuus konkretisoituisi, blogin kirjoituspäivänä (26.10.2021) Yleisradio uutisoi: ”Internetin sisällöt ovat katoavaisia, mutta Kansalliskirjasto tallentaa kulttuuriamme myös verkosta. Kun jo lakkautetun Demi-lehden keskustelupalsta oli katoamassa viime keväänä verkosta, Kansalliskirjasto otti sen talteen”.

Seuraavalla Helsingin-vierailullaan tämä humanisti kumartaa syvään Unioninkadun ja Rauhankadun vaiheilla.

 

Ismo PellikkaIsmo Pellikka
Lehtori
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Itä-Suomen yliopisto

 

Faktat pöytään

Professori Osmo Kivinen ja tutkija Juha Hedman Turun yliopistosta julkaisivat rankinglistan, jossa professorien julkaisutoiminta tehtiin näkyväksi. Itselläni oli kunnia kuulua rankattujen professorien joukkoon sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan tutkijana. Muutamista kriittisistä kommenteista huolimatta iloitsen vilpittömästi tuloksesta tutkimusryhmäni kanssa. Reflektoin kirjoituksessani muutamia asioita, joiden vuoksi rankingsijoitus on erityisen merkittävä alallemme, jota kaikki yliopistomme tutkijatkaan eivät tunne.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon koulutus alkoi Kuopiossa vuonna 2000, ja on edelleen ainoa laatuaan maassamme. Aloitus oli ennen kuulumaton – hakijoita 411. Käytännössä opiskelemaan oli vaikeampi päästä kuin lääketieteen opiskelijaksi. Opetussuunnitelmaa oli koostettu asiantuntevasti. Sisältöjä ja rakennetta testattu osittain Koulutus- ja kehittämiskeskus Aducaten suositussa sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät täydennyskoulutuksessa. Koulutus vakinaistettiin vuonna 2005, jolloin myös professuuri perustettiin. Vuodesta 2006 olen kuulunut virallisesti yliopiston professorikuntaan.

Alkuvuosien jälkeen opiskelijoiden sisäänotto on vakiintunut, tänä vuonna aloituspaikkoja on 20. Valmistuneet ovat sijoittuneet sote-kentän johto-, suunnittelu-, kehittämis- ja koulutustehtäviin julkiselle, yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Alumnit tapaavat syksyisin Odotettavissa koko maassa… -seminaarissa, josta on muodostunut aktiivinen verkostotapaaminen – puhutaan jopa Kuopion tiha-mafian tapaamisista. Epäilyttävästä termistä huolimatta tiimimme on tulkinnut tämän kansallisena arvostuksena.

Monitieteisyys ja kansainvälisyys ovat sisäänrakennettuina tietohallinnon koulutusohjelmassa. kansainvälinen lääketieteellinen tietotekniikan ja tiedonhallinnan yhdistys International Medical Informatics akkreditoi sen vuosina 2012 ja 2018. Kansainvälisyys on avannut jatko-opiskelijoille mahdollisuuksia testata ajatuksiaan ja saada ohjausta väitöskirjaprosessissa.

Sote-kenttä on tutkimuskohteena haasteellinen. Kun siihen yhdistetään tiedonhallinnan välineet ja menetelmät, saadaan aikaan monialaisia, -tasoisia ja -menetelmällisiä tutkimusasetelmia. Digitointi – asiakirjojen sähköiseen muotoon saattaminen ja sen vaikutukset työ- ja tietoprosesseihin – oli tärkeä tutkimuskohde 2000-luvulla, jolloin tietojärjestelmien toiminallisuuksista ja järjestelmien yhteen toimivuudesta vasta haaveiltiin. Teknologian jalkautuminen koteihin ei välttämättä ole edistänyt sote-henkilöstön tietoteknisisä valmiuksia. Nyt myös kansalaisten valmiudet sähköiseen asiointiin kiinnostavat tutkijoita. Ajankohtaisiin tutkimusteemoihin liittyykin paljon pöhinää – erityisesti digitalisaatio-käsitteeseen eli kysymykseen siitä, miten tietotekniikkaa sovelletaan käytäntöön yhteiskunnan eri tasoilla. Kun tähän yhdistetään digitalisaation ohessa syntyvät tietomassat, vaikuttaisi ala olevan avoinna kaikille tutkijoille. Todellisuudessa tekoälyn käyttäminen sote-alan kontekstia tuntematta, voi johtaa päätöksiin, jotka vaarantavat potilasturvallisuutta.

Yksi nainen ei muuta maailmaa. Tähän tarvitaan tiimi, joka työskentelee yhteisen tavoitteen hyväksi. 170 maisteria, 16 tohtoria sekä rankatut julkaisut ja niiden levinneisyys ovat pitkäjännitteisen yhteistyön tulos. Erityisen arvokkaaksi tuloksen tekee se, että tutkimustamme arvostetaan ja hyödynnetään kansainvälisesti.

Kaija Saranto

Kaija Saranto

Professori

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto

Kannattaako koulujen tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöön investoida?

Huoli Suomen globaalista kilpailukyvystä painaa myös koululaitosta. Vuoden 2015 PISA-tutkimus osoitti, että peruskoulun oppimistulokset ovat heikentyneet. Ratkaisua niiden parantamiseksi on haettu tieto- ja viestintätekniikasta. Tavoitteena on ollut, että teknologian tukemana olemassa olevilla resursseilla voitaisiin tuottaa yhä laadukkaampaa oppimista.

Viime aikojen koulutuspolitiikan keskeisiä puheenaiheita onkin ollut tieto- ja viestintäteknologian lisääntyvä käyttö kouluissa ja opetuksessa. Onko siihen järkevää investoida?

Digitalisaation yleisen kehityksen näkökulmasta tämä on ymmärrettävää. Yli puolet bruttokansantuotteestamme on ensi vuosikymmenen alussa digimuodossa. Kannattaako tieto- ja viestintäteknologiaan resursoiminen kuitenkaan oppimistulosten kannalta?

Aihetta on tutkittu maailmalla paljon ja Suomessakin enenevässä määrin. Yksi merkittävimmistä alan tutkimuksista on professori Steven Higginsin tutkimusryhmän Durhamin yliopistossa tekemä laaja kvantitatiiviseen aineistoon perustuva meta-analyysi digitaalisen teknologian vaikutuksesta oppimiseen. Yhteenvedossa tarkasteltiin useiden eri tutkimusten perusteella sitä, mitä näkökohtia niiden tulokset tuovat esille.

Higginsin analyysin mukaan perustelujen digitaaliteknologian käyttöön täytyy olla selkeät ja sen osuus oppimisessa tulisi yksilöidä. Teknologian pitäisi tukea nykyistä tehokkaampaa yhteistoiminnallisuutta, vuorovaikutusta sekä palautteen saamista oppimisessa. Opettajia ja oppilaita olisi tuettava digitekniikan käytön kehittämisessä. Lisäksi tulisi selvittää, mitä oppilaat ja opettajat lakkaavat tekemästä, kun digitekniikka tuodaan osaksi opetusta. Teknologiaa ei tuoda tyhjiöön. Onkin tärkeää tunnistaa tarkasti, mitä se korvaa ja mitä lisäarvoa se tuo oppimiseen.

Tutkimuksen valossa voidaan sanoa, että pelkästään tietokoneiden hankinta kouluihin ei riitä, sillä se ei yksin auta parantamaan oppimistuloksia. Keskeistä on, kuinka koulut onnistuvat hyödyntämään ja soveltamaan uutta teknologiaa opetuksessaan ja ottamaan sen luontevaksi osaksi toimintaansa. Keskeistä on pedagogiikka, ei teknologia. Nopea teknologian kehitys tekee opetuskäytön kehittämisestä kuitenkin vaikeaa.

Tutkimuksen valossa näyttää siis siltä, että investoiminen koulujen tieto- ja viestintäteknologian kehittämiseen kannattaa, mutta vain tietyin ehdoin. Työtä kannattaa jatkaa!

Mikko Ripatti

Johtava rehtori

Itä-Suomen harjoittelukoulu