Ymmärrys neuromonimuotoisuudesta vahvistaa Itä-Suomen yliopiston työyhteisöä
Työyhteisöissä puhutaan yhä enemmän neuromonimuotoisuudesta – siitä, että ihmiset ajattelevat, oppivat ja hahmottavat maailmaa eri tavoin. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, mutta vasta viime vuosina se on tunnistettu olennaiseksi osaksi työelämän moninaisuutta siinä missä kielelliset, kulttuuriset tai sosiaaliset erot. Neuromonimuotoisuus näkyy esimerkiksi neurokirjon henkilön tavoissa olla vuorovaikutuksessa, keskittyä, hahmottaa kokonaisuuksia, käsitellä ärsykkeitä, ratkaista ongelmia tai […]
LAPE-ryhmä jatkaa monitieteistä yhteistyötä lapsi- ja perhepalvelujen kehittämiseksi
Lapsi- ja perhepalvelujen asiantuntijaryhmä (LAPE) järjestää juhlawebinaarin 12.3.2025. Lapsi- ja perhepalvelujen asiantuntijaryhmä (LAPE) on vapaaehtoisuuteen perustuva monitieteinen verkosto, joka yhdistää lapsi- ja perhepalvelujen parissa työskenteleviä Itä-Suomen yliopiston tutkijoita, opettajia ja kehittäjiä useilta tieteenaloilta. Ryhmän juuret ulottuvat keväällä 2023 päättyneeseen LASTU-hankkeeseen, jonka yhtenä tavoitteena oli luoda verkosto sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalojen korkeakoulujen sekä työelämän toimijoiden […]